torstai 8. joulukuuta 2016

1052. Trump soitti Niinistölle

1. Se on totta, nyt se alkoi Tarkoitan Suomen nousua kohti kansainvälistä menestystä ja huippua. Suomen kansa on vaikeroinut laman kourissa ko ihan tarpeeksi eli 2007-08 lähtien. Mutta nyt kaikki on toisin.

2. Tänään tapahtui ensinnäkin sellainen ihme, että Yhdysvaltojen vastavalittu presidentti Donald Trump soitti vihdoin ja viimein presidentti Saul Niinistölle. Ajatella, mikä ilon ja onnen päivä Suomelle ja sen kansalle! Trumpin puhelua on odotettu jo kohta kuukausi kuin kuuta taivaalta. Trump soitti jo marraskuun puolessa välissä Tanskan pääministerille Lars Løkke Rasmussenille, viikko tämän jälkeen Ruotsin pääministerille Stefan Lövenille ja viikko sitten Norjan pääministerille Erna Soldbergille.

3. Trumpilla oli viesti koko Suomen kansalle. hän pyysi nimittäin Niinistöä välittämään terveiset, että suomalaiset ovat hienoa kansaa. Ajatella mikä kohteliaisuus meille kaikille suomalaisille ainoan supervallan johtajalta! Eihän tätä saattaisi  uskoa, mutta totta se kuitenkin on. Aivan mahtavan ihanaa!

4. Tasavallan presidentin kanslian tiedotteen mukaan Niinistö ja Trump keskustelivat myös Suomen ja Yhdysvaltojen suhteesta, Venäjästä sekä Arktisesta neuvostosta. Suomi ottaa ensi keväänä vastaan Arktisen neuvoston puheenjohtajuuden juuri Yhdysvalloilta. 
Keskustelussa oli esillä myös Suomen satavuotisen itsenäisyyden juhlavuosi 2017. 

5. Niinistö kiitti Trumpia hello 16.32 lähetetyssä twiitissä näin tyylikkäästi: Thank You @realDonaldTrump for a great discussion. Until next time! Siis: Kiitos hienosta keskustelusta. Ensi kertaan6. 

6. Mutta kutsuiko Trump Niinistön vieraakseen Washingtoniin sitten kun hän on astunut tammikuussa virkaansa? Ei kutsunut. Jos olisi niin tehnyt, Sauli olisi presidentin kanslian tiedotteessa hehkuttanut asiaa aivan mahdottomalla tavalla. Tässä suhteessa Ruotsi, Tanska ja Norja ovat Suomea edellä. Ruotsin pääministerille Trump nimittäin esitti kutsua henkilökohtaiseen tapaamiseen Yhdysvalloissa, ja myös Tanskan Rasmussenille ja Norjan pääministeri Solbergille Turmp mainitsi puhelinkeskustelussa tapaamista koskevan toivomuksen.

6. Mutta tuolla pikku seikalla ei ole toki mitään painoarvoa tai merkitystä. Muutaman minuutin juttelu puhelimessa oli se asia, jota Suomen kansa odotti malttamattomasti. Aivan ihmeellistä ja loistavaa! Kyllä meidän Sauli osaa. Hän on kerta kaikkiaan erinomainen kansanjohtaja ja ulkopolitiikan taitaja! Trumpin puhelu Saulille osoitti, että Suomi kuuluu länteen. Tästä meidän kaikkien on oikein hyvä jatkaa eteenpäin.

8. Myös pääministeri Juha Sipilällä oli tänään kerrassaan loistavia uutisia Suomen kansalle. Taloustoimittajien lounaalla hän näet kertoi, että ihme on tapahtumassa! Suomen talous paranee koko ajan. Vienti, yksityinen kulutus ja investoinnit ovat lisääntyneet viime kuukauksina. Kuluttajien ja yritysten luottamus on nyt vahvimmillaan moneen vuoteen ja teollisuustuotanto kasvaa kohisten. Myös matkailusta on hyviä uutisia. Suomi saavuttaa  Ruotsin kilpailukyvyssä jo ensi vuonna ja Saksa on tähtäimessä vuonna 2019.  

9. Pääministeri, joka viikko sitten ärisi, puhisi ja puhku, mökötti, uhitteli ja painosti Ylen toimittajaa ja lähetti tälle kolmen päivän aikana peräti 20 sähklöpostiviestiä yhden uutisjutun vuoksi, oli tänään aivan kuin uudesti syntnyt. Hän suorastaan säteili, kujeili ja oli innoissaan kuin pikku poika konsaan. Ihme on siis tapahtunut myös pääministerin olemuksessa.

10. Muutama viikko sitten Juha Sipilä loisti samalla tavalla Talvivaaran kaivoksella Terrafamen mainospipo pääsäsän. Silloin  hän kertoi meille tällä "Kankkulan kaivoksella" tapahtuneesta ihmeestä, jonka takia Sipilän johtama hallitus päätti myöntää Terrafamelle vielä 100 miljoonaa euroa lisää veronmaksajien rahaa. Valtio on rahoittanut Terrafamen tappiollista kaivostointaa jo n. 700 miljoonalla eurolla. Jollei Suomen talous ja vienti lähde tuosta kasvuun niin ei sitten mistään!

11. Kyllä Juha Sipilä pitää valita vuoden 2016 parhaaksi suomalaiseksi ihmiseksi! Ainakin vuoden mieheksi, jos pääpalkinnon sattuu korjaamaan vuoden nyrkkeilijä Mira Potkonen.

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Trump on nimittänyt tulevan hallituksensa ministereiksi lähinnä ex-kenraaleja ja miljardörejä. Hän ei halua ottaa itselleen presidentin palkkaa. Donald ei ole pikku rahan puutteessa.

Olisiko tässä jotain opittavaa myös Suomessa?

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä minä niin mieleni pahoitin!

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi kirjoitti: "Trump on nimittänyt tulevan hallituksensa ministereiksi lähinnä ex-kenraaleja ja miljardörejä. Hän ei halua ottaa itselleen presidentin palkkaa. Donald ei ole pikku rahan puutteessa.
Olisiko tässä jotain opittavaa myös Suomessa?"
Suomessa vaan ei ole niitä miljardöörejä montaakaan, joten ei idea olisi toteuttamiskelpoinen. Sitä paitsi tuollainen nimityspolitiikka ei vastaa minkäänlaista käsitystä demokratiasta.

Anonyymi kirjoitti...

Emeritusprofessori Jyrki Virolaisen pääministeri Juha Sipilää koskevissa kirjoituksissa on tainnut käydä samoin kuin Shakespearen näytelmässä Julius Caesar. Paha jätetään eloon ja hyvä haudataan, tai ainakin vaietaan kuoliaaksi.

Suomen Kuvalehdessä oli (4.12) juttu "Kova jätkä: Pääministeri Sipilä lentää itse suihkukonetta virkamatkoillaan – omalla kustannuksellaan".

Panee miettimään minkälaisella moraalilla varustettu ihminen ei laskuta työmatkoistaan valtiota? Sipilän hyveellisyydessä taitaa olla jotakin "itseään suurempaa". Chapeau, nostan hattua!

Skorpioni kirjoitti...

Trumpista talouselämä selvästi tykkää.Uskon,että Trumpin presidenttikaudet alkuun mennessä Syyrian sodat on sodittu ja venäläiset lopettaneet pommitukset. Trump voi aloittaa ns.puhtaalta pöydältä. Obamaan meni halpaan kun hyväksyi venäläisten mukaantulon lähinnä Alepon pommituksiin. Sinnehän menivät USA ja Venäjä yhdessä "turvaamaan rauhaa" kunnes Obama huomasi että ei peeveli hommahan oli niin,että Venäjä pommittaa rauhan turvaamiseksi. USA lähti,mutta Putin jäi.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tänään Sauli Niinistö vasta pommin pudotti!

Sale nimittäin kertoi, että jep, jep, kyllä se Trump esitti eilen hänelle soittaessaan myös tapaamista. Niinistö kertoo Trumpin vaikuttaneen aidosti siltä, että hän haluaa tavata kunhan virkakausi ensi vuoden puolella alkaa.

Niinistö kuitenkin toppuutteli toiveita pikaisesta tapaamisesta, sillä kyse oli hänen mukaansa varmasti myös kohteliaisuudesta.

– Hän varmasti vähän jokaiselle toivoo tällaista tapaamista muodossa tai toisessa. Ottaisin ne aika lailla kohteliaisuuden piikkiin, koska meitä valtiojohtajia on maailmassa aika monta.

Hehheh! Kyllä ME VALTIONJOHTAJAY nauroimme niin!
Sale yrittää näytellä turhaan vaatimatonta, sellainen ei häneltä onnistu.

Sale kertoi Turmpin tapaamistoiveesta oikeassa paikassa eli käydessään Kaunialan sotasairaalassa. Niinistön ilmoitus antoi varmasti toivoa ja uutta potkua kaikille sotiemme veteraaneille, joiden keski-ikä on nyt n. 91 vuotta.

Mitäs jos ensi vuonna, jolloin Suomen itsenäisyys täyttää 100 vuotta, Linnan juhliin 6.12. kutsuttaisiin ainoastaan veteraaneja ja heidän saattajiaan. Orkeisteri eli sotilassoittokunta soittaisi parvella koko illan vain sotilasmusiikkia, kuten esim. kappaleita "Muistoja Pohjolasta", "Jääkärin marssi", "Eldankajärven jää" jne. jne. Booli tehtäisiin kiljusta ja ennen Linnan juhlia koko porukka katsoisi vaikka Messukeskuksessa Aki Louhimiehen ensi illan saavan uuden leffan "Tuntematon sotilas III".

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Juha Spilä tuntuu näkevän joka toinen viikonloppu "ihon alle" tunkeutuvia pöpöjä ja ja kauheita, joka toisena taas aivan käsittämättömiä ihmeitä.

Neljä viikooa sitten, Juha koki Terrafamen pipo päässään "Talvivaaran ihmeen", jonka Sipilä palkitsi kiireesti100 miljoonalla eurolla veronmaksajien rahaa. Viime viikonloppuna Juha raivosi 3-4 päivää peräkkäin Ylen Katera Steel -jutusta niin maan penteleesti, että heikkohermoisimmat pelkäsivät jo pääministerin menenettäneen järkensä.

Mutta nyt tänä viikonmloppuna kaikki on taas niin kaunista ja hyvää, kun Medvedev tuli pikakäynnille Ouluun. Eilen Sipilä jo pikkuisen pohjusti asiaa kertomalla taloustoimittajille Suomen ihmeellisestä noususta, viennin käsittämättömästä kasvusta, työttömyyden vähentymisetä, kansalaisten taloususkon elpymisestä, investointien räjähdysmäisestä kavusta jne. Verotus kuulemma kevenee, asunto- ja autokauppa kasvaa voimakkaasti, eläkkeitä ja lapsilisiä voidaan taas ryhtä nostamaan, matkailu kukoistaa, revontulia näkyy Lapin taivaalla vähintään joka toinen päivä, Nord Stream II:n kaasuputki lasketaan tuota pikaa Itämeren pohjaan, tunnelia Helsingistä Tallinnaan ruvetaan kaivamaan, Olkiluoto III valmistuu melkein ennätysajasssa, joka toisen kunnan alueelta löydetään kultaa, hopeaa ja mirhamia ynnä muita jalometalleja jne. jne.

Niin, onko tässä enää minkäänlaista järkeä!

Anonyymi kirjoitti...

Pasila, Porilaisten Marssi!

Anonyymi kirjoitti...

"Trump soitti jo marraskuun puolessa välissä Tanskan pääministerille Lars Løkke Rasmussenille, viikko tämän jälkeen Ruotsin pääministerille Stefan Lövenille ja viikko sitten Norjan pääministerille Erna Soldbergille."

Ollaan nyt rehellisiä: Trump on soittanut siinä tärkeysjärjestyksessä, jolla maalla on merkitystä USA:n kannalta. Järjestys on tuo ja pysyy, joten ryhdytään vaan hieromaan ystävyys, ts alistumissuhdetta Venäjään.

Anonyymi kirjoitti...

Kokemuksesta sanon että Trumpin heitto "tapaamisesta" on puhdasta small talkia!

Tästä on vanha liikemiesvitsikin:

Suomalainen ja amerikkalainen liikemies tapaavat bisnesseminaarissa ja keskustelun päätteeksi hyvästellään. Kun amerikkalainen sanoo "Hope to see you soon", suomalainen kaivaa esiin kalenterinsa ja kysyy "When".