torstai 23. maaliskuuta 2017

1066. JSN:lta moitteet pääministerille

     
                                            Minäkö muka ylimielinen?

1. Julkisen Sanan Neuvosto (JSN) on antanut tänään julkisuuteen saatetut tiukkasävyiset ja harvinaiset moitteet pääministeri Juha Sipilälle. 

2. Tapaus sai alkunsa Ylen viime marraskuun uutisesta, joka käsitteli Juha Sipilän sukulaisten Terrafamen eli Talvivaaran valtio-omisteisen kaivksen kanssa tekemiä liiketomia. Pääministeri lähetti uutisen johdosta lukuisia teksti- ja sähköpostiviestejä Ylen päätoimittajalle Atte Jääskeläiselle ja tuolloin Ylessä työskennelleelle toimittajalle Salla Vuorikoskelle. Sipilä hermostui ko. jutusta, jossa kerrottiin hänen sukulaistensa omistuksesta yrityksessä, joka sai tilauksen Terrafame-yhtiöltä. Sipilän hallitus oli myöntänyt samaan aikaan 100 miljoonan avustuksen Terrafamelle.

3. Asian merkittävyyden ja harvinaisuuden takia on tässä syytä kertoa JSN:n Sipilää koskeva lausuma (6450/L/17) kokonaisuudessaan. JSN lausui näin:

Demokraattisessa yhteiskunnassa tiedotusvälineiden täytyy voida käsitellä vallankäyttäjien toimintaa kriittisesti. Median ja vallankäyttäjien suhde saa ja sen pitääkin olla jännitteinen. Mitä merkittävämmässä asemassa vallankäyttäjä on, sitä enemmän toimintansa kriittistä käsittelyä hänen tulee kestää. 

Median ja vallankäyttäjien suhteesta on keskusteltu Suomessa laajasti sen jälkeen, kun julkisuuteen levisi tieto pääministeri Juha Sipilän marraskuussa 2016 Yleisradion toimittajalle ja päätoimittajalle lähettämistä lukuisista teksti- ja sähköpostiviesteistä. Pääministerin on epäilty toiminnallaan rajoittaneen Yleisradion tai sen toimittajien sananvapautta painostamalla Yleisradiota.


Julkisen sanan neuvosto päätti laatia aiheesta lausuman asian suuren yhteiskunnallisen merkityksen vuoksi. Pääministerin toiminta on nostettu esiin myös useissa neuvostolle tulleissa Yleisradion toimintaan kohdistuvissa kanteluissa, jotka liittyvät ratkaisuun ”6398, 6401/YLE/16”.


Neuvosto pyysi pääministeri Juha Sipilältä lausuntoa tätä lausumaa varten. Pääministeri ei halunnut sellaista toimittaa, mutta neuvostolla on ollut käytössään pääministerin oikeuskanslerille toimittama selvitys, jossa käsitellään pääministerin Ylelle lähettämiä viestejä.


Pääministerin viestittely alkoi Yleisradion 25.11.2016 julkaisemasta jutusta ”Pääministerin sukulaisten omistamalla yrityksellä noin puolen miljoonan euron tilaus Terrafamesta” (http://yle.fi/uutiset/3-9315671). Jutussa käsiteltiin pääministeri Juha Sipilän kytköksiä valtio-omisteiselle Terrafamen kaivokselle kuljettimia toimittavaan Katera Steel -yritykseen. 


Julkisen sanan neuvosto on antanut tapauksesta kolme päätöstä. Niiden mukaan jutussa ei ollut erittäin kielteistä julkisuutta (6405, 6449/YLE/16) eikä asiavirheitä (6403/YLE/16). Pääministerin viestittelyn jälkeen Yle muokkasi juttua ja rajoitti aihepiirin käsittelemistä. Julkisen sanan neuvosto totesi äänestyksen (6-6, jolloin neuvoston puheenjohtajan kanta ratkaisi) jälkeen, että Yleisradio oli tämän seurauksena luovuttanut journalistista päätösvaltaa (6398, 6401/YLE/16).


Viesteissään pääministeri arvosteli rajusti Ylen toimintaa. Julkisuudessa ja oikeuskanslerille toimittamassaan selvityksessä pääministeri on perustellut yhteydenottojaan jutun virheellisyydellä sekä samanaikaisen kuulemisen laiminlyömisellä. Varsinkin ensimmäisissä, suoraan päätoimittajalle lähetetyissä tekstiviesteissä pääministeri kuitenkin arvosteli ainoastaan jutun näkökulmaa ja sitä, että Yle käsitteli hänen sukulaisiaan. 


Vallankäyttäjillä on muiden kansalaisten kanssa yhtäläinen oikeus antaa palautetta, vaatia oikaisuja ja tulla kuulluksi silloin, kun heihin kohdistuu erittäin kielteistä julkisuutta. Pääministerin sananvapauteen kuuluu myös oikeus ilmaista tyytymättömyytensä juttuun ja jopa sen näkökulmaan. 


Tässä tapauksessa pääministerin lähettämien viestien määrää ja sävyä voi kuitenkin pitää niin poikkeuksellisena, että viestit on mahdollista tulkita painostusyritykseksi.


Pääministeri Sipilän viesteissä viitattiin muun muassa siihen, ettei pääministeri arvosta Yleä. Neuvosto pitää ilmaisua harkitsemattomana Yleisradion aseman takia. Pääministeri Juha Sipilän hallituskaudella Ylen rahoitusta on heikennetty jäädyttämällä indeksikorotuksia. Poliitikot ovat hallituskauden aikana muutenkin kyseenalaistaneet Yleisradion rahoitusta ja sen toimintamahdollisuuksia ja päätöksenteon itsenäisyyttä, ja ministerit ovat käyttäneet voimakkaita puheenvuoroja, joissa Yleisradion toimintatapoja ja yksittäisiä sisältöjä on kyseenalaistettu.


Tilanne on omiaan lisäämään rakenteellisen itsesensuurin mahdollisuutta. Tämän vuoksi poliitikkojen, erityisesti pääministerin, tulisi välttää kaikenlaista toimintaa, jonka voi tulkita Yleisradion painostamiseksi.


Pääministeri myös kieltäytyi kahden päivän ajan kommentoimasta Ylelle yhteyttään Katera Steeliin. Pääministeri ei ole antanut kieltäytymiselleen muuta syytä kuin sen, että hän ei saanut kommentoida 25.11. ilmestynyttä juttua ennen sen julkaisemista. Käytännössä siis pääministeri kategorisesti kieltäytyi kommentoimasta yhtä aihepiiriä isolle suomalaiselle tiedotusvälineelle. Myös tällaista toimintaa voi pitää sananvapautta rajoittavana, erityisesti, kun kyseessä on ministeri. 


Neuvosto on huolestuneena pannut merkille, että tämän tyyppinen sananvapautta rajoittava toiminta on yleistynyt. Ministeritasoisetkin poliitikot ovat alkaneet valikoida tiedotusvälineitä antamalla haastatteluja ja lausuntoja vain tiedotusvälineille, joiden julkaisema journalismi on miellyttänyt heitä. Neuvosto korostaa, että tällainen on demokratiaa rapauttavaa tiedonvälityksen rajoittamista. 


Julkisen sanan neuvosto pitää harkitsemattomana myös sitä, että pääministeri on toistuvasti julkisuudessa ja jopa eduskunnan kyselytunnilla väittänyt Yleisradion rikkoneen Journalistin ohjeita mutta ilmoittanut, ettei kantele niistä Julkisen sanan neuvostolle. Neuvosto korostaa, että Journalistin ohjeita tulkitsee Julkisen sanan neuvosto, jonka ratkaisut perustuvat laajaan selvitystyöhön ja sen pohjalta tehtyyn harkintaan. Journalistin ohjeiden perusteeton käyttäminen tiedotusvälineiden tuomitsemiseen rapauttaa journalismin uskottavuutta ja suomalaisen demokratian perustaa.


Neuvoston on mahdotonta selvittää, halusiko pääministeri harkitusti vaikuttaa Yleisradion sisältöihin ja painostiko hän tietoisesti Yleä. Pääministerin toiminta oli kuitenkin vähintään harkitsematonta ja omiaan rajoittamaan yleisradioyhtiön sananvapautta.


Yhteiskunnan faktapohjaisuuden turvaaminen ja informaatiovaikuttamisen torjuminen ovat suomalaisen yhteiskunnan suurimpia haasteita. Neuvosto toivoo, että vallankäyttäjät ymmärtäisivät tämän eivätkä toiminnallaan turhaan vahingoittaisi vastuullisesti toimivan faktapohjaisen journalismin toimintaedellytyksiä.


4. Näin siis JSN. Ratkaisun neuvostossa tekivät Elina Grundström (pj), Lauri Haapanen, Jyrki Huotari, Pasi Kivioja, Antti Kokkonen, Riitta Korhonen, Niklas Vainio, Tapio Nykänen, Arja Lerssi-Lahdenvesi, Maria Swanljung ja Juha Honkonen. 

5. JSN moitti, suorastaan ryöpyttää, pääministeriä mm. "vähintäänkin" harkitsemattomasta menettelystä, Yleen kohdistamasta painostusyrityksestä sekä demokratiaa rapauttavasta tiedonvälityksen rajoittamisesta. Todella kovaa tekstiä.

6. Miten pääministeri suhtautui tänään saamiinsa moitteisiin? Hän ilmoitti pahoittelevansa vain päätoimittajalle ja toimittajalle lähettämiään sähköpostiviestejä, mutta sanoi edelleen, että hänellä oli oikeus tullut kuulluksi, jota tilaisuutta hän ei väittämänsä mukaan ollut saanut. Todellisuudessa Sipilältä kyllä pyydettiin asiasta kannanottoa ennen uutisen julkaisemista, mutta Sipilä ei kiireisiinsä vedoten haunnut sellaista antaa. Itse asiassa Sipilä tuntui jurppivan, ei suinkaan väitetty kuulematta jättäminen, vaan koko uutisen julkaiseminen.

7. Toisessa tänään antamassaan päätöksessä JSN  totesi Ylen eli käytännössä päätoimittaja Atte Jääskeläisen alistuneen Sipilän edellä kerrottuun painostukseen. Neuvoston mukaan Yle luovutti Jääskeläisen johdolla journalistista päätösvaltaa toimituksen ulkopuolelle, eli käytännössä siis viestitulvan lähettäneelle pääministerille.

8. Ylelle antamaansa langettavaa päätöstä JSN perusteli muun muassa sillä, että juttua muutettiin pääministerin viestittelyn seurauksena useita kertoja, vaikka siinä ei ollut häneen kohdistuvaa erittäin kielteistä julkisuutta eikä olennaisia virheitä. Juttuun ei JSN:n mukaan myöskään lisätty pääministerin näkemyksiä eikä tietoa siitä, että muutokset oli tehty tämän yhteydenottojen jälkeen.

9. Journalistin ohjeiden mukaan tiedonvälitystä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein eikä päätösvaltaa saa luovuttaa toimituksen ulkopuolelle. Toimittajalla on myös oikeus ja velvollisuus torjua painostus tai houkuttelu, jolla yritetään ohjata, estää tai rajoittaa tiedonvälitystä. Näitä kohtia Yleisradio on JSN:n mukaan rikkonut. JSN:n mukaan vyyhdissä on nähtävissä piirteitä, joita voi tulkita siten, että päätoimittaja on taipunut ulkopuoliseen painostukseen.

10. Neuvosto toteaa, että Ylellä oli oikeus tehdä juttuun muutoksia, vaikka siinä ei ollut olennaista asiavirhettä. Neuvoston mielestä on kuitenkin ilmeistä, että pääministerin palautetta ei käsitelty tavanomaisella tavalla vaan juttua muokattiin poikkeuksellisen paljon pääministerin yhteydenottojen jälkeen. Ratkaisuille ei ollut JSN:n mukaan journalistisia perusteita. Pääministerin saama erityiskohtelu on haitaksi demokratialle, JSN toteaa. Se voi myös heikentää journalismin uskottavuutta suuren yleisön silmissä, neuvosto lisää.

11. Tämä päätös syntyi äänin 6-6. Koska äänet menivät tasan, päätöksen ratkaisi JSN:n puheenjohtajan Elina Grundströmin ääni.

12. Päätoimittaja Atte Jääskeläinen totesi päätöksens johdosta, että hän on eri mieltä kuin JSN ja tietävänsä "itse parhaiten toimitansa vaikuttimet". Jääskeläinen vakuutti, ettei hän aio päätöksen takia erota päätoimittajan työstään. Ylimielistä tekstiä, mutta tästä huolimatta sekä Ylen toimitusjohtaja että hallituksen puheenjohtaja ilmoittivat heti olevansa Jääskeläisen takana. Mikään ei näytä Ylessäkään muuttuvan.

13. Tapaus ja JSN:n sen johdosta antamat moitteet heikentävät pääministeri Sipilän julkisuuskuvaa. Mielikuva Ylen toimittajan ja päätoimittajan kimpussa  vihapäissään häärivästä ja häiriköivästä valtakunnan ylimmästä poliitikosta on sangen ikävä asia. Se vahvistaa entisestään käsitystä, jonka mukaan Juha Sipilä on kovapintainen, omahyväinen ja ylimielinen poliitikko. Politiikassa ylimielisyys voi osoittautua helposti kuolemansynniksi, joka ei vaaleja ajatellen tiedä hyvää. 

14. Suurten puolueiden helmikuussa teettämässä Puoluebarometrissa keskusta sai varsin ikävän lukemat, kun kansalaisilta kysyttiin, mikä puolue on toiminnassaan ylimielinen. Viime syksyn mittauksesta keskustan ylimielisyysprosentti kasvoi 31 prosentista 42 prosenttiin. Puoluebarometrissa mitataan tosin puolueita, ei henkilöitä. Puolueet henkilöityvät kuitenkin voimakkaasti puheenjohtajaan. Juha Sipilän johdolla keskusta sai ylimielisyydestä huonoimman tuloksen seitsemään vuoteen. Pian nähdään, mitä tämä vaikuttaa keskustan menestykseen huhtikuun kunnallisvaaleissa. 

26 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Suomalaisten suhtautuminen keskustaan on ainoana puolueena tippunut selvästi TNS Gallupin 3.3.2017 julkistamassa puoluebarometrissä.

Myönteisesti keskustaan suhtautuvien osuus vastanneista oli 7 prosenttiyksikköä pienempi kuin viime lokakuussa tehdyssä kyselyssä. Lokakuussa keskustaan suhtautui myönteisesti 41 prosenttia vastanneista ja nyt maaliskuun alussa 31 prosenttia.

Muilla suurilla puolueilla muutokset myönteisesti suhtautuvissa olivat vain prosenttiyksikön suuruisia puoleen tai toiseen.
Myönteisimmin suomalaiset suhtautuvat nyt vihreisiin (41 prosenttia) ja vähiten myönteisesti perussuomalaisiin (23 prosenttia).
Perussuomalaisten ja vasemmistoliiton (32 prosenttia) luku on nyt prosenttiyksikön parempi kuin lokakuussa. Kokoomus (36 prosenttia), SDP (38 prosenttia) ja vihreät saivat nyt prosenttiyksikön syksyä huonomman tuloksen.

http://yle.fi/uutiset/3-9490876

Anonyymi kirjoitti...

JSN:n toiminnasta annan täten kansan valtuuttamana täyden nollan arvosanaksi. Mokomakin akkalauma joka kapinoi arvottomilla piipityksillään miesten itseoikeutettua, Luojan luomaa ja antamaa valta-asemaa vastaan.

Ovi on auki mennä JSN:läisille. Tervemenoa. Ei tule ikävä.

Anonyymi kirjoitti...

Oliko tuo Tervemenoa-viesti ironiaa vai tosissaan näppäilty? Epävarmaksi jäin.

Anonyymi kirjoitti...

Juristithan tykkäävät prosessiväitteistä. Yritän minäkin: JSN on tiedotusvälineiden, eli ns. "julkisen sanan" ITSESÄÄTELYELIN. Eli vähän niin kuin minulle tutumpi SAL:n valvontalautakunta. Millä toimivallalla JSN antaa edes näitä "lausumiaan" asiasta, joka ei kerta kaikkiaan sille edes kuulu? Millä ihmeen toimivallalla JSN sanoo mitään esim. siitä, millaisen vastauksen maan pääministeri antaa eduskunnan suullisella kyselytunnilla?

Anonyymi kirjoitti...

Eipä jutut blogistilta lopu: Seuraavaksi toivottavasti siitä valtakunnaneetikko Nissisen ja hänen everstiveljensä välisistä bisneksistä julkisilla varoilla. Tekopyhyyden huippua on ainakin tähän mennessä ollut valtakunnansyyttäjän ulostulot asiassa. Muotovirhe ja rikos ovat kuulemma eri asioita! "Pahoittelen aiheuttamaani" sitä sun tätä... jne. Eli on veljen SYVÄjohtamisopit jo menneet perille.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Matti Nissisen tapauksesta olen jo kirjoittanut eilen blogijutun, Prosessioikeusblogin puolella.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kun JSN antoi eilen sapiskaa Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläiselle siitä, että hän on taipunut pääministeri Sipilän painostuksen edessä ja luovuttanut journalistista päätösvaltaa ulkopuoliselle taholle, siis pääministerille, on tietenkin olut johdonmukaista, että JSN on ottanut arvioitavakseen myös Sipilän menettelyn eli painostuksen.

JSN:n asiana on huolehtia sananvapauden eli tässä tapauksessa lehdistön (median) sananavapauden toteutumista. Jos pääministeri on "vähintään harkitsemattomalla" tavalla rajoittanut Yle Uutisten sananvapautta, on JSN:n velvollisuutena ollut antaa sapiskaa eli kovat moiteet myös pääministerille.

Pääministeri Sipilä on tämänkin tapauksen yhteydessä kailottanut suureen ääneen miten hän (muka) arvostaa ja kunnioittaa suuresti median itsenäistä asemaa ja ilmaisuvapautta. Samalla hän kuitenkin on ollut itse pääministerin arvovallalla rajoittamassa tuota vapautta aivan käsittämättömän tuntuisilla tempuillaan eli mm. lukuisilla ärhentävillä sähköpostiviesteillä. Jos tyyppi eli Juha ei halua ymmärtää, miten väärin hän on tominut, niin totta maar hänelle pitää selvin sanoin kertoa, miten hölmösti ja väärin hän on toiminut!

JSN ei ole päätöksessään puttunut siihen, mitä Sipilä saa sanoa eduskunnan kyselytunnilla. Päätöksessä on todettu vain, että Sipilä on omaa asemaansa turvatakseen moittinut toimittajia ko. asiassa myös eduskunnan täysistuntosalin puhujapöntöstä

Anonyymi kirjoitti...

Ei kovin hyvin näköjään tunneta Parlamentaarisia Pyhiä kirjoittamattomia Käytännesääntöjä: Parlamentin jäsenen (Suomessa kansanedustaja) rajoittamaton toimintavapaus on perustuslaissa turvattu. Niin sanotussa vapaassa keskustelussa puheoikeus on täysin loukkaamaton pois lukien tietenkin hyvän tavan vastainen käytös, josta puhemies tarvittaessa kopauttaa. Toinen vaatimus on laillisuusvalvojienkin toteama. Eli on pysyttävä totuudessa sillä tavoin, ettei saa tietoisesti tai selvästi huolimattomasti päästellä palturia (Pekkarinen, Stubb -caset)

Toimittajia, kansanedustajatovereita, virkamiehiä, aivan ketä tahansa... saa aivan vapaasti "moittia" tai pilkata (ks. esim. edustaja Zyssen mikä tahansa puheenvuoro vaikkapa perusoikeusprofessoreista).

Eli entisenä (politiikan)toimittajana: Vauhtisokea päätös JSN:ltä tältä osin. Pääministeriltä lähti mopo yöllä käsistä, kun oli yksin hotellissa. Huonon käytöksen hän on itsekin todennut. Mutta kovin on köykäistä toimittajakuntaa YLE:ssä jos mokoma tekstiviestittely väännetään painostukseksi.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ex-toimittajan kannattaisi kyllä lukea JSN:n lausuma.

Anonyymi kirjoitti...

Todella hyvä lausunto JSN:ltä. Siellä ymmärretään sananvapauden korvaamaton arvo demokratialle. Ensinnäkin: ihmisten täytyy demokratiassa saada ilmaista itseään vapaasti. Toisaalta tärkeätä on myös se, että he saavat esteettä tietoa median kautta tärkeistä yhteiskunnallisista kysymyksistä. Ilman näitä molempia, ei ole sananvapautta. Median painostaminen loukkaa jokaisen kansalaisen sananvapautta siksi, että se estää saamasta tietoa politiikan teon perusteista, joita toimittajien tulee herkeämättä hankkia.

Pääministeri Sipilä on osoittautunut, ei vain sananvapauden, vaan demokratian viholliseksi. Toivottavasti putoaisi pois eduskunnasta seuraavissa vaaleissa, tai ymmärtäisi itse poistua takavasemmalle.

Skorpioni kirjoitti...

Blogisti ei vaivaudu selostamaan lainkaan mikä oli JSN:n vähemmistön kantaa. Joka tapauksessa kysymys on ollut 6-6 -ratkaisusta,jossa Vihreän Langan päätoimittajan kanta neuvoston puheenjohtajana on ratkaissut. JSN on ottanut poliittisesti kantaa pääministeriin,kuten bloggarikin on kirjoituksessaan tehnyt. Pääministeristä kirjoitukseen valittu kuva kertoo blogistin kannan!
JSN:n päätös on herättänyt journalistipiireissä itsessäänkin kovaa kritiikkiä,eikä aiheetta juuri sen takia,että se on poliittinen ratkaisu. Miksi pääministeri ei voisi oikaista itseään ja perheenjäseniään kohtaan kirjoitettua hänen mielestään aiheetonta kritiikkiä. Emme kai halua sellaista poliittista päättäjää,joka mielistelee mediaa,tanssii sen pillin mukaan ja " syö sen kädestä". Ei luoja paratkoon!
Sipilä on jämäkkä ja oikeudentuntoinen poliitikko,jolle on syytä toivottaa hyvää ja pitkää uraa pääministerinä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Skrpioni, tämä ylinnikos Juha Sipilän kannattaja, kirjoittaa edellä täysin pehmoisia.

JSNn puheenjohtaja Elina Grundström ei ole, kuten Skorppis väittää, Vihreä Lanka -lehden päätoimittaja. Hän on ollut tuossa tehtävässä kymmenen vuota sitten eli vuosina 2006-2010.

Toiseksi Juha Sipilää koskevan lausuman osalta JSN ei tietenkään äänestänyt 6-6, kuten Skorpioni perättömästi väittää, tai muillakaan numeroilla, vaan JSN oli Sipilän "tuomitsemisen" osalta aivan yksimielinen. Ts. JSN:n kaikki jäsenet katsoivat, että Sipilä oli painostanut Ylen toimittajaa ja päätoimittajaa epäasianmukaisella tavalla, jota JSN on luonnehtinut "vähintään arveluttavaksi".

Pääministeri repi Ylen uutisen johdosta pelihousunsa kokonaan ja ryhtyi suutuspäissään ja hermostuneena pommittamaan toimittajaa ja päätoimittaja parillakymmenellä sähköpostiviestillä! Aivan käsittämätön reaktio! Ylen uutista ei ole osoitettu miltään osin perättömäksi. Sipilää pyydettiin kahdesti kommentoimaan tulossa olevaa uutista, mutta tätä Sipilä ei halunnut tehdä, vaan hän rupesi mellastamaan sopimattomalla tavalla asian johdosta vasta uutisen julkaisemisen jälkeen.

Anonyymi kirjoitti...

Nimimerkki Skorpioni on oikeassa mitä tulee äänestyspäätökseen). Se ei suinkaan ollut yksimielinen. Asiasta ei mainita JNS:n lausumassa (Lausuma 6450/L/17), mikä sinänsä aika merkillistä ko. neuvostolta ja osoittaa mielestäni että "ikäviä" asioita ei haluta nostaa päivänvaloon.

---
Päätös oli äänestyspäätös, joka syntyi äänin 6–6. Äänten ollessa tasan puheenjohtajan ääni ratkaisee.

https://www.journalisti.fi/ajankohtaiset/jsn/

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Anonyymi on väitteessään yhtä väärässä kuin Skorpionkin.

http://www.jsn.fi/uutiset/ylelle-langettava-journalistisen-paatosvallan-luovuttamisesta--paaministerin-toiminnasta-lausuma/

Lausuma on yksimielnen. Lausuman lopussa luetellaan kaikki neuvoston jäsenet, jotka osallistuivat sen tekemisen. Mitään mainintaan äänestyksestä ei ole.

Skorpioni ja anonyymi sotkevat Sipilä-kiihkossaan kaksi eri asiaa. JSN antoi Ylelle langettavan päätöksen siitä, että se taipui Sipilän painostukseen ja luovutti journalistista päätösvaltaa ulkopuoliselle taholle. Tämä päätös syntyi 6-6 -äänestyksen jälkeen, jolloin puheenjohtajan kanta ratkaisi.

Tämä ero ja asia on kyllä kerrottu blogitekstissä, mutta sitä Skorpioni ja anonyymi eivät ole kiihtyneinä nähtäväti lukeneet.

Sen sijaan JN:n lausuma, jossa "rutataan" pääministeri Sipilän menettely eli painostus, oli yksimielinen.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tässä vielä JSN:n antama lausuma Sipilän menettelyn johdosta

http://www.jsn.fi/paatokset/6450-l-17/

Lausuman lopussa luetellaan lausuman antamiseen osallistuneet neuvoston jäsenet. Mitään mainintaa äänestyksestä ei ole, sillä äänestystä ei tapahtunut.

Anonyymi kirjoitti...

On hyvä,että blogistiista paljastuu uusia puolia, kun hän puolustaa niin kiihkeästi kaikkivoipaista mediaa. Minusta media on pääministeri Sipilän toimintaa arvostellessaan ollut harvinaisen yksipuolinen. Siitä oltaneen kuitenkin blogikirjoittajan kanssa samaa mieltä? Kun Sipilä sai "puhtaat paperit" hänestä Trerrafame-kanteluista Helsingin Sanomat kertoi siitä pienellä yhden palstan jutulla lehdessä otsikon "uutisia lyhyesti" alla, kun taas samassa lehdessä oli kahden sivun suuruinen juttu siitä,, miten JSN oli ratkaissut pääministeristä " tutkittavakseen ottamansa" asian,jota nyt käsitellään tässä blogissa täysin tarkoitushakuiselta tavalla.
Suomen media on turhan herkkähipiäinen. Se metsästää " helppoja juttuja" antautumatta harvoja poikkeuksia lukunottamatta tarkastelemaan asioita kriittisesti ja monipuolisesti.
Presidentti Mauno Koivisto oli oikeasti verratessaan meikäläistä mediaa sopulilauman, joka juoksee suinpäin yhtenäisenä joukkona usein aivan turhanpäiväisten ja toisarvoisten juttujen perässä!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Seli seli, anonyymi!
Puolustan sananvapautta, jota poliitikot ovat Suomessa pyrkineet vime aikoina kaventamaan, kuten JSN:n päätöksessä aivan oikein todetaan. Pääministeri kaikkein selvimmin. Media on demokraattisessa yhteiskunnassa vallan ja vallankäyttäjien vahtikoira, eli neljäs valtiomahti, mutta tätä pääministerin on ollut hyvin vaikea myöntää. Hän ei millään haluaisi, että hänestä julkaistaisiin yhtää kriittistä arvioita.

Anonyymi kirjoittaa täyttä puppua väittäessään, ettei media ja etenkään HS olisi noteerannut eduskunnan oikeusasiamiehen päätöstä, jolal Sipilä sai puhtaat paperit Terrafamea koskevassa esteellisyysasiassa. Sitä Hesaria, jota minä olen lukenut, ko. päätös huomioitiin kyllä kahden palstan pitkässä jutussa.

Herkkähipiäinen ei ole "Suomen media" paljastaesaan suuren luokan mokia ja epäkohtia, joihin myös politikot ovat syyllistyneet, vaan sellaisia ovat korkeat poliitikot. Erityisen herkkähipiäinen on pääministeri Juha Sipilä, joka suorastaan vauhkoontuu median esille nostamista hämäristä tapauksista, kuten Terrafamen tapaus hyvin osoitti.

Vanhan liiton miehenä anonyymi, kuten myös edellä JSN:n 6-6 -äänestysväitteensä virheellisyydestä narahtanut Skorpioni, palaa Mauno Koiviston ikivanhaan sopulilauma -lausuntoon - kun ei muuhun pysty. Niin kuin edellä jo totesin, laatumedia ei juokse suinkaan turhanpäiväisten juttujen perässä, vaan paljastaa myös merkittäviä epäkohtia ja jopa korkeiden virkamiesten ja poliiitikkojen tekemiä rikoksia. Yhtenä esimerkkinä "Keisari" Jari Aarnion kiinnijääminen huume- ym. rikoksista. Siinä median eli kahden HS:n toimittajan panos oli ratkaiseva.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Anonyymi väitti siis edellä, ettei Helsingin sanomat ollut huomioinut eduskunnan oikeusasiamiehen päätöstä, jossa Juha Sipilä sai "puhtaat paperit" Terrafamea eli oikeastaan Katara Steeliä koskevassa esteellisyysasiassa muutoin kuin otsikon "uutisia lyhyesti" alla.

Väite on väärä, kuten linkistä ilmenevästä HS:n 1.2. julkaisemasta pitkästä uutisjutusta otsikolla "Pääministeri sai puhtaat paperit Terrafame -kantelusta" ilmenee.

http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005069772.html

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Markku Huusko tänään Uudessa Suomessa:

"Juha Sipilän sananvapautta rajoittava toiminta on erityisen surullista, koska hän toimii pääministerinä sananvapauden mallimaassa. Hän painosti lähettämällä häiritsevän paljon viestejä Ylessä häntä koskevan jutun päällä olleelle toimittajalle ja päätoimittajalle.

JSN:n yksimielisen, siis yksimielisen, lausuman mukaan: ”Tässä tapauksessa pääministerin lähettämien viestien määrää ja sävyä voi kuitenkin pitää niin poikkeuksellisena, että viestit on mahdollista tulkita painostusyritykseksi. Pääministeri myös kieltäytyi kahden päivän ajan kommentoimasta Ylelle yhteyttään Katera Steeliin. Myös tällaista toimintaa voi pitää sananvapautta rajoittavana, erityisesti, kun kyseessä on ministeri”.

Neuvosto kertoo myös panneensa ”huolestuneena merkille, että tämän tyyppinen sananvapautta rajoittava toiminta on yleistynyt”.

Mutta miksi media laittoi tapauksen päätoimijan, Juha Sipilän, syrjään ja keskittyi mätkimään Yleä ja JSN:ää?

Sylttytehdas tähän löytyy ainakin osittain politiikan puolelta. Pääministerin oman puolueen, keskustan, pää-äänenkannattaja Suomenmaa politisoi JSN:n Yle-Sipilä-päätöksen nostamalla esiin JSN:n jäsenten poliittiseksi tulkitsemiaan taustoja. Se on klassinen liike silloin, kun halutaan vähätellä oman poliittisen leirin saamaa erittäin ikävää osumaa".

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Huuskokin korostaa siis JSN:n yksimielistä päätöstä Juha Sipilää koskevan lausuman osalta.

Pari kepulaistahan tuossa edellä kommenteissaan ei suostunut tätä(kään) tosiasiaa hyväksymään.

Anonyymi kirjoitti...

Nyrkkeilytermein ilmaistuna blogisti tyrmäsi Skorpionin! Noin rajua tyrmäystä en olekaan pitkiin aikoihin nähnyt. Tai no, ehkäpä Dimitrenkon tyrmäys viime lauantailta ruotsalaista Adrian "Hauki" Granatia vastaan oli lähes yhtä raju. Hauella meni Aftonbladetin mukaan useampi tunti tyrmäyksen jälkeen ennenkuin pystyi edes muodostamaan järkeviä lauseita. Toivottavasti Hauki ja Skorpioni toipuvat!

Skorpioni kirjoitti...

Skorpioni ei tullut tyrmäyksestä. Kiinnitän huomiota siihen,että jopa tämän blogin otsikko on muutettu. Alkuperäinen otsikko oli,että Sipilä olisi saanut "vakavan" huomautuksen JSN:ltä. Nythän otsikko on,että Sipilä oli saanut vain huomautuksen. Kiinnitän huomiota myös siihen,että Sipilän kuva on muutettu lempeämmäksi alkuperäisestä "yrmy Sipilästä", jota blogisti kernaasti kirjoituksissaan viljelee. Blogistin tapanaa on,ettei hän suvaitse käytävän keskustelua blogistaan ja haluaa sanoa aina " viimeisen sanan". Hän siis itse todellisuudessaa rikkoo sananvapautta ja suuntautuu vastakkaisiin käsityksiin halveksivasti. Ehkä julkisen sanan neuvosto tulee joskus kiinnittämään huomiota tähän ja antaa blogistille huomautuksen!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

"Skorpioni ei tullut tyrmäystä".
Tarkoitti vissiin sanoa, että "Skorpioni ei tullut tyrmätyksi".Ollaanpas tarkkana siellä!

Muutettu on otsikko ja Sipilän kuva, mutta ei tietenkään Skorpionin "huti-iskujen" takia.
Otsikossa on pääasia on, että JSN antoi pääministerille moitteet. Ja kyllähän ne oli tosi vakavat moitteet. Juha-poika sai oikein olan takaa ja "emännän" eli Elina Grundströmin kädestä! Nuo moiteet muistetaan vielä pitkään.

Sipilästä on julkaistu netissä satoja kuvia. Niistä voi valita kulloinkin tilanteeseen parhaiten sopivan. Sipilä "oikein yrmynä" -kuva kuvasti sopivasti Sipilän ylimielisyyttä, josta myös ko. tapauksessa oli muun ohella kyse. Mutta kyllä myös "Terrafamen pipo" -kuva sopii oikein hyvin tilanteeseen ja kohuun, jonka Sipilän aprikoitu esteellisyys
koko valtakunnassa aiheutti.

Turha Skorpionin ja muidenkaan on käydä "keskustelua" allekirjoittaneen blogista. Tarkoitus sen sijaan on, että kommentoijat kävisivät keskustelua blogijuttujen aiheista ja teemoista!

Ei pirä paikkaansa myöskään Skorpionin väite, jonka mukaan suhtautuisin halveksivasti vastakkaisiin käsityksiin. Monta kertaa olen niitä päin vastoin kehunut. Mutta jos nyt oikein typeriä ja täysin virheellisiä väitteitä ja näkemyksiä kommenteissa tuodaan esiin, niin eihän niitä voi muuta kuin halveerata!

Anonyymi kirjoitti...

Juha Sipilä sai tänään keskustan vaalitilaisuudessa Kampissa äännekkäältä mielenosoittajaporukalta osakseen painavaa kritiikkiä. Joukko vaati kuuluvasti Sipilän eroa ja haukkui hallitusta. Miehet kantoivat mukanaan aika isokokoista Painu paskaan Sipilä -kylttiä.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/video-paaministeri-juha-sipila-sai-painu-paskaan-toivotukset-mielenosoittajilta-helsingissa/6367556

Kyllä kansa tietää!

Anonyymi kirjoitti...

Kymmenen hengen naamioitunut porukka tuskin edustaa "kansaa". Palsturi on kirjoittanut tunnisteiden mukaan jo 50 Sipilää demonisoivaa kirjoitusta. Harvinaisen selkeä ajojahti!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Höpsistä!

Olen kirjoittanut 50 blogijuttua, joissa esiintyy Juha Sipilän nimi. Yksikään noista kirjoituksista ei ole ollut Sipilää demonisoiva. Kriittisiä kirjoituksia Sipilästä on mainitussa joukossa toki aika paljon. Kritiikki on ollut minusta aiheellista. Selkääntaputtajia ja kehujia Sipilällä kyllä on riittänyt yllin kyllin! Vastapainoksi pääministerin tulee sietää myös krittiikkiä. Kritiikkini on ollut joka kerta perusteltua.