554. Jatkokäsittelyluvasta neljä KKO:n ennakkopäätöstä (KKO 2012:25-28)

1. Muutoksenhaku käräjäoikeudesta hovioikeuteen ja hovioikeusmenettely uudistuivat reilu vuosi sitten eli 1.1.2011, kun muutoksenhakujärjestelmää koskeva oikeudenkäymiskaaren (OK) muutos tuli voimaan.

2. Merkittävä muutos on se, että aikaisempi seulontajärjestelmä on korvattu uudella jatkokäsittelylupajärjestelmällä. Toiseksi hovioikeuden pääkäsittelyn ja todistelun vastaanottamisen edellytykset ovat tiukentuneet aikaisemmasta. Tarkoituksena on ollut karsia pääkäsittelyjen määrää, vaikka nuo määrät ovat olleet meillä selvästi pienempi kuin esimerkiksi Ruotsin hovioikeuksissa. Pääkäsittely toimitetaan nyt lähtökohtaisesti vain asianosaisen vaatimuksesta. Käräjäoikeuden suorittaman näytön arvioinnin riitauttaminen ei enää automaattisesti johda siihen, että suullinen todistelu otettaisiin hovioikeudessa uudelleen vastaan, vaan valituksia voidaan aikaisempaa enemmän ratkaista ilman todistelun uudelleen vastaanottamista.

3. Uudistuksen tavoitteena on, että hovioikeuksien voimavarat voitaisiin kohdentaa aikaisempaa tarkoituksenmukaisemmin laajojen ja vaikeiden asioiden ratkaisemiseen. Uuden lupajärjestelmän myötä hovioikeus voi jo menettelyn alkuvaiheessa evätä selvästi perusteettomia valituksia samoin kuin sellaisia valituksia, joissa aiemmin on jouduttu järjestämään suullinen pääkäsittely. Uudistuksilla pyritään hovioikeuksien käsittelyaikojen lyhentämiseen.

4. Itse pidän pääkäsittelyjen karsimista merkittävämpänä muutoksena kuin siirtymistä jatkokäsittelylupaan. Hovioikeuteen tehdyistä valituksista lupamenettelyn piiriin joutuu ehkä vain neljännes hovioikeuteen saapuvista valituksista, kun taas pääkäsittelyn edellytysten tiukentaminen koskee kaikkia juttuja. Uudistukset eivät minusta juurikaan lisää oikeusturvaa. Vaikka valitusoikeutta hovioikeuteen ei ole sinänsä rajoitettu, merkitsevät uudistukset tosiasiallisen oikeusturvan kaventumista, koska osaa jutuista ei oteta enää varsinaiseen tutkintaan ja kirjallisen menettelyn käyttöala laajenee. Muissa pohjoismaissa ja useimmissa muissakin maissa hovioikeutta vastaavan toisen oikeusasteen menettely on pääsäännön mukaan suullista. Suomen hovioikeusmenettely sitä vastoin on selkeän pääsäännön mukaan kirjallista, suullinen käsittely on hovioikeuksissa selkeä poikkeus. - Mutta ei auta, näiden hölmöiltä vaikuttavien uudistusten kanssa on nyt vain tultava toimeen!

5. Jatkokäsittelyluvasta säädetään OK 25 a luvussa. Riita-asioissa jatkokäsittelylupa tarvitaan, jos käräjäoikeuden ratkaisu on asianosaiselle vastainen vain rahasaamisen osalta ja asianosaisen vaatimuksen ja käräjäoikeuden ratkaisun välinen ero (häviöarvo) on alle 10 000 euroa (OK 25 a:5). Rikosasioissa syytetty tarvitsee jatkokäsittelyluvan, jos häntä ei ole tuomittu ankarampaan rangaistukseen kuin neljä kuukautta vankeutta (OK 25 a:6). Syyttäjä ja asianomistaja tarvitsevat jatkokäsittelyluvan, jos rikoksesta ei ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin sakko tai enintään kaksi vuotta vankeutta (OK 25 a:7).

6. Jatkokäsittelyluvan myöntämisperusteista säädetään OK 25 a luvun 11 §:ssä. Sen 1 momentin mukaan hovioikeuden on myönnettävä jatkokäsittelylupa, jos:

1) ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta (muutosperuste);

2) käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ole mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä (tarkistusperuste);

3) lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa on tärkeä myöntää asiassa jatkokäsittelylupa (ennakkopäätösperuste); tai

4) luvan myöntämiseen on muu painava syy (painavan syyn peruste).

7. Jatkokäsittelylupa on siis myönnettävä, jos jokin mainituista perusteita on olemassa. Lupaperusteet ovat samat kuin Ruotsin laissakin (RB). Poikkeuksena tästä on kuitenkin OK 25 a luv. 11 §:n 2 momentin säännös, jonka mukaan jatkokäsittelylupaa ei kuitenkaan tarvitse myöntää edellä mainitulla muutosperusteella yksinomaan näytön uudelleen arvioimista varten, ellei käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ole perusteltua aihetta epäillä valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella. Tällaista rajoitusta ei ole Ruotsin laissa. Mainittu OK:n säännös perustuu hovioikeuksien suullisia käsittelyjä koskevaan kammoon ja siitä johtuvaan taipumuksen välttää pääkäsittelyjä kaikin mahdollisin keinoin aina kun se vain suinkin on mahdollista.

8. Uudistus on ollut nyt voimassa jo pitkälti toista vuotta. Tuntuu sen vuoksi hieman oudolta, että oikeusministeriö ei ole halunnut vieläkään julkistaa virallisia tietoja siitä, miten jatkokäsittelylupajärjestelmä toimii käytännössä, eli miten lupasäännöksiä on eri hovioikeuksissa sovellettu. Ideaalitilanne olisi sellainen, että kaikissa kuudessa hovioikeudessa päästäisiin jatkokäsittelyluvan myöntämisen suhteen yhdenmukaiseen käytäntöön. Tässä näyttäisi kuitenkin julkisuuteen tihkuneiden epävirallisten tietojen mukaan olevan paljon toivomisen varaa, kuten jo lakiesitystä valmisteltaessa ja eduskunnassa käsiteltäessä ennustin tapahtuvan.

9. Blogissa 493/14.10.2011 kerroin hieman siitä, että eri hovioikeuksien lupakäytännössä on isoja eroja. Helsingin hovioikeudessa valituslupa-asioista jopa kaksi kolmasosaa (n. 66 %) jää ilman lupaa ja siis jatkokäsittelyä; näissä tapauksissa valitus hylätään niin sanotusti kättelyssä ilman varsinaista asian tutkimista. Kouvolan hovioikeudessa sitä vastoin valituslupien hylkäysprosentti on vain 20. Näiden lukujen perusteella ehdittiin jo arvailla, että valituslupien suuri hylkäysprosentti Helsingissä johtuu siitä, että hovioikeus olisi keksinyt lupamenettelystä hyvän konstin purkaa jutturuuhkiaan. Helsingin hovioikeuden presidentti Mikko Könkkölä tietenkin kiisti moiset arvelut ja selitti syyksi sen, että jotkut hovioikeudet ovat vain varovaisempia kuin toiset. Könkkölän mukaan heille ei tulisi edes mieleen purkaa jutturuuhkia tällä tavoin. Jasså, Könkkölä ei kuitenkaan päätä yksin valitusluvista, ja sikäli kuin entisenä hovioikeudenneuvoksena vähänkään tunnen entisiä kollegoja, niin voisin olettaa, että monelle hovioikeuden jäsenelle ajatus jutturuuhkien purkamisesta tiukan valituslupakäytännön avulla voisi kyllä tulla mieleen.

10. Mutta mennäänpä sitten otsikossa mainittuihin neljään ennakkopäätökseen. Niiden avulla korkein oikeus on selvästikin halunnut ohjata hovioikeuksien lupakäytäntöä, mikä on aivan oikea tavoite. Kaikki neljä ratkaisua on perusteltu varsin seikkaperäisesti ja ymmärrettävällä tavalla. Katso

KKO 2012:25, KKO 2012:26, KKO 2012:27 ja KKO 2012:28.

11. Hovioikeudet saisivat kernaasti ottaa mallia näiden päätösten perusteluista. Tästä päästäänkin sopivasti ensimmäiseen ihmettelyn aiheeseen. Tapaukset ovat eri hovioikeuksista, mutta kaikissa ilmenee minusta hyvin huolestuttava piirre. Nimittäin se, että hovioikeudet itse eivät välitä perustella kielteisiä luparatkaisujaan millään tavalla! Jokaisessa neljässä tapauksessa hovioikeus on jättänyt perustelut ilmoittamatta. Päätöksissä todetaan vain lakonisesti, että hovioikeus on tutkinut lupaedellytykset ja katsoo, ettei sanottuja edellytyksiä ole. Tuollainen perustelutapa, jos sitä voi edes miksikään perustelemiseksi kutsua, on mitäänsanomaton ja arvoton.

12. Valittajilla on toki ollut perusteltu syy ja tarve odottaa, että hovioikeus ilmoittaa, miksi laissa mainittuja edellytyksiä luvan myöntämiseen ei ole kyseissä tapauksissa katsottu olevan olemassa. Mitään syitä ja perusteita luvan epäämiseen ei kuitenkaan yhdessäkään tapauksessa mainita. Aivan ilmeisesti tämä on vakiintunut käytäntö kaikissa hovioikeuksissa. Jos siis valittaja haluaa saada selvyyden ja tiedon siitä, miksi valituslupaa ei ole myönnetty, hänen on pakko valittaa korkeimpaan oikeuteen, joka sitten "kiltisti" kertoo - ainakin näissä neljässä tapauksessa on kertonut - miksi lupaa ei ole myönnetty ja miksi hovioikeuden olisi tullut lupa myöntää. Onko tämä todellakaan laitaa: jos haluat perustelut hovioikeuden päätökseen, sinun on vietävä asia korkeimpaan oikeuteen! Korkein oikeus "palvelee" hovioikeuksia päätöksen perustelemisessa. Jo on aikoihin eletty!

13. Minusta korkeimman oikeuden olisi tullut puuttua mainittuun epäkohtaan ja kiinnittää päätöksissään huomiota myös siihen, että hovioikeuden velvollisuutena on perustella luparatkaisut asianmukaisella tavalla, mikä tietenkin samalla vähentäisi muutoksenhaun tarvetta korkeimpaan oikeuteen. Tätä korkein oikeus ei ole hoksannut tehdä. Ollaanko korkeimmassa oikeudessa siis tyytyväisiä siihen, että hovioikeudet eivät täytä perustelemisvelvollisuuttaan ja että kielteisen luparatkaisun saaneet asianosaiset ryntäävät sankoin joukoin valituslupahakemuksineen korkeimpaan oikeuteen?

14. Ratkaisussa KKO 2012:25 selostetussa tapauksessa A oli käräjäoikeudessa tuomittu aikaisemman ehdollisen vankeusrangaistuksen koeaikana tehdystä törkeästä rattijuopumuksesta ehdottomaan vankeusrangaistukseen, jonka sijasta oli määrätty yhdyskuntapalvelua. A valitti hovioikeuteen ja vaati rangaistuksen määräämistä ehdolliseksi. Korkein oikeus katsoi perusteluissaan mainituilla syillä, että hovioikeus oli voinut jättää jatkokäsittelyluvan myöntämättä. - Hovioikeuden on lain esitöiden mukaan tutkittava kaikkien lupaperusteiden mahdollisuus, vaikka valittaja olisi vedonnut valituksessaan neljästä mahdollisesta lupaperusteesta vain yhteen perusteeseen. Korkein oikeus on tulkinnut A:n valitusta niin, että hän on vaatinut valituslupaa ensi sijassa muutosperusteella ja ennakkopäätösperusteella. Kyseinen ratkaisu on puheena olevasta neljän ratkaisun ryppäästä selvin tapaus, jossa lupa on voitu evätä. Toisaalta luvan myöntämisestä ei olisi aiheutunut hovioikeudelle kovinkaan suurta lisätyötä, sillä A:n valitus olisi ilmeisesti hylätty luvan myöntämisen jälkeen melko suppeilla perusteilla.

15. Ratkaisussa KKO 2010:26 selostetussa tapauksessa P oli tallettanut pankin konttorissa tililleen käteistä rahaa. Pankki oli myöhemmin nostanut osan tilille kirjatuista varoista katsottuaan, että kirjaus oli ollut laskuvirheen vuoksi määrältään liian suuri. Käräjäoikeus hylkäsi P:n kanteen nostettujen varojen palauttamiseksi pidettyään pankin kirjallista ja suullista näyttöä laskuvirheestä johdonmukaisena ja uskottavana. Valituksessaan hovioikeudelle P vaati jatkokäsittelyluvan myöntämistä ja pyysi näytön uudelleen arviointia. Korkein oikeus totesi käräjäoikeuden perustelleen näytöstä tekemänsä johtopäätökset seikkaperäisesti. P:n valituksen perusteella ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ollut perusteltua aihetta epäillä. Hovioikeus oli voinut jättää jatkokäsittelyluvan myöntämättä.

16. Tapauksesta 2012:26 ilmenee hyvin, miten jatkokäsittelylupaa ei tarvitse myöntää muutosperusteella yksinomaan näytön uudelleen arvioimista varten, ellei käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ole perusteltua aihetta epäillä valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella. Silloin, kun valitus perustuu näytön arvioinnin virheellisyyttä koskevaan väitteeseen, kynnys jatkokäsittelyluvan myöntämiseksi muutosperusteella on siten korkeampi kuin muulloin. Tämä on Suomen lain "erikoisuus" verrattuna esimerkiksi Ruotsin lakiin. Ko. tapauksessa hovioikeuden olisi tullut ilmeisesti toimittaa suullinen käsittely, jos lupa olisi myönnetty. Valittaja P ei ollut ilmeisesti itse pyytänyt pääkäsittelyn järjestämistä hovioikeudessa, mikä minusta hieman heikentää hänen valituksensa uskottavuutta. Tapausselosteesta ilmenee, mikä merkitys jatkokäsittelyluvan myöntämistä harkittaessa on sillä, miten käräjäoikeus on perustellut ratkaisuaan, samoin kuin se, että valittajan ei kannata hovioikeudessa tyytyä ainoastaan ylimalkaisiin väitteisiin käräjäoikeuden näytön arvioinnin virheellisyyksistä. Jatkokäsittelylupa asettaa käräjäoikeuksille ja asianosaisten asiamiehille "uusia haasteita", jos näin muodikasta sanontaa sallitaan käyttää. - Tässä tapauksessa hovioikeus on sentään edes jollakin tavalla yrittänyt perustella ratkaisuaan, mutta eivät nuo perustelut toki ole riittäviä.

17. Ratkaisu KKO 2012:27 ja siinä selostettu tapaus on minusta näistä neljästä ratkaisusta kaikkein mielenkiintoisin. Käräjäoikeus oli tuominnut A:n rangaistukseen muun muassa törkeästä liikenteen vaarantamisesta, vaikka A oli kiistänyt ajaneensa omistamaansa autoa. Käräjäoikeus katsoi A:n olleen kuljettaja sillä perusteella, että todistaja oli kertonut A:n ikäisen ja samaa sukupuolta olleen henkilön toimineen auton kuljettajana ja että A:n kertomus ei ollut uskottava. KKO:n mukaan kysymys siitä, millaista selitysvelvollisuutta A:lta voitiin asiassa syyttömyysolettamaa rikkomatta edellyttää, ei ollut selvä. Tämä vaikutti myös A:n kertomuksen uskottavuuden arviointiin näyttönä. Sen vuoksi A:lle myönnettiin jatkokäsittelylupa muutosperusteella.

18. Mainitussa tapauksessa KKO 2012:27 jatkokäsittelylupa on evätty Helsingin hovioikeudessa presidentti Mikko Könkkölän johtaman jaoston päätöksellä, ratkaisuselosteen mukaan ilman minkäänlaisia perusteluja! Tapauksessa on ollut kyse rikoksesta epäillyn ja syytetyn oikeudesta vaieta ja siitä, että syytetyllä ei ole, paitsi todistustaakkaa, myöskään selitystaakkaa. Jos syytetyltä vaadittaisiin oikeudenkäynnissä (tai esitutkinnassa) selitystä kiistämisensä perusteista tilanteessa, jossa häntä vastaan ei ole esitetty vakuuttavaa näyttöä, merkitsisi menettely helposti todistustaakan siirtämiseksi syytetylle. Tapauksessa tätä ei hovioikeus ei tätä bonjannut (tai noteerannut), mutta onneksi korkein oikeus ymmärsi, mistä oli kyse. Korkein oikeus katsoi, ettei kysymystä jatkoluvasta voitu ratkaista tässä tapauksessa yksinomaan OK 25a luvun 11 §:n 2 momentin nojalla, vaan huomioon tuli ottaa myös ja ensi sijassa saman pykälän 1 momentin muutosperuste, jossa luvan myöntämisen kynnys matalalla on matala, eli pelkkä epäily siitä, ettei ratkaisu ole oikea riittää. Ko. tapauksessa käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta oli aihetta epäillä jo siksi, että käräjäoikeus oli asettanut syytetylle selitystaakan kiistämisensä perusteesta. Jatkokäsittelyluvan myöntäminen oli ko. tapauksessa välttämätöntä.

19. Ratkaisussa KKO 2012:28 selostettu tapaus on myös hyvin mielenkiintoinen ja minusta aivan selvä tapaus, jossa jatkokäsittelylupa olisi tullut, kuten myös korkein oikeus on päätöksessään todennut, myöntää useammalla eri perusteella.

20. Mainitussa tapauksessa A:ta oli käräjäoikeudessa syytetty vammantuottamuksesta sillä perusteella, että hän oli suljetulla piha-alueella jättänyt pitämättä kahta koiraansa valvonnassaan siten, etteivät koirat päässeet pois piha-alueelta. Toinen koirista oli purrut A:n asuintalon kohdalla tiellä kävellyttä asianomistajaa vammoja aiheuttaen. Käräjäoikeuden perustelujen mukaan koirat olivat olleet sisällä A:n asunnossa, jossa olivat olleet myös A ja tämän tuttava. Koirat olivat päässeet ulos asunnosta, kun tuttava ei ollut ulos mennessään sulkenut ulko-ovea kunnolla. Käräjäoikeus oli katsonut A:n huolimattomuudellaan aiheuttaneen asianomistajan vammat, koska hän ei ollut ollut paikalla tuttavan poistuessa asunnosta eikä ollut siten riittävän huolellisesti varmistautunut siitä, ettei vahinkoa päässyt tapahtumaan, ja koska hän oli laiminlyönyt velvollisuuden ohjeistaa vieraitaan riittävästi asunnon ulko-oven sulkemisesta. Korkeimman oikeuden ratkaisussa lausutuilla perusteilla A:lle myönnettiin jatkokäsittelylupa sekä tarkistusperusteella sen selvittämiseksi, oliko A tuomittu muusta teosta kuin mistä rangaistusta oli vaadittu (siis oliko syytesidonnaisuusnormia rikottu), että muutosperusteella ja ennakkoratkaisuperusteella.

21. Korkeimman oikeus päätös on hyvin analysoitu ja perusteltu enkä puutu siihen tässä yhteydessä tarkemmin. On aika merkillistä, miten tällaisessa monessa kohtaa juridisesti epäselvässä ja tulkinnanvaraisessa jutussa hovioikeus on lakonisesti - ja ilman perusteluja - todennut, että jatkokäsittelylupaa ei myönnetä! Hovioikeus on ummistanut silmänsä tapauksessa ilmeneviltä monilta oikeuskysymykseltä ja päättänyt haudata ne kielteisen lupapäätöksen avulla. Hovioikeuden ratkaisu lienee kuitenkin vain jäävuoren huippu hovioikeuskäytännössä, sillä tällaisia tapauksia jätetään näet usein armotta vaille jatkokäsittelylupaa. Kaikki kielteisen lupapäätöksen saaneet eivät enää jaksa valittaa edelleen KKO:een eikä KKO tulle myöntämään uusia valituslupia asian tiimoilta pitkään aikaan. Joudutaan siis kysymän, lisääntyykö oikeusturva, kuten hovioikeusuudistusta niin kuin konsanaan käärmettä pyssyyn ajaneet hovioikeuksien presidentit sekä oikeusministerit ja ministeriön korkeat virkamiehet ovat vakuuttaneet? Kattia kanssa, voidaan ratkaisujen KKO 2012:27 ja 28 valossa väittää.

22. Oikeusneuvos Mikko Tulokkaan eri mieltä oleva lausunto ratkaisussa KKO 2012:28 on oikea kyynisyyden kukkanen! Mutta Tulokas ei ole mielipiteineen suinkaan yksin, vaan hänen laillaan ajattelevia hovioikeustuomareita lienee valtakunnan hovioikeudet puollollaan. Votumillaan Tulokas tulee rohkaisseeksi näiden tuomareiden itsetuntoa olla vähät välittämättä KKO:n ko. ennakkopäätöksistä ja evätä myös jatkossa jatkokäsittelylupia summan mutikassa ja mutu-tuntumalla - ja tietenkin ilman minkäänlaisia perusteluja.

23. Tulokas tuntuu ajattelevan, että jatkokäsittelylupa-asioissa etusija tulee antaa hovioikeuksien "niukoille voimavaroille", eli lupa on evättävä, jos siihen vain on pienikin mahdollisuus olemassa. Tulokkaan ajattelussa pienen ihmisen vähäpätöisillä asioilla ja oikeusturvalla ei tunnu olevan minkäänlaista sijaa. "Mitä hittoa ne kaiken maailman kverulantit tunkevat tänne typerillä valituksillaan meidän tuomareiden oikeusrauhaa häiritsemään." Kansalaisnäkökulman huomioon ottaminen ja oikeudenkäyntimenettelyn koetun oikeudenmukaisuuden lisääminen ovat tätä ajatussuuntaa edustaville tuomareille vieras asia.

24. Palaan vielä lyhyesti edellä mainittuun epäkohtaan eli siihen, että hovioikeudet eivät näytä perustelevan millään lailla kielteisiä lupapäätöksiään. Kuitenkin perusteluvelvollisuus on korotettu perusteluissa yhdeksi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin peruspilariksi. Ei vain lopulliset pääasiaratkaisut eli tuomiot, vaan myös käsittelyn aikana annetut päätökset on perusteltava, sanoo laki. Kielteinen lupapäätös on lopullinen päätös, jolla

asian enempi tutkinta lopetetaan. Sellainen ratkaisu on perusteltava eikä siihen riitä vain lainsäännöksessä eli tässä tapauksessa OK 25 a luvun 11 §:ssä olevien fraasien toistaminen.

25. OK 25 a luvun 17 §:ssä säädetään sitä, mitä asioita päätöksestä on käytävä ilmi. On syytä korostaa, että mainittu pykälä koskee yksinomaan päätöksen johtopäätösosaa eli päätöslauselmaa. Säännöksessä ei lausuta mitään ratkaisun perustelemisesta, mutta tämä ei suinkaan tarkoita eikä voi tarkoittaa sitä, ettei päätöstä saisi tai tarvitsisi perustella. Päätöksen perustelemisesta säädetään eri pykälissä (OK 24:14-16), eikä niissä jatkokäsittelylupaa koskevaa kielteistä päätöksiä ole asetettu mihinkään erityisasemaan.

26. Hovioikeuksien ei toki tarvitse perustella lupapäätöksiä yhtä seikkaperäisesti kuin korkein oikeus on tehnyt nyt selostetuissa ennakkopäätöksissä. Mutta perustelujen tulisi olla kyllä paljon yksityiskohtaisempia kuin ratkaisussa KKO 2012:26 selostetussa ja edellä kohdassa 16 mainitussa Vaasan hovioikeuden päätöksessä, joka on mainitusta neljästä tapauksesta ainoa, jossa hovioikeus on lausunut perusteluissaan edes jotakin.

553. Se on salaisuus!

Jääveistosten aikaa...

1. Ponteva valtiovarainministeri Jutta Urpilainen allekirjoitti kaksi viikkoa paljon puhutun vakuussopimuksen kreikkalaisen virkaveljensä Evangelos Venizeloksen kanssa. Suomi vaati Kreikan vakuuksia ehtona sille, että se sitoutuu Kreikalle luvattuun toiseen lainaohjelmaan. Vakuussopimuksen ideana on turvata Suomen saatavat, jos Kreikka ei pystyisi maksamaan velkojaan takaisin.

2. Valtiovarainministeriö on julistanut vakuussopimuksen salaiseksi. VVM:n virkamiesten mukaan näin tehtiin kreikkalaisten pankkien toivomuksesta "hienotunteisuussyistä". Virkamiesten mukaan vakuusjärjestely on "hyvin erikoinen" eikä kreikkalaispankkien kannalta välttämättä lainkaan edullinen. Ministeriö on vedonnut "Suomen neuvotteluaseman säilyttämiseen", miltä kannalta on hyvä noudattaa kreikkalaispankkien toivomusta sopimuksen salassa pitämisestä.

3. Julkisuuslain mukaan pääsääntönä on viranomaisten asiakirjojen julkisuus. Tästä on kuitenkin lukuisia poikkeuksia, kuten hirmuisen pitkästä julkisuuslain 24 §:stä ilmenee. Minkä kohdan nojalla vakuussopimus on julistettu salaiseksi? Tämä olennainen kysymys on jäänyt keskustelussa sivuun.

4. Keskustelu asian ympärillä on ollut muutenkin suomalaisille ominaista juupas-eipäs -inttämistä, vaikka siihen on osallistunut myös joukko näitä meidän korkeasti oppineita hallinto- ja valtiosääntöjuristiamme. Kun nämä(kään) juristit eivät pidä blogia (siitä kun ei erikseen makseta), jossa asioita voitaisiin tarkastella seikkaperäisesti ja analyyttisesti, eivätkä toimittajat ole hoksanneet kysyä näiltä oppineilta tarkempia perusteluja, eivät ihmiset tiedä, mistä oikein on kysymys.

5. Timo Soini on vaatinut vakuussopimusta julkiseksi. Soini siis tekee asialla politiikkaa täyttä häkää ja vaatii professori Olli Mäenpään tv-lausuntoon viitaten pääministeri Jyrki Kataista "murtamaan salailun sinetit". Populisti mikä populisti, tuokin slogan ja sutkaus on varmaan syntynyt Soinin ja Jusulan aivoriihessä. Soini kyllä tietää - "tasan tarkkaan" - että Katainen ei voi VVM:n virkamiesten päätöstä noin vain murtaa. Poliittisesti asia kuuluu sitä paitsi ministeri Urpilaiselle, ei Kataiselle.

6. Soini tosiaan vetoaa siihen, että hallinto-oikeuden professorin Olli Mäenpään mukaan sopimuksen salaamiselle ei ole lainmukaisia perusteita ja että Mäenpään sanoma on syytä ottaa vakavasti.

7. Pääministeri Katainen torjui eilen Mäenpää - Soini -liikkeen vaatimuksen vakuussopimuksen julkistamisesta. Katainen vetosi siihen, että sopimuksen sisällöstä on kerrottu julkisuuteen ja kansanedustajille, minkä lisäksi eduskunnan valtiovarainvaliokunnan jäsenet voivat käydä tutustumassa sopimukseen ja katsoa, onko se yhdenmukainen sen kanssa, mitä sopimuksen sisällöstä on kerrottu. Kataisen mukaan kukaan ei ole poikkipuolista sanaa tähän mennessä sanonut.

8. Vakuussopimuksen julkisuus on ratkaistava, ei kreikkalaisten pankkien toivomusten mukaisesti, vaan viime kädessä Suomen lainsäädännön mukaisesti. Kreikkalaiset pankit eivät voi sanella suomalaisille viranomaisille, miten lakeja täällä sovelletaan.

9. Vakuussopimuksen salassapito voisi perustua julkisuuslain viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain (julkisuuslain) 24 §:n 11 tai 20 kohtaan. Edellisen lainkohdan mukaan salassa pidettäviä ovat viranomaisen asiakirjat, jotka sisältävät tietoja raha- ja valuuttapoliittisista päätöksistä muun muassa silloin, jos tiedon antaminen niistä olisi vastoin valtion etua neuvotteluosapuolena. Jälkimmäisen säännöksen mukaan viranomaisen asiakirjat, jotka sisältävät tietoja yksityisestä liike- tai ammattisalaisuudesta on pidettävä salassa mainitussa lainkohdassa mainituilla edellytyksillä. perustelee sivullisen liike- tai ammattisalaisuuksia sisältävän asiakirjan salaamisen.

10. Minusta mainitut lainkohdat näyttäisivät tukevan ministeriön päätöstä määrätä vakuussopimus pidettäväksi salassa. Ministeriön virkamiesten olisi vain pitänyt osata vedota niihin eikä yksinomaan hienotunteisuussyihin ja kreikkalaisten pankkien toiveeseen.

11. Olli Mäenpää haastattelu ei sisältänyt mitenkään eksaktia tietoa. Hän vetoaa kritiikissään siihen, että vakuussopimus on "sen tyyppinen" ja "erittäin olennainen", ettei se voi olla kokonaan salassapidettävä. Mäenpään mukaan koko sopimus ei voi olla liikesalaisuus. Mäenpään mukaan koko sopimuksen salassapidossa mentiin selvästi yli sen, mikä lain mukaan on mahdollista. Salassapidettävien tietojen varjolla ei voida laajentaa salassapitoa muuten julkisiin tietoihin.

12. Mäenpää tarkoittaa niin sanottua osajulkisuusperiaate, eli sitä, että viranomaisen asiakirja voi olla osittain julkinen ja osaksi salainen. Tähän viitataan julkisuuslain 10 §:ssä ja 17 §:n 1 momentissa. Edellisessä säännöksessä sanotaan, että kun vain osa asiakirjasta on salassa pidettävä, tieto on annettava asiakirjan julkisesta osasta, jos se on mahdollista niin, ettei salassa pidettävä osa tule tietoon. Jälkimmäisen lainkohdan mukaan tietojen saamista viranomaisten asiakirjoista ei saa rajoittaa "enempää kuin suojeltavan edun vuoksi on tarpeellista".

13. Kuten näkyy, mainitut säännökset ovat hyvin väljiä ja tulkinnanvaraisia, joten on aika rohkeata Mäenpään tavoin väittää, että koko sopimuksen salaamisessa mentiin "selvästi yli sen, mikä lain mukaan on mahdollista." Olisi mielenkiintoista tietää, miten Olli Mäenpää määrittelisi vakuussopimuksen ja sen luultavasti laajojen liitteiden osalta, mitkä osat tuosta aineistosta olisivat "ilman muuta" julkisia ja mitkä taas eivät. Voisiko esimerkiksi sopimuksen niin sanottu "tekstiosa" olla julkinen, mutta "numerotiedot" sen sijaan salaisia, vai millä perusteella sanottu rajanveto voitaisiin tehdä? Tätä Mäenpää ei kerro, vaan hän vain väittää, että julkisuuslakia on rikottu ja vieläpä "selvästi." Onko tuollaisen sopimuksen osalta ylipäätään mahdollista antaa tietoja asiakirjan julkisesta osasta niin, etteivät salassa pidettävät liikesalaisuudet ja muut tiedot leviäisi julkisuuteen?

14. Päättäjät ovat voineet tutustua sopimukseen ja tällä perusteella eduskunnassa on jo päätetty asiasta. Eduskunnan suuren valiokunnan varapuheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii myös vakuussopimusta julkiseksi; hän ei siis halua jättää poliittista pelikenttää yksinomaan Soinin haltuun. Kaikkonen perustelee vaatimustaan sillä, että vaikka sopimuksen sisällöstä on "paljon tiedossa", on esimerkiksi "vakuuksien todellinen hinta" Suomelle edelleen epäselvä. Myös "itse sopimuksen hinta" olisi mielenkiintoista saada julkiseksi.

15. Kaikkosen retoriikka on poliittista julistusta. Voidaan epäillä, selviäisikö sopimuksen hinta yleisölle, jollei se ole selvinnyt tähän mennessä meidän ah niin päteville kansanedustajillemme ja päättäjillemme, jotka ovat voineet käydä tutkimassa sopimusta. Asia lienee niin, että sopimuksen tarkkaa "hintaa" ei vielä tiedä kukaan, vaan se selviää vasta myöhemmin.

16. Timo Soini on päättänyt ottaa Mäenpään lausunnon perustella asiasta kaiken ajateltavissa olevan poliittisen hyödyn irti. Hän sanoi eilen, että jollei uusi harkinta johda vakuussopimuksen sisällön julkistamiseen, perussuomalaiset tulevat joko valittamaan salauspäätöksestä hallinto-oikeuteen tai suoraan korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO) taikka kantelemaan asiasta oikeuskanslerille.

17. Tuskinpa kenelläkään suomalaisella on mitään vakuussopimuksen julkistamista vastaan, jos "oikeustaistelun" tielle lähdetään ja ministeriön päätös todetaan siinä yhteydessä virheelliseksi. Kantelu oikeuskanslerille ei ilmeisesti johtaisi toivottuun tulokseen, sillä näissä asioissa oikeuskansleri, joka vetää samalla kruununjuristin eli valtioneuvoston ja ministeriöiden neuvonantajan roolia, ei todennäköisesti tulisi näkemään salauspäätöksessä mitään lainvastaista. Sama lopputulos saataisiin myös KHO:sta, joka on aiemmin kunnostautunut muun muassa Tiitisen listan salaamisessa.

552. Taas ennakkopäätös, jonka perustelut eivät vakuuta (KKO 2012:29)

1. Korkein oikeus antoi tänään ennakkopäätökseksi tarkoitetun tuomion siitä, vastasiko maanrakennustyön teettäjä naapurikiinteistölle työstä aiheutuneesta ympäristövahingosta (KKO 2012:29)

2. Se, että kysymyksessä on tulevaa oikeuskäytäntöä ohjaamaan tarkoitettu ennakkopäätös (prejudikaatti) ilmenee siitä, että korkein oikeus julkaisee ratkaisusta laaditun selosteen ennakkopäätöksenä verkkosivuillaan. Internetissä ennakkopäätökset julkaistaan myös Finlex-palvelussa. Myöhemmin ennakkopäätökset julkaistaan vielä painettuina vuosikirjassa. Jos esimerkiksi edellä mainittua ratkaisua ei olisi pidetty korkeimmassa oikeudessa ennakkopäätöksenä, siitä olisi julkaistu Finlexissä (osastossa "Muita ratkaisuja") vain parin kolmen rivin pituinen ilmoitus siitä, millaisesta asiasta ratkaisussa on ollut kysymys.

3. Ennakkopäätökset, joilla siis tarkoitetaan yksinomaan ylimpien oikeusasteiden itsensä prejudikaateiksi luokittelemia ratkaisuja, eivät ole juridisesti (muodollisesti) alempia tuomioistuimia sitovia, mutta käytännössä niillä on varsin suurin tosiasiallinen vaikutus eli prejudikaateissa omaksuttuja oikeus- tai ratkaisuohjeita seurataan vastaavanlaisia tapauksia myöhemmin ratkaistaessa. Tuomarit ovat velvollisia tuntemaan ennakkopäätökset - eivät kyllä käytännössä läheskään aina tunne edes kaikkein keskeisimpiä ennakkopäätöksiä - ja perustelemaan kantansa, jos se poikkeaa jostakin ennakkopäätöksessä omaksutusta oikeusohjeesta. Prejudikaattien tosiasiallinen sitovuus edellyttää kuitenkin sitä, että niiden perustelut ovat riittävät seikkaperäiset, asianmukaiset ja ymmärrettävät

4. Ko. tapauksessa Sääksmäen seurakunta teetti kesällä 2006 hautausmaan laajentamiseen liittyviä maanrakennustöitä itsenäisellä urakoitsijalla. Urakoitsija suoritti seurakunnan kanssa tekemänsä sopimuksen mukaisesti kaivuu-, maansiirto- ja kuljetustöitä, joiden yhteydessä maamassoja on ollut läjitettynä hautausmaan laajennusalueelle. Urakoitsijan tekemien töiden johdosta Kari ja Liisa N:n ja Oy L:n omistamalle, hautausmaata vastapäätä sijaitsevalle kiinteistölle kulkeutui pölyä, joka vahingoitti kiinteistöllä olevan hirsirakennuksen rakenteita ja sisätiloja. Kantajien korvausvaatimusten yhteismäärä oli noin 80 000 euroa.

5. Toijalan käräjäoikeus, jonka vuonna 2009 antaman tuomion Turun hovioikeus vuonna 2010 pysytti, hyväksyi kanteen perusteet ja velvoitti seurakunnan suorittamaan kantajille korvausta yhteensä noin 14 000 euroa. Korkein oikeus sitä vastoin päätyi tiukan äänestyksen (3-2) jälkeen siihen, että kantajana ollut seurakunta ei ollut ankarassa vastuussa kyseisestä ympäristövahingosta ja hylkäsi kanteen

6. Ratkaisevana ja ratkaistavana pointtina asiassa oli kysymys siitä, oliko seurakunnalla ympäristövahinkolain (YVL) 7 §:n mukainen niin sanottu ankara vahingonkorvausvastuu naapurikiinteistöllä olevalle rakennukselle aiheutuneesta ympäristövahingosta. YVL 7 §:n 1 momentin mukaan toiminnanharjoittaja vastaa toiminnasta johtuvasta ympäristövahingosta tuottamuksestaan (huolimattomuudestaan) riippumatta. Tältä osin YVL poikkeaa olennaisesti tuottamusvastuulle rakentuvasta vahingonkorvauslaista.

7. Ankara vastuu liittyy yleensä tilanteisiin, joissa vahingon aiheuttaja määrää toiminnan rakenteet ja myös turvallisuustason ja vahingonkärsijällä puolestaan ei ole mahdollisuutta määritellä toimintoja tai sen rakenteita tai vaikuttaa niihin. Ankaran vastuun omaksumisen tavoitteena on vahingonkärsijän suojaaminen. Vahinkoa kärsineen on nimittäin usein vaikea esittää näyttöä oman osaamisensa ja toimintapiirinsä ulkopuolella tapahtuneesta tuottamuksesta. Jo vanhassa vuonna 1920 säädetyssä naapuruussuhdelaissa (NaapSL, 20/1920) omaksuttiin ankara vastuu, joten sen säätäminen YVL:ssa ei tuonut periaatteellisesti lainsäädäntöön uutta, koska osa lain piiriin kuuluvista vahingoista kuului jo aiemmin ankaran vastuun piiriin. YVL:ssa on laajennettu merkittävästi lain piiriin kuuluvien vahinkotilanteiden lukumäärää.

8. Korvausvelvollinen toiminnanharjoittaja on yleensä helposti määriteltävissä, mutta toisinaan vastuullisen osoittaminen saattaa YVL 1 §:n 1 momentissa mainitusta ns. aluesidonnaisuuden vaatimuksesta johtuen olla vaikeaa. Ankaran vastuun tilanteessa "vahingon johtuminen" voi tarkoittaa, että toiminta-alueella toimintaa harjoittavan vastuun piiriin kuuluvat myös sellaiset ympäristövahingot, joita tämä ei ole itse suoranaisesti aiheuttanut, mutta jotka liittyvät sen toimintaan. Käytännössä toiminnanharjoittajan vastuu on isännänvastuunomaista vastuuta kattaen vastuun myös toimista, joita jopa itsenäisessä asemassa olevat sivulliset suorittavat varsinaisen toiminnanharjoittajan luvalla tai tieten.

9. Ratkaisusta KKO 2012:29 selostetussa asiassa kysymys oli tapauksesta, jossa hautausmaan ylläpitäjä on urakkasopimuksen perusteella teettänyt alueen laajentamiseen liittyvän maanrakennustyön urakkasopimuksen perusteella itsenäisellä yrittäjällä. Korkeimman oikeuden enemmistö on katsonut, että seurakuntaa ei työn teettäjänä voitu pitää YVL 1 §:n 1 momentissa tarkoitettuna toiminnan harjoittajana eikä sitä myöskään voitu rinnastaa mainitun pykälän 2 momentissa tarkoitettuun vahinkoa aiheuttaneen toiminnan harjoittajaan. Enemmistö perusteli kantaansa muun muassa sillä, että työn suorittanut urakoitsija ei ollut epäitsenäisessä suhteessa seurakuntaan eikä seurakunnalla ollut urakoitsijaan tai työn toteuttamistapaan nähden erityistä määräysvaltaa.

10. Tapaus on laadultaan sellainen, ettei siinä ole ilmeisesti olemassa tai "löydettävissä" yhtä ehdottomasti oikeata ratkaisua, vaan sekä enemmistön että vähemmistön omaksumia kantoja voidaan perustella eri seikoilla. Tällöin on järkevää menetellä, kuten oikeusneuvos Välimäen votumista ilmenee, siten, että kummankin vaihtoehdon tueksi esitettäviä seikkoja ja niiden painoarvoja punnitaan keskenään. Kysymyksessä on pro et contra -tyyppisestä argumentoinnissa, jolloin tuomion perusteluissa tuodaan, kuten molempien vähemmistöön jääneiden jäsenten lausunnoissa on tehty, avoimesti esiin sekä kanteen hyväksymistä että sen hylkäämistä puoltavat seikat ja argumentit.

11. Minusta KKO:n vähemmistön pro et contra -perustelutapa saa lukijan vakuuttuneeksi ja hyväksymään kannoton, jonka mukaan seurakunta on ankarassa vastuussa sanotusta ympäristövahingosta. Ainakin minua vähemmistön perustelut vakuuttavat. Pro et contra -metodi, jota olen suositellut kirjoissani, perustuu loogikko Chaim Perelmanin lanseeraamaan, uudeksi retoriikaksi kutsuttuun päättelymalliin ja Aulis Aarnion sen pohjalta edelleen kehittämään argumentaatioteoriaan eli rationaalisen perustelun teoriaan.

12. Miksi sitten korkeimman enemmistön perustelut eivät vakuuta? Juuri siksi, että niissä on sivuutettu kokonaan pro et contra -metodin mukainen perustelemistapa. Enemmistö kertoo lyhyesti vain ne perusteet, jotka tukevat sen valitsemaa lopputulosta, mutta vaikenee tyystin sellaista seikoista ja perusteista, jotka puhuvat sanottua lopputulosta vastaan. Enemmistön perustelutapa ei ole rationaalinen, vaan toteava ja käskevä. Enemmistö perustaa ratkaisunsa ensi sijassa auktoriteettiin, eli siihen, että asia on niin, koska tuomioistuin niin sanoo, ja tässä tapauksessa me olemme tuomioistuin. Enemmistön perusteluissa ei ole sijaa dialogille tai pohdinnalle.

13. Vähemmistön jäsenet selostavat votumeissaan lainsäädännön ohella laajasti muita oikeuslähteitä eli YVL:n esitöitä ja vertailevat YVL:n ao. säännöksiä ja käsitteitä ympäristönsuojelulain (YSL) säännöksiin ja terminologiaan. Sen sijaan enemmistön votumissa sivuutetaan lain esityöt ja niiden merkitys samoin kuin analogiavertailu tyystin! Enemmistö ei ole myöskään kiinnittänyt riittävästi huomiota YVL:ssa omaksutun ankaran vastuun sääntelyn tarkoitukseen eli ratio legikseen. Tämä ei vakuuta lukijaa, vaan saa hänet kenties jopa ajattelemaan, että enemmistö on tehnyt näin on tarkoituksella, jottei lukija pääsisi asiasta jyvälle ja ko. muiden oikeuslähteiden jäljille. Syntyy vaikutelma, ettei enemmistö ole oikein itsekään vakuuttunut kannanottonsa oikeellisuudesta, sillä mitä muutakaan syytä enemmistöllä olisi vaieta kokonaan valitsemaansa ratkaisuvaihtoehtoa vastaan puhuvista seikoista? Syntyy epäily, että enemmistön kanta ei kenties perustukaan, kuten vanhassa OK 24 luvun 3 §:n 1 momentissa sanottiin, "syihin ja lakiin", vaan mielivaltaan. Niin tai näin, joka tapauksessa enemmistön kannan laillisuutta ja oikeellisuutta voidaan vahvoin perustein epäillä virheelliseksi.

14. Ratkaisu KKO 2012:29 muistuttaa eräissä suhteissa korkeimman oikeuden tämän vuoden ensimmäistä ennakkopäätöstä eli ratkaisua KKO 2012:1. Olen kommentoinut myös tuota ratkaisua blogissa numero 530/18.1.2012; blogissa numero 531/19.1.2012 olen pohtinut sitä, oliko KKO:n puheenjohtajana toiminut oikeusneuvos jutussa kenties esteellinen. Molempien ratkaisujen perustelut ovat samantyyliset, eli eivät kovinkaan keskustelevat, vaan luonteeltaan toteavat ja auktoritatiiviset; pro et contra -metodi puuttuu molempien ratkaisujen perusteluista. Yhteistä tapauksille on myös se, että niissä molemmissa korkeimman oikeuden jaoston puheenjohtajana on toiminut sama tuomari eli oikeusneuvos Mikko Tulokas.

15. Molemmissa em. ratkaisuissa näyttäisi ilmenevän samanlainen jäykkä oikeuspoliittinen perusasennoituminen, eli tarkemmin sanottuna pyrkimys rajoittaa sopimuskumppanin vastuuta tämän oman sopijapuolen eli kolmannen virheellisestä toiminnasta. Oikeudenmukaisempaa kuitenkin on, että vastuu olisi puheena olevalta osin samanlaista kuin edellä kohdassa 8 mainittu isännänvastuu eli työnantajan vastuu omien työntekijöiden toimista. Isännänvastuu perustuu muun muassa siihen, että työnantajan tulee valita työntekijänsä huolellisesti. Jos siis "isäntä" valitsee työmaalleen huonoa ja ammattitaidotonta väkeä, joka aiheuttaa vahinkoa ulkopuolisille, hän joutuu vahingonkorvausvastuuseen, eli valinnan seuraukset realisoituvat myös tässä muodossa.

16. Myös ratkaisussa KKO 2012:29 selostetussa tapauksessa on ilmeisesti tapahtunut niin, että maanrakennusurakoitsijan hommassa on mennyt jotain pieleen, mistä sitten on aiheutunut kerrottu vahinko kantajien kiinteistölle. Urakan isännän eli seurakunnan vastuu ulkopuoliselle aiheutuneesta vahingosta on tuottamuksesta riippumatonta vastuuta eikä tätä vastuuta voida pätevästi kiertää, kuten KKO:n vähemmistö on todennut, toiminnan ulkoistamisella tai muilla vastaavilla sopimus- tai muilla järjestelyillä.

17. Kuten edellä sanoin, ennakkopäätökseksi tarkoitetun tuomion prejudikaattiarvo riippuu siitä, hyväksytäänkö ratkaisu eli saavatko tuomion perustelut lukijan ja laajemman auditorion vakuuttuneeksi ratkaisun oikeellisuudesta. Olen edellä lausunut oman käsitykseni ratkaisun KKO 2012:29 prejudikaattiarvosta. Tarvetta olisi toki laajemmallekin keskustelulle, joten olkaapa hyvät, sana on vapaa!

551. Tarja Halosen kaudesta päästiin - presidentti vaihtui Suomessa

Pena malttoi nyt pitää katseensa kurissa

1. Eilen oli keskitalven aurinkoisin ja kirkkain päivä, mikä sai palsturinkin jälleen suksille. Luontokin halusi näyttää parhaat puolensa, sillä olihan päivä todella ILO:n päivä: presidentti Tarja Halosen valtakauden vihon viimeinen päivä. Siitä koko luontokunta riemuitsi.

2. Tänään sää ja päivä on harmaa, keli kostea ja kadut niljakkaita. Sopiva päivä, sillä tänään Suomi siirtyy kamreerimaisen harmaan Sauli Niinistön valtakaudelle. Kohta ne köpöttelevät, nuo kaksi joidenkin (kateellisten) mielestä, keskinkertaista juristia, rinta rinnan ylös Eduskuntatalon portaita ja astuvat sisätiloissa eduskunnan suureen saliin vannomaan kaikkien salaisuuksien haltijalle ylipappi Seppo Tiitisen (Suomen Kansallisooppera) eteen uskollisuuttaan perustuslaille, Suomen vakaille idänsuhteille ja ties mille.

3. Tarja Halosesta siis vihdoin päästiin. Halosen viimeisin tiedotustilaisuus jää mieleen kahdesta asiasta. Ensinnäkin Haloska sanoi, että presidentistä on hänen kaudellaan tullut Suomessa eräänlainen "kansalaisten lähin omainen". Tässä kohtaa kukaan ei taputtanut eivätkä edes HS tai monien muiden Halosta koko 12 vuotta estottomasti nuoleskelleiden lehtien päätoimittajat reagoineet, sillä kaikki tiesivät, että nyt presidentti kyllä puhui täyttä p*****. Kuinka monta päivää Halonen taas pysyttelikään hiljakseen Thaimaan tsunamin tai Jokelan ja Kauhajoen kouluampumisten jälkeen? Monien muiden vaikenemistensa lisäksi.

4. Toinen kohta, joka Halosen tiedotustilaisuudessa säväytti, koski Penan kruununprinsessa Maryn rinnuksia kohtaan televisioidulla juhlapäivällisillä kohdistama kiinnostus. Siis tämä tuijotus, jonka johdosta Suomi vihdoin pääsi Halosen pitkällä presidenttikaudella koko maailman valokeilaan. Oli Haloselle ominaista niljakkuutta, että hän otti Penan tuijotuksen ja tanskalaisten satiirisen kuvamanipuloinnin puheeksi virallisessa tiedotustilaisuudessa omasta aloitteestaan.

5. Taivas varjele: Presidentin tärkein sanoma hänen vihon viimeisessä tiedotustilaisuudessa kosketteli hänen joskus hieman tomppelimaiselta vaikuttavan aviomiehensä nulikkamaista käyttäytymistä Tanskan kuninkaallista isäntäväkeä kohtaan. Oli siis todella korkea aika saada Halonen vaihtoon. Vaikka tanskalaiset olivatkin käsitelleet Penan tuijottamisvideota, niin Penan lasikatseinen toljotus ja hänen tiirailemisensa kohti kattoa olivat aitoja. Ei siinä Penan ja Maryn välisessä kommunikaatiossa mistään small talk' ista ollut puhettakaan.

6. Tässä alkupaloja vallanvaihdoksesta, lisää päivän mittaan; lukijat voivat jo aloittaa kommentointinsa. Mitä mietteitä vallan vaihtuminen aiheuttaa?

7. Tarja Halonen oli vasemmiston ja erilaisten vähemmistöjen presidentti, joka asetti etusijalle meille kaukaisten maanosien ja maiden ja niiden vähemmistöjen edut. Suomi ja suomalaisten enemmistön asiat eivät Halosta juuri kiinnostaneet. Turhaan Tarja siis nyt kiukuttelee ja ihmettelee, miksi ihmiset eivät ottaneet häntä vastaan koko kansan pressana.

8. Halonen ja hänen hännystelijänsä tahtoisivat Halosen jäävän historiaan naisena, joka puhkaisi lasikaton eli mahdollisti naisen pääsyn valtakunnan tärkeimpään virkaan. Tästä Halonen saa kuitenkin kiittää Elisabeth Rehniä, joka pani Martti Ahtisaaren tiukille edellisissä presidentinvaaleissa. Halonen käytti härskisti Rehnin luomaa tilaisuutta hyväkseen ja kiilasi toista kauttaan pohtivan Maran ohitse tavalla, mikä ei ole kunniaksi demareille.

9. Olen jo 10-15 vuotta ihmetellyt puheita, joissa ylistetään Halosen ansioita ihmisoikeuksien edistäjänä maailmassa. Missä ovat tätä koskevat Halosen näytöt? Toki Halonen on kurvaillut monet kerran ympäri maapalloa kaikenlaissa kolmannen maailman naisten välisissä paneeleissa ja muissa karkeloissa ja loputtomiin jatkuvissa kokouksissa ja konferensseissa, joissa ei ole saatu aikaan muuta kuin lähinnä vain julkilausumia ja paljon paperia.

10. Esimerkiksi kiinalaisten toisinajattelijoiden vainoilta Halonen, kuten hänen edeltäjänsäkin, sulkivat silmänsä täysin. Venäjälle Halonen teki kaiketi 27 erilaista vierailua, joiden aikana mielisteli Putinia ja Medvedeviä, mutta ei kertaakaan rohjennut suutaan avata, kun oli kyse Venäjän surkeasta demokratia- ja ihmisoikeustilanteesta. Mitä Halonen muka sai aikaan Suomen ja Venäjän välisissä suhteissa, vaikka hänen kannattajansa ylistävät, virkansa puolesta tietty, häntä nimenomaan Venäjän suhteiden hyvästä hoidosta? Minun mieleeni ei kyllä tule mitään konkreettista.

11. Puuttuiko Halonen mitenkään siihen, että suomalaiset saisivat vastavuoroisesti ostaa tai vuokrata kiinteistöjä ja maata Kannakselta tai muilta lähialueilta, sillä onhan maanosto venäläisille Suomessa tehty peräti helpoksi? Ei puuttunut. Kun joko toimittaja rohkeni täällä vierailleelta presidentti Medvedeviltä tiedustella Porvoon kirkonmäellä mainittua asiaa, Halonen tuli väliin ja vittu- ja kirosanoja huutaen ja uhkaillen hääti toimittajaparan tiehensä.

12. Niin, niistä vee-alkuisista sanoista muistetaan myös se, miten juuri tällä Halosen valtakaudella nuoret tytöt ja naiset ovat ottaneet opiksi naispresidentin ronskista kielenkäytöstä. Kaikki kymmenvuotiaat tytötkin tuntuvat nykyisin puhuvan kaduilla ja kahviloissa vain tuosta v****. Nuorten tyttöjen ja naisten tekemät pahoinpitelyt ja muut väkivaltaiset teot ovat lisääntyneet ja raaistuneet juuri Halosen kaudella. Halonen on ollut tästä kehityksestä hiljaa, minkä kyllä sinänsä ymmärtää, sillä onhan tilanne naispresidentin ja "Maan äidin" kannalta perin nolo.

13. Venäläisen lapsiasiamies Pavel Astahovin seikkailut ja sikailut pari vuotta sitten Suomen kamaralla, Turussa ja aina Linnan uumenia myöten Halosen neuvonantajan seurassa ovat myös hyvässä muistissa. Halonen ei saanut Astahovia eikä yleensä venäläisten parjausta kuriin, vaan venäläiset tiedotusvälineet ja viranomaiset saivat rauhassa ja kenenkään asiaan puuttumatta jatkaa valheitaan siitä, miten Suomen viranomaiset muka rikkovat täällä asuvien venäläisten äitien ja lasten ihmisoikeuksia.

14. Naisten tasa-arvo on ollut Halosen keppihevonen. Niin, onhan se kohentunut, sillä naiset ja nuoret tytöt ovat ottaneet käyttöönsä miesmäisiä keinoja kanssakäymisessään vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa ja tappelevat myös keskenään kiivaasti. Juopottelu, kiroileminen, ihmisten häirintä ja pahoinpitelyt kaduilla jne. ovat nyt myös naisille ominaista käytöstä. Puhutaan ihmisoikeuksista, muttei juuri koskaan ihmisvelvollisuuksista. Presidentti Halonenkin olisi voinut 12 vuoden aikana edes kerran tai paria sanoa näille nuorille tytöille, että olkaapa nyt ihmisiksi! Mutta Halonen ei puuttunut asiaan millään tavalla, hän varmaan pelkäsi suosionsa hiipumista naisten keskuudessa.