1. Satakunnan johtava kihlakunnansyyttäjä Timo Luosma käynnisti 30.9. esitutkinnan Kauhajoen koulusurmiin liittyvästä kauhajokisen rikoskomisarion menettelystä. Luosman mukaan oli syytä epäillä, komisarion rikkoneen virkavelvollisuuksiaan huolimattomuudesta, kun tämä päätti olla puuttumatta surmat tehneen Matti Saaren oikeuteen pitää hallussaan sittemmin surma-aseeksi ilmennyttä puoliautomaattipistoolia. Matti Saari oli komisarion puhuteltavana hälyttäväntuntuisen aseen käsittelyyn liittyvän käyttäytymisensä takia vain päivää ennen 23.9. tapahtuneita koulusurmia. Saari oli saanut aseen ja väliaikaisen aseenhallussapitoluvan elokuussa eli vain kuukautta aikaisemmin. Komisario ei kuitenkaan määrännyt asetta poisotettavaksi. Kauhajoen poliisi oli saanut vinkin Saaren internetissä julkaisemista ammuskeluvideoista jo koulusurmia edeltävänä perjantaina, jolloin poliisipartio kävi myös Saaren asunnolla yrittäen tavoittaa Saarta. Yleisövihjeeseen johti surmakoulun läheisyyteen tuotu hautakynttilä, jonka sivullinen ohikulkija huomasi. Komisario puhutti Saarta seuraavana maanantaina eli päivää ennen surmatekoja, mutta asetta ei otettu pois.
2. Olen pohtinut Kauhajoen koulusurmia ja erityisesti juuri aseluvan peruuttamista ja aseen poisottamista koskevaa asiaa blogissani mm. 23.9., 25.9., 28.9. ja 30.9. Sanoin heti surmien tekopäivänä 23.9., että aselupa-asiaa käsitelleen poliisin menettely olisi syytä selvittää normaalissa rikosasian esitutkinnassa. Minusta keskeisin kysymys oli kuitenkin sisäministeriön ja sisäministeri Anne Holmlundin poliittinen ja miksei myös oikeudellinen vastuu. Olen ihmetellyt, miksi sisäministeri ei ole ottanut Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien johdosta poliittista vastuuta ja eronnut virastaan (ks. erityisesti kirjoitustani 30.9). Ihmettelyäni on herättänyt myös se, että ministerin vastuu ei ole noussut esiin hallituksessa eikä edes eduskunnassa. Tämä välinpitämättömyys on minusta perin outoa, vaikka toisaalta Suomessa on totuttu siihen, etteivät poliittiset päättäjät juuri koskaan halua vapaaehtoisesti kantaa poliittista vastuuta tekemisistään tai laiminlyönneistään.
3. Tänään sitten saatiin tieto siitä, että esitutkinta sanotussa virkarikosasiassa on valmistunut ja syyttäjä Luosma on päättänyt saattaa asian syyteharkintaan. Esitutkinta-aineisto ei ole julkinen, mutta asiasta annetun niukan tiedotteen mukaan epäiltynä asiassa on kuultu asian ratkaissutta poliisimiestä, joka on kiistänyt syyllistyneensä asiassa rikokseen. Tiedotteesta ei ilmene, oliko epäilty komisario itse myöntänyt Saarelle luvan aseen määräaikaiseen hallussapitoon elokuussa. Tutkinnassa on kuultu yhteensä 25 todistajaa, hankittu asiakirjaselvityksiä sekä muun ohessa selvitetty, millaista materiaalia Matti Saari oli laittanut internettiin ennen surmatekojaan. Komisarion menettelyä on tutkittu esitutkinnassa tuottamuksellisena eli ei-tahallisena virkarikoksena. Syyteharkinnan suorittava syyttäjä ei ole kuitenkaan sidottu tähän rikosnimikkeeseen, vaan voi harkita myös, täyttäisikö menettely tahallisen virkarikoksen tunnusmerkistön.
4. Nyt kun asia on päätetty siirtää syyteharkintaan, on ylittynyt vasta rikosprosessin aloittamisen ensimmäinen kynnys eli niin sanottu "on syytä epäillä" -kynnys. Seuraava kynnys on jo astetta korkeampi. Syyteharkinnassa, jonka tässä tapauksessa suorittaa apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske, ratkaistaan, ylittyykö syytteen nostamiskynnys eli syytekynnys, johon vaaditaan, että on todennäköisiä syitä epäillä rikosta. Jos syytekynnys ylittyy, asia siirtyy normaalisti syytteen nostamisen myötä tuomioistuimen ratkaistavaksi. Langettavaan rikostuomioon vaaditaan ns. korkeammanasteen todennäköisyysnäyttö syyllisyydestä. Näytön pitää olla niin selvä, että tekijän syyllisyydestä ei jää tuomioistuimessa järkevää epäilyä. Syyttäjä voi tehdä myös ns. seuraamusluontoisen päätöksen syyttämättäjättämisestä. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka asiassa onkin todennäköisiä syitä epäillä rikosta, syytteen nostamisesta ja sen ajamisesta tuomioistuimessa voidaan tietyillä laissa määritellyillä perusteilla luopua, jollei tärkeä yleinen tai yksityinen etu muuta vaadi. Näin voidaan lain mukaan menetellä esimerkiksi silloin, kun rikos on vähäinen tai kun rikoksesta on aiheutunut tekijälle muutenkin jo tarpeeksi haitallisia seuraamuksia.
5. Rikosprosessissa noudatetaan syyttömyysolettamaa, mikä tarkoittaa sitä, että rikoksesta epäiltyä ja syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on vahvistettu joko tuomioistuimen lainvoimaisella tuomiolla tai syyttäjän tekemällä seuraamusluontoisella syyttämättäjättämisratkaisulla. Myös tässä tapauksessa rikoksesta epäiltyä poliisimiestä on siis kohdeltava syyttömänä, koska asia on vasta menossa syyteharkintaan. Kalskeen ilmoituksen mukaan syyteratkaisu tulee tammikuussa.
6. Kyseisessä asiassa rikoksen selvittämisintressi on niin suuri, että pidän jokseenkin selvänä, että syyteharkinnassa ei voida päätyä muuhun kuin siihen, että asiassa nostetaan syyte ja se käsitellään tuomioistuimessa. Olisi aikamoinen jymy-yllätys, jos apulaisvaltakunnansyyttäjä päätyisi siihen, ettei todennäköisiä syitä rikoksesta ole tai jos hän päättäisi luopua syytteen nostamisesta jollakin seuraamusluontoisella perusteella. Tärkeä yleinen etu vaatii tässä tapauksessa syytteen nostamista, jos todennäköisiä syitä syytteen tueksi on ilmennyt. Asiassa on saatava tuomioistuimen ratkaisu olkoon se sitten vapauttava tai langettava.
7. Kun kuulin tänään radiosta uutisen, että joku nykyisen hallituksen ministereistä oli eronnut tehtävästään, oletin ilman muuta, että kysymyksessä olisi sisäministeri Holmlund. Tämä olisi ollut johdonmukaista, koska juuri tänään saatiin edellä selostettu tieto komisarion epäillyn virkarikosasian etenemisestä syyteharkintaan. Vasta myöhemmin selvisi, että erostaan ilmoittanut ministeri onkin opetusministeri Sari Sarkomaa. Jos kuulin oikein, Sarkomaan eron yhdeksi syyksi ilmoitettiin ministerin raskas syksy mm. koulusurmien selvittämisen takia.
8. Olen blogissani 30.9. esittänyt yksikohtaisesti perustellun listan - siinä on kuusi kohtaa - jotka mielestäni puoltavat sitä, että sisäministerin olisi syytä kantaa poliittinen vastuu ja erota tehtävästään. Olen edelleen samalla kannalla ja samoilla perusteilla. Sisäministeri johtaa ministeriötä, jonka tehtäväksi on laissa määrätty mm. yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen. Hänellä on poliittinen vastuu ja oikeudellinen virkavastuu siitä, että turvallisuuden ylläpitämisestä huolehditaan asianmukaisella tavalla. Turvallisuutta koskevaan velvoitteeseen kuuluu yhtenä osana vastuu siitä, että ampuma-aselainsäädäntö ja sen perusteella annetut ministeriön ohjeet ovat asianmukaiset ja takaavat sen, ettei aselupia myönnetä kevyin perustein ja turvallisuutta vaarantaen. Näin on kuitenkin päässyt Holmlundin ministerikaudella päässyt tapahtumaan kaksi kertaa varsin murheellisin seurauksin, ensin Jokelassa ja sitten Kauhajoella, joissa on menetetty yhteensä 20 ihmishenkeä sen vuoksi, että aselupien myöntämis- ja valvontakäytäntö on aivan ilmeisesti ollut leväperäistä. Viimeistään Jokelan tapauksen jälkeen ministeriön olisi pitänyt antaa välittömästi uudet tiukennetut ohjeet asiasta.
9. Ministeri ei vastaa, kuten Holmlund on lakonisesti huomauttanut, "yksittäisen poliisin tekemisestä" (IL 2.10.), mutta hän vastaa siitä, ettei lainsäädäntöä ryhdytty uudistamaan heti Jokelan jälkeen, ja siitä, ettei ministeriö antanut välittömästi Jokelan jälkeen ohjeita lupakäytännön tiukentamiseksi. Ministeriö antoi uudet ohjeet vasta 29.9. eli vajaa viikko Kauhajoen jälkeen, mutta silloin se oli jo liian myöhäistä, jotta Kauhajoen veriteot olisi voitu estää. Holmlundin mainitsema "yksittäinen poliisimies" tullee ilmeisesti vetoamaan oikeusprosessissa siihen, että hän toimi samalla tavalla kuin vastaavanlaisissa tapauksissa oli ministeriön antamien puutteellisten ja löysien ohjeiden perusteella totuttu yleensäkin toimimaan. - Pitääkö meidän siis odotella siihen saakka ministerin eroa, kunnes tuomioistuin kenties toteaa, että näinhän se oli ja ettei yksittäistä poliisimiestä voida panna vastuuseen ministeriön löysien ohjeiden mukaan toimimisesta? Voiko sisäministeri toimia tehtävässään Kauhajoen jälkeen enää uskottavasti ja ja luottamusta herättäen?
10. Vastuu Kauhajoen surmien estämisen laiminlyömisestä yritetään siis nyt sälyttää yksinomaan yksittäisen poliisimiehen kontolle ministeriön ja ministerin vältellessä vastuutaan; tämä tuntuu aika vastenmieliseltä. Yhtä ikävää on huomata, etteivät kansanedustajat ole kiinnostuneita sisäministeriön poliisiosaston ja sisäministerin vastuun selvittämisestä. Edellisen hallituksen sisäministeri Kari Rajamäki on kyllä todennut, että hänestä "olisi syytä selvittää, mitä konkreettisia ratkaisuja ja toimia tehtiin Jokelan surmien jälkeen sisäministeriön ja poliisin toiminnassa vastaavien uhkien paremmaksi torjumiseksi", mutta tähän täysin yleisluontoiseen toteamukseen tämä "vastuun selvittäminen" onkin sitten jäänyt.
11. Valtioneuvosto on asettanut kaksi tutkintalautakunta, joista toinen selvittää Jokelan ja toinen Kauhajoen koulusurmia. Lautakuntien työn tarkoituksena on selvittää mahdollisuuksia samankaltaisten tapahtumien ennalta ehkäisemiseksi ja vahinkojen torjumiseksi. Kaikkein ensimmäiseksi olisi kuitenkin pitänyt asettaa kummassakin tapauksessa lautakunta, jonka tehtävänä olisi selvittää, olivatko sisäministeriön aselupien myöntämisestä antamat ohjeet olleet asianmukaiset ja riittävät, jotta sanotunkaltaiset joukkomurhat olisi voitu estää ja olivatko asianomaiset viranomaiset muutoin toimineet turvallisuuden ylläpitämiseksi riittävän huolellisesti ja asianmukaisesti. Näin olisi luultavasti toimittu useimmissa muissa maissa vastaavanlaisten katastrofien selvittämiseksi. Suomessa sen sijaan ei ole totuttu tekemään näin eikä tehty nytkään.
12. Meillä on toki korkeat laillisuusvalvontaviranomaiset eli oikeuskansleri ja eduskunnanoikeusmies, mutta kuten kokemus on osoittanut, ne eivät puutu tällaisissa tapauksissa, joissa vastuuta pitäisi etsiä ns. ylemmältä tasolta, omasta aloitteestaan asiaan. Kannattaisi pitää myös muistissa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13. artikla ja siihen perustuva ihmisoikeustuomioistuimen käytäntö, jonka mukaan jokaisen Euroopan neuvoston jäsenmaan on huolehdittava siitä, että sen lainsäädäntö ja siihen perustuvat ohjeet ja määräykset ovat riittävät, jotta oikeudenloukkauksia voitaisiin estää ja oikeuksia loukattaessa olisi käytettävissä riittävän tehokkaita oikeussuojakeinoja.
13. Hallitus näyttää tukevan sisäministeriään yhä vain vankemmin, sillä tänään on ilmoitettu, että sisäministeriöön perustetaan - ensimmäistä kertaa muuten - valtiosihteerin virka; valtiosihteeriksi tulee ministeriön poliisiosaston kansainvälisten asioiden ylijohtaja Antti Pelttari (kok). Tämä nimitys lienee ensi sijassa näpäytys presidentti Tarja Haloselle, joka nimitti ministeriön kansliapäälliköksi vastoin yksimielisen hallituksen tahtoa virkaa jo yhden kauden hoitaneen Ritva Viljasen (sdp). Valtiosihteeri on virkahierarkiassa kansliapäällikön yläpuolella ja ministeri Holmlund voi siten vastaisuudessa "junailla" asioita ministeriössä oman puolueensa poliittisen virkamiehen eli valtiosihteerin kautta ja avulla, jolloin kansliapäällikkö Viljanen jää käytännössä kokonaan syrjään tärkeimmistä ratkaisuista. Itse näkisin valtiosihteerin nimityksen myös siltä kannalta, että hän avustaa ja edustaa ministeri Holmlundia juuri poliisiasioissa, julkisuudessa ja muutenkin. Poliisiasiat on nähty nyt sisäministeriön tärkeimmäksi tehtäväksi; miksi muuten valtiosihteeriksi ja ministerin avustajaksi olisi valittu nimenomaan poliisiasioiden asiantuntija? Valtiosihteeriksi ei kutsuttu esimerkiksi kansliapäällikön nimityskisan kesällä Viljaselle hävinnyttä kenraalia.
14. Ministeri Anne Holmlundilla on siis jatkossa avustajanaan kaksi "kovaa P:tä": poliisiylijohtaja Mikko Paatero (kok) ja valtiosihteeri Antti Pelttari (kok). Saa nähdä, joko ministeri alkaisi pärjätä!
