133. Vuoden 2007 vaalirahoitussotkut lakaistu maton alle

1, Kansanedustaja Timo Kallin tunnetusta möläytyksestä keväällä 2008 alkanut vaalirahoitussotku ja sen selvittäminen jatkuu edelleen. Ehdokkaiden vaalirahoituslaki vuodelta 2000 on kumottu ja korvattu tänä keväänä annetulla uudella lailla (L 24..4.2009/273), jota sovellettiin ensimmäisen kerran osin jo viime kesäkuun EU-parlamenttivaaleissa. Koko ajan tulee kuitenkin ilmi yhtä uusia, myös vuoden 2007 eduskuntavaalien rahoitukseen liittyviä paljastuksia. Päähuomio on kuitenkin kiinnittynyt puolueiden yrityksiltä saamaan rahoitukseen. Puoluerahoituksen uudistamista pohditaan oikeusministeriön toimikunnassa, jonka on määrä jättää mietintönsä 30.9.

2. Vaali- ja puoluerahoituksen uudistamisesta puhuttaessa kaikki poliitikot tuntuvat vannovan jatkuvasti Lauri Tarastin nimeen. Esimerkiksi kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen on jo parin kuukauden ajan ilmoittanut, että kokoomus ei tule ilmoittamaan, miltä yrityksiltä ja järjestöiltä puolue on saanut rahoitusta ennen kuin Lauri Tarasti ja hänen toimikuntansa saavat komiteatyönsä valmiiksi. Myös oikeusministeri Tuija Brax vetoaa tuon tuostakin Lauri Tarastiin, kun on kyse vaali- tai puoluerahoituksesta, ja samoin tekevät myös useat puoluejohtajat ja johtavat poliitikot. Kaikki poliitikkomme tuntuvat ikään kuin luovuttaneen vallankäytön avaimet tässä puolueille ja poliitikoille niin kovin kiusalliseksi osoittautuneessa asiassa yhdelle miehelle: Lauri Tarastille. Kuka oikein on tämä ihmemies ja jonkinlainen Herkules-tuomari Lauri Tarasti?

3. Aloitetaanpa urheilusta. Lauri Tarasti, syntynyt 1941, oli 1960 -luvulla kansallisella tasolla tunnettu pikajuoksija; urheiluselostajamme - varsinkin Voitto "Vode" Raatikainen - käyttivät tuolloin pikajuoksijoista usein nimitystä "pikapinkoja". Tarastin päämatka oli satanen eli 100 metrin juoksu. Muistaakseni hän kipitteli tuon suoran mitan yleensä aikaa 11.0 tai vähän päälle, hänen ennätyksensä voi olla 10,9 tai jotain; tuolloin oli käytössä käsiajanotto. Tarasti ei tainnut edetä koskaan maajoukkuetasolle, mutta hänellä on yksi Suomen mestaruus 4 x 100 metrin viestijuoksusta. Tarastin seura oli aina HKV eli Helsingin Kisa Veikot, tunnettu ja pitkään Suomen paras yleisurheiluseura, joka voitti useana vuonna Kalevan Maljan. HKV:n viestijoukkueen jäsenenä Tarastilla lienee yhden mestaruuden lisäksi muitakin SM-mitaleja. Aktiiviuransa jälkeen Tarasti harrasti 70-luvulla pikajuoksuvalmennusta. 

4. Tarasti ilmoittaa olevan puoluepoliittisesti sitoutumaton. Tästä tuli mieleen, että HKV:n pikaviestijoukkueessa napsi 60 -luvulla SM-mitaleja myös toinen tuleva juristi eli Eero Backman. Hän jäi hiljattain eläkkeelle Turun yliopiston rikosoikeuden professorin virasta. Backmanin puolue oli vasemmistoliitto, ja Turkuun hänet poimi 1970 -luvun lopulla tunnettu radikaaliprofessori ja Turun yliopiston oikeustieteellisen  tiedekunnan pitkäaikainen dekaani Hannu-Tapani Klami (kok, 1945-2002). Renessanssi-ihminen Klami oli, ainakin omasta mielestään, kaikkien oikeudenalojen erityistuntija, ja hän toimi tässä ominaisuudessa myös Backmanin väitöstilaisuudessa vuonna 1976 virallisena vastaväittäjänä.

5. Tarastilla on takanaan hirmuinen määrä luottamustehtäviä muun muassa juuri huippu-urheilun ja liikunnan saralla. Tarasti on siis erittäin "verkostunut", kuten nykyisin on tapana sanoa. Hänet muistetaan mm. yleisurheilun 1. MM-kisojen päätoimisena pääsihteerinä 1981-1983; hyvät ja hyvin järjestyt kisathan Helsingissä vuonna 1983 pidettiinkin. Lisäksi Tarasti on toiminut mm. urheilun oikeusturvalautakunnassa, kv. yleisurheiluliiton välimiesoikeuden puheenjohtajana ja jäsenenä, Suomen Urheiluliiton varapuheenjohtajana jne. Tarastia on käytetty asiantuntijana ja selvitysmiehenä  myös erilaisten doping-tapausten yhteydessä; hänen johdollaan selvitettiin tai ainakin yritettiin selvittää Lahden vuoden 2001 hiihdon MM-kisojen doping-skandaalia. 

6.  Lauri Tarasti oli vuonna 1999 vahvasti ehdolla urheilun kattojärjestön eli SLU:n puheenjohtajaksi. Ehdollepanolautakunta ehdotti yksimielisesti Tarastin valintaa, mutta aivan kalkkiviivoilla Tarastin ohitti entinen puolimaileri, varatuomari Carl Olof Homén (RKP), joka löi Tarastin  SLU:n valtuuskunnan kokouksessa äänin 65-39. Homénin edeltäjä SLU:n puheenjohtajana oli Merenkulkuhallituksen pääjohtaja Kyösti Vesterinen, joka joutui eroaman virastaan lahjontasyytösten takia.

7. Leipätöikseen Tarasti on toiminut eri viroissa muun muassa poliisiopistossa, opetusministeriössä, oikeusministeriön lainsäädäntöneuvoksena lähes 10 vuotta, ympäristöministeriön kansliapäällikkönä niin ikään kymmenisen vuotta ja vuodesta 1994 lähtien KHO:n tuomarina eli hallintoneuvoksena. Eläkkeelle hän jäi vuosi tai pari sitten. Tarasti tunnetaan erityisesti puolue-, yhdistys- sekä vaali- ja puoluerahoituslainsäädännön eksperttinä. Hän toimi jo vv. 1978-79 puoluerahoituskomitean pääsihteerinä, yhdistyslakikomitean puheenjohtajana 1979-83 ja 1990 -luvun lopulla vuoden 2000 vaalirahoituslakia valmistelleen toimikunnan puheenjohtajana; jostakin syystä Tarasti on jättänyt viimeksi mainitun tehtävän ilmoittamatta matrikkeleissa ilmoittamatta. 

8. Vuoden 2008 keväällä Timo Kallin möläytyksestä alkaneen vaalirahoitussotkun aikana Tarasti kutsuttiin kiireesti oikeusministeriön jälleen kerran asettaman, vaaliehdokkaiden sekä puolueiden rahoitusta sekä sen valvontaa pohtivan toimikunnan puheenjohtajaksi. Ehdokkaiden vaalirahoituslain valmistelu tapahtui ripeästi, sillä toimikunta sai työnsä valmiiksi jo kuluvan vuoden alkupuolella ja eduskunta sääti sen pohjalta toukokuussa hyväksytyn uuden lain (HE 13/2009). Puoluerahoitusta koskevan lain valmistelu jatkuu edelleen, ja Tarastin toimikunnan on määrä saada työnsä tältä osin valmiiksi lokakuun alkuun mennessä.

9. Voidaan siis sanoa, että Lauri Tarasti on ollut kauan ja on edelleen poliitikkojen luottomies, mitä tulee puolue- ja vaalirahoituslainsäädännön valmisteluun ja säätämiseen. Kaikki kyseiset lait perustuvat Tarastin johtamien komiteoiden ja toimikuntien mietintöihin. Näiden komiteoiden ja toimikuntien kokoonpano noudattaa aina samaa kaavaa: Tarasti itseoikeutettuna puheenjohtajana, varapuheenjohtajana OM:n vaalijohtaja ja jäseninä 2-3 henkilöä OM:stä ja esimerkiksi yliopistomaailmasta (yleensä dosentti Sami Borg Tampereen yliopistosta) sekä sitten 7-8 politrukkijäsentä, yleensä aina puoluesihteereitä, eri poliittisista puolueista.

10. Lauri Tarasti ei julkisuudessa arvostele poliitikkoja mistään asiasta, ei ainakaan vaali- tai puoluerahoituksen tiimoilta. Olen ymmärtänyt, että Tarastin johtamat toimikunnat työskentelevät niin, että puolueiden edustajat hyvin pitkälle määräävät lakien sisällöstä ja päälinjoista, minkä jälkeen Tarasti sihteereineen kirjoittelee lakiehdotuksiin tarvittavat pykälät ja niiden - yleensä aika suppeat - perustelut. Tarasti asiantuntijana toki katsoo poliitikkojen "perään" sen verran, etteivät nämä nyt aivan hulluja voi mennä ehdottelemaan.

11. Näin ilmeisesti tapahtui myös vuoden 2000 vaalirahoituslain valmistelussa. Sanottua lakiahan  moitittiin jo syntyessään varsin kesyksi ja epäselvästi kirjoitetuksi, ja lakia ehdotettiin muutettavaksi jo ennen vuoden 2008 vaalirahoitussotkun paljastumista. Euroopan Unionin korruption vastainen elin Greco löysi Tarastin johdolla syntyneestä laista useita kummallisuuksia ja porsaanreikiä. Greco kiinnitti huomiota samaan asiaan kuin minä viime toukokuussa oikeuskanslerille tekemässäni kantelussa, eli siihen, että lakia valvomaan oli määrätty poliittisen ministerin johdolla toimiva oikeusministeriö. Ilmeisesti osin tästä syystä lain valvonta laiminlyötiin kokonaan, vaikka OM:ssa hyvin tiedettiin, että kansanedustajien OM:lle toimittamat vaalirahoitusilmoitukset olivat lähes sadan kansanedustajan kohdalla puutteellisia ja lainvastaisia.

12. Miksi erinomaisena vaalilainsäädännön eksperttinä ja muutenkin taitavana juristina tunnettu Lauri Tarasti ja hänen johtamansa toimikunta olivat päästäneet käsistään näin puutteellisen, epäselvän ja monia porsaanreikiä sisältäneen lainsäädännön? Hyvä kysymys! Arvelen, että jos Tarasti olisi saanut itse päättää vaalirahoituslain sisällöstä, hän olisi pystynyt paljon parempaankin. Mutta kuten edellä sanoin, käytäntö on muodostunut Tarastin toimikunnissa sellaiseksi, että puoluesihteerit saavat päättää keskenään uudistusten päälinjat ja lakien pääsisällön ja Tarasti kirjoittaa tämän mukaiset pykäläehdotukset ja perustelut. En ole selvittänyt asiaa, mutta luulen, että Tarasti ei ole juuri koskaan kirjoittanut johtamiensa toimikuntien mietintöihin omaa eriävää mielipidettään, vaikka tuskinpa hän on joka kerta ollut samaa mieltä kuin toimikuntien enemmistö. Tarasti on luultavasti kokenut asemansa jonkinlaiseksi oikeusministeriön ja valtioneuvoston työrukkaseksi, joka tekee niin sanotusti "työtä käskettyä" eikä kerro julkisuudessa omia henkilökohtaisia käsityksiään asioista. Ja jos joskus kertoo, niin ilmaisee asian niin, ettei vahingossakaan lausu arvostelevaa sanaa kenestäkään poliitikosta. 

13. Kun vuoden 2008 toukokuussa käynnistynyt vaalirahoitussotku ja -keskustelu oli vuosi sitten kuumimmillaan, ihmettelin hieman, miksei Lauri Tarasti,  vuoden 2000 vaalirahoituslain henkinen "isä", pysyttelee vaiti, vaikka hän jos kukaan olisi voinut kertoa, miksi laista tuli sellainen kuin tuli. Mutta kuten sanottu, eihän tuollainen esiintulo saati arvostelu sovi Tarastille. Sitä paitsi oikeusministeri Tuija Braxille tuli kiire panna pystyyn uuden vaali- ja puoluerahoituslainsäädännön valmistelua varten asetettava komitea, jonka puheenjohtajaksi Brax kutsui tietenkin juuri Tarastin. Tarastin toimikunnan asettamisella Brax yritti suunnata huomion pois silloin vielä voimassa olleesta ja epäonnistuneesta laista, ja kääntää esimerkiksi eduskunnassa keskustelua aina siihen, että asiat tulevat kyllä muuttumaan Lauri Tarastin toimikunnan saatua mietintönsä valmiiksi. Tarastin työryhmä tekikin taas kerran työtä käskettyä, ja uusi ja entistä paljon parempi ehdokkaan vaalirahoituslaki on nyt jo myös voimassa.

14. Viime viikon loppupuolella Lauri Tarasti tuli yllättäen julkisuuteen ja arvosteli poliitikkoja - ketään nimeltä mainitsematta - siitä, että nämä "kikkailevat tukiyhdistyksillä." Yle Uutisten mukaan osa nykyisistä kansanedustajista antoi vuoden 2007 vaalikampanjassaan liian ylimalkaisia tietoja tukiyhdistystensä kautta saamistaan avustuksista eikä mainittuja tietoja ole vieläkään täydennetty. Tässä 6.8. julkaistussa "uutisessahan" ei toki ollut mitään uutta, sillä kyseinen asia oli tiedossa jo reilu vuosi sitten. Minä mainitsin siitä oikeuskanslerille tekemässäni kantelussa ja pyysin oikeuskansleria pariin kertaan nimenomaan valvomaan, että oikeusministeri huolehtisi sanotunlaisten vaalirahoitusilmoitusten "avaamisesta." Mutta mitä tapahtui? Ei kerrassaan mitään, sillä oikeuskansleri näki päätöksessään hyväksi (sopivaksi, tarkoituksenmukaiseksi) sivuuttaa sanotun vaatimukseni kokonaan lausumatta siitä sanaakaan, siis yhtikäs mitään! 

15. Yle Uutiset kertoi kolme esimerkkiä mainitusta epäkohdasta. Kansanedustaja Paula Sihto (kesk) ei ole yksilöinyt ilmoituksessaan vieläkään kahta suurta könttäsummaa: a) tuki puoluejärjestöiltä 45 200 euroa ja b) tuki etujärjestöiltä, säätiöiltä, yhdistyksiltä ja vastaavilta 36 280 euroa. Pauliina Viitanen ei ole yksilöinyt Mikkelin työväenyhdistyksen kautta saamaansa 57 300 euron suuruista tukisummaa eikä Arja Karhuvaara (kok) Uudenmaan puolesta ry:ltä saamaansa 25 000 euroa.

16. Lauri Tarasti antoi haastattelussaan näennäistä tukea Yle Uutisten kritiikille. Hän piti sanottuja ilmoituksia ongelmallisina, sillä suuret tukisumat herättävät kysymyksen, kuka tai ketkä häärivät sponsoriyhdistysten taustalla. Tarasti siis nimitti esimerkiksi Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:tä "sponsoriyhdistyksiksi." Suomeksi sanottuna kyse on kuitenkin peite-, rahanpesu- ja veronkiertoyhdistyksistä. Mutta tyylilleen uskollisena Tarasti hyssytteli asiaa sanomalla, että kyse on kuitenkin enemmän kiinni poliittisesta kulttuurista ja moraalista kuin pykälistä.

17. Uuden Suomen haastattelussa 7.8. Tarasti totesi edellä mainitun Paula Sihdon ilmoittamien "könttäsummien" osalta, että "kyllä tuossa pitäisi olla sen puoluejärjestön nimi, ehdottomasti pitäisi nimet ilmoittaa." Sanottu ilmoitusvelvollisuus koskee Tarastin mukaan paitsi puoluejärjestöjä, myös muita yhdistyksiä. Pääministeri Matti Vanhanen oli ehtinyt samana päivänä eli 7.8. ilmoittaa Kesärannan tiedotustilaisuudessaan olevansa Lauri Tarastin kanssa samaa mieltä siitä, että tukiyhdistysrahat pitäisi ilmoittaa selvemmin. "Jos tukia ei ole kunnolla ilmoitettu, ei ole toimittu lain mukaisella tavalla," loihe Vanhanen lausumaan.

18. Kun US:n toimittaja minusta aivan oikein ihmetteli, että eihän Matti Vanhanenkaan ole omassa vaalirahailmoituksessaan  ilmoittanut KMS:ltä saamansa 10 000 euron alkuperää ja lähdettä, Tarasti yllättäen totesi Vanhasen ilmoituksen olevan täysin kunnossa, sillä vuoden 2000 lain mukaan piti ilmoittaa vain tukiyhdistysten nimet ja niiltä saadun rahan määrä. Siis se mikä esimerkiksi Paula Sihdon ja joidenkin muiden hieman "tuntemattomien" edustajien ilmoituksissa on vaalirahoitusekspertti Lauri Tarastin mielestä ehdottomasti väärin, onkin pääministerin ilmoituksessa täysin oikein!

19. Olen Tarastin kanssa eri  mieltä. Kyllä myös vuoden 2007 vaalien aikana voimassa olleen lain mukaan kansanedustajien olisi pitänyt ilmoittaa ehdokkaiden tukiyhdistyksille lahjoituksia tehneiden henkilöiden, järjestöjen ja yhtiöiden nimet, jos nimittäin lakia tulkitaan oikein eli lain tarkoituksen mukaisesti. Tarastin kanta on ymmärrettävissä vain siten, että hän puhui oikeusministeriön käyttämänä pitkäaikaisena asiantuntijana ja työrukkasena, joka on tottunut ajattelemaan aina samalla tavalla kuin hänen toimeksiantajansa oikeusministeriö ja oikeusministeritkin ajattelevat.

20. Vuoden 2000 vaalirahoituslaissa ei ollut asetettu mitään takarajaa, mihin mennessä lakia valvovalla oikeusministeriöllä oli oikeus ja velvollisuus vaatia  puutteellisia ja epäselviä ilmoituksia täydennettäväksi. Periaatteessa kansanedustajat olivat ainakin oman tulkintani mukaan velvollisia täydentämään ilmoituksia kyseisen vaalikauden loppuun ei seuraaviin vuonna  2011 pidettäviin eduskuntavaaleihin asti. 

21. Mutta nyt - siis vasta edellä olevan "esipuheen" jälkeen (!) - pääsemme blogin otsikossa mainittuun pääasiaan. Oletin Lauri Tarastin viime viikkoiseen haastatteluun asti, että vaikka eduskunta sääti huhtikuussa uuden ehdokkaiden vaalirahoituslain (273/2009), vuoden 2000 lakia ei olisi kumottu kokonaan, vaan se olisi jätetty voimaan vuoden 2007 eduskuntavaalien osalta. Tämä olisi ollut johdonmukaista, sillä kuten edellä mainitsin, vuoden 2007 vaaleja koskeva vaalirahoitusilmoituksia koskeva täydennysvelvollisuus ei ole lain mukaan lakannut, vaan ilmoituksia voidaan täydentää ja vaatia edelleen täydennettäviksi muun muassa juuri edellä mainituissa Paula Sihdon, Pauliina Viitasen ja Arja Karhuvaaran puutteellisten ilmoitusten kaltaisissa tapauksissa. Ja kuten kaikki tietävät, vuoden 2007 vaalien jälkeen annetuissa ilmoituksissa on edelleen monien kansanedustajien kohdalla vielä paljon täydennettävää.

22. Mutta yllätyksekseni vuoden 2009 uudella lailla entinen eli vuoden 2000 laki (414/2000) onkin kumottu. Hallituksen esityksessä, perustuslakivaliokunnan lausunnossa tai hallintovaliokunnan esityksessä ei ole sanallakaan pohdittu edellisen lain voimassaoloa koskevaa kysymystä. Vuoden 2007 vaalien aikana voimassa ollut laki on todellakin kumottu kokonaan uudella lailla. Näin eduskunta onnistui - Lauri Tarastin ja muiden eksperttien tuella varmaankin - lakaisemaan vuoden 2007 vaalirahoitussotkun lopullisesti maton alle! Oikeusministeriön valvontavelvollisuus on lakannut ja uuden lain mukaan valvontaviranomaisena toimivan valtiontalouden tarkastusviraston valvontavelvollisuus koskee vain uuden voimassa ollessa toimitettuja vaaleja ja niiden jälkeen annettavia vaalirahoitusilmoituksia.

23. Paula Sihdon, Pauliina Viitasen ja Arja Karhuvaaran edellä mainittuihin puutteellisiin ilmoituksiin ei siis voida enää puuttua. Sama koskee tietenkin myös esimerkiksi niiden lukuisten kansanedustajien - esimerkiksi Matti Vanhanen, Jyrki Katainen, Sauli Niinistö, Mauri Pekkarinen, Timo Kalli, Paavo Väyrynen, Merikukka Forsius  jne.  -  puutteellisia ilmoituksia, joissa on ilmoitettu saadun tukea edellä mainitulta peitejärjestöltä nimeltä Kehittyvien Maakuntien Suomi ry (KMS). Myös näiltä osin vaalirahoitussotku on lakaistu eduskunnan hyväksymällä uudella lailla ainakin juridisesti maton alle ja pimentoon. Monet vaaliavustusten antajat, joiden nimet olisi lain mukaan tullut ilmoittaa, ovat jääneet ja jäävät lopullisesti hämärän peittoon.

24. Mitä opimme tästä? Toivottavasti ainakin sen verran, että oikeusministeriön käyttämiä vakieksperttejäkin olisi kenties syytä valvoa. Mutta arvatkaapa, kuka jatkaa Lauri Tarastin johtaman puoluerahoitustoimikunnan varapuheenjohtajana? Oikein, kyseessä on oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläinen. Sama mies, jolle oikeuskansleri Jaakko Jonkka antoi viime vuoden marraskuussa tiukat moitteet virkavelvollisuuden vastaisesta menettelystä, koska vaalijohtaja oli laiminlyönyt valvoa vaalirahoitusilmoitusten asianmukaisuutta. Jääskeläinen sai julkisuudessa sapiskaa myös viime kunnallisvaalien jälkeen, kun todettiin, että oikeusministeriön kolmessa kunnassa toimeenpanema ja valvoma sähköinen äänestys ei toiminut asianmukaisesti, vaan vaalit joudutaan uusimaan.

25. Mutta onhan meillä vielä nämä monet puoluerahoitussotkut jäljellä. Kokoomus ja Jyrki Katainenkin ovat vihdoin joutuneet valokeilaan, kun on paljastettu, miltä pankeilta ja firmoilta kokoomus on saanut vaali- ja puoluetukea. Yhteensä kokoomus on saanut yrityksiltä ja järjestöiltä tämän hetkisten tietojen mukaan viime vaaleissa tukea 135 000 euroa. Jyrki Katainen yrittää vakuutella, ettei finanssikonserni Sammon ja Björn Wahlroosin kokoomukselle viime eduskuntavaaleissa antama 75 000 euron avustus vaikuta kokoomuksen käyttäytymiseen eikä kokoomus ole suurrahoittajansa talutusnuorassa. 

26. Kuinkahan moni ihminen uskoo Kataisen vakuutteluja, kun tiedetään, että eläkesäästämisen verokohtelu, josta Sampo - Suomen valtiolla on muuten 14 prosentin omistusosuus Sammossa - on tähän asti hyötynyt, oli valmisteilla jo viime eduskuntavaalien aikana ja on parhaillaan hallituksen käsittelyssä. Tänään paljastui, että Sampo lahjoitti kokoomukselle vielä viime vuonna eli vuosi vaalien jälkeen 50 000 euroa. Ei ole kovin vaikea arvata, missä tarkoituksessa tämäkin lahjoitus tehtiin. Ei ole olemassa ilmaisia lounaita, ei myöskään vastikkeettomia vaalilahjoituksia.

132. Lautamies ja sananvapaus

Kanta-Tampellan alueella Kelloportinkadulla Tammerkosken itärannalla entisessä tehdaskiinteistössä sijaitseva Tampereen käräjäoikeus on maan toiseksi suurin käräjäoikeus. Ensi vuoden alussa käräjäoikeuden nimi muuttuu Pirkanmaan käräjäoikeudeksi ja sen tuomiopiirin alue laajenee entisestään käsittäen 28 kuntaa. Tampereen käräjäoikeuden alueen väkiluku nousee lähes 480 000:een. 

1. Tämän kesän erikoisiin tapauksiin kuuluu minun näkövinkkelistäni ylöjärveläisen lautamiehen mielipidekirjoituksesta poikinut oikeusjuttu Tampereen käräjäoikeudessa. Lautamies - käytän hänestä seuraavassa lyhennettä Heikki S. tai pelkästään HS - kirjoitti Tampereella ilmestyvään Aamulehteen omalla nimellään ja lautamiestittelillään varustetun kirjoituksen, jonka lehti julkaisi 18.5. mielipidesivullaan räväkänpuoleisella otsikolla "Roti ja linja rangaistuksiin, Tuija Brax." Tiedän omasta kokemuksesta, että Aamulehden toimituksella on tapana laatia mielipidekirjoitusten otsikot, vaikka itse kirjoituksen sisältöön ei puututakaan. 

2. Kirjoitus käsitteli tuomioistuinten rikosjutuissa antamia tuomitsemia rangaistuksia, joka on hyvin yleinen teema eri lehtien mielipidesivuilla. Heikki S. puuttui kirjoituksessaan myös rangaistuskäytännön epäyhtenäisyyteen. Hän pohti lisäksi joidenkin asianajajien erikoistumista rikosjuttuihin ja sitä, että käytännössä tietynlaisia rikosjuttuja hoitavat usein samat asianajajat. HS kritisoi myös sitä, että esimerkiksi selvissä rattijuopumusjutuissa syytetyille voidaan määrätä avustaja, jolle maksetaan palkkio valtion varoista. Kyseiset teemat ovat sangen tuttuja ja niitä käsitellään lehtien yleisönosastoissa maallikkokirjoittajien kirjoituksissa usein varsin kriittisellä otteella. 

3. Heikki S:n kirjoituksessa ei mainittu Tampereen käräjäoikeuden tai minkään muunkaan käräjäoikeuden tai tuomioistuimen nimeä, ei liioin kenenkään asianajajan nimeä. Kirjoituksessa ei myöskään viitattu yhteenkään  konkreettiseen oikeusjuttuun. Kirjoituksessa on siten kysymys tavanmukaisesta yleisluontoisesta oikeuspoliittisesta keskustelusta, jota julkisuudessa käyvät asiantuntijat ja toisaalta maallikot. Heikki S:n mielipide on tyypillinen maallikon mielipide, jollaisia näkee tai kuulee lähes aina, kun puhe kääntyy käräjäoikeuksien toimintaan ja rangaistuskäytäntöihin.

4. Oikeusministeri Tuija Brax vastasi HS:n kirjoitukseen Aamulehdessä kaksi päivää myöhemmin eli 20.5. julkaistussa kirjoituksessaan otsikolla "Epäkohtiin puututtava lainsäädännöllä." Braxin kirjoitus, joka varmaankin oli oikeusministerin poliittisen sihteerin tai jonkun toisen ministeriön virkamiehen luonnostelema, oli aika seikkaperäinen ja siinä pohdittiin juuri rangaistuskäytäntöjä ja tiettyjen rikosten kohdalla eri käräjäoikeuksissa havaittua epäyhtenäisyyttä eli juuri niitä samoja kysymyksiä, joihin lautamies-Heikki oli omassa kirjoituksessaan puuttunut. Heikin kirjoituksen hieman rempseää tyyliä tai räväköitä mielipiteitä Brax ei omassa kirjoituksessaan kritisoinut, vaikka Heikki oli arvostellut, paitsi asianajajien, myös oikeusministerin ja hänen johtamansa ministeriön toimia.

5. Asianajajakunnan vastinetta ei sitä vastoin Aamulehteen lähetetty tai ehditty lähettää. Tampereen käräjäoikeuden laamanni Pekka Lankinen nimittäin reagoi yllättäen Heikki S:n kirjoitukseen 20.5. eli samana päivänä, jolloin lehdessä oli julkaistu oikeusministeri Braxin edellä mainittu vastine. Laamanni Lankinen toimitti käräjäoikeuden kansliaan kirjallisen ilmoituksen, joka oli varustettu pahaenteiseltä vaikuttavalla otsikolla "Kysymys lautamies Heikki S:n sopivuudesta lautamiehen tehtävään." Laamannin ilmoitus, pitäisi kai oikeastaan puhua ilmiannosta, kuului näin:

- Aamulehdessä 18.5. julkaistussa mielipidekirjoituksessaan Tampereen käräjäoikeuden lautamies Heikki S. muun ohella lausuu käsityksiään asianajajista ja asianajajien työstä tuomioistuimessa. Pyydän käräjäoikeutta tutkimaan käräjäoikeuslain 6 §:n 3 momentin mukaisessa menettelyssä, onko Heikki S. kirjoituksensa asianajajia koskevassa osuudessa esittämillään kannanotoilla tullut sopimattomaksi toimimaan lautamiehen tehtävissä.

6. Käräjäoikeuslain  6 §:n 1 momentin mukaan lautamieheksi valittavalta henkilöltä edellytetään, että häntä on "pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä." Jos lautamieheksi valittu menettää kelpoisuutensa tai "muuten tulee sopimattomaksi lautamiehen tehtävään," käräjäoikeuden on sanotun pykälän 3 momentin mukaan vapautettava hänet tehtävästään. Tällainen asia on käsiteltävä niin sanotussa lautamieskokoonpanossa, johon kuuluu lainoppinut puheenjohtaja ja kolme lautamiestä. Sanotussa kokoonpanossa käräjäoikeus käsittelee ja ratkaisee muun muassa henkirikosasiat, raiskaussyytteet ja kaikki muutkin vakavammat rikosasiat.

7. Laamannin ilmoituksessa oli siis kyse sangen vakavasta asiasta eli suoraan sanoen uhkaavista potkuista käräjäoikeuden tuomarin tehtävistä. Heikki S., jota en tuntenut, otti yhteyttä minuun, koska hän arveli, etteivät tamperelaiset advokaatit ryhtyisi häntä asiassa avustamaan. Käräjäoikeus oli varannut Heikille tilaisuuden kirjallisen vastineen antamiseen. Heikki kertoi vastinekehotuksen saatuaan olleensa vähällä pudota tuolilta, sillä niin yllättänyt hän oli ollut laamannin ilmiannosta. Heikin kertoman mukaan laamanni ei ollut ottanut häneen Aamulehden kirjoituksen vuoksi yhteyttä, mutta sen sijaan laamanni oli Heikin saamien tietojen mukaan ollut asian tiimoilta yhteydessä Tampereen asianajajayhdistyksen hallituksen puheenjohtajan samoin kuin Tampereen lautamiesyhdistyksen puheenjohtajan kanssa. - Minusta nämä yhteydenotot tavallaan lautamiehen vastapuoleen ja käräjäoikeuden maallikkojäsenten edustajaan tuntuvat keskeneräisessä oikeusjutussa varsin yllättäviltä.

8. Laamannin kyseinen ilmoitus oli yksilöimätön, sillä siinä ei kerrottu tarkemmin, mistä oikeastaan oli kyse. Ilmoitusta voitaisiin tulkita jopa niin, että laamannin mielestä käräjäoikeuden lautamiehen on ylipäätään kiellettyä osallistua  julkisuudessa oikeuspoliittiseen keskusteluun. Jos taas kyse oli siitä, että Heikin kirjoitus oli jotenkin sopimaton, ei laamanni ollut ilmiannossaan maininnut, miltä osin ja millä perustella hän arveli kirjoitusta sopimattomaksi. Vaikka nyt ei ollutkaan kyse rikosjutusta - tosin seuraamus oli Heikin tapauksessa sama mikä virkarikokseen syyllistyneelle lautamiehellekin voi koitua eli lautamiehen tehtävästä vapauttaminen - oli tilanne varsin outo ja verrattavissa siihen, että rikosjutun syytetylle ilmoitettaisiin oikeudessa lakonisesti vain, että hänen "epäillään syyllistyneen rikokseen 18.5." Tällaista syytettä vastaan ei olisi mahdollisuutta puolustautua ja antaa vastinetta, koska ei tiedettäisi, mikä on se teko, josta syytettyä itse asiassa on tarkoitus syyttää. Tämä olisi räikeässä ristiriidassa ihmisoikeussopimuksessa ja perustuslaissa turvattujen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevien periaatteiden kanssa.

9. Pyysin laamannia yksilöimään ilmoituksensa tarkemmin, mutta sain vastauksen, jonka mukaan ilmoitus, jossa vain viitattiin Haikin Aamulehden kirjoitukseen "asianajajia koskevalta osalta," olisi riittävästi yksilöity. Sen verran laamanni kutenkin suostui raottamaan salaperäisyyden verhoa, että hän mainitsi haluavansa käräjäoikeuden selvittävän, osoittako Heikin kirjoitus "sellaista asenteellisuutta, jonka johdosta luottamus hänen ja koko käräjäoikeuden toiminnan uskottavuuteen on horjunut." Tämäkään ilmoitus ei ollut tyydyttävä, koska siitäkään ei ilmennyt, miltä osin Heikin kirjoitusta - kirjoituksessa käsiteltiin asianajajien toimintaa  kymmenen kappaleen verran - olisi sopimaton ja minkä vuoksi ja miksi kirjoitus voisi horjuttaa luottamusta koko käräjäoikeuden toiminnan uskottavuuteen. 

10. Korostin lautamiehen puolesta käräjäoikeudelle osoittamassani vastineessa lisäksi sitä, että kirjoituksessa oli kyse normaalista oikeuspoliittisesta keskustelusta ja sananvapauden käytöstä, johon kuuluu myös oikeus kritisoida muun ohessa viranomaisten ja tuomioistuinten sekä asianajajakunnan toimintaa. Ei ollut epäilystäkään siitä, etteikö tällainen sananvapaus kuuluisi myös tuomioistuimen maallikkojäsenille. Olisi outoa, jos tuomioistuin tai sen päällikkötuomari ryhtyisi tukkimaan lautamiesten suita ja rajoittamaan lautamiesten sananvapautta oman tuomioistuimensa uskottavuuden nimissä. Minusta päin vastoin tällainen sanavapauden rajoittamishalu olisi omiaan saattamaan tuomioistuimen uskottavuuden outoon valoon.

11. Laissa mainittu termi "sopiva/sopimaton" on varsin väljä käsite, jota ei ole laissa tai sen esitöissä tarkemmin määritelty. Sopivuus liittyy lähinnä lautamiehen nuhteettomuuteen, lautamieheltä edellytetään kunniallista elämäntapaa. Lautamies ei voi esimerkiksi esiintyä yleisellä paikalla kovin usein juopuneena, käyttäytyä häiritsevästi tai epäkunnioittavasti eikä tietenkään syyllistyä rikokseen, kuten esimerkiksi rattijuopumukseen. Lautamiehen tehtävää oikeudessa hoitaessaan henkilön tulee noudattaa laillisuuden ohella asianmukaista käytöstä jne. Tärkeänä pidetään varsinkin sitä, että lautamies ei paljasta kenelllekään oikeuden jäsenten käymien päätösneuvottelujen sisältöä.

12. Lautamies HS ei ollut minusta syyllistynyt edellä kuvattuun sopimattomaan käyttäytymiseen. Hän ei ollut kirjoituksessaan paljastanut käräjäoikeuden salaisia neuvotteluja eikä loukannut kenenkään tuomarin, asianajajien tai muunkaan henkilön kunniaa. Hän ei ollut edes maininnut ketään tuomaria tai asianajajaa taikka edes Tampereen käräjäoikeutta nimeltä. Heikki S. ei ollut rikkonut vannomaansa tuomarinvalaa tai loukannut asianajajakunnan kunniaa. Heikki S:n kirjoitus liikkui yleisellä tasolla ja siinä oli kyse normaalista oikeuspoliittisesta debatista, johon jopa oikeusministeri oli vastannut. Kirjoitus ei ollut sopimaton - muutoinhan laatulehtenä tunnettu Aamulehti ei olisi tietenkään kirjoitusta edes julkaissut (!) - ja vaikka kirjoituksen sävy oli kärkevä, sitä ei ollut laadittu loukkaamistarkoituksessa. 

13. Korostin tietenkin sitä, että sananvapauteen kuuluu oikeus arvostella yleisellä tasolla tuomioistuinten toimintaa ja myös lautamiehen perusoikeuksiin kuuluu sanan- ja mielipiteenvapaus. Heikki S. oli kirjoituksellaan halunnut herättää keskustelua lainsäädännöstä ja rikoslainkäytöstä. Vaikka kirjoitus oli kärkevä, ei lautamiestä voitu minusta väittää yhden kirjoituksen takia "asenteelliseksi"tai muullakaan perusteella lautamiehen tehtävään sopimattomaksi.

14. Minusta olisi ollut kohtuullista odottaa, että tamperelaiset asianajajat olisivat omalta osaltaan vastanneet lautamies HS:n kirjoitukseen, jos se heidän mielestään kaipasi oikaisua. Asianajajat eivät kuitenkaan käyttäneet vastineoikeuttaan hyväkseen, vaan käräjäoikeuden laamanni riensi  ilmiannollaan tavallaan "hätiin" heidän puolestaan. Hämärän peittoon jää, puuttuiko laamanni kirjoitukseen omasta aloitteestaan vai kenties joidenkin käräjäoikeuden tuomareiden, asianajajakunnan tai mahdollisesti jonkun oikeusministeriön virkamiehen kehotuksesta.

15. Minusta asia olisi voitu hoitaa paljon tyylikkäämmin, jos laamanni tai jotkut muut käräjäoikeuden tuomarit olivat sitä miltä, että kirjoitus ei ollut oikein sopiva. Kun olen itsekin toiminut käräjäoikeutta aiemmin vastanneen kihlakunnanoikeuden ja tuomiokunnan päällikkötuomarina, olisin vastaavanlaisessa tilanteessa kutsunut  kyseisen lautamiehen luokseni ja keskustellut hänen kanssaan asiasta, jos olisin pitänyt lautamiehen kirjoitusta jotenkin häiritsevänä. Ennen asiaan puuttumista olisi myös ollut syytä odotella asianajajakunnan vastinetta. Mutta näin ei tässä tapauksessa jostakin syystä katsottu aiheelliseksi toimia, vaan asiassa haluttiin edetä suoraan rikosjutun kaltaiseen istuntokäsittelyyn. 

16. Asiassa pidettiin eilen 5.8. Tampereen käräjäoikeuden istuntokäsittely, jossa Heikkiä kultiin henkilökohtaisesti. Käräjätuomari Petteri Palomäen puheenjohdolla toiminut käräjäoikeus katsoi, ettei Heikki S. ollut sanotun Aamulehden kirjoituksensa johdosta tullut sopimattomaksi lautamiehen tehtävään. Päätöksen perusteluissa tosin hieman arvosteltiin kirjoituksen eräitä kohtia turhan kärkeviksi, mutta juuri sananvapausnäkökohdat painoivat punninnassa mainittua arvostelua enemmän. Päätös oli odotettu ja itse asiassa ainoa mahdollinen, päinvastainen lopputulos olisi ollut  sananvapauden kannalta todella hälyttävä. Tulihan tämäkin nyt sitten testatuksi: Sananvapaus kuuluu myös lautamiehelle.

17. En halua yllyttää ketään, mutta minusta olisi paikallaan, että juuri käräjäoikeuden maallikkojäsenet eli lautamiehet ottaisivat julkisuudessa useammin kantaa käräjäoikeuden toimintaan ja toisivat - toki kohteliaasti mutta tarvittaessa silti kriittisesti - esiin myös havaitsemiaan epäkohtia. Käräjäoikeuksien ammattituomarit tai asianajajat eivät kollegiaalisista syistä johtuen kirjoita lehdissä yleensä milloinkaan käräjäoikeuksien tai muidenkaan tuomioistuinten työstä. 

18. Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Jeja-Pekka Roos, joka on toiminut kymmenisen vuotta lautamiehenä Helsingin käräjäoikeudessa, on julkaissut vuonna 2006 netissä opuksen "Lautamiehen käsikirja - mitä oikeuteen tulevan pitäisi tietää?" Siinä Roos kuvaa rikosprosessia asianomistajan ja syytetyn kannalta siten kuin lautamies asiat näkee. Roos oli vuoden 2008 kunnallisvaaleissa vasemmistoliiton ehdokkaana, mutta en tiedä, toimiiko hän edelleen lautamiehenä.

131. Saatavien perintä: miksi perintäasioita ei siirretä tuomioistuimilta ulosottolaitokselle?

1. Olen käsitellyt selvien ja riidattomien saatavien  - niistä käytetään myös nimitystä summaariset asiat -  perintää ja niistä aiheutuvia kustannuksia kahdessa aiemmassa blogissani: 124/7.7.-09 ja 128/21.7.-09. Olen ihmetellyt, 1) miksi näitä riidattomia asioita ei siirretä käräjäoikeuksilta ulosottoviranomaiselle ja 2) miksi perintäasioista tuomitavat oikeudenkäyntikulut ovat Suomessa viisi tai kuusi kertaa suuremmat kuin Ruotsissa. Naapurimaassamme perintäasiat siirrettiin vuonna 1990 käräjäoikeuksista ulosottoviranomaiselle (kronofogdemyndigheten).

2. Suomessa on pohdittu jo pitkälti toistakymmentä vuotta, miten riidattomien saatavien velkomusprosessi eli summaarinen prosessi tulisi järjestää. Mitään valmista ei ole kuitenkaan saatu oikeusministeriössä aikaan, vaikka asiaa on käsitelty monen monituisissa komiteoissa, toimikunnissa ja työryhmissä.

3. Selvien ja riidattomien saatavien velkomisprosessissa on tarjolla neljä rakenteellista perusvaihtoehtoa: 

1) saatava vahvistetaan käräjäoikeudessa ja pannaan täytäntöön ulosottolaitoksessa (nykyinen ns. kahden luukun järjestelmä);

2) saatava sekä vahvistetaan että pannaan täytäntöön ulosottolaitoksessa (Ruotsin malli);

3) saatavan riidattomuus todetaan yksityisessä määrämuotoisessa perinnässä lähinnä perintätoimistojen toimesta (yksityinen malli) sekä

4) saatava pannaan suoraan täytäntöön ulosottolaitoksessa kuten veropäätöksiä ja erilaisia muita ns. eksekutiivisia asiakirjoja koskevat julkisoikeudelliset maksut (veroulosotto).

4. Ulosotto 2000 -toimikunnan enemmistö katsoi, että yksityistä perintäjärjestelmää tulisi ryhtyä tarkemmin selvittämään. Kannatusta saivat toimikunnan mietinnössä (KM 1998:2) myös Ruotsin malli (mm. prosessioikeuden professori Erkki Havansi oli tällä kannalla) samoin kuin nykyinen järjestelmäkin. - Tuomioistuimet 2000 -luvulle  -nimisessä suppeassa peruselvityksessä 3.3.1998 (laatijoina kaksi OM:n virkamiestä eli silloinen kehittämispäällikkö, nykyinen Turun käräjäoikeuden laamanni Erkki Hämäläinen ja hallitusneuvos Heikki Liljeroos) todettiin, että "ei ole tarkoituksenmukaista eikä järkevää" rakentaa uutta menettelyä tai järjestelmää summaaristen asioiden ratkaisemista varten johonkin toiseen viranomaiseen (Ruotsin malli) ja siirtää käräjäoikeuksissa  työskentelevää, summaarisen menettelyn osaavia ihmisiä toisiin virastoihin tekemään lähes samaa työtä. - Mietintönsä 8.1.2001 jättänyt OM:n sisäinen työryhmä (työryhmä koostui yksinomaan OM:n virkamiehistä) oli myös sillä kannalla, että summaarinen velkomusprosessissa säilytetään käräjäoikeuksissa, eikä siirretä esimerkiksi ulosottolaitokselle ja että käräjäoikeusprosessia pyritään edelleen "virtaviivaistamaan."  

5. Hovioikeudenpresidentti Markku Arposen johdolla toiminut laajapohjainen tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea (KM 2003:2) oli sen sijaan summaaristen asioiden käsittelyjärjestyksen osalta aivan eri linjoilla kuin aiemmat selvityselimet. Komitean selkeä enemmistö eli 13 jäsenestä 12 jäsentä (heidän joukossaan mm. tuomareita, asianajajia ja yliopistotutkijoita) ja yksi pysyvä asiantuntija (professori Jyrki Virolainen) oli sitä mieltä, että riidatonta saatava koskevat asiat tulisi siirtää pois käräjäoikeuksista ulosottolaitoksen tehtäväksi. 

6. Komitean enemmistö perusteli ehdotustaan yksityiskohtaisesti (KM 2003:2, s. 146-149) ja lausui yhteenvetona asiasta seuraavasti (s. 149):

- Riidattomissa saatavissa on kysymys saatavien perinnästä, joka jo asian luonteen vuoksi kuuluu ulosottolaitokselle. Itse maksuvelvollisuus on useimmiten selvä ja velan maksamatta jättäminen johtuu velallisen maksukyvyttömyydestä tai -haluttomuudesta. Sekä velallisen että velkojan oikeusturva voitaisiin riidatonta saatavissa koskevissa asioissa toteuttaa käräjäoikeuden sijasta yhtä hyvin myös ulosottolaitoksessa. Riidatonta saatavaa koskevien asioiden siirtäminen ulosottolaitokselle parantaisi sekä velallisen että velkojan asemaa, sillä perinnästä aiheutuvat kustannukset vähenisivät, perintäjärjestelmä yksinkertaistuisi ja perintäprosessi nopeutuisi. Sanottu siirto selkeyttäisi käräjäoikeuksien tehtäväkuvaa ja parantaisi niiden mahdollisuuksia keskittyä ydintehtävänä olevaan oikeusriitojen ja konfliktien ratkaisemiseen ja tähän liittyvän perustoiminnan kehittämiseen.

7. Komitean vähemmistöön jäi kolmen oikeusministeriön virkamiehen (Optulan erityistutkija Kaijus Ervasti, lainsäädäntöneuvos, nykyinen lainsäädäntöjohtaja, Asko Välimaa ja erityisasiaintuntija Sakari Laukkanen) mielipide. Siinä katsottiin, kuten OM:n omissa "sisäisissä" selvityksissä oli aiemminkin tehty, muun muassa, että summaaristen asioiden siirtäminen käräjäoikeuksilta ulosottolaitokselle ei tuottaisi "kokonaistaloudellisia säästöjä," koska siirto edellyttäisi käräjäoikeuskissa näihin asioihin käytettävien resurssien siirtämistä siltä pois. Sakari Laukkanen korosti omassa lausumassaan vielä  käräjäoikeuksissa tapahtuvan "sähköisen asioinnin ja menettelyn virtaviivaisuuden" kehittämistä.

8. Komitean sanottu ehdotus - samoin kuin monet muutkin komitean tekemät järkevät ehdotukset - jäivät tai paremmin sanottuna jätettiin oikeusministeriössä ja valtioneuvostossa valitettavasti pimentoon, ja oikeusministeriö jatkoi tässäkin asiassa omalla, aiemmin valitsemallaan linjalla. Erityisasiantuntija Sakari Laukkanen nimitettiin OM:n tuomioistuinyksikön kehittämispäälliköksi, ja yksi hänen päätehtävistään oli kehittää summaaristen perintäasioita koskevaa "sähköistä asiointia" ja "menettelyn virtaviivaistamista." Näinhän Laukkanen oli itse edellä mainitussa komitean mietintöön jättämässään lausumassa asiaa jo hahmotellut. Ulosottoperuste oli määrä edelleen vahvistuttaa käräjäoikeudessa, mutta uudistustyö tähtäsi siihen, että homma hoituisi  yhdellä hakemuksella.

9. Kehittämistyötä jatkettiin - yllätys yllätys - asettamalla tammikuussa 2006 jälleen uusi, nyt kehittämispäällikkö Sakari Laukkasen johdolla työskennellyt toimikunta. Toimikunta otti nimekseen Summaaristen asioiden kehittämistyöryhmä  mietintö valmistui lokakuussa 2006 (OM työryhmämietintö 2006:15). Tämäkin työryhmä pohti - jälleen kerran - tulisiko summaaristen asioiden käsittely säilyttää jatkossakin tuomioistuimissa. Kun työryhmään kuului vain oikeusministeriön virkamiehiä, yksi käräjätuomari ja yksi käräjäoikeuden osastosihteeri, ei ollut yllätys, että työryhmä oli sitä mieltä, että käräjäoikeus on oikea paikka summaarisille asioille. Työryhmän mukaan voitaisiin harkita summaaristen asioiden keskittämistä muutamiin laissa nimittäviin käräjäoikeuksiin. Kahden luukun periaatetta puollettiin taas kerran ympäripyöreästi "velallisen oikeusturvalla ja taloudellisilla syillä." Taloudellisten syiden kohdalla jätettiin - taas kerran - huomioimatta kokonaan se, miten kohtuuttoman korkeita kustannuksia kahden luukun perintäprosessista aiheutuu velallisille ja velkojille ja keitä tämä nykymalli taloudellisesti yksinomaan hyödyttää. Työryhmä ehdotti, että otettaisiin käyttöön internetissä toimiva asiointiliittymä, jonka kautta "kuka hyvänsä voisi laatia haastehakemuksen riidattomissa velkomisasioissa." Työryhmä ehdotti - jälleen kerran - tosin vain periaatteellisesti, että velkoja voisi hakea ulosottoa jo haastehakemuksen yhteydessä. Tämäkin mietintö oli periaatteellinen, sillä konkreettisia  lakiehdotuksia tai toimenpiteitä ei mietinnössä esitetty.

10. Tämäkään mietintö ei johtanut mihinkään konkreettisiin toimenpiteisiin ja uudistuksiin. Kehittämispäällikkö Sakari Laukkanen palasikin vuonna 2008 siviilivirkaansa Rovaniemen hovioikeuteen, eikä hänen tilalleen oikeusministeriöön ole enää palkattu uutta virkamiestä samalla nimikkeellä. Mutta asian valmistelua varten asetettiin toki - kuinkas muuten - huhtikuussa 2008 taas uusi oikeusministeriön työryhmä, jonka tehtäväksi annettiin - vihdoin viimein - laatia myös konkreettisia pykälä- ja toimenpide-ehdotuksia. Työryhmän puheenjohtajaksi valittiin käräjätuomari Petteri Palomäki ja varapuheenjohtajaksi hovioikeudenneuvos Sakari Laukkanen. Työryhmän jäsenet "löydettiin"  OM:n tietohallintoyksiköstä, OM:n tietotekniikkakeskuksesta, OM:n hallinto-osastolta, Lindorff Oy:stä ja Oulun käräjäoikeudesta (osastosihteeri); työryhmän sihteerinä toimi espoolainen käräjätuomari. Tuttua ja turvallista väkeä siis jälleen kerran, kantavina voimina oikeusministeriön, käräjätuomareiden ja perintätoimistojen edustus. Kuluttajajärjestöt eivät saaneet tälläkään kerralla edustajaansa työryhmään. Toimeksiannon mukaan työryhmän mietinnön piti valmistua jo vuoden 2008 loppuun mennessä, mutta työryhmän mietintö valmistui vasta toukokuussa 2009 (OM:n työryhmämietintö 2009:7).

11.  Jo työryhmän toimeksianto tarjosi yllätyksen, sillä oikeusministeri Tuija Braxin ja OM:n oikeushallinto-osaston ylijohtaja Kari Kiesiläisen allekirjoittamassa toimeksiannossa todetaan lakonisesti, että "ei ole tarkoituksenmukaista kehittää sellaista menettelyä, että ulosottoa haettaisin jo haastehakemuksen yhteydessä." Tämä lausahdus oli yllätys siksi, että kaikissa aiemmin valmistuneissa edellä selostetuissa selvityksissä oli lähdetty siitä tavoitteesta, että ulosottoa voitaisiin hakea jo käräjäoikeudelle toimitussa haastehakemuksessa. Mitään perustetta sille, miksi tuo kauan kaivattu ja luvattu uudistus ei nyt yhtäkkiä enää olekaan tarkoituksenmukaista, ei toimeksiannossa mainittu.

12. Työryhmän mietintö on suppea ja niukasti perusteltu.  Mietinnön asiallinen anti tuntuu vähäiseltä, sillä mietinnössä todetaan lyhyesti lähinnä vain se uutuus, että esityksen tarkoituksena on mahdollistaa se, että riidaton velkomusasia voitaisiin käsitellä käräjäoikeudessa täysin sähköisesti. Uusi sähköinen asiointiliityntä olisi internetpohjainen siten, että  kantaja voisi asiointiliittymän kautta toimittaa haastehakemuksensa sähköisesti käräjäoikeudelle ja saada sitä kautta myös tuomiosta laaditun jäljennöksen, joka olisi sitten ulosotossa tarvittava toimituskirja. Sähköisen yhteyden kautta toimitetut tiedot kirjautuisivat suoraan käräjäoikeuden asianhallintajärjestelmään. Internetpohjainen asiointiliityntä on tarkoitus suunnata nimenomaan pienille perintätoimistoille.

13. Kyseinen uudistus ei olisi mikään mullistava uutuus, sillä haastehakemuksessa lain mukaan esitettävät tiedot on voitu lähettää jo vuoden 1993 alioikeusuudistuksesta lähtien käräjäoikeuden tietojärjestelmään (Tuomas) elektronisen tietojensiirtojärjestelmän (Santra) kautta, jos velkojalla on tähän järjestelmän edellyttämät tekniset valmiudet. Saapunessta konekielisestä haastehakemuksesta muokataan käräjäoikeudessa haaste, joka voidaan toimittaa sähköisenä kirjeenä postin tietojärjestelmän välityksellä; määränpäässä kirje muutetaan tavalliseksi kirjeeksi. Tässä pitkälti automatisoidussa menettelyssä, jota käyttävät vain muutamat suurimmat perintätoimistot (esimerkiksi Lindorff ja Intrum Justitia) ja jotkut teleoperaattorit,  summaarisista asioista on jo 15 vuoden ajan käsitelty ja ratkaistu noin 50-60 prosenttia.  Santra-yhteys on tehokas, mutta  työryhmän mietinnön mukaan siihen liittyminen on yrityksille kallista - jos nyt noin 5 000 euron liittymiskustannuksia voidaan pitää kalliina.

14. Lakiteknisesti uudistus on lähes olematon, sillä lakiin otettaisiin mietinnön mukaan vain pari pikku lisäystä. Sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annettua lakia muutettaisiin siten, että toimituskirja voitaisiin allekirjoittaa koneellisesti. Toiseksi tuomioistuinten suoritteista perittävistä maksuista annettua lakia muutettaisiin siten, että sähköisesti vireille pannulle riita-asioille säädettäisiin muulla tavalla vireille pantuja riita-asioita 25 prosenttia alempi käsittelymaksu; käsittelymaksu on nykyisin 79 euroa. Tällä pyritään kannustamaan yrityksiä sähköisen asiointiliittymän käyttöön.

15. Monet valmistelutyö-puuhastelun kuluessa luvatut uudistukset ja muutokset jäävät  vain puheeksi ja lupauksiksi: A) Vaikka koko ajan on vakuutettu, että summaarisissa asioissa siirrytään  sähköiseen asiointiin, säilyy laissa edelleen oikeus hoitaa riidattomia velkomusasioita myös paperilla tai sähköpostitse; luultavasti noin parissakymmenessä prosentissa asioista hakemus pannaan myös jatkossa vireille perinteisellä tyylillä.  B) Summaarisia asioita ei tulla keskittämään ainoastaan joihinkin käräjäoikeuksiin, vaan niitä käsitellään jatkossakin kaikissa käräjäoikeuksissa. C) Ulosottoa ei voida tulevaisuudessakaan hakea jo haastehakemuksessa, vaan sitä varten tarvitaan ulosottoviranomaiselle tehtävä eri hakemus. D) Vuoden 2009 työryhmän toimeksiannossa mainitusta sähköisestä tuomiorekisteristä ei puhuta työryhmän mietinnössä mitään; jne. Yli kymmenen vuotta kestäneestä valmistelutyöstä ei todellakaan jää kovin paljon käteen.

16. Pahinta on kaksivaiheisesta perinnästä asianosaisille aiheutuvat turhat lisäkustannukset ja velallisen maksettavaksi oikeusministeriön taksoilla vahvistetut korkeat oikeudenkäyntikulut, joissa tuntuu olevan paljon ilmaa. Kymmenen vuotta kestäneen valmistelutyön aikana syntyneissä lainvalmistelutöissä ei ole puututtu tähän yksityisen ihmisen kannalta tärkeimpään asiaan lainkaan, KM 2003:2:a lukuun ottamatta.  Vertailu Ruotsissa vahvistettuihin kulutaksoihin ei ole aiheuttanut minkäänlaista keskustelua Suomessa. Esimerkiksi  edellä kappaleessa 4 mainitussa oikeusministeriön sisäisen työryhmän mietinnössä todetaan kyllä, kuinka suuret ovat summaarisissa asioissa vahvistetut kulutaksat Suomessa ja Ruotsissa. Suomessa nuo taksat vahvistettiin oikeusministeriön päätöksellä ensimmäisen kerran vuonna 1999. Tuolloin kulutaksat olivat 1 000 mk ja (vaativissa asioissa) 1 400 mk, jos saatavan pääoma  oli enintään 1 500 mk, vastaavasti yli 1 500 mk:n suuruisten saatavien osalta kulutaksat olivat  1 200 ja 1 600 mk. Ruotsissa sen sijaan kulutaksa on sama riippumatta saatavan suuruudesta ja asian vaativuusasteesta; selvä ja riidaton asia ei voi tietenkään olla juuri koskaan "vaativa." Ruotsissa sen sijaan yhden summaarisen asian käsittely tiedoksiantoineen maksoi vuonna 1998  vain 313 kruunua eli noin 216 markkaa. 

17. Suomessa velalliselta perityt oikeudenkäyntikulut saatavan vahvistamisvaiheessa olivat jo vuonna 1998 viisin- tai kuusinkertaiset Ruotsiin verrattuna. Sama "tahti" on säilynyt ennallaan, sillä kuten olen aiemmissa blogeissani (124/7.7. ja 128/21.7.)  kertonut, Suomessa  riidattoman saatavan vahvistusmenettely käräjäoikeudessa on edelleen viisi kertaa kalliimpi kuin saman suuruisen saatavan vahvistusmenettely Ruotsin ulosottoviranomaisessa; Ruotsissa taksa on 60 kruunua, mutta Suomessa taksa liikkuu 230-330 euron välillä. Kun suuret ylikansalliset perintäyhtiöt, kuten esimerkiksi Intrum Justitia ja Lindorff, toimivat sekä Suomessa että Ruotsissa, riittää näillä toimistoilla varmaan ihmettelemistä - ja partaan nauramista - siinä, miksi Suomen oikeusministeriö on ollut aikanaan  (vuonna 1999) niin höveli, että on vahvistanut summaarisissa asioissa viisi tai kuusi kertaa korkeammat kulutaksat mitä Ruotsissa vastaavanlaissa asioissa tuomitaan velallisten maksettavaksi. Lisäksi Ruotsissa on käytössä sama taksa riippumatta saatavan suuruudesta, "vaativissa asioissa" Ruotsissa ei ole käytössä mitään erillistä korotettua taksaa.

18. On todella hämmästyttävää, että tähän Suomen ja Ruotsin järjestelmien väliseen kulueroon ei ole meillä kiinnitetty minkäänlaista huomiota oikeusministeriön valmisteluelimissä. Lainvalmistelussa tätä(kin) kysymystä on tarkasteltu  yksinomaan ylä- tai makrotason kannalta ja unohdettu kokonaan ne (pienet ja köyhät) ihmiset, jotka maksavat kalliin ja yksinomaan perintä-, laki- ja asianajotoimistoja hyödyttävän kalliin perintöprosessin viulut.

19. Syytä siihen, miksi Suomen oikeusministeriön vahvistamissa kulutaksoissa näyttäisi olevan niin kovin paljon ilmaa, pitäisi kysyä oikeusministeriön oikeushallinto-osaston virkamiehiltä, jotka ovat aikanaan neuvotelleet, varmaankin yhdessä Suomen Perintätoimistojen Liiton edustajien kanssa, sanotut kulutaksat, jotka oikeusministeri on sitten vahvistanut. 

20. Kuten olen esittänyt ja niin kuin tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomiteakin esitti (KM 2003:2 s. 149) selvien ja riidattomien saatavissa on kyse yksinomaan perinnästä ja perinnän hoitaminen ei kuulu suomalaisessa järjestelmässä tuomioistuimille vaan ulosottolaitokselle. Siksi myös Suomessa olisi siirryttävä Ruotsin mallin mukaiseen yhden luukun käytäntöön, jossa riidatonta saatavaa ja sen ulosottoa haetaan yhdellä ja samalla hakemuksella ulosottovirnaomaiselta. Suomalainen kahden luukun järjestelmä tulee yhteiskunnalle luonnollisesti kalliimmaksi kuin yksivaiheinen menettely ja lisää entisestään velallisille perinnästä aiheutuvien kustannusten määrää. 

21. Edellä selostetuissa oikeusministeriön lukuisissa selvitystöissä kyseinen ehdotus Ruotsin mallin mukaisesta uudistuksesta on aina sivuutettu sillä tekosyyllä, että kyse olisi vain asioiden siirtämisestä yhdestä organisaatiosta toiseen ja katsottu, ettei tämä ole "tarkoituksenmukaista." Mutta kuten edellä mainitsemista perusteluista ilmenee, kyse ei ole suinkaan vain organisatorisesta muutoksesta, vaan paljosta muusta. Kyse on a) menettelyn yksinkertaistamisesta, b) nopeuttamisesta ja  c) tehostamisesta, sekä d) asianosaisille aiheutuvien oikeudenkäyntikustannusten supistamisesta ja e) yhteiskunnalle perinnästä aiheutuvien kulujen säästämisestä.

22. Summaaristen asioiden kehittämistyöryhmän mietintö (OM 2006:15) lähetettiin vuoden 2006 loppupuolella lausuntokierrokselle. Tuolloin oli vielä olemassa mahdollisuus, että järki olisi voittanut ja asiassa olisi päätetty edetä Ruotsin mallin mukaisesti. Lausuntoa pyydettiin muun muassa KKO:lta, kaikilta kuudelta hovioikeudelta, kaikilta 58 käräjäoikeudelta (!), Suomen perimistoimistojen Liitolta, Suomen Asianajajaliitolta, (vain ) kahdelta ulosottovirastolta, kuluttajavirastolta jne. Tavallisesti tällaisissa tapauksissa lausuntoa pyydetään myös  maan kolmelta oikeustieteelliseltä tiedekunnalta tai näiden tiedekuntien prosessioikeuden professoreilta, mutta tässä tapauksessa näin ei "jostakin syystä" tehty. Oikeusministeriö, joka lausunnot pyytää, ei ehkä halunnut, että sen mielestä "selvää" asiaa ryhdyttäisiin ruotimaan ja polemisoimaan tarkemmin joidenkin "teoreetikkojen" toimesta. 

23. Tämä on tavanmukaista oikeusministeriön taktiikkaa: lausuntoja pyydetään lähinnä niiltä tahoilta, joiden tiedetään jo etukäteen kannattavan ehdotusta, kun taas "toisinajattelijat" sivutetaan kylmästi lausuntoja pyydettäessä. Kun jo etukäteen tiedettiin, että käräjäoikeudet haluavat, että summaariset asiat pysyvät käräjäoikeuksissa, pyydettiin lausuntoa kaikilta 58 käräjäoikeudelta, jotta saataisiin näyttämään, että lausunnonantajien "selvä enemmistö" kannattaa ehdotusta! Miksi käräjäoikeudet sitten haluavat pitää summaariset asiat eli täysin riidattomat asiat itsellään? Tietenkin siksi, että jos nuo asiat siirrettäisiin ulosottoviranomaisille, jouduttaisin myös jokin pieni osa käräjäoikeuksien kansliahenkilökunnan viroista siirtämään ulosottolaitokseen, ja tätähän käräjäoikeudet, samoin kuin hovioikeudet ja KKO:kin, vastustavat kiivaasti. Muutoin niillä ei tietenkään olisi mitään kyseistä siirtoa vastaan.

24. Lausunnonantajista vain Itä-Suomen hovioikeus - presidenttinsä Markku Arposen johdolla - Seinäjoen käräjäoikeus, Helsingin ulosottovirasto ja Suomen kihlakunnanvoudit ry kannattivat riidattomien saatavien siirtoa ulosottovirastoihin. Tästä voidaan päätellä, että ulosottoviranomaisilla ei ole mitään sanottua siirtoa vastaan.

25. Muun muassa KKO vastusti siirtoa sillä ympäripyöreällä perusteella, että siirrossa olisi (muka) kyse vain "tarkoituksenmukaisuudesta" ja ettei siitä olisi odotettavissa "tuottavuuden lisäystä." Myös monet muut lausunnonantajat vetosivat lyhyesti ainoastaan siihen, että kyse olisi vain asioiden siirtämisestä yhdestä organisaatiosta toiseen. Mutta kuten olen jo edellä kappaleessa 21 todennut, kyse ei ole suinkaan tästä, vaan siirto merkitsisi selvää menettelyn rationalisointia ja säästäisi asianosaisten eli viulut maksamaan joutuvien ihmisten kuluja samoin kuin yhteiskunnan varoja. Toiminta tehostuisi ja tuottavuus tietenkin lisääntyisi, jos nykyisen kahden luukun  ja kahden eri tiedoksiannon systeemistä siirryttäisiin yhden luukun ja yhden tiedoksiannon järjestelmään.

26. KKO:n kyseistä lausuntoa, joka on päivätty 21.12.2006, ei ole jostakin syystä otettu KKO:n internetsivuille, jossa sen sijaan on julkaistu monia muita KKO:n antamia lausuntoja. Itse asiassa KKO lausunto on otsikoitu lausunnon sijasta "muistioksi", mutta esimerkiksi OM:n julkaisussa lausuntoja ja selvityksiä 2007:5 KKO:n muistiota käsitellään lausuntona. KKO:n muistion/lausunnon on laatinut kolmen jäsenen ja esittelijän muodostama työryhmä, jonka puheenjohtajana on ollut presidentti Pauliine Koskelo. Kaksi muuta jäsentä eli oikeusneuvokset Hannu Rajalahti ja Soile Poutiainen ja valikoitu työryhmään ilmeisesti siksi, että kumpikin on toiminut aiemmin käräjäoikeuden laamannina; työryhmän sihteeri on entinen käräjätuomari. Kokoonpanolla on turvattu se, että lausunnon mukaan summaariset asiat pysyvät edelleen käräjäoikeuksissa; entiset käräjäoikeustuomarit ovat ymmärrettävästi halunneet pitää "omiensa" puolta oikeusministeriön hallinnonalan yksikköjen välisessä resurssikampailussa. KKO:n lausunnossa vastustetaan myös ajatusta summaaristen asioiden keskittämisestä joihinkin tiettyihin käräjäoikeuksiin. Presidentti Pauliine Koskelo tunnetaan siitä, että hän on voimakkaasti vastustanut  ministeriön tuottavuusohjelmia ja pitänyt kynsin hampain kiinni yleisten tuomioistuinten viroista. Se, että summaariset asiat siirrettäisiin käräjäoikeuksista ulosottolaitokseen, olisi luultavasti karvas tappio Koskelolle. 

27. Tältä pohjalta, niin kuvittelen, KKO on muodostanut muistiossa esiintuodun kantansa nykyisen mallin säilyttämiseksi. Summaaristen asioiden asianosaisten eli sanotuissa asioissa ylisuuret kulut maksamaan joutuvien pienten ihmisten asemaan KKO:n lausunnossa ei ole kiinnitetty vähäisintäkään huomiota.

28. KKO:n muistiossa esiin tuoma kanta on itse asiassa kaikilta osin samansisältöinen kuin Suomen Perimistoimistojen Liiton kanta. Myös liitto on vastustanut riidattomien satavien eli perintäasioiden siirtämistä käräjäoikeuksilta ulosottolaitokselle, eikä liittokaan ole lämmennyt ajatukselle, jonka mukaan mainitut asiat voitaisiin keskittää vain tietyille käräjäoikeuksille. Perimistoimistojen liitto ei ole myöskään kannattanut sitä, että käräjäoikeudelle toimitetussa haastehakemuksessa voitaisiin samalla hakea myös ulosottoa. Jokainen ymmärtänee, mihin näkökohtiin nämä kannanotot perustuvat.

29. Pauliine Koskelo toimi aiemmin 15 vuoden ajan oikeusministeriössä lainsäädäntösihteerinä ja lainsäädäntöneuvoksena osallistuen muun muassa yksityishenkilön velkajärjestelyä koskevan lain valmisteluun. Lieneekö oikeusministeriössä vallinnut "henki" summaaristen asioiden säilyttämisestä tuomioistuimissa tarttunut häneen jo tuolloin? Koskelo on ministeriössä ollessaan tehnyt yhteistyötä myös perintätoimistojen kanssa. Tästä on eräänä osituksena vuonna 1993 laadittu "Business Books" -nimiseen sarjaan kuulunut, yrityksille ja perintätoimistoille suunnattu teos "Uudet velkalait perinnässä," jonka toimittamiseen Salosta kotoisin oleva Pauliine Koskelo osallistui yhdessä perintäalan jonkinlaisena "guruna" pidetyn turkulaisen varatuomari Yrjö Lehtosen kanssa; netissä kirja tunnetaan nimenomaan nimikkeellä Lehtonen - Koskelo: Uudet velkalait perinnässä. Koskelo kirjoitti kyseiseen kirjaan velkajärjestelyä koskevan luvun. Kirja myi ilmeisen hyvin, sillä siitä otettiin kaksi painosta. Jostakin syystä Koskelo ei kuitenkaan mainitse sanottua kirjaa lakimiesmatrikkelissa tai Kuka Kukin On -teoksessa, joissa sen sijaan mainitaan muut hänen yksin tai muiden kanssa kirjoittamansa kirjat.

30. Varatuomari Yrjö Lehtonen toimi aikoinaan eli vuosina 1966-86 Suomeen johtaviin perintätoimistoihin kuuluneen perintätoimiston Contant Oy:n toimitusjohtajana; samaan aikaan hän oli myös Maksutieto Oy:n toimitusjohtajana. Myöhemmin Lehtonen oli mm. Yrjö Lehtonen International Oy:n toimitusjohtajana ja lakimiehenä ja viimeksi Asianajotalo Lehtonen Malinen Moisio Oy:n hallituksen jäsenenä ja lakimiehenä vuoteen 2002 saakka. Yrjö Lehtonen mainitsee kirjan Uudet velkalait perinnässä  esipuheessaan, että hän ja  sanotun kirjan neljä kirjoittajaa, mukana siis silloinen lainsäädäntöneuvos Pauliine Koskelo, ovat osallistuneet usein yrityksille järjestettyihin yhtiöoikeutta ja perintää käsitteleviin koulutustilaisuuksiin. 

31. Pauliine Koskelon lisäksi myös eräällä toisella KKO:n nykyisistä jäsenistä on "kytkös" - jos nyt tätä nimikettä voidaan ylipäätään käyttää - Yrjö Lehtoseen ja hänen toimistoihinsa. Tarkoitan Turusta kotoisin olevaa oikeusneuvos Pasi Aarniota, joka toimi Turun hovioikeuden viskaalina ollessaan sivutoimisesti Yrjö Lehtonen Ky:n lakimiehenä vuosina 1974-1986.

32. Minä en halua tietenkään väittää, että presidentti Pauliine Koskelon ja hänen myötään koko KKO:n kanta summaaristen asioiden järjestelyssä johtuisi edellä mainituista seikoista eli siitä, että Koskelo on oikeusministeriössä toimiessaan ollut työnsä puolesta tekemisissä perintäalan firmojen ja edustajin kanssa ja osallistunut luennoitsijana ja kouluttajana perinnän tehostamista tarkoittavaan tms. yrityksille suunnattuun koulutukseen. Mutta saattaahan entisillä työtehtävillä aina jotain vaikutusta olla. Joka tapauksessa  KKO:n ja Suomen Perimistoimistojen Liiton kanta näyttää olevan useissa summaarisia asioita eli perintäasioita koskevissa kysymyksissä samanlainen.

33. Tilasin pari päivää sitten tämän blogin kirjoittamista varten KKO:sta kopion edellä kappaleessa 26 mainitusta lausunnosta tai muistiosta. Muistion mukana tuli myös lasku, jossa kopiosta velotaan 7 euroa. Laskussa on tavanmukainen maininta siitä, että jollei laskua eräpäivään mennessä makseta, peritään minulta lisäksi säädetty viivästysmaksu. Nämä maksut ovat  laskuun otetun maininnan mukaan ulosottokelpoisia ilman tuomiota tai päätöstä; tämä perustuu tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annettuun lakiin (701/1993). Kyseisen saatavan perinnässä on toisin sanoen kyse edellä kappaleessa 3 mainitusta veroulosotosta.

34. Jos sen sijaan otattaisin itselleni kopion jostakin  asiakirjasta yksityisessä kopiointiliikkeessä ja jättäisin saamani laskun viimeistään eräpäivänä maksamatta, ei kyseistä saatavaa voitaisi periä samalla tavalla kuin KKO:n laskua. Kun kyse on kuluttajasaatavasta, olisi velkojan käännyttävä ensin perintätoimiston puoleen vapaaehtoisen maksun karhuamiseksi maksukehotuksella jne. Jos en tämän jälkeenkään maksaisi saatavaa vapaaehtoisesti, asiassa tulisi nostaa kanne käräjäoikeudessa; käräjäoikeuden olisi annettava haastehakemus minulle tiedoksi ja pyydettävä minulta vastinetta. Vasta sen jälkeen, kun asia on ratkaistu käräjäoikeuden yksipuolisella tuomiolla, asiassa voitaisiin hakea tuomion täytäntöönpanoa ulosottoviranomaiselta; tämä vaatisi uutta hakemusta ja uutta tiedoksiantoa. Minun oikeusturvastani huolehdittaisiin sanottua yksityisoikeudellista saatavaa koskevassa asiassa niin hyvin ja maan perusteellisesti, että se voisi tulla maksamaan minulle jo ennen ulosottoa lähes 300 euroa. Hyödyn oikeusturvastani varjelemisesta keräisi velkojaa perintäprosessissa edustava perintätoimisto tai lakiasiantoimisto.

35. Kyseisen järjestelmän säilyttämistä entisellään puolustavat kiivaasti muun muassa KKO ja Suomen Perintätoimistojen Liitto.

130. Kauhajoen koulusurmat: kaikkien uhrien omaiset vaativat poliisille rangaistusta ja valtiolta korvauksia

Tulta! - Kuva Matti Saaren ampumaradalta kuvaamalta videolta

1. Olen kirjoittanut Kauhajoen viimesyksyistä koulusurmista blogissani tähän mennessä jo ainakin kahdeksan kertaa (23.9., 25.9. ja 30.9. 2008 sekä 27.1., 27.4., 6.5., 26.5. ja 15.6.2009). Mistä moinen innostus asiaan, saatetaan kysyä. No, ovathan nämä kaksi koulusurmaa, Jokela ja Kauhajoki, todella merkittäviä rikosjuttuja, joihin kannattaa jo tämän takia perehtyä. 

2. Tunnen lisäksi tietynlaista lukkarinrakkautta Kauhajokea ja kauhajokisia ihmisiä kohtaan. Olin nimittäin 1970- ja -80 -luvun vaihteessa pari kolme vuotta Kauhajoen silloisessa tuomiokunnassa, nykyisin käräjäoikeus, kihlakunnantuomarina. Kauhajoen tuomiokunnan alueeseen eli "kinkeripiiriin," niin kuin leikillisesti tuomiokunnan ("tuomiokapitulin") aluetta kutsuimme, kuuluivat Kauhajoen lisäksi Kurikka, Teuva, Isojoki ja Karijoki; nämä kunnat - Kauhajoki ja Kurikka ovat kaupunkeja - kuuluvat Suupohjan seutukuntaan. Käräjiä istuttiin tuohon aikaan Kauhajoen lisäksi myös Kurikassa, Teuvalla ja vielä Isojoellakin. Paikkakunnan ihmiset olivat omalla "pohojalaasella" tavallaan mukavaa ja reilua ("reirua") väkeä. Muistan aina tuomiokunnan eksoottisen osoitteen, Topeeka 45, ja muistissani ovat säilyneet myös tuon vireän ja yritteliään eteläpohjalaisen paikkakunnan monet alueet ja asiat, kuten esimerkiksi Aronkylän Kurki-hotelli, Nummijärvi, Kauhanevan kansallispuisto jne. Tuomiokuntaa vastapäätä kadun toisella puolella sijaitsi emäntäkoulu, jota kutsuttiin yleisesti "soppakouluksi." Nyt se on laajentunut ammattikorkeakouluksi. Koulusurmat tapahtuivat juuri kyseisen koulun vanhassa siivessä, joka näkyi hyvin silloisen virkahuoneeni ikkunasta.

3. Käväisin pari kolme viikkoa sitten Kauhajoen keskustassa, jossa en ollut käynyt 25 vuoteen. Vehreä keskusta oli muuttunut todella edukseen, ja siellä näytti olevan marketteineen, erikoisliikkeineen, ravintoloineen, pubeineen (mm. "Janoinen Leipuri"), virastoineen, uimahalleineen ja urheilupuistoineen kaikki, mitä ihminen tarvitsee. Kävin myös uusiin tiloihin muuttaneen käräjäoikeuden eli entisen tuomiokunnan kansliassa ja käräjäsaleissa, jotka olivat tilavia ja hyvin suunniteltuja. Kansliassa on yhä töissä neljä "minunaikaista" toimistosihteeriä, joista kaksi paikalla ollutta tunsivat vielä vanhan "ukkotuomarinsa." Harmi vain, että Kauhajoen käräjäoikeus lakkautetaan vuoden vaihteessa ja liitetään Seinäjoen käräjäoikeuteen, Kauhajoelle jää sentään sivukanslia ja siellä tullaan edelleen istumaan myös käräjiä. 

4. Käyntini aikana verestin vanhoja muistoja myös pelaamalla tennistä urheilupuiston tenniskentällä, jossa 30 vuotta aiemmin tenniksen saloihin minua opasti tuomiokunnan silloinen notaari ja huippupesäpalloilija Eero Hattari. Hän pelasi notaarivuoden aikana Kauhajoen Karhun riveissä; Karhut oli noussut vuonna 1979 ensimmäistä kertaa pesäpallon mestaruussarjaan ja muun muassa Hattari hankittiin uudeksi edustuspelaajaksi vahvistamaan seuran rivejä. Parin kolmen kilometrin päässä Kauhajoen keskustasta sijaitsee Sotkan talviurheilukeskus, jossa 30 vuotta sitten tuomiokunnan käräjätuomari Juho Ahola opetti tuomiokunnan väkeä laskettelemaan. Kauhajoen tuomiokunnassa pidettiin tuohon aikaan "bileitä", joihin kutsuttiin mukaan tuomiokunnan väen lisäksi joskus myös ulkopuolista väkeä, yhteistyökumppaneita, kuten nykyisin hienosti sanottaisiin. Tuomiokunnan talon alakerroksessa oli Kantakrouvi. - Oi niitä aikoja...meikäläinenkin oli tuolloin vielä suht´koht nuori! Topeeka nelkytviis, saavu sinne siis...

5. Mutta olen kirjoittanut koulusurmista ennen muuta siksi, että vuoden 2007 ja 2008 koulusurmat ja varsinkin Kauhajoen tapaus on tympäisevä  ja suorastaan  häpeällinen esimerkki siitä, miten virka- ja valtiovalta Suomessa pyrkii sälyttämään sanotunlaiset hirmuteot juridisesti yksittäisten virkamiesten ja ihmisten niskaan ja suojelemaan niitä korkeassa asemassa olevia virkamiehiä ja poliitikkoja, joiden kuuluisi kantaa poliittinen samoin kuin virkavastuu tällaisista teoista. Kyse on kansalaisten turvallisuudesta ja siihen liittyen rikosten torjunnasta, joka on tärkeimpiä valtiovallalle kuuluvia velvoitteita. Etenkin Kauhajoen tapauksessa valtiovalta ja rikosten torjunnasta vastaava sisäministeriö ja sen poliisiosasto epäonnistuivat karmaisevalla tavalla kansalaisten turvallisuuden huolehtimisesta. Kukaan ei tunnu haluavan kantaa poliittista vastuuta koulusurmista, vaan viranomaiset ja poliitikot näkevät päin vastoin suurta vaivaa lakaistakseen kansalaisten turvallisuuden huolehtimisessa ilmenneet vakavat epäkohdat maton alle.

6. Palautettakoon taas kerran mieliin, että koulusurmat tapahtuivat tiistaina 23.9.2008 Seinäjoen koulutuskuntayhtymän ammattikorkeakoulun tiloissa Kauhajoen keskustassa. Surmaaja oli Pyhäjärveltä kotoisin ollut ja sanotussa koulussa Kauhajoella itsekin tekoaikana opiskellut 22 -vuotias Matti Saari. Hän ampui aamupäivällä koulun luokkahuoneessa tarkkuuspistoolillaan kuoliaaksi 1o ihmistä ja surmasi päätteeksi itsensä.

7. KRP:n suorittama koulusurmien esitutkinta valmistui 11.6. -09, katso siitä blogiani  111/15.6. Esitutkinta-aineistoon perustuvan tiedotteen mukaan Matti Saari suunnitteli ja toteutti koulusurmat itsenäisesti. Saari myös kuvasi yksin tekoaan edeltäneet uhkausvideot, joista ensimmäiset hän latasi internetin Youtube -sivustoille. Tekoa edeltäneenä iltana eli maanantaina 22.9. Saari oli käynyt kuvaamassa itseään ampumaradalla samoin kuin ammattikoulun ulkopuolella omalla kamerallaan. Noin puolentoista tunnin aikana kuvatuissa otoksissa Saari uhkailee tulevalla ampumisella. Hän kertoo nauhalla tappavansa seuraavana päivänä kuvassa näkyvässä koulussa useita ihmisiä.

8. Seuraavana päivänä Matti Saari sitten toteutti suunnitelmansa. Hän ampui koulussa suuren määrän laukauksia. Koulurakennuksen sisältä ja sen läheisyydestä löydettiin tutkinnassa yhteensä 157 kappaletta 22 -kaliperisiä hylsyjä. Uhreista löydettiin yhteensä 60 luodin osumaa. Poliisin mukaan Saari vaikuttaa tyypilliseltä itsemurhatapaukselta, jonka persoonallisuuteen ovat vaikuttaneet muun muassa aiemmat koulukiusaamistapaukset. Kauhajoella Saaren kohdistunutta koulukiusaamista ei kuitenkaan ollut ilmennyt.

9. Kauhajokista rikoskomisariota epäiltiin heti surmien jälkeen virkarikoksesta  - katso blogejani 23.9. ja 25.9.2008 - ja suoritetun esitutkinnan jälkeen apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske määräsi 27.1.2009 nostettavaksi syytteen komisariota vastaan tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Komisario oli maanantaina 22.9., siis surmapäivää edeltäneenä päivänä, puhutellut Matti Saarta virkahuoneessaan Saaren ampuma-aseen käsittelyssä ilmenneen epätavallisen käyttäytymisen johdosta. Komisario oli antanut Saarelle huomautuksen, mutta jättänyt aseen Saaren haltuun. Syytemääräyksen mukaan komisarion olisi Saaren internettiin lataamat uhkausvideot nähtyään tullut peruuttaa ampuma-aselupa väliaikaisesti ja huolehtia siitä, että ase otetaan Saaren hallusta. Katso syytteestä blogiani 27.1.

10. Kalske määräsi Pirkanmaan johtavan kihlakunnansyyttäjä Jouko Nurmisen ajamaan rikoskomisariota vastaan syytemääräykseen perustuvaa syytettä, joka tuli vireille Kauhajoen käräjäoikeudessa 16.2.2009. Syytteessä komisariolle vaaditaan sakkorangaistusta. Syytejutun käsittelyn oli määrä tapahtua käräjäoikeudessa 13-14.5.2009. Syytteen saanut rikoskomisario kiisti syytteen, koska hänen mielestään ampumisvideot eivät olleet peruste ottaa ase pois Saarelta.

11. Esitutkinnassa kuultiin asianomistajina koulusurmien uhrien lähiomaisia. Yhden Matti Saaren surmaaman naisen leski ja lapsi jättivät huhtikuussa jyväskyläläisen asianajotoimiston edustamina Kauhajoen käräjäoikeuteen haastehakemuksen, jossa edellä mainitulle kauhajokiselle rikoskomisariolle vaaditaan rangaistusta törkeästä kuolemantuottamuksesta ja valtiolta korvauksia mun muassa omaisten kärsimyksistä. Asianomistajien avustajan mukaan hänen päämiestensä tarkoituksena ei ole syyllistää joukkomurhista yksittäistä poliisimiestä, vaan kanne on nostettu, koska asian selvittelyssä oli ilmennyt seikkoja, joiden perustella kysymystä valtion korvausvastuusta ei voida sivuuttaa. Katso lähemmin blogiani 26.5.

12. Mainitun asianajotoimiston omissa selvityksissä oli ilmennyt, että poliisille oli tullut Matti Saaren uhkaavaa käyttäytymistä koskeva yleisövihje koulusurmia edeltävällä viikolla. Sanottu vihje oli lähetetty internetin välityksellä Haapajärven kihlakunnan poliisilaitokselle. Siitä, kulkeutuiko sanottu vihje koskaan  aseluvan väliaikaista peruuttamista harkinneelle Kauhajoen poliisille, ei tuolloin ollut tietoa. Kyseisten asianomistajien avustajan mielestä valtiolla on asiassa ainakin tuottamukseen perustuva korvausvastuu, koska  poliisilta oli pyydetty rikoksen torjumiseksi apua, mutta sitä ei saatu. 

13. "Kansa huusi poliisia apuun, mutta mitään ei tehty," kuvaili avustaja päämiestensä ja ilmeisesti omia  tuntojaankin (MTV3.fi 27.4.-09). Avustaja ihmetteli myös sitä, miksi kihlakunnansyyttäjä Timo Luosman johdolla suoritetussa virkarikosjutun esitutkinnassa ei ollut lainkaan selvitetty epäillyn poliisimiehen mahdollista syyllistymistä virkavelvollisuuden rikkomisen ohella myös kuolemantuottamukseen.

14. Asianomistajan esittämä  syyte kuolemantuottamuksesta ja ilmi tullut yleisövihje olivat - varsinkin kun  ne saivat julkisuutta mediassa - niin vakavia asioita, että syyttäjä Jouko Nurminen päätti, konsultoituaan ensin VKSV:n kanssa, peruuttaa jo sovitun käräjäoikeuden pääkäsittelyn ja määrätä  KRP:n suorittamaan Timo Luosman johdolla lisätutkinnan sanotun Haapajärven vihjeen takia.

15. Lisätutkinta valmistui viikko sitten eli 21.7.2009.  Tutkinnan keskeisenä teemana oli selvittää, oliko edellä mainittu vihjetieto ollut syytteeseen asetetun komisarion tiedossa maanantaina 22.9.-08 hänen puhutellessaan Matti Saarta aseen mahdollisen poisottamisen takia. Tutkinnassa ilmeni, että eräs Matti Saaren tuttava oli torstaina, siis neljä päivää ennen kuin Saarta puhuteltiin Kauhajoen poliisiasemalla, lähettänyt internetin välityksellä Haapajärven poliisille Saareen ja mahdolliseen kouluampumiseen kohdistuvan vihjeen. Nurmisen mukaan lisätutkinta osoittaa, että vihjeestä ei ollut mennyt tietoa Kauhajoen poliisilaitokselle. 

16. Jokilaakson poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Antero Aulajoki kertoi Kalajokilehden haastattelussa 29.4.-09, että nimettömänä poliisille tullutta vihjeviestiä ei lähetetty eteenpäin; luultavasti viesti siis vain laitettiin "mappiin." Viesti oli tullut poliisi sähköiseen palautepostiin torstaina 18.9.-08. Viestin sisältämä vihje koski nimenomaan Matti Saaren nettikäyttäytymistä eli ilmeisesti juuri sitä Matti Saaren itsensä kuvaamaan videota, jonka hän oli 18.9. tai vähän aiemmin ladannut Youtube -sivustolle. Syyttäjä Jouko Nurmisen mukaan Matti Saarta ei mainittu vinkkiviestissä nimeltä, mutta  "pienellä internetin tutkimisella olisi satu selville, kenestä oli kyse" (I-S 22.7.-09). Nurmisen mukaan Haapajärven poliisille tullut viesti oli jäänyt  "osin inhimillisen erehdyksenkin takia." Jälkikäteen ajatellen se olisi ansainnut enemmän huomiota, Nurminen sanoo.

17. Heti koulusurmien jälkeen ja kun oli ilmeistä, että kauhajokista komisariota vastaan tultaisiin käynnistämään virkarikostutkinta, Haapajärven poliisille vihjeen lähettäneen miehen veli lähetti eräänlaisen "tarkistusviestin" sisäministeriön poliisiylijohtaja Mikko Paateron sähköpostiin. Tuossa sähköpostiviestissä kerrottiin lähettäjän veljen poliisille ennen surmia toimittamasta Matti Saaren käyttäytymistä koskevasta vinkistä. Myöhemmin eli toukokuun alussa 2009 ilmeni, että kyseinen viesti oli kyllä tullut perille Paateron sähköpostiin, mutta että tälle toisellakaan viestille ei ollut tehty mitään. - Olen ihmetellyt asiaa blogissani 6.5. otsikolla "Salasiko poliisiylijohtaja tärkeän todisteen poliisirikostutkinnassa?" Paateron selitys oli tyypillistä paaterointia: "En muista, mihin toimiin viestin johdosta ryhdyttiin." Selvää kuitenkin on, että mihinkään toimiin ei ryhdytty, sillä viesti ei koskaan edennyt syyttäjä Timo Luosman johdolla suoritettuun komisarion virkarikostutkintaan eikä sen merkitystä siis voitu ottaa huomioon myöskään VKSV:n Jorma Kalskeen suorittamassa syyteharkinnassa.  

18. Syyttäjä Jouko Nurminen selittelee nyt julkisuudessa, että Haapajärven poliisin menettely sulloa  sille lähetetty vinkki mappiin ja jättää viesti toimittamatta Kauhajoen poliisille, johtui inhimillisestä erehdyksestä. Haapajärven poliisille tullutta varoitusviestiä ei ilmeisesti lähetetty myöhemminkään eteenpäin, vaikka oli tiedossa, että kauhajokista virkaveljeä epäiltiin virkarikoksesta. Niinpä niin. Eihän Nurminen voinut lähteä moittimaan kenttäpoliisin työtä, sillä aivan samalla tavallahan menetteli valtakunnan ylin poliisivirkamies eli poliisiylijohtaja Mikko Paatero, sillä myöskään hän ei tehnyt "tarkistusviestille" yhtään mitään! Jos Nurminen olisi moittinut Haapajärven poliisia, olisi tasapuolisuuden nimissä "pyyhkeitä" pitänyt antaa myös Mikko Paaterolle ja hänen johtamalleen  sisäministeriön poliisiosastolle. Paateron "koskemattomuus" oli kuitenkin turvattava, sillä onhan parastaikaa meneillään uuden poliisihallituksen päällikön virantäyttömenettely. Ja kuinka ollakaan, Mikko Paatero, 61 v., on sanotun viran ainoa hakija.

19. Se, oliko Kauhajoen poliisi saanut Haapajärven poliisille toimitetun vihjeen tiedokseen ennen koulusurmia, selviää lopullisesti vasta käräjäoikeuden pääkäsittelyssä. Vihjetiedon pysähtyminen Haapajärvelle ei kuitenkaan ole syytteenalaisten tekojen kannalta ratkaiseva seikka. Ratkaisevaa on se, että syytteeseen asetettu komisario oli jo torstaina 18.9. eli viisi päivää ennen koulusurmien tapahtumista nähnyt ainakin yhden Saaren kuvaaman ja Youtube -sivustolle lataaman videon, jossa Saari esitteli epätavallista ampumistaan ja massamurhien á la Jokela ihannointia. Kauhajoen komisario ei siis ollut suinkaan yksinomaan vihjetiedon varassa, vaan hän on voinut itse omin silmin nähdä saman videon, joka johti Saaren kaverin lähettämään varoitusviestin Haapajärven poliisille.

20. Poliisin katsottavissa olisi ollut muitakin Saaren videoita, apulaisvaltakunnansyyttäjä Kalske on todennut. Juuri sanottujen videoiden katselu sai Saaren kaverin lähettämään 18.9. varoitusviestin Haapajärven poliisille. Hälytyskellojen olisi tietenkin luullut soivan myös kauhajokisen komisarion päässä, mutta näin ei tapahtunut, sillä hän ei ryhtynyt toimiin  aseen poisottamiseksi. Tämä johtui mahdollisesti siitä, että kyseinen komisario oli itse myöntänyt Matti Saarelle aseluvan vain puolta vuotta aikaisemmin. 

21. Seuraavana aamuna eli perjantaina 19.9. Seinäjoen apulaispoliisipäällikkö, videoista ilmeisesti tietoisena, oli antanut määräyksen ottaa ase Saarelta pois. Tämän määräyksen perusteella poliisipartio  oli saman päivän illalla mennyt Saaren Kauhajoen asunnolle hakeakseen aseen pois. Tämä operaatio ei kuitenkaan tuottanut tulosta, sillä Saari oli ehtinyt matkustaa viikonlopuksi kotiinsa Pyhäjärvelle. Sunnuntaipäivän 21.9. illalla poliisit olivat valmistautuneet menemään uudelleen Saaren asunnolle, mutta tällöin syytteeseen asetettu komisario oli nimenomaan kieltänyt poliisilta aseenhakumatkan.

22. Maanantaina 22.9. komisario kutsui Matti Saaren poliisiasemalle puhuttelua varten. Saari tuli, mutta komisario ei tuolloinkaan ryhtynyt toimiin aseluvan väliaikaiseksi peruuttamiseksi ja aseen poisottamiseksi, vaan antoi Saarelle ainoastaan huomautuksen epätavallisen aseenkäsittelyn takia. Puhuttelussa komisario oli tiettävästi ottanut puheeksi myös vajaa vuotta aiemmin tapahtuneet Jokelan koulusurmat. Komisarion mukaan tämä ei ollut aiheuttanut Saaressa minkäänlaisia reaktioita. Kun Saari oli komisarion mukaan esiintynyt puhuttelussa  normaalisti ja rauhallisesti, oli hän saanut pitää aseena.

23. Kokeneen poliisimiehen olisi luullut tietävän, että koulusurmaajat ympäri maailmaa ovat kylmäverisiä tyyppejä, jotka osaavat esiintyä ihmisten seurassa normaalisti ja rauhallisesti. Saaren kuvaamien videoiden olisi toki luullut painavan poliisin harkinnassa Saaren puhuttelussa osoittamaa "normaalia" käyttäytymistä enemmän. Saaren videokäyttäytyminen on muistuttanut paljon Jokelan murhaajan käyttäytymistä. Kun malli ja esikuva oli selvä, olisi komisarion tullut ottaa ase Saaren hallusta. Voidaan sanoa, että rikollinen oli jo poliisin satimessa, mutta se päästettiin pois. Rikostorjunta epäonnistui täydellisesti. Komisarion olisi pitänyt Saaren kuvaamien videoiden ohella ottaa huomioon Seinäjoen apulaispoliisipäällikön kanta asiassa samoin kuin oman poliisiasemansa poliisimiesten halukkuus jopa rynnäköidä Saaren asuntoon aseen poisottamiseksi. Ilmeisesti komisario päätti kuitenkin luottaa omaan "ihmistuntemukseensa" - karmein seurauksin.

24. Minusta on selvää, että poliisin puhuttelu ja Saaren poliisilta saama huomautus oli viimeinen niitti, joka laukaisi lopullisesti Saaren surma-aikeet. Hän ymmärsi, ettei hänen tuli toteuttaa aikeensa mahdollisimman pian. Hän meni maanantaina 22.9. ampumaradalle ja videoi siellä  ja myös koulurakennuksen läheisyydessä uudet videon, joissa hän kertoi, mitä huomenna koululla tulisi tapahtumaan. Poliisin olisi tullut Jokelan koulusurmien kokemusten opettamana ja Saaren massamurhia ja Jokelan murhaajaa ihannoivan käyttäytymisen perustella mieltää, että oli olemassa vaara ja suuri todennäköisyys, että Saari tulisi matkimaan Jokelan murhaajaa tai ainakin vaarantamaan aseenkäytöllään vakavalla tavalla muiden ihmisten turvallisuutta tai yrittävän itsemurhaa. 

25. Kun komisario oli estänyt Seinäjoen apulaispoliisipäällikön aseen poista ottamista koskevan määräyksen täytäntöönpanon, eikä ollut edellä kerrotuissa olosuhteissa itse ryhtynyt toimenpiteisiin aseen poisottamiseksi, voidaan perustellusti väittää, että kyse on sellaisesta virantoimituksessa osoitetusta huolimattomuudesta, jolla on syy-yhteys koulusurman uhrien kuolemaan. Koulusurmia ei olisi tapahtunut, jos poliisi olisi ottanut aseen Matti Saaren hallusta. Toista laillista asetta Saari ei olisi enää saanut, ja koulusurmien esitukinnassa on selvitetty, ettei Saarella ollut laittomia aseita hallussaan.

26. Kuolemantuottamukseen vaadittavan syy-yhteyden toteaminen on tietenkin tuomioistuimen asia. Syytettä on pidettävä  syyttömänä, kunnes syyttömyysolettama on mahdollisesti kumottu tuomioistuimen lainvoimaisella tuomiolla. Minusta on kutenkin hyvä asia, että asianomistajat ovat nostaneet  kuolemantuottamussyytteen, sillä muuten tämä puoli asiasta olisi jäänyt täysin piiloon ja lakaistu viranomaisten toimesta maton alle. On outoa, että esitutkinnassa ei alun perin kiinnitetty lainkaan huomiota mahdolliseen kuolemantuottamukseen. Aikaa kyllä olisi ollut, sillä Timo Luosman johdolla viime syksynä toimitettu esitutkinta kesti monta kuukautta. 

27. Tällainen järkyttävä tragedia on kyllä syytä selvittää myös oikeudellisesti pohjamutiaan myöten julkisessa oikeudenkäynnissä. Muutoinhan tutkinta-aineisto voisi jäädä merkittävältä osin salaiseksi, emmekä saisi koskaan tietää, mitä Kauhajoella todellisuudessa on tapahtunut. Ikävä vain, että valtion virkakoneisto ei ole halunnut tätä tehdä, vaan koulusurmien uhrien omaiset joutuvat tekemään sen omalla kustannuksellaan. Näin toimitaan suomalaisessa oikeusvaltiossa, jossa päähuomio näyttää valitettavan usein kohdistuvan vastuussa olevien virkamiesten ja poliitikkojen suojelemiseen.

28. Alun perin syytteen törkeästä kuolemantuottamuksesta nostivat vain yhden surmansa saaneen uhrin leski ja alaikäinen lapsi. Saamani tiedon mukaan nyt ovat kuitenkin kaikki Kauhajoella kuolleiden uhrien lähiomaiset yhtyneet törkeää kuolemantuottamuksesta koskevaan syytteeseen. Asianomistajat vaativat syytteeseen asetetun komisariolta ja hänen työnantajaltaan eli Suomen valtiolta korvauksia muun muassa kuolemien aiheuttamista kärsimyksistä. Valtion tuomitseminen korvausvastuuseen onkin asianomistajien päätavoitteena jutussa.

29. Onko Kauhajoella surmansa saaneiden ihmisten lähiomaisilla juridisia edellytyksiä saada valtiolta korvausta kärsimyksestään? Vahingonkorvauslain 5 luvun 4a §:n mukaan surmansa saaneen vanhemmilla, lapsilla ja aviopuolisolla sekä muihin näihin rinnastettavalla surmansa saaneen erityisen läheisellä henkilöllä on oikeus saada korvausta kuolemantapauksen aiheuttamasta kärsimyksistä, jos kuolema on aiheutettu tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta ja korvauksen tuomitseminen harkitaan kohtuulliseksi ottamalla huomioon surmansa saaneen ja korvausta vaativan välisen suhteen läheisyys sekä muut olosuhteet. Vaikka syytteeseen asetetun  poliisimiehen katsottaisiin oikeudessa syyllistyneen kuolemantuottamuksiin, voi olla vaikea näyttää ja päätyä siihen, että kyse olisi nimenomaan törkeästä kuolemantuottamuksesta. Näin ollen häntä ei voitaisi velvoittaa suorittamaan kärsimyskorvausta asianomistajille. 

30. Valtio voidaan kuitenkin oikeuskäytännössä omaksutun tulkinnan mukaan tuomita korvausvelvolliseksi, vaikka kuolemantuottamukseen syyllistyneen virkamiehen ei voida katsoa menetelleen törkeän huolimattomasti, jos vahinkoon johtaneessa viranomaisen toiminnassa ilmennyttä huolimattomuta on kokonaisuudessaan pidettävä törkeänä. Katso esimerkiksi ratkaisua KKO 2002:56, joka koski armeijan kovapanosammunnoissa surmansa saaneen varusmiehen omaisten oikeutta kärsimyskorvaukseen. Tuossa jutussa valtio velvoitettiin edellä mainituilla perusteilla suorittamaan varusmiehen läheisille sanottua korvausta.

31. Minusta Kauhajoen koulusurmien uhrien omaisilla on hyvät mahdollisuudet saada valtiolta vaatimansa kärsimyskorvausta. Kuten olen muutamissa aiemmissa Kauhajoen tapausta käsitelleissä blogikirjoituksissani selvittänyt, valtio oli jo ennen Jokelan koulusurmien tapahtumista laiminlyönyt ryhtyä tarvittaviin toimiin ampuma-aselainsäädännön ja erityisesti aseen hallussapidon edellytyksiä ja lupamenettelyä koskevien sisäministeriön ohjeiden tiukentamiseksi ja saattamiseksi muutenkin asianmukaiselle tasolle. Luvan myöntämisen edellytyksiä on tulkittu hyvin väljästi ja lupamenettely on ollut kovin lepsua, jolloin monet sellaiset "tyypit", joille lupaa ja asetta ei olisi pitänyt missään nimessä myöntää, ovat saaneet luvan ja aseen. Esimerkkinä juuri Jokelan koulumurhaaja ja Matti Saari.

32. Mutta viimeistään Jokelan koulusurmien jälkeen olisi sisäministeriön tietenkin tullut ryhtyä kiireellisesti tehokkaisiin toimiin asiantilan korjaamiseksi. Mutta mitä tapahtui? Ei kerrassaan mitään!  Sisäministeriön poliisiosasto ja sisäministeri Anne Holmlund suorastaan vähättelivät julkisuudessa Jokelan tapausta pitäen sitä vain "yksittäisenä" tapauksena! He toisin sanoen tuudittautuivat siihen, että no, kun meilläkin on nyt sitten tapahtunut tämä yksi tilastollisesti "pakollinen" koulusurma, niin ei ole lainkaan todennäköistä, että  sama voisi tapahtua enää toista kertaa. Mutta ei kulunut kuin 10 kuukautta, kun  tässä löysän aselupamenettelyn maassa tapahtui toinen koulusurma. 

33. Vasta Kauhajoen jälkeen viranomaiset, sisäministeriön poliisiosasto ja poliisiministeri Holmlund heräsivät ruususen unestaan ja meillä ryhdyttiin kasvojen pelastamiseksi kovalla kiireellä valmistelemaan ampuma-aselainsäädännön uutta ohjeistusta, joka valmistui vain noin viikko Kauhajoen tragedian jälkeen. Lupamenettely on nyt niin tiukkaa ja  luvan myöntämisen edellytyksiä tulkitaan käytännössä niin ankarasti, että käsiaseisiin myönnettyjen lupien määrä on pudonnut puoleen aikaisemmasta. Jos näihin ja moniin muihin toimiin, joista olen kertonut yksityiskohtaisesti blogissani 30.9.2008 ("Olisiko poliisiministerin erottava?"), olisi ryhdytty heti Jokelan tapauksen jälkeen, ei Matti Saarelle olisi tietenkään koskaan myönnetty lupaa käsiaseen hallussapitoon.

34. Minusta on selvää, että Kauhajoen koulusurmiin johtaneessa  sisäministeriön ja poliisiin toiminnassa ampuma-aselupakäytännön osalta ilmennyttä välinpitämättömyyttä ja huolimattomuutta on kokonaisuudessaan pidettävä törkeänä, koska edes ensimmäisen  eli Jokelan koulusurmatapauksen jälkeen ei ryhdytty käytännöllisesti katsoen mihinkään toimenpiteisiin lepsun asiantilan korjaamiseksi, vaan Jokelan tapausta suorastaan vähäteltiin. Perustuslain 7.1 §:n mukaan jokaisella on oikeus turvallisuuteen ja saman lain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien toteutuminen. Jokelan ja Kauhajoen tapauksissa poliisiviranomaiset ja sisäministeri ovat laiminlyöneet huolehtia  kansalaisten turvallisuudesta, johon kuuluu myös rikosten torjunta. - Kauhajoen koulusurmien omaisilla on siis oikeus vaatimiinsa kärsimyskorvauksiin valtiolta.

35. Juttua käsitellään Kauhajoen käräjäoikeudessa 21.9. Ilta-Sanomien uutisjutussa 22.7. olleen maininnan mukaan vielä ei ole varmaa, käsitelläänkö syyttäjän tuottamuksellisesta virkarikoksesta nostama syyte ja asianomistajien nostamat syytteet yhdessä eli samassa oikeudenkäynnissä. Kukahan neropatti tällaistakin on pohtinut? Selvää nimittäin on, ettei syyttäjän syytettä ja asianomistajien syytteitä voida pilkkoa eri jutuiksi, vaan ne on ehdottomasti käsiteltävä toistensa yhteydessä samassa oikeudenkäynnissä ja samassa istunnossa. Asianomistajien korvausvaatimusten käsittely sen sijaan voidaan tarvittaessa erottaa syyteasian käsittelystä erilliseksi jutuksi, mutta tähänkään ei minusta ole aihetta.

36. Kauhajoen käräjillä  on 21..9. käsiteltävänä tulossa todella mielenkiintoinen oikeusjuttu. Pitänee lähteä seuraamaan istuntoa.