43. Oikeuskanslerilta moitteet vaalirahoituksen valvonnasta

1. Kyllä laillisuusvalvonta Suomessa toimii, kunhan se vain pannaan toimimaan! Tämä ajatus tuli ensimmäisenä mieleen, kun oikeuskansleri Jaakko Jonkka julkisti tänään 6.11. päätöksensä oikeusministeriön vaalirahoitustoimia koskevassa asiassa. Jonkan päätös on vastaus kanteluuni, jonka tein oikeuskanslerille 21.5.2008.

2. Oikeuskansleri Jonkka moittii päätöksessään aika kovin sanoin oikeusministeriön vaalijohtajaa, jonka hän katsoo menetelleen huolimattomasti ja virkavelvollisuuksiensa vastaisesti. Myös oikeusministeriö organisaationa saa Jonkalta sapiskaa, sillä se on toiminut vaalirahoitusilmoitusten käsittelyssä silmiinpistävän passiivisesti. Ministeriön antama vaalirahoituskäytäntöä koskeva ohjeistus on ollut oikeuskanslerin mukaan epäyhtenäistä ja puutteellista.

3. Tein tosiaan 21.5.-08 oikeuskanslerille kantelun, jossa pyysin selvittämään, olivatko oikeusministeriö ja sen asianomaiset virkamiehet ja virassa vuoden 2003 eduskuntavaalien jälkeen istuneet oikeusministerit laiminlyöneet vaalirahoituslain mukaisen valvontavelvollisuutensa. Minua oli koko viime kevään aikana velloneen vaalirahoitusjupakkaa tai -sotkua koskeneen keskustelun ja poliittisten puolueiden välisen syyttelyn aikana vaivannut se, ettei kukaan ollut kiinnostunut siitä, mikä oikeastaan oli ollut syynä siihen, että kansanedustajat olivat kaksissa vaaleissa antaneet oikeusministeriölle puutteellisia ja epätäydellisiä vaalirahoitusilmoituksia vaalikampanjaansa varten saamistaan avustuksista ja lahjoituksista.

4. Minusta syy sotkuun oli selvä: oikeusministeriö, jolle vaalirahoitusilmoitukset tehdään, ei ollut välittänyt vuonna 2003 tai vuonna 2007 toimitettujen eduskuntavaalien jälkeen valvoa ja tarkastaa, täyttivätkö ilmoitukset lain vaatimukset ilmoitettujen tietojen yksilöinnin ja ja asianmukaisuuden suhteen. Ministeriö ja sen asianomaiset virkamiehet olivat tyynesti vastaanottaneet kaikki ilmoitukset, siis myös kaikki puutteelliset ja epäselvätkin ilmoitukset, vaikka virkamiehet olivat nähneet ja ymmärtäneet, että ilmoitukset eivät olleet olleet em. suhteessa lain mukaisia. Pidin selvänä, että vaikka laissa ei ollutkaan nimenomaista säännöstä, jonka mukaan ministeriön pitäisi puuttua sanotunlaisissa tilanteissa asiaan, että ministeriöllä oli oikeus ja hallintolain mukaan myös velvollisuus näin toimia. Muutenhan vaalirahoituslain tarkoitus vaalirahoituksen avoimuudesta ja julkisuudesta jäisi kuolleeksi kirjaimeksi. Toisin sanoen lakia pitää soveltaa ja tulkita siten, että lain tarkoitus toteutuu. Ministeriön olisi siten pitänyt tarkistaa ilmoitettujen tietojen yksilöinti ja tarkkuus ja vaatia puutteellisten ja epäselvien ilmoitusten täydentämistä. Ei siis olisi ollut riittävää, että kansanedustaja olisi ilmoittanut vain saaneensa esimerkiksi 10 000 euroa Kehittyvien maakuntien Suomi -nimiseltä yhdistykseltä (KMS), vaan ministeriön olisi tullut vaatia edustajaa yksilöimään, mistä KMS oli edustajalle lahjoittamansa varat saanut.

5. Kun kanteluni oikeuskanslerille tuli julkiseksi, riensi oikeusministeri Tuija Brax heti julkisuudessa kiistämään perusteluni kertoen mm. eduskunnan täysitunnossa pariin otteeseen oman ja koko oikeusministeriön kannan, jonka mukaan vaalirahoituslain mukaan oikeusministeriöllä ei ole ollut velvollisuutta eikä edes oikeutta ryhtyä tarkastamaan vaalirahoitusilmoitusten oikeellisuutta. Jos ministeriö olisi ryhtynyt tarkastaman ilmoitusten "oikeellisuutta", se olisi Braxin mukaan menetellyt jopa lain vastaisesti. Oikeusministeri sekoitti kuitenkin - ilmeisen tarkoituksellisesti, jos minulta kysytään - kaksi eri asiaa keskenään. Minä en ollut suinkaan väittänyt, että ministeriöllä olisi ollut oikeus ja velvollisuus tarkastaa ilmoitusten "oikeellisuutta" eli sitä, pitivätkö ilmoitetut tiedot edustajien saamista avustuksista ja niiden antajista asiallisesti paikkansa. Tähän ministeriöllä ei ollut oikeutta eikä edes mitään käytännön mahdollisuuttakaan. Olin vain esittänyt, että ministeriöllä oli oikeus ja jopa velvollisuus tarkastaa ilmoitusten "asianmukaisuutta" eli sitä, vastasivatko ilmoitukset tietojen yksilöinnin ja selvyyden osalta laissa ilmoitusten sisällölle asetettuja vaatimuksia, ja vaatia epäselvien ja puutteellisten ilmoitusten täydentämistä. Myös vaalirahoituslakia koskevan hallituksen esityksen perustelujen mukaan ministeriö voi pyytää lisäselvityksiä ilmoituksen epäselvyyden perusteella.

6. Kevään vaalirahoitusjupakan seurauksena useat kansanedustajat ryhtyivät sitten oma-aloitteisesti täydentämään puutteellisia ja epäselviä ilmoituksiaan. Monet heistä kertoivat - tämä tuli ilmi myös syyskuussa, jolloin eduskunta käsitteli kunnallisvaaleja varten annettua lakiesitystä vaalirahoituslain muuttamisesta - että

jos heiltä olisi ministeriön taholta kehotettu täydentämään heidän alunperin jättämiään puutteellisia tai epäselviä ilmoituksiaan, he olisivat luonnollisesti niin myös tehneet. Tämä tukee selkeästi näkemystäni, jonka mukaan mitään vaalirahoitussotkua ei olisi päässyt syntymään, jos ministeriö olisi huolehtinut ilmoitusten tarkastamisesta ja täydennyttämisestä.

7. No, nyt kyseinen ministeriön ja allekirjoittaneen välinen näkemysero ja kiista on sitten ratkaistu oikeuskanslerin päätöksellä. Oikeuskansleri Jonkka nimittäin toteaa ensiksikin, että oikeusministeriö menetteli silmiinpistävän passiivisesti vaalirahoitusilmoitusten käsittelyssä. Ministeriö oli perustellut tätä kanslerille antamissaan lausunnoissa ja selvityksissä sillä, ettei laki anna oikeutta tarkastaa ilmoitusten oikeellisuutta; tämä on siis sama kanta, jota ministeri Tuija Brax on toistellut "ainoana totuutena" pitkin kevättä ja kesää eduskunnassa ja muuallakin. Jonkan kanta on kuitenkin asiallisesti täysin sama kuin allekirjoittaneen jo kantelussaan esittämä: Ilmoitusten oikeellisuuden tarkastaminen on eri asia kuin se, että asiakirjan vastaanottava viranomainen katsoo, sisältääkö tarjottu asiakirja lain edellyttämät tiedot ja tarvittaessa kiinnittää ilmoitusvelvollisen huomiota ilmoituksen epäselvyyteen. - Toivottavasti tämä asia on nyt vihdoin ja viimein selvinnyt myös oikeusministeriölle ja oikeusministerillekin.

8. Oikeusministeriö toimi siis oikeuskanslerin mielestä "silmiinpistävän passiivisesti" vaalirahoituslain valvonnassa. Toisaalta Jonkka toteaa, että lainsäädännöstä ei löydy nimenomaista säännöstä, jossa ministeriö velvoitettaisiin pyytämään lisäselvitystä puutteellisista tai epäselvistä vaalirahoitusilmoituksista. Kysymys on Jonkan mukaan viime kädessä sitä, millaiseksi viranomaisen rooli asiassa tulkitaan. Oikeusministeriö on halunnut korostaa muodollista lainsoveltamista ja pidättyvyyttä lisäselvitysten hankkimisessa, mikä on omiaan eliminoimaan epäilyjä poliittisesta tarkoitushakuisuudesta ilmoitusten käsittelyssä ja pelkoja puuttumisesta vaalien tulokseen. Toisaalta tällainen lainsoveltaminen ei Jonkan mukaan tue lainsäätäjän tavoitetta avoimuuden ja julkisuuden lisäämiseksi sekä sidonnaisuuksien paljastamiseksi. Ministeriö oli kuitenkin päättänyt jättää sidonnaisuuksien paljastamisen julkisen tiedonvälityksen huoleksi.

9. Mikä sitten on oikeuskanslerin punninnan lopputulema asiassa? Joo, se on hyvin taidokkaasti muotoiltu. Jaakko Jonkan mukaan "ei ole poissuljettua, että ministeriön edustama muodollisuudessaan ehdotonta tulkintaa nyansoidumpi ja hieman aktiivisempaa viranomaisroolia painottava tulkinta saattaisi myös olla perusteltavissa. Sitä voitaisiin perustella asiakasta palvelevalla hallinnon neuvontaperiaatteella ja se voitaisiin tehdä hienovaraisesti ja ketään leimaamatta."

10. Niinpä niin, oikeuskansleri on todella taitava juristi ja sanankäyttäjä! Mutta ehkä tässä johtopäätösosassa on jo astuttu "hivenen" kuuluisan "silkkihansikasosaston" puolelle. Minulla kun ei ole noita silkkihansikkaita, vaan varastostani löytyy vain työrukkasia, sanoisin omana vaatimattomana mielipiteenäni, että

lainsäätäjän vaalirahoituslakia säädettäessä asettama tavoite vaalirahoituksen avoimuuden, läpinäkyvyyden ja julkisuuden lisäämiseksi sekä sidonnaisuuksien paljastamiseksi edellyttää, että vaalirahoituslain valvonnasta vastaavan oikeusministeriön tulee olla aktiivinen ja puuttua epäselvien tai puutteellisten ilmoituksiin ja vaatia niin täydennyttämistä. Muuten vaalirahoituslaille asetetut tavoitteet eivät voi toteutua. Tämä on ollut myös lainsäätäjän tarkoitus, sillä lain perusteluissa on selkeästi todettu, että ministeriö voi pyytää lisäselvityksiä ilmoitusten epäselvyyksien perusteella.

11. Odotusten mukaisesti oikeuskansleri vapauttaa oikeusministerit kaikesta vastuusta. Tästäkin asiasta voidaan olla periaatteessa eri mieltä. Kyllä oikeusministereillä on ollut velvollisuus seurata vaalirahoituslain ja sen valvonnan toimivuutta ja puuttua valvonnassa ilmenneisiin epäkohtiin. Tämä on mielestäni selvä asia. Eivät he ole voineet, kuten nyt näyttää tapahtuvan, vetäytyä vastuusta ja vierittää sitä yksinomaan ministeriön vaalijohtajan harteille. Valvonnan epäkohdat ovat olleet erinomaisen hyvin ministereiden tiedossa, joten heidän olisi tullut puuttua asiaan ja panna virkamiehet tekemään sitä valvontatyötä, joka näille myös oikeuskanslerin "hieman nyansoidumman" tulkinnankin mukaan olisi kuulunut.

12. Oikeusministeri Johannes Koskiselle pitää kuitenkin antaa tunnustusta sen vuoksi, että hänen aloitteestaan ministeriö on selventänyt vaalirahoitusilmoituskäytäntöä kirjeellä, johon oli nimenomaan Koskisen toimeksiannosta lisätty ehdokkaan tukiryhmän saaman tuen esittelyvelvollisuutta täsmentävä teksti. Oikeuskanslerinkin mukaan tätä lisäystä voidaan pitää merkittävänä selvennyksenä aikaisempaan verrattuna. Mutta vuoden 2007 eduskuntavaalien ohjeista kyseinen täsmennysteksti oli jäänyt pois vaalijohtajan erehdyksen vuoksi. Ministeriön vaalijohtaja huomasi kuulemma virheensä vasta vastatessaan kesällä 2008 oikeuskanslerin lisäselvityspyyntöön. Oikeuskanslerin mukaan on "oireellista", että antamassaan selvityksessä ministeriö kuittaa vuoden 2007 vaalien tarkennustekstin puuttumisen pelkällä maininnalla ilman, että asialle annetaan mitään merkitystä, vaikka lisäteksti oli ilmeisesti tarkoitettu jatkuvaksi ohjeistukseksi myös tulevissa vaaleissa. Tästä vaalijohtaja sai oikeuskanslerilta sapiskaa.

13. Oikeuskansleri antoi siis "raskaat moitteet oikeusministeriön vaalirahoitustoimille", kuten Helsingin Sanomien verkkojulkaisussa tänään otsikoidaan. Eikö istuvan oikeusministerin pitäisi siis kantaa tapauksesta ns. poliittinen vastuu, vaikka hänen ei voidakaan oikeuskanslerin päätöksen mukaan katsoa menetelleen lainvastaisesti vaalirahoitusasiassa. Tähän puoleen yksinomaan laillisuusvalvontaa suorittava oikeuskansleri ei ole voinut päätöksessään puuttua. Niin luulisi tapahtuvan, mutta kuten käytäntö on meillä monta kertaa osoittanut, suomalaiset ministerit eivät halua tosipaikan tullen ottaa poliittista vastuuta juuri mistään tai milloinkaan. Sisäministerikin istuu pallillaan kaikessa rauhassa kuin tatti, vaikka hänen ministerikaudellaan sattuneista koulusurmista jälkimmäinen olisi aivan hyvin ollut estettävissä, jos heti ensimmäisen koulusurmatapauksen (Jokela) jälkeen olisi ryhdytty niihin toimenpiteisiin, joihin on ryhdytty vasta toisen koulusurmatapauksen (Kauhajoki) jälkeen. Saapa nähdä, vaaditaanko istuvaa oikeusministeriä kantamaan poliittinen vastuunsa vaalirahoitussotkun takia. Sotkuja aiheutui myös kunnallisvaaleissa koekäytössä olleesta sähköisestä äänestämisestä, vaikka virhemahdollisuudet oli lehtitietojen mukaan havaittu jo testitilanteessa. Ministeri on jo ehtinyt saada jälkimmäisen tapauksen johdosta sapiskaa oman puolueensa edustajilta.

14. Viime eduskuntavaalien jäljiltä oikeusministeriössä on edelleen useiden kansanedustajien vaalirahoitusilmoituksia, jotka ovat puutteellisia tai epäselviä lahjoitussummien ja lahjoittajia koskevien erittelytietojen osalta. Esimerkiksi useiden kansanedustajien ilmoituksissa lukee edelleen, että edustaja on saanut esimerkiksi 10 000 euroa KMS:ltä; näin lukee edelleen mm. Matti Vanhasen antamassa ilmoituksessa. Tällaiset ilmoitukset eivät täytä lain vaatimuksia, sillä kuten hyvin tiedetään, KMS on vain peiteyhdistys, joka on perustettukin sitä varten, ettei todellisia lahjoittajia ja kansanedustajien sidonnaisuuksia tarvitsisi paljastaa.

15. Kun nyt on oikein oikeuskanslerin päätöksellä todettu, ettei ministeriöllä ole estettä vaatia tällaisten ja niihin verrattavien, muussa suhteessa puutteellisten tai epäselvien ilmoitusten täydentämistä, pitäisi ministeriön siis kääriä hihansa ja ryhtyä toimiin, käydä kaikki ilmoitukset vielä kertaalleen läpi ja vaatia em. suhteessa epäselvien tai puutteellisten ilmoitusten täydentämistä. Ministeriön valvontavelvollisuushan ei ole suinkaan päättynyt, vaan se jatkuu ainakin seuraaviin eduskuntavaaleihin saakka.

16. Esitinkin kantelukirjoituksessani Jonkalle, että oikeuskansleri ottaisi asian tärkeyden takia tehtäväkseen selvittää yhdessä oikeusministeriön kanssa kaikki vuoden 2003 ja 2007 eduskuntavaalien jälkeen ministeriölle jätetyt vaalirahoitusilmoitukset ja määräisi ministeriön pyytämän puutteellisten tai epäselvien ilmoitusten perusteella lisäselvityksiä ja vaatiman edustajia täydentämään ilmoituksiaan. Arvatkaapa, miten tämän esityksen suhteen kävi. Vastaus: oikeuskanslerin päätöksessä ei lausuta esityksestäni yhtään mitään!

17. No, eihän kaikkea voi aina saada, olkaamme siis tyytyväisiä edes siihen, mitä nyt sentään saatin. Jos olisin jotenkin omahyväinen tyyppi, voisin lyödä rintoihini ja sanoa, että jollen minä olisi kannellut asiasta oikeuskanslerille, olisi vaalirahoitussotku edelleen selvittämättä! Mutta minähän olen vain vaatimaton tutkija, joten tyydyn toteamaan, että onpa hyvä, että oikeuskansleri puuttui asiaan ja ratkaisi sen näin pian. Päätös on hyvin perusteltu, ja ehkä oikeuskansleri olisi puuttunut asiaan omasta aloitteestaankin, jollen minä olisi ehtinyt tehdä sitä ennen häntä.