Parkkiaktivistit mielipuuhassaan...1. Viimeviikkoinen kirjoitukseni yksityistä "parkkisakoista" (27.11.) sai paljon lukijoita ja johti lukuisiin kommentteihin. Kiitokset tästä! Tässä vielä joitakin kokoavia näkemyksiä asiasta.
2. Kirjoitukseni julkaisemisen jälkeen minulle saatettiin tiedoksi Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisusarjassa Forum Iuris vähän aikaa sitten julkaistu Janne Kaiston ja Frey Nyberghin yhdessä kirjoittama kirjanen "Pysäköijän maksuvelvollisuudesta. Velvoitteen synty eräissä arkisissa tilanteissa. Kysymyksessä on tieteellinen tutkielma ja kirjassa on pidetty silmällä juuri yksityisen valvontatoimintaa ja pysäköijän velvollisuutta maksaa valvontamaksu. Janne Kaisto ja Frey Nybergh ovat molemmat oikeustieteen tohtoreita ja dosentteja, siis kokeneita siviilioikeuden tutkijoita. Frey Nybergh on tunnettua lakimiessukua, sillä hänen isänsä on KKO:n eläkkeellä oleva oikeusneuvos Björn Nybergh, jonka itsekin tunnen. Björn Nyberghin isä Gunnar Nybergh oli myös KKO:n oikeusneuvos, ja Gunnarin isä August Nybergh puolestaan oli KKO:n edeltäjän, Suomen Senaatin oikeusosaston jäsen, senaattori.
3. Kaiston ja Nyberghin sinänsä aivan asianmukaisesti laaditun tutkimuksen punainen lanka ja sanoma on ilmeisesti ollut tarkoitus kiteyttää kirjan takakanteen, jossa lausutaan seuraavaa:
"Tutkimuksessa esitetään, että yksityisen valvontatoiminnan oikeudellinen perusta on hataralla pohjalla. Väitetyn sopimuksen pääasiallisena ehtona on, että pysäköijä tulisi velvolliseksi maksamaan liiketoiminnan harjoittajan määräämän valvontamaksun. Koska alakohtaista sääntelyä ei ole, toiminnan oikeudellinen perusta tulee varallisuusoikeuden yleisistä opeista. Eri tilanteiden analysoinnin perusteella teoksessa päädytään siihen, että pelkkäpysäköinti ei voi saada aikaan velvollisuutta maksaa valvontamaksua, joka tulee erottaa velvollisuudesta suorittaa vastike pysäköinnistä. Pysäköinnin salliva maapohjan omistaja (tai vastaava taho) ei ilman lainsäätäjän toimenpiteitä voi yksipuolisesti määrätä pysäköijän sanktioluontoisesta maksuvelvollisuudesta."
Janne Kaisto ja FreyNybergh ovat tutkimuksensa perusteella laatineet Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 16.11.2008 julkaistun lyhyen artikkelin otsikolla "Yksityisen pysäköinninvalvonnan sijaan tehoa julkiseen valvontaa." Tämäkin kirjoitus oli mennyt ohi silmieni.
4. Kirjoittajat tuntuvat vierastavan ajatusta, jonka mukaan pysäköintiä koskeva sopimus syntyisi pelkällä ajoneuvon parkkeeraamisella yksityiselle alueelle. Epäselväksi näyttää jäävän, mitä muuta sopimuksen syntyminen kirjoittajien mukaan edellyttäisi. Esimerkiksi Ruotsin Högsta domstolenin samoin kuin tanskalaisten ja norjalaisten tuomioistuinten antamissa, pysäköintiä vastaavanlaisissa tilanteissa koskevissa ratkaisuissa on lähdetty siitä, että kun pysäköintiä koskevat ehdot on selvästi ilmaistu pysäköintialueen eteen pystyteistä kylteistä tai opastetauluista, ehdot tulevat tulevat ajoneuvon kuljettajan tietoon, jolloin hän voi vapaasti itse päättää, hyväksyykö hän nuo ehdot vai ei. Jos hän ajaa sisään ja parkkeeraa ajoneuvonsa alueelle, hänen on katsottava hyväksyneen ehdot ja sopimus on syntynyt. Högsta domstolenin sanottuja ratkaisuja on elostettu vuosittain ilmestyvässä julkaisussa Nytt Juridisk Arkiv I (NJA) , ks. NJA 1958 s. 177, NJA 1981 s. 323, NJA 1982 s. 778 ja NJA 1983 s. 604.
5. Sanottu pohjoismainen käytäntö on syntynyt ilman lainsäätäjän myötävaikutusta tai hyväksyntää. Tämä käytännöllisiin näkökohtiin perustuva praksis ei, se tulkoon selkeästi sanotuksi, ole mitenkään ristiriidassa varallisuusoikeudellisten yleisten oppien kanssa, vaikka Kaisto ja Nyberg tuntuvat tällaista väittävän - joskin varauksellisesti ja ilmeisesti itsekin hieman epäillen. Pysäköintisopimus on yksi esimerkki sopijapuolten tosiasialliseen käyttäytymiseen perustuvista reaalisopimuksista, jollaiset on hyväksytty kaikkialla maailmassa. Teoreettisesti ajatellen kyse on skandinaaviseen realismiin perustuvasta oikeudellisesta ajattelusta, jossa tarpeeton teoretisointi ja käsitelainoppi ovat saaneet väistyä reaalisten asia-argumenttien tieltä.
6. Kaisto ja Nybergh sanovat esimerkiksi Ruotsin korkeimman oikeuden ratkaisujen olevan alttiita kritiikille, mutta heidän esityksistään ei minusta oikein selviä, mikä oikeastaan on heidän kritiikkinsä ydinsanoma ja mihin se perustuu. Uusia käytäntöjä ja ideoita ja varsinkin sellaista uutta käytäntöä, joka ei perustu kirjoitettuun lakiin, voidaan tietenkin aina kritisoida, mutta toisaalta tuntuu hieman turhalta ryhtyä teoretisoimaan asioita pelkästään teorian muodostamisen vuoksi. Miksi pitäisi yrittää nähdä (teoreettisia) ongelmia sielläkin, missä sellaisia ongelmia ei yksinkertaisesti ole? Laintulkinnassa - myös oikeusteoreetikkojen ja tutkijoiden piirissä - tulisi pitää silmällä myös reaalisia asia-argumentteja ja pohtia myös teleologisen tulkintametodin käyttöä; viittaan 27.11. julkaistun kirjoitukseni kappaleeseen 27.
7. Kaiston ja Nyberghin kirjasessa puhutaan siitä, että parkkifirmat kylteissään "määräävät yksipuolisesti" pysäköijän maksuvelvollisuudesta. Yksipuolisesta määräämisestä ei kuitenkaan ole kyse, vaan kylteissä on vain tehty tarjous ja ilmoitettu sen ehdot, jotka autoilijat sitten hyväksyvät pysäköidessään alueelle. Jokaisella on vapaus joko käyttää pysäköintipaikkaa tai olla käyttämättä. Pysäköinti synnyttää maksuvelvollisuuden. Jos parkkeeraaja ei noudatakaan hyväksymiään ehtoja, hän tulee maksuvelvolliseksi siten kuin oli sovittu. Sopimusjärjestelyn tarkoituksena on hyödyttää kaikkia osapuolia, sekä maaomistajaa ja hänen sopijakumppaninaan olevaa parkkiyhtiötä että autoilijoita, joille tarjoutuu mahdollisuus käyttää ylläpidettyä yksityistä pysäköintipaikkaa. Mistään "julkisen vallan käytöstä" tai "rangaistuksenluontoisesta maksusta" valvontamaksun perimisessä ei ole kyse. Samanlaisesta bisneksestä itse asiassa on kyse myös kaupunkien pysäköinninvalvonnassa, joka tuottaa tiettävästi ainakin Helsingin kaupungille vuosittain miljoonien eurojen tulot.
8. Termi valvontamaksu, joka on suora käännös ruotsalaisesta lakitekstistä (kontrollavgift ), ei ole ehkä kovin kuvaava, mutta yhtä kaikki sillä on sama tavoite kuin velvollisuudessa suorittaa vastike pysäköinnistä. Kauppaliikkeiden, liikekeskusten tai kerrostalojen ei tarvitse perustaa pysäköintitaloja tai rakentaa ja ylläpitää kalliita järjestelmiä vastikkeiden perimiseksi käyttäessään laissa (TLL 28.2§) yksityisille kiinteistönomistajille annettua valvontaoikeuttaan. Liikekeskusten intressissä on, että pysäköintialuetta käytetään pysäköintiin vain sen ajan, kuin autolla liikekeskukseen tulevat asioivat liikkeissä. Tarkoitus ei siis ole ollut perustaa ja ylläpitää pysäköintialueita pitkäaikaista pysäköintiä, telttailua, piknikkiretkiä yms. varten. Jos parkkipaikat olivat täynnä keskenään seurustelevia ihmisryhmiä tai piknikki-ihmisiä ja heidän autojaan - tällaista kyllä kesäisin näkee suurien huoltamo-liikekeskusten parkkialueilla - joutuisivat liikekeskuksiin ostoksille tulevat tai muita palveluja haluavat asiakkaat kääntymään pois vapaiden parkkipaikkojen puuttuessa. Kaikki paikat olisivat täynnä - invalidipaikkoja myöten. Kunnallisia pysäköinninvalvojia yksityisten pysäköintialueiden valvonta ei juurikaan näytä kiinnostavan, resursseja kun ei kuulemma riitä edes julkisten alueiden pysäköinninvalvontaan.
9. Kaiston ja Nyberghin mukaan erityisen ongelmallisia ovat kyltit, joissa ilmoitetaan, että pysäköinti muille kuin luvan saaneille on kielletty. Voiko olla niin, että jos tietty toiminta ilmoitetaan kielletyksi, kieltoa rikkova henkilö tekisi sopimuksen sillä teolla, jolla hän rikkoo kieltoa. Dosenttiemme ihmettely on kuitenkin lähinnä akateemista laatua. Ei pitäisi ensinnäkään nähdä sanotunlaisia kylttejä negatiivisessa mielessä, koska kylteissä päin vastoin lukee, että "pysäköinti on sallittu pysäköintiluvan saaneille". Autoilijat voivat hankkia luvan etukäteen, eikä heitä houkutella pysäköimään alueelle ilman lupaa vaan päin vastoin varoitetaan etukäteen seuraamusmaksusta. Sopimusta ei pidä tehdä eli pysäköidä autoa, jos autoilija ei ole hoitanut omaa osuuttaan sopimuksesta eli hankkinut tarvittavaa lupaa. Ja vaikka lupa olisikin olemassa, ei pidä pysäköidä autoa paikkaan, jossa pysäköinti ei ole sallittu, esimerkiksi pelastustielle tai rapun eteen.
10. Kuten Kaiston ja Nyberghin HS:n artikkelin otsikostakin ilmenee, he suhtautuvat periaatteessa kielteisesti yksityiseen pysäköinninvalvontaan ja kannattavat julkisen valvonnan lisäämistä. Tätä he perustelevat erityisesti oikeusturvasyillä. Mutta kuten olen jo omassa kirjoituksessani 27.11. osoittanut (22. kappale), autoilijan oikeusturva ei ole yksityisessä pysäköinninvalvonnassa itse asiassa mitenkään huono, vaan eräiltä osin jopa parempi kuin julkisessa valvonnassa.
Olisiko niin, että kirjoittajien mainittu näkemys julkisen valvonnan "paremmuudesta" olisi vaikuttanut myös heidän tulkintaansa siitä, että pelkkä pysäköinti ei voisi saada aikaan velvollisuutta maksaa valvontamaksu ja että valvontamaksu perustuisi valvontayhtiön yksipuoliseen määräykseen?
11. Helsingin HO:n tuomiota on tervehditty riemulla mm. oikeus ja kohtuus -nimisellä sivustolla, ja nyt siellä on kehotettu autoilijoita ja ehkä muitakin jonkinlaiseen suoraan toimintaan parkkifirmoja ja jopa niiden työntekijöitä kohtaan. Tällainen toiminta hipoo minusta kyllä hyvän tavan rajoja ja siinä saattaa olla tai käytännössä tulla kyse työntekijöiden häirinnästä. Bangkokissa mielenosoittajat ovat vallanneet kansainvälisen lentokentän ja pitäneet sitä hallussaan jo toista viikkoa. Meillä "suora toiminta" näyttää keskittyvän yksityisille parkkipaikoilla. Bangkokissa osoitetaan mieltä hallitusta vastaan, meillä sitä vastoin tavallaan hallitusvallan puolesta ja siksi, että ihmiset "saisivat maksaa" parkkisakkonsa "vapaasti" ainoastaan valtiolle ja vieläpä korkeampana mitä yksityiset firmat perisivät!
12. Oikeus ja kohtuus -sivustolla kerrottiin varmana tietona, että minä olisin "jyväskyläläisen sakkofirman" osakkaana. Kun oikaisin tämä perättömän tiedon ja ilmoitin, että en ole minkään sakkofirman osakas, kysyttiin vielä, että no, oletko siten jonkin "valvontafirman" osakas? Ei, en ole myöskään yhdenkään pysäköinninvalvontayhtiön osakas enkä edes tunne ketään tällaista osakasta tai yhtiön toimihenkilöä.
13. Oikeus ja kohtuus -sivustolle on ilmestynyt myös Arctic Outcomes -nimisen lakiasiaintoimiston (jälj. AO) mainos, jossa kerrotaan, että toimisto aloittaa oikeudelliset toimet yksityisiä valvontayhtiöitä vastaan maksujen takaisinperimiseksi joko valvontayhtiöiltä tai toimeksiantajilta. AO lupaa mainoksessaan hankkia "rahasi takaisin."
Jokainen autoilija, joka on maksanut hovioikeudessa laittomaksi todetun yksityisen valvontayhtiön määräämän pysäköintivirhemaksun, voi AO:n ilmoituksen mukaan liittyä toimiston sivustolla esiteltyyn AO:n velkomuskanteeseen. AO:n mukaan kanteeseen liittyminen on riskitöntä eli siitä ei aiheudu kanteseen liittyville kuluja siinä tapauksessa, että maksettuja rahoja ei saataisikaan takaisin.
14. Mikäpäs siinä, meillähän vallitsee vapaa yrittäjyys myös oikeudellisten palvelusten tarjoamisessa! Oikeudellisia palveluja voivat tarjota lakisääteisen ammatillisen valvonnan piirissä olevien asianajotoimistojen ja asianajajien lisäksi myös muut lakimiehet ja niin sanotut lakiasiantoimistot, joiden osalta sanotunlainen valvonta siis puuttuu. Saatavien perinnässä ei toki lähtökohtaisesti ole kyse juridisesti kovin vaativasta tehtävästä, joten se sopii kyllä myös aloitteleville lakimiehille ja lakiasiaintoimistoille.
15. Arctic Outcomes on rovaniemeläinen, kesällä 2008 perustettu yritys. On hienoa, että napapiirillä toimiva nuori ja pirteä lakitoimisto osoittaa näin solidaarisuutensa myös etelän autoilijoille ja rientää apuun kyseisessä asiassa! AO:n ilmoituksen mukaan sanotussa takaisinmaksuasiassa mahdollisesti tarvittavan kanteen ajaa joku "kokeneista varatuomareistamme." Firman kotisivuilla ei kuitenkaan mainita yhdenkään varatuomarin tai muunkaan lakimiehen nimeä, joka olisi toimiston palveluksessa. Mahdollisessa kanteessa ei ole kyse ryhmäkanteesta, sillä ryhmäkannetta voi lain mukaan ajaa vain kuluttaja-asiamies; tämä toki kerrotaan asianmukaisesti myös AO:n kotisivuilla. AO kehottaa autoilijoita olemaan maksamatta yksityisiä pysäköinninvalvontamaksuja, koska Helsingin hovioikeus on todennut maksut lain vastaisiksi.
16. Valvontamaksuja on kuitenkin peritty varsin erilaisissa tapauksissa, ja hovioikeus on todennut ainoastaan yhdessä tapauksessa perityn maksun lain vastaiseksi. Lisäksi olisi syytä muistaa, että hovioikeuden tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Hovioikeuden tuomio, jonka osalta muutoksenhakuun tarvitaan valituslupa, saadaan tosin pannaan tosin täytäntöön niin kuin lainvoimaisen tuomion täytäntöönpanosta on säädetty. AO ilmoittaa, että "takaisinperintävaatimuksemme on tuon tuomion (tarkoittaa siis hovioikeuden tuomiota) perusteella tehtävää täytäntöönpanoa." Mutta Helsingin HO:n 20.11. antaman tuomion perusteella täytäntöönpanokelpoinen saatava on ainoastaan velkomisjutun ParkComia vastaan voittaneella X:llä. Kenelläkään potentiaalisella "uudella" kantajalla ei voi olla vielä täytäntöönpanoperustetta ParkComia tai mitään muutakaan pysäköinninvalvontayhtiötä vastaan, koska tiettävästi edes yhtään kannetta ei ole vielä nostettu.
17. AO:n ilmoitus, jonka mukaan Helsingin hovioikeuden tuomiossa vahvistettu oikeusohje on sovellettavissa myös muiden pysäköintipalveluita tarjoavien yritysten samoilla periaatteilla määräämiin valvontamaksuihin, pitää sinänsä paikkansa - tietenkin sillä lisäyksellä, että periaatteessa hovioikeuden tuomiolla ei ole lain mukaan sitovaa prejudikaattivaikutusta myöhemmissä oikeudenkäynneissä. Jokainen velkomusjuttu on tutkittava erikseen - vaikka osa kanteista voidaan ehkä käsitellä yhdessä. Lisäksi tilanteet, joissa valvontamaksuja on peritty, voivat tosiseikkojen osalta vaihdella huomattavasti.
18. Mihinkään "pikavoittoihin" mahdollisten kanteiden nostajien tuskin kannattaa tuudittautua, vaikka kanteet voidaankin juridisesti perustaa Helsingin hovioikeuden tuomioon. Kuten sanottu, hovioikeuden tuomio ei ole vielä lainvoimainen, vaan se voi tulla lainvoimaiseksi aikaisintaan 60 päivän valitusajan päättyessä, jos muutosta ja valituslupaa KKO:lta ei ole määräajassa haettu. ParkCom tulee kuitenkin lehtitietojen mukaan hakemaan muutosta ja pyytämään valituslupaa. Jos KKO ei myönnä valituslupaa, hovioikeuden tuomio tulee lainvoimaiseksi, kun KKO päätös valitusluvan epäämisestä on annettu. Tähän saattaa kulua aikaa puolisen vuotta. Jos valituslupa myönnetään - niin kuin nyt näyttäisi tapahtuvan - kestää vielä ainakin muutaman kuukauden, ennen kun KKO antaa oman tuomionsa asiassa. Valitusluvan myöntäminen ei vielä merkitse sitä, että KKO muuttaisi HO:n tuomiota.
19. Jos AO:n virittelemään hankkeeseen liittyvät ihmiset tai jotkut muut nostavat kanteita pysäköinninvalvontayhtiöitä vastaan, ei Helsingin hovioikeuden tuomiosta ilmenevää "oikeusohjetta" voida siis käyttää ratkaisuperusteena ennen kuin tuomio on saanut lainvoiman tai KKO on aikanaan annettavalla omalla tuomiollaan pysyttänyt hovioikeuden tuomion lopputuloksen. Tätä ennen käräjäoikeudessa nostetut kanteet jätetään ilmeisesti OK 14:4:n nojalla lepäämään ja odottamaan ParkComin jutussa annettavaa lainvoimaista tuomiota.
Nämäkin asiat olisi hyvä kertoa "parkkisodan" aktivisteille ja kaikille valvontamaksujensa takaisinsaantia kiihkeästi odotteleville autoilijoille.
50 kommenttia:
Oikein selventävä kirjoitus yksityisen pysäköintiin perustuvista maksuista ja siihen perustuvasta sopimusakosta.
Eikä mitään uutta auringon alla, sillä kysymystä on jo pohdittu muiden pohjoismaiden ylimmissä oikeusasteissa.
Kiintoisaa sen sijaan on, että Suomessa vastustetaan tälläistä itsestään selvänä pidettävä kiinteistönkäyttöä ja sen hyödyntämistä selvästi kyseenalaisin perustein jo hovioikeutta myöden.
Kaisto-Nyberghin teos osoittaa, kuinka yksikin teos voi johtaa harhaan. Ja ylipäätään, kuinka kriittisesti oikeuskirjallisuuteen oikeuslähteenä tulee suhtautua, varsinkin tämänlaatuisessa ennakkoratkaisemattomassa asiassa.
Eihän se mene kansan kaaliin, että mistä tässä jutussa on kysymys. Poliisi Seppä on mielestäni kiteyttänyt kansalaisten ymmärryksen ko asiasta antamalla varsin metsäänmeneviä lausuntoja. Eiköhän kannattaisi olla puuttumatta asiaan, ellei tiedä eikä ymmärrä mistä asiasta oikeutta on käyty. Jyrskän kirjoitus ja jälkikirjoitus ovat mielestäni varsin mainioita kursseja sopimusoikeudesta ja sopimuksen synnystä. Voi kansan ja kansalaisten ymmärrystä !!!
Ehkä kannattaa pysyä siellä Lapissa. Helsinkiin ei ainakaan kannata tulla. Aika monien kanssa menis sukset heti kättelyssä ristiin: Kaiston, Nyberghin, Hemmon, Vantaan käräjäoikeuden, Helsingin hovioikeuden jne. Jaksat inttää kovin ns. dynaamisesta laintulkinnasta ja siitä että koittakaa nyt ymmärtää, että kysymys on sopimussakosta eikä mistään sakosta. Mieti vähä. Oletetaan, että kiinnittäisin vaikka autoni tuulilasiin seuraavan tiedonannon: "Tähän ajoneuvoon saa vapaasti kiinnittää asiakirjoja. Asiankirjojen käsittelemisestä peritään 100 euron käsittelymaksu. Kiinnittämällä asiakirjan autoon hyväksyt nämä ehdot". No tässähän meillä on selvästi "lappalaisella" logiikalla syntynyt validi sopimus vai kuinka? Saahan auton omistaja yksiselitteisesti päättää autonsa käyttämisen ehdoista. Samoin voisi paidassani lukea: "Jos kosket minuun sitoudut suorittamaan 80 euron pesumaksun. Luettuasi tämän olet hyväksynyt ehdot". Ja taas on sopimus, saahan jokainen määrätä itsestään. Idea on täysin sama kuin "pysäköimällä hyväksyt ehdot-mallissa". Mieti vähä mitä reaalisia seurauksia tämäntyyppisellä yksipuolisella velvoittamisella oikein olisi? Mikä olisi seuraava valvontakohde? Ainakin kaupungissa kuseskeluun voisivat taloyhtiöt puuttua. Eikun kyltti seinään:"Kuseskelu kiinteistön aluaalla kielletty. Ehtojen noudattamattajättämisestä sitoudut kusipäämaksuun ja ehdot hyväksyt kusemalla nurkkiin". Nii ja sama juttu pitäisi tehdä jos joku uskaltautuu oikaisemaan taloyhtiön hienon nurmikon kautta: nurmikonhoitomaksu vaan käteen jne. Tätäkö oikein toivot. Kaikki sopimus(sakko)vapauden nimissä. Niinkö? Mä en ainakaan haluaisi asua tällaisessa ympäristössä. Kommentteja..
No, onhan nää toki kovia "hemmoja" kaikki - jos tää yks Hemmo nyt on se "Hemmo", jota luulisin näköjään hieman kiivasluonteisen anonyymimme tarkoittavan.
Leikki leikkinä, mutta ehkä olisi syytä hieman rauhoittua - kysehän on vain juridiikasta ja niistä 40 eurosta - ei sentään hopearahasta!
Kysymyksessä esitetyt muut tilanteet ovat minusta kyllä niin teoreettisia, että niihin saa minun puolestani joku "tosi teoreetikko" vastata!
"Mikä minä olen hänelle vastaamaan/multa oikeusteorian opinnot jäi kesken aikoinaan"
No ehän ees päässyt kunnolla vauhtiin ja joo on sama Hemmo hän.
Hopearahoista viis koska mä hieman sääntelyä ensin vaadin siis, liian vapaa karkaa, ja myös terve järki helpost voip mennä ja teoreemasta totta tulla(vrt. derivaatat).
Mutta pysäköinti jutusta vielä sanoisin, että asia selviää hyvällä tai pahalla. Helpointa ois varmaan se, että eduskunta saisi jotain kehiteltyä. Mutta ennen sitä katsotaan tää asia loppuun. Tottakai vandaalipysäköijät on saatava kuriin ja keinoista voi olla montaa mieltä. Pahimpana uhkana näen sen, että "tekemällä näin hyväksyt tämän" mentaliteetti alkaa levitä muille elämän aloille, jos sille näytettäisiin vihreää.
Mutta kuten tiedät paradigma on: pro&contra, sillä kuka nyt yhteen ainoaan totuuden torveen uskoisi, maailman on aivan liian oikukas monimuotoinen ja erehtyväinen, jotta näin olisi.
täällähän on pirteää sanailua. blogistia lähes herjataan. kriitikko on analyyttisyydessään lahja Suomen oikeustieteelle. kuseskelusta se lähtee. omissa housuissa hetken lämmittääkin.
Kolmannen viestin kirjoittaja-anonyymille:
Okei, jos kaupungilla kuseskelu olisi sakon uhalla kielletty ja lukemalla seinään kiinniteyt ehdot olisi sitoutunut sakkomaksun maksamaan, niin mikä olisi se paikka johon sakkolappu kiinnitetään? Auton pysäköinnissä se lienee auton tuulilasi, entäs kun kuseksii kaupungilla? Kiva idea siis sinulta, mutta aiheuttaa paljon käytännön ongelmia. Kuvitellaan, että sakkolappu kiinnitetään tähän "tekovälineeseen". Sepä meneekin jo sukupuolisyrjinnäksi!
Kuinkas usein naiset muutenkaan kuseksivat kylillä? Tällainen lienee siis välillisesti syrjivä ja siksi sekä perustuslain että ihmisoikeussopimuksen mukaan kielletty sakkomaksu! Olkoonkin, että teollaan sitoutuu ns. sopimuksen mukaisen maksun maksamaan.
Paljon melua tyhjästä ja ymmärtänet itsekin, että esimerkkisi ovat vähän kaukaa haettuja.
Erävoitto. Jyrki 1 - anonyymi 0.
JÄLLEEN KERRAN.
Toiselle anonyymille
Tätä samaa on tässä blogissa nyt jauhettu jo kyllästymiseen asti, siis rajanvedon vaikeutta erilaisten sopimussidonnaisuuden synnyttävien tilanteiden välillä.
Ajatellaan siis, että jos sopimussidonnaisuuden katsottaisiin syntyvän tässä tapauksessa, ja jos siitä seuraisi mahdollisuus velkoa sopimussakkoa, tämä johtaisi hallitsemattomaan kehitykseen.
Koska anonyymi ei oletettavasti ensimmäisen vuoden oikkarina (?) liene perillä sen paremmin sopimusoikeudesta kuin argumentaatiovirheistä, niin toteanpa aluksi, että niin hellyttävää kuin älinä "kusipäämaksuista" jne. onkin, on se samalla tyyppiesimerkki argumenttivirheestä nimeltä "kaltevan pinnan argumentti".
ParkCom-jutussa kysymys ei edes ole "yksipuolisesta velvoittamisesta". Autoilijalla on täydellinen vapaus päättää, parkkeeraako hän auton sääntöjen mukaisesti vai ei. Samalla hän tulee ottaneeksi riskin siitä, että ellei hän tee suoritusta, johon hän ehdot hyväksymällä (ajamalla auton parkkiin) velvoittautuu, hän joutuu maksumieheksi, koska sopimukseen sisältyy sanktiomaksua koskeva ehto.
Onhan tämä väärin, niin väärin!
Kuitenkin, jos suupielet pyyhitään kuolasta, ja asiaa tarkastellaan analyyttisemmin:
Aivan samalla tavalla voidaan kitistä esimerkiksi pankkien ja vakuutusyhtiöiden vakioehdoista sekä joukkomittaistuneista käytännöistä. On se niin väärin, kun joutuu ottamaan niiden mukaisen sopimuksen, eikä pysty itse vaikuttamaan asiaan. (Yhy yhy.)
Ja miten väärin onkaan se, kun parkkihalliin ajaessaan joutuu ottamaan lipun, jotta puomi aukeaisi, eikä autoa saa pois, ellei maksa kustannuksia, joiden määräytymisperusteista - näin sivumennen sanoen - tietoa saa vielä heikommin kuin pysäköintikylteistä.
Kenellekään ei kuitenkaan tule mieleenkään puhua näiden sopimusten laatimisesta "yksipuolisena velvoittamisena", vaikka heikommalla sopijapuolella on kenties jopa parkkijutun autoilijaa heikommat edellytykset vaikuttaa sopimuksen sisältöön.
Minkähän vuoksi? Onko anonyymilla tähän jokin perusteltu mielipide? Olisiko Hemmo / Kaisto / Nybergh / Aurejärvi / Veijo Esso sanonut tästä jotakin?
Miksi tällainen yksipuolisen määräämisvallan käyttö on sopimusoikeudellisesti - ja mikä tärkeintä, yhteiskunnallisesti - OK näissä tilanteissa, eikä kukaan ulise "yksipuolisesta määräämisestä"?
Arvostan Kaistoa ja Nyberghiä tutkijoina, samoin kuin Hemmoa ja Aurejärveä. Tosiasia on kuitenkin se, että tätä kysymystä voidaan - kuten blogisti on tehnyt - tarkastella aivan yhtä perustellusti sopimusvapauden käyttämisenä.
Kysymys on muun ohessa siitä, millainen toiminta kvalifioidaan "tarjoukseksi" ja "vastaukseksi" sopimussidonnaisuuden synnyttävässä mielessä.
Koska sopimusvapauden elementtejä ovat niin muoto- kuin tyyppivapaus, on blogistin argumentti aivan yhtä mahdollinen - ja jopa oikeudellisesti perustellumpi kuin Kaiston ja Nyberghin kannat. Suotakoon kuitenkin heillekin oikeus mielipiteisiinsä, ja ratkaistakoon kysymys kuten oikeustieteessä on vanhastaan tapana, mielipiteiden perustelujen painavuudella.
Rapaa roiskuttaakseni totean kuitenkin vielä, että anonyymi kirjoittaa - kenties tahattoman ironisesti - "sopimus(sakko)vapaus"-yhteiskunnasta. Sellaisellekin valtiomuodolle, jossa kaikkea toimintaa säännellään ja valvotaan valtiojohtoisesti ja keskitetysti, on nimi. Se on "sosialismi" - jos tässä keskustelussa nyt pitää yhteiskuntaideologioitakin vetää mukaan - kuten näyttää. Siinä en ainakaan minä haluaisi asua. Miten on anonyymin laita?
Kun anonyymi avaa sopimusoikeuden oppikirjat, niin tullee huomaamaan, jos lukemansa ymmärtää, että yksityisoikeuden järjestelmään sisältyy monen moninaisia sopijapuolen käytössä olevia keinoja etujensa valvomiseen. Esim. sopimussakko, rikkojaisraha ja kiinteistökaupan käsirahan menettämisseuraamus ovat tällaisia.
Tosin sopimussakosta ja rikkojaisrahastakaan ei ole laintasoista sääntelyä, joten eiköhän tässä oikeudellisen vallankumouksen hengessä julisteta nekin lainvastaisiksi ja aleta perimään joukolla erilaisia sopimussakkoja, jos vain vanhentumissäännökset antavat myöden!
Vaikka pidän myös oikeusfilosofiaa ja yleistä oikeusteoriaa erittäin hyödyllisinä tieteinä myös käytännön lakimiehille, niin loppukaneettina totean, että tämä askaroiminen "kusipää"- ym. maksujen keräämisen tiimoilta on mielestäni melko puhdasta utopiaa. Tämän tullee myös anonyymi huomaamaan. Ellei elämä, niin sitten se "Siperia" opettanee.
Kaikesta huolimatta Asser toivottaa anonyymille onnea lakimiesammatin harjoittamiseen (?) - tekstistä päätellen sitä tarvitaan ainakin ripakopallinen näin alkuun.
Tarkoittaakohan anonyymi "lappilaisen" vai "lappalaisen". Nähtävästi tuossa peruskysymyksessäkään ei tiedä mitä tarkoittaa ja mikä ero noilla asioilla on. Muusta söpötyksestään hän ei näytä ymmärtävän senkään vertaa. Toistelee vain huonosti sisäistämiään näkemyksiä.
No niin, Asser Salo siinä yritti hieman opastaa nuoria tai kenties tulevia opiskelijoita oikeille jäljille, hyvä!
Yksi epätietoinen, jolle edellä vastaisin, että hänen kommenttinsa oli hieman "outo", jatkoi kommentoimistaan ja vetosi siihen, että HO:n tapauksessa kyltissä kerrottiin vain, että pysäköinti oli sallittu alueelle merkityille paikoille. Sen sijaan ei kerrottu, kuten kommentoija huomautti, siitä, että pysäköinti olisi kiellettyä muualla.
No, voi hyvänen aika! Eiköhän jokainen järkevä ihminen, jollaisia autoilijat oletettavasti ovat, ilman muuta osaa päätellä sen verran, että jos pysäköinti on sallittu vain alueella merkityillä paikoilla, se on sitten kielletty kaikilla muulla alueen paikoilla!
Mitähän tähän nyt sanoisi; mieleen tulee vanha sananlasku: "Tyhmyydestä sakotetaan". Tähän tilanteeseen tismalleen korrekti uussananlasku kai kuuluisi: Tyhmyydestä pysäköintivalvontamaksuvelvoitetaan.
Bloginpitäjä näyttää teksteissään korostavan mm. sitä, ettei valvontamaksu ole rangaistusluonteinen maksu. Onko kohtuullista olettaa, että bloginpitäjä siis katsoo kysymyksessä olevan vahingonkorvausluonteisen sopimussakon, vaikka tämä ei suoraan tekstistä käykään ilmi? Jos näin on, mikä vahinko valvontamaksulla on tarkoitus korvata?
Kyse ei ole vahingonkorvauksesta, vaan sopimussakon luonteisesta maksusta.
Mitä olisit mieltä siitä, että perustaisin jalkakäytävälle portin, jolla perittäisiin 20 euron jalkakäytävänkäyttömaksua (joka kuuluu kiinteistöyhtiön huollettavaksi) kaikilta jotka kävelevät jalkakäytävällämme? Lisäksi vielä ehto, jonka mukaan kävelemällä jalkakäytävää hyväksyy firmamme yksityisen poliisivoiman toimivaltuudet ja pidättämismahdollisuudet ja luopuu oikeustoimista niitä kohtaan. Myös taloyhtiössä vierailevat alistavat itsensä yksityisille poliisivoimillemme. Astumalla alueellemme hyväksyt säännöt.
Pysäköintivirhemaksujen keruu on lakisääteisesti virkamiesten toimintaa. ParkCom ym. ovat myös toteuttaneet keruutansa erittäin epäeettisillä tavoilla, mm. hylkäämällä reklamaatiot tilanteissa, joissa ParkComin kylttejä ei vielä ollut edes pystytetty alueelle!
Asser Salon kommentista ymmärsin, että Hemmolla ja Aurejärvellä olisi kielteinen kanta yksityiseen pysäköinninvalvontaan. Kaipaisin lisätietoa tästä. Ovatko he mahdollisesti kirjoittaneet aiheesta johonkin?
Tuo kirjoituksen ensimmäisen kappaleen kysymys kuuluu kategoriaan "käytännölle vieraat, teoreettiset ongelmat", joihin saavat vastata vain "tosi teoreetikot".
Viittaan aiempaan kommenttiini, jossa totesin laulun sanoin:
"Mikä minä ole hänelle vastaamaan/
multa teorian luvut kesken jäi aikoinaan"
Virkamiehet eivät perusta sakkojen tai pysäköintivirhemaksujensa keruuta sopimuksiin, kuten tekevät parkkifirmat yksityisillä alueilla, joissa pysäköinnin valvonta lain mukaan kuuluu yksityisille maanomistajille.
En ilmaissut itseäni riittävän selkeästi, joten tarkennan. Käsitykseni mukaan sopimusrikkomuksen varalta sovittava sopimussakko voi olla joko vahingonkorvausluonteinen tai rangaistusluonteinen. Bloginpitäjän tekstistä ja vastauksesta (kiitos siitä) saa käsityksen, että valvontamaksu ei edusta kumpaakaan sopimussakkotyyppiä, vaan ehkä jotakin muuta tyyppiä. Mikä voisi olla tällaisen valvontamaksun 'luonne', ellei se ole rangaistus eikä vahingonkorvaus?
Pikkutarkat "luonnepohdiskelut" eivät ole minusta kovin hedelmällisiä eivätkä relevantteja.
Anonyymille
Mika Hemmo ja Erkki Aurejärvi eivät tiettävästi ole lausuneet tämän asian tiimoilta mitään. En myöskään tiedä heidän kantojaan.
Koska viestissäni viittasin kuitenkin heihinkin, totesin selvyyden vuoksi arvostavani heitäkin tutkijoina. Ettei tehdä vastakohtaispäätelmää ("ilmoittaa arvostavansa K:oa ja N:iä, mutta ei H:oa ja A:eä - ei siis arvosta H:oa ja A:eä.")
Mitä tulee tuohon toisen anonyymin spekulointiin valvontamaksun "luonteesta", niin todettakoon, että oikeustieteessä tällaiset luonnepohdinnat ovat olleet poissa muodista jo 1950-luvulta lukien, kiitos analyyttisen suuntauksen (Zitting, Aarnio, Wirilander, Tepora, Kartio jne.) "Luonteista" ei voida johtaa oikeusvaikutuksia.
Sallittakoon tässä viittaus selvennyksen vuoksi ex-HON Jukka Kemppisen blogiin (http://kemppinen.blogspot.com/2008/11/yksityissakko.html):
"Kaupunkikeskustoissa on pulaa pysäköintipaikoista. Jos paikkoja ei ole osoitettu esimerkiksi maalauksin tai kyltein, auton jättäminen yksityisalueelle, esimerkiksi kaupunkitalon pihaan, on toisen omaisuuden luvatonta käyttämistä, josta seuraa vahingonkorvausvelvollisuus. Tilanne on sama kuin romuvaraston tuominen toisen tontille.
Pysäköinnistä tarkat pääsisivät päämääräänsä jättämällä auton tuulilasiin lapun: ”Velkomus. Pysäköimällä alueellemme olette aiheuttanut meille 40 euron tulonmenetyksen. Ellette korvaa tätä vahinkoa vapaaehtoisesti maksamalla… tulemme perimään sen oikeusteitse.”"
Tämäkin olisi mahdollinen tapa argumentoida, eikä kysymyksen ratkaisemiseen tällöinkään tarvittaisi "luonnepohdiskelua".
Kun kysymyksessä kuitenkin on sopimussakon luonteinen maksu, jonka toinen sopijapuoli on toimenpiteellään hyväksynyt, on hän tullut sidotuksi myös sopimussakon määrään. Tällöin ei edellytetä näyttöä vahingosta - tuo Kemppisen ehdottama tapa tulisi todennäköisesti kaatumaan juuri näyttöongelmiin, kun kantajan tulisi esittää näyttöä vahingosta sekä siitä, että vastaajan toiminta on syy-yhteydessä sen syntymiseen.
Eri asia on, kuten on tullut todettuakin, että maksujen määrän kohtuullisuutta arvioitaneen kuluttajansuojaoikeudellisin perustein.
Kolmas anonyymi - liekö sama kuin aikaisemmin - jaksaa mälvätä olettamistaan ongelmista, jotka tulvisivat syliin kuin Egyptissä hunaja, jos tällainen toiminta katsottaisiin sallituksi. Kun en enää jaksa toistaa itseäni, viittaan siihen, mitä olen aikaisemmin sanonut.
Koi-tin kir-joit-taa sen oi-kein hi-taas-ti, jot-ta a-no-nyy-mi ym-mär-täi-si. Rau-ta-lan-ka-mal-lin-nus ei kui-ten-kaan tain-nut men-nä pe-ril-le? Sää-li.
Mielestäni tuo yksityisoikeudellinen pysäköintivalvontamaksu on nimenonmaan teoreettisessa mielessä sopimussakko, ei mitään muuta. Siis sopimussakko = sakko jonka sopimussuhteen osapuolet sopivat sopimusrikkomuksen varalle. "Sovitaan nää ehdot, ja jos rikot ehdot niin maksat mulle neljäkymppiä. Sopiiko?"
Vahingonkorvaus asettuu sopimuksen ulkoiseen varallisuusoikeuksien loukkaamistilanteeseen, jota ei tässä tapauksessa tarvitse soveltaa koska kyseessä on selvästi sopimussuhde.
Esimerkiksi: jos oksennat jonkun frakille bussissa voit joutua vahingonkorvausvastuuseen. Jos taas olet vuokrannut frakin frakkivuokrauspalvelusta, olet saattanut sitoutua sopimusehtoon joka velvoittaa korvaamaan pesulaskun oksennuksesta frakilla. Tällöin ei ole kyse vahingonkorvauksesta juridisessa mielessä vaan nimenomaan sopimussakosta.
IL:lle
Siinähän tuli lyhyesti ja ytimekkäästi kiteytettyä yksi jutun olennaisista pointeista - hienoa!
Helsingin yliopistossa opiskelevana on raikasta lukea vastakkaisia mielipiteitä tiedekunnassamme ilmeisen vahvana vellovaan, yksityistä pysäköinninvalvontaa vastustavaan ilmapiiriin. Erittäin napakoita pointteja on esitelty myös kommentoijien puolelta.
Haluaisin esittää Virolaiselle (ja miksen häntä kompanneille opiskelijoilleenkin) pari tarkentavaa kysymystä. Ensinnäkin
(1) onko mielestäsi todella niin riidattoman selvää, että sopimukseen voi tulla sidotuksi sopimuksenvastaisella käyttäytymisellä, ja
(2) eikö teoreettisella taustapohdinnalla todella ole mielestäsi sijaa ilmeisesti tulevan KKO:n prejudikaatin ratkaisemisessa?
Satunnaiselle ohipysäköivälle
(a) kyllä, se vaikuttaa minusta jokseenkin selvältä. MIksi ei voi tulla ja mikä sen estäisi, kun kyse on nimenomaan reaalisopimuksesta? Miksi pitäisi pystyttää esim. puomi, jonka autoilijan pitäisi ensin avata nappia painamalla, jotta sopimus syntyisi?
(b) tietenkin teoreettisilla taustapohdinnoilla on aina oma merkityksensä. Mutta niihin ei pitäisi oikeusjuttua ratkaistaessa koskaan "hirttäytyä" kiinni, vaan merkitystä tulisi antaa myös ja nimenomaan reaalisille asia-argumenteille.
Vahinkoaan ja edunmenetystään korvattavaksi vaativan tulisi näyttää vahinkonsa toteen. Harmia (=henkistä kärsimystä) ei tällaisessa tapauksessa korvata. Jos pihalla on lainkaan tyhjää, ei kysyntää ole tarpeeksi edunmenetystä näyttämään.
Eri asia on, että vehkeen voi hinauttaa veks luvattoman käyttäjän kustannuksella, mikä maksaa paljon enemmän kuin 40 euroa. Siinä hankkivat hinausmiehet, eivät yksityiset parkkifirmat.
"Joensuun yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen katsoo, että yksityinen sakotus on rikollista toimintaa".(tän päivän IL) Taitaa Virolaisen ja kumppaneiden sepustukset kaikua kuuroille korville. Kohta varmaan väittää, että kaikki muut kuin hän ja hänen koplansa ovat väärässä.
Sit ois viel painava kysymys (tosin varmaan liian teoreettinen, jotta kopla osaisi siihen vastata).
Oletetaan, että autoilija A on menossa kauppaan ja ajaakin kauppahallin viereiselle parkkipaikalle. Sinne saavuttuaan hän huomaa alueen laidalla kyltin, jossa lukee: "Pysäköinti sallitu merkityille paikoille. Lisäksi kyltissä on liuta ehtoja mm. maininta siitä, että ehtojen vastaisesta toiminnasta seuraa 100 euron valvontamaksu sekä maininta että pysäköimällä auton hyväksyt ehdot. B oy." Autoilija miettii hetken ehtoja ja ajattalee OK sekä pysäköi. Silti hän on epäluuloinen ja kirjoittaa ilmoituksen, jonka asettaa autonsa tuulilasiin selvästi näkyville. Ilmoituksessa lukee: "asiakirjojen kiinnittäminen autoon sallittua. Asiakirjojen kasittelemisestä aiheutuvasta vaivasta peritään 150 euron käsittelymaksu. Kiinnittämällä asiakirjan autoon, esim. tuulilasinpyyhkimeen) hyväksyt ehdot". Tämän jälkeen A lähtee kauppaan. Pian alueelle saapuu oy B:n edustaja C joka huomaa ettei A:n ajoneuvo ole pysäköity ehtojen mukaan. Asettaessaan valvontamaksua C havaitsee auton tuulilasissa olevan ilmoituksen. C tuumii hetket, ajattele OK ja kiinnittää valvontamaksun A:n ajoneuvon tuulilasinpyynkijään. Tämän jälkeen hän poistuu paikalta. A saapuu autolleen ja havaitsee valvontamaksun. Kotiin päästyään hän lähettää B oy:lle 50 euron velkomuksen, jossa todetaan että tämä summa jäi erotukseksi hänen kuitattuaan ensin velkansa B oy:lle. Tuleeko B oy:n maksaa A:lle? Vai tuleeko vain A:n maksaa B oy:lle? Vai tuleeko vain B oy:n maksaa A:lle? Vai tuleeko kummankaan maksaa? Arvioi oikeudellisesti ja perustele kantasi.
Tämä kysymys ei ole vain teoreettinen, sillä kuka tahansa voi helposti toimia kuten A teki. Kommentteja..
Mitkähän ovat professori Matti Tolvasen perusteet ja perustelut? Niitä ei ole kerrottu missään lehdessä. Perustelut ja niiden painavuus tietenkin ratkaisee, ei vain pelkkä tokaisu siitä, että jokin on väärin tai oikein taikka rikollista. Sellaisia on helppo tokaista.
Anonyymin esittämä kysymys on jälleen kerran sellaista höpön höpöä, joka saa jäädä täysin omaan arvoonsa, lue arvottomuuteensa!
Anonyymille
Kuules nyt. Tässä on jo muutamaan otteeseen otettu kantaa näihin "teoreettisiin" väitteisiisi useammankin kommentoijan toimesta.
Sinulla ei ole ollut mitään asiallista kommentoitavaa koko keskusteluun, ei argumentteja puolesta eikä vastaan. Vain samojen asioiden lässyttämistä ja vetoamista auktoriteetteihin, joiden tekstejä et kaikesta päätellen ole edes lukenut.
Ottaen huomioon sen, että olet asiasta puhuttaessa ollut hiljaa kuin mykkä paskalla, on melko härskiä ja älyllisesti epärehellistä heitellä tällaisia "oikeustapauksia", vieläpä siinä uskossa, että "teoreettisuus" tarkoittaisi samaa kuin "tyhjänpuhuminen". Näinhän asia ei ole.
Olet varmaan omasta ja äitisi mielestä tosi nokkela, kun heittelet tällaisia "ovelia" knoppeja. Kukaan muu tekstejäsi lukenut voi tuskin olla samaa mieltä. Luepa ketjua ylöspäin ja tarkista asia.
Sinänsä oikeudellisiin asioihin ei ole yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua, joten oikeuskysymysten ratkaiseminen on tehtävä punnitsemalla argumentteja puolesta ja vastaan. Tässä ja edellisessä ketjussa on ollut paljon hyviä puheenvuoroja siitä, miksi käräjä- ja hovioikeuden tuomiot olisivat oikeita.
Sanomattakin lienee selvää, rakas anonyymi, että omat puheenvuorosi eivät lukeudu niihin.
Edellyttäen, että haluat kuitenkin jatkaa "keskustelua", voidaan asiaan palata, kunhan otat kantaa niihin puheenvuoroihin, joissa mielipiteitäsi on arvosteltu, ja työstät niihin sisäisesti johdonmukaiset ja oikeudellisesti hyväksyttävät perustelut.
(Sellaisiksi ei lueta saman asian toistamista uudestaan ja uudestaan. Sonta ei tonkien parane.)
Anomyymin esittämissä kohtalaisen kummallisissa "oikeustapauksissa" näyttäisi olevan kysymys niin tolkuttomista ideoista, että velkomuskanne tuskin menestyisi niiden perusteella. :-) Epäilen vahvasti, että moiset "sopimukset" katsottaisiin pätemättömiksi, jos niitä edes suostuttaisiin käsittelemään syntyneinä sopimuksina!
Aiemmin mainitun Hemmon kirjoittama opus "Sopimusoikeuden oppikirja" on kätevä tiivistelmä Sopimusoikeus-trilogiasta ja anonyymi voisi vapaa-ajallaan sivistää itseään lukemalla kyseistä opusta. Joskin jonkinlainen perstuntuma näihin touhuihin tulee ilmeisesti vasta kokemuksen myötä (jota minullakaan ei ole!).
Ennen olin vähän toista mieltä mutta nyt on kyllä todettava että Virolaisen kommentit vakuuttivat minut kun vähän enemmän alkoi pohtia.
Perustanahan on sopimusvapaus ja omaisuudensuoja. Omaisuudensuojaan kuuluu että omistajalla on oikeus vapaasti käyttää maataan, antaa toisen käyttää maataan tai rajoittaa maansa käyttöä jos laki ei sitä jotenkin rajoita.
Parkkeeraminen toisen maalle ei ole jokamiehenoikeus tai missään laissa muuten vahvistettu oikeus.
Omistaja voi siis kieltää maansa käytön parkkeeraukseen tai sallia sen maksua vastaan tai maksutta joillakin ehdoilla (esim. parkkeerausaika). Viimemainitussa tapauksessa kyse periaatteessa käyttöoikeuden vuokraamisesta. Jos kyse on vastikkeettomasta parkkeerauksesta jossa on parkkeerausehtoja kyse on taasen enemmän sopimussakoista. Sallittuja tapoja yleisesti ottaen kumpikin eli vuokraus ja sopimussakot sopimusta rikkoessa.
Sopimusvapaus taasen muuten mahdollistaa sopimuksen tekemisen vapaamuotoisin muodoin eli mm. sopimuksen tekemisen jonkin tietyn teon tekemällä. Tästähän parkkeerauksessa on kyse oli kylteillä on esitetty sopimus jonka hyväksyy parkkeeraamalla kyltin tarkoittamalle alueelle.
Ja ennenkaikkea itseasiassa tällaisessa yksityisessä pysänköinninvalvonnassa oikeussuojakeinot ovat ehkä jopa parempiakin kuin julkisessa pysäköinninvalvonnassa.
Tämä siksi että tällaiseen sopimukseen voidaan soveltaa oikeustoimilain sovittelusäännöksi sopimusolosuhteet ovat olleet jotenkin sopimattomia eli esim. kylttejä ei ole ollut kunnolla tai ne ovat olleet vaikeaselkoisia. Samoin tämä suojaa aiemmissa keskusteluissa mainitulta tapaukselta jossa kyltti on suomeksi ja pysäköijä osaa vain ruotsia. Ja itseasiassa sama laki suojaa myös liian korkeilta valvontamaksuiltakin (olisi kohtuuton sopimus jos vaikka valvontamaksu olisi väärinpysäköinnistä 1000 euroa).
Ja sitten vielä kun nämä asiat tutkitaan aina tuomioistuimessa ennen saatavan pakkoperintää.
Olisi mielenkiintoista kuulla bloginpitäjän ja muiden oikeustieteen harjoittajien ajatuksia siitä, onko olemassa muita esimerkkejä sopimusvapauden ulottamisesta viranomaisen toimivallan alueelle ilman laintasoista säädöstä. Tai toisin kysyttynä, onko tiedossa muita tapauksia, joissa on hyväksytty viranomaisen toimivallan kanssa rinnakkaisen toimivallan perustaminen sopimuksella ilman laissa säädettyä nimenomaista valtuutusta?
Kysymys oli väärin asetettu.
Yksityisen maaomistajan oikeus valvoa pysäköintiä alueellaan saa valtuutuksensa nimenomaan laista eli tieliikennelain 28 §:stä. Sitä vastoin julkisen pysäköinninvalvonnan "rinnakkaista" oikeutta valvoa pysäköintiä yksityisillä alueilla ei ole laissa nimenomaan oikeutettu, vaan tämä perustuu ainoastaan käytäntöön ja yhteen KHO:n päätökseen.
Tämä on mielenkiintoinen kohta. Onko tieliikennelain 105 §:n sanamuoto siis tulkittava niin, ettei ko. säädös koske yksityisen alueen omistajan TLL 28 §:n nojalla asettamia kieltoja ja rajoituksia?
Anonyymille
Olen taas Virolaisen kanssa samaa mieltä. Yksityisen valvontamaksun määräämisessä ei edelleenkään ole kysymys julkisen vallan käytöstä.
Mitä muuten tulee tämän ja edellisen blogin kommenttiosastossa kohkattuun "(väitetysti) yksipuoliseen määräämiseen" korvausvastuun synnyttävänä perusteena, niin huomattakoon, että junaliikenteessä peritään vakiintuneesti tarkastusmaksuja.
Lienemme kaikki - jopa sopimussakkovapaus-yhteiskuntaa vastustava anonyymi - yksimielisiä siitä, että junalipun ostaminen kvalifioituu oikeudellisesti sopimukseksi, jolla ostetetaan kuljetuspalvelu pisteestä A pisteeseen B.
Jos joku matkustaa liputta, eikä siis ole tehnyt asianmukaista kuljetussopimusta, tarkastaja voi VR:n sivuillaankin ilmoittamien vakioehtojen (http://www.vr.fi/heo/lahi/liput.htm) mukaan periä tältä paitsi lipun hinnan, myös 80 euron tarkastusmaksun.
Kuitenkaan rautatiekuljetuslaki (15.12.2000/1119), jota kysymykseen lain 1:n nojalla sovelletaan, ei vaikuta tuntevan tarkastusmaksua. Tämä on merkittävää, koska lain 3.1:ssä säädetään lain pakottavuudesta. Lain sääntelystä matkustajan vahingoksi poikkeava ehto on suoraan lain nojalla mitätön.
Tarkastusmaksujen velkomisessa on siis - Luoja varjelkoon - käytännöstä, joka ei perustu sopimustyyppiä sääntelevään lakiin.
Olisiko tässäkin oikeustoimien paikka? Missä on köyhien ja sorrettujen, invapaikalle ilman asianmukaista lupaa parkkeeraavien reppanoiden puolustaja, ylikomisario Heikki Seppä? Eihän pummilla matkustaja edes tule tietämään vakioehtoja - ne kun painetaan lipun taakse. Ja ajateltakoon vielä sitäkin, että konduktöörit ovat tiettävästi poistaneet junasta liputta matkustavia henkilöitä.
Olisiko anonyymilla tähän jotakin oppinutta mielipidettä? Mikä antaa oikeutuksen velkoa tarkastusmaksua pummilla matkustavalta henkilöltä?
Ja miksei tästä asiasta vielä kukaan ole nostanut meteliä?
Koska anonyymi on ilmeisestikin aivovoimistelun ystävä, loppuun laitan vielä pähkinän. Korostan esimerkin hypoteettista luonnetta. Ajateltakoon seuraava tilanne:
Liputta junassa matkustava anonyymi narahtaa ns. rysän päältä, ja YTV:n tarkastaja velkoo matkan hintaa ja tarkastusmaksua, uhaten, että ellei anonyymi maksa, on päätepisteenä Oulun sijasta Parkanon asema - mitä anonyymi tekee?
-Maksaako mukisematta vai jääkö Parkanon asemalle klo 3:15 yöllä?
-Jos maksaa, onko käytöksellään tullut sidotuksi sopimukseen? Voisiko kysymys siis olla ratihabitio-tilanteesta, jota koskevan problematiikan anonyymi aivan ilmeisesti sopimusoikeuden suvereenina tuntijana hallitsee?
-Vetoaako Hemmoon, Kaistoon ja Nyberghiin ja kieltäytyy maksamasta, koska sitovaa sopimusta ei OikTL:n säännösten (, joita yleislakina asiaan sovellettaneen) nojalla tai muullakaan perusteella ole syntynyt?
-Jos vetoaa auktoriteetteihin, ja lentää niskapersotteella lepikkoon, tekeekö rikosilmoituksen pahoinpitelystä (RL 21:1) / virkavallan anastuksesta (RL 16:9) / kiristyksestä (RL 31:3) / vielä jostakin muusta, mistä?
- Olisiko VR:llä oikeus nostaa jutussa kanne - ja jos on, mihin kanneoikeus perustuu? Ajettaisiinko velkomusta sopimusperusteisen vastuun tilanteena vaiko kondiktiokanteena?
Vaikka esimerkki toki onkin teoreettinen, niin korostan sitä, että avohoidon käytön lisääntyessä mielenterveysongelmien hoitomuotona ja nuorison tyhmistyessä entisestään, tällainen tilanne voi hyvinkin aktualisoitua.
Kunnallinen pysäköinninvalvoja voi määrätä pysäköintivirhemaksun myös yksityisellä alueella tapahtuneesta pysäköintirikkomuksesta; yksityisellä toimijalla ja kunnallisella toimijalla on siis rinnakkainen toimivalta, mutta yksityinen ei voi määrä pysäköintivirhemaksua eikä kunnallinen valvoja sopimukseen perustuvaa valvontamaksua. Kunnallinen valvonta ei sulje pois sopimukseen perustuvaa valvontaa.
Pysäköintivirhemaksu voidaan antaa vain TLL:ssa ja PVML:ssa säädetyissä tapauksissa ja edellytyksin, sopimukseen perustuva valvontamaksu taas voidaan periä vain ilmoitettuja ehtoja rikottaessa.
Kun tuo oikeus päättää oman maansa käytöstä tuntuu olevan blogistin mukaan ainut merkitsevä seikka ko. asiassa, niin soittaako J. Virolainen ensimmäisenä parkkisakotusfirmaan tai yksityiseen vartiointifirmaan, jos huomaa kodissaan käyneen/olevan kutsumattomia vieraita tai varkaita?
Veikkaukseni mukaan vastaus on negatiivinen. Poliisihan se primaari instanssi tällaisessa tapauksessa olisi. Miksi sitten muuta omaisuutta, esim. maa-alaa pitää suojella erikseen sitä varten rakennettavalla toimialalla? Varsinkin, kun kunnalliselta puolelta on järjestetty erikseen lain mukaista apua sinivuokoille ihmiseten omaisuutta valvomaan. Kotirauha ei sitten käy vastaukseksi.
John Smithille
Vaikka kysymystä ei minulle ollut osoitettukaan, vastaan siihen silti. Varmaankin tuossa tilanteessa olisi hyvä soittaa poliisille, koska poliisin henkilökunta on koulutettu rikostutkintaan, ja poliisille on esitutkintalainsäädännössä suotu toimivaltaa esim. eräiden pakkokeinojen käyttämiseksi.
Kun jokamiehen kiinniotto-oikeutta (PKL 1:1 §) ja itseapua (PKL 1:2a §) lukuunottamatta omankädenoikeus on kielletty (RL 17:9), poliisin puoleen kannattaa kääntyä tarkoituksenmukaisuussyistäkin. Yksityinenkin henkilö voi toki yrittää selvittää rikoksia, mutta tässä puuhassa kyvyt ja mahdollisuudet ovat rajalliset.
Tällä asialla, kuten kotirauhan suojallakaan, ei kuitenkaan ole mitään tekemistä yksityisen pysäköinninvalvonnan kanssa. Yksityinen pysäköinninvalvonta on, näin väitän, oikeudellisesti mahdollista ja yhteiskunnallisesti perusteltua, koska erityisesti isommissa kaupungeissa kunnallinen pysäköinninvalvonta ei välttämättä kykene suoriutumaan tehtävästään asianmukaisesti.
Ketään kiinteistönomistajaa ei tietenkään pakoteta tekemään tällaisia valvontasopimuksia - on oman valinnan varassa, haluaako, että pihassa pysäköidään sääntöjen mukaisesti vai miten sattuu. Kotirauhaansakin voi jokainen varjella halunsa mukaan - vaikka se ei tähän kuulukaan.
Tietystikään yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei voida kaikkia ongelmia poistaa, mutta jos KKO katsoo toiminnan sallituksi, ongelmia voitaneen ainakin hallita järkevällä tavalla.
Virolaisen mukaan "Yksityisen maaomistajan oikeus valvoa pysäköintiä alueellaan saa valtuutuksensa nimenomaan laista eli tieliikennelain 28 §:stä".
En ole lukenut lain esitöitä, mutta mielestäni on aika vaikea nähdä ainakaan ko. pykälässä mitään valtuutusta "valvoa pysäköintiä".
Eihän maanomistaja toki tarvitse erityistä valtuutusta voidakseen seurata ("valvoa"), mitä hänen maallaan tapahtuu. Mutta jos valvominen ymmärretään vastaavassa merkityksessä kuin mitä se tarkoittaa esim. käsitteessä "kunnallinen pysäköinninvalvonta" (johon siis kuuluu maksujen määrääminen jne.), niin sellaisesta toiminnasta pykälässä ei mainita mitään.
Sen sijaan laissa ja asetuksissa on selkeät säännöt siitä, mitä väärinpysäköinnistä seuraa ja kuka valvonnan suorittaa. Kunnallisen pysäköinninvalvojan virkaan on jopa asetuksella säädetty tietyt kelpoisuusehdot.
Anonyymi ei ole varmaan edes lukenut tuota TLL 28 §:ää ollenkaan, muutenhan hänen väitettään ei voi ymmärtää.
Kun TLL 28.2 §:ää luetaan yhdessä TLL 105 §:n ja PVML:n säännösten kanssa, ei laissa ole mitään kieltoa yksityisoikeudelliseen sopimukseen perustuvan valvontamaksun perimisestä eikä sellaista kieltoa voida asianmukaisella, perusoikeudet huomioon otavalla tulkinnalla niistä myöskään johtaa. Valvontamaksuissa ei ole kyse, tulkoon se taas ties kuinka monennen kerran sanotuksi, mistään julkisoikeudellisiin oikeussäännöksiin perustuvasta virhemaksusta tai niihin rinnastettavista maksuista.
Asser Salo: Joukkoliikenteen tarkastusmaksustahan on nimenomainen laki - laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1979/19790469
Vai ymmärsinkö jotain väärin?
Virolainen sanoi: "Anonyymi ei ole varmaan edes lukenut tuota TLL 28 §:ää ollenkaan, muutenhan hänen väitettään ei voi ymmärtää".
Olen kyllä lukenut pykälän. Mielestäni henkilön oikeus tehdä omistamaansa maata koskevia esim. pysäköimistä koskeva sopimuksia on kyllä havaittavissa jo melko perustavanlaatuisen omaisuudensuojaa ja vaikkapa elinkeinon harjoittamisen vapautta koskevan sääntelyn ja vallitsevan sopimusvapausajattelun pohjalta - eikä siis mielestäni ole riippuvainen siitä, onko tieliikennelain 28§:n erityisten pysäköintikieltojen luettelon yhteydessä selventävästi todettu, että yksityisalueelle pysäköiminen ilman lupaa on kielletty.
Ei kai tässä kiistelläkään siitä, voiko pysäköimistä koskevia sopimuksia tehdä vai ei.
Oik. yo:lle
Hyvä huomio. My bad - mea culpa. Olkoon puheeni (siltä osin) mitätön.
Vielä tosielämän esimerkki maksun luonteen pohtimiseen:
(Tämä ei ole toki koko kuva yksityisten valvontayhtiöiden toiminnasta, mutta tyypillinen osa siitä)
Asuintalon asukaspysäköintipaikat on varattu niistä maksaneille talon asukkaille ja kaikilta muilta on pysäköinti yksiselitteisesti kielletty.
Kiinteistön omistaja ei siis tarjoa ulkopuolisille mitään pysäköintipalveluita tms..
Omistajaa kuitenkin häiritsee se, että ulkopuoliset kiellosta huolimatta pysäköivät varatuille paikoille.
Kun kaupungin pysäköinninvalvojia ei tunnu aina saavan paikalle, päättää kiinteistön omistaja hoitaa rankaisemisen itse vähentääkseen luvatonta pysäköintiä.
Niimpä omistaja (käytännössä hänen valtuuttamansa valvontayritys) lisää pysäköintikieltotauluihin tekstin, jonka mukaan kieltoa rikkova sitoutuu maksamaan valvontamaksun.
Eikö olekin aika mielenkiintoinen sopimus, jos toisella osapuolella ei ole sopimusvelvoitteita lainkaan ja toisen (vieläpä konkludenttisesti sitoutuvan)osalta sopimuksen ainoa sisältö on maksuvelvollisuus?
Ei sopimusvelvoitetta lainkaan - näinköhän?
Parkkifirman sopimusvelvoitteena on huolehtia, ettei alueelle pysäköidä sopimuksenvastaisesti, sillä varattuun ja maksettuihin paikkoihin pysäköinti on tietenkin "pois" pysäköinnistä maksaneilta asukkailta. Luvatta pysäköijä saisi perusteetonta etua maksaneiden kustannuksella - olisiko tämä sitten oikein?
Jos autoilija huomaa alueelle ajaessaan, että kaikki paikat on varattu tai varustettu selityksellä, että siihen paikkaan on pysäköinti sallittu vain luvan maksaneelle talon asukkaalle,, hänen ei kannata jäädä kokeilemaan onneaan, vaan hänen on järkevää poistua paikalta, jolloin sopimusta ei synny eikä maksuvelvollisuutta seuraa.
Jos taas autoilija ottaa riskin parkkeeratessaan, syntyy sopimus, ja hän joutuu maksamaan sovitun 40 euroa - ei siis sentään "hopearahaa" - pysäköinnistään, joka ei ole suinkaan mikään rangaistus tai sakko vaan aivan samantyyppinen vastike pysäköinnistä, jonka pysäköintipaikan vuokran jo etukäteenmaksaneet ovat suorittaneet. Eikö tämä ole aivan järkevä "selitys" ja hyväksyttävä toimintamalli.
Pitäisikö jonkun "parkkiaktivistiautoilijan" (kohta kai joutuu puhumaan jo parkkiterrorismista) saada perusteetonta etua muiden maksavien asukkaiden ja asiakkaiden kustannuksella ja vain siksi, ettei kunnallinen pysäköinninvalvonta toimi?
Pysäköijän kannalta ainoa kohta sopimuksessa ei suinkaan ole vain valvontamaksun suorittaminen, kuten nimimerkki väittää, vaan oleellinen kohta on se, että hän saa etua siitä, että pysäköi alueelle. On täysin oikein, että hän joutuu silloin maksamaan vastikkeen pysäköinnistään. Ei pidä yrittää hankkia perusteetonta etua muiden kustannuksella!
Kumman osapuolen, pysäköintipaikan vuokranantajan vai valvontayhtiön kanssa sopimus mielestäsi tehdään tilanteessa, jossa asukas pysäköi omalle vuokrapaikalleen?
Entä vaikuttaako pysäköintiluvan unohtaminen sopimukseen, sen osapuoliin, sitovuuteen tai ehtoihin?
Anonyymille
Kysymystä ei taaskaan ollut osoitettu minulle, mutta vastaan siihen kumminkin.
Eli tilanteessa, jossa asukas pysäköi omalle vuokrapaikalleen, sopijapuolina ovat asukas ja kiinteistön omistaja. Valvontayhtiön oikeus seuraamusmaksun määräämiseen perustuu tämän kiinteistön omistajan kanssa tekemään sopimukseen (vrt. perintäyhtiöt, jotka hoitavat saatavien perintää velkojien kanssa tekemiensä sopimusten perusteella).
Luvan unohtaminen, jolla ymmärtääkseni tarkoitat tilannetta, jossa asukas esimerkiksi unohtaa laittaa näkyviin pysäköimisoikeutta ilmentävän lupalapun (?), ei vaikuttane siten, että asukas saisi valvontamaksun unohtamisensa vuoksi.
Sanktiomaksun määräämiselle ei tässä tapauksessa olisi oikeusperustetta, koska maksun määrääminen ei perustu "lapun unohtamiseen", vaan siihen, että pysäköintioikeutta ei ole. Lupalappu on teoreettisessa katsannossa todiste (oik. todistustosiseikka), joka ilmentää oikeutta pysäköidä.
Huomattakoon, että todistustaakan jakokysymyksestä ei tällaisessa tapauksessa ole oikeuskäytäntöä. Katsoisin kuitenkin, että ennen muuta todisteluun varautumisnäkökohdat puoltavat todistustaakan sälyttämistä väitteestä autoilijalle.
Tällä on vastapuoltaan olennaisesti paremmat mahdollisuudet osoittaa pysäköintioikeutta ilmentävät faktat. Toisen asianosaisen tulisi todistustaakasta suoriutuakseen osoittaa, että toisin kuin vastapuoli väittää, tällaista oikeutta ei ole ollut olemassa.
Kanneoikeutta kiinteistön omistajan puolesta käyttävälle pysäköinninvalvontayhtiölle asetettu todistustaakka merkitsisi sivumennen sanoen sitä, että pysäköintioikeus presumoitaisiin, ja koko järjestelmä vesittyisi. Kaikki näet voisivat parkkeerata ilman lappua, vaikka laput olisivat käytössä juuri siksi, että "jyvät voidaan erottaa akanoista".
Jos siis käräjäoikeudessa ajankohtaistuisi tilanne, jossa sanktiomaksua velottaisiin lupalappunsa kotiin unohtaneelta autoilijalta, kanne olisi hylättävä, jos autoilija kykenisi osoittamaan, että hänellä maksun määräämisajankohtana oli (lapun unohtamisesta huolimatta) oikeus pysäköidä paikalleen. Tämä käy helposti esittämällä todisteena lappu, josta tämä oikeus ilmenee.
Tilanne on siis jotakuinkin sama kuin julkisessa pysäköinninvalvonnassa - näin väittäisin, tai ainakaan ei ole painavia perusteita arvioida asiaa toisin, kuin Oulun hallinto-oikeus on 14.08.2007 antamassaan ratkaisussa diaarinro 00361/07/7512, taltionro 07/0364/1 tehnyt.
Ratkaisu löytyy netistä, osoitteesta: http://www.finlex.fi/fi/oikeus/hao/2007/20073153
Sieltäpä kurkistelemaan. Pitäytyisin itse tässä kannassa, kunnes parempia perusteluja esitetään. Entä muut?
Kommenttia sopimusvelvoitteista.
Kun viittasin aiemmin siihen, että toisella osapuolella ei olisi sopimusvelvoitteita, niin tarkoitin toki sitä sopimusrelaatiota, joka syntyy (tai siis jonka väitetään syntyvän)väärin pysäköivän henkilön ja kiinteistön omistajan (tai hänen valtuuttamansa yhtiön) välille.
Mitkä ovat siis kiinteistön haltijan sopimusvelvoitteet väärin pysäköinyttä kohtaan? Tässä tapauksessahan haltija ei missään tapauksessa ole esim. tarjoamassa vastapuolelle mitään pysäköintipalvelua tms. vaan nimenomaan kieltää tätä lainkaan pysäköimästä.
Sopimusvapauden kannalta lienee mahdollista, että kahden tahon välille syntyy sopimus, jossa päävelvoitteena ja käytännössä ainoana sisältönä on toista osapuolta koskeva "sopimussakko".
Tällainen kostruktio lienee kuitenkin erittäin harvinainen ja varsinkin konkludenttisesti syntyvänä luulisin sen olevan varsin "teoreettinen ja tosielämälle vieras". Ainakaan en keksi yhtäkään esimerkkiä.
Oikeustoimilaissa ja muutenkin sopimusoikeudessa sopimussakkoa kai yleensä käsitellään siitä lähtökohdasta, että se on tavallaan vaihtoehto varsinaisten sopimusvelvoitteiden suorittamiselle ja siis seuraus niiden laiminlyönnistä.
Tässä väitetty sopimussuhde on sellainen, että se voi syntyä vain toisen osapuolen tehdessä oikeudenvastainen teon ja toimiessa nimenomaan vastapuolen tahtoa vastaan. Ja sopimuksen sisältönä on käytännössä ainostaan tämän oikeudenvastaisesti toimineen maksuvelvollisuus.
Mielestäni on aika huikeaa nähdä tässä tahallinen väärinpysäköiminen konkludenttisena sitoutumistahdonilmaisuna.
Anonyymin kirjoituksesta voidaan havainnollisesti nähdä, mihin tarpeeton teoretisointi voi johtaa ja viedä ajattelua ja oikeudellista päättelyä metsän pimentoon. Teorian lisäksi ja vastapainoksi tarvittaisiinkin myös tervettä lakimiesjärkeä.
Kiitokset Asserille ilmeisen harkitusta ja hyvin perustellusta vastauksesta kysymykseeni pysäköintiluvan näkyville jättämisen unohtamisen problematiikasta.
Anonyymi kirjoittaa: "Kun viittasin aiemmin siihen, että toisella osapuolella ei olisi sopimusvelvoitteita, niin tarkoitin toki sitä sopimusrelaatiota, joka syntyy (tai siis jonka väitetään syntyvän)väärin pysäköivän henkilön ja kiinteistön omistajan (tai hänen valtuuttamansa yhtiön) välille"
Tässä on sinulla väärinymmärrys. Sopimusvelvoite ei synny pelkästään väärinpysäköivän ja isännän välille, vaan kaikkien jotka pysäköivät ja isännän välille.
Väärinpysäköinti on itsessään se sopimusrikkomus josta voidaan oikeustoimilain ja vakiintuneen sopimusoikeudellisen käytännön puitteissa määrätä sopimussakko.
Kun pysäköijä pysäköi taloon, hän hyväksyy ainakin nämä ehdot (mikäli ne siis ovat ilmaistu kyltissä tms.):
i) sitoutuu noudattamaan pysäköintiehtoja, eli pysäköimään autonsa sille kuuluvalle paikalle, eikä esim. keskelle tietä tai oven eteen.
ii) jos rikkoo ehtoja, sitoutuu maksamaan sopimussakon.
Sopimussakon määräämiseen ei tarvitse osoittaa mitään erillistä sopimussuhdetta, vaan ainoastaan se joka syntyy kaikkien pysäköintitaloon pysäköivien ja talon isännän välille.
Oikeustoimilaissa ja muutenkin sopimusoikeudessa sopimussakkoa kai yleensä käsitellään siitä lähtökohdasta, että se on tavallaan vaihtoehto varsinaisten sopimusvelvoitteiden suorittamiselle ja siis seuraus niiden laiminlyönnistä.
En usko että kovinkaan moni oikeusteoreetikko haluaisi nähdä sopimussakkoa vaihtoehtona velvollisuuksien suorittamiselle, vaan lähtökohtana pitäisi aina olla että sopimusosapuolet ovat hyvässä tahdossa ja yhteisymmärryksessä solmineet sopimuksen jota he haluavat noudattaa. Oikeustaloustieteellisesti sopimussakko toki voidaan nähdä vaihtoehtoiskustannuksena ja siten vaihtoehtoisena velvoitteena.
Jos valvontamaksun suorittaminen on väärinpysäköijälle ainoa velvoite, niin mitäköhän mahtaisi tuumia tilanteesta se parkkiruudun oikeasti vuokrannut ja vuokraa maksava haltija, jonka paikalle ilmestyy vanha autonromu, ja ikkunaan tosite maksetusta valvontamaksusta. Väärinpysäköinnin kestoahan ei kylteissä ole rajoitettu, joten yhdellä valvontamaksulla täytyy siis saada pysäköidä rajoittamaton aika (vakioehtoisten kuluttajasopimusten ehtojahan sovelletaan laatijansa vahingoksi näet...)
Olen vain harrastanut oikeustiedettä ja lainhenkeä ja tulin heti hovioikeuden päätöksen jälkeen miettineeksi aivan samanlaisen päätelmän, kuin mitä professori on kirjoittanut. Nyt Hesarissa 13.12 ollut kirjoitus vahvisti päätelmäni.
Alueelle tultaessa kyltissä kerrotaan sopimusehdot. Pysäköimällä auton alueelle, hyväksytään ehdot ja mahdollinen maksu.
Odotan mielenkiinnolla Korkeimman oikeuden prejudikaattia eli ennakkopäätöstä.
Aaro (Frank) Huhtala
Lähetä kommentti