Taka-Hikiä ei sijaitse fyysisesti Itä-Suomessa...1. Kuten eilisessä blogissani kerroin, Suomenjoen lapsiraiskausjutun syyttäjänä toiminut kihlakunnansyyttäjä Jaakko Koponen kertoi heti Itä-Suomen hovioikeuden tuomion jälkeen, että hän on tyytyväinen tuomioon eikä aio hakea siihen valituslupaa KKO:sta (H-S 2.7.).
2. Eilisessä blogissani arvostelin syyttäjän sanottua kannanottoa; jo blogin otsikossa kiinnitin huomiota syyttäjän outoon lausuntoon, jonka mukaan hän on tyytyväinen tuomioon: miksi syyttäjä ei aio valittaa?
3. "Yön yli nukuttuaan" syyttäjä Koponen näyttääkin sitten tulleen itsekin toisiin aatoksiin. HS.fi:ssä Koponen kertoo tänään, että syyttäjä Jaakko Koponen aikoo sittenkin hakea jutulle valituslupaa. "Otin hieman hätäisesti kantaa. Mutta nyt kun olen tarkemmin perustelut lukenut, niin kylä tässä on ilmeisesti ennakkotapausarvoa. Tämäntyyppisissä jutuissa on ehkä vähän epäyhtenäisiä rangaistuksia. On järkevintä laittaa juttu menemään eteenpäin," sanoo Koponen tänään.
4. Niin sitä pitää, järki sentään onneksi voitti" Olisikohan syyttäjä sattunut lukemaan eilisen, iltapäivällä kello 14-15 maissa julkaistun blogikirjoitukseni ja tullut sen perusteella toisiin aatoksiin? Olisiko myös Matti Kuusimäen johtamassa VKSV:n huomattu blogini ja kehotettu syyttäjää hakemaan valituslupaa? Mistäpä sen tietää?
5. Syyttäjä siis "laittaa menemään jutun menemään eteenpäin." Hyvä niin, Hän varmaan konsultoi asiassa VKSV:n kanssa, sillä lain mukaan valtakunnansyyttäjä edustaa syyttäjiä KKO:ssa.
6. Olen muutenkin ollut hieman ihmeissäni siksi, että ihmisten mielipidekirjoituksissa, toimittajien jutuissa, kansanedustajien kannanotoissa ym. puhutaan vain siitä, että lapsiraiskausjuttujen lievät tuomiot johtuisivat yksinomaan siitä, että laki olisi liian liian lievä. Eihän se pidä paikkansa. Laki on jo nyt tarpeeksi ankara, mutta vika on siinä, että tuomioistuimet ja syyttäjät soveltavat sitä niin löperösti, että tällaisia Itä-Suomen hovioikeuden jokakesäisten "kummajaisten" kaltaisia tapauksia pääsee syntymään, ei vain Itä-Suomessa, vaan myös muualla Suomessa.
P.S.
Huomasin, että kollegani Erkki Havansi Helsingin yliopistosta on myös puuttunut eilisessä Uuden Suomen blogissaan "Raiskaajan ylin ystävä: tuomioistuin" hovioikeuksien älyttömiltä tuntuviin raiskaustuomioihin.
Erkki Havansi viittaa mm. eilisessä HS:ssa lyhyesti selostettuun Rovaniemen hovioikeuden tuomioon elokuussa 2007, jolloin hovioikeus tuomitsi muoniolaismiehen 1 vuodeksi ja 2 kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen 17-vuotiaan tytön pakottamisesta väkivaltaiseen suuseksiin. Mies teki tekonsa tytön ystävien nähden. Tekijä nöyryytti ja pahoinpiteli tyttöä lyömällä ja potkimalla tätä päähän sekä pakotti uhrin viiltelemään itseään hedelmäveitsellä. Tapaus sattui Levillä sijaitsevalla mökillä joulukuussa 2005.
Todella outo tuomio tuokin, sillä jo päähän potkiminen tulisi yleensä rangaista törkeästä pahoinpitelystä ja ehdottomalla vankeudella. Mutta Rovaniemen HO on kunnostautunut näissä merkeissä ennenkin. Ensimmäisiä julkisuudessa kummastusta herättäneitä tapauksia oli aikanaan eli vuonna 1997 Kemin pikaraiskauksena mainetta saanut juttu, jossa sekä käräjäoikeus että hovioikeus, joka ratkaisi jutun presidentti Esko Oikarisen puheenjohdolla, pitivät rangaistusta lieventävänä seikkana sitä, että raiskaus kesti vain lyhyen ajan. Presidentti Oikarinen yritti jälkeenpäin selitellä asiaa sanomalla, että "tosiasiassa" raiskauksen lyhyt kesto ei olisi vaikuttanut rangaistuksen mittaamiseen. Selitykset eivät kuitenkaan auta, sillä hovioikeus viittasi tältä osin tuomionsa perusteluissa hyväksytysti käräjäoikeuden perusteluihin, joissa raiskauksen lyhytkestoisuus katsottiin rangaistusta lieventäväksi seikaksi.
Siteeraan tässä vielä Erkki Havansia:
- Tuomioistuintemme sanoma raiskaajille tuntuu kerta kerran jälkeen olevan tämä: jos olet ensikertalainen (eli et ole aikaisemmin kärähtänyt), raiskaa iloisesti mutta lyhyesti, kohtuudessa pysyen - me tuomarit pidämme huolen siitä, että vapautesi säilyy! Raiskattujen naisten kärsimyksistä ja tuntemuksista viis! Samoin viis suuren yleisön tuomioistuimia kohtaan tuntemasta lisääntyvästä epäluottamuksesta.
Havansi toteaa, että tuomareiden rikoslakikoulutuksessa ja/tai asenteissa on perustavalla tavalla jotakin vialla. Ilmeisesti he myös tietävät VVM:n säästötoivomuksen kalliiden vankipäivien vähentämisestä. Havansi ihmettelee myös Suonenjoen jutun syyttäjää suuresti, koska tämä oli ilmoittanut olevansa tyytyväinen tuomioon. Mitä me teemme tällaisella syyttäjällä, kysyy Havansi.
31 kommenttia:
Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rangaistuskäytäntöä on tutkittu äskettäin Optulassa (julkaisu huhtikuussa 2009). Sen mukaan rangaistuskäytäntö on epäyhtenäistä, mutta rangaistuskäytännössä ei ole selviä alueellisia eroja.
http://www.om.fi/Etusivu/Ajankohtaista/Uutiset/Uutisarkisto/Uutiset2009/1238674356078
Hyvä, että tutkitaan!
Mutta tuomioistuinten yksittäistapauksissa tekemiä "mokia" tällaisilla selvityksillä ei pitäisi hyssytellä, sillä ei niitä tilastoselvityksillä voida poistaa.
Laitan omat rahani seuraavalle teorialle.
1. Toimittaja on lukenut blogistin kirjoituksen.
2. Toimittaja soittaa syyttäjälle
3. Toimittaja kysyy syyttäjältä, miksi syyttäjä ei valita tuomiosta, vedoten arvostettuun lainopin professoriin.
Lisäpainoksi katiskaan voidaan lisätä vetoaminen syyttäjämonografiaan. (Jyrki Virolainen: Rikosprosessioikeus. 2 : Rikosprosessin osalliset. WSOY Lakitieto, 2004.)
4. Syyttäjällä on pihalla kuin lumiukko.
5. Koska syyttäjä ei voi myöntää, ettei ole lukenut Virolaisen kirjoituksia, jossa mainitaan Herr, Professor, Reichsstaatsanwalt.
6. On viisasta vastata toimittajalle harkitsevansa valitusta KKO:n.
7. Tyytyväinen toimittaja naputtelee tarinansa lehteen.
Sattuma
Tästä tuleekin oiva esimerkki siitä, miten tuomioistuimet eivät enää ole riippumattomia vaan niitä ohjaa median kirjoittelu ja mielipidekirjoitukset (inkl. tämä blog).
Onkohan se mitään "tuomioistuinten ohjailua", kun olen ihmetellyt, miksi syyttäjä ei aikonut hakea muutosta hovioikeuden tuomioon? Minusta ei lainkaan.
Syyttäjän voi valittaa myös syytetyn eduksi, joten emme vielä tiedä, mitä syyttäjä/VKSV tulevat oikeastaan KKO:ssa vaatimaan. Syyttäjä Koponenhan ilmoitti lakonisesti vain "laittavansa jutun eteenpäin."
Syytetyn puolustus voisi tarttua siihen, että syyttäjän valitus KKO:een on vain näennäinen toimenpide, koska syyttäjähän ilmoitti aikaisemmin eli eilen "aidosti" olevansa hovin tuomioon tyytyväinen!
Rikoslaissa näyttää selvästi lukevan, että raiskaus on rikos itsessään eikä edellytä fyysistä väkivaltaa, kun sitä ihan maallikkona lukee.
On vaikea ymmärtää, että väkivaltarikos liitettynä raiskaukseen, erityisen puolustuskyvytön ja vahingoittuva uhri, vasta lapsi rikoksen kohteena ja poliisin ammattitietämys ja poliisin virka-asemaan lailla liitetty nuhteettomuuden vaatimus lieventäisivät raiskausrikosta.
Eihän lainsäätäjä näin ole tarkoittanut eikä kirjoittanut?
Näin kai nyt on kuitenkin mietitty?
Hyväksikäyttörikoksenkaan osalta laissa ei näyttäisi lukevan, että nämä puuhat siltä osin kuin ne on tehty lapselta saadulla "suostumuksella" olisivat lapsen iän mukana lievenevä rikos.
Ja mitä vaikuttamiseen tulee, niin eiköhän tämän blogin ainakin tähän asti aika ainutlaatuinen vaikuttavuus mediakentässä ole pelkästään hieno juttu.
Se että asioita, oikeuslaitoksen ja lainkäytön vääristymiä, politiikan paljainta rahakorruptiota tai vaikka poliisirikosten käsittelyssä mahdollisesti laajana jylläävää Hyvä veli -korruptiota saadaan vaikenemisen pitkästä perinteestä faktapohjaiseen ja analyyttiseen julkiseen keskusteluun, on kyllä pelkästään hyvä asia.
Tuomioistuimien riippumattomuuteen puuttumista tai ratkaisujen sisältöjen ohjaamista ei tietenkään ole, jos "norsunluutorneissa" reagoidaan laadukkaaseen argumentointiin ja "hallintoalamaisten" reaalitodellisuuteen.
Syyttäjä tuntuu kovin haluttomalta ajamaan asiaa. Teosta on kulunut nyt 10v vuotta. Vanheneeko tuo rikos, jos tässä vielä kuluu muutama vuosi siinä kun hankitaan korkeimman oikeuden päätös.
Vanhentumisen pelkoa jutussa ei ole, ei syyteoikeuden eikä rangaistuksen tuomitsemisen osalta.
Lapsen eli siis alle 16 vuotiaan henkilön seksuaalisen hyväksikäytön syyteoikeus vanhentuu muuten aikaisintaan vasta kun asianomistaja eli uhri täyttää 28 vuotta. Sama koskee 18-vuotta nuorempaan henkilöön kohdistunutta raiskausta. tätä koskeva uudistus tuli lakiin vuonna 2005.
Ottamatta kantaa itse tuomioon ihmetyttää kuinka kaikki tuntuvat tietävän miten juttu meni vaikka se on salainen.
Kyseisten rikosten rangaistusasteikko mahdollistaa annetun suuruisen tuomion.
Oikeuskäytännössä ensikertalaista ei tuomita puolentoista vuoden vankeusrangaistuksesta ehdottomaan vankeuteen. Raja menee kyllä juuri siinä. 1,5 - 2 vuoden vankeusrangaistuksessa tuomioistuimen on asiaa vakavasti harkittava.
Joten miten tässä voi muodostaa tämmöisen lykkausjoukon kun ei loppupeleissä tiedetä yhtään mistä on kyse?
Jos tiedettäisiin voitaisiin sanoa, että tuomio oli liian lievä.
En vierasta ajatus siitä, että lapsen raiskauksesta ei voi seurata muuta kuin ehdotonta vankeutta. Useimmat tapaukset ovat uskomattoman yököttäviä.
Vaaditun kaltainen sanktiojärjestelmä asettaa kuitenkin oikeuslaitokselle aika kovia vaatimuksia.
Ennen kuin aletaan jakamaan kakkua lapiolla täytyy tuomioiden perustelujen parantua. Seksuaalirikoksissa on aika suuri riski tulla tuomituksi sana sanaa vastaan tilateessa.
Ne ovat rikoksia, joiden luonteeseen kuuluu voimakas häpeä. Tämän vuoksi epäilty voi hätäpäissään kiistää jonkun seikan ja jää sitten myöhemmin kiinni valehtelusta vaikkei sinänsä olisi itse rikosta tehnytkään. Koko oikeudenkäynti voi alkaa väärällä jalalla siten, että vastaajan uskottavuus on jo valmiiksi mennyt.
Tietenkään tätä epäillyn lähtökohtaista hermostuneisuutta ei mitenkään paranna se, että epäillystä rikoksesta ei voi seurata muuta kuin ehdotonta vankeutta.
Lisäksi seksuaalirikoksista tuomittujen turvallisuutta vankiloissa ei voida taata. Oikeusvaltiossa rangaistus on pelkästään vapauden menetys ilman väkivaltaa vankitovereiden taholta.
Vastaaja on kiistänyt syylisyytensä molemmissa oikeusasteissa. Luulisi konstaapelin myös hakevan valituslupaa KO:sta, mikälli jaksaa uskoa syyttömyyteensä.
Antti Kortelainen ajattelee juuri niin kuin OM ja sen kouluttajat ovat opettaneet tuomareita ajattelemaan. Kyse on ns. normaalirangaistusideologiasta. Paha vain, että OM:n kouluttajat, jota ovat samalla olleet lain valmistelijoina, ovat pitkälti itse hallintoviranomaisina määritelleet kussakin rikoksissa, mikä on tai olisi sopiva normaalirangaistus kussakin tyyppitilanteessa.
Sopiiko tämä järjestelmään, jossa tuomioistuimet ja tuomarit ovat - niiden ainakin pitäisi olla - riippumattomia juuri mm. oikeusministeriöstä?
Tuomareiden pitäisi kyllä ajatella omilla aivoillaan - jos kerran niitä on. Jos näin olisi tehty ho-tapauksessakin, olisi lopputulos ollut toinen.
OM:n kouluttajien suosittama normaalirangaistus raiskauksesta lienee juuri 1,5 - 2 vuotta "ensikertalaiselle", mutta tässä olisi pitänyt ottaa huomioon, että raiskattu oli alle 16-vuotias lapsi, ja että syytetyn teko toteutti myös toisen rikoksen tunnusmerkistön. Rangaistusmaksimi näistä kahdesta rikoksesta olisi ollut kaiketi 9 vuotta vankeutta.
Teon suoritti eli alle 16-vuotiaan lapsen raiskasi 45-vuotias mies, joka vielä virkansa perusteella oli auktoriteettiasemassa uhriin nähden, koska hän oli poliisi.
Mutta uhrin aseman ja raiskauksen uhrille aiheuttaman pitkäaikaisen henkisen trauman Antti Kortelainenkin sivuuttaa tyystin.
Poliisimies varmaan pyytää myös KKO:lta valituslupaa.
"Mutta uhrin aseman ja raiskauksen uhrille aiheuttaman pitkäaikaisen henkisen trauman Antti Kortelainenkin sivuuttaa tyystin."
Juuri tätä minä tarkoitin. Kun ei tiedetä mitä tapahtui. Ei tiedetä mitä aiheutui. Eikä halutakaan tietään vaan halutaan höyhöttää voimakkaasti. Voidaan toisaalta aika pätevästi olettaa että aiheutui vakavat psyykkiset vammat.
Mutta onko meidän lähdettävä oletuksien perusteella vaatimaan todella suuria muutoksia sanktiojärjestelmään?
Sanoin ihan heti alussa etten ota kantaa itse tuomioon.
Miksi en ota? No siksi etten tiedä faktoja.
Tällaisissa tapauksissa nimenomaan juristien hälytyskellojen tulee soida. Ei pidä mennä huumaantuneena joukon mukana pötteröimään vaan pitää analyyttisesti ajatella kokonaisuutta. Nimenomaan kokonaisuutta eikä tätä yksittäistä tapausta.
Jos sitten analyyttisen otteen perusteella päädytään siihen, että raiskausrangaistuksen alarajaksi tulee kaksi vuotta ja täten käytännössä ehdotonta vankeutta niin hyvä niin. Kunhan ajatellaan aivoilla eikä ydinjatkeella!
En halua vaikuttaa nokkavalta mutta blogistilta taisi mennä kirjoituksen pointti ohi siksi etten kirjoituksen alussa voimakkaasti haukkunut hovioikeutta ja vaatinut syytetyn salvomista.
Tämä on niin ikään vaarallista. Keskusteluun ei pääse mukaan jos ei ole samaa mieltä kaikkien kanssa. No mitä järkeä sitten on keskustella?
Tehdään niin kuin kehitysmaissa, että epäilty, hupsista vaan, katoaa kesken tutkintavankeuden. Poliisi hoitakoon esitutkinnan, syyttämisen, rangaistusharkinnan ja täytäntöönpanon. Ja lähettäköön laskun luodeista sukulaisille niin saadaan diaari arkistoon!
Höpsistä! Näin sanoisin Antti Kortelaisille. - Tämän blogin keskusteluun ja kommentointiin pääsee ja on aina päässyt mukaan jokainen, vaikka olisi miten poikkeavia näkökohtia tahansa - kunhan vain pysytään asiassa.
Kortelainen ei näytä huomanneen, että minä en ole suinkaan yhtynyt siihen suureen ja suuriääniseen kööriin, joka on vaatinut hovioikeuden yksittäisen tapauksen johdosta - tai muutenkaan - koko sanktiojärjestelmän muuttamista tai edes seksuaalirikoksista tuomittavien minimirangaistusten korottamista.
Päin vastoin olen todennut, että nykyiset asteikot ovat aivan riittäviä ja sopivia.
Minä en ole huutanut lainsäätäjää tai Tuija Braxia apuun, vaan olen yrittänyt "paasata" nimenomaan lainkäyttäjille eli tuomioistuimille ja syyttäjille järkeä. Koska asteikkoa "piisaa" vaikka mihin asti, niin miksi tuomioistuimet eivät tiukenna rangaistuskäytäntöään? Tämä voisi tapahtua aivan hyvin nykyisten asteikkojen puitteissa ja rajoissa.
KKO ei voi puuttua asiaan ja antaa tarvittavia ennakkopäätöksiä, jolleivät syyttäjät valita ja vaadi rangaistusten koventamista. Mutta VKS Matti Kuusimäki, tuo Herra Syyttäjäprofessori, ei näytä todellakaan mitenkään innostuneelta patistamaan syyttäjiä valittamaan KKO:een asti.
HO:n tuomiosta tiedetään perustelut rangaistuksen mittaamisen osalta. Ne eivät todellakaan vakuuta!
Olen itse samaa mieltä Antti Kortelaisen kanssa. Tapauksen tosiseikastoa tuntematta ei voida tehdä perusteltuja johtopäätöksiä rangaistuksen määräämisestä.
Blogisti on toisaalta oikeassa siinä, että syyttäjien tulisi valittaa tuomioista, jotta tuomioistuimet voisivat kiristää seksuaalirikosten rangaistuksia.
En kumminkaan yhdy blogistin näkemykseen siitä, että esimerkiksi paljon parjattu Itä-Suomen hovioikeus voisi - tai sen tulisi - yhtäkkiä olennaisesti poiketa normaalirangaistuksista. Toisin kuin blogisti, en näe normaalirangaistusajattelua myöskään ongelmana tuomioistuinten riippumattomuuden kannalta.
Normaalirangaistusajattelulla turvataan yhdenvertaisuutta. Erityisesti niin vaikeassa ja harkinnanvaraisessa asiassa kuin rangaistuksen määräämisessä, normaalirangaistusjärjestelmästä luopuminen johtaisi aivan kestämättömiin lopputuloksiin, kun jokainen tuomioistuin voisi määrätä rangaistuksen "miun maun mukkaan".
Olen samaa mieltä Kortelaisen kanssa myös siitä, että kun ei tiedetä rangaistuksen määräämiseen vaikuttavia perusteita, ei liene syytä moitiskella Itä-Suomen hovioikeuden tuomiotakaan. Vai ei kai blogisti todella usko siihen, että tiedotusvälineet olisivat tiedottaneet asiasta täysin neutraalisti?
Erityisesti seksirikosjutuissa uutisointi perustuu pikemminkin raflaaviin kärjistyksiin ja olettamuksiin. Muuhun kuin saunapuhtaaseen spekulooraamiseen se tuskin voisi perustuakaan, kun tuomio on suurimmassa osassa tapauksia -oikeudellisesti täysin pätevin perustein- salainen.
Tosin tuomioistuimet voisivat, ja niiden pitäisi, kuten blogisti totesi, kirjoittaa salaisista ratkaisuista ratkaisutiivistelmiä. Näinhän esim. Rovaniemen KO teki HIV-tapauksessa.
Näkisin, että tietyn rikoslajin normaalirangaistusten kiristämisessä kysymys on niin tärkeästä asiasta, että rangaistuskäytännön muuttaminen edellyttää välttämättä KKO:n kannanottoa, mieluiten edustavaa prejudikaattisarjaa, jossa mahdollisimman yksiselitteisesti otettaisiin kantaa myös siihen, millaiset seikat voidaan ottaa rangaistusasteikkoa tai rangaistusta lieventävinä tekijöinä huomioon.
Apropos, nyt kun blogisti on ilmoittanut huolensa seksirikosten rangaistusten lievyydestä, voisi blogisti seuraavassa blogissa siirtyä käsittelemään Antti Kortelaisen kommentissaan esiin nostamaa seikkaa. Eli sitä, miten vastaajan oikeusturvasta kyetään asianmukaisesti huolehtimaan todistusharkinnassa, jossa kysymys on useasti sana-sanaa-vastaan-tilanteesta.
Tässä Itä-Suomen hovin raiskaustuomiosta nousseessa kohussa ainakin allekirjoittanutta hämmentää suuresti se, miten julkisessa sanassa täysin ohitetaan se, että tapahtumasta oli kulunut useita vuosia! Eikö ketään, pl. allekirjoittanut ja Antti Kortelainen, todellakaan kiinnosta, millaiseen näyttöön syyksilukeminen on luultavasti perustunut? Ja edelleen: eikö kukaan näe mitään uhkia siinä, että tuomioistuimet ryhtyvät jakamaan ankaria raiskaustuomioita pelkästään asianomistajaksi - tai "uhriksi" - ilmoittautuneen tahon väitteiden perusteella?
Asser Salo tuntuu olevan kirjoituksensa perusteella pahasti kesäterässä!
En minä ole ollut tapauksen ja hovioikeuden tuomion suhteen todellakaan tiedotusvälineiden varassa", kuten Asser väittää.
Kuten olen kertonut edellisessä blogissani - sitä Asser ei näytä edes lukeneen - tilasin hovioikeudesta jäljennöksen tuomiosta ja sain myös sen. Perustan tietoni hovioikeuden tuomioon, en tiedotusvälineisiin, kuten Asser.
Kyllä siinä on rangaistuksen mittaamista ja ehdollisuutta perusteltu, eivät perustelut ole tuolta osin salaisia!
Perustelut rangaistuksen lieventämiseksi ovat juuri ne, jotka olen kertonut moneen kertaan, mutta joita Asser ei näytä lainkaan huomioineen. Siis 1) väkivallan lievyys, 2) uhrin ikä eli "lähes" 16-vuotta ja 3) se, ettei syytettyä ole aiemmin rikoksista tuomittu.
Oltiinpa normaalirangaistusajattelusta mitä mieltä tahansa, niin eivät nuo perustelut vakuuta, kuten ole moneen kertaan todennut.
Asser on väärässä siinäkin, kun hän väittää, että minä olisin sitä mieltä, että normaalirangaistusajattelusta luopuminen merkitsisi muka sitä, että jokainen tuomioistuin ja tuomari voisi ja saisi temmata rangaistukset hatustaan "miun maun mukkaan.!" Hämmästyttävä väite!
Tietenkin tieto tietyn rikostyypin yleisestä rangaistustasosta on tuomarin tiedossa ja vaikuttaa hänen harkintaansa, mutta pointti onkin siinä, ettei tuomari voi olla sidottu mihinkään osin fiktiivisiin "normaalirangaistuksiin." Hänen tulee kyetä ottamaan tapauksen erityispiirteet huomioon ja pohtimaan perusteluissaan niiden merkitystä.
Tätä Itä-Suomen HO ei ole po. jutussa eikä monessa muussakaan jutussa perustelujensa mukaan tehnyt eikä välittänyt tehdä, vaan sen ajattelu perustuu juuri kaavamaiseen normaalirangaistusajatteluun. Siksi hovioikeuden lopputulos menikin pieleen. Samalla tavalla näyttävät toimivan monet muutkin tuomioistuimet ja tuomarit.
Siis vielä kerran - jottei tätä enää jankutettaisi - minä tiedän hovioikeuden rangaistukseen vaikuttaneet perustelut ja voin niiden perusteella arvioida ja arvostella tuomiota!
Asserin esille nostamasta näytön arvioinnista me emme sen sijaan voi tietää mitään, koska hovioikeus on julistanut syyksilukemisensa ja näytön perustelut kokonaan salaisiksi aina vuoteen 2068 saakka. Jos ja kun Assser on tuolloin vielä elossa, niin ottakoon perusteluista silloin selvää!
"Höpsistä! Näin sanoisin Antti Kortelaisille. - Tämän blogin keskusteluun ja kommentointiin pääsee ja on aina päässyt mukaan jokainen, vaikka olisi miten poikkeavia näkökohtia tahansa - kunhan vain pysytään asiassa."
Pitää aivan varmasti paikkaansa. Tässä blogissa oikeasti keskustellaan eikä hymistä. Erityisesti blogistin selkeät mielipiteet ovat tämän blogin suola.
Tarkoitin lähinnä yleistä keskustelua seksuaalirikoksissa. Siinä on se ongelma, että siinä ei saa ottaa vastaajan oikeuksia huomioon ollenkaan. Siinä keskustelussa ohitetaan aina syyksilukeminen ja oletetaan heti, että näyttö on otettu oikein vastaan.
Ei kai kukaan kiellä tai ole kieltänyt pohtimasta seksuaalirikosjuttujen näyttöongelmia. Tässä I-SHO:n jutussa nyt vain on se ongelma, ettei näytön pohtiminen ole ylipäätään mahdollista, koska tuomion perustelut julistettiin syyksilukemisen ja näytön arvioinnin osalta sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa.
Tuskinpa KKO tulee myöntämään jutussa syytetylle valituslupaa näytön arvioinnin perusteella. Onhan juttu puitu jo kahteen kertaan suullisessa pääkäsittelyssä, ensin käräjäoikeudessa ja sitten vielä hovioikeudessa. Kyllä sen luulisi riittävän.
Ovathan monet lakimiehet, jopa useat rikosasianajajat, sekä tietysti kaikki hovioikeudet yleensä sitä mieltä, että käräjäoikeudessa esitetyn näytön uudelleen vastaanottaminen on hovioikeudessa turhaa! Itse en kyllä tätä näkemystä allekirjoita, mutta kyllä kaksi suullista pääkäsittelyssä yhdessä jutussa yleensä aina riittää.
Kas vain, Asserilta meni lauantai-illan huumassa pahasti ohi tuo, että blogisti oli todella tutustunut tuomioon. Nuo blogistin esittämät näkemykset olivat paikka paikoin niin vinkeitä, että luulin "kelpo Homeroksen" jo torkahtaneen.
Onneksi sentään ei, eli mea culpa. Tällä kertaa torkahti Asser.
Mutta kumminkin.
Normaalirangaistusajattelussahan kysymys on juuri siitä, että jutun tosiseikaston erityispiirteet otetaan - tai ainakin pyritään ottamaan - mahdollisimman suuressa määrin huomioon rangaistuksen määräämisessä. Harkinnassa pidetään kuitenkin vertailukohtana fiktiivistä "normaalitapausta".
Normaalirangaistusjärjestelmän tarpeellisuus on eri asia kuin se, onko tuomioistuin juuri tässä tapauksessa onnistunut rangaistuksen määräämisessä. Nähtävästi ei.
Näkisin kumminkin, että tekijän ensikertalaisuudella tulee olla merkitystä rangaistusasteikon lieventämisessä. Myös uhrin ikä -lähellä suojaikärajaa - voi kyllä vaikuttaa rangaistuksen määräämisessä lieventävänä tekijänä, jos kysymys on lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Jos kerran rangaistus on sitä ankarampi, mitä nuoremmasta lapsesta on kysymys, on johdonmukaisuuden nimissä pakko hyväksyä argumentti myös toiseen suuntaan.
Sitä vastoin "väkivallan lievyys" ei kyllä tunnu kelvolliselta argumentilta.
Edelleen olen kumminkin sitä mieltä, että normaalirangaistusajattelusta luopuminen - eli vertailukohtana harkinnassa ei pidettäisi edes sitä fiktiivistä keskivertotapausta - puolestaan todella johtaisi siihen, että tuomioistuin voisi tuomita rangaistuksen "vain" oman harkintansa mukaan.
Eli emme tulkintani mukaan ole eri mieltä normaalirangaistusajattelun tarpeellisuudesta - erimielisyys kohdistuu näemmä siihen, mitä normaalirangaistusajattelulla ymmärrämme tarkoitettavan.
Asser tulee kyllä vuonna 2068 tutustumaan tuohon tuomioon - edellyttäen, että on vielä maajalassa.
Siitä näytön arvioinnista vielä:
Vaikka emme tiedä Itä-Suomen hovioikeuden jutun konkreettisista faktoista mitään, olisi miellyttävää lukea vaihteeksi myös sellaisia puheenvuoroja, joissa jokin arvovaltainen taho - jollaiseksi myös blogistin mielipidevaikuttajana luen - käyttäisi puheenvuoron niistä mahdollisista ongelmista, joita näytön arviointiin tällaisissa tapauksissa liittyy ja jotka usein tuppaavat unohtumaan.
Heinäseipäiden kalistelulla ja lynkkausmentaliteetin lietsomisellakin on viihdearvoa, mutta tosiaan, vaihtelun vuoksi ja tasapuolisuuden nimissä olisi hauska lukea edes yksi tällainen kirjoitus. Siitäkin huolimatta, että tuomioiden perustelut ovat pääsääntöisesti salaisia.
Nimimerkki Asser Salo on tässä keskustelussa kysynyt, että "eikö kukaan näe mitään uhkia siinä, että tuomioistuimet ryhtyvät jakamaan ankaria raiskaustuomioita pelkästään asianomistajaksi - tai "uhriksi" - ilmoittautuneen tahon väitteiden perusteella?"
Ei kai Asser nyt sotke todistusharkintaa ja rangaistuksen mittaamista - tietenkään tuomioistuimien ei pitäisi jakaa mitään tuomioita pelkkien väitteiden perusteella.
Ei toki ole mikään salaisuus, että tuomioistuimet toisinaan kompensoivat ongelmallista näyttöä sillä, että syytetty todetaan syylliseksi, mutta "varmuuden vuoksi" annetaan alhainen rangaistus. Samaa sarjaa on tuomioistuinten taipumus mielistellä jutun hävinnyttä osapuolta hyväksymällä hyvin kepein perusteluin mahdollisimman monta sen argumenttia, ettei häviöstä vain jäisi paha mieli - siinä sivussa tulee tietenkin vahvistettua mitä omituisimpia tulkintoja.
Joka tapauksessa, rikosjutussa ratkaistaan tietysti ensin syyllisyyskysymys, onko syytetty syyllinen. Vastaus on joko 100% kyllä tai 100% ei, mitään välimuotoja ei ole olemassa.
Kun syyllisyyskysymys on ratkaistu, valitaan rangaistuslaji ja päätetään rangaistuksen mittaamisesta. Tässä harkinnassa ei enää palata kysymykseen siitä, saattaisiko tuomittava kuitenkin olla syytön - lievää rangaistusta ei tietenkään missään tapauksessa voida perustaa siihen seikkaan, että näyttönä oli vain uhrin sana ja syyllisyyskysymys on siksi mahdollisesti ratkaistu väärin, kuten nimimerkki Asser Salo tuntuu ajattelevan!
Asserille - Jäädäänpä sitten vain odottelemaan tuon "arvovaltaisen tahon" ilmaantumista näyttämölle!
Normaalirangaistussysteemi on jo terminä huono sikäli, että siinä tuodaan esiin ajatus, jonka mukaan "jokin (arvovaltainen) taho" olisi jossakin määritellyt rikostyyppien normaalisti tuomittavat rangaistukset. Näitä "normeja" esittävät lainvalmisteluun osallistuneet asiantuntijat, jotka sitten myös "kouluttavat" tuomareita normaalirangaistusajatteluun. Tämä on tietenkin periaatteessa hyvin ongelmallista.
Kun tuomarit ovat tunnetusti laiskaa väkeä ottamaan itse asioista selvää, lukemaan oikeuskirjallisuutta ja tutustumaan KKO:n prejudikaatteihin (myös niiden perusteluihin), ovat nämä OM:n "kouluttajat" joskus - ainakin 10-15 vuotta sitten - laatineet oikein kirjallisia "listoja" tai tarkkoja ohjeita, joista ilmenee lähes kuukauden tarkkuudella, mitkä ovat tietyn tyyppisten rikosten normaalirangaistukset. Näitä sitten tuomarit tuijottelevat istuntosaleissaan rangaistuksia mitatessaan. Tämä on karmea kuva tuomareiden riippuvuudesta hallinnollisiin ohjeisiin ja niihin "normaalirangaistuksiin." Itsekin olen tuomarina 1970- ja -80-luvulla toimiessani nähnyt tällaisia "listoja."
Hyväksyn kyllä KKO:n rangaistuksen mittaamista ohjaamaan tarkoitetut ennakkopäätökset, mutta en sen sijaan muunlaista viralliseksi tarkoitettua ohjausta. Näihin ennakkopäätöksiin ja erityisesti niiden perusteluihin tuomareiden pitäisi huolella tutustua, mutta valitettavasti näin ei tapahdu.
En panisi seksuaalirikosjutuissa tekijän ensikertalaisuudelle läheskään niin suurta painoa kuin Asser Salo tuntuu tekevän. Jos tekijä on nuori eli 15-20 vuotias henkilö, ensikertalaisuudella on toki merkitystä, mutta jos kyseessä on vanhempi ja esimerkiksi jo 30-40 vuotias ihminen, on tilanne toinen.
Tässäkin pitäisi ottaa uhrin näkökulma huomioon. Pitäisi noteerata myös se, raiskaus saattaa olla ja varmasti usein onkin myös nuoren, alle 16-vuotiaan uhrin ensimmäinen sukupuoliyhdyntä, ei siis pidä tuijottaa yksinomaan siihen, että teko on syytetylle ensimmäinen raiskaus! Raiskauksesta uhrille jää asiantuntijoiden mukaan aina pitkäaikainen henkinen trauma, joka lapsiuhrilla saattaa tulla esiin vasta myöhemmässä iässä.
Asser Salo ei tunnu ajattelevan yhtään tai riittävästi sitä, että po. tapauksessa tekijä oli sekä ikänsä että virka-asemansa perusteella selkeässä auktoriteettiasemassa uhriin nähden. Tällöin tekijän ensikertalaisuus - hän ei ole aikaisemmin ainakaan jäänyt kiinni raiskauksesta - ei paljon mielestäni paina. Mutta jos ajattelee ahtaasti normaalirangaistussysteemin edellyttämällä tavalla, kuten Assser tekee, arvioi tilannetta (valitettavasti) toisin.
Ja sitten vielä se suojaikä - taas kerran! Olen ehdottomasti eri mieltä Asserin kanssa! Jos raiskaus olisi kohdistunut esimerkiksi 8-10-vuotiaaseen lapseen, olisi lapsen ikä tullut tietenkin ottaa huomioon rangaistusta enentävänä ja raskauttavana seikkana.
Mutta eihän tästä tietenkään "seuraa" millään välttämättömyydellä eikä muutenkaan, että jos lapsi onkin jo 15 vuotta täyttänyt tai jo lähellä 16 vuotta, että tuolloin olisi kyseessä rangaistusta lieventävä seikka! Tämä on täysin nurinkurinen ajatus ja perustelu. Tuollainen ajattelu johtaisi siihen, että 14-16-vuotiaat lapset olisivat seksuaalisesti tavallaan "vapaata riistaa," joiden hyväksikäytöstä tai edes raiskauksesta ei nyt niin kovasti tarvitse välittää!
Asserin uhrin ikään koskeva "malli", johon myös hovioikeus on ihme kyllä sortunut, on täysin pielessä ja osoittaa vain, ettei hovioikeus ole ymmärtänyt eikä välittänyt tarkastella raiskausta ja hyväksikäyttöä lainkaan rikoksen uhrin kannalta.
Anonyymille
Missä vaiheessa sotkin todistusharkinnan ja rangaistuksen määräämisen? Rangaistus toki määrätään vasta, kun teko on näytön perusteella luettu syyksi tuomitsemiskynnyksen edellyttämällä varmuudella.
Totesin vain, että näiden rangaistuksen määräämistä koskevien puheenvuorojen ohella olisi syytä kiinnittää huomiota myös toisenlaisiin ongelmiin, jotka näyttävät ajankohtaistuneen tuossa I-SHO:nkin jutussa ja joihin anonyymikin puheenvuorossaan viittaa.
Juuri tuollaisten anonyymin kaltaisten puheenvuorojen vuoksi olisi syytä, että joku "arvovaltainen taho" käyttäisi puheenvuoron perusasioista. Eli siitä, että rangaistuksen määräämistä ja näytön arviointia EI saa sotkea keskenään. Ja että tekoja ei tulisi, muun näytön ollessa heikkoa tai puuttuessa kokonaan, lukea vastaajan syyksi.
Tuon selvemmin en osaa asiaani sanoa.
Toisaalta, jonkin normin tunteminen ja halu totella sitä ovat kaksi eri asiaa. Vaikka normin tuntisi, sitä ei välttämättä halua noudattaa. Siksi toivonkin, että anonyymi ei ole tuomari.
Veikkaisinpa, päätellen tuosta tahallisesta tai tahattomasta väärinymmärryksestä ("kepein perustein syyksiluetusta rikoksesta pitää määrätä lievempi rangaistus"), että anonyymi on insinööri. Tai opettaja.
Blogistille
No, täytyypä jäädä odottamaan muita puheenvuoroja aiheesta, ellei blogisti kerran tahdo palata aiheeseen.
Ja mitä tulee tuohon rangaistuksen määräämisen ohjaamiseen: minusta ohjaaminen tässä tapauksessa kuuluu KKO:lle. Ei millekään muulle taholle. Tämä on kumminkin eri asia kuin normaalirangaistusajattelu ja sen tarpeellisuus.
Normaalirangaistusajattelu ei myöskään kiellä sitä, että rikoksentekijän virkamiesasema poliisina otettaisiin huomioon rangaistusta ankaroittavana tekijänä, joten tältä osin blogisti haukuskelee väärää puuta.
Olen samaa mieltä siitä, että poliisin osalta tekoa tulisi arvioida tavallista kansalaista ankarammin. (Olettaen siis, että blogisti on tätä mieltä - se ei oikein käynyt ilmi tuosta vastauksesta.)
Ja vielä iän vaikutukseen: missä sanoin, että 14-16-vuotiaat olisivat "vapaata riistaa"?
Ajatus tietysti on, että esimerkiksi paria kuukautta vaille 16-vuotias (kuten jutussa) henkilö on lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevassa jutussa hieman eri asemassa kuin 6-vuotias. Raiskauksen osalta ei.
Tämä siksi, että 15-vuotias voinee tosiasiallisesti, ei oikeudellisesti, olla kypsä päättämään esimerkiksi siitä, tahtooko harrastaa yhdyntää 19-vuotiaan poikaystävänsä kanssa. (Niin, vaikka tässä tapauksessa ei kysymys tällaisesta asiasta ollutkaan, niin lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä voi lain tarkoittamassa mielessä olla tuollainenkin.)
Myös ISH-O:n tapauksessa asianomistajan ikä otettiin huomioon nimenomaisesti lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä seuraavaa rangaistusta määrättäessä, eikö vain. Ja tuon syytekohdan osalta kysymys ei ymmärtääkseni ollut kokonaisuudesta, jossa tekijä olisi samalla syyllistynyt raiskaukseen.
Raiskauksen kannalta, kuten todettua, iällä ei ole merkitystä.
Jotta väärinkäsityksiä ei jäisi, vielä todettakoon:
Mikään lapseen kohdistuva seksuaalirikos ei ole arkikielen tarkoittamalla tavalla "lievä" siten, että sitä olisi syytä väheksyä.
Samalla on kumminkin syytä muistaa, että "laki on kaikille sama, vain tuomiot vaihtelevat". Näin on, ja tuleekin oikeusvaltiossa olla. Saman asteikon puitteissa on tarkasteltava törkeysasteeltaan hyvin erilaisia tekoja, joista toiset ovat välttämättä toisia "lievempiä". Kaikkien ollessa kuitenkin äärimmäisen moitittavia.
Tämä tahtoo usein unohtua. Tai sitten se unohdetaan tahallisesti. Pesuvadista nakataan usein samalla myös terve järki ja suhteellisuudentaju. En väheksy uhrin kärsimystä, mutta kyllä kai rangaistuksen määräämisessä täytyy, näin puhtaan juridisesti, ottaa huomioon muitakin asioita!
No, ehkä KKO myöntää jutussa valitusluvan. Se olisi ainakin näemmä tarpeen...
Tyypillistä normaalirangaistussysteemi-ajattelun näivettämää ajattelua oli Asserin toteamus siitä, että "ensikertaiselle tuomittava vankeusrangaistus määrätään normaalisti ehdolliseksi." Tätä kaavamaista "normia" toistelee myös I-SHO tuomiossaan. "Ensikertaisen" uhrin kärsimyksistä viis!
"Poliisia rikoksentekijänä on syytä rangaista jokaisesta rikoksesta ankarammin kuin muita"; tämäkin Asserin "ohje" kuulostaa normaalirangaistusajattelijoiden liturgialta. Ei ole, mutta silloin kun uhri on alistussuhteessa auktoriteettiasemaan omaavaan poliisiin tämän iän ja virka-aseman perusteella, on asia toinen. Lisäksi ja mikä tärkeintä: poliisisyytetyn ensikertalaisuudelle ei voida tuollaisessa tilanteessa panna suurtakaan painoa.
Lapsiuhrin ikää ei tietenkään tule pitää sillä tavalla kategorisesti rangaistusta lieventävänä seikkana myöskään lapsen seksuaalista hyväksikäytön osalta niin kuin I-SHO ja Asser Salo kaavamaisen normaalirangaistusideologiansa edellyttämällä tavalla vaativat. Hyväksikäyttöä ei voi erottaa raiskauksesta, koska se toteutettiin juuri raiskauksen avulla.
Vaikka Asser Salo puhuu yleisellä tasolla kauniisti siitä, että kaikki rikokset ovat äärimmäisen moitittavia, hän tuntuu olevan valmis lipsumaan siitä jos normaalirangaistusideologia sitä edellyttää.
"Noh, eihän tuo raiskaus - ja varsinkaan tuo lapseen sekaantuminen - nyt niin kauheaa ollut, että siitä pitäisi määrätä ehdoton rangaistus, kun väkivalta oli vain vähäistä ja uhri oli vain vähän alle 16-vuotias ja tekijä oli sentään ensikertalainen."
"Hemmetti sentään, ehdollinen rangaistushan on tällaisesta teosta aivan normaali rangaistus, siis me tuomitsemme sen; tätä varten meidän pitää - saakeli vie - alentaa ensin käräjäoikeuden tuomitsemaa rangaistusta alle kahden vuoden; pannaan samalla puoli vuotta sen alle, ettei synnyt epäilyä, että me olisimme alentaneet rangaistuksen vain hieman alle kahden vuoden, jotta voisimme määrätä sen ehdolliseksi."
Kiva lukea asiallistakin keskustelua aiheesta. Esim. Hesarin verkkokeskustelusssa valtaosa porukasta vaatii munia valtiolle jokaiselta, joka syyllistyy minkäänlaiseen seksuaalirikokseen.
Mitenkään vähättelemättä uhrien kärsimyksiä muistelen, että olen itsekin ollut seksuaalirikoksen uhri (ellei laki 60-luvulla ollut toinen). Olin nimittäin 14-vuotiaana poikana luonnon helmassa yhdynnässä 16-vuotiaan tytön kanssa. Tyttö oli aktiivisempi osapuoli. Ilmiselvä rikos siis, mutta olen pärjännyt kuusikymppiseksi saamatta siitä vammaa sielulleni, enkä tyttöäkään muistele pahalla.
En muista 60-luvun rikoslain po. säännöksiä, mutta nykyisenkään lain mukaan anonyymin kertoma akti kahden melko samanikäisen henkilön kesken ei välttämättä olisi rikos, ks. RL 20 luku 6 §:n 2 momentti.
Tässä(kin) keskustelussa huomaa, miten keskustelijat puhuvat tahtoen tai tahtomattaan toistensa yli ja ohi.
Joudun jatkuvasti loukkaantumaan Asser Salon puolesta, kun blogisti tyrmää jonkin hänen väitteensä, mutta puhuu eri asiasta kuin on ollut kysymys.
Otan yhden esimerkin näistä monta väitettä sisältävistä lauseista, joihin saa vastattua tyrmäävästi, mutta niin, että alkuperäisen lauseen esittäjä ei käsitä, miten noin väärin voikin sanomani ymmärtää:
"Poliisia rikoksentekijänä on syytä rangaista jokaisesta rikoksesta ankarammin kuin muita"; tämäkin Asserin "ohje" kuulostaa normaalirangaistusajattelijoiden liturgialta. Ei ole, mutta silloin kun uhri on alistussuhteessa auktoriteettiasemaan omaavaan poliisiin tämän iän ja virka-aseman perusteella, on asia toinen. Lisäksi ja mikä tärkeintä: poliisisyytetyn ensikertalaisuudelle ei voida tuollaisessa tilanteessa panna suurtakaan painoa.
1. Asserin mielestä poliisin ammatti on aina tuomiota koventava peruste.
2. Blogistin mielestä näin ei aina ole.
3. Miksi blogisti mainitsee poliisin iän puhuttaessa viran tuomasta auktoriteettiasemasta? Jos sillä on jotain merkitystä, niin kahdesta eri ikäisestä poliisista toinen saisi samasta teosta eri rangaistuksen.
4. Jos "tuollaisessa tilanteessa" ensikertalaisuudelle ei "voida panna suurtakaan painoa", on kyseessä joko mielipide tai laillinen peruste rangaistuksen mittaamiselle. Minulle ei ainakaan ole selvää, kummasta on kysymys, eikä ilmeisesti blogin lakimiehillekään.
5. Erityisesti tässä tapauksessa minua hämmästyttää, että tuota poliisin auktoriteettiasemaa tuodaan esille. Silloin pitäisi tietää ainakin, että tyttö tiesi miehen olevan poliisi, ja että tällä oli vaikutusta häneen. Saattoihan tyttö tuntea miehen vaikka urheiluseuran valmentajan roolissa vuosien ajalta. Koska tästä ei käsittääkseni ole julkista tietoa, keskustelu vaikuttaa hedelmättömältä.
Sorry, olen ehkä kohdellut kommenteissani Asser Saloa turhan kovasanaisesti! Asserhan on ehdottomasti parhaita kommentaattoreita.
Olen puhunut tai ainakin tarkoittanut puhua kahdesta eri asiasta: 1) syytetyn eli tekijän iästä (45 v.) ja 2) siitä, että tekijä oli poliisi. Siis en ole puhunut "poliisin iästä."
Tekijän ikä on nähdäkseni jo sinänsä auktoriteettia ilmentävä seikka, vaikka tekijä ei olisi ollutkaan poliisi.45-vuoden ikäisen tekijän ja 15-vuotiaan uhrin välillä vallitsee yleisen elämänkokemuksen mukaan em. auktoriteetti- tai alistussuhde, jota raiskaaja pyrkii käyttämään hyväkseen.
En tiedä, tiesikö uhri tekijän olleen poliisi. Jos tiesi, tämä tukee myös em. auktoriteettisuhdetta. Mutta vaikkei tiennytkään, niin kuvittelisin kokeneen poliisimiehen käytöksellään pystyneen luomaan ja ehkä halunneenkin luoda tosiasiallisen auktoriteettitilanteen ennen tekoa.
Jos tekijä oli esimerkiksi urheiluseuran valmentaja, niin sitä suuremmalla syyllä kyseessä oli auktoriteettiaseman väärinkäyttö.
Näissä olosuhteissa tekijän ensikertalaisuudelle ei voida mielestäni panna kovinkaan suurta painoa. PItäisi ottaa huomioon myös uhri ikä ja se, että hän oli - mahdollisesti - ensimmäistä kertaa sukupuoliyhdynnässä miehen kanssa. Kerta lienee ollut ainakin ensimmäinen raiskaus, jonka uhriksi asianomistaja joutui.
Sunnuntain Aamulehdessä tästä keissistä haastataltu IS HO laamanni antaa ymmärtää, että poliisius olisi päinvastoin huomioitu ja yleisesti aina huomioitava rangaistusta määrättäessä rikoslain 6. luvun 7. kohdan mukaisena rangaistusta lieventävänä tekijänä.
Virassa toimivalta poliisilta tulisi poliisilain mukaan edellyttää erityistä lainkuuliaisuutta ja nuhteettomuutta ja ainakin vakavista rikoksista pitäytymistä.
Tästä seuraa, että poliisia saattaa uhata normaalikäytännön tasoisen rangaistuksen sattuessa viraltapano, mikäli esimiehet tältä osin noudattaisivat heiltä edellytettyä linjaa.
Tästä asetelmasta ja ajattelusta seuraa väistämättä, että poliisin tekemä vakava rikos on meillä aina lievemmin rangaistava kuin muiden.
Onko nyt sittenkin ollut kyse myös tästä, vaikka tätä perustelua ei olekaan kirjoittu HO päätökseen?
Blogistikin taisi aiemmin perustekstissään mainita yhden lauseen verran poliisirikosten ilman aidon rikosvastuun vaaraa tekemiselle suotuisan käytäntömme ja niiden muita helläkätisemmän rangaistuskohtelun yhtenä otaksuttavana, mutta ei välttämättä täysin hyväksyttävänä syynä tämänkertaisiin rangaistuksen lievennyksiin HO:ssa.
Anonyymi kiinnitti tässä kommentointiketjussa huomiota keskeiseen asiaan eli ns. "kompromissituomioihin", jotka eivät toki kuulu rikosprosessiin, mutta jotka kuitenkin ovat yleisiä. Niissä kompensoidaan näytön epäselvyyttä rangaistuksen pituudessa eli tuomitaan lievä rangaistus kun syyllisyyskysymys on epäselvä. Suomalaiselle käräjätuomarille tuntuu usein olevan kaikkein vaikeinta syytteen hylkääminen. Olen lukemattomia kertoja nähnyt tuomarin menevän suorastaan paniikkiin, kun on alkanut näyttää siltä että näyttö on olematon. En tiedä, mikä tuohon on pääsyy enkä varsinkaan tiedä, voisiko tuossa raiskaustapauksessa olla tuosta kyse. En usko, sillä hovissa nuo kompromissituomiot ovat harvinaisempia.
Välillä olen ajatellut, että taustalla on jonkinlainen kollegiaalisuus muita valtion virkamiehiä eli poliisia ja syyttäjää kohtaan. Tuomari ajattelee, että kun poliisi ja syyttäjä kovalla työllä ovat tuoneet jutun tänne saakka niin en minä tahdo tehdä työtä turhaksi hylkäämällä syytteen. Saan vielä pehmon maineen ja poliisien vihat. Mieluummin vähäinen rangaistus, valittakoot sitten hoviin jos on syytön.
Tuo kollegiaalisuus näkyy poliisin toimiessa todistajana oikeudessa. Poliisi saa jäädä suoranaisesta valheesta kiinni ennen kuin tuomari suostuu epäilemään kertomuksen luotettavuutta. Ehkä tuo kollegiaalisuus toimii myös silloin kun poliisi on syytettynä?
"laamanni antaa ymmärtää, että poliisius olisi päinvastoin huomioitu ja yleisesti aina huomioitava rangaistusta määrättäessä rikoslain 6. luvun 7. kohdan mukaisena rangaistusta lieventävänä tekijänä."
Ai samalla tavalla kuin "kohteen" pääministeriys on raskauttava yksityisyyttä arvioitaessa. Tuntuu etteivät Suomen lait oikein ole joillain "ammattilaisilla" hallussa. Eikös näiden perusteella jo voitaisi alkaa jakaa vähintäänkin potkuja epäpätevyydestä?
Sana lapsiraiskaaja viittaa raiskaajaan joka on lapsi?
Oikea termi on lapsenraiskaaja (vrt. lapsenmurhaaja).
Näihin termeihin liittyy suuresti epämääräisyyttä, varsinkin verrattaessa raiskauksia ja murhia keskenänsä, kuten edellinen anonyymi teki.
Vrt. joukkoraiskaus ja joukkomurha.
Eipä vain pädekään enää sama logiikka.
Sana joukkoraiskaus ymmärretään useimmiten niin että tekijänä eikä kohteena ole joukko.
Sana joukkomurha ymmärretään taas useimmiten niin että joukko on kohteena ja tavallisimmin tekijänä yksi henkilö. Näin ainakin kouluammuskelujen kohdalla joita on joukkomurhiksi nimetty.
Lähetä kommentti