Viipurikin oli aikanaan hovioikeuskaupunki1. Kirjoituksissani 122 ja 123 olen kertonut Itä-Suomen hovioikeuden tuomiosta, jolla hovioikeus lievensi suonenjokelaisen poliisimiehen käräjäoikeuden raiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitseman 2 vuoden ja 10 kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen 1 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeutta ja määräsi rangaistuksen ehdolliseksi. Lisäksi syytetty tuomittiin 70 tunnin yhdyskuntapalveluun. Hovioikeus myös alensi syytetyn rikoksen uhrille maksettavaksi tuomitun kärsimyskorvauksen 8 000 eurosta 5 000 euroon.
2. Hovioikeuden tuomio on aiheuttanut suurta hämmästystä ja suorastaan raivostunutta kritiikkiä tulikumina käyvissä verkkokeskusteluissa. Facebookin on perustettu ryhmä 100 000 vastaan Itä-Suomen hovioikeus, johon oli lehtitietojen mukaan liittynyt viime viikon lopulla jo 40 000 Facebookin käyttäjää, joiden mielestä hovioikeuden tuomioihin on jo korkea aika puuttua. Koska hovioikeus määräsi tuomionsa perustelut syyksilukemisen ja näytön arvioinnin osalta salaisiksi, ei ihmisillä ole ollut tietoa ratkaisun perusteista. Tämän vuoksi Aamulehti kysyi 1.7. hovioikeudessa jutun ratkaisseen kokoonpanon puheenjohtajana toimineelta hovioikeudenneuvos Markku Ukkolalta, mitä tarkoittaa rangaistusseuraamuksen perusteluissa ilmaistu käsite "verrattain lievä väkivalta."
3. Ukkolan vastaus oli odotettu: "En halua sanoa tähän mitään." Vastaus on sinänsä korrekti, sillä jos oikeus kerran on määrännyt perustelunsa salaisiksi, ei joku oikeuden jäsenistä saa kertoa, mitkä nuo perustelut jonkin seikan osalta olivat. Mutta ehkäpä perustelut päätettiin julistaa salaisiksi osin juuri siksi, ettei oikeuden jäsenten tarvitsisi niitä jälkeenpäin julkisuudessa selitellä. Niin kuin blogissani 122 kerroin, hovioikeuden ei olisi ollut pakko määrätä perustelujaan salaisiksi. Joka tapauksessa hovioikeus olisi voinut laatia julkisen selosteen, jossa perusteluja olisi sanotulta osin (verrattain lievä väkivalta") hieman raotettu. Mutta hovioikeus ei laatinut selostetta.
4. Ukkola vastasi kuitenkin toimittajan toiseen kysymykseen siitä, miksi hovioikeus oli pitänyt rangaistusta lieventävänä seikkana sitä, että uhri oli "vuoden päässä" 16 ikävuodesta; itse asiassa uhri lienee ollut tekohetkellä lähempänä 16 kuin 15 vuotta. Hovioikeudenneuvos Ukkolan vastaus oli odotetun lakoninen: "Siksi, että teko on aina sitä törkeämpi, mitä nuorempi uhri on."
5. Tässä kohdin Markku Ukkola ja koko hovioikeus iski kuitenkin minusta kirveensä niin sanotusti kiveen. Kuten olen blogeissani 122 ja 123 - ks. myös kommenttipuheenvuorojani - todennut ja kantaani perustellut, se, että uhri on "jo 15 vuotta täyttänyt", ei voi olla mikään rangaistusta lieventävä tai alentava seikka eikä rangaistusta voida myöskään sillä perusteella määrätä ehdolliseksi. En ryhdy tässä enää toistamaan kannanottoni perusteluja. Viittaan myös siihen, että minua paljon paremmin rikosoikeuteen ja erityisesti seksuaalirikoksiin perehtyneet tutkijat ovat olleet kyseisestä asiasta kanssani samaa mieltä. Ukkolan kanta, jonka mukaan teko on aina sitä törkeämpi, mitä nuorempi uhri on, pitää kyllä paikkansa, mutta tästä ei voida tehdä sitä johtopäätöstä, että uhrin lähestyminen 16 vuoden ns. suojaikärajaa olisi jokin rangaistuksen lieventämisperuste tai normaalirangaistusta alentava seikka. Tämän luulisi olevan selvä asia. Hyväksikäytön uhrin alhainen ikä, esimerkiksi 8-10 vuotta, on seikka, joka voi tehdä seksuaalisesta hyväksikäytöstä kokonaan eri rikoksen eli törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön (RL 20:7). Tämäkin pitäisi muistaa.
6. Aamulehti haastatteli 5.7. asian johdosta myös Itä-Suomen hovioikeuden virkaiältään vanhinta laamannia Juha Voutilaista, joka vastasi Aamulehden sunnuntailiitteen Asiat esittämiin kysymyksiin lomalla olevan hovioikeuden presidentin puolesta. Toimittajan kysymykseen, miksi raiskaustuomiot muuttuvat hovioikeudessa, Voutilainen vastasi näin:
"Tapauksissa, joissa olen itse ollut mukana, on usein käynyt niin, että hovioikeuteen tultaessa on koottu uutta todistusaineistoa, ja käräjäoikeuden tekemään ratkaisuun nähden aineisto näyttäytyy hovioikeudessa aivan eri valossa." Voutilaisen mukaan käräjäoikeudet olisivat voineet päätyä samankaltaiseen ratkaisuun kuin mihin hovioikeus on lopulta päätynyt, jos niillä olisi ollut käytössään sama materiaali kuin hovioikeudella.
7. Laamanni Voutilainen antaa siis ymmärtää, että hovioikeudessa todistusaineisto voi olla aivan toisenlainen kuin käräjäoikeudessa. Onko näin? Pakko todeta, että Voutilaisen väite tai näkemys nimenomaan todistusaineiston erilaisuudesta ei ole minusta uskottava. Asiahan on todellisuudessa niin, että rikosjutuissa todistusaineisto kootaan mahdollisimman täydellisenä jo poliisin suorittamassa esitutkinnassa. Syyteharkinnan suorittava syyttäjä voi vielä ennen syytepäätöstään kehottaa poliisia suorittamaan tiettyjä lisätutkimuksia ja sillä tavalla jutun todistusaineistoa voidaan täydennyttää jo ennen syytteen nostamista ja käräjäoikeuden istuntoa. Myös asianomistajan ja syytetyn avustajat voivat pyytää poliisilta tiettyjen lisätutkimusten suorittamista. Selkeänä pääsääntönä ja koko oikeudenkäyntimenettelyn tavoitteenakin on, että jutun todistusaineisto on täydellinen jo käräjäoikeudessa toimitettavassa pääkäsittelyssä niin, ettei sitä ole tarpeen täydentää enää muutoksenhakuvaiheessa.
8. On myös erittäin harvinaista, ei siis tavallista kuten Voutilainen antaa ymmärtää, että hovioikeusvaiheessa jutun näyttöaineistoon tulisi jotain todella relevanttia uutta aineistoa. Se on tietenkin mahdollista, mutta kuten sanottu, käytännössä on harvinaista, että hovioikeudessa pyydetään kuulemaan sellaista todistajaa tai asiantuntijaa, jota ei ole kuultu jo esitutkinnassa ja käräjäoikeudessa. Myös kokonaan uuden teknisen selvityksen tai asiakirjanäytön esittäminen hovioikeudessa on poikkeuksellista. Pääsääntö ja yleinen käytäntö on, että hovioikeudessa on käsillä lähestulkoon täysin sama aineisto kuin käräjäoikeudessa. Usein päin vastoin todistusmateriaalia esitetään vähemmän kuin käräjäoikeudessa, koska käräjäoikeuden tuomion perusteella syyttäjä ja toisaalta puolustusasianajaja voivat arvioida, millä todistusaineistolla on jutussa merkitystä ja millä taas ei. Tarpeeton ja irrelevanttia aineistoa ei tietenkään kannata esittää enää uudelleen hovioikeudessa.
9. Laamanni Voutilaisen väite tuntuu myös oudolta siihen nähden, miten hovioikeudet yleensä suhtautuvat suullisen pääkäsittelyn järjestämiseen hovioikeudessa. Hovioikeudet, Itä-Suomen hovioikeus muiden ohella, vastustavat yleensä aina pääkäsittelyjen toimittamista vedoten siihen, että käräjäoikeudessa jo vastaanotetun näytön vastaanottaminen uudelleen hovioikeudessa on turhaa ja vain jonkinlaisen "huonon näytelmän uusintaesitystä." Mutta nyt hovioikeuden laamanni väittääkin, että hänen ratkaisemissaan jutuissa esitettäisiinkin usein kokonaan uutta todistusaineistoa! Kuten sanottu, en pidä tätä väitettä kovinkaan uskottavana.
10. Eri asia on, että käräjäoikeudessa vastaanotetun näytön uudelleen vastaanotetun näyttö saattaa Voutilaisen sanoin todella "näyttäytyä hovioikeudessa aivan eri valossa." Tältä osin voin kyllä allekirjoittaa Voutilaisen selityksen. Vaikka kyseessä on siis sama tai ainakin olennaisilta osin sama näyttö kuin alioikeudessa, voi se "näyttäytyä" hovioikeudessa "eri valossa." Mistä tämä erilainen näyttäytyminen sitten saattaisi johtua?
11. Tietenkin jo siitä yksinkertaisesta syystä, että hovioikeudessa näytön ottavat vastaan ja arvioivat uudelleen kokonaan että tuomarit kuin käräjäoikeudessa! Jos syytteen käräjäoikeudessa kiistänyt syytetty valittaa ja vaatii käräjäoikeuden esimerkiksi juuri seksuaalirikosjutussa antaman langettavan tuomion kumoamista, ei hovioikeus ole sidottu käräjäoikeuden näytön arviointiin, vaan hovioikeuden tulee ratkaista juttu välittömästi hovioikeudessa esitetyn aineiston pohjalta. Vaikka todistusaineisto on täysin sama kuin käräjäoikeudessa, voi tuo aineisto siis tämän uuden oikeudenkäynnin ja uusien tuomarien käsittelyssä "näyttäytyä" eri valossa kuin alioikeudessa. Lisäksi voi sattua, että esimerkiksi joku todistaja muuttaakin alioikeudessa antamaansa kertomusta, jolloin hovioikeus joutuu arvioimaan, mikä merkitys tälle on annettava. Myös asianomistaja tai syytetty voivat joiltakin osin kertoa toisin kuin käräjäoikeudessa. Lisäksi on huomattava, että hovioikeuden tuomarit voivat kyselyoikeuttaan käyttämällä saada asianosaisia ja todistajista "irti" enemmän tai muuta kuin alioikeus. Näytön samoin kuin rangaistusseuraamusten osalta syyttäjä ja asianosaisten avustajat tekevät kaikkensa saadakseen hovioikeuden vakuuttuneiksi omista näkemyksistään. Kaikki tämä vaikuttaa luonnollisesti näytön arviointiin ja seuraamuskysymysten arviointiin hovioikeudessa.
11 a. Lisäksi yksi tärkeä seikka, jonka takia aivan sama voi "näyttäytyä" hovioikeudessa eri valossa kuin käräjäoikeudessa. Käräjäoikeudessa ratkaisun tekemiseen osallistuu seksuaalirikosjutuissa aina kolme maallikkojäsentä eli lautamiestä, joista kullakin on samanlainen äänivalta kuin käräjäoikeuden lainoppineilla jäsenilläkin. Hovioikeudessa sen sijaan maallikot eivät ole lainkaan mukana, vaan ratkaisun tekevät ammattituomarit. Totta kai tämä vaikuttaa siihen, että juttu näyttäytyy toiselta! Tätä ei ole Suomessa lainkaan ymmärretty. Ruotsissa asiat ovat tässäkin suhteessa toisin, sillä siellä lautamiehet osallistuvat myös hovioikeusvaiheessa esimerkiksi juuri seksuaalirikosjuttujen käsittelyyn. MInä olen usein ehdottanut, että myös Suomessa lautamiehet pitäisi ottaa mukaan myös hovioikeuteen niissä jutuissa, joissa he tuomitsevat myös käräjäoikeudessa, sillä muutenhan koko lautamiesinstituutio menettää tosiasiallisesti suuren osan merkityksestään. Ehdotukseni on - tietenkin - kaikunut kuuroille korville. - On tunnettu tosiasia, että maallikot suhtautuvat yleensä aina ammattituomareita ankarammin esimerkiksi juuri raiskausrikoksista tuomittaviin rangaistuksiin.
12. Laamanni Voutilainen kertoo, että Itä-Suomen hovioikeudessa ihmetellään suuresti yleisön kuumina käyviä reaktiota, vaikka esimerkiksi Optulan tutkimusten mukaan hovioikeuden seksuaalirikoksista tuomitsemat rangaistukset eivät poikkea muiden hovioikeuksien tuomitsemista rangaistuksista, eli Itä-Suomessa ei tuomita lievempiä rangaistuksia kuin muuallakaan. Tutkimusten mukaan Itä-Suomen hovioikeus tosin määrää jonkin verran muita hovioikeuksia useammin raiskausrikoksista tuomitun vankeusrangaistuksen ehdolliseksi.
13. Tilastojen valossa Itä-Suomen hovioikeuden rangaistuskäytännössä ei ole huomauttamista. Mutta mikä sitten selittää, että suuri yleisö ja lehdistö reagoivat aina juuri joihinkin Itä-Suomen hovioikeuden antamiin raiskaus- tai seksuaalirikostuomioihin? Tätä laamanni Voutilainen ei osannut haastattelussaan selittää, vaan yhtyy vain hovioikeuden väen ihmettelyihin. Minulla on kuitenkin siihen sanottuun kysymykseen.
14. On tärkeätä havaita, että ihmisten verkkokeskusteluissa esittämässä ihmettelyssä tai asiantuntijoiden kritiikissä ei ole kysymys siitä, että Itä-Suomen hovioikeuden rangaistustaso- ja käytäntö poikkeisi "keskimäärin" muissa hovioikeuksissa annettavista tuomioista ja rangaistuksista. Tästä suuri yleisö ei ole ainakaan ensisijaisesti huolestunut. Yleisö, samoin kuin esimerkiksi minä, on huolestunut siitä, että juuri Itä-Suomen hovioikeudesta tulee vuosittain tietoon pari kolme tai ainakin yksi seksuaalirikostuomio, jonka perustelut herättävät kummastusta ja ihmetystä. Milloin perusteluissa vedotaan rangaistuksen lieventävänä tekijänä syytetyn pitkäaikaiseen työpaikkaan tai siihen, että syytetty ja asianomistaja olivat tuttavia, milloin taas siihen, että raiskausrikoksessa käytetty väkivalta oli verrattain vähäistä jne. Suuri yleisö ihmettelee näitä yksittäistapauksia eli niiden perusteluja ja näiden ihmetystä herättävien perustelujen nojalla tapahtuneita rangaistusten lieventämisiä, jota eivät tunnu hyväksyttäviltä eivätkä oikeudenmukaisilta. IHmetystä herättää se, ettei rikosten uhrien asemaa ja kärsimyksiä tunnuta noteerattavan perusteluissa juuri lainkaan.
15. Se, että Itä-Suomen hovioikeuden seksuaalirikosjuttujen tuomiot olisivat "yleensä" tai "keskimäärin" ok, ei tietenkään voi olla mikään puolustus sille, että samainen hovioikeus antaa vuosittain muutaman suurta hämmästystä herättävän tuomion ja alentaa roimasti käräjäoikeuden tuomitsemia rangaistusta tai hylkää syytteen kokonaan. Tämän luulisi myös laamanni Voutilaisen ymmärtää, vaikka kyse onkin hänen "omasta" hovioikeudestaan. Jos yksikin hovioikeuden tuomio näyttää olevan niukkojen perustelujen ja olosuhteiden perusteella arvioiden "pielessä", ei hovioikeutta pelasta arvostelulta se, että hovioikeuden kaikki muut 40-50 tuomiota olisivat "kunnossa." Ja jos sama hovioikeus sitten antaa joka vuosi pari kolme tällaista "outoa" ja ihmetystä herättävää raiskaustuomiota, on ymmärrettävää, että suuri yleisö ounastelee jonkin olevan hovioikeudessa ehkä pahastikin pielessä, vaikkei epäilyyn kenties olisi aihetta. Tätä käsitystä ovat pahentaneet vielä parin Itä-Suomen hovioikeuden presidentin julkisuuteen antamat lausunnot, joissa on vähätelty raiskausjutuista noussutta "kohua."
16. Vielä kerran: Itä-Suomen HO:n tuomioita vastan kohdistettu kritiikki ei perustu siihen, että hovioikeuden rangaistustaso keskimäärin poikkeaisi normaalikäytännöstä. Kritiikki johtuu siitä, että hovioikeus antaa lähes vuosittain vähintään yhden seksuaalirikostuomion, jonka oudoilta vaikuttavat perustelut ja niiden perusteella tapahtuva rangaistuksen lieventäminen ja muuttaminen ehdolliseksi aiheuttaa mediassa ja yleisön keskuudessa suurta ihmetystä. Hovioikeus ei voi puolustautua näitä "outoja" yksittäisiä tuomioita vastan esitettyyn kritiikkiin tehokkaasti sillä, että sen seksuaalirikosasioissa antamat tuomiot eivät yleensä tai keskimäärin poikkea muiden hovioikeuksien rangaistuskäytännöstä. Rikoksen uhria, joka kokee, että tekijä on päässyt hänen tapauksessaan aivan liian lievällä rangaistuksella, ei varmastikaan lohduta yhtään tieto siitä, että kaikissa muissa vastaavanlaisissa tapauksissa hovioikeus on tuominnut ankarampia "kunnon" rangaistuksia.
17. Ihmettelyn sijasta hovioikeuden tulisi katsoa niin sanotusti peiliin ja ryhtyä miettimään, mikä oikeastaan on pielessä ja mihin hovioikeuden pitäisi omassa toiminnassaan puuttua. Hovioikeuden pitäisi perustella tuomionsa kunnolla eikä sen olisi syytä määrätä syyksilukemisen ja näytön arvioinnin perusteluja salaisiksi, kuten nyt lähes aina tapahtuu. Kun näyttä ilmeiseltä, että Itä-Suomen hovioikeuspiirin käräjäoikeuksien rangaistuskäytäntö poikkeaa olennaisesti hovioikeuden käytännöstä, olisi myös tähän asian puututtava järjestämällä tuomareille asianmukaista täydennys- ja laatukoulutusta. Vain näillä eväillä hovioikeus voisi saada takaisin yleisön luottamuksen, ei ihmettelemällä yleisön reaktioita. Tietenkin on niin, että tuomioistuimia ei sido niin sanottu yleinen mielipide tai yleisön reaktiot, mutta jos tämänkaltaista kritiikkiä esiintyy saman hovioikeuden kohdalla vuodesta toiseen juuri seksuaalirikosjuttujen osalta, niin pakkohan hovioikeuden on (tai olisi) ottaa se huomioon ja miettiä toimintatapojaan.
18. Itä-Suomen hovioikeuden aiemmista kohua herättäneistä seksirikostuomioista ja hovioikeuksien presidenttien julkisuuteen antamista lausunnoista mainittakoon tässä esimerkkinä muutama lehdistä ja netistä poimittu tapaus:
- Syyskuussa 2002 Itä-Suomen hovioikeus muutti ex-vaimonsa raiskanneen ja pahoinpidelleen miehen käräjäoikeudessa saaman ehdottoman 1,5 vuoden vankeusrangaistuksen ehdolliseksi (tuomio 19.9.2002, R 01/733). Hovioikeus perusteli ehdollista rangaistusta miehen vakituisella työpaikalla ja puhtaalla rikosrekisterillä. Hovioikeuden presidenttinä tuolloin ollut Esko Kilpeläinen antoi lehdistölle haastattelun, jossa hän totesi, että "oli siinä hovioikeuden lieventävässä päätöksessä muitakin tekijöitä kuin työpaikka." Kilpeläinen vetosi siihen, että asianosaiset eli uhri ja syytetty olivat keskenään tuttuja. "Ei se teko nyt ihan samanlaatuinen ole törkeydessään, kuin jos se kohdistuu ihan niin kuin ventovieraaseen," loihe presidentti lausumaan (I-S 23.9.-02). Hovioikeudenpresidentin kyseistä perustelua ihmeteltiin mielipidekeskusteluissa suuresti ja sitä pidettiin yleisesti harkitsemattomana. Tuomiosta ja Kilpeläisen lausunnosta nousi vähintään yhtä suuri kohu kuin esillä olevasta poliisimiehen raiskaustuomion lieventämisestä. Jotkut kansanedustajat vaativat avoimesti presidentti Kilpeläistä pyytämään anteeksi lausuntoaan ja harkitsemaan jopa eroa virastaan (I-S 25.9.-02). Oikeusministeri Koskinen: vaikuttaa oudolta; Ritva Santavuori: tuomari päästi sammakon suustaan; Paula Kokkonen: käsittämätön päätös jne. Presidentti Kilpeläinen jäikin tämän jälkeen pian eläkkeelle, sillä hän täytti marraskuussa 2002 70-vuotta, mikä oli hänen eroamisikänsä. Syyttäjä valitti hovioikeuden tuomiosta, mutta KKO ei myöntänyt valituslupaa. Tämä ei välttämättä merkitse sitä, että KKO piti hovioikeuden tuomiota oikeana; jutulla ei KKO:n mielestä vain ollut ennakkopäätösarvoa.
- Esko Kilpeläisen jälkeen joulukuun alusta 2002 Itä-Suomen hovioikeuden presidentiksi nimitetyn oikeusneuvos Markku Arposen virkakaudella hovioikeuden linja seksuaalirikosjuttujen rangaistustasossa ei muuttunut, vaan näytti entisestään ainakin lehtijuttujen mukaan löystyvän. Niin sanotut "kohujutut" ja -tuomiot seurasivat toinen toistaan. Marraskuussa 2003 presidentti Arponen vastaisi tv-uutisissa hovioikeutta kohtaan julkisuudessa esitettyyn arvosteluun ja sanoi, että tuomarin ei pidä taipua median painostuksen edessä, vaan ratkaistava asia "sen vaatimalla tavalla;" lainmukaisuudesta ei siis puhuttu mitään. Arponen väitti, että hovioikeuden tuomarit oli leimattu mediassa ammatillisesti ja moraalisesti kelvottomiksi ihmisiksi, mutta "sehän ei pidä paikkaansa," totesi Arponen. - Tähän on todettava, että tuskinpa media on mitenkään painostanut hovioikeutta ja sen tuomareita, vaan kyse on ollut tuomioistuimiin vallankäyttäjinä kohdistetusta arvostelusta ja kritiikistä, joka kuuluu median rooliin.
- Tammikuun alkupuolella 2004 presidentti Markku Arponen kohahdutti koko oikeusyhteisöä ottamalla Hufvudstadsbladetin haastattelussa kantaa erääseen yksittäiseen raiskaustapaukseen jo ennen kuin jutusta oli valitettu hovioikeuteen Tapauksessa Mikkelin käräjäoikeus oli tuominnut 10 vuodeksi vankeuteen 42 -vuotiaan pedofiilin, jonka uhreina oli ollut seitsemän 11-13 -vuotiasta lasta, rikosnimikkeenä oli muun muassa törkeä raiskaus. Markku Arponen piti sanotussa lehtihaastattelussaan "hyvin mahdollisena, että tuomio alenee, jos siitä valitetaan hovioikeuteen." Tämä oli aivan ennen kuulumatonta, sillä on tietenkin päivänselvää, ettei yksikään tuomari - saati sitten hovioikeuden presidentti - voi ottaa etukäteen minkäänlaista kantaa juttuun, joka mahdollisesti tulee käsiteltäväksi siinä tuomioistuimessa, jossa on virassa. Arposen lausuntoa päiviteltiin lehdissä laidasta laitaan; minäkin "tuomitsin" pätevänä ja oikeudenmukaisena tuomarina aina - vieläkin - pitämäni Arposen sanotun lausahduksen sopimattomana (I-S 9.1.-04). Arponen itsekin myönsi tehneensä lausumassaan virheen: "Se oli ilman muuta virhearvio" (I-S 10.1.-04).
- Syyskuussa 2003 hovioikeus muutti 33-vuotiaalle miehelle käräjäoikeudessa raiskauksen yrityksestä tuomitun 1 vuoden ja 2 kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen ehdolliseksi puhtaan rikosrekisterin ja huomattavan suurten vahingonkorvausten, 6 000 euroa, takia. Sitä, että raiskaus kohdistui 50 -vuotiaaseen invalidinaiseen kadulla keskellä yötä, hovioikeus ei ottanut rangaistusta mitatessaan huomioon. Raiskausyritys keskeytyi, kun mies sotkeutui uhrin kännykän hands free -johtoihin ja nainen sai huudetuksi apua. Uhri joutui tässäkin tapauksessa pitkäaikaiseen terapiaan.
- Lokakuussa 2003 (2.10.) hovioikeus alensi 47 -vuotiaalle savolaismiehelle käräjäoikeudessa alle 6-10 -vuotiaan lapsen neljä vuotta kestäneestä seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitseman 7 vuoden vankeusrangaistuksen 5 vuodeksi vankeutta siksi, että miehen maksettavaksi oli tuomittu huomattavat korvaukset (65 000 euroa) ja käräjäoikeuden tuomitsema rangaistus oli yleiseen rangaistuskäytäntöön nähden liian ankara.
- Lokakuussa 2003 (23.10) Itä-Suomen hovioikeus muutti 31-vuotiaalle miehelle raiskauksesta käräjäoikeudessa tuomitun ehdottoman 2 vuoden vankeusrangaistuksen ehdolliseksi 1 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistukseksi sillä perusteella, että uhrille kärsimyksestä tuomittu 7 000 euron suuruinen vahingonkorvaus oli suuri ja että raiskaaja, joka oli kolmen lapsen isä, olisi menettänyt työpaikkansa, jos hän olisi joutunut rikoksestaan vankeuteen. Tämänkin tuomion perustelut herättivät yleisön keskuudessa suurta ihmetystä ja kritiikkiä. "Itä-Suomen hovioikeus teki sen taas," kirkuivat lehtiotsikot. Kyseinen rikos tapahtui vuonna 2002 Sotkamossa pesäpallo-ottelun jälkeen: mies raiskasi ravintolaillan jälkeen ulkona nurmikolla puolitutun parikymppisen naisen, joka joutui raiskauksen johdosta useaksi päiväksi sairaalan kriisiosastolle ja käymään säännöllisesti terapiassa. Uhrin kärsimyksiin hovioikeus ei ottanut rangaistusta mitatessaan kantaa. Myöhemmin eli maaliskuussa 2005 KKO muutti hovioikeuden tuomitseman rangaistuksen jälleen ehdottomaksi. Professori Terttu Utriainen vertaisi hovioikeuden ehdollista tuomiota huviveroon (I-S 24.10.-03).
- Tammikuussa 2004 Itä-Suomen hovioikeus kumosi käräjäoikeuden niin sanotussa vinssipedofiilijutussa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitseman, tuomion mukaan syytettynä ollut 65 -vuotias mies oli lähes parikymmentä vuotta aikaisemmin lahjonut viittä 13-15 -vuotiasta poikaa seksuaalisin tekoihin; tuomion mukaan mies oli saanut pojat alkoholia ja rahaa vastaan nostamaan hänet vinssillä sukuelimistä ilmaan ja riiputtamaan siinä tuntikausia jne. Itä-Suomen hovioikeus hylkäsi kaikki syytteet ja korvausvaatimukset vanhentuneina. KKO tuomitsi vuonna 2005 tuolloin 67 -vuotiaan syytetyn yhteenpoikaan kohdistuneen rikoksen osalta 2 vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen; neljän muun pojan osalta syytteet hylättiin vanhentuneina. KKO:ssa henkilökohtaisesti kuullut, tuolloin jo kolmekymppiset pojat - yksi heistä oli kuollut jo vuonna 2000 - kertoivat syytetyn tekojen aiheuttamista vuosien painajaisista, runsaasta alkoholin käytöstä, itsetuhoisuudesta, masennuksesta ja mielenterveyden järkkymisestä.
- Maaliskuussa 2005 Itä-Suomen hovioikeus kumosi käräjäoikeuden 41 -vuotiaalle miehelle tuomitseman 1,5 vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä; uhri oli ollut väitetyn aikana vasta kuusivuotias. Hovioikeus katsoi, että asiassa oli jäänyt epäselväksi, mitä miehen ja mainitun lapsen välillä oli vuonna 1992 tapahtunut.
- Toisessa maaliskuussa 2005 antamassaan tuomiossa Itä-Suomen hovioikeus alensi 20-vuotiaan miehen käräjäoikeudessa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä saaman 1 vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen 7 kuukaudeksi vankeutta. Käräjäoikeuden tuomion mukaan syytetty oli ollut sukupuoliyhteydessä kaikkiaan yhdentoista ale 16 -vuotiaan tytön kanssa, yksi tytöistä oli tekohetkellä 13 -vuotias.
- Vuoden 2005 kesäkuussa Itä-Suomen hovioikeus lievensi Nilsiän käräjäoikeuden viidestä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä antaman 2 vuoden ja 6 kuukauden pituisen ehdottoman vankeusrangaistuksen 1 vuodeksi 8 kuukaudeksi ja määräsi rangaistuksen ehdolliseksi. Tekijä uhreina oli olut neljä 13-14 -vuotiasta tyttöä, tekoaikana 2001-2002 tekijä oli 25-26 -vuotias.
- Marraskuussa 2008 Itä-Suomen hovioikeus lievensi ns. Tohmajärven joukkoraiskausjutussa annettua Joensuun käräjäoikeuden tuomiota; tässä jutussa ilmeisesti laamanni Voutilainenkin on ollut mukana hovioikeuden kokoonpanossa. Käräjäoikeus tuomitsi kesäkuussa 2008 vuonna 2000 tapahtuneesta tuolloin 15 -vuotiaan tytön raiskauksesta viisi miestä. Kaksi syytetyistä tuomittiin törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 5 vuodeksi vankeuteen, kaksi syytettyä samoista rikoksista 4 vuodeksi vankeuteen ja yksi syytetyistä törkeän raiskauksen yrityksestä ja lapsen hyväksikäytöstä 2 vuodeksi ja 4 kuukaudeksi vankeuteen. Tuomitut velvoitettiin suorittaman uhrille korvauksia yhteensä 24 000 euroa. Nyt 24 -vuotias nainen pystyi tekemän asiassa rikosilmoituksen vasta huhtikuussa 2008. Uhri vastusti tekoja voimakkaasti, tekojen alkuvaiheessa kaksi miehistä sitoi tytön sängyn tolppiin. Uhri joutui sairaalahoitoon. - Hovioikeus, jonne tuomitut valittivat, katsoi jääneen näyttämättä, että kyseessä ei ollut raiskauksesta. Hovioikeus tuomitsi kaksi käräjäoikeudessa 5 vuoden tuomion saanutta miestä seksuaalisesta lapsen hyväksikäytöstä ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen 2 vuodeksi 10 kuukaudeksi, kaksi muuta miestä samoista rikoksista 2 vuodeksi 4 kuukaudeksi vankeuteen ja yhden miehen sanottujen rikosten yrityksestä 1,5 vuodeksi vankeuteen. Hovioikeus julkaisi tuomiostaan selosteen, jossa se perusteli käräjäoikeuden tuomioon tekemiään muutoksia.
19. Edellä on lueteltu vain osa Itä-Suomen hovioikeuden tällä vuosikymmenellä antamista "kohutuomioista." En suinkaan halua väittää, että nuo tuomiot olisivat vääriä, mutta se on selvää, että julkista ihmetystä, kohua ja jopa raivoa niistä suurin osa on yleisön keskuudessa herättänyt. Kuten Markku Arponen totesi, tuomioistuin ei voi taipua lainkäytössä ja tuomitsemisessa median tai minkään muunkaan tahon painostukseen. Mistään painostuksesta anotussa kritiikissä ei minun nähdäkseni ole kuitenkaan ollut kyse, vaan normaalista vallankäyttöön kohdistuneesta kritiikistä. Jos esimerkiksi joku kansanedustaja on ehdottanut, ei siis "vaatinut," hovioikeuden presidenttiä harkitsemaan eroamista virastaan, on tämä osoitus lähinnä vain paheksumisen tunteen vahvuudesta.
20. Tuomioista saa hyvän käsityksen siitä, miten Itä-Suomen hovioikeus, kuten varmaan muutkin hovioikeudet ja käräjäoikeudet, ovat rangaistuksen mittaamisessa vahvasti sidoksissa niin sanottuun normaalirangaistusideaan ja -ajatteluun; normirangaistuksiin, voitaisiin sanoa. Kaikkein selvimmin tämä ilmenee rangaistuksen ehdollisuuden kohdalla. Hovioikeuden mukaan on täysin "normaalia", että ensikertalaiselle annetaan aina ehdollinen rangaistus, myös raiskausrikoksista, jollei ole kovin erityisiä ja vahvoja perusteita määrätä jo ensimmäistä vankeusrangaistusta ehdottomaksi. Toinen selvästi erottuva yhteinen piirre Itä-Suomen hovioikeuden tuomiossa on uhrin aseman ja hänen kärsimystensä melko täydellinen sivuuttaminen, kun on kyse rangaistuksen mittaamisesta. Olen jo kahdessa aikaisemmassa blogikirjoituksessani "tuominnut" tällaisen yksipuolisen ja hyvin kaavamaisen ajattelun, joten ei siitä tässä enää enempää.
15 kommenttia:
"Myös asianomistajan ja syytetyn avustajat voivat pyytää poliisilta tiettyjen lisätutkimusten suorittamista."
Syytetyllä ei yllättävän usein ole avustajaa käräjäoikeudessa. Tämä johtuu seksuaalirikoksiin liittyvän häpeän elementistä. Vastaaja ei halua, että juttuun sotkeutuu yhtään ylimääräistä henkilöä. Kun käräjäoikeus on sitten syytteen syyksi lukenut, vastaaja tulee vaivojansa valitellen asianajajan luokse. Valitettavan usein vasta tällöin näyttöä tarkastellaan vastaajan näkökulmasta. Tämähän pitäisi sinällään tapahtua jo esitutkinnassa tai syyteharkinnassa. Täydellisessä maailmassa näin tapahtuisikin.
"Myös asianomistaja tai syytetty voivat joiltakin osin kertoa toisin kuin käräjäoikeudessa."
Tämä on mielestäni varteenotettava vaihtoehto. Usein käy niin, että hovioikeudessa näyttöä vastaanotettaessa asianosaisen kertomus on merkittävästi erilainen kuin käräjäoikeudessa. Tämä ei useinkaanvalitettavasti selviä muulla tavoin kuin tekemällä transkriptio käräjäoikeuden nauhoituksesta. Vasta tästä selviävät kertomuksen rakenteelliset ristiriidat. Jos en ole ollut avustajana käräjäoikeudessa pyrin aina hankkimaan nauhoituksen siitä mitä on sanottu käräjäoikeudessa.
Tunnut varsin hyvin olevan perillä siitä, miten ratkaisut hovioikeudessa tehdään. Sinulla varmaankin on henkilökohtaista kokemusta hovioikeustyöskentelystä? Missä hovioikeudessa olet työkokemuksesi hankkinut?
Olen hankkinut henkilökohtaista kokemusta hovioikeuksien työskentelystä ja menettelytavoista kahdessa eri hovioikeudessa. Ensin esittelijänä eli vt. ylim. viskaalina Helsingin hovioikeudessa ja sitten myöhemmin hovioikeudenneuvoksena Vaasan hovioikeudessa. Välillä olin mm. KKO:n oikeussihteerinä ja käräjätuomarina.
Noista ajoista on jo toki aikaa, mutta olen havainnut ja olen kuullut hovioikeuksien tuomareilta ja esittelijöiltä, että mitään olennaista muutosta hovioikeuden työskentelytavoissa ei ole minun tuomarinurani jälkeen hovioikeuksissa tapahtunut. Teknisiä muutoksia toki on tehty, mutta asiallisesti ei merkittäviä muutoksia. Hovioikeusprosessi on edelleen selkeän pääsäännön mukaan kirjallista esittelymenettelyä.
Esittelymenettely on käytännössä edelleen esittelijävetoista, toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa, jossa niin sanottu tarkastava jäsen (referentti) vastaa asian valmistelusta. Suomessa hovioikeuden tuomioon merkitään kyllä jäsenten ja esittelijän nimet, mutta ei mainita, kuka on toiminut tarkastavana jäsenenä; tämä sama käytäntö on vallalla myös KKO:ssa, toisin kuin Ruotsin HD:ssa.
Tämän saman asian - hovioikeusprosessin kehittymättömyyden - olen voinut todeta myös itse, kun olen tuomarin urani jälkeen esiintynyt kolme kertaa asianosaisen avustajana kahden eri hovioikeuden suullisessa käsittelyssä ja kun ole hoitanut muutaman asian hovioikeudessa kirjallisesti.
Kortelaisen mainitsema häpeä, aina henkisen trauman tasoiseksi tuskatilaksi asti, ja usein samaan aikaan rikoksentekijän hellittämätön uhkailu rajoittavat suuresti ja monin tavoin myös ja ennen kaikkea uhriosapuolen eli asianomistajan oikeuden toteutumista näissä rikosprosesseissa.
Erikseen on syytä muistaa, että poliisimiesten tekemien seksuaali- ja väkivaltarikosten osalta kokemus kertoo, että uhriosapuolen jo alkuvaiheessa pyytämiäkään keskeisimpiä kuulusteluja ja muita tutkintatoimia ei näissä, usein tosiasiallisesti lähityöyhteisön virkaveljien keskinäisinä töinään toteuttamissa esitutkinnoissa aina haluta tehdä.
Poliisirikoksissa - ja miksei haluttaessa muissakin - voidaan jo esitutkintavaiheessa monin tavoin pedata käsittelyn myöhempiä vaiheita, erityisenä pyrkimyksenä luonnollisesti prosessin saaminen päättymään viimeistään syyttäjän antamalla SJP:llä.
Asianomistajan kirjallinen pyyntö todistajien kuulemisesta esitutkinnan aikana voidaan sivuuttaa vastauksetta ja tutkinnan loppuun asti, samoin pyyntö lääkärinlausuntojen vastaanottamisesta sen tasoisessakin virkaveljen väkivallassa, että esitutkinnassa vastaanotetun näytön mukaan mustasukkainen ja syvässä humalatilassa ollut poliisimies pakottaa jouluyön yökirkosta tulleen exänsä muun muassa suuseksiin, kun on lyönyt tämän ensin liikuntakyvyttömäksi maahan ja uhri sylkee tai oksentaa verta ja irronneita hampaita.
Uhrin kirjallisesti tutkivalta poliisilta pyytämään, että lääkärinlausunnot tästä väkivaltakerrasta liitettäisiin meneillään olleeseen esitutkintaan, ei ole vastattu.
Näinkään keskeisen näytön salaamiselle esitutkinnassa ei ole esitetty mitään perustelua.
Saman jutun esitutkintavaiheen asiakirjoissa on epätavallisen yksiselitteisesti taltioitunut se poliisirikoksissa vakiintunut(?) menettely, että uhri ei ole saanut vaikuttaa kuulustelijan lähityökaverinsa rikoksesta laatimaan kertomukseen, ja että uhrin kirjallisesta pyynnöstä huolimatta tämän oman, kuulustelussa suullisena sivuutetun, mutta totuusvelvollisuuden takia myös kirjallisena vastaanotetuksi taltioituneen yksityiskohtaisen kertomuksen olemassaolo on salattu maininnatta esitutkintapöytäkirjassa.
Samassa jutussa uhkaillulta ja puolustuskyvyttömältä asianomistajalta on koko kuulusteluvaiheen ajan salattu oikeus avustajaan siitä huolimatta, että tämä on alusta asti pyytänyt nimenomaan todennetun uhkailun ja oman "täydellisen avuttomuutensa" takia saada "kaiken mahdollisen avun, jos tutkinta on pakko tehdä".
Poliisin kuulustelulomakkeessa on erikseen rastintaruutu muistuttamassa siitä, että uhrille tulisi aina, ja erityisesti näissä osaamisen, kokemuksen ja muiden edellytysten kannalta kaikkein epäsuhtaisimmissa, poliisin tekemien seksuaali- ja väkivaltarikosten tilanteissa kertoa ainakin ROL 2 mukaisesta avustajaoikeudesta.
Kun on tutustunut useisiin esimerkkitapauksiin huomattavankin räikeistä poliisirikosten tutkintamenettelyistä, toivoisi aina että näissä jutuissa oltaisiin poliisirikostutkinnan ongelmallisuuden takia myöhemmissä vaiheissa erityisen tarkkana näytön yksipuolisen karsinnan varalta.
Poliisin asema ja pysyvä työpaikka ei saisi enää tuomioistuimiin päästyä olla rikoksia ja niiden rangaistavuutta lieventävä tekijä.
Suuri juttujen karsinta on kyllä tapahtunut jo ennen tätä vaihetta.
Niin, mitä tuohon anonyymin kertomaan voisi lisätä! Asianomistajan oikeusturva ei taida olla poliisirikosten esitutkinnassa todellakaan kovin hyvässä mallissa.
Tietenkin uhrin ja hänen avustajansa pitäisi ottaa tällaisissa tapauksissa yhteyttä tutkinnanjohtajaan eli ko. tapauksessa syyttäjään ja pyytää hänen toimenpiteitään ja määräyksiään tutkinnassa. Mutta kuten tiedetään, syyttäjä-tutkinanjohtajat eivät - "jostakin syystä" - ole kovin innokkaita johtamaan poliisirikostutkintaa.
Tulee mieleen ajatus, että asianomistajalla ja toisaalta rikosjutuissa aina myös syytetyllä ja hänen puolustajallaan pitäisi olla esitutkinnan aikana tilaisuus ja oikeus pyytää asianomaisen tuomioistuimen määräystä esimerkiksi lisätutkinnan suorittamiseksi, jos tutkijat ja tutkinnanjohtajat suhtautuvat asiaan leväperäisesti.
Paateron kehittämät uudet virtuaalipoliisit eivät onneksi pahoinpitele ketään - eivät edes jouluyönä. Tietysti poliisiylijohtajaksi olisi voitu valita nuorempi mies, että tämän ei tarvitsisi yrittää saada toteutettua kaikkia uudistuksia ja hömpötyksiä kahdessa vuodessa.
Asianosaisen esitutkinnan aikana pyytämistä tutkintatoimenpiteistä täytyy tehdä kirjaus (yleensä merkintälehteen), mikäli niihin ei ole suostuttu. Jos tällainen merkintä tehdään, niin vakio fraasina on: NN:n pyytämillä toimenpiteillä ei ole merkitystä asian selvittämisessä. Asiallisia perusteluja en ole koskaan nähnyt.
Alkuperäistodennäköisyys sille, että suomen kansalainen voittaa oman valtionsa EIT:ssä taitaa olla vertailuryhmän suurin. Taas tuli yksi päätös, joka koski kuulemista. Itse olen vastaavassa jutussa henkilökohtaisesti nähnyt, kuinka syyttäjä yritti estää poliisia suorittamasta asianmukaisesti kontradiktorisuutta esitutkintavaiheessa. Syyttäjä halusi 'pimittää' aineistoa epäillyltä saadakseen taktisen edun oikeudenkäyntiin. Eikö KKO voisi hoitaa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellytyksiä Suomessa kuntoon, vai pitääkö Suomen tosiaan hankkia keskeisimmät kansalaisten oikeusturvan takeet ostotuotteena ulkomailta EIT:sta?
Niin, KKO rooli ja asema jutuissa, joissa EIT on todennut oikeudenkäynnissä tapahtuneen selvän oikeudenkäyntivirheen, jonka perusteella lainvoimainen tuomio voidaan OK 31:1.n nojalla poistaa, on mielenkiintoinen.
Kuten monissa aiaemmissa tapauksissa, myös EIT:n eilen julkisuuteen tulleessa tapauksessa KKO oli evännyt syytetyltä valitusluvan, vaikka valituslupa oli varsin todennäköisesti haettu myös asianosaisen kuulemisessa ja syyetyn puolustuksen etujen huomioimisessa tapahtuneiden virheiden perusteella. Toisin sanoen KKO olisi pitänyt havaita sanotut virheet jutussa ja myöntää valituslupa, mutta tätä KKO ei tehnyt.
Nyt EIT on siis antanut sapiskaa Suomelle ja suomalaiselle oikeudenkäyntijärjestykselle. Moitteet kohdistuvat välillisesti myös KKO:een.
Melko varmasti tuomittu tulee KKO:ssa hakemaan lainvoimaisen tuomion kumoamista EIT:n havaitsemien tuomiovirheiden perusteella.
Mitä luulette, suostuuko KKO hakemukseen, koska se joutuisi silloin tavallaan myöntämään valituslupavaiheessa tapahtuneen omankin virheensä?
Tietenkin KKO:n pitäisi poistaa tuomio sanottujen prosessuaalisten virheiden perusteella, sillä ne ovat ilmeisesti voineet vaikuttaa olennaisesti jutun lopputulokseen. saa nähdä, miten käy! Kaikissa tapauksissa KKO ei ole aiemmin sustunut poistamaan tai purkamaan lainvoimaisia tuomioita, vaikka niitä EIT:n mielestä ovat rasittaneet vakavat virheet.
Jos KKO ei suostu poistamaan antamaansa tuomiota, se mielestäni tässäkin tapauksessa loukkaa syyttömyysolettamaa. Ja kuten aikaisemminkin olen todennut, EIT on omnipotentti suhteessa KKO:teen.
Toisin sanoen jos KKO hylkää purkuhakemuksen, niin valistunut advokaatti vie senkin ratkaisun EIT:lle. Tuossa asiassa saatavan ratkaisun osaa sitten jo valistunut maallikkokin ennakoida.
Eikös tästä voisi halutessaan saada aikaan ikiliikkujan, jos KKO ei tuomiota halua poistaa? KKO:n kielteisestä poistopäätöksestä valitetaan taas EIT:een, ja sieltä saadun päätöksen perusteella haetaan uudestaan KKO:lta poistoa. Rinse, repeat.
I-SHO joutui muutama vuosi sitten sitten silmätikuksi isolta osin sen vuoksi, että media (tietyt toimittajat Kuopiossa) ryhtyi seuraamaan sen juttuja tarkasti, ts. lukemaan kirjaamossa joka ikisen päätöksen. Sieltä niitä seksuaalirikospäätösuutisia sikisi, ja yleisö havahtui ihmettelemään. Samaan aikaan muissa hovioikeukissa (poisluettuna ehkä Helsinki) seuranta ja uutisointi oli hatarampaa. Tilanne lienee nyt tasaantunut.
Lehtijutut eivät ilmaannu itsestään, vaan joku ne aina kaivaa ja tekee. Voi tulla vääristymää, jos joku vastaavanlainen instanssi, tässä tapauksessa muut HO:t, jää vähemmälle huomiolle.
Hyvä, kuopiolaiset lehtimiehet!
Minusta hovioikeuksien pitäisi julkaista internetissä kaikkien vähänkin merkityksellisempien tuomioidensa selosteet viran puolesta. Näin tehdään muualla maailmassa. Suomessa tuomioistuinten päätöksistä tiedottaminen on aivan lapsen kengissä KKO:ta lukuun ottamatta..
Pieni oikaisu lienee paikallaan minun puoleltani. Mielestäni en YLEn ykkösaamussa 11.11.2003 puhunut mitään median tai muidenkaan tahojen painostuksesta. Päinvastoin annoin medialle ja kommentaattoreille heille demokratiassa kuuluvan kunnian. Median ja kommentaattoreiden, myös Sinun Jyrki, tehtävänä on arvioida kriittisesti kaikkea vallankäyttöä, myös tuomioistuinten toimintaa. Samalla en kuitenkaan tinkinyt tuomareiden riippumattomuudesta. Myönsin myös avoimesti viestintätaitojemme vajavuudet.
Katsoin velvollisuudekseni tulla julkisuuteen viraston päällikkönä siitä riippumatta, olinko ollut mukana tuomarina noissa jutuissa. Tätähän se viraston johtaminen muun muassa on. Virassa ollessani en voinut julkisesti kommentoida hovioikeuden ratkaisuja. Sehän on median ja muiden tehtävä.
Nyt eläkeläisenä voin vain ihmetellä sitä, että hovioikeudessa on niin vähän opittu aiemmista tapauksista. Ihmettelen myös sitä, että seuraajani näyttää vaikenemalla pääsevän vähemmällä kuin pari edeltäjäänsä, myös Sinun blogissasi.
Markku Arponen et al - Blogissani viittasin Markku Arposen Itä-Suomen hovioikeuden presidenttinä Ylen Itä-Suomen ensimmäisessä alueellisessa tv-uutislähetyksessä 10.11.2003 antamaan haastatteluun sellaisena kuin sitä siteerattiin Ilta-Sanomissa 11.11.2003. I-S:n mukaan Arponen sanoi tv-haastattelussaan näin:
- Tuomarin ammattitaitoon kuuluu se, että hän ei taivu mediankaan painostuksen edessä, vaan ratkaisee asian sen vaatimalla tavalla.
I-S:n mukaan Arponen totesi sanotussa haastattelussaan myös, että median tehtävänä on arvostella vallankäyttäjiä ja myös tuomioistuimia. Hän piti kuitenkin hieman ongelmallisena tapaa, jolla arvostelua on kohistettu Itä-Suomen hovioikeuteen.
- Tuomarit on leimattu ammatillisesti ja moraalisesti kelvottomiksi ihmisiksi. Sehän ei pidä paikkansa, totesi Arponen I-S:n mukaan.
I-S:n kyseinen lehtileike on minulla vielä tallella.
Arponen ihmetteli kommentissaan sitä, että hänen seuraajansa hovioikeuden presidenttinä on "päässyt" minun arvostelussani vähemmällä kuin tämän pari edeltäjää - siis Arponen itse ja Arposen edeltäjä Esko Kilpeläinen.
Kun arvostelen Itä-Suomen hovioikeutta, kohdistuu arvostelu luonnollisesti välillisesti myös hovioikeuden presidenttiin eli Mikael Krogerukseen. Presidentti vastaa omalta osaltaan nähdäkseni hovioikeuden ja koko hovioikeuspiirin käräjäoikeuksien rangaistuskäytännön yhtenäisyydestä. Presidentin tulisi yrittää puuttua asiaan sopivalla tavalla eli esimeriksi hovioikeuspiirin tuomarikunnan sisäisissä palavereissa ja tuomaripäivillä.
Krogerus nimitettiin vajaa pari vuotta sitten Arposen seuraajaksi hovioikeuden presidentiksi KKO:n oikeusneuvoksen virasta. Nimitystä hieman ihmeteltiin juristipiireissä siksi, että Krogerus oli nimityshetkellä jo lähes eläkeiässä, eli hän olisi päässyt kohta eläkkeelle. Tuskin tuo ikäasia kuitenkaan presidentin viranhoitoa haittaa.
Krogerus oli lomalla silloin, kun laamani Juha Voutilainen antoi blogissani mainitun lehtilausunnon Itä-Suomen HO:n viimeisimmän "kohujutun" takia. Krogerus on antanut julkisia lausuntoja muutenkin hyvin harvoin. En tiedä, onko haastatteluja häneltä kysytty ja miten paljon. Mutta varmaankin myös presidentti Krogerus joutuu vielä palaamaan ja ottamaan kantaa hovioikeuden raiskaustuomioiden julkisuudessa herättämään "kohuun."
Myöskään hovioikeuden nykyinen presidentti ei voi puolustella hovioikeutensa tuomioiden hieman outojen perustelujen johdosta herättämää "kohua" ja ihmetystä sillä, että "yleensä" tai "keskimäärin" hovioikeuden raiskaustuomiot eivät poikkea koko maan rangaistuskäytännöstä.
Vaikka korostatkin, että tarkoituksenasi ei ole väittää, että hovioikeuden mainitut tuomiot ovat vääriä, asettaa esitystapa mielestäni niiden oikeellisuuden kuitenkin kyseenalaiseksi.
Joidenkin tapausten kohdalla tämä saattaa olla perusteltua, mutta esimerkiksi tapaukset, joissa on sovellettu RL 6:7.1:ttia juuri niinkuin sitä esitöissä on tarkoitettu sovellettavan, eivät listalle kuulu.
Oikeuslaitoksen tehtävä on varmistaa että oikeus tapahtuu. Mikäli se ei siihen kykene tai halua niin seuraus on omankädenoikeus ja anarkia.
Kyse ei ole mistään pikkuasiasta jonka voi ohittaa olankohautuksella. Jos järjestelmä ei toimi niin lopputuloksena syytetyn kaikki oikeudet herkästi lakkaavat olemasta ylilyöntien seurauksena. Se ei ole kenenkään etu.
Poliisirikosten tutkintaan pitäisi rakentaa Oikeusministeriön alaisuuteen Sisäministeriöstä täysin riippumaton tutkintaelin. Nyt pollisi tutkii omiensa tekemisiä ja puolueettoman tutkinnan uskottavuus on täysin nolla.
Lähetä kommentti