182. Pyhät, suuret, korkeat

Pyhäinpäivän - vai pitäisikö sanoa pyhäinmiestenpäivän - tai halloweenin aattona, ikävystymisen torjumiseksi, on syytä avata punaviinipullo ja yrittää luoda lyhyt katsaus menneen viikon uutisantiin joitakin merkittävimpiä uutisotsikoita lyhyesti (vrt. Veikko Huovinen, Lyhyet erikoiset) ruotien. - Trick or treat!

Niinistö lyhentäisi kansanedustajien vuosikausien eläkkeet

Onko Sauli Niinistön lausunto osoitus a) presidenttipelistä, b) kansakunnan unilukkarin roolista, c) näköalattomuudesta, d) kyllästymisestä politiikkaan, e) kyllästyminen Seppo Tiitiseen vai f) jostakin muusta?

Soininvaara panisi opiskelijatyttöjä...täytyy ilmeisesti olla opiskelijoita kyttäämään pummilla pysäköiviä autoilijoita

Osoittaako S:n halu mielestäsi a) kansalaistottelemattomuutta, b) kansalaisrohkeutta, c) kansalaistuhmuutta, d) viherpiperrystä, e) omaperäisyyttä, f) saamattomuutta vai g) kenties jotakin muuta tai muun puutetta?

Ranskan entinen presidentti Chirac joutuu oikeuteen

a) veronkierrosta, b) vaimonsa hakkaamisesta, c) Matti Vanhasen nimittelemisestä Euroopan seksikkäimmäksi poliitikoksi, vai e) jostakin muusta syystä?

Alexander Stubb torjui spekulaatiot ehdokkuudestaan EU:n ulkoministeriksi

Mikä oli S:n perustelu: a) tää ei oo mun duuni, b) tää on täysin mun moka, c) kotimaa kutsuu mua, d) mä istun jo presidentti-hattu päässä, vai e) jokin muu syy, mikä?

Mikä sana äänestettiin kirjamessuilla suomen kielen hassuimmaksi sanaksi?

a) hölkynkölkyn, b) tuppeensahattu, c) sikaenergia, d) närhenmunat, e) ylämummo, f) yökyöpeli vai g) jokin muu sana. mikä?

Steffan Wallin: Hallitus ei ymmärrä ruotsinkielisiä

Miten Matti Vanhanen kommentoi kyseistä väitettä: a) jag förstår inte Walliiniä, b) vad är "tuppeensahattukoivu" på svenska, c) Wallin ei ymmärrä omaa parastansa, d) kannatukseni on korkeampi kuin koskaan ennen, vai e) jollakin muulla tavalla, millä?

Pyhät, suuret, korkeat/työnsä on ja oikeat

Voidaanko näillä sanoilla mielestäsi luonnehtia a) hallituksen, b) pääministerin, c) KKO:n, d) oikeuskanslerinviraston, e) Kannonkosken VPK:n , vai f) jonkin muun instanssin toimintaa, minkä?

Mikä naisessa ärsyttää tutkimusten mukaan eniten miestä?

a) nainen ei vastaa puheluihin, b) nainen flirttailee toisten miesten kanssa, c) nainen manipuloi miestä, d) nainen kiristää seksillä, e) nainen käyttää miestä vain väliaikaisena halinallena vai f) jokin muu syy, mikä?

Mikä olisi sopiva suomenkielinen versio sanalle halloween?

a) yöpakkaset, b) hallainyö, c) marrasyö, d) Kekrijuhlat, e) Kepun puolueväenristeily-yö, f) perunakellariyö, g) kepposyö, h) yökyöpelienyörieha vai i) jokin muu, mikä?

Olisi mielenkiintoista kuulla vastauksia ja kommentteja. Uusia kysymyksiä voi myös esittää.

181. Miksi media vaikenee tapaus Koskisesta? Johannes Koskinen aikoo jatkaa varapuhemiehenä.

Reiluuteen kuuluisi myös ihmisoikeuksien kunnioittaminen...

1. Kirjoitin blogissani 177/22.10. Helsingin hovioikeuden antamasta Rusi-tuomiosta. Käsittelin siinä yhtä vahingonkorvausperustetta eli oikeusministeri Johannes Koskisen (sdp) haastattelulausuntoa. Molemmat oikeusasteet eli Helsingin käräjäoikeus ja Helsingin hovioikeus katsoivat Koskisen lausunnon rikkovan syyttömyysolettamaa, joka on keskeinen perus- ja ihmisoikeus. Suomen valtio tuomittiin maksamaan Koskisen julkista valtaa käyttäessään antaman lausunnon johdosta vahingonkorvausta Rusille henkisestä kärsimyksestä.

2. Sain blogijuttuuni joukon asiallisia kommentteja. Päätin jatkaa keskustelua asian tärkeyden takia myös valtakunnallisissa tiedotusvälineissä. Kirjoitin Aamulehden mielipidesivulla sunnuntaina 25.10. julkaistun mielipidekirjoituksen, jonka otsikon lehden toimitus muokkasi hieman lyhennettyyn muotoon "Voiko Johannes Koskinen jatkaa tehtävässään." Tehtävällä kirjoituksessa tarkoitetaan Eduskunnan 2. varapuhemiehen tehtävää.

3. Kerroin kirjoitukseni alkuosassa lyhyesti Rusi-jutun tuomiosta ja Johannes Koskisen osuudesta asiassa. Kirjoitukseni loppuosa kuuluu seuraavasti:

Johannes Koskinen tuli tunnetuksi oikeusministerikaudellaan siitä, että kommentoi ja kritisoi suorasanaisesti konkreettisissa oikeusjutuissa annettuja tuomioistuimien ratkaisuja ja kehotti joissakin tapauksissa hävinnyttä osapuolta jopa valittamaan tuomiosta.

Oikeuskansleri arvosteli 28.1.2008 antamassaan kantelupäätöksessä ministeri Koskisen menettelyä varomattomuudesta, vaikka ei katsonut hänen syyllistyneen suoranaiseen lainvastaiseen menettelyyn.

Nyt siis kaksi tuomioistuinta on todennut, että Johannes Koskinen on ministerinä toimiessaan rikkonut yhtä keskeistä yksilön perusoikeutta. Koskisen menettelyn johdosta valtio on tuomittu korvausvelvolliseksi. Lisäksi oikeuskansleri on pitänyt Johannes Koskisen tuomioistuimien ratkaisuihin puuttuvaa menettelyä arveluttavana.

Johannes Koskinen valittiin vuoden 2007 vaalien jälkeen eduskunnan varapuhemieheksi. Puhemiehen tehtävä on valtakunnan tärkeimpiä luottamustoimia. Puhemiehiksi valitaan arvovaltaisia, nuhteettomia ja arvostelukykyisiä henkilöitä, joilla ei luurankoja kaapissaan.

On kysyttävä suoraan, onko Johannes Koskisella hovioikeuden tuomion ja oikeuskanslerin päätöksen jälkeen enää edellytyksiä ja arvovaltaa toimia eduskunnan varapuhemiehen vastuullisessa tehtävässä? Nauttiiko Koskinen tehtävässään enää eduskunnan luottamusta?

Jos minulta kysytään, on vastaukseni ilman muuta kielteinen. Johannes Koskinen on menettänyt uskottavuutensa jatkaa eduskunnan varapuhemiehenä.

Äänestäjät ovat toki valinneet Koskisen eduskuntaan, mutteivät varapuhemieheksi. Varapuhemieheksi Koskisen valitsi käytännössä demareiden eduskuntaryhmä äänestyksen jälkeen.

4. Keskustelua ei ole syntynyt. Suomessa tämä ei ole yllätys, sillä eihän täällä ole annettu ennenkään tällaisten "pikkuasioiden" häiritä. Muistelen, että kun ministeri Aarre "Sapeli" Simonen tuomittiin vuonna 1961 ns. Kätilöopiston jutussa ministerivastuulain nojalla Valtakunnanoikeudessa sakkoon, niin ei mennyt kovinkaan kauaa, kun Tasavallan Presidentti Urho Kekkonen, joka oli hajottanut SDP:n, kutsui Aarre Simosen (TPSL) uudelleen ministeriksi. Ja arvatkaapa, mikä oli virkarikoksesta sakkoon tuomitun poliitikon uusi ministerinsalkku? Aivan oikein. Kekkonen teki Simosesta oikeusministerin - tietenkin piruillakseen oikeuslaitokselle.

5. Nyt tapaus- Johannes Koskinen jatkaa tavallaan tapaus-Sapeli Simosen viitoittamalla tiellä. Oikeusministerinä "kunnostautuneesta" ja valtiolle julkista valtaa käyttäessään vahinkoa aiheuttaneesta poliitikosta tehtiin vuoden 2007 vaalien jälkeen Eduskunnan varapuhemies.

6. Huvittavaa on, että kirjoitin jo Helsingin käräjäoikeuden 8.11.2007 antaman Rusi-tuomion jälkeen Johannes Koskisen osuudesta valtiolle tuomittuun korvausvastuuseen Aamulehteen 9.11. mielipidekirjoituksen juuri samalla otsikolla kuin nyt kaksi vuotta myöhemmin: "Voiko Johannes Koskinen jatkaa varapuhemiehenä?" Se oli asiallisesti samanlainen kuin 22.10.-09 samassa lehdessä julkaistu uusi kirjoitukseni. Mutta nyt Koskisen "taakka" on paisunut lisää, sillä Helsingin HO asettui Rusi-jutussa samalla kannalle kuin käräjäoikeus kaksi vuotta sitten ja tämän "päälle" ovat tulleet vielä oikeuskanslerin 28.1.-08 Koskiselle antamat nuhteet; oikeuskansleri ei kuitenkaan katsonut Koskisen syyllistyneen lainvastaiseen tekoon.

7. Kaksi vuotta sitten kirjoitukseni herätti edes jonkin verran keskustelua. Koskisen kotikaupungin lehti eli Hämeenlinnassa ilmestyvä Hämeen Sanomat kirjoitti mielipidekirjoituksestani ja Koskiseen kohdistamastani erovaatimuksesta näyttävän kuuden palstan jutun 13.11.-07. Siinä selostettiin käräjäoikeuden tuomiota, minun kirjoitustani ja tuolloin oikeuskanslerinvirastossa vielä ratkaisematta ollutta kanteluani Johannes Koskisesta. Lisäksi lehdessä haastateltiin Johannes Koskista, joka kiisti syyllistyneensä Rusi-tapauksessa perusoikeuden loukkaukseen eli syyttömyysolettaman rikkomiseen. Koskinen vakuutti, ettei hän aio erota varapuhemiehen tehtävästä.

8. Johannes Koskinen toimitti Hämeen Sanomille 16.11.-07 vielä oman kirjallisen lausumansa, joka julkaistiin lehden mielipidesivulla. Siinä hän kiisti edelleen, että hän olisi käräjäoikeuden tuomiossa mainitussa haastattelulausunnossaan väittänyt Alpo Rusin syyllistyneen lainvastaiseen toimintaan. Koskinen sanoi, että hänen lausumansa "muotoilu oli passiivista ja tutkinnassa olivat olleet myös Jukka Rusin tekemiset." Koskinen hämmästeli: "Mikä ihme tuossa olisi perustuslain vastaista tai syyttömyysolettaman vastaista?" Koskinen totesi, että Helsingin käräjäoikeus on lausumaa palastelemalla ja melkoisella tulkinta-akrobatialla päätynyt tuomiossa lausuttuun. Valtion puolelta on ilmoitettu tyytymättömyyttä tuomioon 14.11. Asiaan onkin syytä hakea oikaisua ainakin tässä mainitulta osin."

9. Aamulehden toinen päätoimittaja Jorma Pokkinen muisteli oikeuskansleri Jaakko Jonkan 28.1.2008 Johannes Koskiselle antaman "puolilangettavan" ratkaisun jälkeen kaihoisasti ex-ministeri Koskisen lausuntoautomaattiaikoja ja patisteli lukijoita Pro Johannes -liikkeen perustamiseen. Kirjoitin oikeuskanslerin sanotusta päätöksestä ja Pokkisen ehdotuksesta AL:n mielipidesivulla 5.2.-08 otsikolla "Buu Johannes olisi ehkä Pro Johannes parempi." Totesin, että päätoimittaja Pokkinen ei ole ilmeisesti oikein mieltänyt, mikä ero on oikeusministerin yleisellä tasolla tapahtuvan oikeuslaitoskeskusteluun osallistumisen ja tuomioistuinten keskeneräisten ratkaisujen kommentoinnin välillä.

10. Johannes Koskisen toive toteutui, sillä Suomen valtio, jota edusti jutussa maineikas asianajaja Aarno Arvela, valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeudelle ja kiisti valituksessaan, että Johannes Koskinen olisi haastattelussaan menetellyt syyttömyysolettaman vastaisesti. Todettakoon, että käräjäoikeus varasi Johannes Koskiselle tilaisuuden tulla henkilökohtaisesti jutussa kuulluksi, mutta Koskinen ei käyttänyt tätä etua hyväkseen käräjäoikeudessa eikä myöskään hovioikeudessa. Miksi olisikaan, kun hänellä oli faktisesti Aarno Arvela asiamiehenään. Valtio ja Arvela tekivät Koskisen puolesta kaikkensa, että Koskisen maine puhdistettaisiin hovioikeudessa. Prosessi ei siis maksanut Eduskunnan varapuhemieheksi kohonneelle Koskiselle yhtikäs mitään.

11. Paha vain Koskisen kannalta, että valtion ja Arvelan valitus meni mönkään, sillä Helsingin hovioikeus asettui Koskisen osalta prikulleen samalle kannalle kuin käräjäoikeus: Koskisen katsottiin oikeusministerinä julkista valtaa käyttäessään menetelleen syyttömyysolettaman vastaisesti, josta seurasi korvausvelvollisuus valtiolle. Hovioikeuden tuomion perustelut olivat Koskisen menettelyn osalta vielä seikkaperäisemmät kuin käräjäoikeuden perustelut ja sikäli "julmat", ettei niissä nähty kerrassaan minkäänlaisia lieventäviä asianhaaroja.

12. Johannes Koskisen "syntitaakka" on vuoden 2007 lopun jälkeen vain entisestään lisääntynyt kahden tuomioistuimen katsoessa hänen menetelleen syyttömyysolettaman vastaisesti ja oikeuskanslerin antaessa nuhteet hänen ministerinä antamistaan erinäisistä muista lehtilausunnoista. Tämän perusteella olisi voinut odottaa, että media olisi ollut kiinnostunut Koskisen ihmisoikeusloukkauksesta ja sen aiheuttamasta vahingosta ja siitä, voiko hän enää tämän jälkeen jatkaa uskottavasti parlamentin puhemiehenä. Olisi ainakin odottanut, että media olisi ollut kiinnostuneempi kuin vuonna 2007.

13. Mutta mitä vielä, kävikin päinvastoin! Media ei ole tällä kerralla osoittanut minkäänlaista kiinnostusta oikeusministerin ja varapuhemiehen töppäyksistä. Kun vuoden 2007 marraskuussa asiaa käsiteltiin edes parissa aviisissa (Aamulehti ja Hämeen Sanomat), nyt niissäkään ei ole lausuttu halaistua sanaa tapauksesta; edes AL:n tunnetut "leukailijat" Matti Apunen, Jorma Pokkinen tai Matti Pitko eivät ole eväänsä väräyttäneet. Yksikään lehti tai radio- taikka tv-kanava ei ole edes haastatellut entistä lausuntoautomaattia eli Johannes Koskista. Oikeusministeriaikoinaan Koskinen oli lähes joka viikko kaikissa lehdissä ja tv-kanavilla suuna päänä lausunnoillaan, mutta tänään hänen ympärillään on hiiren hiljaista, vaikka miehen on todettu mokanneen pahemman kerran kahden tuomioistuimen tuomiossa. - Ilmeisesti on niin, että Eduskunnan varapuhemiehet tai ainakin toinen heistä on kaiken arvostelun yläpuolella. Vai olisiko jossakin lehtitalojen ja muiden medioiden kätköissä tosiaan perustettu edellä mainittu Aamulehden ehdottama Pro Johannes -liike?

14. Johannes Koskisen oikeusministerinaikaiset puheet ja haastattelulausunnot ovat herättäneet myös kansainvälistä huomiota. YK:n ihmisoikeuskomitea antoi Suomen Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan YK:n yleissopimuksen eli niin sanotun KP-sopimuksen aiheuttamia toimenpiteitä koskevan raportin 2003 johdosta omat päätelmänsä 27.10.2004. Ks. http://www.formin.fi/Public/default.aspx?contentid=67730. YK:n ihmisoikeuskomitean sanotun raportin tai päätelmien kohdassa 13 sanotaan Suomelle näin:

Komitea panee huolestuneena merkille poliittisten viranomaisten (hallituksen jäsenten ja kansanedustajien) avoimet hyökkäykset oikeuslaitosta vastaan tarkoituksena vaikuttaa päätöksiin.

Sopimusvaltion olisi ryhdyttävä korkeimman tason toimiin säilyttääkseen oikeuslaitoksen riippumattomuuden ja yleisen luottamuksen siihen (YK:n yleissopimuksen 2 ja 14 artikla).

15. "Avoimet hyökkäykset oikeuslaitosta vastaan." Niinpä. Raportissa viitataan siis myös hallituksen jäsenten eli siis ministereiden sanotunlaisiin hyökkäyksiin. Johannes Koskinen oli oikeusministerinä 1999-2005 eli juuri sinä aikana, jolloin Suomi antoi raporttinsa komitealle. Minä en muista ketään toista ministeriä, joka olisi tuohon aikaan antanut lehdistölle lausuntoja, joissa olisi arvosteltu tuomioistuimien keskeneräisiä oikeusjuttuja tai tuomioita.

16. Suomen eli hallituksen tulee antaa YK:n ihmisoikeuskomitealle seuraava raporttinsa 1.11.2009 mennessä. En ehtinyt tarkistaa, onko Suomi jo kenties antanut raportin. Olisi mukava tietää, mitä Suomen hallitus on vastannut tai tulee vastaamaan komitean edellä mainittuun huolestuneisuuteen. Mitä Suomen "korkein taso" on tehnyt YK:n päätelmissä mainitun epäkohdan korjaamiseksi? Ehkäpä Suomen raportti on po. kohdin "vapaasti suomennettuna" seuraavanlainen:

Arvoisa komitea. Hallituksen ministeri, johon komitean päätelmien 13 kohdassa on luultavasti tarkoitus viitata, ei ole enää ministeri. Hänestä on tehty parlamentin puhemies, tarkemmin sanottuna varapuhemies. Tämä on arvoisan komitean päätelmissä edellytetty Suomen korkeimman tason toimi.

17. Yksityisillä kansalaisilla ei ole mahdollisuutta antaa YK:n komitealle omia raporttejaan. Myöskään kansalaisten yritykset vaikuttaa maan "korkeimman tason" eli poliittisen johdon päätöksiin tai edesottamuksiin eivät tunnetusti johda mihinkään. Yksi kanava ihmisille on kyllä perustuslaissa annettu, nimittäin mahdollisuus tehdä kantelu oikeuskanslerille tai eduskunnan oikeusasiamiehelle. Oikeuskanslerin tehtävänä on valvoa valtioneuvoston - siis myös ministereiden - virkatointen lainmukaisuutta. Oikeuskansleri valvoo myös perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumista. Jos oikeuskansleri havaitsee ministerin päätöksen tai toimenpiteen laillisuuden antavan aihetta huomautukseen, hänen tulee esittää huomautuksensa perusteluineen. Perustuslaissa ovat myös säännökset ministerisyytteen nostamisesta ja käsittelystä, ministerivastuuasian vireillepanossa ja ministerisyytteen nostamisen edellytyksistä.

18. Ministerisyytteen nostamiseen riittää, että ministeri on menetellyt virkatoimessaan selvästi lainvastaisesti. Ihmisoikeudet, joihin siis sisältyy keskeisenä osana syyttömyysolettama, on osa perustuslaissa tarkoitettua "lakia", jota kaikilla virkamiehillä ja siis myös ministereillä on velvollisuus virkatoimissaan ja julkista valtaa käyttäessään "tarkoin noudattaa." Nyt kaksi riippumatonta tuomioistuinta on todennut ex-oikeusministerin menetelleen julkista valtaa käyttäessään ihmisoikeussopimuksen vastaisesti, siis rikkoneen lakia. Tästä on aiheutunut yksityishenkilölle kärsimystä, joka valtio on velvoitettu korvaamaan. Ministeriä ei ole kuitenkaan syytetty tai edes epäilty mistään rikoksesta, joten häntä on pidettävä syyttömänä.

19. Mitä johtopäätöksiä tästä kaikesta tulisi tehdä?

PS.

20. Nyt vasta netistä huomasin, että YLE uutiset on 26.10. haastatellut Johannes Koskista Helsingin hovioikeuden tuomion johdosta. Koskinen sanoi pitävänsä hovioikeuden ratkaisua vähintäänkin outona.

- Tässä on todella kaivaen kaiveltu virheellinen tulkinta, jossa on katsottu, että syyttömyysolettama on loukattu. Hovioikeus ei lähtenyt muuttamaan käräjäoikeuden ratkaisua, vaikka muutoksenhakukirjelmässä asia on hyvin selostettu, Koskinen sanoi.

- Minua ei henkilökohtaisesti kuultu lainkaan tuossa oikeudenkäynnissä. Ei edes pyritty selvittämään, mitä tuolla lausumalla oli tarkoitettu, ja siitä huolimatta se oli äärilaitoja myöten tulkittuna otettu tuomion osaksi, totesi Koskinen haastattelussa.

Koskisen mukaan häneen eroonsa varapuhemiehen paikalta ei ole mitään syytä.

21. Kuten edellä totesin, käräjäoikeudessa Johannes Koskiselle on kyllä varattu tilaisuus tulla kuulluksi. Tämä ilmenee käräjäoikeuden tuomion kansilehdeltä, johon on merkitty jutussa kuultavien nimet, kuultavien joukossa mainitaan myös Johannes Koskinen. Ilmeisesti asia on niin, että Koskinen ei ole vain halunnut mennä käräjäoikeuteen, vaikka hänelle oli varattu siihen tilaisuus.

22. Hovioikeudessa Koskiselle ei ilmeisesti ole enää varattu viran puolesta tilaisuutta tulla kuulluksi. On luultavasti lähdetty siitä, että käräjäoikeuden antama mahdollisuus kuulluksi tulemiseen on edelleen voimassa, mutta kun kyse on riita-asiasta, kuultavan tulisi hovioikeusvaiheessa itse huolehtia ja päättää, haluaako hän tulla kuulluksi vai ei. Johannes Koskisella olisi lain mukaan ollut halutessaan mahdollisuus osallistua Rusi-jutun käsittelyyn jopa niin sanottuna sivuväliintulijana valtion puolella.

23. Kuten myös edellä sanoin, valtiota on jutussa edustanut tunnettu ja maineikas asianajaja Aarno Arvela. Oletan ilman muuta, että hän on ennen valituskirjelmän laatimista keskustellut myös Johannes Koskisen kanssa jutusta ja puheeksi on tuolloin otettu myös se, haluaako Koskinen mahdollisesti pyytää jutussa suullista pääkäsittelyä hovioikeudessa, jotta hän voisi omin sanoin kertoa, mikä tarkoitus hänellä oli sanottua haastattelulausuntoa antaessaan ollut.

24. Johannes Koskinen näyttäisi siis - kenties tavallaan "hitaana hämäläisenä - olevan pahasti jälkijunassa ja täysin omasta syystään, mitä hänen kuulemiseensa tai kuulematta jäämiseensä tulee. Minusta Koskisen mielipiteet mm. siitä, mitä hän oli lausumallaan tarkoittanut, ovat kyllä tulleet Arvelan valituskirjelmän ja mahdollisesti muiden kirjelmien perustella hyvin hovioikeuden tietoon. Sitä en tiedä, pyysi Arvela hovioikeudessa mahdollisesti suullisen käsittelyn toimittamista ja Koskisen kuulemista henkilökohtaisesi, mutta mikään hovioikeuden tuomiossa ei ainakaan viittaa tähän.

25. Johannes Koskinen varmaan pitkäaikaisena oikeusministerinä ymmärtää, että vaikka muutoksenhakukirjelmä olisi kuinka taitavan advokaatin miten perusteellisesti tekemä, ei lopputulos suinkaan aina ole se, mitä valituskirjelmässä on esitetty.

26. Koskinen ei ole haastattelulausunnollaan luultavasti tarkoittanut loukata Alpo Rusia, vaan hän on asiaa enemmälti harkitsematta - siis varomattomasti - vain kakaissut ulos sen, mitä sattui asiasta ajattelemaan. Tyyli tai metodi on siis ollut jokseenkin samanlainen kuin Koskisen lausuntoautomaattina antamissa muissakin oikeuslaitosta koskeneissa lausunnoissa. Käräjäoikeuden ja nyt myös siis hovioikeuden mielestä kyse on tästä huolimatta ollut syyttömyysolettaman vastaisesta ja korvausvastuun aiheuttaneesta menettelystä. Vaikka lausumassa ei olisi kyse kunnianloukkausta, se voi silti olla olla syyttömyysolettaman vastainen.

180. KKO poisti jälleen väärän tuomion (KK0 2009:84)

Korkeimpaan oikeuteen jonotettiin avointen ovien päivänä 3.10.-09

1. Otsikko on suoraan tämänpäiväisestä Helsingin Sanomista (sivu A 8) lukuun ottamatta sulkeissa olevaa ennakkopäätöksen numeroa.

2. Korkein oikeus joutui eilen 27.10. antamallaan ennakkopäätöksellä KKO 2009:84 poistamaan hovioikeuden vuonna 1999 antaman tuomion, koska menettely, jossa hovioikeus tuomionsa langetti, rikkoi keskeistä ihmisoikeutta eli valittajan oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Jutun valittaja joutui kääntymään asiassaan ensin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen puoleen, joka tuomiossaan 12.4.2007 (A v. Suomi) totesi kyseisen ihmisoikeusrikkomuksen. Tämän jälkeen valittaja A haki KKO:lta (uudelleen) hovioikeuden tuomion poistamista kanteluteitse. Tässäkään tapauksessa rikosjutun asianosainen siis "ei saanut maassa oikeutta,"vaan hänen piti "hankkia" sitä Euroopasta.

3. Lehtiotsikossa mainitaan hieman pienemmillä kirjasimilla, että "Oikeus ei itsekään ensin antanut valituslupaa." Tällä tarkoitetaan sitä, että kyseinen rikosjuttu eteni jo vuoden 1999 loppupuolella valituslupahakemuksena KKO:een. Valituslupahakemus perustui jo tuolloin niin sanottuun kanteluperusteeseen eli siihen, että hovioikeus oli tehnyt asiassa karkean menettelyvirheen, kun se oli tuominnut käräjäoikeudessa vapauttavan tuomion saaneen syytetyn vankeusrangaistukseen velallisen epärehellisyydestä varaamatta hänelle hovioikeudessa asianmukaista tilaisuutta saada puolustautua syytettä vastaan. KKO kuitenkin epäsi 31.1.2001 antamallaan päätöksellä - ilman minkäänlaisia perusteluja - hakijan pyytämän valitusluvan, jolloin Helsingin HO:n 22.6.1999 valittajalle velallisen epärehellisyydestä antama langettava tuomio jäi voimaan.

4. Miten niin "jälleen?" No, annas kun selitän (Let me be clear). - Vain viikkoa aiemmin eli 22.10.2009 KKO joutui ennakkopäätöksellään (KKO 2009:80) purkamaan Kari Uotille kuluvan vuoden huhtikuussa antamansa langettavan rikostuomion, jonka se totesi Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) ja ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisukäytännön vastaiseksi. Olen selostanut KKO:n ratkaisua ja EIT:n ratkaisukäytäntöä blogissani /

5. Mistä tarkemmin ottaen tässä uudessa ratkaisussa on kysymys? Ihmisoikeustuomioistuin on mainitussa ratkaisussaan 12.4.2007 (A v. Suomi) todennut, että Helsingin hovioikeus oli tuomiollaan 22.6.1999 suullista käsittelyä asianomaisen syytekohdan (velallisen epärehellisyys) osalta toimittamatta ja näyttöä (pelkästään käräjäoikeuden tuomion ja muun kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston nojalla) arvioituaan muuttanut A:lle syytteen hylkäävää käräjäoikeuden tuomiota katsonut A:n syyllistyneen rikokseen sekä korottanut hänelle tuomittua ehdollista vankeusrangaistusta. EIT:n mukaan asian lopputulos, joka oli tullut A:lle yllätyksenä, huomioon ottaen oikeudenmukainen oikeudenkäynti olisi kuitenkin edellyttänyt, että A olisi saanut tilaisuuden syytteen riitauttamiseen hovioikeuden suullisessa käsittelyssä, jota siis nyt ei lainkaan sanotun syytekohdan osalta toimitettu. EIT katsoi, että hovioikeuden menettely oli EIS 6.1 artiklan vastainen ja velvoitti Suomen valtion suorittamaan A:lle vahingonkorvausta 3 000 euroa korkoineen.

6. EIT:n päätöksen mukaan hovioikeus oli siis menetellyt virheellisesti eivätkä virheet olleet suinkaan mitään pikkuvirheitä, vaan koskivat aivan keskeisiä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin elementtejä: a) asianosaisen kuulemista (kuulemisperiaatetta), b) oikeutta sada puolustautua rikossyytettä vastaan ja c) suullisen käsittelyn toimittamatta jättämistä.

Kuulostaa todella vakavalta, mutta sellaista tämä oikeudenkäynnin "oikeudenmukaisuus" nyt vain on Suomessa ollut - KKO:n luvalla ja siunauksella useimmiten sitä paitsi!

7. Oikeuskirjallisuudessa on - itsekin olen saarnannut näistä teemoista jo parikymmentä vuotta - toki yritetty kiinnittää tuomareiden ja tuomioistuinten huomiota oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksiin, mutta puheet ovat yleensä kaikuneet kuuroille korville, kuten tästäkin ratkaisusta selvästi näkyy. Hovioikeudet ja KKO, oikeusministeriön virkamiesten ja oikeusministereiden (Johannes Koskinen, Leena Luhtanen, Tuija Brax jne.) suosiollisella myötävaikutuksella, ovat kiinnittäneet päähuomionsa lähestulkoon kokonaan oikeudenkäynnin tehokkuuteen ja siihen, miten valitusten tekoa käräjäoikeudesta hovioikeuteen voitaisiin estää ja valituksia seuloa.

8. Ne ja he ovat joko sokeita tai sitten ymmärtämättömiä, sillä he eivät ole nähneet - olleet näkevinään - tai ymmärtäneet, että vakavin puute suomalaisessa järjestelmässä ei ole suinkaan käsittelyn hitaus ja tehokkuuden puute, vaan nimenomaan oikeusvarmuuden ja menettelyn oikeudenmukaisuuden puuttuminen. Se ei tietenkään parane sillä, että kielletään valittaminen hovioikeuteen kokonaan tai rajoitetaan sitä tuntuvasti! Mutta tällainen hanke on jälleen kerran parasta aikaa eduskunnan valiokuntien käsiteltävänä.

9. Toki käsittelyn joutuisuudessakin on omat pulmansa ja Suomi on saanut EIT:ltä eniten huomautuksia juuri siitä syystä, mutta oikea lääke hitauden korjaamiseen ei tietenkään ole valitusoikeuden tuntuva rajoittaminen tai supistaminen, sillä sen myötä menetettäisiin loputkin takeet oikeusvarmuudesta ja päätösten oikeellisuudesta. Jos valitusoikeutta näyttökysymysten osalta hovioikeuteen rajoitetaan nyt hallituksen esityksessä ehdotetulla tavalla, on varmaa, että valitukset a) KKO:een ja b) ihmisoikeustuomioistuimeen tulevat lisääntymään merkittävästi. -

10. On outoa, että jopa Suomen Asianajajaliitto ja sen kantaviin voimiin kuuluva asianajaja Markku Fredman kannattavat ehdotettua valitusoikeuden rajoittamista hovioikeuteen. Toki AA-liitto ja Fredman ovat sikäli oikeassa, että käräjäoikeuksien kokonpanoja tulisi vahvistaa ja prosessin painopistettä siirtää tämän avulla nykyistä enemmän käräjäoikeuksiin. Mutta eihän valitusoikeutta hovioikeuteen pidä mennä pakolla rajoittamaan ennen kuin tämä käräjäoikeuksien vahvistaminen on käytännössä toteutunut niin, että sen voi havaita myös käytännössä! Tunnen sen verran hyvin käräjäoikeuksien ja hovioikeuksien käytäntöjä ja ratkaisuja, että voin perustellusti väittää, että kaavailtu ja nyt jo eduskunnan käsiteltävänä oleva valitusoikeuden rajoittaminen valituslupamenettelyn avulla hovioikeudessa on ainakin näyttökysymyksen osalta virheratkaisu, joka heikentää ihmisten oikeusturvaa. - No, nyt tuli taas saarnattua, vaikkei tätä juttua aloitellessa ollut tarkoitus!

11. KKO totesi eilisessä ratkaisussaan (KO 2009:84), että EIS ei sellaisenaan velvoita jäsenvaltioita huolehtimaan siitä, että EIT:n toteamat ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevat loukkaukset johtaisivat (automaattisesti) lainvoimaisten kansallisten tuomioiden poistamiseen tai purkamiseen. Ylimääräisen muutoksenhaun eli siis tuomionpurun (Kari Uotin tapauksessa oli kyse tuomionpurusta) ja tuomiovirhekantelun (tässä uudessa tapauksessa oli kyse juuri kantelusta menettelyvirheen perusteella) edellytyksiä on kussakin tilanteessa arvioitava jäsenvaltion kansallisen oikeuden pohjalta, todetaan KKO:n perusteluissa.

12. KKO:n enemmistö päätyi siihen, että hovioikeudessa oli tapahtunut sellainen oikeudenkäyntivirhe, jota tarkoitetaan tuomiovirhekantelua koskevassa kansallisessa laissa eli oikeudenkäymiskaaren (OK) 31 luvun 1 §:n 4 kohdassa. Toisin sanoen kyseinen virhe tai virheet konstituoivat sekä EIS 6.1 artiklan rikkomisen että OK 31:1:n 4 kohdan tuomiovirheen. OK 31:1:n 4 kohdan mukaan lainvoiman saanut tuomio voidaan poistaa tuomiovirheen perusteella, jos oikeudenkäynnissä on tapahtunut menettelyvirhe, jonka voidaan otaksua olennaisesti vaikuttaneen jutun lopputulokseen; pikkuvirheiden takia lainvoimaista tuomiota ei siis poisteta. KKO siis poisti Helsingin HO:n 22.6.1999 antaman tuomion numero 1847 kysymyksessä olevilta osin ja palautti asian takaisin hovioikeuden käsiteltäväksi.

13. KKO:ssa oli äänestys 3-2. Enemmistön muodostivat oikeusneuvokset Lehtimaja, Rautio ja Esko. Vähemmistöön jäivät oikeusneuvokset Sippo ja Häyhä, jotka esittämillään perusteilla katsoivat, että tuomion poistamiseen ei ollut aihetta. Vähemmistön perusteluissa on minusta lyhyesti luonnehdittuna kyse eräänlaisesta pilkunviilauksesta, joka ei ainakaan minua vakuuttanut. Sipon ja Häyhän lähtökohtana oli, että lainvoimainen tuomio pysyy ja että tuomion poistaminen myöhemmin ilmi tuleen virheen johdosta tulee olla poikkeuksellista. Sippo ja Häyhä katsoivat, että kyseisessä tapauksessa hovioikeuden virheen ei voida otaksua vaikuttaneen olennaisesti jutun lopputulokseen.

14. KKO:n enemmistön ja vähemmistön kannat poikkeavat siis lähinnä siinä suhteessa, miten OK 31:1:n 4 kohdan säännöstä virheen vaikutuksesta ("otaksua vaikuttaneen olennaisesti jutun lopputulokseen") on tulkittava. Enemmistö saattoi nojautua oman kantansa tueksi aiempaan prejudikaattiin eli ennakkopäätöksen KKO 1995:95. Tuon ratkaisun sisältämän oikeusohjeen mukaan lainkäyttöä kohtaan tunnetun luottamuksen kannalta on tärkeätä, että OK 31 luvun 1 §:n 4 kohdan määräystä oikeudenkäyntivirheen vaikutuksesta jutun lopputulokseen ei tulkita ahtaasti. - Tämä oikeusohje on, kuten olen jo kirjassani Lainkäyttö (1995) esittänyt, täysin perusteltu, ja on paikallaan, että se on tullut nyt uudelleen KKO:n perusteluissa nimenomaan noteeratuksi.

15. Valittaja A:n piti siis hakea oikeutta kolme kertaa "kaikkein korkeimmista", ennen kuin hän pääsi oikeuksiinsa: ensin valituslupahakemus KKO:lle vuonna 1999, sitten valitus EIT:lle vuonna 2001 ja vihdoin kanteluhakemus KKO:lle vuonna 2007. Kuulostaako helpolta?

16. Mutta miksi KKO ei jo A:n valituslupahakemusta vuonna 1999 käsitellessään todennut hovioikeuden menettelyssä tapahtuneita virheitä? Kyse ei ole siitä, etteikö A olisi kiinnittänyt virheisiin huomiota valituslupahakemuksessaan, sillä oletan ilman muuta, että A perusti hakemuksensa jo tuolloin nimenomaan siihen, ettei häntä kuultu hovioikeudessa asianmukaisella tavalla. Kyse ei ole myöskään siitä, etteikö KKO:lla olisi ollut lain mukaan oikeus ja mahdollisuus myöntää valituslupaa ja ottaa asiaa tutkittavakseen, sillä laissa (OK 30:3) mainitaan yhtenä valitusluvan myöntämisen perusteena juuri niin sanottu kantelu- ja purkuperuste.

17. KKO presidentti Pauliine Koskelo selittää tämänpäiväisessä Hesarissa syyksi sen, että "valituslupajärjestelmän tarkoituksena ei ole systemaattisesti virheiden etsiminen hovioikeuden tuomioista, vaan että valituslupia annetaan (JV: alle kymmenessä prosentissa hakemuksista) lähinnä juttuihin, joista saa uusia tulkintaohjeita vastaisen varalle."

18. Koskelon selitys ontuu. Kun valituslupa myönnetään ns. ennakkopäätösperusteella, on kyse Koskelon mainitsemasta tarpeesta saada ja antaa uusia tulkintaohjeita vastaisen varalle. Mutta kuten sanottu, valituslupa voidaan OK 30:3:n nojalla myöntää myös niin sanotulla kantelu- ja purkuperusteella eli silloin, kun valitusluvan myöntämiseen "on erityistä aihetta asiassa tapahtuneen sellaisen oikeudenkäyntivirheen tai muun virheen takia, jonka perusteella ratkaisu olisi purettava tai poistettava." Lupa voidaan sanotulla perustella siis myöntää, vaikka asiassa annettavalla ratkaisulla ei olisikaan välitöntä ennakkopäätösarvoa; luvan myöntämiseen siis riittää, että asiassa on ilmeisesti tapahtunut sellainen virhe, jonka nojalla tuomio voitaisiin poista tai purkaa.

19. KKO:n pitää kyllä maan ylimpänä tuomioistuimena kyetä tunnistamaan valituslupavaiheessa ilmiselvät oikeudenkäynti- eli tuomiovirheet, jotka valituksenalaista hovioikeuden ratkaisua rasittavat. Tätä on ilman muuta pidettävä lähtökohtana varsinkin silloin, kun valituslupahakemuksessa nimenomaan pyydetään valituslupaa juuri kantelu- tai purkuperusteella! Tässä tapauksessa KKO ei ilmeisesti 31.1.2001 A:n valituslupahakemuksen hylätessään "jostakin syystä" tunnistanut selvää tuomiovirhettä.

20. KKO hylkäsi A:n valituslupahakemuksen 31.1.2001 kokoonpanossa, johon kuuluivat jäseninä oikeusneuvokset Mikko Tulokas ja Kati Hidén, esittelijänä oli Reima Jussila. - Valituslupahakemus voidaan ratkaista myös kolmen jäsenen kokoonpanossa. KKO on itse aiemmin esittänyt muutettavaksi lakia niin, että "selvissä tapauksissa" valitusluparatkaisun KKO:ssa voisi tehdä myös yksi jäsen. - Tämän tapauksen valossa täytyy vain toivoa, ettei KKO:n sanottu toive lainmuutoksesta toteutuisi.

21. Uoti-ratkaisun yhteydessä todettiin, että tapaus oli ensimmäinen, jolloin KKO purkaa oman tuomionsa. Sanoisin, että asiallisesti myös tässä nyt selostetussa tapauksessa KKO joutui poistamaan oman päätöksensä, vaikka muodollisesti poistaminen kohdistuikin hovioikeuden tuomioon. Olihan KKO:lla mahdollisuus jo vuonna 2001 tunnistaa asiassa tapahtunut selvä tuomiovirhe, mutta tuolloin KKO hylkäsi valituslupahakemuksen ja juuri sen vuoksi A joutui menemään ensin ihmisoikeustuomioistuimeen ja hakemaan sen jälkeen hovioikeuden tuomion poistamista koska KKO ei vuonna 2001 sitä poistanut. - Tuliko tämä nyt varmasti selväksi? Siis se, että tässäkin tapauksessa KKO joutui faktisesti poistamaan aiemman oman tuomionsa.

22. Yksi asia vielä. KKO ei vakiintuneen käytäntönsä mukaan perustele valitusluvan hylkääviä ratkaisujaan mitenkään. Kun valituslupahakemus hylätään, ihminen tai yritys saa KKO:sta yhden sivun mittaisin paperin, jossa todetaan lakonisesti: Valituslupaa ei myönnetä." Ei siis minkäänlaisia perusteluja sille, miksi lupaa ei voitu myöntää. Olen monta kertaa puuttunut myös tähän epäkohtaan ja mielestäni osoittanut, että KKO:n käytäntö ei perustu lakiin; jopa perustuslaissa (21.2 §) korostetaan asianosaisen oikeutta saada asiassaan perusteltu päätös, ja tämä kuuluu olennaisena osana oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vähimmäisvaatimuksiin.

23. Mitään ei kuitenkaan tässä(kään) suhteessa tapahtunut, ei edes sitä, että prosessilakiin (OK) olisi otettu nimenomainen säännös siitä, että KKO:n ei tarvitse perustella valitusluparatkaisujaan; tätähän voitaisiin kohtuudella pitää jonkinlaisena vähimmäisvaatimuksena. KKO:n jäsenet vain selittelevät tyylilleen uskollisina, että "noh, eiväthän päätöksen perustelemispykälät nyt sentään meidän valituslupapäätöksiämme koske." En ole vieläkään päässyt näistä puheista ja "perusteluista" selvyyteen, miksi laki ei koskisi KKO:ta.

24. Oikeusneuvos Lauri Lehtimaja yritti 1990-luvulla Eduskunnan oikeusasiamiehenä toimiessaan korjata tilannetta ja ehdotti, että KKO voisi ryhtyä perustelemaan ainakin merkittävimpiä valitusluparatkaisujaan. Tämä ehdotus otettiin KKO:ssa vastaan syvän ja pahaenteisen hiljaisuuden vallitessa. Ja niinhän siinä siten kävi, että Lauri Lehtimajasta ei tullut Olavi Heinosen jälkeen KKO:n presidenttiä, vaan KKO esitti virkaan lähestulkoon yksimielisesti Leif Sevónia, joka myös virkaan nimitettiin.

179. Oikeussalietikettiä syytä yhtenäistää; oikeussaliburka käyttöön?

Porvoon käräjäoikeus Kigalin oikeussalissa Ruandassa

Tänään oli lehdessä (HS) jälleen kerran juttua siitä, miten eri Euroopan maissa suhtaudutaan burkaan ja muihin musliminaisten käyttämiin päähuiveihin ja kasvohuntuihin. Burka on silmikolla varustettu kaapu, joka peittää kantajansa päästä jalkoihin; niqab sen sijaan jättää silmien ympäristön paljaaksi; hijab puolestaan on suorakulmion muotoinen huivi, joka peittää päälaen, hiukset ja kaulan, mutta jättää kasvot paljaiksi. Eri puolella Eurooppaa harkitaan burkan ja päähuivien kieltämistä ja joitakin rajoituksia on jo annettu muun muassa Saksassa ja Ranskassa.

Tarkoitukseni ei ole syventyä burkan ja päähuivien käyttöön laajemmin, mutta asia tuli mieleeni, kun tv-uutisissa näytetään kuvia suomalaisista oikeudenkäynneistä, jossa syytetyt saapuvat oikeussaliin kasvonsa peittäen. Tämä käytäntö liittyy oikeussalissa kuvaamiseen. Oikeudenkäynnin kuvaaminen on sallittua vain tuomioistuimen luvalla. Käytännössä oikeuden puheenjohtaja antaa kuvaajille luvan kuvata jutun asianosaisia muutaman minuutin verran ja sitten kuvaajat komennetaan ulos, koska kuvaaminen istunnon aikana häiritsisi prosessin kulkua. Vaikka asianosaisia, yleensä ns. kohujuttujen syytettyä, on luvallista kuvata, saavat syytetyt toisaalta peittää kasvonsa kuvaamisen ajaksi. Tästä taitaa olla jopa eduskunnan Eduskunnan oikeusasiamiehen arvovaltainen kannanotto.

Toiset syytetyt, varsinkin ne, jotka ovat kiistäneet syytteen ja syyllisyytensä, esiintyvät oikeussalissa kuvattaessa reilusti ilman kasvo- tai päänsuojia. Syyllisyytensä jo esitutkinnassa myöntäneet syytetyt sitä vastoin haluavat - ymmärrettävistä syistä - useimmiten peittää kasvonsa kuvaamisen ajaksi. Sen jälkeen kun kameramiehet ovat poistuneet salista, syytettyjen on luonnollisesti esiinnyttävä ilman suojapeitettä.

Tämä käytäntö on vakiintunut ja tuntuu aika perustellulta. Mutta yhteen asiaan haluaisin kiinnittää huomiota. Tarkoitan kasvojen suojaksi otettujen liinojen, huivien yms. vaatekappaleiden epäyhtenäisyyttä.

Joskus syytetty peittää kasvonsa sellistä mukaan ottamallaan eilispäivän tai vielä vanhemmalla sanomalehdellä. Riippuu lehden koosta, mutta yleensä lehdellä suojaaminen ei vaikuta kovin hyvältä ratkaisulta; tabloidilehdellä (esimerkiksi Uutispäivä Demari tai HBL) saa hädin tuskin edes puolta päätä. Parhaimman suojan lehdistä tarjoaa Hesarin paksu sunnuntainumero, tästä voinemme olla yhtä mieltä.

Entäpä sitten vaatekappaleet? Kyllä vain, niissä löytyy mitä erilaisimpia ja omituisimpia variantteja. Kuka vetää päähänsä vanhan hiihtopipon, kuka karvalakin reuhkan tai villahuivin, kuka taas tyynyliinan, käsipyyhkeen jne. Oudoimpia näkemiäni suojia oli äskettäisessä sieppausjutussa syytetyn ja juuri tänään tuomion käräjäoikeudesta saaneen Juha Turusen käyttämä melko isokokoinen ja vitivalkoinen liina, jota Turunen piteli päänsä yllä saapuessaan saliin ja istuessaan kuvaamisen ajan paikallaan. Olisi luullut käsien väsyvän liinan kannattelusta, mutta olisiko valkoinen "lippu" käsien ylösnosto tarkoitettu jonkinlaiseksi antautumisen merkiksi? Kasvo- ja pääsuojilla voidaan toki viestittää katsojille syytetyn mielialoja.

Ehdottaisin, että oikeusministeriö ja tunnetusti aina tehokas oikeusministerimme ryhtyisivät pikaisesti toimiin yhtenäisen kasvo- ja pääsuojan kehittämiseksi, jota käytettäisiin oikeusastejärjestykseen katsomatta kaikissa tuomioistuimissamme aina Hangosta Utsjoelle. Asialle on tietenkin pantava erityinen työryhmä, jonka tulisi saada mietintönsä valmiiksi tuota pikaa. Olisikohan Lauri Tarastilla aikaa vetää tätäkin työryhmää?

Lukijat voinevat tehdä ehdotuksia kasvo- ja päänsuojien perusmalleiksi ja materiaaleiksi. Olisiko talvikäräjillä kenties syytä käyttää hieman tuhdimpia suojia kuin syyskäräjillä jne. Voisiko suoja olla erityinen naamari, jossa on vain silmäreiät? Joulupukin naamaria ei kuitenkaan voitane suositella. Edellä mainittu hijab-tyyppi lienee sopivin oikeussaliburkaksi.

Voisiko ajatella, että käyttöön otettaisiin kaksi eri mallia, joista toisessa olisi teksti "not guilty" ja toisessa taas "guilty" sen mukaan, miten kasvonsa peittävä syytetty suhtautuu ja haluaa viestittää yleisölle suhtautuvansa syytteeseen?

Todettakoon, että RL 17 luvun 13 a §:ssä on kriminalisoitu laiton naamioituminen yleisellä paikalla järjestettävissä kokouksissa ja yleisötilaisuuksissa, jos naamioinnin tarkoituksena on ryhtyä käyttämään henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai vahingoittamaan omaisuutta.

Oikeussaliin saapunut yleisö tuskin saa naamioitua, vaikka tarkoitus ei olisikaan RL 17:13a:ssä mainitunlainen. Hyviin tapoihin kuuluu, että sisällä ei olla hattu tai lakki päässä, ja sama koskee analogisesti tulkiten myös naamaria.

Tässä jutussa oli tarkoitus käsitellä oikeussalietikettiä laajemmaltikin, mutta kun jo tästä kasvosuojaosuudesta tuli näin pitkä tarina, niin olkoon! Palataan oikeussalietikettiin joskus myöhemmin. Sen verran voin todeta, että oikeussalietiketissä ja tuomioistuimen arvovallassa olisi Suomessa paljon parantamisen varaa. Advokaatit esimerkiksi voivat jopa haistatella tuomarille tai todistajalle, eikä tuomari näytä olevan huomaavinaan. Tästähän saatiin näyte Porvoon käräjäoikeuden Ruanda-oikeudenkäynnissä, jossa ruandalaisen syyttäjän piti huomauttaa asiasta ennen kuin käräjäoikeus heräsi nuhtelemaan asianajajaa.

Pari sanaa kuitenkin tuomareiden, syyttäjien ja advokaattien pukeutumisesta. Sekin on Suomessa hyvin kirjavaa, sillä Suomi on Ruotsin kanssa ilmeisesti ainoa maa Euroopassa, jossa tuomarit, syyttäjät ja advokaatit eivät käytä oikeussalissa erityisesti tätä tarkoitusta varten käyttöön otettua kaapua tai viittaa. Minusta oikeussalietiketissä olisi myös tältä osin pyrittävä yhtenäiseen käytäntöön ja siirryttävä käyttämään viittaa. Peruukkien käyttöä en sen sijaan kannata.

Muistan vielä omilta tuomarivuosiltani, miten epämukavaa saattoi olla istua pitkiä käräjäpäiviä yllään kaksi numeroa liian pieni puku ja/tai paita ja vielä solmio kaulassa, huh! Nuorena huimapäänä tuli joskus kesällä istuttua pelkkä T-paita takin alla ja shortsit jalassa, shortsit eivät näkyneet yleisölle tuomaripöydän takaa. Väljä viitta tai vastaava vapauttaisi tuomarilta energiaa tuomitsemistyöhön ja sen myötä pukeutuminen olisi yhtenäistä.

Niin, ja vielä yksi juttu, jonka näin eilen telkkarista. Tv-kamera ikuisti Porvoon Ruanda-käräjillä, miten oikeuden puheenjohtajana toiminut laamanni tuli ulos istuntosalista yleisön odotustilaan, meni ja halasi siellä oikopäätä siellä seissyttä yhtä kaunista vaaleaa naista - ilmeisesti hyvää tuttavaansa - kaiken kansan ja kotikatsomoiden töllöttäessä suu auki tapahtumaa. Tällaistakaan ei varmasti tapahdu missään muualla kuin Suomessa!

Mutta onhan Suomi toisaalta eilen julkaistun erään kansainvälisen tutkimuksen mukaan hyvinvoivin maa maailmassa. Suomessa riittää hyvinvointia myös oikeudenhoidollisesti Afrikkaan asti miljoonatolkulla tuhlattavaksi

Olisikohan Porvoon käräjäoikeus omaksunut "sivukansliassaan" eli Kigalin korkeimman oikeuden saleissa kuukauden verran töitä paiskiessaan aivan uudenlaisia ideoita oikeussalietiketistä? Nyt käräjäoikeus puuhaa uutta retkeä Afrikkaan, tällä kertaa Tansaniaan.

178.Muistelmien vetävimpiä nimiä

Vihdoinkin saatiin Oikeus ja Totuus samaan kuvaan...

Muistelmakirjoja ilmestyy nykyisin oikein ryppäinä. Mistä ne oikein tulevat? Tätä kuulemma ihmetteli kirjamessuilla tänään kirjalija ja ex-parlamentaarikko Lasse Lehtinenkin.

Kirjaa ei osta kukaan, jollei sillä ole vetävää nimeä. Sellaiset tylsät nimet kuin esimerkiksi "Muistelmani I" sopivat vain tylsimyksille (esim. Mannerheim) tai sitten todella suurille valtiomiehille (Paavo Lipponen).

Lasse Lehtinen, joka on ehtinyt kirjoittaa todella paljon kirjoja ja romaaneja - en ole kyllä lukenut itse niistä muuta kuin hänen väitöskirjansa - on keksinyt antaa kirjoilleen vetäviä nimiä. Lehtisen väitöskirjan (vuodelta 2000) nimi on minusta oikein hyvä: "Aatosta jaloa ja alhaista mieltä. SDP:n ja Urho Kekkosen suhteet 1948-1981." Kirjan nimi kuvaa teemaa oikein osuvasti.

Mistä niitä hyviä nimiä sitten saadaan? No, tietenkin tunnetuista sananlaskuista, ikivihreiden iskelmien nimistä, laulujen sanoista, filmien nimistä, tutuista lausahduksista jne.

Lukijat voinevat keksiä tuleville - ja miksei myös nykyisille - muistelmakirjojen tekijöille osuvia kirjan nimiä. Tässä muutama harjoitelma ja yritelmän ikään kuin osviitaksi perjantai-illan iloksi - yhden punaviinipullon jälkeen:

Urho Kekkonen: Saatanan tunarit!

Ahti Karjalainen (postuumisti): Läksin minä kesäyönä juomaan

Johannes Virolainen: Sellane ol Viipuri

Tarja Halonen: Kaikki minun poikademarini

Paavo Lipponen: Täällä pimeillä perillä; Nahkurin osilta yrmyiltyä; Mä oon kaasuputkimies

Anneli Jäätteenmäki: Mistä niitä oikein tuli?

Seppo Tiitinen: Sateenkaaren tuolla puolen

Ilkka Kanerva: Minä deittaan sulle illalla; Kuin pitkää helminauhaa (tai kypsää kauraa)...nää naiset olleet on

Matti Vanhanen: Takinkääntäjän vaellusvuodet, osa 1a; Sattumapääministerinä lopun ikänsä; Lauta-Matin kootut, osa 1: Ikeasta Lepsämään

Mauno Koivisto: Mä oon kauhiast hämmästyny

Hannele Pokka: Tänä iltana Hannele Pokkaa

Paavo Väyrynen. Siis pyöritä, pyöritä lentävää emäntää...

Sulo Aittoniemi: Pitkien varpaiden valtakunta; Huuliharppukostaja

Sirkka-Liisa Anttila: Porsaita äidin oomme kaikki

Astrid Thors: Hämärän rajamailla

Tuija Brax: Ei oikeutta maassa saa, mikäli minusta riippuu

Osmo Soininvaara: Pieni vihreä mies

Timo Kalli: Niin kallis on maaseutu

Bjarne Kallis: Minä vaan ihmettelen

Martti Ahtisaari: Enkä laskenut alleni

Kari Häkämies: Mä olin häirikkö

Jyri Häkämies: Ryssä on ryssä vaikka...

Juha Mieto: Sukuvika on jos suksi ei luista

Mauri Pekkarinen: Taulukauppias ja oikeuskansleri Suomi-Soffassa

Matti Nykänen: Yksi lensi yli Tapolan pesän

Marjo Matikainen: Pillereitä, perkele!

Harri Holkeri: Seipäännielijän päiväkirja

Antti Kalliomäki: Seipään varassa oppositioon

Kanki Kaikkonen: Sellainen oli valssi säätiöissä; Totisen pojan jenkka

Liisa Hyssälä: Köyhän miehen Karpelako?

Sale Niinistö: Kovat kundit ei tanssi, ne pelaa futista

Jyrki Katainen: Toivossa ja Toivosta on hyvä elää; Kun ei rahat riitä, jukolauta!

Pertti Salovaara: Mie en muista mittää, en edes valiokuntaani

Pertti Salolainen: Lontoon sumussa bongattua

Toni Halme: Kaikki minun kanveesini

Timo Soini: Kansa ei kyllä tiedä mitään; Jospa kansa tietäisi; Kansa tiesi, miehet unohtivat

Pertti Virtanen: Paskervillen veltoimmat

Mikko Paatero: Pohjolan poliisi kertoo I: Paateroinnin alkeet

Anne Holmlund: Kaikki koulusurmani

Ben Z.: Benin tallista ei naiset parane!

Kari Uoti: Vannomatta paras

Jukka Kemppinen: Haudanryöstäjät; Kyllä naisessa julmuutta riittää

Jarmo Korhonen: Ei perunakellarin ovi ees narahtunut - Arto narahti

Arto Merisalo: Kyllä kannatti!

Jaakko Jonkka: Paha ei oo kenkään ihminen

Pauliine Koskelo: Summum jus summa injuria (Suurin oikeus on suurin vääryys)

Ari Korvola: Tuntematon mies tuli telkkariin

Lauri Tarasti: Puurot ja vellit sekaisin; Uusi paskaduuni odottaa

Susan Ruusunen: Rakasta, kärsi ja vaikene, se ol käskynä pääministerin

Lenita Airisto: ...mutta suurin kaikista oli Vesku Loiri

Gustaf Hägglund: Lepo vaan!

Lars Karlsson: Afrikan tähtitodistajat; Me tulimme Afrikasta

Ville Hoikkala: Lähtekäämme (taas) Afrikkaan!

Ingrid Heickell: Suudelmin suljetut palkkiolaskut

Zacharias Sundström: Afrikan tähti; Huippujuristin huiputukset I-II

Johannes Koskinen: Syyttömänä syntymään sattuiko hän; Oikeusvaltio - se olen Minä!

Mikko Tulokas: Mikä mies on välimies?; Välimiesveljien kutsu

Jatkakaa!

177. HO:n Rusi-tuomio: Oikeusministeri rikkoi julkista valtaa käyttäessään keskeistä perusoikeutta

Johannes Koskinen eduskunnan kyselytunnilla tänään

1. Suomen valtion suurlähettiläs Alpo Rusille niin sanotussa Stasi-jupakassa maksettavaksi tuomitut vahingonkorvaukset alenivat tänään annetulla Helsingin hovioikeuden tuomiolla nro 2718 (jutun diaarinumero S 08/172) 23 000 eurolla.

2. Helsingin käräjäoikeus, jossa Alpo Rusi nosti vuoden 2006 syksyllä vahingonkorvauskanteen valtiota vastaan, tuomitsi 8.11.2007 antamallaan tuomiolla valtion maksamaan Rusille korvaukseksi

1) julkista valtaa käytettäessä virheen johdosta aiheutuneesta taloudellisesta vahingosta 20 000 euroa, ja

2) julkista valtaa käytettäessä virheen johdosta aiheutuneesta henkisestä kärsimyksestä 50 000 euroa, kummatkin summat laillisine korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 5.10.2006 lukien.

Taloudellisesta menetyksestä 1-kohdassa tuomittu korvaus koostui niistä kustannuksista, joita Rusille aiheutui hänen pyrkiessään selvittämään, mistä häntä koskeva ja sittemmin aiheettomaksi osoittautunut rikosepäily vakoilusta DDR:n hyväksi putkahti salassapitomääräysten vastaisesti julkisuuteen jo esitutkinnan aikana.

3. Valtio, jonka asiamiehenä jutussa toimi asianajaja Aarno Arvela, valitti tuomiosta hovioikeuteen. Alpo Rusi, jonka asiamiehenä toimivat käräjäoikeudessa ja ilmeisesti myös hovioikeudessa asianajaja Zacharias Sundström ja varatuomari Olli Santanen, vastasi valitukseen. Helsingin hovioikeus ei tuomion mukaan toimittanut jutussa suullista pääkäsittelyä, vaan juttu ratkaistiin esittelymenettelyssä asiakirja-aineiston perusteella.

4. Hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota siten, että valtio velvoitettiin edellä 2 kohdassa kohdassa mainitun korvauksen asemesta suorittamaan Rusille korvauksena kipuun ja särkyyn verrattavasta kärsimyksestä 7 000 euroa ja henkisestä kärsimyksestä 20 000 euroa, molemmat määrät käräjäoikeuden tuomiossa mainittuine korkoineen. 2-kohdan osalta tuomittu korvaussumma siis aleni 23 000 eurolla. Kun käräjäoikeuden tuomio jäi 1-kohdan osalta pysyväksi, valtio joutuu maksamaan Rusille korvausta yhteensä 47 000 euroa korkoineen.

5. En puutu tässä tuomioon ja itse tapaukseen laajemmalti, vaan kommentoin ainoastaan paria mielenkiintoista seikkaa. Ensimmäinen koskee hovioikeuden tuomion perusteluja ja toinen tuomion kohtaa, jonka mukaan entisen oikeusministerin Johannes Koskisen todetaan toimineen julkista valtaa käyttäessään keskeisen perus- ja ihmisoikeuden eli syyttömyysolettaman periaatteen vastaisesti.

Tuomion perustelut

6. Helsingin hovioikeus ratkaisi jutun kokoonpanossa, jonka jäseninä olivat laamanni Iiro Kartano ja hovioikeudenneuvokset Juha Paimela ja Veli Hokkanen sekä esittelijänä asessori Ari Siltama. Kun olen aiemmin myös tässä blogissa (ks. tunnisteella "tuomion perustelut") arvostellut usein eri tuomioistuinten päätösten perusteluja (myös KKO:n ennakkopäätösten), voin nyt välillä antaa tunnusta. sillä hovioikeuden tuomio on sangen hyvin ja ymmärrettävästi perusteltu. "Perusteluistaan tuomion tunnetaan", on johtotähti, joka Suomessa valitettavan usein unohdetaan. Hovioikeus on Rusi-tuomiossaan pitänyt tämän johtotähden kuitenkin kunniassa.

7. Hovioikeuden tuomiossa on riidanalaiset kysymykset on hyvin jäsennelty ja perustelut ovat avoimet ja seikkaperäiset, mutteivät kuitenkaan liian laajat ja rönsyilevät. Kuten Vaasan hovioikeuden presidenttinä 1970-luvulla toiminut Paavo Alkio on osuvasti todennut, hyvin kirjoitetussa tuomiossa ja sen perusteluissa ei sanota sanoa mitään liikaa, muttei toisaalta myöskään liian vähän. Hyville perusteluille on ominaista pro et contra -tyyppinen pohdiskeleva ote, ja tämän vaatimuksen hovioikeuden perustelut myös aika hyvin täyttävät.

8. Perustelujen avoimuus ilmenee muun muassa siinä, että hovioikeus viittaa oikeuslähteinä avoimesti lakien esitöihin, KKO:n aikaisempiin prejudikaatteihin ja myös oikeuskirjallisuuden kannanottoihin. Usein jopa KKO vain mystisesti viitta "oikeuskäytännöstä ja oikeuskirjallisuudesta ilmenevään kantaan" paljastamatta, mistä nimenomaisista ratkaisuista ja kirjoista tuo kanta ilmenee. Käräjäoikeudet käyttävät vielä nykyisinkin on katsottava - tyypisiä perusteluja ja viittaavat "asiakirjosta ilmenevää selvitykseen sekä siihen, mistä asiassa muutoin n käynyt selville." Maallikkokin ymmärtänee, että tuollaisissa perusteluissa ei itse sanota yhtään mitään; tuomioistuin käyttää näennäis- eli fasadiperusteluja pitääkseen tiedon yksinomaan itsellään, jottei sen ratkaisua ja perusteluja millään ilveellä kyettäisi riitauttamaan.

8a. Mikään ei ole kuitenkaan täydellistä. Hovioikeus olisi voinut parantaa tuomionsa ymmärrettävyyttä laatimalla tuomionsa niin sanotun resiittipäätöksen muotoon. Tämä tarkoittaa sitä, että hovioikeus olisi kertonut tuomiossaan myös keskitetysti mitä asianosaiset olivat vaatineet käräjäoikeudessa ja millä perustella ja miten käräjäoikeus oli ratkaissut jutun. Nyt hovioikeus on käyttänyt ns. liitepäätösmetodia, jossa käräjäoikeuden tuomio on otettu sellaisenaan hovioikeuden tuomion liitteeksi. Lukijan on siis ratkaisuun perehtyessään silmäiltävä ja luettava rinnakkain kahta eri ratkaisua. Tämä on hieman vaivalloista jopa oikeusprosessien ammattilaisten kannalta.

Ex-oikeusministeri Johannes Koskisen osuus jutussa

9. Valtion vahingonkorvausvelvollisuus Rusille perustui sekä käräjäoikeuden että hovioikeuden tuomion mukaan kahteen seikkaan: 1) tietovuotoon, eli Rusia koskeneen vakoiluepäilyn vuotamiseen salassapitomääräyksiä rikkoen poliisilta eli Supolta eri kanavia pitkin lehdistölle ja sitä kautta julkisuuteen ja 2) siihen, että silloinen oikeusministeri Johannes Koskinen oli 12.6.2003 kommentoinut Alpo Rusiin kohdistunutta rikostutkintaa valtionsyyttäjän (Jarmo Rautakoski) 11.6.2003 tekemän syyttämättäjättämispäätöksen jälkeen syyttömyysolettaman vastaisesti. Koskinen oli antanut lausumia oikeusministerinä ja lainopillisen koulutuksen saaneena, minkä vuoksi menettelyä oli pidettävä vakava, sanottiin Rusin kanteessa.

10. Tänään on tiedotusvälineissä on puhuttu yksinomaan tietovuodosta ja sen perusteella valtille langetetusta korvausvastuusta. Lehdistö on sivuuttanut tai "unohtanut" kokonaan toisen korvausperusteen eli syyttömyysolettaman loukkauksen. Tämä on jälleen yksi osoitus mediamme tasosta ja ammattitaidosta, joka ei näytä kummoiselta.

11. Syyttömyysolettama tarkoittaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 2 kohdan mukaan sitä, että jokaisesta rikoksesta syytettyä ja epäiltyä on pidettävä ja kohdeltava syyttömänä kunnes syyllisyys on laillisesti eli käytännössä tuomioistuimen lainvoimaisella tuomiolla näytetty toteen. Syyttömyysolettaman voi oikeusvaltiossa kumota vain riippumaton tuomioistuin asianmukaisesti järjestetyssä rikosprosessissa. Syyttömyysolettama on tärkeimpiä perus- ja ihmisoikeuksia. Syyttömyysolettama koskee tuomioistuimien lisäksi myös muita viranomaisia, siis myös hallitusta ja sen ministereitä.

12. Kuka valtion edustajista tai virkamiehistä sitten syyllistyi syyttömyysolettaman rikkomiseen? Käräjäoikeus ja nyt hovioikeus antoivat tähän yksiselitteisen vastauksen: oikeusministerinä 2000-luvun alkupuolella toiminut Johannes Koskinen (sdp).

13. Mitä Johannes Koskinen sitten oikein teki? Käräjäoikeuden tuomiossa sanotaan ministeri Koskisen rikkoneen syyttömyysolettamaa seuraavalla haastattelulausunnollaan:

"On todettu, että juuri törkeään vakoilurikokseen ei löytynyt näyttöä, mutta sen sijaan kylläkin sinänsä lainvastaisesta toiminnasta. Rikoksen vanhentumisen takia ei ole voitu tutkia, missä määrin on syyllistytty tavalliseen rikokseen".

14. Vaikka valtio advokaatti Arvela yritti selittää, että ministeri Koskinen ei tarkoittanut nimenomaan Alpo Rusia - jutussa epäiltiin myös Jukka Rusia - tämä selitys ei onnistunut käräjäoikeudessa eikä hovioikeudessa. Käräjäoikeus totesi, että Johannes Koskinen oli antanut lausumansa käyttäessään julkista valtaa ja että hän oli ottanut kantaa nimenomaan Alpo Rusin syyllisyyteen, vaikka valtionsyyttäjä oli päivää aiemmin katsonut syyteharkinnassaan, että näyttöä Alpo Rusin syyllisyydestä ei ollut olemassa ja asia oli Alpo Rusin osalta käsitelty loppuun kyseisellä valtionsyyttäjän syyttämättäjättämispäätöksellä.

15. Käräjäoikeus totesi, että perustuslain 118 §:n mukaan virkamies, jollainen myös ministeri on, vastaa virkatoimista. Saman pykälän 3 momentin mukaan valtiolta voidaan vaatia korvausta virkamiehen lainvastaisen toimenpiteen johdosta. Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan julkisyhteisö, siis myös valtio, on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. Johannes Koskisenkin osalta Rusin korvauskanne perustui mainittuihin säännöksiin ja syyttömyysolettaman rikkomiseen. Syyttömyyysolettama on perusoikeus ja osa perustuslain 21 §:ssä säädettyä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä.

16. Helsingin hovioikeus oli samaa mieltä kuin käräjäoikeus. Myös hovioikeus päätyi siihen, että ministeri Johannes Koskisen lausuma lehtihaastattelussa 12.6.2003 oli ollut syyttömyysolettaman vastainen. Oikeusministeriön asiana ei ollut hovioikeuden tuomion mukaan ottaa kantaa yksittäiseen rikostutkintaan. Ottaessaan kuitenkin kantaa yksittäiseen rikostutkintaa hänellä oli velvollisuus noudattaa erityistä varovaisuutta. Hovioikeuden mukaan on selvää, että haastattelulausumaa Koskiselta oli pyydetty juuri hänen oikeusministeriasemansa takia. Koskisen sanottu menettely oli siis tapahtunut julkistaa valtaa käytettäessä. Menettelyn osalta toimen suorittamiselle kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole hovioikeuden mukaan noudatettu. Valtio on hovioikeuden tuomion mukaan velvollinen korvaamaan Rusille tältä osin valtion viranomaisen tuottamuksellaan aiheuttaman vahingon.

17. Hovioikeus totesi edelleen, että Johannes Koskinen ei ollut tässä asiassa asianosaisena. Sen vuoksi jutussa - juuri syyttömyysolettamasta johtuen - ei voitu ottaa kantaa siihen, onko Koskinen kerrotulla lausumallaan syyllistynyt kunniaan kohdistuneeseen tai muuhun sen kaltaiseen rikokseen. Korvauksen tuomitsemiseen tällaisessa tapauksessa riittää hovioikeuden perustelujen mukaan se, että Koskisen lausuma oli objektiivisessa suhteessa Rusin kunniaa loukkaava; siis vaikka Koskisella ei olisi ollutkaan kunnianloukkauksen rikoksen edellyttämää tahallisuutta. Tässä kohdin hovioikeus viittaisi ennakkopäätöksestä KKO 2008:10 ilmenevään oikeusohjeeseen.

18. Valtio on siten tuomittu korvausvelvolliseksi entisen oikeusministerin yksityiselle henkilölle perusoikeuden rikkomisen johdosta aiheutetusta vahingosta. Tämän ja 1-kohdassa mainitun tietovuodon johdosta tuomittu korvaus henkisestä kärsimyksestä tuomittavan korvauksen määrän hovioikeus arvioi 20 000 euroksi erittelemättä, kuinka suuri osuus tästä

olisi Koskisen menettelyn aiheuttamaa.

19. Kysymys on sekä periaatteellisesti että käytännössä erittäin vakavasta asiasta. Tähänkin nähden on outoa, että suomalainen lehdistö on sivuuttanut tämän puolen Rusi-tuomiosta kokonaan! Haluaako media tieten tahtoen vaieta johtavan poliitikon, nyt eduskunnan varapuhemiehenä toimivan poliitikon ja entisen ministerin vahinkoa valtiolle aiheuttaneesta menettelystä, vai mistä oikein on kyse?

20. On aihetta esittää suora kysymys: Onko Johannes Koskisella enää edellytyksiä toimia oikeusvaltion parlamentin varapuhemiehenä? Puhemiehen samoin kuin varapuhemiehen tehtävä on tärkeimpiä luottamistoimia tässä valtakunnassa. Sen haltijalta voidaan kohtuudella edellyttää moitteetonta menettelyä. Vähimmäisvaatimuksiin kuuluu perustuslain keskeisimpien säännösten noudattaminen ja valtiovallan kolmijaon periaatteen kunnioittaminen. Hovioikeuden tuomion mukaan Koskisen toiminta oikeusministerinä ei ole kaikilta osin täyttänyt kyseisiä vaatimuksia.

21. Oikeusvaltion, jonka keskeisiä sääntöjä ja määräyksiä eli perustuslakia hän on julkista valtaa käyttäessään kahden tuomioistuimen tuomion mukaan rikkonut. Otin tämä puheeksi jo käräjäoikeuden tuomion jälkeen kirjoittamalla siitä mielipidekirjoituksen Hämeen Sanomiin, varapuhemies Johannes Koskisen kotikaupungin aviisiin. Koskinen vastasi kirjoitukseeni ja totesi, että hän ei aio erota, vaan odottelee hovioikeuden tuomiota.

22. Nyt olemme saaneet hovioikeuden tuomion. Voinkin taas kysyä, että mitä Te, Herra Eduskunnan Varapuhemies Koskinen, aiotte tehdä nyt? Aiotteko edelleen katsoa ja odottaa, että valtio valittaisi vielä KKO:een?

22a. Mitä sanoo tähän Valtioneuvoston Herra Oikeuskansleri? Halutanko tämäkin tapaus kaikessa hiljaisuudessa sillä kuuluisalla villaisella?

23. Johannes Koskinen ei ollut todellakaan sanotulla haastattelulausumallaan ensi kertaa pappia kyydissä. Hänen oikeusministerinä antamansa lausahduksensa eri asioista lähes viikoittain olivat 2000-luvun alussa yleinen puheen ja ihmetyksen aihe. Odoteltiin "viikon Koskista" eli sitä, mitä se ministeri Koskinen tällä viikolla aikoo laukoa medialle.

24. Minua otti niin sanotusti päähän erityisesti se. miten ministeri Koskinen jakeli lausumiaan ja tuomioitaan myös tuomioistuimissa vielä kesken olevista oikeusjutuista arvostellen ratkaisuja ja kehottaen joskus jopa hävinnyttä osapuolta hakemaan tuomioon muutosta toteamalla, että päätös ilmeisesti muuttuisi hovioikeudessa tai KKO:ssa. Tällainen menettely rikkoi tietenkin selkeästi perustuslaissa säädettyä tuomioistuimien riippumattomuutta, koska myös ministereiden hallitusvallan käyttäjinä tulee kunnioittaa tuomioistuinten itsenäisyyttä.

25. Kun oikeuskansleri tai oikeusasiamiehet eivät kiinnittäneet Koskisen lausuntoihin minkäänlaista huomiota, vaikka heidän olisi luonnollisesti pitänyt se tehdä, keräsin Koskisen haastattelulausahduksista kymmenkunta tapausta ja kantelin asiasta oikeuskanslerille vuoden 2005. Jäin odottelemaan oikeuskanslerin ratkaisua, mutta mitään ei tuntunut tapahtuvan. Oikeuskanslerikin ehti välillä vaihtua Paavo Nikulasta Jaakko Jonkkaan, mutta tämäkään ei auttanut: kanteluni "lepäsi" tai sitä lepuutettiin kanslerinvirastossa. Kantelussani itse asiassa "jääväsin" Nikulan, koska Paavo Nikula, ex-oikeusministeri muuten itsekin Sorsan hallituksessa 1978, oli oikeuskanslerin virassa ollessaan ottanut eräässä haastattelussaan asian epävirallisesti esille toteamalla jotenkin siihen tyyliin, että "kyllähän oikeusministerillä täytyy nyt tuon verran olla mahdollista ottaa kantaa tuomioistuinten ratkaisuihin."

26. Välissä käytiin parit vaalitkin, ainakin vuoden 2007 eduskuntavaalit, ja jo noita vaaleja ennen Johannes Koskinen joutui tekemään ministerinä tilaa Leena Luhtaselle. Kun tiedustelin ratkaisun viipymisen syytä suoraan Jaakko Jonkalta, hän vastasi tyynen rauhalliseen tapaansa, että juu, eihän hän ole voinut asiaa ratkaista, kun kukaan ei ole sitä hänelle vielä esitellytkään!

27. Kun sitten kyselin asiaa sen esittäjältä, osastopäällikkö Risto Hiekkataipaleelta, sain mitä moninaisempia syitä, miksi hän ei ole vielä ehtinyt esitellä asiaa. Esittelijä antoi melko suorin sanoin ymmärtää, että heillä on tällä paljon tärkeämpiä asioita menossa ja ihmetteli jopa, miksi olin ylipäätään kannellut juuri "heille", siis oikeuskanslerille enkä Eduskunnan oikeusasiamiehelle. Luultavasti esittelijä käytti viivytystaktiikkaa ja yritti saada minut peruuttaman koko kanteluni ja esittämään sen oikeusasiamiehelle. En kuitenkaan tätä tehnyt, vaan päätin odottaa vaikka hamaan tuomiopäivään asti kanteluni ratkaisua.

28. Vihdoin ja viimeinen eli 28.1.2008, siis yli 2,5 vuotta kantelun tekemisen jälkeen, oikeuskansleri Jonkka antoi päätöksen kanteluuni; kanslerin päätöstä on selostettu oikeuskanslerin vuosikertomuksessa 2008, joka löytyy myös netistä. Se oli tuollainen tavanomainen kompromissipäätös, jollaisia oikeuskanslerilta usein saadaan, ellei sitten kantelua todeta täysin aiheettomaksi.

29. Yhtäältä Jonkka arvosteli - tai oli ainakin arvostelevinaan - Johannes Koskista ja lausui, että oikeusministerin olisi oikeullisesti perusteltua noudattaa erityistä varovaisuutta ja harkittua pidättyvyyttä sanotunlaisia, tuomioistuinten yksittäisiä ratkaisuja koskevia kannanottojaan esittäessään, jotta tahattomiltakin väärinkäsitysilä vältyttäisiin eikä siten tultaisia antaneksi aihetta edes epäilylle tuomioistuimen riippumattomuuden vaarantumisesta.

30. Tämän jälkeen Jonkan päätöksessä siirryttiin niin sanotulle "silkkihansikasosastolle," jossa päädyttiin erinäisten pohdintojen jälkeen siihen, että "Johannes Koskisen ei ole voitu osoittaa tarkoittaneen puuttua julkisilla kannanotoillaan epäasiallisesti tuomiovallankäyttämiseen."

31. Olen selostanut ja osin myös kritisoinut - viimeinen sana näissä asioissa kuuluu faktisesti oikeuskirjallisuudelle - oikeuskanslerin sanottua päätöstä Oikeus -lehden numerossa 1/2008. Viittaan tuohon kirjoitukseeni ja tyydyn tässä yhteydessä vain toteamaan, että oikeuskanslerilla ja minulla näyttää olevan sangen erilainen käsitys siitä, milloin on kyse ministerin "epäsiallisesta puuttumisesta" riippumattomien tuomioistuinten toimintaan ja milloin taas ei.

32. Kanteluprosessin yhteydessä lähetin oikeuskanslerille tiedoksi myös Johannes Koskisen Rusi-asiassa antaman edellä selostetun 12.6.2003 haastattelulausunnon. Sen osalta Jaakko Jonkka ei tutkinut kanteluani, koska Rusi oli jo nostanut korvauskanteen ja asia oli siltä osin tuomioistuimen käsiteltävänä.

33. Käräjäoikeus ja hovioikeus tutkivat Johannes Koskisen sanotun lausunnon ainoastaan korvausvaatimuksen perusteen osalta, mutta eivät ottaneet kantaa lausunnon rikos - ja virkamiesoikeudelliseen puoleen. Olisiko nyt kenties aihetta saattaa Koskisen lausunto tältä osin uudelleen oikeuskanslerin arvioitavaksi?

34. Oikeusministerinä ollessaan Johannes Koskinen uhosi tekevänsä Suomestaa "maailman parhaan oikeusvaltion." Näyttipä ministeri itse totisesti "mallia", miten tällä tiellä edetään! Englannissa ja muissa todellisissa oikeusvaltioissa oikeusministeri olisi lentänyt hallituskabinetista kuin leppäkeihäs antaessaan lehdistölle riippumattomien tuomioistuinten ratkaisuja arvostelevia lausuntoja. Mutta mitä tapahtui Suomessa, täällä "pimeillä perillä", kuten Paavo Lipponen tänään tv:ssä erään aivan toisen asian yhteydessä lanseerasi?

35. Ei mitään. Tai hetkinen! Tapahtuipas: sanottu oikeusministeri ylennettiin ja hänestä tehtiin parlamentin puhemies.

176. KKO purki oman tuomionsa Kari Uotin jutussa (KKO 2009:80)

Oli oikeassa alusta lähtien

Myönsi KKO:n erehtyneen...

KKO:n "kaikkein pyhin" eli plenum-sali. Tässä salissa KKO purki Kari Uotin tuomion.

Rahvas pääsi tutustumaan KKO:n tiloihin valtionhallinnon avointen ovien päivänä 3.10.-09

1. Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit ´ei Euroopasta hanki!

2. Näillä nuijamiesten päällikön Jaakko Ilkan (1545-1597) kuuluisaa sanontaa hieman mukailluilla sanoilla voitaisiin luonnehtia Korkeimman oikeuden (KKO) tämänpäiväistä ratkaisua (KKO 2009:80), jolla KKO purki vain puolta vuotta aiemmin (17.4.2009) oikeustieteen tohtori Kari Uotille langettamansa tuomion. Nyt puretulla tuomiolla Kari Uoti oli tuomittu 5 kuukauden ja 10 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeästä velallisen petoksesta.

3. Kari Uoti oli henkilökohtaisessa konkurssissaan 17.12.1997 pesäluetteloa vannoessaan jättänyt ilmoittamatta osan omaisuudestaan. Uoti katsoi tuolloin samoin kuin häntä vastaan kesäkuussa 2005 vireille tulleen törkeää velallisen petosta koskevan rikosjutun yhteydessä, että hänellä ei ollut velvollisuutta ilmoittaa kyseistä omaisuuttaan konkurssimenettelyssä, koska muutoin hän olisi joutunut myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen samanaikaisesti vireillä olleessa rikosasiassa, jossa häntä epäiltiin velallisen epärehellisyysrikoksesta. Uoti vetosi itsekriminointisuojaan ja katsoi, että hänen velvoittamisensa ilmoittamaan pesäluettelossa sanottu omaisuus olisi ollut kyseisen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan periaatteen vastainen. - Itsekriminointisuojan (myötävaikuttamattomuuden) keskeinen kohta on syytetyn ja rikoksesta epäillyn vaitiolo-oikeus.

4. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 16.6.2006 antamallaan tuomiolla Kari Uotin syytteen mukaisesti törkeästä velallisen petoksesta 5 kk 10 päivän vankeusrangaistukseen. -

Helsingin hovioikeus, jonne Uoti valitti, pysytti käräjäoikeuden tuomion kahden varallisuuserän osalta, mutta hylkäsi syytteen itsekriminointisuojan perusteella kahden muun omaisuuserän ilmoittamisen osalta; rangaistukseksi hovioikeus määräsi 4 kk ehdotonta vankeutta. Virallinen syyttäjä, Uotin konkurssipesä ja Kari Uoti valittivat KKO:lle ja saivat valitusluvan.

5. Korkein oikeus (oikeusneuvokset Kari Raulos, Lauri Lehtimaja, Kari Kitunen, Liisa Mansikkamäki ja Pertti Välimäki) päätyi tuomiossaan 17.4.2009 (KKO 2009:27) siihen, että Uotilla ei ollut ollut pesäluetteloa vannoessaan oikeutta kieltäytyä antamasta omaisuuttaan koskevia tietoja mainitsemillaan perusteilla. KKO:n mukaan Uoti oli syyllistynyt jokaisen syytteessä mainitun varallisuuserän ilmoittamatta jättämisen osalta rikokseen ja tuomitsi hänet törkeästä velallisen petoksesta samaan 5 kuukauden 10 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen kuin käräjäoikeuskin oli tehnyt. Esittelijä Mika Huovila esitti samanlaista lopputulosta, johon hovioikeuskin oli päätynyt. Oikeusneuvokset Välimäki ja Lehtimaja hyväksyivät tältä osin esittelijän mietinnön; he siis hylkäsivät syytteen kolmen varallisuuserän ilmoittamisen osalta itsekriminointisuojan takia (tämä lisätty 21.10).

6. Kari Uoti ei kuitenkaan antanut periksi. Hän oli aiemmin tuomittua vankeusrangaistusta suorittaessaan jatkanut oikeustieteen opintojaan ja väitellyt Helsingin yliopistossa oikeustieteen tohtoriksi juuri ihmisoikeussopimuksen soveltamisen alalta. Uoti haki KKO:lta sen aiemmin antaman tuomion purkamista, koska tuomio perustui ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. KKO:n kyseinen tuomio oli Uotin mukaan ristiriidassa niiden periaatteiden kanssa, jotka Euroopan ihmisoikeustuomioistuin oli vahvistanut useissa ratkaisuissaan. Syyttäjä ja konkurssipesä vastasivat Uotin purkuhakemukseen ja vaativat sen hylkäämistä.

7. Uotin onneksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) antoi vain neljä päivää KKO:n mainitun tuomion antamisen jälkeen eli 21.4.2009 päätöksen Suomesta vastaavanlaisessa tapauksessa tehtyyn valitukseen. Ratkaisussa Marttinen v. Suomi, joka koski KKO:n vuonna 2002 antamaa ratkaisua (KKO 2002:116), oli kysymys siitä, että henkilöä, jonka vireillä olevassa rikostutkinnassa epäiltiin salanneen omaisuutta ulosotto- ja konkurssimenettelyssä, vaadittiin uudessa ulosottoselvityksessä ilmoittamaan omaisuutensa sakon uhalla. Korkein oikeus oli katsonut ratkaisussaan KKO 2002:116, että velallisella ei ollut oikeutta kieltäytyä ulosottoselvityksestä sillä perustella, että hän saattoi joutua myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen (ään. 4-1; eri mieltä oli oikeusneuvos Markku Arponen).

8. Ihmisoikeustuomioistuin sitä vastoin oli toisella kannalla kuin KKO ja katsoi, että ihmisoikeussopimuksen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevaa 6 artiklaa eli tarkemmin sanottuna itsekriminalisointisuojaa oli tapauksessa Marttinen v. Suomi rikottu. EIT:n mukaan velallisen oikeus olla vaiti ja myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen oli jäänyt tapauksessa olennaisilta osin toteutumatta, koska velallista vastaan oli aloitettu esitutkinta ja koska esitutkinta ja ulosottoselvitys koskivat samoja seikkoja. Riittävänä ilmoitettaviksi vaadittujen tietojen ja rikosepäilyn välisen yhteyden kannalta on EIT:n kyseisen ratkaisun mukaan jo se, ettei tietoja vaadittaessa ole voitu sulkea pois sitä mahdollisuutta, että tiedot saattavat olla merkityksellisiä siinä rikosasiassa, johon itsekriminointisuoja liittyy.

9. Itsekriminalisointisuojaa oikeudenkäynnissä, sen soveltamista esitutkinnassa ja pakkokeinojen käytössä sekä itsekriminointisuojan suhdetta hallinnolliseen pakkoon sekä ulosottoselvitykseen ja konkurssimenettelyyn on tarkasteltu mm. allekirjoittaneen yhdessä OTT Pasi Pölösen kanssa kirjoittamassa kirjassa Rikosprosessin osalliset (2004) s. 299-342. Tuossa kirjassa on otettu periaatteessa samanlainen kanta kuin KKO ratkaisussa 2002:116 eri mieltä olevan jäsenen (Markku Arponen) lausunnossa. Tämä kanta on, vastoin KKO:n sanottua ennakkopäätöstä siis, hyväksytty joissakin ali- ja hovioikeuksien ratkaisuissa, ks. esim. kirjamme s. 338 alav. 271 selostettua ratkaisua. Olemme viitanneet kirjassamme myös lukuisiin EIT:n ratkaisuihin, joita "oikein" tulkitsemalla sanottu kanta olisi voitu omaksua myös KKO:n sanotussa ratkaisussa.

10. Tuoreen EIT:n ratkaisun (Marttinen v. Suomi) takia KKO:lla ei itse asiassa ollut muuta mahdollisuutta kuin todeta, että Kari Uotillakaan ei ollut velvollisuutta ilmoittaa kyseessä oleva omaisuuttaan pesäluettelossa. Niiden omaisuuserien osalta, joita koskien Uoti oli tuomittu rangaistukseen törkeästä velallisen petoksesta, omaisuuden ilmoittamisella konkurssissa olisi saattanut olla merkitystä vireillä olleessa rikosasiassa, todetaan KKO:n ratkaisun perusteluissa. KKO:n mukaan voidaan "nyttemmin" - tässä KKO viittaa EIT:n "uuteen" käytäntöön - pitää selvänä, että Uotin velvoittaminen antamaan konkurssissa omaisuutta koskevia tietoja olisi merkinnyt sitä, että hän olisi ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan vastaisesti painostusvankeuden uhalla joutunut myötävaikuttamaan syyllisyytensä selvittämiseen.

11. Niinpä niin. Vain puolta vuotta aiemmin KKO oli sen sijaan vakuuttunut siitä, että sen silloinen kanta oli täysin oikea! KKO:n purkupäätöksen perustelut ovat varsin laajat ja sanoisiko "selittelevät." Huomio herättää tapa, millä KKO lähes joka käänteessä ja kappaleessa pyrkii joko suoraan tai rivien välissä vakuuttelemaan, että KKO:n puolta vuotta aiemmin antama ratkaisu ei itse asiassa ollut lainkaan väärä eikä suinkaan perustunut väärään lain soveltamiseen! KKO sanoo perusteluissaan, että tuomio puretaan (vain) siksi, että "nyttemmin täsmentyneen oikeuskäytännön perusteella arvioituna Korkeimman oikeuden omaksuma tulkinta on kuitenkin ristiriidassa ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa." Kuitenkin aiempi tuomio (KKO 2009:27) purettiin OK 31 luvun 8 §:n 4 kohdan nojalla eli juuri ilmeisesti väärän lainsoveltamisen perustella!

12. Maan ylimmältä tuomioistuimelta voidaan kuitenkin kohtuudella odottaa itsenäistä harkintakykyä myös ihmisoikeussopimuksen tulkinnassa ja soveltamisessa. KKO:n ei suinkaan tarvitsisi kulkea EIT:n talutusnuorassa. KKO:n ei pitäisi vetäytyä vastuustaan ja yrittää vierittää virheellisiä ratkaisujaan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön viaksi. Selvästi ihmisoikeussopimuksen vastaisista käytännöistä on päästävä eroon, vaikka EIT:n praksiksesta ei löytyisikään aivan vastaavanlaista tapausta koskevia ratkaisua "malliksi."

13. KKO selittelee perusteluissaan, että sen purettavaksi vaaditussa tuomiossa (siis KKO 2009:27) "itsekriminointisuojan sisältöä ei ole tulkittu silloin tunnetun ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön valossa sillä tavoin ilmeisesti väärin kuin edellä...yleensä edellytetään."

14. Onkohan asia kuitenkaan näin? Mielestäni KKO on tuntenut tai sen olisi ainakin pitänyt tuntea ja tunnistaa vastaavanlaisia ratkaisuja EIT:n käytännöstä, vaikka aivan pilkulleen samanlaista tapausta ei olisikaan EIT:ssä aiemmin ratkaistu. Eihän tapaus Marttinen v. Suomikaan itse asiassa ole aivan samanlainen tapaus kuin Kari Uotin tapaus. Kuten edellä mainitsin, kirjassa Virolainen - Pölönen vuodelta 2004 on selostettu tai viitattu moniin vastaavanlaisiin tapauksiin.

15. Esimerkiksi vuonna 2004 EIT antoi Uotin tapauksen kanssa hyvin samanlaisen, ensi lukemalta lähestulkoon identtiseltä vaikuttavan ratkaisun Kansal vs. Yhdistynyt kuningaskunta 27.4.2004. Siinä EIT totesi, että itsekriminointisuojaa loukattiin tilanteessa, jossa velallinen oli konkurssimenettelyn yhteydessä velvoitettu rangaistuksen uhalla esittämään tietoja, joita oli sittemmin rikosoikeudenkäynnissä käytetty keskeisenä näyttönä häntä vastaan. Siinä olisi ollut KKO:lle "malli" ratkaisussa KKO 2009:27, jos se vain olisi "tunnistanut" tai halunnut tunnistaa tapausten samankaltaisuuden.

16. KKO:n olisi pitänyt myös selvittää, miten muissa maissa, etenkin muissa pohjoismaissa, ja niiden oikeuskäytännössä oli tulkittu itsekriminointisuojaa koskevaa määräystä vastaavanlaisissa tapauksissa. Esimerkiksi Ruotsissa Högsta domstol antoi jo vuonna 2001 ennakkopäätöksen (NJA 2001 s. 563), jossa katsottiin, että konkurssipesäluettelon valalla vannomista koskevasta lain säännöksestä ja oikeuskäytännön aikaisemmasta tulkinnasta huolimatta valantekoon velvoitetulla henkilöllä oli juuri itsekriminointisuojan johdosta vaitiolo-oikeus ja että tällä oli ollut hyväksyttävä syy tietoisesti vääränsisältöisen lausuman vannomiseen alioikeuden käsittelyssä. Syyte velallista vastaan hylättiin tuossa tapauksessa nimenomaan ihmisoikeussopimuksen vaatimusten johdosta.

17. Myös tämä ruotsalainen ratkaisu mainitaan em. kirjassa Virolainen - Pölönen (2004) s. 322 ja todetaan, että ko. ratkaisu on perustellumpi kuin vuotta myöhemmin annettu ratkaisu KKO 2002:116. Eikö KKO:ssa enää seurata ja lueta oikeuskirjallisuutta ja seurata muiden pohjoismaiden oikeuskäytäntöä, vai mistä moiset tunnistamisongelmat, joihin Uoti-ratkaisun perusteluissa yritetään vedota, oikein johtuvat?

18. Korkein oikeus purki Uotin langettavan tuomion ja hylkäsi häntä vastaan ajetun syytteet kokonaisuudessaan ja vapautti hänet tuomituista rangaistuksista ja suorittamasta konkurssipesälle tuomittuja miljooniin dollareihin ja Saksan markkoihin nousseita vahingonkorvauksia. Ratkaisu tehtiin KKO:n täysistunnossa (plenum), johon osallistui presidentin lisäksi 11 oikeusneuvosta. Ne oikeusneuvokset, jotka olivat ratkaisset nyt purettua tuomiota koskevan jutun tämän vuoden huhtikuussa, eivät osallistuneet päätöksentekoon.

19. Vastaavanalaisia purkuhakemuksia saattaa tulla KKO:n käsittelyyn tämän jälkeen vielä lisää. Tiettävästi Kari Uotin jutussa törkeästä kätkemisrikoksesta Helsingin hovioikeuden tuomiolla tuomittu ex-professori Ari Huhtamäki on jo tehnyt KKO:lle oman purkuhakemuksensa. Sen kohtalo ratkeaa myöhemmin. Tilanne on mielenkiintoinen. Kun esirikosta koskeva Kari Uotin tuomio on nyt purettu, niin pitäisikö Huhtamäelle törkeästä kätkemisrikoksesta, joka kohdistui Uotin salaamaan omaisuuteen, tuomittu ehdollinen 1 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistus ja siihen liittynyt viraltapanoseuraamus - Huhtamäki tuomittiin KKO:n vahvistamalla ennakkopäätöksellä 2009:27 pantavaksi kauppaoikeuden professorin virasta - poistaa ja tuomio myös hänen osaltaan purkaa?

20. Jäämme odottelemaan KKO:n ratkaisua. Kommentaattorit voinevat lausua tällä välin asiasta oman painavan mielipiteensä - myös tässä blogissa.

175. Ruanda-oikeudenkäynti ajautumassa umpikujaan

Katselmusväkeä Ruandassa

1. Porvoon käräjäoikeudessa alkoi 1.9.2009 laajaa huomiota herättänyt rikosoikeudenkäynti, jossa vuodesta 2007 lähtien vangittuna ollutta Francois Bazaramba -nimistä 58-vuotiasta ruandalaismiestä syytetään vuonna 1994 Ruandassa tehdystä joukkotuhonnasta tai vaihtoehtoisesti 15 murhasta. Oikeusministeriö päätti viime kesänä, sen jälkeen kun asian esitutkinta oli valmistunut, että epäiltyä ei luovuteta oikeudenkäyntiä varten Ruandaan, koska oli syytä epäillä, ettei hän saisi Ruandassa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Oikeudenkäynti päätettiin pitää Suomessa ja Porvoossa, jossa epäilty oli Suomeen saavuttuaan asunut.

2. Olen kirjoittanut Ruanda-prosessissa blogissani 2.9. ja 5.9. Oikeusprosessin järjestäminen Suomessa herätti keskustelua ja arvostelua. Arvelin itse ensin, että prosessi olisi ollut parempi pitää Ruandassa tai jäädä ainakin odottamaan, miten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin suhtautuu Ruotsin muutama kuukausi aiemmin tekemään päätökseen luovuttaa siellä joukkotuhonnasta vangittuna oleva epäilty Ruandaan. Asialliset kommentit saivat minut kuitenkin vakuuttuneeksi, että syytetyn oikeusturvan kannalta Suomen päätös olla luovuttamatta epäiltyä Ruandaan saattoi kuitenkin olla oikea.

3. Mutta ajatteliko oikeusministeriö sittenkään täysin epäitsekkäästi ainoastaan syytetyn etua asiassa? Oliko ministeriön päätös pitää oikeusprosessi suomalaisten käsissä jonkinlainen osoitus meissä suomalaisissakin piilevästä siirtomaavalta-ajattelusta? Haluttiinko kehitysmaille näyttää mallia ja ottaa oikeusprosessi sen vuoksi hoidettavaksi Ruandan vastusteluista huolimatta?

4. Tämä tuli mieleeni, kun luin Antti Tuurin kirjoituksen Helsingin sanomista 19.9. Antti Tuuri arvosteli Suomea siirtomaavallan tapaisista otteista. Siirtomaan luonnonvaroja ryöstetään, luontoa tuhotaan ja mieluisia vallanpitäjiä pidetään vallassa. Stora Enso ja muutkin metsäyhtiömme ovat Etelä-Afrikassa tehtaineen ostaneet maata ja metsää pilkkahintaan ja pakkoviljelevät siellä sademetsiä kotimaiseen tapaan tehometsätaloudella. Suomalaiset metsäyhtiöt istuttavat mailleen pelkästään eukalyptuspuita paikallisten asukkaiden vastustuksesta välittämättä. Kolonialisti-Suomen kuvaa täydentää sotilaittemme osallistuminen Naton joukkojen rinnalla Afganistanin sisällissotaan, kirjoitti Tuuri. Tunnettu on myös tapa, jolla Suomi haluaa antaa kehitysapua yhä lähinnä suomalaisten ehdoilla; apua annetaan vain jos projektissa on mukana suomalainen tuote, innovaatio tai henkilöstö.

5. Niin tai näin, mutta joka tapauksessa näyttää ilmeiseltä, että Ruanda-prosessi oli hyvin kunnianhimoinen projekti, jossa terhakas oikeusministerimme on halunnut saada sulkia hattuunsa näyttämällä ruandalaisille ja kenties koko maailmalle, miten tehokkaasti ja oikeudenmukaisesti suomalainen tuomioistuinprosessi toimii. Epäilyjä ei herättänyt edes se, että kyseessä on asia ja maanosa, joista suomalaisilla ei ole entuudestaan juuri minkäänlaisia oikeudenhoidollisia kokemuksia.

6. Kunnianhimoisia tavoitteita voidaan toki asettaa. Mutta samalla pitäisi huolehtia sitä, että retkelle varustaudutaan hyvin ja mukaan saadaan paras mahdollinen kalusto ja todellisista ammattilaisista koostuva valiojoukko. Maaperää olisi valmisteltava etukäteen "tiedustelun" yms. toiminnan avulla. Ruanda-retki on osoittanut, että kaikissa mainituissa suhteissa on ollut puutteita. Prosessiin lähdettiin torvet soiden ja liput liehuen, suurella joukolla kyllä, mutta aika huonosti valmistautuneina.

7. Käräjäoikeus käsitteli ensin asiaa pari viikkoa Porvoossa, minkä jälkeen oikeus pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa ja matkusti jatkamaan oikeudenkäyntiä Ruandan pääkaupunkiin Kigaliin. Siellä käräjäoikeus istui juttua kuukauden verran, suoritti väitetyllä rikospaikalla katselmuksen ja kuulusteli syyttäjän todistajia. Suomeen käräjäoikeus palasi viime viikon lopulla. Oikeudenkäynti jatkuu Porvoossa 26.10.

8. Alun perin oli tarkoitus, että käräjäoikeus käy Afrikan reissullaan myös Ruandan naapurimaassa Burundissa kuulemassa siellä oleskelevia puolustuksen todistajia. Näin ajateltiin, vaikka matkalle lähdettäessä Burundi ei ollut vastannut todistajien kuulemista koskevaan oikeusapupyyntöön. Nyt on ilmennyt, että oikeusministeriö ei ole saanut vieläkään Burundista vastausta pyyntöönsä, joten käräjäoikeuden suunniteltu Burundin matka ei toteutunut. Käsittämätöntä, että sanottua asiaa ei varmistettu Burundista ennen kuin oikeusministeriö teki päätöksen prosessin järjestämisestä Suomessa! Burundissa majailevia todistajia on tiettävästi määrä kuulla Porvoossa jatkuvassa oikeudenkäynnissä, mutta onko tämänkään suunnitelman toteutumisesta varmuutta?

9. Ruandaan matkusti iso retkikunta: neljä tuomaria, kolme syyttäjää, kaksi syytetyn puolustajaa, kaksi tulkkia ja teknisinä avustajina ja yhteyshenkilöinä vielä kolme poliisimiestä. Syytetty ei halunnut matkustaa Ruandaan, vaan seurasi prosessia Vantaan vankilassa, jossa häntä avusti kolmas puolustaja.

10. Käräjäoikeus istuu juttua kolmen lainoppineen jäsenen kokoonpanossa; Suomessa tuli tämän vuoden alussa voimaan laki, joka mahdollistaa kyseisen, puhtaasti ammattituomareista koostuvan käräjäoikeuden kokoonpanon rikosasioissa. Aiemmin rikosjutun kokoonpanoon käräjäoikeudessa kuului lainoppineen puheenjohtajan lisäksi aina vähinään kolme lautamiestä. Se tästä olisi vielä puuttunut, että Ruandaan olisi jouduttu lähetettämään myös neljä lautamiestä! Ruandaan matkustaneista neljästä käräjätuomarista yksi on toiminut oikeuden sihteerinä. Hänen mukanaolonsa selittynee sillä, että matkalla tarvittiin yksi tuomari kolmen juttua istuneen jäsenen varamiehenä mahdollisten sairaustapausten tms. tilanteiden varalta.

11. Porvoon käräjäoikeus on resursseiltaan suhteellisen pieni käräjäoikeus. Jotta käräjäoikeus olisi selvinnyt muista jutuistaan, oikeusministeriö on varmaankin huolehtinut siitä, että käräjäoikeuteen on saatu lisää tuomarinvirkoja Ruanda-prosessin ajaksi. Miksi näin laaja ja vaativa juttu ylipäätään tuli juuri Porvoon käräjäoikeuteen, olisihan esimerkiksi Helsingin käräjäoikeus ollut resursseiltaan aivan toista suuruusluokkaa? Tämä johtuu laista, jonka mukaan syyte Suomen ulkopuolella tehdystä rikoksesta tutkitaan, jollei muualla laissa toisin säädetä, syytettävän asuin-, oleskelu- tai tapaamispaikan tuomioistuimessa (ROL 4:2).

12. Mainittakoon, että maanpetosta ja valtiopetosta koskevat syytejutut on lain mukaan käsiteltävänä aina Helsingin käräjäoikeudessa, siis siitä riippumatta, missä rikos on tehty. Kenties lakia tulisi nyt saatujen kokemusten perusteella muuttaa siten, että se mahdollistaisi myös nyt kysymyksessä olevan kaltaisen rikosjutun käsittelyn muussakin kuin rikoksen tekopaikan tai syytetyn asuinpaikan tuomioistuimessa.

13. Syytetyn puolustajien melko vähäinen kokemus laajoissa ja vaikeissa rikosjutuissa on herättänyt huomiota, sillä onhan nyt kyse erittäin vakavasta rikosasiasta - näin vakavaa rikosjuttua (15 murhasyytettä) ei liene Suomessa aikaisemmin käsitelty. Olisi odottanut, että puolustajiksi tai ainakin pääpuolustajaksi olisi määrätty todella kokenut asianajaja, sillä rikosoikeudenkäynti on taitolaji, joka vaatii hyvää ammattitaitoa ja kokemusta. Ruanda-jutun tyyppisessä jutussa ei riitä, että avustaja on kielitaitoinen ja hoitanut maahanmuutto-oikeutta tai ulkomaalaisoikeutta koskevia tapauksia. Syytetyn oma ehdotus puolustajaa määrättäessä on toki merkittävä seikka, mutta siitäkin voidaan lain mukaan poiketa "erityisistä syistä." Puolustajan määrää ja kelpoisuuden arvioi tällaisissa tapauksissa jo esitutkintavaiheessa tuomioistuin, Ruanda-tapauksessa puolustajan määräyksen on siis ilmeisesti antanut Porvoon käräjäoikeus.

14. Ruanda-prosessissa ilmeni jo Porvoossa tiettyjä omituisia piirteitä. Ensin oikeuden puheenjohtajana toimiva laamanni Lars Karlsson antoi lehtihaastattelun, jossa hän ilmoitti suorin sanoin, että olisi ollut parempi, että koko prosessi olisi annettu ruandalaisille, koska syytetty olisi laamannin arvon mukaan saanut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin myös Ruandassa. Käsittämätön purkaus kokeneelta tuomarilta juuri oikeudenkäynnin aattona! Oikeuden puheenjohtajan olisi toki luullut ymmärtävän pitävän mölyt mahassaan, vaikka hän itse olikin sanotulla kannalla. Ei ollut ihme, että syytetyn pääpuolustajana toimiva Ville Hoikkala teki heti ensimmäisessä istunnossa väitteen laamanni Karlsson jääviydestä. Käräjäoikeus hylkäsi kahden jäsenen kokonpanossa väitteen, mutta toisaalta oikeuden puheenjohtaja saattoi menettää kyseisellä heitollaan osan arvovaltaansa.

15. Jo Porvoossa ilmeni, että osapuolten tunteet käyvät kuumina. Varsinkin asianajaja Ingrid Heickell osoittautui lehtitietojen mukaan varsinaiseksi kuumakalleksi puolustaessaan terrierimäisesti syytetyn oikeutta puhua pitkään ja ilmeisesti paljolti ohi varsinaisen asian. Laamanni Karlsson joutui huomauttamaan Heickelliä tämän kielenkäytön takia.

16. Jutussa käytettävä kaksoistulkkaus (relay-tulkkaus) ja tulkkien hieman onnahteleva taito pantiin merkille. Jutun käsittelykieli on suomi, mutta syytetyllä on oikeus käyttää oikeudenkäynnissä omaa äidinkieltään. Syytetyn lausumat joudutaan kääntämään ensin ranskaksi ja sitten vasta suomeksi sekä päinvastoin. Ruandan juttu sai Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton kiinnittämään huomiota suomalaisen oikeustulkkauksen ilmeisen kehnoon tilaan (HS 30.9). Maassamme ei ole systemaattista koulutusta tai auktorisointijärjestelmää oikeudenkäynneissä toimiville tulkeille, vaan periaatteessa lähes kuka tahansa - niin alan ammattilaiset kuin harrastajatkin - voi ilmoittaa tuomioistuimelle toimivansa tulkkina ja saada tulkkausta koskevia toimeksiantoja. - Outo, että oikeusministeriössä ei ole saatu asiaa kuntoon, vaikka siitä on puhuttu jo vuosikausia.

17. Oikeudenkäynnin jatkuessa Kigalissa raportoitiin ensin teknisistä ongelmista, joiden takia Vantaalla syytetyn kanssa oikeudenkäyntiä videoyhteyden välityksellä seuraava ja käsittelyyn osallistuva asianajaja Heickell ilmoitti yhteyksien olevan poikki lähes parikymmentä minuuttia. Oikeudenkäyntiä seurasi istuntosalissa kymmenkunta suomalaistoimittajaa ja pari paikallisen syyttäjäviraston edustajaa sekä kourallinen muuta yleisöä.

18. Suomalaistoimittajien raporttien mukaan Ruanda on toipunut kansanmurhatragediasta yllättävän hyvin. Ilta-sanomien rikostoimittaja Rami Mäkisen mukaan (I-S 19.9.9 Ruanda on tänä päivänä "hyvin turvallinen maa, jossa korruptio on luultavasti vähäisempää kuin vaaliraha-Suomessa." Mäkisen mukaan Ruanda voisi aivan hyvin "tuomita omansa", sillä oikeuden jakaminen perinteisillä gacaca- kyläkäräjillä (kyse lienee jonkinlaisista totuuskomissioista) on ollut aivan keskeisessä roolissa maan henkisessä jälleenrakentamisessa. "Ruanda ja ruandalaiset olisivat halunneet Bazaramban, mutta Suomi uskoo, että Porvoossa pesii viisautta, jota Ruandassa ei löydy", kirjoitti Rami Mäkinen. - Ehkä ruotsalaiset tiesivät sittenkin Ruandan tilanteen Suomea paremmin, sillä onhan Ruotsissa Kigalissa oma suurlähetystö, Suomella ei. Eri asia on, että näin laajaa ja vakavaa rikosasiaa tuskin olisi voitu käsitellä gacaca-oikeudessa.

19. Porvoon käräjäoikeus toimitti väitetyllä rikospaikalla katselmuksen ja jatkoi prosessia syyttäjien nimeämien todistajien kuulusteluilla; todistajia oli kuulusteltu jo KRP:n johdolla suoritetussa esitutkinnassa vuosi pari sitten. Kaikkiaan Ruandassa kuulusteltiin 38 syyttäjän todistajaa. Jos Porvoossa tosiaan asui viisaus, jota Ruandasta ei löydy, olisi odottanut, että suomalaiset olisivat näyttäneet "oikeuden kehitysmaa" Ruandassa mallia siitä, miten sivistynyt ja arvovaltainen tuomioistuin syyttäjineen ja asianajajineen oikein toimii. Mutta mitä vielä! Porvoossa alkanut osapuolten tukkanuottasilla olo jatkui myös Kigalissa sikäläisen korkeimman oikeuden istuntosalissa. Näin ainakin, jos on uskominen suomalaistoimittajien raportteja. Oikeusjutun osapuolet jatkoivat istunnossa toistensa tyylin arvostelemista.

20. Tiistaina 22.9. oikeudenkäynnistä kuului kummia. Syynä olivat syytetyn puolustajana Vantaan "studiossa" istuneen asianajaja Ingrid Heickellin englanninkieliset kommentit, jotka kuultiin hyvin myös Kigalin istuntosalissa. Laamanni Lars Karlssonin kysyessä eräältä todistajalta, oliko tämä vuoden 1994 tapahtumien aikaan hutu vai tutsi, kovaäänisestä kuului Heickellin ikään kuin itsekseen lausuma kysymys: "Are you straight or gay", oletteko hetero vai homo? - Lehtitietojen mukaan oikeuden puheenjohtaja Karlsson ei kiinnittänyt Heickellin tokaisuun minkäänlaista huomiota.

21. Mutta ei tässä vielä kaikki. Kun laamanni Karlsson kiitteli saman istuntopäivän päätteeksi viimeistä todistajaa ruandan kielellä tämän käynnistä oikeudessa, kuultiin salin kovaäänisistä Vantaalta kajahtanut asianajaja Heickellin tokaisu: "and don´t forget to kiss his ass too", äläkä unohda suudella myöskään hänen takapuoltaan.

22. Heickellin lausahduksia pidettiin oikeussalissa ja Ruandassa ennenkuulumattomina ja kansainvälistä mielenkiintoa herättäneen oikeudenkäynnin halventamisena ja suorastaan häpäisemisenä. Miten käräjäoikeuden ja sen puheenjohtajan olisi tullut lain mukaan reagoida asianajaja Heickellin sopimattomaan kielenkäyttöön?

23. Laissa eli oikeudenkäymiskaaren (OK) 14 luvun 7 §:n mukaan se, joka käyttää oikeuden istunnossa tuomioistuimen arvoa loukkaavaa tai muutoin sopimatonta puhe- tai kirjoitustapaa, voidaan tuomita heti - mitään syytettä ei siis tarvita - maksamaan 1 000 euron suuruinen järjestyssakko. OK 15 luvun 10a §:n mukaan oikeus saa evätä asiamieheltä tai avustajalta vallan esiintyä jutussa muun muassa silloin, kun asiamies tai avustaja havaitaan toimeensa sopimattomaksi. Selvää on, että oikeuden puheenjohtajan velvollisuuksiin kuuluu huolehtia järjestyksen ylläpitämisestä istunnossa ja antaa tätä varten tarvittavat määräykset (OK 14:6). Tähän muodolliseen prosessinjohtoon kuuluu tuomarin oikeus huomauttaa esimerkiksi juuri asiamiestä tai avustajaa sopimattomasta kielenkäytöstä.

24. Lehtitietojen mukaan Heickellin letkautukset järkyttivät Ruandan oikeusviranomaisia. Mutta mitä laamanni Lars Karlsson teki kuultuaan Heickellin sopimattomat puheet? Ei mitään! Lehtitietojen mukaan oikeudenkäyntiä seuraavien ruandalaisten keskuudessa herätti hämmästystä, että puheenjohtaja ei kiinnittänyt Heickellin letkautuksiin minkäänlaista huomiota. Oikeuden istuntoa seurannut Ruandan pääsyyttäjä Martin Ngoga oli puuttunut asiaan ja kysynyt valtionsyyttäjä Raija Toiviaiselta kyseisen istunnon jälkeen, että eikö oikeus aio puuttua Heickellin möläytyksiin. Vasta tämän jälkeen käräjäoikeus heräsi ja varoitti seuraavan istuntopäivän aluksi Heickelliä vakavasti ja ilmoitti, että tämän käytös oli ollut "erittäin huonoa."

25. Ruandan oikeusviranomaiset olivat tiettävästi erittäin tuohtuneita tapahtumasta ja ilmoittivat, että ruandalaisten ihmisten halventamista ei tultaisi enää sallimaan. Epäasialliset puheet ja letkautukset vaaransivat koko oikeusprosessin jatkumisen Ruandassa, sillä suomalaiset pääsivät näyttämään lainkäyttötaitoaan Ruandan maaperälle vain isäntiensä luvalla, joka olisi mahdollista peruuttaa.

26. Asianajaja Heickellin reaktioita saamaansa varoitukseen ei ole kerrottu, mutta letkautukset jälkeen hän pahoitteli vain sitä, ettei hän ollut huomannut, että mikrofoni olikin jäänyt vahingossa auki. Ei siis minkäänlaista anteeksipyyntöä, vaikka mistään loukkaamistarkoituksesta ei kuulemma ollutkaan kysymys. Heickell puolusti tuhahduksiaan sillä, että hänen mielestään käräjäoikeuden puheenjohtajan ei pitäisi ruveta "sönkkäämään" istunnossa vierasta kieltä (I-S 23.9).

27. Nyttemmin Suomen Asianajajaliitto on ilmoittanut ottavansa viran puolesta tutkittavakseen, rikkoiko asianajaja Heickell lausahduksillaan Hyvää asianajajatapaa ja käräjäoikeuden arvovaltaa. Syytetyn kaksi muuta puolustajaa eivät kuuluu Asianajajaliittoon, joten heihin liiton kurinpitovalta ei ulotu lainkaan. - Minusta on outoa, että Asianajajaliiton pitää tutkia, loukkasiko asianajaja menettelyllään käräjäoikeuden arvovaltaa. Käräjäoikeuden olisi pitänyt toki pitää itse huoli siitä, ettei sen arvovaltaa loukata ja ryhtyä loukkaamistapauksessa tarvittaviin kurinpitotoimiin. Mutta jos oikeuden puheenjohtaja kerran itse aloitti "heittelyn" ("juttu olisi voitu aivan hyvin käsitellä Ruandassa") jo jutun ensimmäisenä istuntopäivänä Porvoossa, niin eipä hänellä taida olla kovin suurta arvovaltaa puuttua puolustajien heittoihin Ruandassa.

28. Huh, huh! Tässä olisi jo varmaan ollut aivan tarpeeksi, mutta jatkoa seuraa. Käräjäoikeuden istunnossa 13.10. kuultu syyttäjän nimeämä 38-vuotias todistaja nimittäin ilmiantoi puolustaja Ville Hoikkalan yllytyksestä väärään valaan. Todistajan mukaan Hoikkala olisi viime tammikuussa Burundissa sanonut todistajalle, että jos todistaja antaisi Bazaramballe "hyvän todistuksen," Hoikkala antaisi todistajalle rahaa ja matkan toiseen maahan. Hoikkala kiisti todistajan väitteet heti valheellisina ja kertoi todistajan päin vastoin vaatineen häneltä palkkiota, jota vastaan hän olisi ollut valmis muuttamaan kertomustaan. Valtiosyyttäjä Raija Toiviainen kertoi syyttäjien harkitsevan mahdollisia jatkotoimia eli selvityspyynnön tekemistä poliisille todistajan väitteen johdosta.

29. Itse en usko Ville Hoikkalan syyllistyneen todistajan väittämään yllytykseen tai rahan tarjoamiseen tietynlaista todistusta vastaan. Mutta tästä episodista toisaalta nähdään, miten vaativa syytetyn puolustajan työ saattaa tämänkaltaisessa jutussa olla. Puolustajalta olisi sen vuoksi edellytettävä korkeaa ammattitaitoa ja kokemusta. Syytetyn puolustajalla on toki oikeus kuulla ja esittää kysymyksiä paitsi oman päämiehensä ilmoittamille todistajille, myös vastapuolen todistajiksi nimeämille henkilöille siitä, mitä nämä tietävät asiasta. Tämä saattaa olla tarpeen mm. vastanäytön hankkimiseksi.

30. Samaan hengenvetoon on kuitenkin aina korostettu ja korostettava nytkin, että vastapuolen todistajia haastateltaessa tulee noudattaa erityistä varovaisuutta juuri siksi, ettei nyt mainitunlaisia tilanteita pääsisi syntymään. Todistajia ei saa painostaa sopimattomasti, eikä myöskään minkäänlainen uhkailu tai paloittelu voi tulla kysymykseen. Minusta on varomatonta, suorastaan typerää, jos syytetyn avustaja ryhtyy vieraassa kulttuurissa keskustelemaan syyttäjäpuolen todistajan kanssa rahasta tai mahdollisuudesta järjestää todistajalle jokin matka, vaikka mistään yllytyksestä tai muunlaisesta rikollisesta aikeesta ei olisikaan kysymys. Kokenut asianajaja osaisi varoa eikä menisi näin "halpaan."

31. Viimeinen niitti - toistaiseksi - on sitten puolustuksen "vastaisku." Puolustaja Ville Hoikkalan mukaan syytetyn puolustajatrio on tehnyt rikosilmoituksen laamanni Lars Karlssonista ja syyttäjä Tom Laitisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta (I-S 17.10). Hoikkalan mukaan kysymys on siitä, että tuomari ja syyttäjä ottivat oikeudessa vastaan ( ilmeisesti syyttäjä tarjosi ja tuomari otti vastaan) kiduttamalla saatuja todistajanlausuntoja. Hoikkalan mukaan useita oikeudessa kuultuja syyttäjän nimeämiä todistajia on kidutettu vankilassa. Puolustus on vaatinut, että sanottuja todistajankertomuksia ei hyväksyttäisi todisteiksi eikä otettaisi oikeudenkäynnissä vastaan, mutta käräjäoikeus oli hylännyt sanotun pyynnön.

32. Kiduttamalla saatu todistus ei kelpaa lailliseksi todisteeksi oikeudessa. Ruanda-tapauksessa lienee kyse siitä, että puolustus on esittänyt kidutusväitteen ja pyrkinyt näyttämään väitteensä toteen, mutta tämä näyttö ei ole vakuuttanut käräjäoikeutta. Tiettävästi puolustus on jo jutun esitutkinnan aikana esittänyt kiduttamista koskevat väitteet ja vaatinut tällä tavoin saatujen todistajanlausuntojen poistamista esitutkinta-aineistosta. Sanottu väite ei ole kuitenkaan mennyt esitutkinnassa lävitse. Nyt sama väite on esitetty uudelleen oikeudenkäynnissä, mutta myös käräjäoikeus on katsonut, että todistajien kiduttamisesta ei ole riittävää näyttöä.

33. Minusta puolustuksen ei olisi kannattanut missään tapauksessa tehdä rikosilmoitusta syyttäjästä ja oikeuden puheenjohtajasta. En toki tunne tapauksen yksityiskohtia, mutta kyse lienee kiduttamista koskevan näytön arvioinnista, joka kuuluu viime kädessä yksinomaan tuomioistuimelle. Tavallisesti mainitunlaiset pääasiasta erillistä todistusteemaa koskevat näyttökysymykset ratkaistaan vasta pääasiaa koskevassa tuomiossa. Silloin punnitaan todistajien kertomusten näyttöarvo ja otetaan huomioon kaikki todistajien kertomusten luotettavuuteen ja uskottavuuteen vaikuttavat seikat. On mahdollista, että esimerkiksi syyttäjien todistajien vankeusaika ja vankilaolot voivat vaikuttaa todistajankertomusten näyttöarvoon, vaikka kidutuksesta ei olisikaan näyttöä. Olisin yllättynyt, jos esitukintakynnys ylittyisi puolustuksen tuomarista ja syyttäjästä tekemän rikosilmoituksen johdosta.

34. Käräjäoikeus jatkaa istuntoaan Porvoossa 26.10. Miten tämä pattitilanne on siihen mennessä ratkaista? Lienee selvä, että osapuolista joku joutuu jättämään näyttämön. Yleensä asianosaisen asiamies tai avustaja ovat tällaisissa tapauksissa heikoilla. Avustaja ei voi erottaa tuomaria, mutta tuomari ja tuomioistuin voivat erottaa avustajan tehtävästään. Tuomari joutuisi lähtemään, jos hänen katsottaisiin tulleen jääviksi. Rikosilmoituksen tekeminen ei kuitenkaan tee automaattisesti puheenjohtajaa jääviksi varsinkaan, jos rikosilmoitus ei johda esitutkinnan käynnistämiseen. Joskus tuomarista tehdyn rikosilmoituksen yksinomaisena tarkoituksena on juuri tuomarin jäävääminen.

35. Eikö Ruanda-prosessin pitänyt olla jonkinlainen näytös kehitysmaalle siitä, miten tuomioistuin toimii länsimaisessa oikeusvaltiossa, oikeusministeri Tuija Brax? Onko tässä tavoitteessa nyt mielestänne onnistuttu? Olisiko oikeusprosessi pitänyt sittenkin antaa ruandalaisten itsensä hoidettavaksi, koska eihän Ruanda mikään kehitysmaa oikeudenhoidollisesti näytä olevankaan. Näyttävät pitävän jopa parempaa huolta tuomioistuinlaitoksen arvovallasta kuin suomalaiset.

Mitenkäs se Kekkonen taas sanoikaan tunareista?