Täälläkö niitä kenties tehtaillaan...1. Helsingin Sanomien uutissivun ykkösuutisena oli tänään otsikosta "Tutkijat saavat lausunnoistaan oikeudessa salaisia palkkioita" ilmenevä asia. Itse asiassa po. otsikko on jutun sisältöön nähden hieman kapea, sillä jutussa ei puhuta yksinomaan tukijoiden saamista palkkioista, vaan siinä käsitellään myös muita asiantuntijalausuntoihin liittyviä kysymyksiä.
2. HS:n jutussa tarkastellaan lähinnä niin sanottuja oikeustieteellisiä asiantuntijalausuntoja, joita oikeustieteilijät antavat tuomioistuimissa vireillä olevissa tai vireille tulevissa oikeusjutuissa asianosaisten asianajajille ja asianajotoimistoille.
3. HS:n mukaan Lapin Kansan erotettu päätoimittaja Johanna Korhonen on tehnyt tieteenteon etiikkaa pohtivalle Tutkimuseettiselle neuvottelunnalle valituksen tai oikeammin kai selvityspyynnön tutkijatohtori Päivi Tiilikan menettelystä. Korhonen väittää, että Tiilikka olisi jutussa Johanna Korhonen v. Alma Media antanut Alman asianajajalle lausunnon, johon Tiilikka olisi ottanut osia Alman asianajajan oikeudelle jättämästä oikeudenkäyntikirjelmästä. - Pikaisen arvioni mukaan asia ei näyttäisi ainakaan HS:ssa esitetyn "näytteen"mukaan olevan Tiilikan kannalta erityisen vakava.
4. Juttua varten HS on haastatellut eri alojen ihmisiä. Minua kummastutti se, että oikeusministeri Tuija Brax on katsonut asiakseen puuttua myös tähän kysymykseen, vaikka asia ei niin sanotusti hänelle tai OM:lle millään tavalla kuulu. Eniten ärsytti se, että oikeusministeri esittää omassa lausunnossaan ikään kuin tuomioistuimia kannan! Se, että OM toimii tuomioistuimien keskushallintoviranomaisena, ei tietenkään oikeuta ministeriä jakelemaan lausuntoja asioista, joissa on kysymys tuomioistuimille kuuluvasta harkinnasta, tässä tapauksessa siitä, sitovatko oikeustieteelliset asiantuntijalausunnot tuomioistuimia. Tämä asia ei kuulu mitenkään oikeusministerille. Lausuntojen antamien tuomioistuimien puolesta ei ylipäätään kuulu oikeusministerille.
5. Myös tästä tapauksesta ja ministeri Braxin lausunnosta huomaa, että Suomessa olisi todella tarve siirtää tuomioistuimien keskushallinto pois poliittisesti johdetulta OM:ltä ministeriöistä ja valtioneuvostosta erillisille tuomioistuinlaitoksen johtamalle tuomioistuinlautakunnalle tai -virastolle. Tämän lautakunnan tai johtokunnan puheenjohtajan tai jäsenten asiana olisi antaa tuomioistuimien puolesta lausuntoja juuri sellaisista asioista mistä nytkin on kysymys. Kaikissa muissa pohjoismaissa ja lähes kaikissa muissakin Euroopan valtioissa on tällainen oikeusministeriöstä ja maan hallituksesta riippumaton tuomioistuinkeskushallintoelin. Mutta kun KHO:n presidentti Pekka Hallberg vastustaa sitä, niin OM ja valtioneuvosto eivät rohkene tehdä asian eteen mitään. Tämän seurauksena Suomi kuuluu yhdessä muutamaan Itä-Euroopan valtion kanssa (esim. Romania ja Bulgaria) ryhmään, jossa poliittinen elin johtaa ja valvoo tuomioistuimia.
6. No niin, tämän "esipuheen" jälkeen itse asiaan! Kari Uoti on jo ehtinyt omassa blogissaan "Osta itsellesi tohtori" käsitellä räväkkään tapaansa asiaa, hänen juttunsa kannattaa ehdottomasti lukea, sillä sieltä saa tiettyä sisäpiiritietoa asiasta. Yritän itse lähestyä asiaa hieman rauhallisemmissa merkeissä.
7. Mikä on oikeustieteellinen asiantuntijalausunto? Siviilioikeuden professori Jarno Tepora - hän kuuluu minun asteikossani juridisia lausuntoja antavien oikeustieteilijöiden kärkikymmenikköön, ellei peräti kärkiviisikkoon, mitä lausuntojen määrään tulee - sanoo HS:n jutun haastattelussa, että asiantuntijalausunto on vain "yksi todistajalausunto." Tepora haluaa jostakin syystä vähätellä lausuntojen merkitystä toteamalla, että "ei sillä ole sen isompaa arvoa." Teporan luonnehdinta panee kyllä hieman hymyilyttämään, kun tietää, millaisia palkkioita Teporakin, muiden asiantuntijoiden tavoin, laskuttaa lausunnoistaan toimeksiantajiltaan.
8. Professori Tepora on väärässä. Oikeustieteellinen asiantuntijalausunto ei ole lain ja vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan mikään todistajanlausunto tai todiste ylipäätään. Asiantuntija ei ole todistaja eikä hänen antamansa lausunto ole todistajanlausunto. Tästä ollaan oikeuskirjallisuudessa ja tuomioistuimien ratkaisukäytännössä täysin yhtä mieltä. Vaikka julkisuudessa puhutaan oikeustieteellisestä asiantuntijalausunnosta, lausunnot antanut oikeustieteilijä ei itse asiassa ole lain mukaan edes mikään asiantuntija. Juridisissa lausunnoissa käsitellään lain tulkintaa, siis sitä, mitä "laki sanoo", miten lakia ja yleensä oikeusnormeja on tulkittava tietyissä konkreettisissa tapauksissa. Lain mukaan näyttö siitä, mitä laki säätää, ei ole tarpeen (OK 17:3.1). Vallitsee periaate jura novit curia: tuomioistuin tuntee lain ja soveltaa sitä viran puolesta olematta sidottu asianosaisten käsityksiin tai mielipiteisiin. Lain soveltamisesta ja tulkinnasta ei siis ole tarpeen kuulla todistajia tai asiantuntijoita eikä esittää asiantuntijalausuntoja. Poikkeuksen tästä pääsäännöstä muodostaa ainoastaan tapaukseen sovellettava ulkomaan laki ja sen sisältö (OK 17:3.2).
9. Asianosaisten tai heidän advokaattiensa käyttämä ja tuomioistuimelle esittämä oikeustieteellinen lausunto ei siis kuulu laissa säänneltyyn asiantuntijatodistelun piiriin. Tästä vallitsee oikeuskäytännössä täysi yksimielisyys; professori Tepora on ilmeisesti ainoa, joka on asiasta eri mieltä. Oikeustieteellinen "asiantuntija" rinnastuu lähinnä asianosaisen lainopilliseen avustajaan tai neuvonantajaan; voidaan sanoa, että "oikeusoppinut" toimii asianosaisen asianajajan avustajana. Juridisilta asiantuntijoilta haetaan valaistusta jutun oikeudellisiin ongelmiin, oikeuskysymyksiin, joita ei selvitellä todistelun avulla.
10. Oikeuskysymysten selvittäminen kuuluu lähtökohtaisesti asianosaisen valitseman asianajajan tai muun oikeudenkäyntiasiamiehen tai avustajan tehtäviin. Näin myös käytännössä useimmiten tapahtuu. Mutta juridisesti vaikeissa tai hankalissa jutuissa asianajajat mieluusti turvautuvat usein oikeustieteilijöiden apuun ja pyytävät heiltä lausuntoja. Jos on varaa, millä "mällätä", niin sitä käytetään myös oikeusjutuissa. Vaikka asianajaja pystyisi esittämään oikeuskysymyksen kannalta kenties aivan yhtä perustellun mielipiteen kuin asiantuntijakin, tilaa asianajaja kuitenkin ikään kuin varmuuden vuoksi lausunnon oikeusoppineelta. Näin tapahtuu siksi, että asianajaja arvelee "sanoman" menevän perille paremmin, jos sen esittää joku kenties arvovaltainen ja tunnettu oikeustieteilijä. Tästä on siis on kysymys, kun oikeudenkäynneissä käytetään oikeustieteellisiä asiantuntijalausuntoja.
10 a. Vaikka vallalla on jura novit curia -periaate, ei asianajajien tule tietenkään luottaa siihen, että tuomari todella tuntisi lain hyvin ja osaisia soveltaa sitä myös oikein! Toisaalta rahalla ei voi ostaa oikeutta, eli tuomarit osaavat kyllä yleensä arvioida oikeudellisia lausuntoja ja nähdä, milloin kalliilla, mutta kelvottomilla lausunnoilla yritetään ikään kuin "ostaa" oikeutta.
11. Alma Median ja Johanna Korhosen välisessä oikeusriidassa Alma Median käyttämä asianajotoimisto pyysi lausunnon tohtori Päivi Tiilikalta, joka on julkaissut laajan ja kelpo väitöskirjana pidetyn tutkimuksen aiheesta Sananvapaus ja yksityiselämän suoja (2007). Lehtitietojen mukaan Tiilikka on ollut viime vuosina usein käytetty asiantuntija muissakin vastaavanlaisissa oikeusjutuissa. Toisin kuin Kari Uoti sanoo, Tiilikka ei liene toiminut ainoastaan lehtien tai median käyttämänä asiantuntijana, vaan hän "edustanut" myös ja ehkä useammin median vastapuolta eli henkilöitä, jotka ovat vaatineet oikeudessa korvauksia kunnianloukkauksesta tai yksityiselämän loukkaamisesta. Ellen muista väärin, Päivi Tiilikka taisi antaa lausunnon myös Pääministerin morsian -kirjan oikeusjutussa Matti Vanhasen asianajajalle. Jutuissa, joissa Tiilikka on antanut lausuntoja, ovat käsittääkseni päättyneet hänen "päämiestensä" kannalta yleensä hyvin. Ihmisoikeustuomioistuimesta sen sijaan on saattanut tulla enemmän "lunta tupaan", eikä tuossa Alman jutussakaan tullut hovioikeudessa voittoa kotiin.
12. HS:n jutussa puututtiin asiantuntijoiden palkkioihin, jotka ovat kuulemma salaisia. Minusta tätä palkkiosalaisuutta suurempi ongelma on siinä, että tuomioistuimien ratkaisuista ei ilmene millään tavalla, mitä ja keiden antamia oikeustieteellisiä asiantuntijalausuntoja jutuissa on annettu oikeudelle. Tuomioiden tai päätösten perusteluissa ei mainita sanallakaan näistä asiantuntijalausunnoista! Tämä on minusta hyvin hämmentävää, sillä monesti näillä lausunnoilla, niiden epävirallisesta statuksesta huolimatta, saattaa olla ratkaiseva merkitys lain tulkinnassa ja soveltamisessa. Tuomioistuin kertoo perusteluissaan lain tulkinnan ikään kuin omana "keksintönään", vaikka tuo tulkinta voi nojautua täydellisesti johonkin jutussa annettuun asiantuntijalausuntoon.
12a. Juhlapuheissaan hovioikeuksien presidentit, oikeusneuvokset ja muut pienemmät "viskaalit" vakuuttelevat usein, että tuomiot ja niiden perustelut ovat "avoimia" ja rehellisiä. Kuitenkin esimerkiksi juuri oikeustieteellisten asiantuntijalausuntojen kohdalla tuomioiden perusteluissa vallitsee täydellinen läpinäkymättömyys ja suoranainen peittelyn halu. Perustelut olisivat avoimia vain sillä edellytyksellä, että tuomioissa kerrottaisiin reilusti, mitä lausuntoja jutussa on eri vaiheissa esitetty ja mikä merkitys niillä mahdollisesti on ollut oikeuskysymysten ratkaisemisen kannalta.
13. Lain mukaan (OK 24:7.1 ja ROL 11:6.1) jokaiseen tuomioon on otettava luettelo jutussa esitetyistä todisteista, siis esimerkiksi kirjallisista todisteista (asiakirjoista) ja henkilöistä, joita on kuultu jutussa todistajina ja asiantuntijoina (KKO ei - tietenkään (!) - liitä omiin tuomioihinsa tällaista luetteloa.) Mainitut säännökset eivät sen sijaan koske jutussa esitettyjä oikeustieteellisiä asiantuntijalausuntoja, vaikka niillä saattaa olla, kuten jo totesin, toisinaan ratkaiseva merkitys lain tulkinnan ja oikeuskysymysten ratkaisemisen kanalta. Mikään ei toki estä tuomareita mainitsemasta näitä lausuntoja tuomiossa, vaikkei laki siihen velvoitakaan, mutta näin ei vain "jostakin syystä" tehdä. Lakia pitäisi siis, Rouva Oikeusministeri, tarkistaa!
14. Oikeustieteellisiin lausuntoihin liittyy monenlaisia ongelmia, kuten HS:n jutustakin ilmenee. Härskeimpiin epäkohtiin kuuluvat tapaukset, joissa sama oikeustieteilijä on antanut saman tapauksen tiimoilta lausuntoja riidan molemmille osapuolille, tietenkin erisisältöisiä lausuntoja! Kun juuri professori Jarno Tepora on nähnyt HS:n haastattelussa asiakseen ottaa kyseisiä epäkohtia esille, niin enpä malta olla kertomatta seuraavassa lyhyesti tapauksesta, jonka Teporakin ehkä vielä muistaa.
15. Korkeimman oikeuden vahingonkorvausta ratkaisussa KKO 2005:14 oli otsikon mukaan lähtökohtana tapaus, jossa välitystuomio oli kumottu välimiehen esteellisyyden takia. KKO:n ratkaisussa oli kyse välimiehen korvausvastuusta asianosaisia kohtaan turhiksi käyneistä välimiesmenettelyn oikeudenkäyntikuluista; kanteessa vaadittiin jäljempänä mainitulta X:ltä sanottuina kuluina 991 000 euroa. Helsingin HO oli tuomiollaan 10.10.1997 kumonnut KKO:n ratkaisussa tarkoitetun 3.11.1995 annetun välitystuomion välimiehen esteellisyyden takia. Jutun välimiesoikeudessa kokonaan hävinnyt osapuoli ("Ruolat") oli välitystuomion antamisen jälkeen saanut tietää, että kolmijäsenisen välimiesoikeuden puheenjohtaja X oli sekä ennen välimiesmenettelyä että sen aikana suorittanut konsulttitoimeksiantoja Ruolien vastapuolille ("Puolimatka"), erille pankeille ("KOP", "SYP", "Merita"), jotka omistivat koko prosessin ajan vastaajan ("Puolimatka") koko osakekannan, sekä näiden konserneihin kuuluville yhtiöille antamalla rahakorvausta vastaan oikeustieteellisiä asiantuntijalausuntoja. Välimiesmenettelyn aikana X oli lisäksi antanut lausuntoja mainittujen pankkien yhteen liittämistä koskevassa asiassa. Kerrotulla perusteella X oli hovioikeuden lainvoiman saaneen päätöksen mukaan ollut esteellinen toimimaan välimiehenä.
15 a. Korkein oikeus päättyi ratkaisussa KKO 2005:14 siihen, että X oli velvollinen korvaamaan kanteessa tarkoitetun vahingon siltä osin kuin sellaista on aiheutunut." Kun alemmat oikeudet olivat olleet kanteen perusteen osalta toisella kannalla, KKO ei ottanut ensimmäisenä instanssina kantaa vahingon määrään van palautti jutun tältä osin käräjäoikeuteen.
16. X:n menettely paljastui vuonna 1997, jota on eri yhteyksissä luonnehdittu tuomioistuinlaitoksen "hulluksi vuodeksi." Julkisuudessa olivat silloin esillä muun muassa tapaukset Eeva Vuori ja tapaus Apollo ja julkisuuteen nousivat myös KKO:n muutaman jäsenen todella rahakkaat välimiestehtävät ja isot välimiespalkkiot. Keskustelu aaltoili vilkkaasti laidasta laitaan ja siihen osallistuivat kaikki tasavallan presidentti Martti Ahtisaaresta alkaen. Olen kertonut kaikista näistä tapahtumista, myös X:n tapauksesta, kirjassani "Korkein oikeus kriisissä" (1997). Tuo aika olisi ollut blogistin todellista kulta-aikaa!
17. Kornia X:n tapauksessa oli myös se, että X oli valittu hieman aikaisemmin Suomen Lakimiesliiton puheenjohtajaksi ja hän toimi samaan aikaan KKO:n ylimääräisenä oikeusneuvoksena. Epäilemättä X olisi nimitetty KKO:n jäseneksi, ellei mainittu kupru olisi paljastunut. Olihan KKO:een hieman aikaisemmin nimitetty jäseneksi konkurssiin menneen Vakuutusyhtiö Apollon hallituksen puheenjohtajana toiminut hovioikeustuomarikin. Kuvaan kuului, että KKO:ssa kyseisen tuomarin kytköksistä Apolloon ei tiedetty mitään. Vain yksi jäsen - varmaankin turkulainen - tiesi, mutta hänkään ei kertonut tietoaan, kun tuomarin nimityskysymys oli esillä KKO:ssa. - Itse sain X:n tapauksesta hyvän syyn ilmoittaa julkisesti, että en halua enää kuulua jäsenenä Lakimiesliittoon.
18. Sillä tavalla, mutta palataanpa taas päiväjärjestykseen! Oikeustieteilijöistä - yritän välttää populistista sanaa "oikeusoppinut" - jotkut antavat todella paljon lausuntoja. Joillekin lausunnoista plus välimiestehtävistä näyttää muodostuneen tosiasiallisesti päätyö, mikä ilmene julkisuudesta olleista verotiedoistakin. Nämä professorit, dosentit ja tohtorit edustavat lähinnä kauppa-, patentti-, vahingonkorvaus-, sopimus-, velvoite-, perintö-, meri-, kuljetus-, esine- ja/tai insolvenssioikeutta (vero- tai finanssioikeuden tutkijoita en niin hyvin tunne) ja monet heistä, eivät kylläkään kaikki, ovat myös tieteellisesti oman erityisalansa alansa huippuja.
19. Lausuntojen laatimiseen ja muihin "sivutoimiin" kuluu yleensä runsaasti aikaa. Tämän vuoksi on ymmärrettävää, että "lausuntoautomaatteina" toimivien proffien, dosenttien ja tohtoreiden tutkimus- ja julkaisutoiminta saattaa kärsiä. Jotkut näistä ahkerista lausunnonantajista ja/tai välimiehistä eivät kenties ole julkaisseet pitkään aikaan eli moniin vuosiin yhtään kirjaa tai suppeampiakaan tutkielmia, korkeintaan joitakin kirja-arvosteluja yms. pienempiä kirjoitelmia (smärre uppsatser). Edellä sanottu ei toki päde kaikkiin lausunnonantajaprofessoreihin, sillä sillä heidän joukostaan löytyy myös todella ahkeria ja aikaansaavia tutkijoita, jotka julkaisevat kirjoja ja artikkeleja säännönmukaisesti.
20. Joku ehkä haluaa tietää, miten on blogistin laita tässä suhteessa? Myös prosessioikeuden osalta lausunnoilla on usein kysyntää, mutta itse olen antanut tai joutunut antamaan lausuntoja sanokaamme "harvakseltaan", keskimäärin ehkä pari kolme kertaa vuodessa. Tänä vuonna olen antanut kaksi lausuntoa ja torjunut kolme lausuntopyyntöä. Lausuntoa ei kannata antaa, jos asialla ei näytä olevan menestymisen mahdollisuuksia tai lausunnolla ei ilmeisesti olisi asian ratkaisun kannalta merkitystä.
21. Mielenkiintoisia oikeusjuttuja voi toki käsitellä myös blogikirjoituksissa, vieläpä tuoreeltaan sekä niin sanotusti "maksuitta". Näin olen itse tehnyt, jos olette huomanneet! Kirjoitin myös tapauksesta Johanna Korhonen vs. Alma Media heti tapauksen tultua julki ja sitten uudelleen, kun käräjäoikeus oli hylännyt Korhosen kanteen kokonaisuudessaan. Kritisoin käräjäoikeuden tuomion perusteluja ja perustelemistapaa. Kritiikkini huomattiin ja kantaja lähetti minulle kiitosviestin. Myös muutamassa muussa tapauksessa olen saanut vastaavanlaista palautetta.
22. Tämä tästä teemasta! Jos olen onnistunut ärsyttämään kirjoituksellani joitakin kollegoitani, niin oikein hyvä: päiväni on pelastettu!
10 kommenttia:
Asiantuntijalausunnoilla on blogissa tarkoitettu vain oikeusjutuissa asianajajien ja muiden oikeudenkäyntiasiamiesten toimeksiannosta laadittuja lausuntoja.
HS:n haastatteleman Heikki Hiilamon mukaan "lausunnosta voi laskuttaa niin paljon kuin maksaja on valmis maksamaan."
Eduskunnan valiokunnille annetut asiantuntijalausunnot ovat asia erikseen, niistä maksetaan paljon "hintsummin", sillä palkkiot määräytyvät eduskunnan vahvistamien taksojen mukaisesti.
Lakeja valmisteltaessa lasiantuntijalausuntoja pyytävät myös OM ja muut ministeriöt.
Näin kollegana näkisin oikeustieteellisten lausuntojen ongelman lähinnä ammattietiikassa siltä osin, että osa lausunnonantajista kirjoittaa avoimen puolueellisesti lausunnon tilaajan etua palvellen, vaikka osa on toki kunniallisia objektiivisesti perustellun käsityksen ilmaisijoita. Ongelma on vain se, että ulkopuolinen ei välttämättä tiedä, kummasta on kysymys. Alaan paremmin perehtyneet kyllä tietävät henkilönimien perusteella, kuka on uskottava ja kuka ei, mutta varsin outoja käytäntöjä näihin lausuntoihin liittyy.
Toinen asia on se, että pahimmillaan lausunnon tilaaja haluaa saada ensin luonnoksen, johon tilaaja sitten tekee korjausehdotuksia. Pahimmillaan jopa niin, että kirjoittaa nimenomaisesti lausuntotekstiä uudestaan. Tällöin kysymys on tietenkin vain ja ainoastaan asianosaisen taktisten päämäärien edistämisestä.
Sitä on kuultu, että joskus oikeustieteilijä on voinut tehdä lausunnon sopien lihavasta palkkiosta, jos juttu voitetaan, ja pienestä tai olemattomasta päinvastaisessa tapauksessa.
Lausunnoista kyllä olisi tilaisuus laajaankin periaatekeskusteluun, ja hyvä olisi, jos joku taho sen virittäisi. Nyt esille noussut yksittäistapaus on täysin väärä näkökulma todellisiin ongelmiin, ja vaikea on nähdä, miten asia edes kuuluisi tutkimuseettiselle elimelle. Eihän tuo ole ollut tutkimusta, vaan tutkijan vapaa-aikana tapahtuvaa konsultointia.
Bloginpitäjältä ei ainakaan asennetta puutu. Toivotan Onnea ja Menestystä, sekä Hyvää Vappua!
Valtakunnassa on ainakin kaksi vittumaista jätkää, jotka pitävät blogia - nimittäin professorit Virolainen ja Kemppinen.
Valveutuneet lukijat kiittävät.
On tosi outoa, että oikeudelliset asiantuntijalausunnot kelpaavat oikein hyvin kaikille tuomioistuimille, myös KKO:lle ja KHO:lle, mutta tuomioiden perusteluissa niistä ei sanota mitään.
Tuomarit ottavat riemumielin vastaan sanottuja lausuntoja ja oikein ahmivat niitä, mutta sitten vaikenevat lausunnoista, vaikka monet tapaukset ratkaistaan suoraan näiden lausuntojen perusteella.
Eikö lausuntojen antaminen pitäisi evätä, jos lausunnoilla ei muka ole merkitystä tuomiota tehtäessä?
Kemppinenkin on käsitellyt oikeudellisia asiantuntijalausuntoja viimeisimmässä blogissaan.
Minulta jäi ehkä sanomatta omassa blogissani, että lausunnot kyllä maksavat, enkä itse ole sentään nin "laupias", että kirjoittelisin lausuntoja ilmaiseksi, jos kerran olen sanottuun puuhaan tullut ryhtyneeksi.
Sekin vielä selvennykseksi, että vaikka voimassa on muodollisesti vanha periaate jura novit curia, ei asianajajien tietenkään tule tyytyä tähän ja uskoa, että tuomarit todella tuntisivat lain ja osaisivat soveltaa sitä oikein.
Kyllä heidän pitää varmistautua aina siitä, mitä laki sanoo ja ottaa selvää etukäteen, miten lakia on tulkittu aikaisemmin vastaavanlaisissa tapauksissa (prejudikaatit) ja mitä lain esityöt sanovat sekä mitä asiasta on mahdollisesti kirjoitettu oikeuskirjallisuudessa.
Vain laiskat asianajajat jättävät asian juridisen puolen pohtimisen tyystin asiantuntijoiden ja näiden antamien lausuntojen varaan.
"Tuija Brax on katsonut asiakseen puuttua myös tähän kysymykseen, vaikka asia ei niin sanotusti hänelle tai OM:lle millään tavalla kuulu. Eniten ärsytti se, että oikeusministeri esittää omassa lausunnossaan ikään kuin tuomioistuimia kannan!"
Nyt täytyy puolustaa Braxia. Hän on esimerkillisesti pidättäytynyt ottamasta kantaa yksityisiin tuomioistuinratkaisuihin (vrt OM Koskinen). Kyllä kai Braxilla on asiasta vastaavana ministerinä oikeus informoida yleisöä asiasta, josta vallitsee yksimielisyys: ei kai kukaan vakavasti väitä tuollaisten lausuntojen olevan tuomioistuimia sitovia. Samalla tavalla Brax voisi todeta, ettei Suomessa tuomioistuimissa jaeta kuolemantuomioita, jos joku sellaista väittäisi.
Keskusvirastosta: uskokoo blogisti todella sen tuovan onnea ja autuutta niukkuuden aikoina: eiköhän käy niin, että sekin syö päältä vain osansa kuormasta jakaen tähteet tuomioistuimille ja ollen yksi väliporras niiden ja ministeriön välillä, koska Suomessa on omaksuttu normaaliparlamenttarismi, jonka mukaan budjettiesityksen laatii eduskunnan luottamusta nauttiva hallitus.
Jos puolueettomuudesta puhutaan samanlaisia virkamiehiä ne keskusvirastonkin miehet ovat, yhtä sopimattomia puuttumaan tuomioistuinten asioihin.
Brax ei edusta tuomioistuimia lainkäytössä eikä puhu näiden puolesta, tämän pitäisi olla selvä asia!
Tuomioistuimien keskusvirastossa/lautakunnassa/johtokunnassa olisi tuomioistuimien eli tuomareiden edustus enemmistönä.
OM:stä ha hallituksesta erillisen tuomioistuinhallituksen ideana on nimenomaan tuomioistuimien riippumattomuus hallitusvallasta ja ministeriöstä. Tämä on ollut muissa pohjoismaissa lähtökohtana, kun niissä tuomioistuimien keskushallinto on irrotettu oikeusministeriön hallintoalaisuudesta.
Toinen pointti on se, että OM ei ole kyennyt huolehtimaa tuomioistuimien kehittämisestä. Tästä on vaikka miten monta esimerkkiä. Näihin epäkohtiin on puuttunut mm. KKO:n presidentti Pauliine Koskelo.
OM:ssä ei ole riittävää asiantuntemusta vastata tuomioistumien kehittämisestä, esimerkiksi vaikkapa tuomareiden täydennyskoulutuksesta.
Onkohan Suomessa todellisuudessa "normaaliparlamentarismi" ja aito parlamentaarinen demokratia? Suomessa parin hallitusmiehen 2-3 nokkamiestä päättää ensin salassa asioita, joista tehdyt päätökset tuodaan sitten valmiina hallituspöytään ja sitten eduskuntaan muodollisesti siunattaviksi.
Pääministerihän on antanut mahtikäskyn hallitukselle ja ministeriöille, että keskeneräisistä ja valmistelussa olevista asioista ei saa edes puhua. Tämäkö sitä normaaliparlamentarismia on?
Ei parlamentarismi voi toimia Suomen kaltaisessa kolmipuoluejärjestelmässä, sillä päähallituspuolueet voivat nuijia eduskunnassa läpi mitä tahansa ryhmäkurin avulla.
Sen vuoksi Suomeen tarvitaan vahva ja aktiivinen presidentti hallituksen vastapainoksi.
Suomalainen "valtiomuoto" on valtiososialismi (lähde:Paavo Haavikko). Ei normaaliparlamentarismi, koska tuomioistuimet ovat poliittisessa ohjauksessa.Markkinatalous ja länsimainen oikeusvaltio ei myöskään toteudu Suomessa. Muutoinkin Åbo akademin valtiotietelijä totesi A-studiossa (YLE Areena), nykyisen poliittisen eliitin toiminnan, vaalirahakorruptioineen olevan mahdoton muissa pohjoismaissa. Joissa toimii "normaaliparlamentarismi". Suomessa ei kukaan kanna vastuuta mistään päätöksistä. Nyt sitten STT:n tiedotteen mukaan lähde:HS KePu on nimittämässä vaalirahaoperattori Aki Haaroa, nuorisosäätiön johtoon. Poliittisen eliitin ylenkatse ja halveksunta kansalaisia ja äänestäjiä kohtaan on vastenmielistä. Vaihtoehto nykyiselle poliittiselle korruptiolle ja rapautuneelle oikeuslaitokselle, Virolainen ja Kemppinen perustuslakituomioistuimen johtoon, heidän valitsema ja johtama riippumaton ammattituomari kollegio parantamaan lainsäädännön valmistelua ja romahtunutta tasoa. Tuomioistuinlaitokseen tuomarien valvonta elin, koska tuomareiden oma moraali ei riitä moraalisesti kestävään toimintaan.
Lähetä kommentti