644. Presidentin puhe
1. Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo tunnetaan yleensä melko tiukkasävyisistä puheenvuoroistaan. Koskeloa ei pidetä puhujana, joka valloittaisi kuulijansa lavasäteilyllään, vaan pikemminkin hieman etäisenä ja jopa kalseantuntuisena esiintyjänä; en tiedä, kun en ole ollut itse juuri kuulemassa. Mutta napakasti nuo puheet on kuitenkin kirjoitettu. Huumoria noissa puheissa ei juuri tapaa olla, mutta leikkimielisyys á la Matti Kuusimäki ei taitaisi istua kovin hyvin vapaaherrattaren tyyliin.
2. Presidentti Koskelon puheita löytyy KKO:n kotisivulta parikymmentä. Niitä hän on pitänyt erilaisilla tuomari-, lakimies-, asianajaja- ja syyttäjäpäivillä, mutta myös muissa yhteyksissä. Koskelon puheenvuoroille on ominaista kriittisyys, mikä on mínusta pelkästään hyvä asia. Kriittinen puhuja ei löpise jotakin ikään kuin vain lämpimikseen tai kuulijoita viihdyttääkseen tai suosiota kosiskellakseen - tällaisia päällikkötason puhujia oikeuslaitoksestamme löytyy kyllä yllin kyllin - vaan hänellä tuntuu olevan aina jokin tärkeä viesti kuulijoilleen.
3. Viimeksi Koskelo puhui ylimmän johdon VTV (Valtiontalouden tarkastusvirasto) -forumissa 24. syyskuuta Säätytalossa. Tilaisuuden teemana oli hallinnon etiikka ja virkamiesvalmistelu. Jäin hieman ihmettelemään, mitä tässä yhteydessä tarkoitetaan sanonnalla "ylin johto". Ohjelmasta sitten selvisi, että kyseessä oli valtionhallinnon johdolle tarkoitettu keskustelutilaisuus. Tähän ylimpään johtoon kuuluvia toimijoita, "ylimyksiä", jos niin voisi sanoa, ovat poliittisen johdon ohella ylimmät virkamiehet, kuten esimerkiksi ministeriöiden kansliapäälliköt, valtion virastojen ja laitosten johtajat - esimerkiksi VTV:n pääjohtaja ja ylijohtaja, poliisin ja puolustusvoimien ylin johto, ylimmät laillisuusvalvojat, KKO:n ja KHO:n presidentit jne. - kyllähän tätä ylintä johtoa valtakunnassa piisaa vaikka minkä verran! Mutta miksi juuri ylimmälle johdolle pitää esitelmöidä tuntikausia hallinnon etiikasta ja virkamiesvalmistelusta, eikö kyseisiä asioita tulisi saarnata myös alimmalle johdolle ja koko virkamieskunnalle?
4. Presidentti Koskelon puheen teeman alaotsikoksi oli merkitty "Ulkopuolisen tarkkailijan pohdintaa päivän teemasta". Miten niin ulkopuolisen? Eivätkö tuomarit ja muut lainkäyttäjät, kuten esimerkiksi syyttäjät ja ulosottomiehet, kuulu virkamieskuntaan? Kuuluvat toki, mutta nyt olikin kyse "valtionhallinnon" ylimmälle johdolle tarkoitetusta seminaaritilaisuudesta. KKO:n presidentti näyttää siis tekevän pesäeron valtionhallinnon ja maan tuomioistuinlaitoksen välillä, mikä onkin valtiovallan kolmijakoa ajatellen oikein. Tämä ilmeni myös siitä, kun Koskelo kertoi toimineensa "aiemmin virkamiehenä lainvalmistelutehtävissä".
5. Eroaako tuomarin moraali kenties virkamiesmoraalista? Toki myös tuomareilta voidaan odottaa työssään samanlaisten eettisten arvojen ja periaatteiden noudattamista kuin virkamiehiltä yleensäkin. Ehkä kuulemme tästä kysymyksestä enemmän ensi perjantaina (12.10) pidettävillä Suomen Tuomariliiton järjestämillä Tuomaripäivillä; näitä erilaisia "päiviä" meillä riittää ja niitä pidetään juuri näin syksyllä ikään kuin tuomaan hieman valoa ja piristystä tuomari- ja virkamieskunnan muuten hieman harmaaseen arkeen kaamoksen keskelle. Tuomaripäivillä tarkastellaan tiettävästi Tuomariliiton viime kesäkuussa vahvistamaa asiakirjaa "Tuomarin eettiset periaatteet". Palaamme niihin myöhemmin.
6. Koskelo erottaa etiikan ja moraalin. Etiikka viittaa omaksuttuihin arvoihin ja periaatteisiin, moraali taas siihen, miten noihin arvoihin ja periaatteisiin käytännössä sitoudutaan ja miten eettiset arvot ilmenevät käytännössä. Koskelon mukaan virkakunnan etiikka voi olla kunnossa, mutta moraali saattaa silti olla heikoissa kantimissa. Virkatoiminnan arvoja ovat laillisuusperiaate (rule of law), asiantuntijuus, objektiivisuus, rehellisyys ja oikeudenmukaisuus. Näistä päämääristä ei vallitse erimielisyyttä, mutta ongelmia syntyy sen suhteen, millaisena käyttäytymisenä nämä arvot konkretisoituvat.
7. Koskelon mukaan virkamiehen ei tule olla poliittisten päätöksentekijöiden tai virastopäällikköjen käskyläisiä, jotka vastaavat vain, jos heiltä jotakin kysytään, vaan aktiivisia toimijoita, jotka hoitavat tehtäviään yritteliäästi, vastuullisesti, älykkäästi, antaumuksellisesti ja luovasti; lahjomattomuutta Koskelo pitää itsestään selvänä vaatimuksena. Nämä toimijat pystyvät itsenäiseen ajatteluun, asioiden kriittiseen tarkasteluun, luovaan ideointiin ja aloitteellisuuteen ja he kertovat ministerille tai virastopäällikölle sellaisetkin asiat, joita tämä ei välttämättä haluaisi edes kuulla. - Onpa tuohon kasattu vaatimusta kerrassaan - voi virkamiesparkoja! Toivoa sopii, että Koskelo on vähintään yhtä tiukka, kun kyse on tuomarikunnan moraalista.
8. Koskelolla ei tunnu olevan erityisen korkeaa käsitystä suomalaisesta virkamieskunnasta ja sen moraalista. Hän perää virkamiehiltä muun muassa osallistumista alansa kysymyksiä koskevaan julkiseen keskusteluun ja tulevaisuuden luotaamiseen. Tämä on Koskelon mukaan nykyisin aika vähäistä. Hän kysyy: "Onko niin, että itsenäistä tai kriittistä ajattelua pitää välttää ja peitellä. Missä määrin kysymys on itserajoituksesta tai mukavuudenhalusta, missä määrin poliittisen johdon tai poliittisen kulttuurin suunnalta tulevista tai koetuista rajoitteista"? Koskelon mielestä virkamiesmoraaliin kuuluu, että virkatoiminnassa aktiivisesti haetaan ja jalostetaan informaatiota, tuotetaan kriittistä ja rakentavaa analyysiä sekä oma-aloitteisesti tarjotaan aineksia ja luodaan painettakin sellaisten poliittisten ratkaisujen pohjaksi, joita yhteiskunnan tila ja kehitys vaatii. Ei reaktiivista myötäilyä, vaan aktiivista "sparrausta", kiteyttää Koskelo.
9. Esitelmänsä loppupuolella Koskelo kertoo, miten parikymmentä vuotta sitten - siis juuri silloin kun Koskelo itse toimi oikeusministeriössä lainsäädäntöneuvoksena -lainvalmistelussa tuli eteen asioita, joissa asianomaiset virkamiehet ottivat aloitteen käsiinsä eivätkä jääneet odottelemaan, antaisiko joku tarvittavan toimeksiannon. "Ministeriltä hankittiin mandaatti esittämällä hänelle sellainen analyysi, jonka pohjalta hän saattoi tehdä omat johtopäätöksensä. Ministerille kerrottiin sellaista, mitä hän ei välttämättä niin mielellään halunnut kuulla, mutta argumentit tekivät tehtävänsä". Tällä Koskelo viittaa, vaikkei nimenomaan kerro, 1990-luvun alussa puhjenneeseen talouslamaan, jolloin oikeusministeriössä, jota johti ministerinä Hannele Pokka (kesk), valmisteltiin laajat maksukyvyttömyyden hoitamista koskevat lait, eli ennen muuta ehdotukset laeiksi yksityishenkilön velkajärjestelystä ja yrityssaneerauksesta. Tämä lainsäädäntö oli välttämätön uudistus, ja mainitut lait ovat muutamin muutoksin edelleen voimassa ja täyttäneet tehtävänsä. Eri asia on, tuliko kyseinen lainsäädäntö liian myöhään ja olisiko laman "maksumiehiksi" voitu pienyrittäjien sijasta tai lisäksi panna muitakin lamasta vastuussa olevia tahoja.
10. Koskelo mainitsee muutamia esimerkkejä asioista, joissa virkamiesten rooli on jäänyt askarruttamaan ulkopuolista tarkkailijaa. Ensimmäinen niistä koskee valtiontalouden kehysbudjetointia, missä on Koskelon mukaan syyllistytty eufemismiin eli tosiasioita kaunistelevien kiertoilmausten käyttämiseen. Koskelon tässä yhteydessä mainitsema esimerkki käsittelee käräjäoikeuksille harmaan talouden torjumiseksi luvattua lisähenkilöstöä, jossa itse asiassa on kysymys vain "fiktiivisestä lisärahoituksesta, joka muuttuu fiktiiviseksi lisähenkilöstöksi". Vastaavia esimerkkejä löytyisi varmaan monen muunkin ministeriön kohdalla. Esimerkiksi poliisille lienee luvattu tietty määrä lisävirkoja ja muita resursseja (oliko se nyt) 14 miljoonalla eurolla, mutta vain sillä ehdolla, että Liikkuva Poliisi lakkautetaan ja poliisihallintoa kevennetään muutenkin niin, että saadaan aikaan (oliko se nyt) 30 miljoonan euron säästöt.
11. Toisena esimerkkinä Koskelo kertoo ne bis in idem -periaatteen eli ratkaisun oikeusvoimavaikutusta koskevan opin ulottumisesta EIT:n ratkaisukäytännön edellyttämällä tavalla varsinaisen rikoslainkäytön ulkopuolelle eli hallinnollisiin sanktioihin. Tämä merkittävä muutos edellyttäisi poliittisilta päättäjiltä etenkin verotusmenettelyyn tehtäviä muutoksia harmaan talouden torjumiseksi, mutta näistä uudistuksista ei ole Koskelon mukaan vieläkään mitään tietoa, vaikka EIT antoi ne bis in idem- periaatteen soveltamisesta Suomea koskevan ratkaisun vuonna 2009 eli jo kolme vuotta sitten; KKO on antanut ko. problematiikasta jo kymmenkunta eri tilanteita koskevaa ennakkopäätöstä. Koskelo epäilee hitauden johtuvan siitä, ettei asianomainen virkakunta - ilmeisesti valtiovarainministeriössä ja verohallinnossa - ole pitänyt poliittisia päätöksentekijöitä ajan tasalla, minkä seurauksena veronkiertäjiä pääsee vastuusta kuin koiria veräjästä.
12. Minua kiinnosti erityisesti, kun Koskelo mainitsi yhtenä esimerkkinä virkamiesmoraalin tilasta hallituksen äskettäin eduskunnalle antaman lakiesityksen pysäköinnin valvonnasta yksityisillä kiinteistöillä (HE 79/2012 vp). Kuten olen jo kertonut, kyseinen lakiesitys kuuluu hölmöimpiin, joihin minä olen urani aikana törmännyt, ja sama käsitys näyttää olevan myös useimmilla pysäköintifirmoilla. Kyse on muun ohella siitä, onko hallituksen ja lakiesitystä valmistelleen oikeusministeriön ja oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin tarkoituksena ollut, että sanottua esitystä koskevalla lainsäädännöllä olisi tarkoitus kieltää parkkiyhtiöiden nykyisin harjoittama sopimukseen perustuva valvonta ja valvontamaksujen vaatiminen sopimusrikkomusten perusteella. Tästä asiasta ei lakiesityksessä sanota halaistua sanaa, mitä myös presidentti Koskelo tuntuu ihmettelevän. Kuten Koskelo toteaa, "sellaisen normin kirjoittaminen esitykseen olisi pakottanut miettimään, voiko sen kirjoittaa ja millä perusteella".
13. Presidentti Koskelo epäilee, että tämä yksityistä pysäköinnin valvontaa koskeva "ydinkysymys" on pyritty tarkoituksellisesti väistämään ja jättämään avoimeksi. Koskelon mukaan merkit viittaavat siihen, että kyseinen ratkaisu on tehty virkamiestasolla, eli sitä ei olisi tehnyt oikeusministeri Henriksson. Mutta tällöin ollaan juuri siinä tilanteessa, jolloin virkamiesmoraali olisi edellyttänyt, että lakiesityksen valmistellut virkakunta olisi kertonut kakistelematta päättäjille eli oikeusministerille ja maan hallitukselle, mitä lakiesitys po. suhteessa merkitsee ja mihin se käytännössä johtaa. Nyt nämä ydinkysymykset on jätetty täysin avoimiksi ja kertomatta ilmeisesti siinä hurskaassa toivossa, että eduskunta ja perustuslakivaliokunta hoksaisivat asian ja puuttuisivat siihen tavalla tai toisella. Selvää on, että tällainen menettely ei osoita korkea virkamiesmoraalia ja on kaukana hyvästä ja rehellisestä lainvalmistelusta ja -säädännöstä
14. Minusta ko. hallituksen esityksessä mainitulla lainsäädännöllä ei voida sivuuttaa yksityistä omistusoikeutta eikä sopimusvapauden periaatetta eikä siis kieltää sopimukseen perustuvaa pysäköinninvalvontaa ja nykyisenkaltaista valvontamaksukäytäntöä. Kuten olen (päätöstä ennakoiden) kertonut (blogi 630/28.8.-12), Helsingin käräjäoikeus on noin kuukausi sitten antamallaan tuomiolla vahvistanut, että yksityinen parkkiyhtiö sai peria sopimusehtojen vastaisesti pysäköivältä autoilijalta sopimuksessa mainitun valvontamaksun. Käräjäoikeuden mukaan yksityistä pysäköinninvalvontaa ja valvontamaksun vaatimista ei voida pitää julkisen vallan käyttönä. Tässä ei ole itse asiassa mitään uutta, sillä korkein oikeus totesi saman asian jo vuonna 2010 antamassaan ennakkopäätöksessä (KKO 2010:23). Lehtitietojen mukaan pysäköintifirmat ovat vasta nyt alkaneet lähettää perintään tuhansia vanhoja valvontamaksuja.
15. Presidentti Koskelo puuttui puheessaan myös lobbauksen voimaan ja siitä aiheutuviin vaaroihin. Hän mainitsi tässä kohtaa esimerkkinä parhaillaan vireillä olevan IPR-asioiden tuomioistuinkäsittelyä koskevan lainuudistuksen. Sitä ollaan Koskelon mukaan järjestämässä - oikeusministeriön ajamana - tavalla, joka ei edusta linjakasta oikeudenhoidon kehittämistä. Lainvalmistelijat eivät ole Koskelon mukaan ottaneet lausunnonantajien - muun muassa korkeimman oikeuden - esittämää kritikkiä huomioon. Koskelo moittii lainvalmistelua klientilismistä. Hänen mukaansa kapeakatseisuus näyttää määräävän mainitussa IPR-asioiden uudistuksessa oikeudenhoidon toiminnallisen rakenteen ja muutoksenhaun järjestämistä, vaikka juuri nyt olisi päinvastoin välttämätöntä päästä isoihin, läpiajateltuihin ja linjakkaisiin uudistuksiin. Toinen huolestuttava piirre mainitussa IPR-hankkeessa on Koskelon mukaan siinä, että "todelliselle uudistukselle on rakennettu kotoperäinen ja keinotekoinen esterata perustuslain tulkinnasta, jolla pyritään sementoimaan vallitsevia reviirejä ja sulkemaan pois asiallisesti parempia uudistusvaihtoehtoja".
16. Kuten tunnettua, mainittuihin perustuslain tulkinnoissa esiintyviin "keinotekoisiin esteratoihin" törmätään tuon tuostakin perustuslakivaliokunnan lausunnoissa, jotka perustuvat lähinnä vain yhtä aatesuuntaa edustavien valtiosääntöoppineiden lausuntoihin. Yhtenä esimerkkinä tästä edellä mainittu yksityinen pysäköinninvalvonta, jossa mainittujen lausuntojen mukaan olisi kyse "merkittävästä julkisen vallan käytöstä".
17. Mainituilla IPR-asioilla tarkoitetaan immateriaalioikeuksia eli tekijänoikeuksia ja yksityisoikeuteen perustuvia teollisoikeuksia, joita ovat esimerkiksi patenttioikeus, mallioikeus ja tavaramerkkioikeus. Presidentti Koskeloa ja ilmeisesti koko KKO:ta hiertää uudistus, josta hallitus ehti vast' ikään eli 4.10. antaa lakiesityksen eduskunnalle (HE 124/2012 vp). Sen mukaan IPR-asioiden käsittely keskitetään (käräjäoikeudesta ja muualta) markkinaoikeuteen, joka siis käsittelisi teollisoikeuksia myöntävien rekisteriviranomnaisten päätöksistä tehdyt valitukset sekä, mikä KKO:n kannalta on merkittävää, myös kaikki teollis- ja tekijänoikeudelliset riita- ja hakemusasiat. Nykyisin näitä riita-asioita käsitellään ensimmäisenä asteena Helsingin käräjäoikeudessa. Markkinaoikeuden sanotuissa riita-asioissa antamista päätöksistä valitettaisiin lakiesityksen mukaan suoraan korkeimpaan oikeuteen, jos korkein oikeus myöntää valitusluvan. Korkein oikeus olisi halunnut, että ensimmäisenä valitusasteena näissä asioissa olisi Helsingin hovioikeus. Korkeimman oikeuden lausunnon mukaan markkinaoikeus on jo nyt niin ruuhkautunut, ettei se tule selviytymään sille tulossa olevista lisätehtävistä.
18. Keitä Pauliine Koskelo mahtoi tarkoittaa viitatessaan lainvalmistelussa esiintyneeseen klientilismiin? En tiedä, mutta ehkäpä joku lukijoista saattaisi tietää. Olisiko markkinaoikeus ja sen johto ollut hamuamassa itselleen lisätehtäviä? Niin tai näin, mutta oppiihan tässä puuhassa koko ajan myös uutta, ainakin uusi sivistyssanoja, kuten juuri eufemismi ja klientilismi. Klientilismillä yleisesti ottaen tarkoitettaneen muun muassa käytäntöä, jossa virkamiehillä on vastavuoroisiin palveluksiin perustuvia henkilökohtaisia suhteita julkisen vallan ulkopuolisiin toimijoihin; tämä viittaisi siis vahvasti korruptioon ja virkamiesten lahjontaan. Ilmankos Pauliine Koskelo käytti tässä kohdin hieman vierasta sivistyssanaa!
19. Esko Seppänen kirjoitti US-puhenvuorossaan 9.5. otsikolla "Klientelismillä varastetaan eläkemiljoonia"; ES käytti siis muotoa "klientelismi", eikä klientilismi kuten Koskelo. Oikea muoto lienee clintelismi tai clientismi, c:llä tai k:lla, miten vain. Esko Seppänen kirjoitti, että "klientelismiä on mitä suurimmassa määrin suomalainen kolmikantainen korporatismi, jossa yksityisten työeläkeyhtiöiden hallintoelimissä istuvat poliitikot ja työmarkkinajärjestöjen edustajat tekevät yhtiöitä suosivia ratkaisuja ylisuuria palkkioita vastaan".
20. Esko Seppäsen mukaan Ilkka Kanervan syntymäpäivien rahoitus oli "sitä itseään". Kanervan ei kuitenkaan voitu osoittaa antaneen vastapalveluksia rahoittajille, mutta hänet tuomittiin siitä, että hänellä maakuntaliiton hallituksen puheenjohtajana olisi joskus tulevaisuudessa ollut asemapaikka antaa lahjoittajilleen vastapalveluksia. Seppäsen mukaan Suomen lain kummallisuuksiin kuuluu, että vartiointiliikkeen raha-auton ryöstämisen suunnittelu ei ole rikos eikä rosvoja voi pidättää saati syyttää ennen kuin he aloittavat ryöstön, mutta poliitikko voidaan tuomita rikoksesta ilman, että hän on käyttänyt tai aikoo käyttää asemaansa väärin".
21. Mainio vertailu Seppäseltä, näinhän se menee! Tästä huomaamme, ettei juridiikka ihan niin yksinkertaista ole kuin voisi äkkipäätään kuvitella. No, se ettei törkeiden rikosten valmistelua ole meillä Suomessa kriminalisoitu, johtuu lähinnä meidän oikeusministereistämme - ko. asiassa viimeksi Tuija Braxista - jotka ovat olleet passiivisten virkamiesten ja lainvalmistelijoiden talutusnuorassa. Koskelon lainvalmistelijoilta ja muilta virkamiehiltä peräämää moraalia sanoa kiertelemättä ministereille ja päättäjille, mitä pitäisi tehdä, ei ole tuossa(kaan) asiassa löytynyt. Virkamiehet ovat vain tyytyneet odottelemaan ministerin mandaatttia, mutta sitä ei ole kuulunut, sillä ministeri puolestaan on odottanut, että virkamiehet tekisivät aloitteen - tai olisivat tekemättä, jolloin hänen itsensä ei tarvitsisi tehdä asian suhteen mitään!
22. Kaiken kaikkiaan napakka puhe Pauliine Koskelolta! Toivoa sopii, että muutkin presidentit pitäisivät joskus yhtä kriittisiä puheita - enkä tarkoita tällä yksinomaan tuomioistuinten presidenttejä! Mikä sitten on tuomarin moraali, miten se eroaa virkamiesmoraalista ja millainen on nyky-Suomessa tuomarin rooli ylipäätään? Tuomarit ovat toki riippumattomia hallitusvallasta, mitä muut virkamiehet eivät ole. Mutta olisivatko myös tuomarit vain "käskyläisiä" siinä mielessä, että heidän pitää noudattaa kuuliaisesti ja legalistisen perinteemme mukaisesti pikkutarkasti lain sanamuotoa ja tulkita lakia yksinomaan lain sanamuotoa lähtökohtana pitäen, vai millaista metodia laintulkinnassa nykyisin käytetään ja olisi KKO:n presidentin mielestä suotavaa käyttää? Tästä emme ole muistaakseni vielä kuulleet Koskelon kannanottoa. Ihmisoikeussopimuksen ja EU-oikeuden vaikutuksista on kyllä puhuttu, mutta muusta ei. Tässä yhteydessä kiinnostaisi lisäksi tietää, miten presidentti Koskelo suhtautuu tuomareiden ja tuomioistuinten oikeutta kehittävään ja muuttavaan rooliin. Tästä on Suomessa yleensä aina ylimpien tuomioistuinten ja tuomareiden taholla visusti vaiettu. Edelleen, tulisiko tuomioistuimelle antaa nykyistä vapaammat kädet (vrt. PL 107 §) tutkia lakien perustuslainmukaisuutta ja edellyttäisikö tämä perustuslain muutosta vain ainoastaan sanotun lainkohdan järkevää tulkintaa? Tästäkään Suomessa ei juuri puhuta.
23. Yksi hullu kysyy enemmän kuin kymmenen viisasta ehtii vastata, sanotaan. Niin tässäkin, eli kysymyksiä olisi todella paljon. Ehkä kuulemme joitakin vastauksia ensi perjantain Tuomaripäivillä, jolloin oikeuslaitoksen presidentit, muut korkeat päällikköt sekä muut viisaat pitävät jälleen jo niin kovin tutuiksi tulleita katsauksia ajankohtaisista asioista.
29 kommenttia:
Ensi perjantain (12.10.) tuomaripäivä on ilmeisesti tarkoitus pitää täysin piilossa medialta ja Julkiselta Sanalta. Tuomariliitto alkaa muistuttaa tässä suhteessa hiukka vapaamuurariliittoa! Suomen Tuomariliiton sivuilla ei ole vielä tänäänkään minkäänlaista tietoa päivän ohjelmasta. Mutta ehkä hyvä näin, voisivatkin alkaa juoda viinaa heti aamun avauksen jälkeen! Mitä niitä turhia höpinäitä kuulemaan, ne voi lukea sitten myöhemmin, kun lähettävät ne tuomioistuimiin postissa.
Minusta KKO:n presidentti Pauliine Koskelo esitti VTV:n ylimmän johdon neuvottelupäivillä puheenvuoron eikä puhetta. Puheenvuoro mahdollisesti presidentin esittämään näkemyksiään "ylimmälle johdolle" eräällä tavalla "sieltä täältä", eikä puheenvuoro sisältänyt mitenkään kovin jäntevää näkemystä siitä, miten virkamieskunnan tulisi esimerkiksi menetellä virassaan ottaen huomioon 2000-luvun alun mittavat vaatimukset.
Koska Koskelolla minunkin mielestäni olisi kuitenkin kokemusta, taitoa ja mitä ilmeisemmin haluakin esittää kattavastikin näkemyksiä koko virkamieskunnalle ja myös oikeuslaitoksen parissa työskenteleville, toivottavaa olisi, että hän voisi siihen antautua.
Yksittäiset puheenvuorot tulkitaan näet helposti eräällä tavalla ainakin julkisuudessa jonkinlaiseksi "ärähdyksiksi" tai "jyrähdyksiksi", eivätkä ne anna kokonaiskuvaa sitä, mitä oikeuslaitoksen ylimmässä johdossa ajatellaan.
Kyllähän puhetta oikeuslaitoksemme - tuon "seisovan veden" - uudistamiseksi riittäisi vaikka millä mitalla! En sitten tiedä, onko juuri ylimmän oikeuden päällikkötuomarin tehtävänä olla joka viikko jossakin paasaamassa näistä asioista.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Pitäisi siirtää tuomioistuinten keskushallinto pois poliitttselta elimeltä eli oikeusministeriöltä erityiselle tuomioistuinten johtokunnalle, joka sitten alkaisi "pitää puhetta" tarvittavista uudistuksista sun muista oikein "viran puolesta".
Mutta kun sitä ei vain saada, vieläkään ei ole mitään merkkejä siitä, että tällainen todellinen hallintouudistus aiotaan toteuttaa. Nämä braxit, henrikssonit, johanneskosksiset ja muut haluavat pitää tuomioistuimet tiukasti poliitikkojen ja puolueiden näpeissä hamaan tulevaisuuteen asti!
Miksei Tuomariliitto järjestää joskus tuomaripäivää todella "haasteellisesta" teemasta "Tuomioistuinten keskushallinto pois ministeriöltä".
Mutta ei se järjestä! Jos tuomarilitto pelkää jo mediaa niin, ettei se uskalla kertoa etu- eikä takakäteen mitään tuomaripäivistä ja niiden ohjelmasta, niin voi vain kuvitella, miten nämä "tuomariliittolaiset" suorastaan vapisevat poliitikkojen ja puolueiden edessä!
Valaistusta etiikan ja moraalin pohdintoihin voidaan hakea blogistinkin kirjoituksessaan viittamasta yksityistä pysäköinnin valvontaa koskevasta Q-Park Services Oy:n jutusta, jossa siis Helsingin käräjäoikeus antoi tuomion hiljattain. Jutussahan ei tosiaan varsinaisesti ollut uutisarvoltaan mitään muuta uutta, kuin se, että pääoma (40 euroa) ja korkovaatimuksen lisäksi piti vastaajalta vielä vaatia reilut 32 000 euroa oikeudenkäyntikuluja.
Ihmisten toimintaa ohjaavat erilaiset motiivit. Joku haluaa seuraavan ryypyn, toinen taas ei voi vastustaa naisen tuoksua. Yllättävän monelle tuntuu kuitenkin kelpaavan pelkkä raha. Ja miksi ei kelpaisikaan, sillähän saa myös kumpaakin edellisistä.
Kriittiset puheenvuorot ovat kyllä paikallaan. Tuntuu kuitenkin siltä, että kritiikissä sormet osoittavat aina jonnekin muualle kuin omaan pesään. Kukapa nyt haluaisi väärässä olla (tai harrastaa itsekritiikkiä kehityksen toivossa). Tämä johtaa usein myös siihen, että kriittisiltä huomioilta puolustaudutaan vastakritiikillä sen sijaan, että siitä otettaisiin opiksi.
Mitä taas tulee EIT:n ratkaisuihin, niin niiden kritisoimiseen ei näytä olleen juuri kiinnostusta. Nämä ihmisoikeuksien punninnathan ovat kuin kivitauluja. Sen sijaan löydetään heti vika joko kotimaisesta lainsoveltamisesta tai puutteellisesta lainsäädännöstä. EIT näyttää kuitenkin ajoittain unohtavan eri ihmisoikeuksien kulttuurihistorialliset perinteet ja tunkevan periaatteita sinnekin, minne ne eivät enää nykypäivänä yhtä perustellusti sovi.
Koskelo sanoi puheessaan mm., että korkean virkamiesmoraalin tunnistaa siitä, että
"virkatoiminnassa aktiivisesti haetaan ja jalostetaan informaatiota, tuotetaan kriittistä ja rakentavaa analyysiä sekä oma-aloitteisesti tarjotaan aineksia ja luodaan painettakin sellaisten poliittisten ratkaisujen pohjaksi, joita yhteiskunnan tila ja kehitys vaatii. Ei reaktiivista myötäilyä, vaan aktiivista "sparrausta."
Jos ja kun näin on, niin voidaan hieman ihmetellä, mikseivät Koskelo ja KHO:n presidentti ole olleet aktiivia, aloitteellisia, yritteellisä ym. kun on kysymys tuomioistuinten keskushallinnon erottamisesta oikeusministeriöstä ja erillisen keskushallinnon perustamisesta? Heidän nimenomaan tulisi tehdä oikeusministerille ja maan hallitukselle ehdotus, miten asia tulisi järjestää.
Missä siis luuraa tässä asiassa Koskelon virkamiehiltä perään kuuluttama "aktiivinen sparraus"?
Vai onko tässä asiassa käynyt niin kuin Koskelo toteaa passiivisista virkamiehistä:
"Onko niin, että itsenäistä tai kriittistä ajattelua pitää välttää ja peitellä. Missä määrin kysymys on itserajoituksesta tai mukavuudenhalusta, missä määrin poliittisen johdon tai poliittisen kulttuurin suunnalta tulevista tai koetuista rajoitteista"?
Mikko Marttila tuntuu ihmettelevän parkkifirman ko. jutussa esittämän kuluvaatimuksen (32 000 euroa) määrää. Tuntuuhan se toki suurelta.
Toisaalta olisi syytä muistaa, että jutussa ei ollut kysymys vain 40 euron "parkkimaksusta", vaan kyse oli koko järjestelmästä ja vastaajan kohdalla elinkeinon jatkamisedellytyksistä, joita vastaan on jatkuvasti hyökätty mm. monien poliitikkojen ja korkeasti oppineiden valtiosääntöjuristin taholta.
Yhtiön vastapuolena oli juristi, jota edusti pätevä asianajaja. Kantaja nojautui mm. arvovaltaisen rikos- ja prosessioikeuden professorin moneen kertaan julkisuudessa esittämään lausuntoon, jonka mukaan parkkiyhtiöiden toiminnassa olisi kyse virkavallan anastamisesta ja että "ko. parkkisakkoja ei kenenkään tarvitse maksaa - minä en ainakaan maksaisi"!
Nämä oikeusoppineet olivat saaneet jopa eduskunnan perustuslakivaliokunnan jäsenten päät pyörälle ja lasumaan käsittämättömästi, että yksityisessä pysäköinninvalvonnassa on kyse merkittävästä julkisen vallan käyttämisestä. Näiden oppineiden lausuntojen takia parkkiyhtiöt eivät olleet rohjenneet viedä riitautettuja parkkimaksuja oikeuteen ja perintään.
Eikö parkkiyhtiöllä olisi ollut ko. jutussa ja mainituissa olosuhteissa tarve ja "lupa" turvautua pätevän asianajajan apuun, jotta asia voitiin selvittää perusteellisesti ja yhtiön kannalta voitollisesti?
Arvovaltainen Blogisti, olet aivan oikeassa. Eikä parkkifirmaa varmaan haitannut ko. lasku lainkaan. Intressihän oli paljon suurempi kuin tuossa yksittäisessä oikeudenkäynnissä ollut 40 euroa. Mielestäni ratkaisukin on täysin oikea (myös tuomittujen oikeudenkäyntikulujen osalta).
Arvioinnissa painoarvon pitäisi olla argumentin vakuuttavuudella. Ei argumentin esittäjän akateemisessa oppiarvossa, virassa tai missään muussakaan ulkopuolisessa vaikuttimessa. Itseäni nämä korkeasti oppineiden ja arvovaltaisten professorien ym. argumentit eivät ole missään vaiheessa tämän asian osalta vakuuttaneet.
Blogisti on myös oikeassa siinä, ettei vaadittu intressi sinänsä vielä korreloi kuluvaatimuksen kanssa. Laajemmissa jutuissa suuren osan toimenpiteistä pääsääntöisesti muodostavat näytön hankkimiseen ja siihen tutustumiseen liittyvät toimenpiteet. Joskus harvoin on toimenpide-erittelyissä saattanut näkyä myös oikeuskirjallisuuteen tutustumista. Mielestäni juridiikka ei tässä tapauksessa kuitenkaan ole ollut niin poikkeuksellisen ongelmallista, että kolmenkympin lasku olisi perusteltu. Näyttö lienee ollut riidaton ja argumentit pöydällä.
Eihän tämä ole edes ensimmäinen kerta, kun arvovaltainen oikeusoppinut väittää jotakin aivan käsittämätöntä. Pitääkö järjettömän argumentin kumoamiseksi esittää kallisargumentti, että se hyväksytään? Sanoisin, ettei huippuasianajajan argumenttikaan ole sen vahvempi kuin argumentti itsessään. Tämän vuoksi kummeksun kululaskua.
Näin loppuun voisi leikkisästi lisätä, että arvovaltainen rikos- ja prosessioikeuden professori - herra "minä en ainakaan maksaisi" - voisi kantaa moraalisen vastuunsa julkisuudessa niin ponnekaasti esittämistään ja loppuun asti ajattelemattomista kommenteistaan, jotka ovat tulleet todella kalliiksi. Hyvä keino voisi olla vaikkapa oikeudenkäytikulujen maksamiseen osallistuminen. Se teko kelpaisi uutisoida iltapäivälehtien sivuilla.
MM - olen samaa mieltä, juridisten kannanottojen merkitys määräytyköön, ei esittäjien muodollisen arvovallan, akateemisten oppiarvojen, tiedeakateemisten jäsenyyksien tms. seikkojen, vaan kannanottojen perustelujen painoarvon perusteella. Perusteluistaan tuomio punnitaan ja tunnetaan, ja sama koskee myös "oppineiden" puheenvuoroja.
Tuossa "parkkisakkojutussa" käräjäoikeus hyväksyi vastaajayhtiön kululaskusta "tarpeellisiksi" kuluiksi muistaakseni 6 000 euroa, mikä summa "aatteelliseen oikeustaisteluun" kavalia parkkiyhtiöitä vastaan lähtenyt kantaja velvoitettiin "jutun näin käyden" yhtiölle korvaamaan.
En tiedä, mutta luulisin, että tällä kerralla ("kierroksella") parkkiyhtiö tai sen asiamies ei liene hankkinut kantansa tueksi oikeudellisia asiantuntijalausuntoja. Tämä ei ollutkaan tarpeen, sillä kaikki tarvittavat argumentit jutun voittamiseksi valpas advokaatti on saanut, jos oli vaivautunut lukemaan tätä blogia!
Parkkiyhtiö ei ole kyllä voinut luottaa yhtään siihen, että myös tuomioistuin pitäisi vastapuolen esittämiä argumentteja "järjettöminä." Sen verran arvovaltaista porukkaa vastapuoli saattoi nimetä ja nimesikin "todistajikseen".
Me emme sitä paitsi vielä lopullisesti tiedä, mikä on KKO:n päätös asiassa, jos se myöntää ennakkopäätöksen perusteella valitusluvan ja ottaa jutun tutkittavakseen, tätä kyllä epäilen. KKO:een on tullut sitten viime kierroksen uusia jäseniä jopa oikeusministeriöstä ja lisää saattaapi olla kohtapuolin tulossa, eivätkä vuonna 2010 samanlaisen asian ratkaisseet neuvokset taida olla mukana uutta tapausta ratkaisemassa.
"Keitä Pauliine Koskelo mahtoi tarkoittaa viitatessaan lainvalmistelussa esiintyneeseen klientilismiin? En tiedä, mutta ehkäpä joku lukijoista saattaisi tietää. Olisiko markkinaoikeus ja sen johto ollut hamuamassa itselleen lisätehtäviä?"
Minulla on käsitys (joskaan ei faktatietoa), että ainakin EK olisi muutoksen takana (= tavoite keksittää laajemmin talousasioita ymmärtäviä ratkaisijoita markkinaoikeuteen). Jokatapauksessa hyvä, että Koskelo huomaa IP-asioihin liittyvä klientilismin.
Miten itse reagoit miltä kuulostaa, että 2005 tehtiin tutkintapyyntö ja 6,5 vuotta sen jälkeen nostettiin syytteet?"
Tero Kurenmaa (KRP:n apulaispäällikkö):
"Ehkä se on Suomessa rikostutkinnassakin sellainen perisynti että kaikki pitää tutkia sitten pohjamutia myöten ja viimeisen kannon ja kiven allekin kurkata."
Dan Frände (professori):
"Det låter mycket pinsamt... för vårt rättsystem.
(Kuulostaa hyvin kiusalliselta
oikeusjärjestelmämme kannalta.)
Matti Nissinen (valtakunnansyyttäjä):
"Kyllä meillä on peiliin katsomisen paikka."
Eileinen MOT-ohjelma "Korruptiotutkinnan banaanitasavalta" antoi jälleenkerran hyvän, mutta surullisen kuvan suomalaisen rikostutkinnan ja erityisesti koruptiotutkinnan jälkeenjääneisyydestä ja hitaudesta. Kyseessä on kolmea Instrun johtajaa koskeva juttu, jossa pomot ovat epäiltynä ja nyt - vihdoinkin - myös syytteessä törkeän lahjoman antamisesta ja törkeästä avustuspetoksesta. Ei siis mikään epätavallinen mammuttijuttu, vaan juttu, jossa on a) kaksi rikosnimikettä ja b) kolme saman talon syytettyä. Mutta silti tutkinta kestää ikuisuuden, 6,5 vuotta!
Casta Ricassa, tässä "oikeassa banaanitasavallassa" ko. rikosjutun toinen haara hoidettiin sen sijaan kohtuuajassa, sillä siellä syytetyt tuomittiin kyseisen lahjoman vastaanottamisesta ja avustuspetoksesta jo vuonna 2009 eli kolme vuotta sitten! Syytteessä oli jopa maan entinen presidentti, joka lienee nyt kenties jo istunutkin osan tuomiotaan.
Mutta meillä nämä nissiset ja kurenmaat vaan pähkäilevät "kivien ja kantojen" kääntämisessä! Ylin syyttäjä arvostelee - tosin hyvin hiljaisella äänellä, miltei kuiskaamalla (!) - poliisia ja selittää, että heillä kyllä syyteharkinta meni nopeasti.
Mutta missä nyt - taas (!) - luurasi tämä Matti Nissisen ajama lempilapsi, tämä paljon puhuttu syyttäjän ja poliisin huippuhieno esitutkintayhteistyö, jonka väitetään toimivan "erinomaisen hyvin". Toimii paperilla hyvin, mutta sen tulokset ovat käytänössä todella surkeita, kuten Costa Ricankin tapaus jälleen kerran vääjäämättömästi oikeaksi todisti.
Nissinenkin vetosi eilen siihen, että kun "asia tuli syyttäjän pöydälle" niin syyteharkinta tehtiin nopeasti. Mutta syyttäjänhän piti olla nimenomaan seuraamassa ja ohjaamassa esitutkintaa, joten Nissinen ei voi puolustella hitautta millään tekosyillä eikä vierittää vastuuta yksin poliisille!
Tässä nähdään taas kerran, mikä on todellinen tilanne virkamiesmoraalin kentällä!
Instrumentariumin korruptioasiaa Costa Ricassa tutkinut toimittaja Giannina Segnini eilen MOT-ohjelmassa:
"En tunne Suomen oikeusjärjestystä, mutta se tuntuu häpeälliseltä. Costa Ricassa lain koura ulottui niin korkeassa asemassa oleviin, kun taas Suomi, joka on tunnettu korkeista standardeistaan talouden ja vallankäyttäjien alalla... Uskomatonta, ettei Suomi ole saanut aikaan minkäänlaista päätöstä. Costaricalaisten lisäksi asiaan oli sekaantunut suomalaisia. Rahahan tuli Suomen valtiolta. Onkin käsittämätöntä, että raha, jolla on muissa maissa todettu maksetun laittomia lahjuksia, ei kiinnosta suomalaisia, tai edes Suomen oikeuslaitosta.Outoa, ettei ketään ole vaadittu asiassa vastuuseen".
Jep. Meillehän nauravat kohta naurismaan aidatkin - myös Costa Ricassa!
Kun toimittaja kysyi prof. Dan Fränden lausuntoon viitaten, että pitäisikö esitutkinnan johto uskoa talousrikosjutuissa poliisilta syyttäjälle, Tero Kurenmaan, tämä KRP:n apul. päällikkö, ei vastannut kysymykseen mitään! Myöhemmin toimittaja kertoi, että KRP vastustaa jyrkästi ko. muutosta. Myös Matti Nissinen vastustaa.
Niin, ovathan näytöt ja tulokset tästä poliisijohtoisesta esitutkinnasta ja "esitutkintayhteistyöstä" niin vallan erinomaiset, kuten Costa Rica -tapauksestakin ilmenee!
Valvontamaksujen kieltämisestä:
- Kuten Koskelo toteaa, "sellaisen normin kirjoittaminen esitykseen olisi pakottanut miettimään, voiko sen kirjoittaa ja millä perusteella".
Tästähän se lopulta on kysymys ja arvoisan perustuslakivaliokunnan tulisikin pikemmminkin mietiskellä kysymystä siitä, loukkaako nykyisen yksityisen valvonnan rajoittaminen (tai sen yrittäminen) ainakin välillisesti maanomistajien perustuslaillisia oikeuksia päättää omaisuutensa käytöstä?
Erityisen valitettavaa on mennä aidan matalimmasta kohdasta ja säätää laki ottamatta kantaa itse pääasiaan!
Voi olla, että soppa vaan sakenee...
Matti Apunen pohdiskelee suomalaista lainkäyttöä kolumnissaan tämän päivän Hesarissa tavalla, josta en ymmärrä oikeastaan yhtään mitään.
Apunen kananttaa "jämäkkää" oikeudenkäyttöä, hän puolustaa - virkansa puolesta -oikeusvarmuutta ja ennustettavuutta, eli siis sitä, että sopimukset pidetään eikä niistä lipsuta millään (hemmetin) kohtuullistamisperusteilla. Apunen asettaa vastakkainen epämääräisen hyvinvointivaltion ja perinteisen oikeusvaltion, hän vastustaa kasuistista lainkäyttöä. Jos kerrostaloon tehdään hissi, niin Apusen mukaan aikaisemmin oli selvää, että kaikki asukkaat maksoivat yhtä paljon riippumatta siitä, asusteleeko immeinen kerroksessa 7 vai 1. Nyt tämä ei enää A:n mukaan päde, vaan kustannuksia jaetaan monimutkaisilla kaavoilla, joiden kanssa tulee hiki tähtitieteilläjäkin. Apunen on - virkansa puolestakin - peloissaan kehityksestä, jossa Suomen oikeuskäytäntö liukuu kohti anglosaksista oikeuskulttuuria, jossa kauistiikka on tärkeämpi kuin selvä sopimus. Apusen mukaan se on "pelokkaan yhteiskunnan" tapa jakaa oikeutta.
Kyllähän tuossa on paljon perääkin. Esimerkiksi prosessioikeduessa tutkijat askartelevat nykyisin perinteisen lainkäytön sijasta lähinnä vain erilaisten vaihtoehtoista konfliktienhallintaa koskevien kysymyssten kimpussa, se on kuulemma sitä "modernia prosessioikeutta". Tuomareiden pitää ryhtyä kuulemma sovittelijoiksi, kunnon riitajutut ovat kuulemma vanhanaikaista prosessia, kaikki riidat pitää yrittää saada pois päiväjärjestyksestä sovittelemalla, aina vain lisää sovittelua.
Ilmankos kaikki vähääkään mutkikkaammat sopimusriidat viedään nykyisin kiireesti välimiesmenettelyyn, ei niitä enää rohjeta antaa näiden "sovittelija-tuomareiden" ratkaistavaksi!
Virkamiehet puuttuvat aivan liian vähän lainsäädännössä havaitsemiinsa epäkohtiin.
Ajatellaan, että lainsäädäntöaloitteet kuuluva jollekin muulle. Olen saanut oikeisiin paikkoihin lähettämilläni kirjeillä ja maileilla todennäköisesti aikaan puolenkymmentä lain muutosta vähäisestä virka-asemastani huolimatta.Täsmällisesti perusteltu ehdous voi mennä läpi. Näin saattaa käydä esim. silloin, kun varsinaisen ehdottajan nimi ei näy esittelypapereissa ja jää tavallaan anonyymiksi eikä välitä hankkia mainetta itselleen.
Toimintaani on pidetty poikkeuksellisena, mutta varsinaisia pyyhkeitä en ole saanut kuin yhden kerran oikeusistuimelta, onpa kehujakin tullut. Kokemusta on kyllä siitäkin, että lainsäädäntöelimet eivät ole välittäneet oikaista selviä virheitä lakiehdotuksessa tai muussa valmisteluasiakirjassa.
Pointti mikä ei vielä tullut esiin Helsingin KO:n oikeudenkäynnissä on se, että jos parkkiyhtiö häviää juttunsa, se voi vähentää oikeudenkäyntikulunsa liiketoimintakuluna kun taas hävinnyt yksityishenkilö kantaa itse lopullisesti häviönsä.
Toivottavasti eduskunta ottaa jämäkästi kantaa ts kirjoittaa selkeän säännöksen yksityisen pysäköinninvalvonnan luvallisuuteen, pelkkä viite virkavallan anastussäännökseen ei näytä riittävältä.
"Miksei Tuomariliitto järjestää joskus tuomaripäivää todella "haasteellisesta" teemasta "Tuomioistuinten keskushallinto pois ministeriöltä"...Jos tuomarilitto pelkää jo mediaa niin, ettei se uskalla kertoa etu- eikä takakäteen mitään tuomaripäivistä ja niiden ohjelmasta, niin voi vain kuvitella, miten nämä "tuomariliittolaiset" suorastaan vapisevat poliitikkojen ja puolueiden edessä!"
Tämä on kyllä väärä syytös. Tuomaripäivillä jo vuosi sitten käsiteltiin keskusvirastokysymysta ja tuomariliitto on kannattanut sitä useissa lausunnoissaan. Mediaa vain ei kiinnosta oikeusvaltiokysymykset.
"Mutta kun sitä ei vain saada, vieläkään ei ole mitään merkkejä siitä, että tällainen todellinen hallintouudistus aiotaan toteuttaa."
Ministeri vastasi 9.10.2012 tätä koskevaan kysymykseen KK 684/2012. Vastauksesta voi päätellä, että ei aiota toteuttaa lähiaikoina.
Kommentoiko Koskelo "ulkopuolisena tarkkailijana" puolueettoman ja riippumattoman vakuutusoikeuden toiminnastakin. Tuomaripäivien ohjelmaan tuskin kuuluu.
puheenvuoroa vakuutusoikeuden ylituomarille Juha Pystyselle.
Vakuutusoikeushan elää ihan omaa elämäänsä järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuoluolella.
"Tämä on kyllä väärä syytös. Tuomaripäivillä jo vuosi sitten käsiteltiin keskusvirastokysymysta ja tuomariliitto on kannattanut sitä useissa lausunnoissaan. Mediaa vain ei kiinnosta oikeusvaltiokysymykset".
Suomen Tuomariliiton sivuilla ei näy kyllä minkäänlaista merkintää ko. viimevuotisesta keskustelusta ja käsittelystä! Ei siis mikään ihme, jos media ei ole kiinnostunut asiasta, koska se ei ilmeisesti tiedä mitään koko asiasta ja siitä, että keskusvirastokysymystä olisi käsitelty tuomaripäivillä. Tuomareidenkin olisi korkea aika oppia tiedottamaan.
Blogisti, kirjoitti, että "onko hallituksen ja lakiesitystä valmistelleen oikeusministeriön ja oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin tarkoituksena ollut, että sanottua esitystä koskevalla lainsäädännöllä olisi tarkoitus kieltää parkkiyhtiöiden nykyisin harjoittama sopimukseen perustuva valvonta ja valvontamaksujen vaatiminen sopimusrikkomusten perusteella. Tästä asiasta ei lakiesityksessä sanota halaistua sanaa..."
Blogistin mainitsema asia jää todellakin auki. Onko siis laissa tarkoituksena sanoa, että pysäköinnistä ei voi tehdä sopimuksia lainkaan? Se olisi aika erikoinen kanta vapaassa maassa. Vai onko tarkoituksena sanoa, että ainakaan tämmöisiä sopimuksia pysäköinnistä ei voi tehdä. No siinä tapauksessa olisi hyvä tietää, että miten asiasta sitten pitää sopia.
Apunen on Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja. Hän kirjoittaa hurskaasti Hesarin tämänpäiväisessä kolumnissaan puolustavansa oikeusvaltiota, jossa olennaista ovat suuri ennustattavuus ja oikeusvarmuus.
Kysyä vain sopii, miksi Apusen edustama järjestö ei kuitenkaan käytännössä halua pitää kiinni, edes siitä sopimuksesta, olla EK sopi kolmesta koulutuspäivästä, kun pääjärjestöt sopivat nyt jo voimassa olevasta työmarkkinasopimuksesta ja johon koulutuspäivät kuuluivat yhtenä osana.
Eikö Apusen olisi tullut silloin valistaa EK:ta siitä, mitä sopimuksesta irtautuminen merkitsee?
Apusen kirjoituksista,kuten tämänpäivästä kolumnistakaan, on usein vaikea saada selkoa.
Hän kuvittelee itse tykönään olevansa niin "korkeatasoinen" kirjoittaja-lähes tuore painos Jukka Tarkasta- jonka sanoma kaikkien tulisi noteerata.
Apusestahan olisi suuri apu Suomen Tuomariliitolle, joka ei saa edes pääsanomaansa mediassa julkisuuteen. Ei hyvältä näytä! Kanntaisikohan tuomaripäivillä ottaa teemaksi esim. ajankohtainen Suomen ja Venäjän välinen "lapsikysymys" oikeudelliselta kannalta tarkasteltuna? Luennoitsijaksi voitaisi ottaa Venäjän puolelta vaikka Vladimir Putin, joka itsekin on juristi. Niitä Pietarin auskultantteja!
Ulkoministeriön korkotukihanke Costa Ricassa on hyvä esimerkki kehitysyhteistyöhankkeesta tilanteessa, jossa ”kirstu on täynnä kahisevaa”, mutta hankkeita, jotka täyttävät rahoittajan ko. luotolle asettamat kriteerit on vähän. Sen sijaan, että varoja makuutetaan tilillä tyhjän panttina, mikä on tietenkin häpeällistä, sillä kieliihän se asiaa valmistelleiden virkamiesten ammattitaidon puutteesta ja kyvyttömyydestä laatia budjetteja, hanketuki ohjataan ”tuottavampaan” käyttöön, silläkin uhalla, että lopputulos haisee. UM teetti Costa Rican sairaalatarvikehankkeesta konsulteilla ennakkoarvioin, jossa - sen lisäksi, että koko hanke asetettiin kyseenalaiseen valoon - todettiin mm. budjetista, että laitteet ovat kustannustasoltaan reilut 40 prosenttia eurooppalaisia luettelohintoja kalliimpia. Hälytyskellojen olisi pitänyt soida jo hanketta hyväksyessä, mutta ei!
Apunenhan on pikkunäppärä kirjoittaja, Aamulehden entinen päätoimittaja. Hesarin kirjoituksessa hänellä oli pari hyvää heittoa. Esimerkiksi se, että oikeuden jumalattaresta Justitiasta on tullut nykymaailmassa "yhteiskunnan Justiina, joka tulee, taivastelee ja terapoi. Se ottaa myötätuntoisesti liinan silmiltään, jotta vetistelevä asiakas voi niistää siihen nenänsä".
Putin tuskin tulisi alustajaksi "Lapsipäiville", mutta Venäjän lapsivaltuutettu Pavel Astahov, joka on myös Pietarin tiedekunnan juristeja, tulisi varmaan ihan mielellään. Hänellähän on kokemusta jopa Linnasta, jossa Linnan virkalija Jukka Lindstedt toimi hänen oppaanaan; Tarja ei kuulemma tiennyt vieraasta mitään! Lindstedet voisi alustaa teemasta Suomen puolelta ja juontajana ja tilaisuuden seremoniamestarina toimisi dosentti Johan Bäckman.
Lex Nokia oli esimerkki siitä, että suomalainen lainsäädäntö on ”kustomoitavissa”. Jos muistan oikein, niin Apunen ja EK kannattivat ja puolustivat aikoinaan tätä suuryritysten tarpeisiin mittatilaustyönä räätälöityä tietosuojalain muutosta, mutta nyt on toinen ääni kellossa?!
Oikeuden jumalatar side silmillä on sekä sokea että kuppainen, kuten taannoin eräässä laulussa laulettiin. Minusta on parempi, että Justitia avoimin silmin punnitsee oikeussalissa kuulemaansa ja näkemäänsä.
Rikosasioissa rangaistusta määrättäessa on ratkaistava jännite, joka vallitsee oikeusturvan sisällöllisen ja muodollisen puolen, oikeudenmukaisuuden ja ennustettavuuden välillä. Rangaistuksen on samalla oltava oikeudenmukaisessa suhteessa yksittäisen teon moitittavuuteen (oikeudenmukaisuus) ja yleisen rangaistuskäytännön mukainen (ennustettavuus).
Riita-asioissa pätenee edelleen ikivanha tuomarinohje, jonka mukaan, mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan.
En tunnista suomalaisessa lainkäytössä Apusen väittämää hidasta mannerlaatan siirtymää.
Onhan lakiesityksessä halaistuja sanoja juuri siitä, että tällä lailla korjataan nykyinen tilanne eli yksityiset saavat toimia vain avustajina:
HE 79/2012 vp
Yksityisille ei perustuslain 124
§:stä johtuvista
syistä voida antaa itsenäistä toimivaltaa
määrätä seuraamusta pysäköintivirheestä,
vaan yksityisen toiminta voi olla ainoastaan
viranomaistoimintaa avustavaa ja täydentävää.
Nyt ehdotettava sääntely perustuu näihin
lähtökohtiin.
Höh! Näin merkittävää asiaa ei tietenkään voida ratkaista ainoastaan jollakin perusteluihin ohimennen otetulla yksittäisellä lausahduksella! Vain laki eli lakiteksti velvoittaa, "perusteluilla säätäminen" ei onnistu!
Sitä paitsi tuossa em. lausahduksessa puhutaan vain itsenäisestä toimivallasta "määrätä" seuraamus pysäköintivirheestä.
Tuo sanonta ei siis voi tarkoittaa lainkaan nykyistä yksityistä pysäköinninvalvontaa ja valvontamaksua, koska valvontamaksua ei "määrätä" sitovasti, vaan parkkifirma ainoastaan vaatii sanottua maksua. Maksun "määrääminen" tapahtuu tarvittaessa vasta käräjäoikeudessa.
Lähetä kommentti