1. Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on suuri ja mahtava virasto. Sen tehtävistä ja asemasta säädetään jo perustuslaissa (90 §). Tästä huolimatta virastosta ei julkisuudessa juuri puhuta, kadunmies ei tiedä tarkastusvirastosta juuri mitään. Tarkastusvirasto on virallisen määritelmän mukaan varsinaisen valtionhallinnon tai eduskunnan alaisen hallinnon ulkopuolinen, riippumaton tarkastus- ja valvontavirasto. Asemansa puolesta tarkastusvirasto kuuluu eduskunnan oikeusasiamiehen ja valtioneuvoston oikeuskanslerin tavoin perustuslaissa säädettyihin riippumattomiin valvontaviranomaisiin. VTV tarkastaa valtion tilit ja tutkii, käyttääkö valtio varansa lain edellyttämällä tavalla järkevästi. Viraston asema vahvistui merkittävästi vuoden 2000 uuden perustuslain myötä. Silloin aiemmasta valtiovarainministeriön alaisesta keskusvirastosta tuli suoraan eduskunnalle vastaava itsenäinen ja riippumaton toimija.
2. Viime viikolla Suomessa kohistiin Likenneviraston pääjohtaja Juhani Tervalan erosta tai virasta savustamisesta. Mutta osataan sitä muuallakin, vaikka pienempien "viskaalien" irtisanomisista tai potkuista harvoin julkisuudessa puhutaankin. Otetaanpa seuraavassa framille yksi esimerkkitapaus, joka on juuri VTV:stä. Tapausta ei ole käsitelty julkisuudessa eikä sitä koskevaa KHO:n päätöstä ole julkaistu.
3. VTV irtisanoi 12.5.2010 tehdyllä päätöksellä viraston palveluksessa 19 vuotta olleen johtavan tuloksellisuustarkastajan (A) ko. irtisanomispäivästä lukien eduskunnan virkamiehistä annetun lain 19 ja 28 §:n nojalla. Mainitun lain 43 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla tarkastusvirasto päätti samantien pidättää A:n virantoimituksesta välittömästi irtisanomisen jälkeen, koska irtisanomisen perusteena olevat teot päätöksen mukaan osoittivat hänet siinä määrin soveltumattomaksi tehtäväänsä, ettei virantoimitusta voitu jatkaa.
4. Mitä kamalaa A siis oli oikein tehnyt? Tarkastusviraston päätöksen mukaan A oli kahdella eri teolla käyttäytynyt ja toiminut vastoin asemaansa ja tehtäviensä edellyttämää tapaa.
5. Ensimmäisessä teossa oli kyse siitä, että A oli lähettänyt 24.4.2010 nimettömän kirjeen VTV:n pääjohtaja Tuomas Pöystille sekä ylijohtaja Vesa Jatkolalle. Kirjeessä oli kopio psykologin tutkimusaineistoon kuuluvasta asiakirjasta, joka sisälsi erästä viraston henkilökuntaan kuuluvaa virkamiestä ja hänen perhettään koskevia arkaluonteisia tietoja terveydentilasta ja yksityiselämästä; kyseinen virkamies toimi tarkastusvirastossa A:n esimiehenä. Kyseistä virkamiestä oli epäilty aikoinaan vakavasta rikoksesta, mitä koskevan syytteen hovoikeus oli kuitenkin lainvoimaisella tuomiolla hylännyt. A kertoi löytäneensä sanotun asiakirjan VTV:n Albertinkadulta vuonna 1995 tapahtuneen muuton yhteydestä jostakin paperipinosta. VTV:n mukaan A oli toiminut suunnitelmallisesti ja harkiten säilyttäessään vuoteen 2010 asti 15 vuotta aiemmin haltuunsa saaman asiakirjan. Viraston mukaan A olisi voinut hävittää asiakirjan tai palauttaa sen asianomaiselle henkilölle, mutta sen sijaan hän oli päättänyt lähettää sen nimettömänä kirjeenä VTV:n pääjohtajalle ja ylijohtajalle; kirjeet saapuivat viraston sisäisessä postissa vastaanottajilleen 26.4.2010.
6. Toiseksi A oli lähettänyt VTV:n johtamisvalmennuksesta vastaavan yhtiön toimitusjohtajalle maaliskuussa 2010 sähköpostiviestin otsikolla "Negatiivisuus ja ilmapiiri", jossa hän oli arvostellut VTV:n työilmapiiriä sekö viraston ylijohtajaa.
7. VTV:n päätöksestä voi valittaa tuomioistuimelle. Valitusinstansseja on kuitenkin vain yksi, sillä lain mukaan valitus on tehtävä suoraan valtakunnan ylimmälle hallintotuomioistuimelle eli korkeimmalle hallinto-oikeudelle(KHO).
8. A vaati valituksesssaan KHO:lle, että päätös hänen irtisanomisestaan ja virantomituksesta pidättämisestään kumotaan. Perusteluinaan A esitti mm. että kumpikaan edellä mainituista teoista ei ole sellainen erityisen paina syy, joka lain mukaan oikeuttaisi irtisanomiseen. Kyseiset teot eivät olleet millään tavalla vaikuttaneet A:n viranhoitoon ja tehtävien suorittamiseen.
9. Kyseinen esimies, jota edellä mainittu asiakirja koski, oli A:n mukaan kohdellut A:ta vuosien mittaan epäasiallisesti. Vaikka asiaa oli käsitelty työsuojeluvaltuutetun avustuksella syksyllä 2009, A oli kokenut esimiehensä edelleen kohtelevan häntä epäasiallisesti ja erityisesti vähättelevän ja viivästyttävän A:n tarkastuskertomusten käsittelyä. A oli kertomansa mukaan tuonut mainitun asian usean otteeseen esille työyhteisössä, mutta koki, ettei häntä uskottu asiassa. Tästä johtuen A sai kertomansa mukaan työuupumuksen seurauksena hetken mielijohteesta ajatuksen lähettää käsiinsä sattuneen esimiestään koskevan lausunnon viraston pääjohtajalle ja ylijohtajalle. Kirjeen tarkoituksena ei ollut vahingoittaa esimiestä eikä työnantajaa, eikä saattaa asiaa laajemman piirin tietoon; A on kertomansa mukaan myöhemmin kuulemistilaisuuksissa pahoitellut tapahtunutta. Koska kirje oli lähetetty ainoastaan pääjohtajalle ja ylijohtajalle, olisi huomautus A:n mukaan ollut asiassa riittävä kurinpidollinen toimenpide. Varoitusta ei ollut kuitenkaan annettu, vaikka hän oli hoitanut virkaansa yli 19 vuotta saamatta tänä aikana yhtään varoitusta. A väitti, että irtisanomisprosessi oli käynnistetty, jotta aktiivisesti asioihin puuttuvasta A:sta päästäisiin eroon, ketään muuta ei ollut koskaan irtisanottu vastaavista syistä.
10. A vetosi valituksessaan myös sihen, ettei hänen kuulemisensa irtisanomisen yhteydessä ollut tapahtunut laillisesti. Kutsu kuulemistilaisuksiin oli toimitettu hänelle niin lyhyellä varoitusajalla, ettei hänelle jäänyt riittävästi aikaa hankkia tarvittavia selvityksiä ja oikeudellista avustajaa.
11. KHO toimitti valitusasiassa 28.10.2011 suullisen käsittelyn, jossa kuultiin A:ta ja eräitä todistajia, muttei VTV:n pääjohtajaa tai ylijohtajaa eikä edellä mainittua A:n esimiestä.
12. KHO antoi asiassa päätöksen 19.12.2011 (taltio 3621, diaarinumero 2147/3/10). Päätöstä ei ole julkaistu, ei ennakkopäätöksenä eikä muunkaanlaisena ratkaisuna. Mikähän tähän mahtaisi olla syynä? A:n kuulemisen osalta päätöksen perusteluissa todetaan, että A oli kutsuttu 4.5. 2010 kuulemistilaisuuteen, joka pidettiin 7.5. Tähän tilaisuuteen A ei ollut KHO:n mukaan ehtinyt valmistautua. Kuulemisen jatkotilaisuuteen A oli kutsuttu 10.5. ja jatkotilaisuus oli jo seuraavana päivänä. KHO:n mukaan A:lle varattu aika valmistautua kuulemistilaisuuteen oli asian merkitys huomioon ottaen ollut liian lyhyt. Kun A oli kuitenkin voinut irtisanomisensa jälkeen KHO:ssa sekä kirjallisesti että suullisesti esittää käsityksensä asiassa, KHO katsoi, että tarkastusviraston päätöstä ei ole perusteita kumota kuulemismenettelyyn liittyvillä perusteilla.
13. Irtisanomisperusteista KHO totesi ensinnäkin, ettei sähköpostiviestin lähettäminen VTV:n kanssa yhteistyötä tehneen konsulttiyhtiön omistajalle ja toimitusjohtajalle voinut olla irtisanomisenperusteena. Viestiä ei ollut lähetetty laajemmalle vastaanottajaryhmälle , ja virkamiehen sananvapaus yms. seikat huomioon ottaen viraston esimiehillä on velvollisuus sietää virastoon ja sen toimintaan liittyvää arvostelua.
14. Toisen perusteen osalta KHO totesi, että lähettäessään ko.kirjeet viraston pääjohtajalle ja ylijohtajalle, A oli pyrkinyt peitämään henkilöllisyytensä kirjeiden lähettäjänä. KHO:n suullisessa käsittelyssä A oli kertonut saaneensa kirjeiden sisältämän asiakirjan haltuunsa vuonna 1991 tai 1992. A oli tuonut puolustuksekseen esiin, että asiakirjassa mainittu viranhaltija oli kohdellut häntä vuosien mittaan epäasiallisesti. KHO:n mukaan A:n oli täytynyt ymmärtää asiakirjan arkaluonteisuus ja se, että asiakirja saattaa vahingoittaa siinä tarkoitetun viranhaltijan ja hänen perheensä mainetta. Hänen on myös täytynyt käsittää, että asiakirjaa ei ole tarkoitettu saattaa laajemmin tietoisuuteen.VTV:n virkamiehenä A joutuu käsittelemään salassa pidettäviä tietoja sisältäviä asiakirjoja, jolloin luottamus virkamieheen on näin ollen erityisen korostetussa asemassa. A oli vedonnut KHO:n suullisessa käsittelyssä siihen, että asiakirjan lähettäminen oli johtunut hänen työuupumuksestaan ja hänen viraston suoritusarvioinnissa kokemastaan epäoikeudenmukaisesta kohtelusta. Vaikka kysymyksessä oli yksittäinen teko, A:n menettely oli KHO:n mukaan omiaan vakavalla tavalla kyseenalaistamaan hänen harkintakykyään ja lojaalisuuttaan työantajaansa kohtaan. Kysymyksessä on KHO:n mukaan niin vakava teko, että A:n mainitsemat lieventävät asianhaarat eivät anna aihetta arvioida teon merkitystä toisin kuin VTV oli tehnyt. A oli toiminut tavalla, joka on omiaan aiheuttamaan luottamuksen menetyksen häneen viranhaltijana. VTV:llä oli siten laissa tarkoitettu erityisen painava syy virkasuhteen irtisanomiseen mainitun teon perusteella. Varoitusta ei tapaukseen sovellettavan lain mukaan ole säädetty irtisanomisen edellytykseksi eikä A:n teon luonne huomioon ottaen irtisanominen ole KHO:n mielestä edellyttänyt varoituksen antamista. Kun A oli voitu irtisanoa, hänet oli myös voitu pidättää virantoimituksesta. Näillä perusteilla KHO hylkäsi A:n valituksen.
15. Tämän jälkeen A haki KHO:lta mainitun päätöksen purkamista ja vetosi hakemuksessaan hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentissa säädettyihin perusteisin, joilla lainvoiman sanut päätös voidan purkaa. A vetosi muun muassa siihen, että asiassa oli tullut sellaista uutta selvitystä, joka olisi olennaisesti voinut vaikuttaa päätökseen, ja että KHO:n päätös oli perustunut ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. Kuulemisen osalta A piti virheellisenä KHO:n päätöksesään 19.12.2011 esittämää johtopäätöstä, jonka mukaan irtsanomisen yhteydessä tapahtunut VTV:n kuulemisvirhe oli korjautunut sillä, että hän oli voinut KHO:lle tekemässään valituksessa esittää oman käsityksensä asiassa.
16. A:n purkuhakemukseen on liitetty kaksi asiantuntijalausuntoa, joista toisen on antanut rikosoikeuden ja toisen taas työoikeuden professori.
17. Rikosoikeudellisessa lausunnossa on katsottu ensinnäkin sitä, että A ei ole voinut kirjeen lähettämisellä syyllistyä RL 38 luvun 1 tai 2 §:ssä säädettyyn salassapitorikokseen.
Lausunnon mukaan ko. tapauksessa ei ole edes väitetty, että joku laissa säädettyyn henkilöpiiriin kuuluva olisi paljastanut A:lle salassa pidettävän seikan. Näin ollen A ei ole voinut syyllistyä salassapitorikokseen, vaikka hänen katsottaisiin käyttäneen KHO:n päätöksessä tarkoitettua tietoa hyödykseen; asiakirjojen perusteella tosin näyttöä ei ole siitä, että A olisi käyttänyt asiakirjaa hyödykseen siten kuin viitatussa lainkohdassa on tarkoitettu. A:n on väitetty pitäneen asiakirjaa hallussaan myös aikana, jonka salassapitovelvollisuus on kattanut. Salassa pidettävän asiakirjan hallussapito ei kuitekaan ole rangaistavaa. Merkitystä ei ole sillä, miten asiakirja on henkilölle joutunut. Jättämällä sattumalta haltuunsa saamansa salassa pidettävän asiakirjan hävittämättä tai asiakirjan kohteelle palauttamatta hekikilö ei lausunnon mukaan syyllisty mihinkään rikokseen.
18. Kunnianloukkauksen (RL 24:9) osalta lausunnossa todetaan, että ko. rikokseen syyllistyy muun muassa se, joka esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen taikka muuten halventaa toista. A:n viraston kahdelle johtohenkilölle välittämä tieto ei ole ollut valheellista, sillä tiedon kohteena oleva henkilö on ollut epäiltynä vakavasta (seksuaali)rikoksesta, josta hänet oli myös tuomittu alioikeudessa ehdolliseen vankeusrangaistukseen; hovioikeus on kuitenkin myöhemmin hylännyt syytteen. Psykologin tutkimusaineisto on ollut osa sanotun rikosjutun aineistoa, eikä se siten ole voinut olla laissa tarkoitetulla tavalla valheellista tietoa. Tosin paikkansapitävänkin tiedon levittäminen voi olla kunnianloukkausta, jos tekijällä on loukkaamisen tarkoitus. A:n ei ole kuitenkaan lausunnon mukaan katsottava lähettäneen asiakirjoja loukkaamisen tarkoituksessa, koska lähetys on mennyt vain kahdelle ihmiselle ja tiedon välitys on liittynyt hänen työsuhdeasioihinsa. Kunnianloukkaus on rangaistavaa vain tahallisesti tehtynä, eikä tahallisuuden vaatimus lausunnon mukaan täyty tässä tapauksessa. A:n tarkoituksena ei ole ollut loukkaaminen, eikä hänen voida katsoa myöskään mieltäneen varsin todennäköiseksi, että asiakirjan lähettäminen vain kahdelle viraston johtoon kuuluvalle henkilölle loukkaisi tiedon kohteen kunniaa. A on perustellut jälkikäteen arvioiden ajattelematonta menettelyään sillä, että esimies oli A:n mukaan käyttäytynyt häntä kohtaan sopimattomasti. Tälle näkökohdalle ei ole prosessissa annettu mitään painoa, vaikka kyseessä on lausunnon mukaan ilman muuta A:n menettelyn moitittavuutta lieventävä vaikutus.
19. Yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämistä koskevan rikoslain 24 luvun 8 §:ssä säädetty tunnusmerkistö täyttyy lausunnon mukaan vain, jos tietoa välitetään tiedotusvälineessä tai toimittamalla tieto muutoin lukuisten ihmisten saataville. Ko. tapauksessa A on lähettänyt asiakirjan kahdelle viraston johtoon kuuluvalle henkilölle. Tieto ei ole mennyt eikä ole ollut tarkoitettu meneväksi lukuisten ihmisten saataville.
20. Lausunnossa todetaan, että KHOn päätöksestä 19.12.2011 ei ilmene, että asian käsittelyn missään vaiheessa olisi selvitetty, oliko A:n välittämä tieto salassa pidettävää. Asiakirjojen perusteella salassapito oli päättynyt jo vuonna 2006. Lähettäessään asiakirjan esimiehilleen vuonna 2010 A ei ole lausunnon mukaan välittänyt eteenpäin salassa pidettävää tietoa. Tieto on toki ollut arkaluonteista, mutta ei ollenkaan salassa pidettävää. Tällaisen tiedon levittäminen on ollut lausunnon mukaan ajattelematonta, mutta ei lainvastaista.
21. Lausunnossa on kiinnitetty huomiota erityisesti KHO:n päätöksen perustelujen kohtaan, jossa korostetaan A:n salassapitovelvollisuutta hänen työssään. A:n lähettämä asiakirja ei ole lausunnon mukaan ollut salassa pidettävä, eikä liittynyt mitenkään hänen työtehtäviinsä. Asiakirja olisi ollut kenen tahansa asianomaisesta tuomioistuimesta tai poliisilta saatavissa salassapidon päätyttyä vuonna 2006. Sillä seikalla, että tieto on arkaluontoista, ei ole salassapitovelvollisuuden kannalta nyt merkitystä. A:n tarkoituksena ei ole ollut levittää arkaluontoista tietoa vaan saattaa viraston ylimmän johdon tietoon seikkoja, jotka A:n käsityksen mukaan ovat jotenkin liittyneet siihen, miten esimies on häntä kohdellut. Lausunnonantajan mukaan on vaikea ymmärtää, miten A:n menettely olisi omiaan heikentämään luottamusta hänen työhönsä tarkastajana. Kyseessä on ollut A:n ja hänen esimiehensä välinen skisma, joka on ollut täysin viraston sisäinen asia. A:n tekemää paljastusta ei pidä lausunnon mukaan irrottaa asiayhteydestään, jossa on otettava huomioon myös se, että A oli kokenut tulleensa esimiehen taholta toistuvasti väärin kohdelluksi.
22. Rikosoikeuden professorin lausunnon mukaan A:n esimieheen aikoinaan kohdistunut vakava rikosepäily on ollut varmasti enemmän omiaan vähentämään virkamiehen luottamusta kuin se menettely, joka on luettu A:n viaksi. Vakava rikosepäily voi olla virkamiehen irtisanomisen peruste, vaikka syyte hylättäisiin valitusasteessa. Työ- ja virkasuhteeseen liittyvissä asioissa ei noudateta samaa näyttökynnystä kuin rikosasioissa ja luottamus on eri asia kuin rikosoikeudellinen syyllisyys. Tämä näkökohta on otettava huomioon, kun arvioidaan A:n menettelyn moitittavuutta. Hän on saattanut viraston johtoon tiedon, joka johdolla olisi jo aikanaan pitänyt olla, tosin A:n ilmoituksella ei näin myöhään tehtynä luonnollisesti ole vaikutusta tiedon kohteen virka-asemaan.
23. Hallintolainkäytössä on vallalla virallisperiaate, jonka mukaan vastuu asian selvittämisestä on tuomioistuimella (HLL 33 §). Lausunnon mukaan tässä tapauksessa on jäänyt kokonaan selvittämättä A:n lähettämän asiakirjan salaisuus. Tämä seikka on asiassa aivan olennainen ja tuomioistuimen olisi tullut se selvittää, vaikka kukaan asianosaisista ei olisi nostanut kysymystä salassapidosta keskustelun kohteeksi. Hyvin perustein voidaan katsoa, ettei asiassa ole toteutunut EIS 6 artiklassa säädetty oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.
24. Näin napakkaa tekstiä siis rikosoikeuden professorin lausunnossa, johon A on purkuhakemuksessaan vedonnut ja joka lausunto on toimitettu KHO:lle. Samansuuntaisia kannanottoja esitetään myös työoikeuden professorin lausunnossa.
25. Lausunnon mukaan KHO:n irtisanomisperusteeksi hyväksymä A:n teko on todellisesti täysin irrallinen A:n asemasta virkamiehenä eikä tällaisesta teosta voida tehdä luotettavia johtopäätöksiä suhteessa A:n kykyyn toimia edelleen virkamiehenä. Ko. teko on selkeästi viraston sisäinen ja se liittyy viraston sisäisiin ja pitkään jatkuneisiin ongelmiin viraston joidenkin johtohenkilöiden ja A:n välillä. Virkamiehen erityiseen asemaan liittyvät käyttäytymisvaatimukset eivät ole tällaisessa tilanteessa oikeudellisesti relevantteja eivätkä keskeisiä, vaan asia tulee arvioida pitäen silmällä vain yleisen virkamiesaseman asettamia käyttäytymisvaatimuksia.
26. Irtisanomisperusteeksi katsottu A:n teko koski viraston palveluksessa olevan toisen henkilön rikosepäilyä. Kyseinen henkilö oli kuitenkin tällöin viraston palveluksessa huolimatta kyseisestä epäilystä ja on edelleen. Virasto ei siis ole pitänyt rikosasiaa ainakaan niin merkittävänä, että kyseinen virkamies olisi irtisanottu, vaikka ulkopuolisen näkökulmasta arvioituna kyseinen henkilö oli epäiltynä erityisen moitittavasta käyttäytymisestä. Kyseinen teko objektiivisesti arvioiden on ilman muuta huomattavasti törkeämpi kuin siitä tehty nimetön ilmoitus viraston johdolle. Normaalitilanteessa tällaisen ”ilmiannon” ei tulisi johtaa mihinkään seuraamuksiin ilmoittajaa kohtaan. Ennemminkin seuraamusten tulisi kohdistua rikosepäilyn kohteena olevaan henkilöön.
27. Lausunnon mukaan A joutui suurella todennäköisyydellä seuraamuksen kohteeksi erityisesti siksi, että hänellä oli ollut jo aikaisemmin muita kuin virkansa hoitamiseen liittyviä ongelmia esimiehensä kanssa. Tällä ei pyritä kiistämään sitä, että A syyllistyi moitittavaan menettelyyn, mutta hän ei syyllistynyt siinä määrin ja sillä tavoin moitittavaa kuin miten KHO asian arvioi.
28. Lausunnon mukaan voidaan perustellusti olla sitä mieltä, että A:n kyseinen teko perustui pitkään jatkuneisiin muihin kuin viran hoitamista koskeviin erimielisyyksiin A:n ja hänen esimiehensä välillä, eikä tästä voida tehdä sellaisia johtopäätöksiä suhteessa A:n kykyyn jatkaa tehtävässään, kuin KHO teki. Lausunnon mukaan myös esimerkiksi asiassa annetussa professorin lausunnossa (kauppaoikeuden professori, jolta VTV oli pyytänyt lausunnon ja joka lausunnossan vertaili A:n työtehtäviä tilintarkastajan tehtäviin ja asemaan) tällaiset pitkälle menevät ja rohkeasti tehdyt johtopäätökset ovat perusteettomia.
29. Työoikeuden professorin mukaan KHO on sikäli soveltanut lakia ilmeisesti väärin, että se on virkamiehen viraston sisäisiin työyhteisöongelmiin liittyvän yksittäisen teon yhteydessä käyttänyt keskeisenä arviointiperusteena virkamiehen erityisen virkamiesaseman asettamia eettisiä yms. käyttäytymisvaatimuksia. Asiaa olisi kuitenkin pitänyt arvioida vain virkamiesaseman perusteella yleisesti ottamatta huomioon A:n erityistä virkamiesasemaa.
30. Lausunnon mukaan muutoinkin näyttää siltä, että viraston päätös on vastoin virastoa sitovia hallinnon yleisiä lainalaisuusperiaatteita. A:n irtisanominen ei ole suhteellisuusperiaatteen mukainen ottaen huomioon, että rikoksesta epäilty A:n esimies on voinut jatkaa virassaan normaalisti, mutta tästä pelkästään viraston johdolle ilmoittanut henkilö on voitu irtisanoa. Tällainen lopputulos ilmentää viraston käyttäneen harkintavaltaansa epäasiallisin perustein.
31. Näin siis asiantuntijat A:n tapauksesta. Selväksi lienee tullut, ettei A ole syyllistynyt menettelyllään rikolliseen tekoon eikä häntä vastaan ole edes käynnistetty rikostutkintaa. A:n teko on ollut kyllä moitittava, mutta onko se ollut siinä määrin moitittava, että irtisanomisen edellytykset ovat täyttyneet? Onko irtisanominen ollut suhteellisuusperiaatteen mukainen, koska tieto, jonka A paljasti, meni ainoastaan lahdelle viraston ylijohtoon kuuluvalle viranhaltijalle eikä siitä ole edes väitetty aiheutuneen vahinkoa A:n esimehelle? Olisiko A:n työuupumus, minkä voisi epäillä johtuneen osin siitä, että hän on joutunut työssään luultavasti kohtuuttoman arvostelun ja kenties jopa jonkinlaisen työpaikkakiusaamisen kohteeksi, sellainen lieventävä asianhaara, jonka perusteella irtisanomista voitaisiin pitää liian rankkana toimenpiteenä asiassa?
32. Ulkopuolisen on tietenkin vaikea tai jopa mahdotonta tietää tai päätellä, mitä A:n työympäristössä on puheena olevassa suhteessa tapahtunut, onko VTV:n työilmapiiri todella niin huono kuin A antaa ymmärtää, ja mitkä väitteistä ovat totta ja mitkä kenties eivät. Jotain asiasta kertonee A:n entisen pitkäaikaisen työtoverin kirjallinen lausunto, joka on purkuhakemuksen liitteenä.
33. Mainitussa lausunossa todetaan mm. seuraavaa:
Tarkastuvirastoa on jo pitkään vaivannut viraston byrokraattisesta ja autoritäärisestä johtamiskulttuurista johtuvana huono työilmapiiri. Se on huolestuttavassa määrin haitannut erityisesti tuloksellisuustarkastuksen tulosalueen toimintaedellytyksiä. Vaikuttaakin siltä , että A:n aktiivisuus sekä aloitteellisuus tarkastushenkilöstölle tärkeissä työilmapiiriin, henkilöstön tasa-arvoiseen kohteluun samoin kuin uuden palkkausjärjestelmän esille nostamiin oikeudenmukaisen palkkauksen toimeenpanossa todettujen ongelmien korjaamiseen oli tosiasiallinen syy hänen erottamiselleen. Tämä henkilökunnalle oikeudellisilta perusteiltaan lähtökohdiltaan epämääräiseksi jäänyt irtisanominen onkin työyhteisössä ollut omiaan entisestään lisäämään turvattomuutta ja pelkoa.
34. Niin tai, mutta joka tapauksessa KHO:lle oli saatettu yli 20 sivua pitkässä purkua koskevassa hakemuksessa ja sen liitteissä eli muun muassa edellä selostetuissa asiantuntijalausunnoissa runsaasti uutta materiaalia ja uutta mietittävää. Olisi siis voinut odottaa, että kun tapauksessa on kyse todella merkittävästä yksityistä ihmistä koskevasta asiasta, asiaan olisi paneuduttu KHO:ssa huolellisesti ja että tämä olisi näkynyt, riippumatta päätöksen lopputuloksesta, myös ja erityisesti päätöksen perusteluista. Ovathan päätöksen perustelut oikeastaan ainoa asia tai instrumentti, jonka perusteella valittaja tai purunhakija voi tuomioistuimen työtä arvioida. Päätöksen perusteluissa on annettava perusteltu vastaus valituksessa tai hakemuksessa esitettyihin vaatimuksiin ja niiden perusteisiin.
35. KHO:n antoi päätöksen purkuhakemuksen johdosta 18.10.2012. Se on 3,5 sivua käsittävä asiakirja, josta 2,5 sivulla on selostettu asian aikaisempaa käsittelyä (VTV:ssä ja KHO:ssa) sekä sitä, mitä A on purkuhakemuksensa perusteluissa esittänyt; KHO on pusertanut A:n yli 20-sivuisen hakemuksen 1,5 sivun mittaiseksi selosteeksi. Selosteessa ei ole mainittu halaistua sanaa purkuhakemuksen liitteinä olevista edellä mainituista asiantuntijalausunnoista.
36. Tärkeintä on toki KHO:n ratkaisu ja sen perustelut. Tässä suhteessa päätös on valtava pettymys ja ihmettelyn aihe. KHO:n ratkaisu on nimittäin vajaan 1,5 sivun mittainen ja siitäkin valtaosa koostuu kappaleista, joissa on siteerattu hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentissa säädettyjä purkuperusteita sellaisenaan. Itse asiassa koko KHO:n päätöksen "anti" eli sen omat perustelut käsittävät vain seuraavan lyhyen virkkeen:
Hakemuksessa ei ole esitetty hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentissa tarkoitettua perustetta, jonka johdosta päätös voitaisiin purkaa
37. Tässäkö siis nyt on se dialogi tai diskurssi, jota oppi- ja väitöskirjojen mukaan tuomioistuin ja asianosaiset käyvät oikeudenmukaisessa oikeudenkäynnissä? Oikeuden päätöksen perusteluilta edellytetään kirjoitusten ja oppien mukaan seikkaperäisyyttä, ymmärrettävyyttä, avoimuutta, pro et contra -metodin käyttämistä ja niin edelleen. Mutta tämä ei näköjään koske lainkaan Suomen ylintä hallintotuomioistuinta. Dialogi tuntuu olevan siellä jokseenkin heikoissa kantimissa, sillä "äänessä" on vain hakija tai valittaja, joka puhuu/kirjoittaa pitkään ja laveasti, vetoaa todisteisiin ja oikeusoppineiden lausuntoihin ja ties mihin, mutta saa puhekumppaniltaan eli oikeudelta tylyn vastauksen tyyliin "ei kai täsä ny sunkaan mitään, onhan se maar ilimoja pirelly".
38. Tällaisen vastauksen meille tarjoili tällä kertaa KHO:sta asian ratkaissut kolmijäseninen kokoonpano, johon kuuluivat presidentti Pekka Vihervuori sekä hallintoneuvokset Eija Siitari-Vanne ja Jukka Lindstedt, kaikki muuten oikeustieteen tohtoreita. Kylläpä ovatkin kirjansa hyvin lukeneet!
39. Hallintolainkäyttölain 53 §:n mukaan - säännös koskee siis myös KHO:ta - päätös on perusteltava. Perusteluista on ilmettävä, mitkä seikat ja selitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun ja millä oikeudellisilla perusteilla siihen on päädytty. Tuomioistuinta velvoittaa siis perusteluvelvollisuus, eikä perusteluksi suinkaan edellä viitatun hallintolain säännöksen mukaan riitä mikä tahansa lyhyt tokaisu "ei syytä" tai "ei aihetta". Kun A:n tapauksessa asianosainen on nähnyt todella paljon vaivaa muun muassa osoittaakseen, että KHO:n päätös perustuu ilmeisesti väärän lain soveltamiseen, ei oikeuden päätöksen perusteluiksi toki riitä pelkkä tokaisu "eipäs perustu", vaikka purkuhakemus hylättäisiinkin.
40. Perustuslain 21 §:n 2 momentissa on säännös siitä, mitä asioita oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin kuuluu. Yhtenä keskeisenä kriteerinä PL 21.2 §:ssä mainitaan juuri asianosaisen oikeus saada perusteltu päätös. Mainittu perustuslain säännös koskee myös ylimääräistä muutoksenhakua.
41. Toki tuomioistuimessa käsiteltävän asian laatu vaikuttaa perustelujen laajuuteen. Jos asiaa on käsitelty jo valitusmenettelyssä KHO:ssa, ei päätöstä, jolla purkuhakemus hylätään, tarvitse tietenkään perustella yhtä seikkaperäisesti kuin valituksen johdosta annettua päätöstä. Mutta sanottua päätöstä on kyllä perusteltava, sillä hallintolainkäyttölaissa ei ole annettu erityisiä säännöksiä ylimääräiseen muutoksenhakuun annetun päätöksen perustelemisesta, vaan myös sitä koskee edellä mainittu HLL 53 §:n säännös.
42. KHO:een samoin kuin KKO:een tehdään toki aika usein selvästi perusteettomia purku- tai kanteluhakemuksia. Silloin hakemuksen hylkäävän päätöksen perusteluksi riittää toteamus, jonka mukaan hakemuksessa ei ole esitetty laissa tarkoitettuja perusteita päätöksen purkamiseksi tai poistamiseksi. Mutta nyt esillä olevassa tapauksessa tilanne on ollut täysin toisenlainen. A:n purkuhakemus on hyvin laadittu ja perusteltu ja sen tueksi on esitetty kaksi perusteltua asiantuntijalausuntoa, joiden mukaan KHO:n valituksen johdosta antama päätös perustuu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. Tällaista purkuhakemusta ei voida mitenkään sivuuttaa lakonisella "ei aihetta" -perustelulla. Tarkempia perusteluja olisi kaivattu myös siksi, että KHO on asiassa ensimmäinen ja samalla viimeinen oikeusaste, johon irtisanomisesta on voitu valittaa. KHO on kuitenkin halunnut vain kylmästi lopettaa asian enemmän ruotimisen eikä ole sen vuoksi lähtenyt avaamaan asiaa, vaikka irtisanomisen samoin kuin KHO:n A:n valituksen johdosta antaman päätöksen laillisuus on riitautettu pätevillä perusteilla.
43. Voidaan toki kyynisesti sanoa, että vaikka tietyn purkuhakemuksen kohteena olevan päätöksen voidaan epäillä olevan lainvastainen, tämä ei vielä riitä, sillä päätöksen purkaminen edellyttää, että päätös perustuu ilmeisesti väärään lainsoveltamiseen. Rajanveto väärän ja ilmeisesti väärän lainsoveltamisen välillä on kuitenkin epäselvä ja usein hiuksenhieno. Purkuinstanssin tulisi tämän vuoksi päätöksessän selvittää, mitä laissa tarkoitetulla sanonnalla "perustuu ilmeisesti väärään lainsoveltamiseen" itse asiassa tarkoitetaan ja ilmoittaa samalla, miksi asianomaisessa konkreettisessa tapauksessa ei niin ole asian laita.
44. Olen maininnut aiemmin siitä, että korkeimman oikeuden (KKO) tulisi perustella purku- ja kanteluhakemuksen johdosta antamiaan ratkaisuja riittävän tarkasti myös silloin, kun hakemus hylätään. Viimeksi olen kirjoittanut asiasta opuksessa Virolainen - Martikainen, Tuomion perusteleminen (2010) s. 170-172. Myös eduskunnan apulaisoikeusasiamies on kiinnittänyt KKO:n huomiota siihen, että sen ylimääräistä muutoksenhakua koskevat ratkaisut tulee perustella asianmukaisesti (ks. EOA:n kertomus vuodelta 1998 s. 96-98). Ratkaisun KKO 1996:123 osalta apulaisoikeusasiamies totesi, että päätöksen perustelut ovat äärimmäisen niukat ja puutteelliset, sillä perusteluissa ei ollut lainkaan yksilöidysti arvioitu hakemuksen tueksi esitettyjen seikkojen paikkansapitävyyttä ja oikeudellista merkitystä. Aivan sama arviointi voidaan esittää KHO:n nyt kysymyksessä olevan päätöksen perusteluista. KHO:n päätöksen perustelut, jos sellaisista voidaan edes puhua, ovat vielä paljon niukemmat kuin ratkaisun KKO 1996:123 perustelut, sillä vm. ratkaisua on sentään yritetty perustella.
45. Korkein oikeus näyttää ottaneen kritiikistä opikseen, sillä nykyisin myös sellaisia päätöksiä, joilla purku- tai kanteluhakemus hylätään, perustellaan ja joskus vieläpä varsin seikkaperäisesti (ks.mt. s. 173 viitattuja KKO:n ratkaisuja). Valitettavasti tämä oppi ei näytä tavoittaneen vielä KHO:ta. Vai olisiko kyse ollut siitä, että kun purunhakijana oli tässä tapauksessa "vain yksityishenkilö", eli virastaan poispotkittu naisihminen ja häntä vastassa oli suuri ja mahtava VTV, ei päätöstä tarvitse perustella mitenkään? Mene ja tiedä!
46. VTV:n pääjohtajan virka, joka täytetään kuudeksi vuodeksi kerrallaan, on parhaillaan täytettävänä vuosiksi 2013-2017. Kolmesta virkaan ilmoittautujasta ainoa varteenotettava ehdokas näyttäisi olevan virastoa vuodesta 2007 johtanut pääjohtaja, OTT Tuomas Pöysti, Lapin yliopiston kasvatteja muuten. Pöysti (42 v.) on habitukseltaan hieman samanlainen tutkijatyyppi kuin oikeuskansleri Jaakko Jonkkakin; tutkijana kummallakin olisi luultavasti meille ja yhteiskunnalle (vielä) enemmän annettavaa kuin virastopäällikkönä. Viime vuosina tarkastusviraston toiminta on kyllä ärhäköitynyt, mitä kuvastaa se, että lähes 90 prosenttia viraston suorittamista tarkastuksista johtaa moitteisiin. Toisaalta VTV:n tarkastukset ovat aiheuttaneet myös kritiikiä, jota ovat esittäneet muun muassa viraston tarkastuksen kohteena olleet Tekes, TEM ja STM. Tarkastusvirastoa on moitittu liiallisesta pikkutarkkuudesta, asiavirheistä sekä virheellisistä johtopäätöksistä.
32 kommenttia:
Tapaus on oiva yleisoppitunti. Älä laita sähköpostia pomolle, vaan ota yhteyttä tiedotusvälineeseen.
Näinhän se on. Valtiota eikä valtioneuvostoa ei oikein voi KHO:ssa voittaa, vaikka päätös olisi alunperin ollut kuinka väärä tahansa. Blogisti voisi kertoa, mitä se johtuu. Onko kyse traditiosta, tuomareiden asenteesta, esittelijöiden arkuudesta, taitamattomuudeta vai mistä? Oikeusturvaperiaatteiden käyttö kansalaisten oikeusturvan toteuttamiseen saatetan blogistin esittämän jutun tavoin kuitata sillä, että ei syytä. Jotain merkittävää olisi asiassa tehtävä. Blogisti voisi aloittaa opettamalla KHO:ta oikeusturvan edellytyksistä perusteluissa.
Virolaista parhaimmillaan. Ylivoimainen. Kiitos. Eikä yhtään herjaa. Pelkästään murhaavaa asiantuntemusta ilman ylisanoja.
KHO kai julkaisee joitakin prosentteja vuotuisista päälle neljästätuhannesta päätöksestäään.
Ei tämä mitään uutta ole. KHO:lle on tyypillistä, että se jättää käytännössä kokonaan perustelematta päätöksensä. Mistään pro et contra -pohdiskeluista puhumattakaan.
Vaikutelmaa ylimielisestä suhtautumisesta valittajaan ja hänen asiaansa on usein vaikea välttää. Joskus mietityttää, onko papereita vaivauduttu edes lukemaan.
Olisihan ollut mielenkiintoista tietää, miksi KHO:n mielestä tässä tapauksessa purkuhakemuksen tueksi esitetyillä argumenteilla, napakalla tekstillä, ei ollut (mitään) merkitystä. Mutta ei.
Laki ei sittenkään taida koskea kaikkia samalla tavalla, kun KHO:kin voi viitata kintaalla tuomion perustelemista koskeville lainkohdille.
Virolaisen perusteellisesti esittelemästä tapauksesta tulee jälleen sellainen maku, että KHO on valtionhallinnon jatke, ei riippumaton tuomioistuin.
Kiitos Kiitos taas tästä eläkeläisblogistin huomattavasta vaivannäöstä!
Vaikeutta siis on näiden oikeusturvan takeiden jalkauttamisessa... MUTTA Eipä Hätää: Onko edes blogisti tietoinen, että vanha kunnon yliarvostettu emeritus presidentti (KHO:n siis, ei koko valtakunnan!) Pekka Höpsö Hallberg sai nyt lokakuussa Inflandiatalossa Wihurin säätiöltä ylivoimaisesti suurimman tutkimusryhmäapurahan 250 000 euroa oikeusvaltiokehitystä koskevan "huippu"yksikön vetämiseen.
OK, että nuoret tutkijat saavat apurahalla vähän duunia pariksi vuodeksi, mutta taas tämä oikeuselämän paavi luovutti nimensä tällaiseenkin. Kyllähän hän jo sen toisen (VTT) väitökirjansa kirjoittamiseenkin kovasti nuoria työllisti (luulin ennen, että väitöskirjat kirjoitetaan ja asiat tutkitaan ihan ITSE!) Seurataampa porukalla minkätasoista julkaisutoimintaa tulee.
Hohhoijaa! Vai että "tutkii" Hallbergin vetämä ryhmä "oikeusvaltiokehitystä"! Siinä kyllä meni taas 250 000 euroa Kankkulan kaivoon! Kyllä nämä Hallbergin oikeusvaltiotalot tunnetaan. joka hemmetin tuomari- ym. päivillä se on pitänyt samaa puhetta ja jargonia "nelinurkkaisesta oikeusvaltiotalosta". Jäbä ei yhtään huomaa, miten helevetisti sen nyt taakseen jättämä taklo nimeltään KHO natisee joka nurkastaan ja litoksestaan. "Huojuva talo", se sopisi sille nimeksi.
Tämä blogisti lienee valtakunnassa varsinainen harvinaisuus: Juristi, joka ammattikunnassa vallitsevasta sisäsiittoisesta tyytyväisyydestä huolimatta jaksaa kantaa huolta legimiteetistä.
Ikävintä tuossa Hallbergin oikeusvaltio-hankkeessa on se, että hän ilmeisesti haluaa tuolla projektillaan sitouttaa nuoret ja kenties lahjakkaat tutkijat omiin käsityksiinsä ja mielikuviin siitä, että Suomessa "hänen kehittämänsä" hallintolainkäyttö olisi muka oikeusvaltioperiaatteen mukaista ja oikeudenmukaista.
Jäätävää tekstiä!
Pekka I:n "oikeusvaltiokehitystyön" tulokset näkyvät jo: Hänen seuraajansa eli Pekka II ei halua KHO:n perustelevan päätöksiään.
Merkillistä, että henkilö (Pekka Hallberg) saa apurahan oikusvaltiokehityksen tutkimiseen, vaikka oikeusasiamies on antanut hänelle huomautuksen oikeusvaltioperiaatteen loukkaamisesta ns. isoäitien karkottamisasiassa!
Luulisi oikeusasiamieheltä vakavat moitteet mainituilla perusteilla saaneen henkilön olevan EPÄPÄTEVÄ esittämään mitään käsitystä oikeusvaltiosta.
Sisäpiiri on selvästi vaikuttanut tähänkin apurahapäätökseen. Suhteilla tosin monet muutkin merkittävät asemat Suomessa jaetaan. Ei mitään uutta.
Heh, Heh! Ehkä tämä Wihuripäitten Säätiö on aatellu, että jollei tämä Pekka ole tähän ikkään asti ymmärtänyt, mistä oikeusvaltioperiaatteesta on oikeesti kyse, niin perha vieköön, annetaanna jäbälle nyt oikein rutkasti fyrkkaa, että saapi tutkia ja valistaa itteään, että mitä se tuo periaate oikeen pittää sisällänsä!
KHO ja erityisesti hallinto-oikeudet todellakin ovat lähinnä valtionhallinnon ja myös kuntahallinnon jatke, kuten eräs kirjoittaja ylempänä epäili.
Räikeimmin tämä näkyy hallinto-oikeuksien käsittelemissä kunnallisia päätöksiä koskevissa valitusasioissa. Hallinto-oikeudet käyttävät tavattomasti aikaa ja vaivaa perustellessaan täysin laillisiksi sellaisia hallintopäätöksiä, jotka sokeakin näkee jo otsallaan selvästi kuntalain vastaisiksi. Ehkä tämä juontaa juurensa ajalta, kun hallintotuomarit lääninhallituksen virkamiehinä vahvistivat heille alistetut kunnalliset päätökset.
KHO sitten siunaa kaiken tämän todetessaan pelkästään lakonisesti, että alemman tuomioistuimen valituksen hylkäävän päätöksen perustelut ovat olleet asianmukaiset.
Kokemukseni perusteella en pidä hallintotuomareita muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta oikeina juristeina ollenkaan.
"Kokemukseni perusteella en pidä hallintotuomareita muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta oikeina juristeina ollenkaan."
Kyllä ne juristeja ovat, nimittäin hallintojuristeja. Ongelma vain on siinä, että niiden pitäisi olla Tuomareita, ts kriittisiä, puolueettomia ja itsenäisiä.
Hallinto-oikeusprosessa noudatettiin ainakin ennen olettamaa, että valituksenalainen virkamiehen päätös oletettiin oikeaksi. Käytännössä tämä näkyy siten, että pieniä muotovirheitä kurnitaan, mutta harkintavallan väärään käyttöön ei yleensä puututa.
Lisäksi KHO:n päätöksiä leimaa sen halua pysyä tuhansia juttuja käsittelevänä "rukkastuomioistuimena" sen sijaan, että pyrittäisiin lainkäyttöä ohjaavaksi prejudikaattituomioistuimeksi kuten KKO. Tämä kuitenkin edellyttäisi koko hallintolainkäytön uudistamista esim. blogistin aiemmissa blogeissa esittämällä tavalla.
Tuomas Pöysti on tehnyt väitöskirjan informaatio-oikeudesta. Ehkä hän siten tietää, mitä saa informoida ja mitä ei:)
Eli vanhan hallinnollisen perussäännön mukaan esimiehistä ei saa informoida mitään pahaa koskaan kenellekään, vaan kun huono esimies tulee kohdalle, on mentävä kyykkyyn!
Kyllä hallintolainkäyttöä voitaisiin ja pitäisi kehittää todella rutkasti, jos oikeusturvaa meinataan parantaa ja prosessia parantaa. Nyt HLL:n uudistustyö on katkolla, kuten Pekka II:n esitelmästä tuomaripäivässä ilmenei. Ainakin seuraavat uudistukset pitäisi tehdä:
- prosessin kaksiasianosaissuhteen pohjalle
- väittämistaakka myös hallintoprosessiin
- virallisperiaattesta paljolti luovuttava
- suullisia käsittelyjä lisättävä
- tuomarin prosessinjohtoa aktivoitettava
- advokaatteja myös hallintolainkäyttöön
- päätösten perusteluja kehitettävä
Lepäämässä olevat uudistussuunnitelmat ovat vain pikkunäpertelyä, mikään ei todellisuudessa juuri muuttuisi
Tulevaisuudessa hallintotuomoistuimet tulisi, kuten olen ehdottanut, integroida yleisiin tuomioistuimiin, eli käytännössä hallinto-oikeudet tulisi yhdistää 6-7 suurimpaan käräjäoikeuteen, joista valitusoikeus 2-3 hovioikeuteen, KHO:ssa käyttöön yl.valituslupajärjestelmä ja lopuksi KHO:n sulauttaminen KKO:n jaostoiksi. Hallintoasioien käsitelyssä tulisi ottaa käyttöön siviiliprosessin kaltainen menettely.
Hallintoriita-asiat voitaisiin jo nyt siirtää hallinto-oikeuksista käräjäoikeuksiin.
Suuri epäkohta hallintoasioissa on se, ettei niistä läheskään aina kaikista edes pääse tuomioistuimeen, koska valitusoikeus edellyttää viranomaisen hallintopäätöstä eivätkä viranomaiset aina hallintopäätöstä tee, jos laki ei siihen nimenomaan velvoita. Nämä asiat jäävät siis kokonaan tuomioistuinten ulkopuolelle. Ihmisoikeussooimuksissa edellytetty access to court ei siis käytännössä toteudu eikä silloin myöskään acess to justice voi toteutua.
Ei oikeutta maassa saa, jos Euroopasta sit' ei itse hanki!
Oisko tässä menestymisen eväitä EIT:ssä? Olisi ehkä hyvä, että hallintolainkäytön puolelta tulisi enemmän ratkaisuja EIS 6 art loukkauksista.
Miksi KHO:sta ei isommin näpäytetä valtiota tai valtioneuvostoa? Niin-- kukapa sitä ruokkivaa kättä purisi. Nytkin tuomioistuimissa valitetaan resurssien vähyydestä. Pelkäävät, että leikataan jos liikaa alkaa keulimaan. Vetävät henkselit yli koko KHO:lle, mites sitten suu pantaisiin?
Toinen, ehkä keskeisempi voi olla kiiluva katse nimitysvirkoihin. Niin kauan kuin voi toivoa KHO:n presidentin pestia itselleen tai muita hienoja virkoja, ei kannata liikaa alkaa ärhäköimään. Ettei joudu maatumaan 20 vuotta hallintoneuvoksena.
Erinomainen kirjoitus ja tärkeä aihe. Itsellänikin on samanlaisia kokemuksia KHO:sta kun hävisin juttuni jossa minun virkasuhteeni lakkautettiin ja sain siis potkut kun arvostelin "systeemiä" eli johtoa. Sillä kertaa tosin kunnan johtoa.
Tämäkin tapaus osoittaa, ettei Suomi ole mikään oikeusvaltio.
Virastojen johtopaikoilla on liian paljon psykopaatteja jotka pystyvät manipuloimaan jopa ylimpiä oikeuslaitoksia. Vai onko niin, että psykopaatit ovat vallanneet jopa ylimmät oikeuslaitokset?
"Ainakin seuraavat uudistukset pitäisi tehdä:
- prosessin kaksiasianosaissuhteen pohjalle
- väittämistaakka myös hallintoprosessiin
- virallisperiaattesta paljolti luovuttava
..."
Näistä olen eri mieltä:
- kaksiosaisprosessi olisi muuten hyvä, mutta näinä aikoina niiden vaatimat resurssit (kymmeniä valtionasiamiehiä tms) olisi parempi käyttää tuomioistuimiin. Todellisuudessa kumpikaan ei saa.
- väittämistaakan omaksuminen ja virallisperiaatteesta luopuminen heikentää valoittajien asemaa. Ongelma ei ole tuo vaan liian lepsu prosessinjohto ja rohkeuden puute puuttua harkintavallan väärään käyttöön muotovirheiden sijasta.
Purkuhakemuksen KHO:lle tehnyt A kertoi minulle KHO:n pätöksen saatuaan soittaneensa KHO:ssa ko. asiassa ns. tarkastavana jäsenenä olleelle hallintoneuvokselle.
A:n kertoman mukaan neuvos oli vaikuttanut välinpitämätömmältä sanoen, että kyseessähän oli "vain" purkuhakemus ja että sama asia oli käsitelty perusteellisesti jo valitusvaiheessa. Kun A oli perännyt neuvokselta päätöksen perusteluja, neuvos ei tuntunut muistavan koko asiasta mitään, muisteli jopa, että KHO oli antanut päätöksen valitukseen jo "vuosia sitten;" todellisuudessa päätös oli annettu 10 kk aikaisemmin.
A kertoi sanoneensa ko. neuvokselle, että hänelle kyseessä ei ole vain paperin siirtäminen pois pöydältä, pöydän putsaaminen tms., vaan kysymys on elämästä ja kuolemasta ja hänen pitkän ja moitteettoman uransa tuhoamisesta sillä perusteella, että hän oli tuon paperin Pöystille ja Jatkolalle toimittanut koskien rikosepäilyä, josta ao. henkilö oli saanut käräjäoikeuden tuomion. Kysymykseen, miksi päätöksestä puuttuvat perustelut, neuvos oli vastannut, että perustelut ovat valituksesta annetussa päätöksessä. A oli todennut tähän, että "ovat siinäkin puutteelliset ja että kuulemisessakin oli puutteita".
Neuvos oli todennut vain, etteivät päätökset aina kaikkia miellytä. Tähän A oli kysynyt, että miellyttäisikö häntä itseään, jos vastaavasta syystä menettäisi pitkäaaikaisen virkansa. Tähän neuvos ei osannut sanoa mitään. A oli vielä sanonut, että asiat ovat hyvin erilaisia, joista teille joudutaan valittamaan ja että myös asioiden inhimillinen puoli ja suhteellisuus pitäisi ottaa huomioon.
A: "Että näin nuo herrat välittävät siitä, että tuhovat ihmisten elämän ja käyttävät siihen verovaroja. Siis minäkin olen heidän ylläpitoaan tuolla norsunluutornissa pitkään maksanut ja nyt haluaisin selvyyden, miksi tuollainen inkvisiitiolaitos oikein on olemassa ja vieläpä hyväuskoisten veronmaksajien kustantamana".
KHO antoi päätöksensä A:n purkuhakemukseen 18.10. Jos neuvos, jolle A on soittanut ja joka oli asiassa tarkastavana jäseneä, jonka tehtäviin kuuluu nimenomaan perehtyä ao. tapauksen yksityiskohtiin, ei vajaa viikon kuluttua päätöksen antamisesta muista asiasta juuri mitään, niin silloin kyllä josssakin täytyy olla vikaa!
Tämä on osoitus sitä, että A:n purkuhakemusta ei ole otettu KHO:ssa mitenkään vakavasti, vaikka asiassa oli kyse, kuten A itse sanoo, hänen kannaltaan koko hänen työurastaan eli "elämästä ja kuolemasta".
Jos ko. KHO:n jäsen on todella sitä mieltä, että purkuhakemuksessa oli kyse pressiis samasta asiasta, jonka KHO oli ratkaissut valituksen johdosta "jo kauan sitten", niin hän on kyllä pahasti väärässä. Olihan A:n purkuhakemuksessa esitetty runsaasti uutta selvitystä ja uusi oikeudellisia näkökohtia ja hakemukseen oli sitä paitsi liitetty kahden professorin antamat asiantuntijalausunnot, joiden mukaan KHO:n päätös perustui ilmisesti väärään lainsoveltamiseen.
Jos KHO ei todellakaan ota tällaista purkuhakemusta todesta, vaan kuittaa koko asian sillä, että "no juu, tämähän on sama asia, jonka me olemme jo ratkaisseet", niin silloin jotakin on todella pahasti pielessä. Jos tällainen asenne on vallalla KHO:ssa, niin silloin koko tuomiopurkusäännöstöllä ei tietenkään olisi minkäänlaista käytännön merkitystä.
KHO:n ratkaisukokoonpanoon A:n asiassa kuulunut hallintoneuvos Jukka Lindstedt toimi aiemmin Linnassa tasavallan presidentin kansliassa juridisena neuvonanatajana. Hän tuli tunnetuksi pari vuotta sitten, kun Venäjän lapsiasiainvaltuutettu ja KGB:n entinen agentti Pavel Astahov vieraili Suomessa ja päätti "vierailla" omin lupinensa myös Linnassa. Eikös se ollut sama Lindstedt, joka "päästi" Astahovin sisälle "kaikkein pyhimpään" eli Linnaan; Rouva Presidentti ei kertomansa mukaan tiennyt Astahovin "vierailukäynnistä" yhtikäs mitään.
Anonyymi kirjoitti edellä:
"Näistä olen eri mieltä:
- kaksiosaisprosessi olisi muuten hyvä, mutta näinä aikoina niiden vaatimat resurssit (kymmeniä valtionasiamiehiä tms) olisi parempi käyttää tuomioistuimiin. Todellisuudessa kumpikaan ei saa.
- väittämistaakan omaksuminen ja virallisperiaatteesta luopuminen heikentää valoittajien asemaa. Ongelma ei ole tuo vaan liian lepsu prosessinjohto ja rohkeuden puute puuttua harkintavallan väärään käyttöön muotovirheiden sijasta".
Anonyymiä on nyt kyllä höynäytetty pahemman keran tai sitten hän yrittää härsksti höynäyttää lukijoita! Kaksiasianosaisprosessiin siirtyminen ei toki aiheuttaisi hänen väittämäänsä resurssien lisäämistarvetta! Mm. tällä perättömällä väitteellä nykysysteemin puolustajat toki pelottelevat järkevää uudistusta.
Myös anonyymin toinen väite on väärä.Väittämistaakan omaksuminen ja virallisuusperiaattesta luopuminen ei toki heikentäisi "valoittajien" eikä liioin valittajien asemaa mitenkään. Päin vastoin: nämä uudistukset nimenomaan parantaisivat valittajan oikeusturvaa.
Nykyisin virallisuusperiaatteen vallitessa hallintotuomioistuin todella toimii hallinnon jatkeena, kun se virallisperiaatteen mukaisesti huolehtii yleisestä edusta ja siis itse asiassa viranomaisen edustamisesta prosessissa. Samalla sen pitäisi kuitenkin ratkaista puolueettomasti viranomaisen ja yksityisen ihmisen välinen oikeusriita tai valitus! Selvä ristiriita siis.
Hallintotuomioistuimet. myös KHO, voivat ottaa ja käytännössä myös ottavat viranomaisen tai valtion eduksi nyt huomioon myös sellaisia seikkoja, joihin hallintomenettelyssä tai valitusvaiheessa ei ole lainkaan vedottu. Tämä tapahtuu vieläpä kuulematta valittajaa.
Olisi hyvä nähdä konkreettisia esimerkkejä tuollasista tapauksista, joissa oikeus on omin päin toiminut valtion tai kunnan eduksi. Mieluiten tietysti sellaisia tapauksia, jotkza löytyvät netistä, jotta voimme yhdessä katsella.
Kuten tiedetään, KHO julkaisee vain todella pienen osan antamistaan päätöksistä, oliko se nyt ainoastaan 5 %. Silloin kaikki ne tapaukset ja ratkaisut, joissa on menetelty anonyymin peräämällä tavalla, on visusti kätketty pois julkisuudelta eli niitä ei julkaista KHO:n ennakkopäätöksinä tai muina ratkaisuna netissä ja KHO:n vuosikirjassa. Hallinto-oikeudet taas julkaisevat vielä pienemmän osan ratkaisuistaan. Mutta onhan näistä tapauksista joitakin käsitelty julkisuudessakin. Noin vuosi sitten yhtä Naturaan liittyvää tapausta käsiteltiin MOT-ohjelmassa ja minäkin kirjoitin siitä blogissani.
Anonyymi voisi mennä "katselemaan" niitä KHO:n kirjaamossa olevista taltiokirjoista ja asiakirjavihoista. Sillä hän tuntuu oleilevan aika lähellä noita "lähteitä".
Mitäs sanotaan vaikka tästä:
http://yle.fi/uutiset/kunnanjohtaja_kaannytti_laittomat_potkut_saaneen/6352284
Toin julkisuuteen ydinvoimalakaupungin valmiussuunnittelun puutteet ja työsuojeluorganisaation laiminlyönnit. Palkaksi sain potkut sairaslomalta ja ilman varoitusta.
http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/163716-poliisi-epailee-elinkeinopomo-koki-tyosyrjintaa
Työsuojeluviranomainen pyysi poliisia kuulemaan virkamiesten lisäksi myös irtisanomisestani päättäneitä kaupunginhallituksen jäseniä. Näin ei tapahtunut ja nyt minulla on kommentoitavana täysin puutteellinen esitutkintapöytäkirja liitteineen. Oikeusvaltio Suomi?
Voisiko ratkaisijasta kannella menestyksekkäästi sillä perusteella, ettei tämä ole lainkaan perustellut ratkaisua, kuten tässä purkujutussa näyttäisi olevan?
Lähetä kommentti