1. Poliisi joutuu rikoksia selvittäesään ja torjuessaan turvautumaan tarvittaessa koviinkin otteisiin ja menetelmiin. Huume- ja muun järjestäytyneen rikollisuuden ehkäisemiseksi poliisin edellytyksiä ja toimintavalmiuksia on koko ajan lisätty. Ammattirikollisilla on kuitenkin taito pysytellä teknillisten sovellutusten käytössä jatkuvasti ajan hermoilla. Rikolliset ovat aina askeleen poliisia edellä, koska lainsäädäntö on hidasta ja laahaa teknillisen yms. kehityksen jäljessä, jolloin tarvittavien toimintaedellytysten antamiseen poliisille ja niiden käyttöönotttoon kuuluu aikaa.
2. Mainituista syistä johtuen poliisin kamppailu kovan luokan rikollisuutta vastaan saattaa johtaa "sotaan" ja tilanteisiin, joissa poliisin käyttämät tutkintamenetelmät liikkuvat laillisuuden rajamailla. Rikoksentorjunnassa ja -tutkinnassa saatetaan venyttää laintulkintoja ja oikaista muodollisuuksien mutkia. Poliisi ei tätä tietenkään myönnä, vaan tiedustelu - yms. toiminnan todetaan noudattavan poliisi-, esitutkinta- ja pakkokeinolakia.
3. Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja on arvostellut poliisin toimintaa kotietsinnän suorittamisessa. Pajuojan mukaan poliisi rikkoo kotietsintää koskevia määräyksiä aika usein. Hän pitää tärkeänä, että viranomaiset eivät tingi laissa säädetyistä menettelytavoista ja että he kohentaisivat oikeusturvaa myös omin toimenpitein. Lainvalvojan mukaan kotietsintämääräysten laadussa on parantamisen varaa. Tulisi pyrkiä myös siihen, että kotietsinnästä päättää pidättämiseen oikeutettu virkamies aina, kun se vain on mahdollista. Pajuojan mukaan pakkokeinolakiin viime vuonna tehty muutos ei ole riittävä. Lainmuutoksen mukaan henkilöllä, jonka luona on tehty kotietsintä, on ollut oikeus vaatia käräjäoikeutta tutkimaan, oliko kotietsinnälle edellytyksiä ja onko siinä menetelty lainmukaisesti. Käräjäoikeuteen viedyissä tapauksissa lainvastaisesta menettelystä on kuitenkin seurannut vain se, että käräjäoikeus on todennut virheen. Esimerkiksi vahingonkorvausvaatimuksia ei ole tutkittu.
4. TV2:n eilisessä Silminnäkijä-ohjelmassa pyrittiin esittämään todisteita siitä, että poliisi syyllistyy lainvastaiseen rikoksestä epäiltyjen ja heidän avustajiensa välisten puheluiden kuunteluun, kuunteluun, rikosasianajajien tiedostoihin murtautumiseen ja kaupankäyntiin todistajansuojaohjelmilla. Ohjelmassa väitettiin, että tämänkaltainen toiminta on ollut pitkäkestoista ja kansainvälistä. Poliisin tavoitteena on löytää todisteita huumerikollisuuden rahoittajista, eli niin sanottuja "isoja kaloja". Ohjelman mukaan Suomessa ei ole kuitenkaan tähän mennessä tuomittu vielä yhtään suuren luokan huumerahoittajaa.
5. Silminnäkijän mukaan "salaisessa sodassa" olisi kuunneltu asianajajien, toimittajien ja jopa nuorten lasten puheluja, periaatteella "kaikki nauhalle". Esimerkiksi vankien ja asianajajien luottamuksellisia asiakaspuheluja olisi kuunneltu. Oikeusturvan kannalta on ohjelman mukaan muutenkin arveluttavaa, että poliisi "massakuuntelee" yleisiä puhelimia ja arkistoi puhelut. Poliisitoiminnan valvojakin eli eduskunnan oikeusasiamies on Silminnäkijän mukaan huolissaan nykykäytännöstä, koska puhelinsalaisuudella on perustuslain suoja. Laissa ei ole säännöksiä telekuuntelussa saadun ns. ylimääräisen tiedon käyttämisestä.
6. Silminnäkijä kertoi tapauksesta, jossa KRP tai sen paikallinen tutkinnanjohtaja olisi tarjonnut eräälle asianajajalle mahdollisuutta päästä todistajansuojeluohjelmaan siitä hyvästä, että advokaatti kavaltaisi hänen huumerikoksista epäillyn ja tuomitun päämiehensä ja 'myisi' tämän poliisille. Asianajajan mukaan poliisi lupasi hänelle ja hänen perheellen uuden elämän uusine henkilöllisyyksineen ja passeineen sekä täyden ylläpidon valtion piikkiin ulkomailla loppuelämäksi. Poliisi oli epäillyt myös kyseistä asianajajaa samassa yhteydessä tehdystä rahanpesusta ja avunnnosta törkeään huumekauppaan. Asianajaja oli ollut tutkintavankeudessa 38 vuorokautta. Käräjäoikeus ja hovioikeus kuitenkin hylkäsivät häntä vastaan ajetun syytteen. Poliisin esittämän tarjouksen mukaan asianajajan piti kertoa poliisin haluamia tietoja päämiehestään.
7. Silminnäkijän mukaan kyseinen asianajaja oli joutunut poliisin painostustoiminnan kohteeksi. Asianajajan poliisilta saama tarjous on ohjelman mukaan yksi esimerkki ns. "joustavista keinoista", joita huumausainerikollisuutta vastaan taisteleva poliisi on viime vuosina ottanut käyttöön.
8. Jos asianajajan kertomus poliisin painostuksesta ja kaupankäyntä koskevasta tarjoituksesta pitää paikkansa, on kyse tietenkin kielletyistä menetelmistä. Ei siis mikään ihme, että poliisin väitetty menettely herättää hämmästystä asianajajapiireissä, kuten Silminnäkijä-ohjelmasta ilmeni. Voimassa oleva lainsäädäntö ei nimittäin edes tunne todistajansuojeluohjelmaa.
9. Asiassa näyttäisi kuitenkin olevan tässä vaiheessa sana sanaa vastaan, sillä poliisi tuskin myöntää asianajajan väitettä tai vetoaa väärinkäsitykseen. Asianajaja, joka on nyttemmin eronnut Suomen Asianajajaliitosta, kertoi Silminnäkijässä maininneensa poliisilta saamastaan tarjouksesta kollegalleen Aarno Arvelalle, muttei kellekään muulle juristille. Peräti harmillista lakimiehemme kannalta, sillä Arvela on sittemin kuollut.
24 kommenttia:
Blogisti kirjoittaa, kuinka Pajunoja on huolissaan siitä, että kotietsintämääräystä ei aina tehdä asianmukaisesti. Kiireellisyyden (ei siedä viivytystä) käsitettä venytetään eikä päätöstä tai menettelyä dokumentoida riittävän huolellisesti.
Pajuoja ym. saavat syyttää itseään. Kun valvoja viranomainen saattaa vain käsityksiään tahallaan normeja rikkoneiden virkamiesten tietoon, muutosta on turha odottaa. Muutoinkin valvojat virastot askartelevat pikku nippeleiden parissa, eivätkä halua puuttua isoihin asioihin.
Suomessa edelleenkin otetaan rikosperusteella kiinni ajosta tavattuja törkeästä rattijuopumuksesta epäiltyjä henkilöistä. Kyse on siis selvistä laittomista vapaudenriistoista. Tästä huolimatta Pajunoja polttaa ruutia pikkuseikkoihin moittiessaan, että käsinkirjoitettu ruutupaperi ei riitä ilmoitukseksi toimitetusta kotisetsinnästä.
Sari (tj) ja Tapio (tja) tuskin lähtevät valehtelemaan tällä tamperelaiselle asianajajalle tekemästään tarjouksesta. Eri asia on, lähteekö kukaan selvittämään asiaa. Tässä kun on kyse jostain isommasta kuin väärällä fontilla kirjoitetusta ruutupaperista.
No, iso etuuksia ainaskin Askolle tarjottiin!
Alla sitaateissa IL:n uutinen. Teuvo Hakkarainen on selvästi epäillyt, että joku poliisimies olisi urkkinut hänen tietonsa poliisiasiaintietojärjestelmästä ja välittänyt ne Seiskalle. On notorisesti totta, että poliisi vuotaa salassa pidettäviä tietoja tiedotusvälineille.
Kyse on selvästi poliisirikosväitteestä. Poliisi ei ole itse toimivaltainen tekemään päätöstä tämän tyyppisessä asiassa. Taas meni mönkään, mutta mitä sillä on väliä, koska Teuvo on muutoinkin häirikkö.
"Helsingin poliisin talousrikosyksikkö on vahvistanut asian lehdelle.
- Poliisin mielestä asiassa ei ole syytä epäillä rikosta, rikoskomisario Sampo Suomala perustelee.
Hakkarainen on halunnut poliisin selvittävän, miten lehti on saanut tiedon hänen ylinopeussakostaan. Tiedot olivat hänen mukaansa niin täsmälliset, että niiden on oltava peräisin poliisin tietojärjestelmistä."
Tuohan oli vain poliisin kommentti asiassa. Jos epäilee poliisin tekemään rikosta,olisi tehtävä rikosilmoitus syyttäjälle.
Jos epäilee, että poliisi on tehnyt rikoksen, voi ilmoituksen tehdä syyttäjälle tai poliisille.
Poliisilla itsellään ei ole toimivaltaan ratkaista kysymystä esitutkinnan käynnistämisestä, vaan sen tulee siirtää asia syyttäjän ratkaistavaksi.
Eli kyllä tämä on vähän poskelleen mennyt.
Riippuu siitä, miten Teukka on viestinsä poliisille muotoillut. Eihän poliisi hevin tulkitse sille lähetettyjä kirjoituksia itseään vastaan tehdyksi rikosilmoitukseksi. Mutta entä jos Seiska tai joku muu on löytänyt Teuvon tiedot hänen ryyppyreissun jälkeen kateisiin jääneestä asiakirjasalkustaan?
Jos Blogistin otsikossa esittämään kysymykseen vastataan myöntävästi, niin jatkokysymyksenä voitaisiin pohtia, onko tällainen menettely kenties joissain tapauksissa (ja jos niin minkälaisissa) hyväksyttävää.
Ongelma Suomessa vaikuttaisi olevan lainsäätäjän hitaus ja välillä erikoisenakin pidettävät ratkaisut sekä tiukka legalismin perintö. Yhdistelmä voi tuntua turhauttavalta eikä lopputulos välttämättä vastaa sitä, mikä koetaan oikeudenmukaiseksi. Rikollisuudesta on tullut ammattimaisempaa. Järjestäytynyt rikollisuus osaa myös hyödyntää varsin tehokkaasti mm. erilaiset ihmisoikeudet.
Poliisin keinovalikoimaa ollaan tiettävästi lisäämässä myös oikeudenkäymiskaaren todistelua koskevien säännösten uudistamisen yhteydessä. Toimikunta ei vielä tietääkseni ole antanut mietintöään, mutta uskoisin ehdotuksen mahdollistavan anonyymin todistelun. Tätä voitaneen hyödyntää myös peitepoliisitoiminnassa.
Kummallista! Kun KRP halusi suojella ja myös suojeli asianajajaa ja asianajaja suostui suojeluun ja antoi asentaa turvalaitteita kotiinsa jne., poliisi saakin nyt asianajajalta kovat moitteet "vakoilusta" tai jostakin sellaisesta! Eikö asianajaja ole voinut nyt jälkikäteen selvittää, mitä nuo laitteet oikein olivat ja ovat, kun ne ovat edelleen advokaatin seinillä? Vaikuttaako asianajajan väite ja kertomus poliisin tarjouksesta ja "kaupankäynnistä" ja sen ällistyttävistä ehdoista näissä olosuhteissa uskottavalta? Väite on niin paksu, että poliisi tuskin on voinut tuollaista tarjousta esittää, ellei se sitten ole pitänyt advokaattia hieman yksinkertaisena.
EIT:ssa on paraikaa kommentointivaiheessa 8 suomalaista tapausta, joissa kyse on poliisin suorittamien kotietsintöjen menettelytavoista (Art.8)ja oikeussuojakeinojen mahdollisista puutteesta (Art 13).
Anu Suomela
Maallikosta erikoiselta tuntuu se, että
viranomaisen lainvastaisella keinolla saamaa tietoa ei oteta oikeudenkäynnissä huomioon faktana, vaikka tiedon todenperäisyydestä ei ole epäilystä.
Mediassa kerrotussa tapauksessa verotarkastajat olivat käyttäneet verovelvollista koskevan oikeudenkäynnin asiakirjoissa olevaa tietoa verotarkastuskertomuksessa. Oikeudenkäyntiasiakirjat olivat sinänsä julkisia, mutta kyseinen tieto oli saatu ulkomailta, muistaakseni Sveitsistä, jossa tieto kuului pankkisalaisuuden piiriin. Suomen rikospoliisi oli saanut tiedon valtiosopimuksen nojalla, joka esti tiedon käytän muuhun tarkoitukseen.
Ko. tiedon perusteella verotarkastajat esittivät jälkiverotusta, joka toimitettiin. Verovalitusprosessissa KHO kumosi verotuksen, koska se perustui väärällä tavalla saatuun tietoon. Verotarkastajat tuomittiin rikosoikeudenkäynnissä sakkoon. Maallikon on helppo ymmärtää sakko, mutta se, että jotain tosiseikkaa ei katsota olevan olemassa, jos tieto siitä on saatu valtiosopimuksen vastaisesti rasittaa juridisesti kehittymättömiä kaivoja. Päätös voidaan nähdä tukevan Suomen luotettavuutta valtioiden välisen sopimuksen osapuolena. Juristille asiassa ei ehkä ole mitään ihmettelemistä. Eräs hallinto-oikeuden tuomari sanoi vähän kyynisen oloisesti, että totuutta tärkeämpää on päätöksenteon kulku prosessuaalisesti oikein.
Poliisihallitus on kirjannut yhdeksi tavoitteekseen, että Suomen poliisi on Euroopan johtava rikoksentorjuja vuonna 2014.
Liekö tuossa yksi syy mm. Silminnäkijä-ohjelmassa esiin tuotuihin laittomiin menetelmiin.
Tavoite näyttää käytettävien menetelmien johdosta pakenevan yhä kauemmaksi.
Se, että huumausainerikoksista ei saada tuomiolle isoja tekijöitä, ei voi olla herättämättä erinäisiä ajatuksia.
Toimivatko päätekijät sellaisella sektorilla, johon kohdistuvat tutkinnat lopetetaan alkuunsa?
Pohjimmiltaan kyse on siitä, että poliisi käyttää hyväkseen ja myös hankkii laittomasti saamiaan tietoja omassa toiminnassaan. Tiedot eivät ole edes vääriä, vaan ne on saatu väärässä järjestyksessä.
Samalla tavalla voidaan kysyä, onko tuomioistuimella oikeus hankkia käsittelemäänsä asiaan prosessin ulkopuolelta tietoa, käyttää sitä päätöksensä perusteluissa jättämällä asianosaisia kuulematta asiasta.
Hihhuli- ja vapaamuuraripiireissä liikkuville tuomareille tällaistä tietoa varmastikin kertyy. Syyttäjä tuttavani kertoi minulle ihmetelleensä, mistä tietty tuomarikaksikko ammensi päätöksiinsä sellaisia faktoja, jotka olivat syyttäjälle tuntemattomia.
Asiaa vuosia ihmetelleenä minulle selvisi sittemin mainittujen tuomarien hihhuliyhteys. Sieltähän se tieto sitten näyttikin olevan peräisin.
Mikko Marttila: " onko tällainen menettely kenties joissain tapauksissa (ja jos niin minkälaisissa) hyväksyttävää.
Ongelma Suomessa vaikuttaisi olevan lainsäätäjän hitaus ja välillä erikoisenakin pidettävät ratkaisut sekä tiukka legalismin perintö. Yhdistelmä voi tuntua turhauttavalta eikä lopputulos välttämättä vastaa sitä, mikä koetaan oikeudenmukaiseksi. Rikollisuudesta on tullut ammattimaisempaa. Järjestäytynyt rikollisuus osaa myös hyödyntää varsin tehokkaasti mm. erilaiset ihmisoikeudet."
Jos Marttilan ajattelutapaa viedään pidemmälle, niin ns vesikäsittely (waterboarding, joka siis USA:n OM:n mukaan ei ole kidutusta) olisi varmaankin tehokas tapa "kehittää" ammattirikollisuuden tutkimista. Lisäksi säästyisi yhteiskunnan rahaa...
Lähtökohtaisesti kaikkia, niin syylliseksi epäiltyjä kuin uhrejakin pitää kohdella lakien mukaan ja turvata heidän oikeutensa.
Tuntuu kuitenkin siltä, että ylimmille laillisuusvalvojille on tärkeämpää turvata rikoksesta epäillyn kuin rikoksen kohteeksi joutuneen oikeudet.
Esimerkiksi työpaikoillaan epäasiallisesti ja syrjivästi kohdellut eivät voi valittaa heitä koskevista työsuojeluviranomaisessa tehdyistä ratkaisuista, vaikka kysymyksessä on perustuslain 21 §:n tarkoittamat oikeuksia ja velvollisuuksia koskevat asiat.
Siis heiltä estetään pääsy tuomioistuimeen, vaikka se on sekä perusoikeus että ihmisoikeus tuollaisissa asioissa.
Miksi ylimmät laillisuusvalvojat eivät anna ratkaisua työsuojeluviranomaisen lainvastaista menettelyä koskevista kanteluista?
Miten se olisi maallikolle vaikea ymmärtää, että verottajan rikollisella tai valtiosopimuksen vastaisella toiminnalla saama hyöty katsottaisiin verottajan ja valtion tappioksi? Ei valtion pidä mennä tekemään sopimuksia, joita yksi valtion laitos tulee rikkomaan tiedon olemassaolon nojalla.
Valtiosopimuksen noudattaminen tai noudattamatta jättäminen ei ole viranomaisratkaisu, vaan linjapäätös, joka kuuluu valtiopäiville ja valitun linjan noudattamista arvioidaan oikeudessa, kuten nyt on tapahtunut.
Silminnäkijä-ohjelman reaktiot mediassa ovat olleet kovin vaisuja. Johtuneeko tämä samaan aikaan TV:ssä olleesta puoluejohtajien vaalikeskustelusta vai mistä, esim. toimittaja Matts Dumellin persoonasta? Ohjelmaa näkyy käsitellyn ainoastaan Ilta-Sanomissa. Advokaatin ostotarjouksesta mahdollisesti epäilty Itä-Suomen rikosylikomisario - nimeä ei ole mainittu - sanoo, että jos epäily kohdistuu häneen ja siitä tullaan kysymään, hän vastaa laillisuusvalvojille.
Mutta eteneekö asia koskaan oikeuskanslerin tai oikeusasiamiehen tutkittavaksi? Suomessa on totuttu siihen, että nämä ylimmät laillisuusvalvojat ovat yleensä aina hiiren hiljaa eivätkä tee mitään, jos jotain tällaista todella vakavaa lainrikkomista väitetään tapahtuneen ja siitä kerrotaan mediassa. Asia pitää siis viedä eli siitä pitää kannella laillisuusvalvojille, ei se sinne itsestään etene!
Miksi ko. advokaatti ei sitten ole vienyt asiaa eteenpäin, vaikka väitetystä ostotarjotuksesta on kulunut jo kaksi vuotta? Asia on kuulemma kyllä "kaivertanut", advokaatin mieltä, mutta hän avautui siitä vasta nyt toimittaja Dumellille, ei laillisuusvalvojille.
Poliisiylijohtaja Mikko Paatero sanoo hänelle tyypilliseen tapaan, että "kyllä varmaan" asia antaa aihetta "johonkin". Se, antaako asia eli ko. väite aihetta "johonkin", ratkeaa kuulemma "lähipäivinä". Veikkaan, että Paatero päätyy, tai on jo käytännössä päätynyt, siihen, että väite ei anna aihetta mihinkään.
Em. komisario ei välttämättä edes vastaa Paaterolle, koska hänhän sanoo nimenomaisesti vastaavansa vain laillisuusvalvojille.
Meillähän on tällä alalla hyvin organisoitu ja tehokas HV-verkosto eli Poliisi-lehdistö -kerho, joka valvoo, ettei poliisin hämäriin toimiin juurikaan mediassa puututa. Poliisi vuotaa tietoja tietyistä tutkinnassa olevista tapauksista ja tietyistä rikosepäilyistä ja epäillyistä henkilöistä tietyille lehtimiehille sitä vastaan, että lehdistö on hissukseen, jos poliisin väitetään menettelevän laittomasti.
Jarkko Sipilä totesi blogijutun 653 (Virkamiehen irtisanominen) kommentissaan, että "tapaus on oiva yleisoppitunti. Älä laita sähköpostia pomolle, vaan ota yhteyttä tiedotusvälineeseen".
Silminnäkijän advokaatti on nähtävästi turvautunut juuri tähän metodiin: hän ei ole kannellut laillisuusvalvojille, vaan otti yhteyttä tiedotusvälineeseen. Näin hän hankki julkisuutta, millä on merkitystä uralla menestymisen kannalta.
Mikä tässä nyt ole laitonta. Itse en ymmärrä. Silminnäkijässä haastateltu AA Perovuo selvitti laillisuusperiaatteesta totesi sellaisten menetelmien olevan kiellettyjä, joita laki ei tunne.
Niinhän se on, jos puututaan ihmisten oikeuksiin. Mutta kenen oikeuksiin tässä oikein ollaan puututta? Ei kenenkään. Todistajansuojelua tehdään osin poliisilain ja osin tapaoikeuden perusteella. Pitäisikö ihmisten hengen ja terveyden suojeleminen lopettaa vain siksi, että asiasta ei ole olemassa lainsäädäntöä. Tuskin kukaan on tätä mieltä.
Toki laki tarvitaan. Siitä kaikki ovat yksimielisiä.
Poliisi ilmoitti tamperelaiselle AA:lle, että tarvittaessa tätä suojellaan, mikäli hän haluaa auttaa poliisia vakavan rikollisuuden selvittämisessä. Mikä tässä nyt on laitonta?
Poliisi oli jo ottanut asianajajan ja hänen perheensä suojelukseen advokaatin suostumuksella, tässä tarkoituksessa mm. hänen asuntoonsa oli asennettu turvakameroita, joita mies Silminnäkijässä auliisti esitteli. Se, miksi suojelu oli aloitettu, ei tv-ohjelmasta oikein selvinnyt. Ehkä mies oli kertonut poliisille joitakin tietoja, jotka eivät kenties juttuun liittyneitä muita "konnia" oikein miellyttäneet. Asianajaja oli itsekin ollut epäiltynä ja syytteessä huumerikoksesta, mutta syyte oli hylätty. Nyt poliisi oli ilmeisesti valmis laajentamaan suojeluaan sitä vastaan, että asianajajaja olisi paljastanut poliisille myös advokaatin omaa päämiestä koskevia tietoja, mihin tämä ei ollut kuitenkaan suostunut. Oliko kyseessä kenties väärinkäsitys, jonkinlainen testi vai todellinen ostoyritys? Tarkempien tietojen puuttuessa tätä voidaan vain arvailla.
Tamperalaisadvokaatti selittää nyt asiaa omassa blogissaan, joka löytyy osoitteesta www.askokeranen.fi
Nelosen uutiset: Syyttömille vangituille ja pidätetyille valtion varoista maksetut korvaukset kasvaneet huimasti
Katso uutisesta http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012102716256172_uu.shtml
Vai että vesi vanhin voitehista. Anonyymi vei siellä nyt ajattelutapaa pidemmälle melkoisella harppauksella.
Tuntuu kummalliselta, että joensuulainen komisario pystyisi yksin päättämään Silminnäkijä-ohjelmassa kuvatunlaisen suojeluohjelman toteuttamisesta ja valtion taloudellisesta vastuusta vuosikymmeniksi.
Ehei, kyllä valtuudet täytyy tulla korkeammalta, poliisiylijohdolta tai vieläkin ylempää sisä- tai oikeusministeriöstä.
Mikähän mahtanee olla Suomi-nimisen oikeusvaltion todellinen tila tällä hetkellä?
Lähetä kommentti