981. KKO 2015:82. Rikostuomion oikeusvoima; ne bis in idem

1. Tuomion oikeusvoimalla, josta ennakkopäätöksessä KKO 2015:82 on kysymys, tarkoitetaan sitä, että lainvoimaisella tuomiolla ratkaistua asiaa ei saa ottaa uudessa oikeudenkäynnissä tutkittavaksi. Ts. sama asia ei voi johtaa kahteen eri käsittelyyn. 

2. Tällöin on kyse tarkemmin sanottuna tuomion negatiivisesta oikeusvoimasta (tai oikeusvoimavaikutuksesta, res judicata), joka estää saman asian uudellen tutkinnan. Tämä oikeusvoimavaikutus, josta käytetään esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuissa nimitystä ne bis in idem -kielto ("ei kahdesti samassa asiassa") on vallalla sekä siviili- että rikosprosessissa.

3. Tuomion positiivisella oikeusvoimavalla puolestaan tarkoitetaan sitä, että aiemmin annettu lainvoimainen tuomio on pantava myöhemmässä oikeudenkäynnissä annettavan tuomion perustaksi (oikeustosiseikkana) asiaa uudelleen tutkimatta, jos aiemmassa tuomiossa ratkaistu kysymys on myöhemmässä oikeudenkäynnissä ennakkokysymyksenä. Positiiivinen oikeusvoima liittyy lähinnä vain riita-asioissa annettaviin tuomioihin. 

4. Ennakkopäätöksenä julkaistun ratkaisun KKO 2015:82 otsikossa on mainittu ainoastaan kaksi asia- tai hakusanaa, eli ne bis in idem ja asevelvollisuudesta kieltäytyminen. Suomalaisessa oikeuskirjallisuudessa nimikkeet res judicata ja ne bis in idem on toki tunnettu jo yli 150 vuotta, kuten esimerkiksi R.A.Wreden, joka pidetään Suomen prosessioikeuden isänä,  ja Tauno Tirkkosen oppikirjoista hyvin ilmenee. He ja monet muut prosessualistit puhuvat kuitenkin oikeusvoimasta (res judicata).

5. Tauno Tirkkonen väitteli vuonna 1933 oikeustieteen tohtoriksi tutkimuksellaan, jonka pääotsikkona on ytimekkäästi "Oikeusvoimasta"; väitöskirja koskee yksinomaan siviiliprosessia. Olisi ollut suotavaa, että korkein oikeus olisi maininnut ennakkopäätöksen otsikossa asiasanana myös käsitteen "rikostuomion oikeusvoima", sillä siitähän tapauksessa on selvällä suomen kielellä ilmaistuna kysymys. Hakusanana olisi tullut mainita myös sana prosessinedellytys, joka tapauksessa puuttui. 

6. Todettakoon tässäkin yhteydessä, ettei korkein oikeus viitannut nytkään perusteluissaan kertaakaan oikeuskirjalisuudessa esitettyihin kannanottoihin, vaikka syytä olisi toki ollut. Korkeimman oikeuden esittämät oikeusvoimaa koskevat yleiset kannanotot on nimittäin kerrottu oikeuskirjallisuudessa jo aikoja sitten ja vieläpä useita kertaa. Mutta se oikeuskulttuuri, se oikeuskulttuuri, siis oikeastaan sen vajavaisuus. Perustelujen valossa vaikuttaa siltä, että muuan venäläinen herra nimeltään Zolotukhin on ottanut oikeuslähteenä esimerkiksi Tauno Tirkkosesta oikean selkävoiton. Niin ihastunut korkein oikeus nimittäin tuntuu olevan hänen "tapauksestaan".

7. Mutta menkäämme päivän "epistolatekstiin" eli ratkaisuun KKO 2015:82, jonka korkein oikeus antoi tänään. Siinä on - jälleen kerran - kysymys puhtaasti prosessoikeudellisesta tapauksesta. Mutta sellaisista asioista ja tapauksista on ollut kysymys myös ratkaisuissa KKO 2015:75, 2015:76, 2015:77, 2015:78, 2015:79, 2015:80 ja 2015:81 selostetuissa tapauksissa. Siis perä perää kahdeksan (8) prosessioikeudellista ennakkopäätöstä noin 2-3 viikon aikana! Mistä näitä oikein putkahtaa koko ajan "korkkiin"? Mikä oudointa, kaikki em. tapaukset on ratkaistu alemmissa oikeusasteissa, siis käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa (yksi maaoikeudessa) toisin kuin KKO on sittemmin tehnyt, siis yksinkertaisesti väärin, jos sellaista sanontaa sallitaan  käyttää. Missä ihmeessä luuraa tuomioistuinten prosessioikeudellinen taito ja osaaminen? Sen suhteen tilanne näyttää varsin pahalta.

KKO 2015:82

8. Yksi kannetta ja syytettä koskeva ehdoton prosessinedellytys (oikeudenkäyntiedellytys) on, että sama asia ei saa olla lainvoimaisesti jo aiemmin ratkaistu. Edellytyksen ehdottomuus tarkoittaa sitä, että tuomioistuimen tulee ottaa edellytys viran puolesta (ex officio) huomioon, vaikka asianosainen (vastaaja) ei olisi tehnyt väitettä edellytyksen puuttumisesta. 

9. Näin on tapahtunut ratkaisussa 2015:82, sillä kuten korkeimman oikeuden perustelujen kappaleesta 11 ilmenee, valittaja A ei ollut esittänyt oikeusvoimaa koskevaa väitettä yhdessäkään oikeusasteessa, ei käräjäoikeudessa, ei hovioikeudessa eikä edes korkeimmassa oikeudessa. Korkein oikeus on "tarttunut" edellytykseen ja sen puutteeseen omasta aloitteestaan. 

10. Tapauksessa Kanta-Hämeen käräjäoikeus oli ensin vuonna 2010 lainvoiman saaneella tuomiolla hylännyt syyttäjän A:ta vastaan nostaman syytteen asevelvollisuudesta kieltäytymisestä. Käräjäoikeus oli katsonut, että Jehovan todistajana A olisi oikea-aikaisella hakemuksella saanut lykkäystä asevelvollisuuden suorittamisesta ja että A oli erehdyksen vuoksi jättänyt tekemättä lykkäyshakemuksen ennen laissa (ns. vapautuslaki) säädetyn 25-vuoden ikärajan täyttymistä; A oli hakenut ensimmäisen kerran lykkäystä Jehovan todistajajiin kuulumisen perustella vasta 26 vuotta täytettyään. Käräjäoikeuden perustelujen mukaan A ei ollut tahallisesti ilman syytä kieltäytynyt asevelvollisuuden suorittamisesta ja hylkäsi tällä perusteella syyteen.

11. Vuonna 2011 A oli määrätty uudelleen aseellisen palvelukseen Panssariprikaatissa, jolloin hän oli palveluspaikkaansa saapuessaan kieltäytynyt jälleen palvelusta suorittamasta vedoten jäsenyyteensä Jehovan todistajissa. Syyttäjä nosti A:ta vastaan uuden syytteen asevelvollisuudesta kieltäytymisestä (AsevelvollisuusL 118 §). A vetosi samoihin seikkoihin kuin oli tehnyt jo vuonna 2010. Kanta-Hämeen käräjäoikeus tutki syytteen, koska kysymys oli uudesta kieltäytymisestä, mutta hylkäsi sen (perustelujen kappale 9). Helsingin hovioikeus, jonne syyttäjä valitti, sen sijaan tuomitsi A:n asevelvollisuudesta kieltäytymisestä 172 päiväksi vankeuteen (kappale 10).

12. Korkein oikeus, jonne A valitti,  puolestaan katsoi, että molemmat syytteet, jotka oli siis nostettu vuosina 2010 ja 2011, perustuivat olennaisilta osin samoihin seikkoihin eli samaan tekoon, jolloin käräjäoikeuden 2010 antama lainvoimaisen tuomion oikeusvoima ne bis in idem -säännön mukaisesti esti jälkimmäisen eli uuden syytteen tutkimisen. Korkein oikeus kumosi hovioikeuden tuomion ja vapautti A:n hänelle tuomitusta rangaistuksesta.

13. Oliko uudessa syytteessä kyse samasta teosta (asiasta), josta A oli vuonna 2010 annettulla käräjäoikeuden tuomiolla jo vapautettu? Korkeimman oikeuden mukaan oli, mutta oliko sittenkään? Vastakkaista mielipidettäkin voidaan nimittäin pätevin syin ja perustein puoltaa. Näyttäisi siltä, että korkeimman oikeuden kanta perustuu paljon tai ainakin lähinnä kohtuussyihin eli siihen, että olisi kohtuutonta, jos Jehovan todistajiin kuuluva A olisi joutunut suorittamaan pitkähkön vankeusrangaistuksen, josta kaikki muut samaan uskontokuntaan kuuluvat vapautuslain nojalla vapautuvat helposti, jos vain ovat huomanneet pyytää lykkäystä asevelvollisuuden suorittamisesta ennen kuin ovat täyttäneet 25 vuotta.

14. Tapauksessa on ainakin kolme vahvaa tosiseikkaa eli perustetta, joiden osalta syytteessä kuvatut teot eroavat toisistaan. Ensiksi A:n syyksi väitettyjen rikosten tekoajat ovat erilaiset ja niiden välillä on kulunut aikaa reilu puolitoista vuotta. Toiseksi tapauksessa on kyse myös kahdesta eri ja myös eri vuosina annetuista palvelukseenastumismääräyksestä, joita A oli syytteiden mukaan rikkonut. Kolmanneksi A:n syyksi jälkimmäisessä syytteessä mainittu teko on edellyttänyt häneltä uutta arviointia ja päätöksentekoa. Nämä seikat puoltavat vahvasti sitä, että kysymyksessä on ollut kaksi eri tekoa ja asiaa, jolloin ne bis in idem -sääntö ei tule sovellettavaksi.

15. Korkein oikeus on päätynyt toisenlaiseen kantaan vain sillä perusteella, että A:n motiivi oli ollut molemmilla kerroilla sama eli se, ettei hän voinut eikä hänen olisi tarvinnut astua aseeelliseen palvelukseen eikä suorittaa edes siviilipalvelua, jos hän olisi huomannut kutsuntatilaisuuteen tullessaan hakea Jehovan todistajiin kuulumisen perusteella lykkäystä palvelukseen ennen kuin hän täytti 25. Tätä A ei ollut huomannut tehdä, mikä johtui A:n mukaan erehdyksestä. Korkein oikeus katsoi, että tämä seikka eli A:n mainitsema erehdys ja siihen perustuva käsitys tahallisuuden puuttumisesta oli ratkaistu jo käräjäoikeuden 2010 antamalla lainvoiman saaneella tuomiolla. 

16. Kuten sanottu, asiasta voidaan olla eri mieltä ja katsoa, että konkreettiset oikeustosiseikat, eli 1) eri teko, 2) erilaiset ja eri aikoina annetut palvelusmääräykset ja 3) A:n kaksi eri harkintaan perustuneet kieltäytymiset ovat konstituoineet kaksi eri tekoa myös harkittaessa esillä olevaa oikeusvoimakysymystä eli ne bis in idem -säännön soveltamista. Korkeimman oikeuden näkökanta perustuu lähinnä vain puolustukseen väittämään erehdykseen ja siitä johdettuun tahallisuuden puuttumiseen. A oli kuitenkin tahallaan jättänyt noudattamatta kahta eri palvelukseensaapumismääräystä.

17. Korkeimman oikeuden voidaan sanoa ratkaisseen tapauksen kohtuullisuuden ja jonkinlaisen yhdenvertaisuuden perusteella. Kyse on ollut siitä, että A on haluttu uskonnollisen vakaumuksensa armahtaa suhteellisen ankaran ehdottoman eli noin puolen vuoden pituisen vankeusrangaistuksen suorittamisesta. Kohtuullinen ja inhimillinen lopputulos näyttää ratkaisseen korkeimman oikeuden omaksuman kannan oikeusvoimakysymyksessä. Ensin on päätetty lopputuloksesta eli siitä, ettei syytettä voida ko. olosuhteissa hyväksyä ja vasta tämän jälkeen ryhdytty pohtimaan, mitkä voisivat olla päätöksen perustelut, syytteen hylkääminen vai sen tutkimatta jättäminen oikeusvoiman perusteella.

18. Yhtä lailla inhimilliseen ja kohtuulliseen lopputulokseen olisi päädytty, jos korkein oikeus olisi omaksunut käräjäoikeuden puheenjohtajana toimineen laamanni Juhani Hirvosen (1947-2013) mielipiteen. Juhani Hirvonen oli arvostettu tuomari ja prosessioikeuden asiantuntija; hänellä oli OM:n lainsäädäntöneuvoksena ratkaiseva osuus riita-asiain oikeudenkäynnin uudistamisessa ja ROL:a koskevan ehdotuksen ja hallituksen esitysluonnoksen hän taisi tehdä yksinään. Hirvosen johtama käräjäoikeus otti 2011 uuden syytteen tutkittavaksi, koska asiassa oli, niin kuin tietenkin olikin, kysymys A:n "uuudesta kieltäytymisestä" (perustelujen kappale 9). Hän kuitenkin hylkäsi syytteen aiemmin annetun ja lainvoiman saaneen tuomion  vahvan todistusvaikutuksen perusteella; ei siis tuomion positiivisen oikeusvoiman nojalla. Tämä näkyy selvästi käräjäoikeuden tuomion perusteluista. Oikea ratkaisu Hirvoselta, ilman muuta.

19. Lisäys 12.11. - Ylen Hämeen aluetoimituksen 12.11. julkaiseman uutisen mukaan A joutui suorittamaan hovioikeuden hänelle tuomitseman vankeusrangaistuksen. Korkeimman oikeuden ratkaisu tuli siis A:n kannalta myöhään.  Hovioikeuden tuomio on annettu 1.2.2013, mutta korkein oikeus ratkaisi asian vasta 11.11.2015 antamallaan päätöksellä, jolloin hovioikeuden tuomiosta oli kulunut siis hieman yli 2,5 vuotta. Korkeimman oikeuden ratkaisuista ei ilmene, oliko A pyytänyt valituksessaan hovioikeuden tuomitseman vankeusrangaistuksen täytäntöönpanon keskeyttämistä. Todennäköisesti oli, mutta pyyntöön ei ole suostuttu.