maanantai 1. helmikuuta 2016

1000. Joku tolkku!

1. Kielenkäyttöön ilmaantuu uudissanoja harva se viikko. Tämä koskee etenkin politiikan kieltä. Uuden SSS-hallituksen syntymisen myötä meille ovat tulleet tutuiksi pääministeri Juha Sipilän käyttöön ottamat verbit vatuloida, jappastella ja iteroida ja substantiivit vatulointi, jappastelu ja iterointi. Sipilän hallituksen valmistelema pakkolait ovat suomalaisille pelottavan tuttu sana.

2. Juha Sipilä aloitti oman jargoninsa viljelyn ennen huhtikuun 2015 eduskuntavaaleja. Hän toi politiikan kielenkäyttöön sanan kakkara, jota hän käytti havainnollistaakseen Suomen kehitysvajetta, eli sitä, miten julkiset menot nykyisin ylittävät veroilla ja maksuilla kerättävät tulot. Sipilä esitteli varerinpalasesta kotonaan näpräilemäänsä kakkara-häkkärää television vaaliohjelmissa. Se oli hieman samanlainen populistinen tempppu kuin Martti Ahtisaaren ja Ove Rehnin välinen karjalanpiirakan rypytystä koskenut tv-kisa vuoden 1994 presidentinvaalien alla.

3. Timo Soinin viljelemistä uudissanoista ja hokemista (soinismeista) ovat tulleet tutuiksi sanat jytky, ploki sekä sanonta "ei siittä mihkään päästä". Alexander Stubb puolestaan tullaan muistamaan sanasta pointti ("täs on kolme pointtii") ja kenties myös hänen sote-uudistuksen yhteydessä käyttämänsä sivistyssana agnostinen. Vm. sanalla Stubb tarkoitti sitä, ettei kokoomukselle ole oleellista, järjestetäänkö sosiaai- ja terveyspalvelut maakunta- vai kuntayhtymäpohjalta.

4. Viime viikonvaihteessa kielenkäyttöömme putkahti sana tolkku ja siitä muodostettu sanonta tolkun ihmiset. Lauantaina kello 15.34 presidentti Sauli Niinistö  jakoi Facebook-sivuillaan kirjailija Jyri Paretskon Iisalmen Sanomissa 28.1. otsikolla Tolkun ihmiset - julkaistun kolumnin, joka käsittelee lähinnä maahanmuuttoa. Vähän myöhemmin Sauli jakoi linkin Paretskoin tekstiin myös Twitterissä. Kun vielä maahanmuuttokeskustelussa aiemmin "kunnostautunut" Teemu Selänne hehkutti Paretskoin kirjoitusta - siinä sivussa tietenkin myös Sauli Niinistöä - oli uusi kohujuttu valmis. Paretskoin kirjoitus samoin kuin Salen ja Teemun sitä koskevat kehut  levisivät  somessa pikavauhdilla. Paretskoi kehui kirjoituksessaa myös Teemu Selännettä. "Tolkun ihminen tekee niin kuin Teemu Selänne ja tuomitsee rasisimin yksiselitteisesti". 

Paretskoi: Tolkun ihmiset

5. Onhan tuo toki aivan tolkullinen (kohtuullisen hyvä) kirjoitus. Sanapari tolkun ihmiset esiintyy tekstissä peräti 23 kertaa. Luulisi sanoman siitä, mitä kirjalilja tarkoittaa ja edellyttää tolkun ihmisiltä, menevän perille! Kukaties hieman vähempikin tolkuttaminen (tolkutus) olisi kuitenkin riittänyt. Onko noin vahvassa tolkutuksessa enää mitään tolkkua? Mutta presidenttiin Parenskoi tyyli upposi oitis ja hän myös soitti kirjalijalle, joka oli pressalta puhelun saadessaan ravintolassa Nilsiän Tahkolla. Selvää lienee, että Niinistö esitti puhelimessa Paretskoille myös alustavan kutsun saapua Linnan juhliin 6.12. 

6. Sauli Niinistön vanavedessä myös monet muut poliittiset päättäjät samoin kuin ay-pomot, viihdetaiteilijat ja jopa TV1:n aamulähetyksen jälkihien väki ovat alkaneet kilvan käyttää tolkku -sanaa puheissaan. Pääministerin haastattelutunnilla eilen ääneen päässet toimittajat hokivat tuon tuostakin tolkku -sanaa.

7. SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly otti heti eli tarkemmin sanottuna 31.1. klo 14.08 tolkku -sanan käyttöön kehaistessaan Juha Sipilän ilmoitusta "pakkolakien" eli kilpailukykypaketin valmistelun keskeytystä; Lylyn mukaan kyseessä on "tolkku päätös". Lylyn olisi voinut käyttää adjektiivia "tolkullinen", mutta hänen lausahduksestaan näkyy, miten tiettyä uustrendikästä sanaa voidaan käyttää sekä verbinä että substantiivina. Lyly ei halunnut sanoa, että Sipilän ilmaisema kanta oli "järkevä", sillä ko. sana olisi näet saattanut tuntua kohtuuttoman lipevältä ja ay-kenttäväen piirissä jopa hieman uskaliaalta kannanotolta.

8. Tolkku ei itse asiassa ole mikään uudissana, Kotimaisten kielten keskuksen (Kotuksen) mukaan sitä on käytetty suomen kielessä jo reilut 200 vuotta. Tolkku tulee venäjän sanasta tolk, jolla on sama merkitys kuin suomen kielen sanoilla järki, äly, kohtuus, ymmärrys tai vaikkapa roti. Nykysuomen sanakirja on sanojen tolkku, tolkullinen, tolkuta ja tolkuton kohdalla lähes pullollaan ko. sanoista muodostuvia sanontoja. Tuttuja sanontoja ovat esimerkiksi ilmaisut "tolkku kokonaan pois",  "menettää tolkkunsa", "tulla tolkkuihinsa", "Kallen puheista ei saa mitään tolkkua", "tolkun mies" ja "joku tolkku pitää toki olla".

9. Nyt sana tolkku on herännyt ikään kuin uudelleen henkiin, kun presidentti Niinistö ja Teemu Selänne ovat tarttuneet siihen Paretskoin kolumnin innoittamana. Niinistö ja Selänne ovat sen verran tolkun miehiä, että he eivät innostu kehumaan kolumnistia tai kirjailijaa, joka puhuu tolkun ihmisten sijasta järkevistä tai älykkäistä ihmisistä, sellaiset sanaparit eivät herätä julkisuudessa huomiota. Tolkku on hieman samanlainen puolimukava kuin "mulkku", josta on väännetty jos jonkinlaisia sanontoja ja hokemia; "aika mulkku", "täysmulkku", "mulkku koko mies" jne.

10. Tolkku-sanaa arkikielessä esiintyy useammin sen vastakohtaa tarkoittava sana tolkuton, jonka synonyymejä ovat mm. sanat järjestön, sekava, mieletön ja päätös; tolkuton ehdotus, ajatus tai teko. Esimerkiksi sellaiset sanonnat kuten "tolkuttomasti humalasssa", "juoksenteli tolkuttomana sinne tänne", "on aivan tolkutonta vaatia, että",  "tolkuttoman kallis", "väkeä oli ihan tolkuttomasti" ovat tunnettuja.

11. Vilkaisu päivän uutisotsikoihin osoittaa, että sanaa tolkku tai sen vastakohtaa tolkuton voitaisiin käyttää useammin. Esimerkiksi tähän tapaan: "Sähköverkkoyhtiöt korottivat siirtohintojaan aivan tolkuttomasti", "Yritysten veronkierto, jota myös verosuunnitteluksi kutsutaan, on saanut jo tolkuttomat mittasuhteet", "Alkoholi Suomessa on tolkuttoman kallista", "Wilma Murton seiväshypyn ME-tulos on tolkuttoman kova", "Trumpista tolkun mies Valkoiseen taloon", "Pääministerin vatulointi kotitalon luovuttamisessa turvapaikanhakijoiden käyttöön on kestänyt tolkuttoman kauan", "Bloginpitäjä K:n omahyväisyys ja itsekehu on suorastaan tolkutonta", "Joku tolkku presidentin toki tulisi somen käytössä sentään säilyttää".

12. Sanontaa "vähän tolkkua" (pientä rajaa) voidaan käyttää monessa eri yhteydessä. Voidaan esimerkiksi toivoa, että blogin pitämisen tulisi pysyä kohtuuden rajoissa. Kyllä blogeillakin on sentään joku tolkku oltava! Tolkun ihminen ei sorru joka päivä toistuvaan  blogikirjoitteluun. 

31 kommenttia:

Strix Senex kirjoitti...

Nuo uudissanat taitavat olla uudissanoja lähinnä toimittajille, jotka tarvitsevat senttauksen aiheita. Niistä kun on niin helppoa saada päivittäiset palstamillimetrinsä täytettyä. Onhan se tietysti harmitonta kirjoittelua, mutta toisaalta myös jokseenkin tyhjänpäiväistä. Noista uudissanoista kun yksikään ei ole mikään uudissana, vaan kyllä ne on poimittu ihan tavallisesta arkisesta jokapäiväisestä kielenkäytöstä.

Anonyymi kirjoitti...

Lämpimät onnittelut blogistille! Tuhat blogia on kirjoitettu. Katsoin blogikirjan johdannosta,että ensimmäiset kirjoitukset ovat syntyneet jo elokuussa 2008, joten sitkeästä "sissistä" on kysymys. Useimmat kirjoitukset ovat käsitelleet eri oikeuksien,varsinkin KKO:n ratkaisuja. Tuskin kukaan on kirjoittanut niin perinpohjaisella ja usein asiallisen kriittisellä tavalla oikeuksien antamista ratkaisuista kuin Jyrki Virolainen. Hänellä on taito ja tahto kirjoittaa asian ydin. Usein juristit oikeuksissa puhuvat ja kirjoittavan "asian vierestä",mutta Virolaisella on kyky nähdä asian ydin ja panna se tekstin muotoon. Tämä on harvinainen kyky!
Kirjoitukset ovat antaneet uusia näkemyksiä moniin asioihin,joihin kukaan muu kuin Virolainen ei olisi kiinnittänyt huomiota. Voidaan sanoa,että ainakin yksityiselle alueelle moottoriajoneuvon parkkeeraamisen on Virolaisen ansiota. Myös Monet muut kirjoitukset ovat varmaan antaneet päättäjille eväitä ratkaisujen tekemisessä.
Voidaan siis sanoa,että myös blogikirjoituksilla on mahdollisuus saada muutoksia aikaan. Sen Jyrki Virolaisen kirjoitukset ovat osoittaneet.
Toivottavasti Virolainen näkee tolkkua jatkaa pohdiskelujaan blogien merkeissä,eikä hän toteuta "uhkaustaan" siitä,että blogien kirjoittamisessa ei ole mitään tolkkua.

Anonyymi kirjoitti...

Jyri Paretskoi on tolokun ihminen mm. todetessaan, ettei katupartioita tarvita turvallisuuden ylläpitämiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Kaikki kynnelle kykenevät haluavat nyt - Naisasialiike Unionia toki lukuun ottamatta - ilmoittautua tolkun ihmisiksi. Aina Teemu Selännettä myöten.

Paretskoi tosin sanoo kolumnissaan, että tolkun ihminen ei huutele netissä, koska se ei auta mitään. Twitterissä mesovalla Selänteellä on tältä kannalta tarkasteltuna vielä pitkä matka tolkun ihmiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Katupartioasiassa nyt myös Juha Sipilästä on tullut tolkun ihminen. Hän tuomitsi eilen Pääministerin haastattelutunnilla katupartiot yksiselitteiseesti.

Aikaisemmin Sipilä on pari kertaa kompuroinut katupartioita koskevissa lausunnoissaan, joita on voitu tulkita eri tavalla.

Anonyymi kirjoitti...

Harva se jaksaa tonni tolkulla bloggailla. Onnittelut!

Tarja Olkku kirjoitti...

Ihan jonnin joutavia pellejä nämä Sale ja Teemu kun lähtevät mokomaa tyhjän purkausta kehumaan.

Kyllä se nyt vaan on niin että suurin osa suomalaisista on rasisteja jos mittapuuna käytetään suvakkien kriteerejä.

Me emme hyväksy emmekä kaipaa tummahipiäisiä älämölöttäjiä tänne loisimaan ja kuppaamaan vuosisatojen aikana kuokittua ja muokattua maatamme.

Joku tolkku se on oltava tyhjän puhumisellakin.

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut blogistille tuhannesta bloggauksesta. Olen seurannut blogia aktiivisesti vuodesta 2012 ja ollut usein vaikuttunut sen tarjoamista tiedoista.

t. Entinen opiskelija

Anu Suomela kirjoitti...

Minua ihmetyttävät mm. termit "yhteiskuntasopimus" ja "kestävyysvaje". Eikö tuo sopimus historiallisesti tarkoita sitä, että kansa luovutti vallan keisarille. Tarkoittaako tuo nyt sitä, että kansan on annettava valta Sipilän hallitukselle? Aika erikoisesti naamioitu tavoite, josta ei ota selvää erkkikään.

En ole taloustieteilijä, mutta olen ymmärtänyt, että kestävyysvaje tarkoittaa yksinkertaisesti valtionvelkaa suhteessa bruttokansantuotteeseen. Monet professoritason asiantuntijat ovat olleet kovasti eri mieltä hallituksen väitteistä ja todenneet, että Suomen valtionvelka on aivan kohtuullinen.

Se mikä tässä on niin harmittavaista, on se, että uusilla termeillä hämärrytetään ihan tavallinen kaduntallaaja siitä, mistä todella on kyse. En tiedä onko tuo tarkoituksellista, vain onko kysymys siitä, että hallituksen sisälläkään ei ymmärretä mistä puhutaan.

Anu Suomela

Anonyymi kirjoitti...

Nuo merkitykset ovat pitkälti asiayhteyssidonnaisia. Yritin tolkuttaa... Älä aina tolkuta... viittaa toistuvaan saman asian kertaamiseen eli kohteen näkökulmasta jäkättämlseen. Mutta mikä tolkku mahtanee olla rangaistusten koventamisvaatimuksilla. Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei saata olla tolkkukaan... Mahdetaanko päätyä.hammas hampaasta eli taliopetiaatteen soveltamiseen, eli vehkeeet valtiolle. Mutta miten tuon blogistin esiinostaman mulkun verbimuodot mahtavat varmaan vaikuttaa merkityksen syvärakenteeseen.

Anonyymi kirjoitti...

Blogin pitäjä on vahvasti suuntautunut politiikka- ja urheiluteemoihin viime aikoina.

Pidän lukijana tätä hieman harmillisena, kun kysymyksessä on maan ylivoimaisesti paras oikeuselämää käsittelevä blogi (toki vakavasti otettavaa kilpailua ei paljon ole). Politiikasta kirjoittajia taas riittää.

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut bloginpitäjälle! Blogissa on mainio suhde juridiikkaa, politiikkaa ja komiikkaa. Toivottavasti terävien ja ajankohtaisten kirjoitusten julkaisu jatkuu vanhaan malliin!

On kyllä todella herkullista seurata tätä poliittista kielenkäyttöä. Niinistö erityisesti tuntuu oikein etsimällä etsivän omantakeisia tapoja sanoa jotain aivan itsestäänselvää.

Lopuksi sellainen huomio, että tolkua ja mulkkua voi käyttää myös yhdessä, esimekiksi: "Tolkuton mulkku" tai "Kun keskiluokkaiselta ihmiseltä menee tolkku, siitä tulee mulkku" (Kunnia viimeksi mainitusta aforismista annettakkoon Kari Hotakaiselle).

Anonyymi kirjoitti...

Oikeusaiheisia kirjoituksia ei tänä vuonna vielä yhtäkään. Näppituntumalta sanoisin että politiikan ja urheilun osuus koko aineistosta 60 prosenttia. Erittäin harmillista.

Erikoistutkija Nyyssönen kirjoitti...

Kuka on tuo Teemu Selänne, josta ip-lehdet repivät lööppejä? Jokin valtakunnan arvojohtaja kenties? - Ai niin, nyt muistin, että eikös sen niminen mies olekin ollut vuosia Ameriikassa luistelemassa kumilätkän perässä ja tienannut miljoonia ostaakseen vaikkapa kokoelman urheiluautoja. Kuunnelkaamme siis häntä. - Selänne eduskuntaan tai ainakin tulevaan maakuntavaltuustoon, jos tulee pois sieltä lännen ihmemaasta!

Vielä kiitokset ja onnittelut blogistille asiantuntevista ja hauskoista kirjoituksista - usein ne ovat piristäneet lukemattomien lukevien kanssalaisten (oma uudissanani) harmaahkoa arkipäivää!

Anonyymi kirjoitti...

Luin tätä mielenkiinnolla ja odotin että vastaan olisi tullut sana "tolkuttaa", sillä aikamoista tolkuttamistahan tuo Paretskoin kirjoitus on!

Sivistyssanakirja: tolkuttaa(arkikieltä)

puhua yhtenään samasta asiasta, jäkättää, jankuttaa. esim. Alkoi taas tolkuttaa, että - -.

Mutta Niinistöön se upposi, alkoi suorastaan hekumoimaan kirjoituksella.

Anonyymi kirjoitti...

Blogikirjoituksen kappaleessa 5 mainitaan kyllä sana tolkuttaa, samoin kappaleessa 8. Kappaleessa 5 todetaan, että Paretskoi mainitsi kolumnissaan sanaparin "tolkun ihmiset" 23 kertaa.

Anonyymi kirjoitti...

Politikkojen uudissanoissahan on kysymys poliittisen agenda haltuun ottamisesta, joka on koko politikan ydin: panna muut laulamaan meidän laulujamme.

"Luulisi sanoman siitä, mitä kirjalilja tarkoittaa ja edellyttää tolkun ihmisiltä, menevän perille! Kukaties hieman vähempikin tolkuttaminen (tolkutus) olisi kuitenkin riittänyt. Onko noin vahvassa tolkutuksessa enää mitään tolkkua"

Tuossa on kysymys ikivanhasta tyylikeinosta eli tehotoistosta. Korkeakirjallinen esimerkki on Shakespearin Julius Caesarissa Marcus Antoniuksen hautajaispuhe, jossa toistetaan lukuisia kertoja, että Cassius ja Brutus (Caesarin murhaajat) ovat kunnon miehiä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kyllä, tyylikeino sanaparin "tolkun ihmiset" jatkuva tolkuttaminen on tietenkin ollut.
Samaa tarkoitusta palvelee myös sanan "tolkku" valinta. Sitä käytetään Itä-Suomessa ja Savossa, paljon vähemmän Varsinais-Suomessa.

Jos Paretskoi olisi käyttänyt tolkun sijasta sanaa järkevät, viisaat tai vaikkapa fiksut ihmiset, niin tuskinpa hänen kolumninsa olisi herättänyt läheskään niin suurta mielenkiintoa kuin nyt tapahtuiu, kirjoitus olisi voinut mennä "ohi" myös tasavallan presidentiltä.

Kamunen kirjoitti...

Lukeeko presidentti kaikkien maakuntalehtien kolumnit, ettei hyvä kirjoitus menisi "ohi"? Kuka hänelle vinkkasi "tolkusta"?

Pelätäänkö yhä UKK:ta? Tavikset saisivat kokea olevansa nykyaikaisia läntisiä ihmisiä; omia rajojansa rikkovia, uusia maailmoja suunnittelevia eurooppalaisia. Onhan näitä valtionkamreereja nähtykin.

Semmoinen Kekkonen tarvitaan joka kaataisi ensitöikseen Dianapuistoon pystytetyn hillotolpan tarpeettomana koska jokaisella miehellä on jalkovälissä oma hillotolppa joka näitä tuulipukunaisia kovin kiinnostaa.

Kysymys on ihmisluonteen paljastumisesta. Mallia pitää hakea sieltä mistä sitä ennakkoluulottomat luulevatkin löytävänsä, siis Etelä-Euroopasta ja tietenkin myös Ruotsista. Helsingin Yliopiston politiikkaan toimittamat dosentit joutaa palauttaa tutkijankammioihinsa.

Skorpioni kirjoitti...

Jo entinen pääministeri Jyrki Katainen käytti ahkerasti tolkku-termiä eri yhteyksissä. Muistaakseni hän perusteli Caruna-ratkaisuaan myös tolkun ratkaisuna,mutta,mutta,se oli täyttä puppua. Sähkön siirtohinnat nousivat tolkuttomasti. Näyttääpä siltä,että jos poliitikko puhuu tokun ratkaisutapa,sillä on päin vastainen merkitys. Voi,voi näitä Kokoomuksen poikia,jotka runnoivat tolkuttomilla ratkaisuillaan Suomen suohon ja pakenivat sitten kuka mihinkin ulkomaan virkaan. Kelpaa sitä Kataisen, Vapaavuoren ym. ihmetellä,miten he eivät korkeasta palkastaan huolimatta yllä Carunan johtajien yli 30 tonnin kuukausipalkalle. Tolkutonta meininkiä sanoisin!!

Anonyymi kirjoitti...

Tolokku mies on käsite, jota käytetään erityisen paljon mm. Sipilän kotiseudulla Puolangalla. Sipilä onkin tolokku mies, eppäelemättä.

Anonyymi kirjoitti...

No, enpä tiijjä sanoa Juhan tolkusta!

Kova se on sen siijaan vatuloimaan, esim. Kempeleen talonsa kanssa! Miehen harkintakyky selvästi petti, kun meni luppailemaan hövelisti talonsa syyskuun alussa pakolaisten käyttöön.

On sinne ulkomaan virkoihin menny myös kepulaisia poliitikkoja. Esimerkiksi ex-pääministeri Mari Kiviniemi.

Vaan yks mies on, joka pyssyy kotimaassa: Vanhasen Matti! Se ei pyri edes Suomen Pankin johtajaksi. Kunhan nyt Matin koivet vaan pysyisi tarveenä Niin, eikä sortuis ennää vieraissii naissii!

Anonyymi kirjoitti...

Anu Suomela kysyi kestävyysvajeesta. Se taitaa olla lähinnä sitä, että valtion ja kuntien tulot eivät riitä niiden menoihin. Jos vaje halutaan korjata, on julkisia menoja vähennettävä tai veroja korotettava.

Coruna tuottaa nyt voittoa yksityiselle Kataisen halituksen päätöksellä. Siitä on noussut isompi meteli kuin Sauli Niinistön aikana tapahtunut autokatsastuksen yksityistäminen.

Anonyymi kirjoitti...

Paretskoi kuvasi hyvin tolkulla sen kolmannen näkökannan, mihin moni muu on halunnut soveltuvan nimikkeen. Suurin osa ei enää halua olla vain "suvaitsevaisia", eikä rasistejakaan. Aika moni haluaa tolkkua nykyiselle touhulle ja ilmaista mustan ja valkoisen välistä eri sävyjäkin. Paretskoi tarjosi nyt sille mahdollisuuden kaikkien ymmärtämällä ääripäistä pesäeron tekevällä tolkku termillä.

Anonyymi kirjoitti...

"Sitä käytetään Itä-Suomessa ja Savossa, paljon vähemmän Varsinais-Suomessa."

Nyt voin iskeä kirveeni kiveen, mutta käsitykseni mukaan tolkku-sanaa käytettäisiin Kainuussa. Muistelen sanan liittyneen johonkin Merja Kyllösen hastatteluun.

Anonyymi kirjoitti...

Tolkku-sanaa riepoteltiin julkisuudessa myös 60-luvun lopulla, kunnia Simo Salmisen Pornolaululle.

Meillä Länsi-Suomessa käytetään tolkku-sanan sijasta ilmaisua "roti" (ruot. 'råd', "järkevä").

Anonyymi kirjoitti...

Sana "roti" mainitaan blogikirjoituksen kappaleessa 8.

Toipila kirjoitti...

Tolkusta on hyvin pieni tuottavuushyppy mulkuksi.

Anonyymi kirjoitti...

Olipa muuten ollu valtiopäivien avajaisjumalanpalaveluksessa piispa Jolokkosella ihan tolokku saarna.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Vai Jolokkunenko niille "onnittettomille" kävi tällä kertaa kirkossa puhelemassa! Eikös siellä Hgin Suurkirkossa käyny hiljattain myös vesivahinko?

Seurasin tovin valtiopivien avajaisistuntoa telkkarista. Miksi muuten näitä eduskunnan avajaisia pitää viettää teennäisen juhlallisesti ja pönäkästi joka vuosi? Eikö yksi kerta neljässä vuodessa riittäisi, eli jokaiselle eduskunnalle "saarnattaisiin" vain silloin, kun uusi eduskunta alkaa työnsä? Aikaisemmin myös kihlakunnanoikeuden istuntokausi eli syyskäräjät aloitettiin joka vuolsi käräjäjumalanpalveluksella, mutta onneksi tuosta tavasta ymmärrettiin luopua jo 70-luvun lopulla.

Presidentti ja puhemies Lohela pitivät puheensa tiukasti pareista lukien. Ei mitään kovin uutta ollut Niinistönkään puheessa.

Ja sitten koko porukka läksi kahvittelemaan, tätäkin "seurustelua" tv seurasi ainakin 20 minuttia, jona aikana kaksi topakkaa tv:n toimittajatätiä pölisi niitä näitä joutavia Niinistön puheen johdosta.

Anonyymi kirjoitti...

Täytyy nyt käyttää tämä "juhlabogi" blogistin kiittämiseen. Hänen tuotantonsa on kulunut käytännön lainkäyttöväen käsissä ja niistä on löytänyt useimmiten perustellun vastauksen ongelmiinsa.

Myös blogit ovat olleet blogistin ydinosaamista käsitelleessään erinomaisia tiivistyksiä tuon oikeudenalan keskeisistä kysymyksistä.

Viimeaikoina painopiste on ollut politiikassa ja urheilussa, mutta se emeritukselle sallittakoon.

Ettei menisi pelkäksi kehuksi, nin tietty kaunaisuus joskus häiritsee, mutta äänellään se lintukin laulaa.

ONNEA ja tulkoon 2000:s blogikin täyteen!