1. Handelsbanken on hävinnyt korkeimmassa oikeudessa kuntalainojen yksipuolista koronnostoa koskeneen riidan. Korkein oikeus katsoi, ettei pankilla ollut oikeutta korottaa sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ja eräiden kuntien lainamarginaaleja.
2. Korkein oikeus vahvisti eilen antamallaan tuomiolla (KKO 2016:10), että Svenska Handelsbankenilla ei ole ollut oikeutta korottaa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän, Lappeenrannan seudun opiskelija-asuntosäätiön ja eräiden muiden kunnallisten toimijoiden lainojen marginaalia yksipuolisella ilmoituksella vuosina 2009–2010. Luotonsaajat olivat nostaneet pankkia vastaan yhteisen kanteen vuonna 2011.
3. Korkein oikeus kumosi Helsingin hovioikeuden vuonna 2013 antaman tuomion, jolla kuntayhtymän ja sen myötäpuolten pankkia vastaan ajama kanne oli hylätty, ja vahvisti, että pankki on velvollinen palauttamaan perusteetta saamansa summat korkoineen. Hovioikeus oli ratkaissut asian jostossa, jonka puheenjohtajana toimi presidentti Mikko Könkkölä. Myös Helsingin käräjäoikeus oli vuonna 2012 hylännyt kanteen.
KKO 2016:10
4. Kuntayhtymä, säätiö ja sen myötäpuolet olivat nostaneet vuosina 1998–2007 Handelsbankenilta lainoja, joiden yhteismäärä oli noin 120 miljoonaa euroa. Lainojen korko koostui vaihtuvasta viitekorosta ja sopimuksen mukaisesta marginaalista. Luotonsaajien kaikkiin luottojen velkakirjoihin oli liitetty pankin yleiset yritys- ja yhteisöluottojen sopimusehdot. Ehtojen 5. kohta koski pankin oikeutta korottaa velasta perittävää marginaalia: "Pankilla on oikeus korottaa velasta perittävää marginaalia, jos se on perusteltua pankin lisääntyneiden varainhankinnan kustannusten tai muiden lisääntyneiden kustannusten takia, joita pankki ei kohtuudella voinut ennakoida velkakirjaa allekirjoitettaessa, kuitenkin enintään viisi (5) prosenttiyksikköä laina-aikana".
5. Vuonna 2009, jolloin ko. lainojen yhteismäärä oli runsaat 46 miljoonaa euroa, pankki ilmoitti korottavansa korkomarginaalia 0,45–0,60 prosenttiyksiköllä. Pankki vetosi korotuksen perusteena yleisiin sopimusehtoihinsa ja katsoi, että sen varainhankinnan kustannukset olivat kansainvälisen finanssikriisin seurauksena nousseet sopimusehdon tarkoittamalla tavalla. Kuntayhtymä ja sen myötäpuolet katsoivat, ettei pankilla ollut oikeutta mainittuihin korotuksiin.
6. Korkein oikeus totesi, että pankilla oli asiassa todistustaakka eli sen oli osoitettava, että korotukselle oli ollut sopimusehdoissa tarkoitetut edellytykset. Pankin oli siten näytettävä, että sen edellä mainitussa sopimusehdossa tarkoitetut varainhankinnan kustannukset olivat lisääntyneet lainojen nostoajankohdasta 1999-2007 lukien marginaalin korotusajankohtaan vuodenvaihteeseen 2009 ja 2010 mennessä ja että kustannusten nousu oli ollut merkittävää ja luonteeltaan pysyvää.
7. Korkein oikeus on ruotinut mainittua kysymystä perusteluissaan hyvin seikkaperäisesti, suorastaan "juurta jaksaen". Perusteluissa todetaan, että sopimusehdoissa varainhankinnan kustannuksilla on tarkoitettu kaikkia pankin antolainaustoiminnan varainhankinnan kustannuksiin vaikuttavia eriä, ei siis vain vaihtuvakorkoisen antolainauksen kustannuksia ja niihin vaikuttavia seikkoja, kuten hovioikeuden tuomiossa oli katsottu. Marginaalin korotuksen tuli olla perusteltua näiden kustannusten nousun johdosta. Korkein oikeus totesi pankin esittäneen näyttöä etupäässä vaihtuvakorkoisen antolainaustoiminnan viitekorkoon suhteutetuista kustannuksista. Pankin selvitys antoi vain osittaisen kuvan pankin kokonaiskustannusten kehityksestä, mutta se ei ollut esittänyt "riittävää selvitystä" todistelun kohteena olevasta teemasta. Korkein oikeus katsoi jääneen näyttämättä, että pankin varainhankinnan kustannukset olisivat lisääntyneet ehdon tarkoittamalla tavalla ja että pankilla olisi ollut oikeus yksipuolisesti korottaa lainojen marginaalia.
8. Jutussa on ollut useita kantajia, jotka nostivat pankkia vastaan yhteisen vahvistuskanteen. Tämä on ymmärrettävää, sillä kantajien kesken on vallinnut "prosessinyhteys", jossa kaikkien vaatimukset ovat nojautuneet samaan perusteeseen ja kohdistuneet samaa pankkia vastaan. Ryhmäkanteesta, jossa kannetta ajetaan ryhmän jäsenten puolesta, tapauksessa ei ole kyse. Vuodelta 2007 peräisin oleva ryhmäkannelaki on mm. sikäli omituinen, että se tuntee ja sallii vain kuluttaja-asiamiehen kuluttajien puolesta ajaman ryhmäkanteen. Ryhmäkannelaki onkin jäänyt täysin kuolleeksi kirjaimeksi, sillä Suomessa ei ole nostettu vielä yhtään ryhmäkannetta; oikea "tyhmäkannelaki" siis.
9. Tapauksessa oli kyse sopimuksen tulkinnasta, todistustaakan jaosta ja näytön riittävyyden arvioinnista. Ratkaisu romuttaa osaltaan jopa eräiden professorien usein esittämän väitteen, jonka mukaan korkein oikeus ei muka tutkisi lainkaan näyttökysymyksiä; kyllä niitä tutkitaan varsin usein. Korkein oikeus on toimittanut asiassa suullisen käsittelyn, jossa on kuultu useita todistajia. Korkein oikeus ei ole perusteluissaan nojautunut kirjoitettuun lakiin tai lakien esitöihin, mikä on poikkeuksellista. Sopimuksen tulkinnassa on vedottu oikeuslähteenä (normina) "sopimusoikeudellisiin tulkintaperiaatteisiin" (esim. kappale 34) kertomatta, mistä nämä nämä periaatteet on saatu tai ilmenevät. Kun mainittuja periaatteita on kehitelty etenkin oikeuskirjallisuudessa, olisi perustelujen informaatioarvo tietenkin nousut, jos niissä olisi viitattu sopimusoikeudelliseen kirjallisuuteen. Näin tehdään vastaavanlaisessa tapauksessa aika usein Ruotsin ja Norjan ylimpien oikeusasteiden perusteluissa. Suomen korkeimmassa oikeudessa oikeuskirjallisuuden merkitystä oikeuslähteenä sen sijaan vähätellään ja siihen viittaamiseen suhtaudutaan yleensä torjuvasti.
10. Perusteluissa viitataan asiassa todistajana kuullun rahoituksen professorin ym. tutkimukseen "Pohjoismaisten pankkien varainhankinnan kustannukset: Svenska Handelsbanken esimerkkitapauksena". Ko. tutkimus ei ole kuitenkaan oikeuslähde, sillä siinä ei ole käsitelty juridiikkaa tai sopimuksen tulkintaa, vaan lähinnä todiste, jolla selvitettiin pankkien ja erityisesti vastaajapankin varainhankinnan kustannuskehitykseen vaikuttaneita seikkoja.
11. Kuten jo edellä mainitsin, KKO:n perustelut ovat varsin seikkaperäiset. Tämä on sinänsä hyvä asia, sillä tällä tavalla laaditut perustelut täyttävät laissa (OK 24:4) ilmaistun vaatimuksen tuomarin oikeudellisen päättelyn ilmoittamisesta. Toisaalta voidaan kysyä, olisiko vähempikin perustelemisinto riittänyt. KKO:n perustelut tuntuvat junnaavan useissa kohdin paikoillaan, samaan asiaan ja sen "jankkaamiseen" palataan yhä uudelleen ja uudelleen jne. Pro et contra -metodin mukaisiksi perusteluja tuskin voidaan sanoa, sillä perusteluissa on keskitytty lähinnä vain lopputulosta tukevien perustelujen esittämiseen ja painottamiseen, contra -perustelut ovat jääneet paljon vähemmälle huomiolle. Olen melko varma, että Ruotsin korkein oikeus olisi selvinnyt asiasta paljon lyhyemmillä perusteluilla ilman että perustelujen ymmärrettävyys tai painoarvo olisi mitenkään kärsinyt; perustelujen luettavuus ja ymmärrettävyys olisi päin vastoin lisääntynyt.
12. Tältä osin voidaan viitata esim. Ruotsin korkeimman oikeuden (HD) viime vuonna sopimuksen tulkinnasta antamaan ennakkopäätökseen, jossa on 18 kappaletta perusteluja; Suomen KKO ratkaisussa perustelukukohtia on 59.
HD:n tuomio 6.11.2015 T 980-14
13. Mitä KKO:n ratkaisusta seuraa tai voisi seurata? Korkeimmassa oikeudessa on parhaillaan vireillä samanlainen kanne, jota on ajettu Nordeaa vastaan. Myös siinä kantajina olevat kunnat ovat riitauttaneet pankin yksipuolisesti tekemät lainamarginaalien korotukset. Ko. jutussa valituslupaa on pydetty jo vuonna 2014, mutta kantajien asiamiehen mukaan KKO:sta ei ole kuulunut vielä mitään. Nyt ratkaistun jutun käsittely kesti KKO:ssa lähes kolme vuotta, joten vanha sanonta, jonka mukaan "oikeuden myllyt jauhavat hitaasti", näyttää pitävän edelleen paikkansa.
14. Korkeimman oikeuden antama tuomio koskee julkisyhteisöjen ja yritysten lainoitusta, joten siitä ei voida tehdä suoranaisia johtopäätöksiä tapauksissa, joissa on kysymys asuntolainojen tai kulutusluottojen korkomarginaalien korotuksista. Pankit tutkinevat ratkaisua kuitenkin tarkasti, sillä varmaa on, että myös yksityishenkilöt tulisivat vetoamaan KKO:n päätökseen, jos heidän korkomarginaalejaan aiotaan nostaa.
11 kommenttia:
KKO on pitänyt sopimuskohtaa 5 epäselvänä, hovioikeus sitä vastoin selvänä.
Todistustaakan osalta KKO olisi voinut viitata oikeus- tai informaatiolähteenä oikeuskirjallisuuteen, esimerkiksi vaikkapa Jouko Halilan vuodelta 1955 olevaan kirjaan "Todistustaakan jaosta", jossa ne "viisaudet" ja normit ja suositukset, joihin KKO on perusteluissaan näytön osalta nojautunut, on esitetty.
Kuten kantajat ovat esittäneet (perustelujen kohta 22), epäselvässä tapauksessa sopimusehtoa tulee tulkita sen laatijan eli tässä tapauksessa pankin vahingoksi. Sama ajatus, jossa korostetaan myös sopimusehdon sanamuodon merkitystä, ilmenee KKO:n toteamuksesta perustelujen kappaleessa 31. "Koska sopimusehto on pankin laatima ja sen etuja yksipuolisesti turvaava ja koska pankki on sopimusta tehtäessä ollut asiantuntemuksensa perusteella paremmassa asemassa arvioimaan sopimustekstin sisältöä kuin luotonsaajat, sopimusta tulkittaessa on pantava erityistä painoa sille, minkä käsityksen sopimusehto on perustellusti luotonsaajille antanut".
Tähän kannanottoon erityisesti yksityiset lainansaajat voivat vedota, jos pankit aikovat nostaa myös heidän korkomarginaalejaan.
KKO:lla oli rohkeutta olla uskomatta pankkia. Handelsbankenin edulliset lainat taisivat olla osa asiakashankintaa. Jos kunnallisella yhteisöllä on mahdollisuus saada lainaa Kuntarahoitukselta, niin tämän pitäisi olla teoreettisesti kaikkein edullisinta rahaa.
Joku Kauppakorkeakoulun professori voisi käydä hakemassa KKO:sta Handelsbankenin varainhankinnan laskelmat. NalleW on jossain "juhlapuheessa" väittänyt Nordean rahoittavan muita ruotsalaisia suurpankkeja. Tämä voisi tarkoittaa sitä, että suomalaisten tallettajien säästöt ovat siirtyneet Ruotsin kansantalouteen.
Handelsbankenin sopimuksissa saattoi olla määräys oikeuspaikasta. Miten nämä pankkien sivuliikkeet? Kun Nordea muuttuu Suomessa ruotsalaisen pankin sivuliikkeeksi, niin onko tuomioistuin Tukholman KO?
Ei, vaan Stockholms tingsrätt.
Ko. jutussa vastaajana on ollut ruotsalainen pankki eli Svenska Handelsbanken AB. Pankilla on Suomessa sivukonttori, josta luotot on kantajille annettu. Tämä on ratkaissut oikeuspaikan, joka on ollut Helsingin käräjäoikeus. KKO on tuomiolauselmassaan vahvistanut, että "Svenska Handelsbanken AB:llä (julk), Suomen sivukonttoritoimita" ei ole ollut oikeuttaa korottaa marginaaleja.
"13. Korkeimman oikeuden antama tuomio koskee julkisyhteisöjen ja yritysten lainoitusta, joten siitä ei voida tehdä suoranaisia johtopäätöksiä tapauksissa, joissa on kysymys asuntolainojen tai kulutusluottojen korkomarginaalien korotuksista."
Tarkoittaako yllä oleva sitä, että yksityisten lainojen tulkinnasta päättää edelleen Suomen Pankin pääjohtaja. ( muistelen 90-luvun alun Koivisto-päätöstä yksityisten lainojen korkojen nostoista)
SEB AB (julk):lla on henkivakuutusyhtiö nimeltään SEB Life. Vielä pari vuotta sitten yrityksellä SEB Life oli Suomessa sivuliike. Sitten sivuliike purettiin, ja nyt ihmisten pitää ymmärtää lukea todella pienellä printillä oleva teksti, josta käy ilmi, että he ovat irlantilaisen vakuutusyhtiön asiakkaita.
Miettii tilannetta, jossa ruotsalainen pankki Nordea tekee saman tempun suomalaiselle henkivakuutusyhtiölleen. Henkivakuutusyhtiö on joko Irlannissa tai Ruotsissa, Suomessa toimintaa harjoitetaan pelkästään EU:n vakuutusyhtiöille takaaman vapaan liikkuvuuden nojalla.
Vaikuksissa ole saksalainen Deutsche Bank taisi juuri päättää Suomen sivuliikkeen lopettamisesta. Danske jatkaa Suomessa, mutta on vetäytynyt kuluttajapankkitoiminnasta aika monesta maasta.
Ehkä Osuuspankin viimeaikaisessa suomalaisuuden korostamisessa on myös prosessuaalisia etuja, vaikka sitä ei heti ymmärretä.
Hehheh, kaikenlaista kivaa yksi KKO:n päätös näköjään saa väen pohtimaan!
Pankin (esim. Nordean) tase muuttuu varainhankinnan näkökulmasta edullisemmaksi, jos kaikki asiakkaiden talletukset siirtyisivät henkivakuutusyhtiön sijoitusvakuutustuotteeseen.
Konsernin tuotot myös kasvaisivat, sillä palkkiotuotot taitavat olla tasoa kolme prosenttia asiakkaiden maksamista henkivakuutusmaksuista.
Sikahalvalla nuo lainat on aikoinaan annettu, lisäksi ne näkyivät olevan bulletlainoja, eli lainaa ei lyhennetä. Pankki ilmeisesti yritti korjata heikosti tuottavaa asiakassuhdetta.
Tosin asiakassuhde on mitä luultavammin päättynyt oikeudenkäyntiin.
"Sopimuksen tulkinnassa on vedottu oikeuslähteenä (normina) "sopimusoikeudellisiin tulkintaperiaatteisiin" (esim. kappale 34) kertomatta, mistä nämä nämä periaatteet on saatu tai ilmenevät."
Perustelun mitäänsanomattomuden ymmärtää kun vertaa sitä tilanteeseen, jossa lainkohdat kuitattaisiin sanonnalla "lakikirjasta ilmenevät lainkohdat". Mahtaisi noin menettelevän ns alemman tuomioistuimen tuomareille tulla virkasyyte.
Talous 8.3.2016 klo 16:16 YLE
Korkein oikeus antoi Nordean velallisille valitusluvan
Asia liittyy hovioikeudessa käsiteltyyn kiistaan lainamarginaalien nostosta vuonna 2009. Useat yhteisöt nostivat kanteen, koska niiden mielestä Nordealla ei ollut syytä korottaa korkomarginaaleja. Hovioikeudessa tuli häviö.
Korkein oikeus on myöntänyt valitusluvan Nordean laina-asiakkaina olleille kunnille,
Olisi kiva tietää, kuinka moni pankin asiakas on aikoinaan luovuttanut asiassa, koska vastassa on Pohjoismaiden suurin pankki.
Näissä sopimuksissa on normaalisti myös ehto, jonka nojalla asiakas joutuu maksamaan "sakkoa", mikäli laina maksetaan pois etuajassa.
Lähetä kommentti