1. Suomen johtavat Niinistöt, Sauli ja Jussi, tuntuvat olevan tänä Suomi 100 -juhlavuotena kovasti ihastuneita Yhdysvaltojen puolustusministeri James Mattisiin, joka kantaa lempinimeä Mad Dog eli Hullu-koira. Mattis tulee Suomeen huomenna maanantaina ja tapaa erikseen molemmat Niinistöt.
2. 67-vuotias Mattis, siis Saulia kahta vuotta nuorempi, on entinen merijalkaväen kenraali, joka on kunnostautunut mm. Persianlahden ja Afganistanin sodissa. Sotilasansioistaan hänelle on annettu mainittu kutsumanimi Mad Dog. Nimi perustuu kenraalin taistelukentällä osoittamaan raivokkuuteen. Presidentti Donald Trump poimi armeijasta eläkkeelle siirtyneen Mattisin Pentagonin johtoon konsultin tehtävästä.
3. Molemmat Niinistöt ovat jo kerran tavanneet Mattisin. Sauli tapasi hänet Saksassa pidetyssä turvallisuuskokouksessa viime helmikuussa. Niinistö kertoi tapaamisen jälkeen Mattisin olevan hyvin perillä Suomen asioista. Puolustusministeri Jussi Niinistö puolestaan kävi tapaamassa Mattisia Washingtonissa maaliskuussa, jolloin Dog sai kutsun saapua Helsinkiin. Myös Jussi kiitteli "Koiran" perehtyneisyyttä Suomen historiaan. Kerrotaan, että Mattis tuntee filosofiaa ja sotahistoriaa "Thermopylaista Raatteen tielle".
4. Jussi Niinistö, samoin kuin kaikki sinisten ministerit, ovat olleet viime aikiona hyvin näkyvästi esillä mediassa. He tuntuvat keksivän ryhmän ja omaa profiiliaan nostaaksen vaikka minkälaisia jippoja, joista he kertoilevat auliisti lehdistölle. Reilu viikko sitten Sampo Terho ja Simon Elo vaativat kesäajasta luopumista; puolen vuoden päästä he luultavasti palaavat samaan asiaan taas uudelleen. Timo Soini teilasi plokissan suunnitelman muuttaa isänpäivä läheisen päiväksi. Tämä aktiivisuus johtuu sinisen ryhmän huonosta gallup-menestyksestä. Gallupeista toiseen sinisten kannatus laahaa - vai pitäisikö sanoa ryömii - samoissa lukemissa eli 1,2 ja 1,3 prosentissa. Sinisten kannatus ei vaan nouse, ei sitten millään, vaikka ryhmällä on hallituksessa viisi ministeriä ja eduskunnassa 19 kansanedustajaa.
5. Sinisten kannatus junnaa paikoillaan, vaikka sininen ulkoministeri Timo Soini miten lentelisi ympäri mailmaa ja tapaisi joka viikko muiden maiden ulkoministereitä tai vaikka ryhmänjohtaja Simon "Kiivailija" Elo Mosambikista juuri palattuaan miten rientäisi juoksujalkaa ja hengästyneenä Eduskuntatalossa pidettyyn Pohjoismaiden Neuvoston istuntoon vaatimaan suomen ottamista neuvoston viralliseksi kieleksi "tässä ja nyt".
6. Puolustusministeri Jussi Niinistöllä on nyt vireillä uusi jättihanke, jonka hän toivoo tietenkin osaltaan parantavan sinisten onnettomia gallup-lukuja. Pari kolme päivää sitten Jussi esitteli Suomen suursotaharjoitusta koskevan alustavan suunnitelman. Jussin mukaan Suomi on aloittanut noiden harjoitusten valmistelun jo nyt, vaikka harjoitus pidetään aikaisintaan 2020, jolloin Jussi itse on jo reservissä. Kyseessä ei ilmeisesti ole mikään sotasalaisuus, koska Jussi niin innokkasti hankkeesta kertoilee. Jussi kaavaili, ääni innosta hieman väristen, miten tästä "Suomen sodasta" on tulossa Ruotsin syyskuisen Aurora -pääsotaharjoituksen kaltainen harjoitus, johon osallistuu joukkoja myös Ruotsista, Yhdysvalloista ja eräistä muistakin maista.
7. Jussi Niinistö intoili toissa päivänä, miten hän aikoo markkinoida kollega Mattisille Suomen tulevaa suursotaharjoitusta. "Ilman muuta mainostamme harjoitusmahdollisuutta", sanoi Jussi. Helsingissä pidetään tiistaina Pohjoisen ryhmän (Northern Group) puolustusministereiden työistunto, jossa on määrä keskustella Pohjois-Euroopan turvallisuustulanteesta ja puolustusyhteistyöstä ja jonka neuvonpitoon Niinistö on siis kutsunut myös puolustusministeri Mattisin.
8. Pitää kyllä ihmetellä Jussin intoa kertoa jo nyt joskus 3-4 vuoden kuluttua pidettävistä sotaharjoituksista, vaikka harjoitusten valmistelutyö on vasta niin alkuvaiheessa, että esimerkiksi harjoituksen järjestämisen vuodenaikaa ei vielä tiedetä eikä sille ole ehditty pohtia myöskään sopivaa nimeä. Jussilla on kiire omia harjoitus omiin nimiinsä, joten hän on leikillään todennut, että harjoitusten nimenä voisi olla yksinkertaisesti JUSSI.
9. Eikö tätä Jussin intoilua ja jonkinlaista "sotahulluutta" olisi syytä hieman toppuutella, sillä tässähän voi käydä jopa niin, että Jussi Niinistön politiikon ura on tullut jo paljon ennen harjoitusten alkamista päätökseen, jos häntä, niin kuin ainakin nyt näyttää, ei valittaisi vuoden 2019 vaaleissa eduskuntaan.
10. Jos James Mattis tuntee lempinimen "Hullu koira", niin Jussi Niinistölle voitaisiin antaa lisänimeksi, ei Nätti-Jussi, vaan "Hullu-Jussi" tai vaihtoehtoisesti "Sota-Hullu" -Jussi. Kutsumanimi Hullu-Jussi annettiin Suomen ensimmäiselle kaivinkoneelle 1912, koska se oli niin tehokas. Jussi on hieman samanlainen tehopakkaus, sillä hänkin osaa "panna tuulemaan" ja pyörät pyörimään, omaa profiilia nostaakseen
11. Mitä kaikkea Hullu koira -Mattisille voitaisiin Suomessa esitellä ja näyttää sotasuunnitelmien lisäksi? Jussi ja Mattis voisivat käydä yhdessä katsomassa Aku Louhimiehen ohjaamaan uuden Tuntemattoman sotilaan jossakin siistissä helsinkiläisessä elokuvateatterissa. Tämä olisi perusteltua myös siksi, että Mattis tuntee muutenkin hyvin Suomen historiaa ja erityisesti sotahistoriaa aina Raatteentien taisteluja myöten.
12. Mitä Sauli Niinistö voisi esitellä Mattisille? Jennin somasti pyöristyvän vatsan lisäksi ainakin oman doginsa eli Lennun. Olisi kivaa, jos näistä kaikista neljästä kovanaamasta, siis Mattsista, Saulista, Jussista sekä Lennusta otettaisiin yhteispotretti, joka lahjoitettaisiin ja pantaisiin näytille - Sotamuseossa .
13. Täysin ennakko-odotusten mukaisesti ex-ulkoministeri Erkki tuomioja (sd) on jo ärähtänyt Facebookissa Jussi Niinistölle tämän kaavailemista suursotaharjoituksista syyttäen Jussia sooloilusta ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ja yrityksestä nostaa omaa profiiliaan. Tuomioja laukoo näin:
- Puolustusministeri Jussi Niinistöllä on suuri halu nostaa sinistä (sinimustaa?) profiiliaan milloin suursotaharjoituksilla, Ahvenanmaan demilitarisoinnilla, aseiden lahjottamisella reserviläisille ja alaisensa turvallisuuskomitean melskaamisella. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjaukset tehdään kuitenkin yhdessä tasavallan presidentin, hallituksen ja eduskunnan kanssa eikä meillä pidä hyväksyä sooloilua turvallisuuspolitiikan keskeisissä asioissa.
23 kommenttia:
Hullu-Jussi suunnitelmista ottaa selvän jo Erkkikin.
Erkki Tuomioja teilaa juuri Hesarissa Jussi Niinistön suunnitelmat suursotaharjoituksesta ja sättii Jussia sooloilusta ja yrityksestä nostaa profiilia.
Myös vasemmistoliiton presidenttiehdokas Merja Kyllönen on samaa mieltä.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005437447.html
Eki-setä voisi pikkuhiljaa poistua roskakoriin, ihan vain siitä syystä, että aiheutti epädiplomaattisella toiminnallaan Suomen ja USA:n suhteiden jäätymisen.
Tuomioja kanveesiin
Hyvä juttu,että James Mattis piipahtaa Suomeen! Mattis tuntee motitustaktiikan ja on perehtynyt tosiaankin Raatteentien taisteluihin. Tämän vuoksi on paikallaan, että hänelle näytetään juuri uusin versio Tuntemattomasta! Siinä on sitä aito sodan tuntua! Voisi jopa kuvitella, että Mattis voisi edistää Tuntemattoman Sotilaan pääsyä USA:n valkokankaille, kun/jos elokuva miellyttää häntä.
Joo, tuntuu tosi masentavalta,että Erkki Tuomioja näkee mörköjä kaikissa avauksissa,mikä saattaa edes vähänkään viitaa Nato-yhteistyöhön.Olkoonkin,että hyväksyn kaiken mitä blogisti esitti Jusi Niinistön roolista muutaman vuodenpäässä olevista sotaharjoituksista, niin pidän kuitenkin Jussin perusteluista,että jos Yhdysvallat ja Ruotsi ovat sitoutuneet avustamaan Suomea jos hyökkäys tänne tapahtuu,niin miksi ihmeessä sitä ei voitaisi harjoitella. Jussi on täysin oikeassa. Toivottavasti Jussi ymmärtää loikata kokoomukseen hyvissä ajoin. Siinä puolueessa Jussi Niinistöllä on loistava tulevaisuus.
Tämänpäiväisen natotiedustelun mukaan kokoomuksen natomyönteisyys on ylivoimaisesti suurin. Muiden puolueiden jäsenet ovat edelleen hyvin torjuvalla kannalla. Tämä joutuu siitä meillä on ollut 12 vuotta virassa Tarja Halonen ja 6 vuotta Sauli Niinistö,jotka ovat olleet natokielteisiä. Jos he olisivat olleet vähänkään raottamassa NATO-ovea mielipiteillään, olisimme jo nyt liittymässä Natoon. Toivottavasti Niinistö toisella kaudellaan rohkaistuu esittämään Natoon liittymistä.
"Hullun koiran" pitäisi sanoa Salelle,että te olette ihan hulluja,kun ja jos ettette liity Natoon!!
Sale voisi todeta tuohon Mattisille, että "älä nyt sentä hullujas puhu"!
Jussi Niinistö, Sampo Terho, Jamppa Lindström ym. siniministeeit eivät kyllä ehdi loikata sinisisä muihin puolueisiin ennen vaaleja, jos he aikovat pitää pystyssä Sipilän hallituksen, jossa ovat mukana vain äänettöminä yhtiömiehinä ja säilyttääkseen oman hillotolppansa eli ministeripostinsa.
Kuultiinkos Erkiltä lainkaan kritiikkiä Venäjän suursotaharjoituksesta Zapad 2017?
Yhdysvaltain puolustusministeri James Mattis tapaa puolenpäivän jälkeen presidentti Sauli Niinistön Presidentinlinnassa.
Presidentti Sauli Niinistön ja Yhdysvaltain puolustusministeri James Mattisin tapaaminen alkaa keskustelutilaisuudella Presidentinlinnassa.
Mm. HSTV ja ISTV välittävät tapahtumasta suoran lähetyksen klo 12.30 alkaen.
Puolustusministeri Mattisin vierailu kestää tiistaihin. Hänen on määrä vierailunsa aikana tavata kahden kesken myös puolustusministeri Jussi Niinistön (sin.) kanssa. Niinistö kutsui Mattisin Suomeen maaliskuussa. Kolmen kesken tapaavat Mattis, Niinistö sekä Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist.
Ninpä niin. Kun Suomessa pidettävät presidentinvaalit lähestyvät kovaa vauhtia, on Sauli Niinistölle tosi tärkeää tavata mahdollisimman monia Suomessa käyviä ministereitä tms. "kuuluisuuksia". Sotasankarit ovat tässä mielessä vallan hyviä "kohteita".
Saulin ei tarvitse huolehtia vaalikampanjastaan, sillä HS, I-S, Iltalehti ja monet muut lehdet sekä tv-kanavat tekevät sen kiltisti hänen puolestaan.
Kohti sotaministerin sinistä tulevaisuutta tässä mennään, kansan mielipiteellä ei ole arvoa tämänkään päivän arvokeskusteluissa, jos sitä koskaan on olutkaan
Skorpioni tuoossa yllä tuhosi koko viestinsä sisällön esittämällä, että kansan nato-kielteisyys johtuisi parista presidentistä.
Eihän sitä mitään Nato-jäsenyyttä tarvita, koska Suomi voisi solmia kahdenvälisen puolustusliiton Yhdysvaltojen kanssa niin kuin Ruotsilla jo ilmeisesti on.
Suomi-USA puolustusliiton nojalla Suomeen voitaisiin perustaa kymmenen sotilastukikohtaa, johon tulisi sitä Mattisin merijälkaväkeä parikymmnetätuhatta nuorta miestä. Siinä olisi suomineideillekin ihailtavaa, kun nuorukaiset jutustelisivat ameriikan-englantiaan ja tutustuisivat Suomen metsiin ja kukkaketoihin.
Luuleekohan Mattis tulleensa Pohjois-Koreaan, kun sekä presidentillä että puolustusministerillä on sama sukunimi.
Niin, ja onkohan ne molemmat yhtä hulluja!
Mad Dog on kunnon sotilas, joka keskittynyt täysillä sotilasuraansa ja -asioihin. Hän ei ole ollut koskaan naimisissa eikä hänelläole lapsa.
mr:lle sanoisin, että kulloisenkin virassa olevan presidentin kanta johonkin periaatteelliseen kysymykseen, siis myös suhde Natoon, on vahva esimerkki kansalaisille ja presidentin kannanotolla on suuri merkitys kansalaisille. Minusta Tarja Halonen suhtautui täysin kielteisesti natokysymykseen. USA suhtautui Haloseen hyvin epäluuloisesti. Ymmärrän sen varsin hyvin,koska Halonen suorastaan " liehitteli" Putinia. Eihän Yhdysvallat voinut suhtautua luottamuksellisesti silloin virassa olleeseen meidän presidenttimme.
Niinistön presidenttikaudella tilanne on toki muuttunut, mutta ihmeellistä " miekkailua" suhteemme Natoon on edelleen. Ei kansalaisille ole mitenkään valjennut Niinistönkään aikana mitä presidentti ja puolustusvoimien ylipäällikkö oikeastaan haluaan. Taas presidentti Niinistö ärähti aivan turhaan puolustusministeri Niinistölle,kun vm. kertoi näkemyksensä tulevasta sotaharjoituksesta,jonka tavoitteena on harjoitella maamme puolustamista yhdessä Ruotsin ja Yhdysvaltain kanssa. Jos presidentti Niinistö olisi sanonut asian positiivisella tavalla, että harjoitus tulee ja siitä päättää viimevaiheessa eduskunta, niin sanoma olisi ollut selvä, mutta nyt Sauli katsoi asiakseen ärähtää ja näpäyttää puolustusministeriä asiassa, joka on hyvä! Voi tätä soutamista ja huopaamista! Ehkä presidentti Niinistö halusi jättää jotain tehtävää itselleen myös toiselle kaudelle, kun hän tarkoitti , "että ei pojat nyt vielä puhuta mistään harjoituksesta, vaan sitten kun minut on ensin valittu toiselle kaudelle".
On mielenkiintoista nähdä, mitä ja ennen kaikkia miten Sauli Niinistö malttaa hoitaa toisen presidenttikautensa. Nyt ilmassa on jo turhautumisenmerkkejä. Kuusi vuotta on pitkä aika ja siinä ehtii tapahtua kaikenlaista myös Suomen presidentin näkökulmasta katsottuna!
Kyllä Natoasia pitäisi nähdä niin,että tasavallan presidentti ensin ilmaiseen kantansa Natoon liittymisestä ja sitten kansalaiset päättävät liitytäänkö vai ei. Nythän Niinistö ja muut päättävät tahot kuulevat mitä kansa tykönänsä ajattelee ja toimii pelokkaasti sen mukaan! Järjestys päätöksenteossa on siis väärä!
Skorpioni:
- On mielenkiintoista nähdä, mitä ja ennen kaikkia miten Sauli Niinistö malttaa hoitaa toisen presidenttikautensa. Nyt ilmassa on jo turhautumisenmerkkejä. Kuusi vuotta on pitkä aika ja siinä ehtii tapahtua kaikenlaista myös Suomen presidentin näkökulmasta katsottuna!
Edessä olevat 6 vuotta on toki pitkä aika, mutta siinä ajassa Salen ja Jennin tulossa oleva lapsukainen ei ole ehtinyt aloittaa vielä edes alakoulua. Kyllä ritatainoloilla ja muilla seurapiiritoimittajilla pällistelyn aiheita riittää.
Iltalehden toimittaja Marko Oskari Lehtonen on asian vihdoin huomannut:
- ”Hullun koiran” ja koirista pitävän Niinistön kohtaaminen oli kuin näytelmä, jonka käsikirjoittaja oli Sauli Niinistö 2018 -kampanjatiimi. Voimakkaan myötäisistä galluptuulista nauttivan presidentti Sauli Niinistön ei tarvitse tällä hetkellä tehdä muuta kuin työnsä.
Hehheh! Muuta kuin "työnsä". Ei tuo työ tälläkään kertaa ollut kovin raskasta. Kätellä harmaantunutta kenraalia, olla neuvottelevinaan hänen kansssaan ja pitää lopuksi lyhyt info, jossa Niinistö sanoi muutaman sanan ja jossa Hullu Koira -Mattis luki paperista jo ennen "neuvotteluja" kirjoitetun lausunnon. Ja sitte me taas käteltiin!
On nää suomalaiset kyllä aika hulluje, lienee Hullu Koira mielessään ajatellut.
Marko-Oskari Lehtonen pilaa hyvin alkanenn Näkökulma -juttunsa ryhtyessään kehua retostelemaan estoitta Sauli Niinistöä ja tämän saavutuksia maasta taivaaseen sekä "ennustamaan", ettei toista kierrosta tarvita. Mutta niinhän ne kaikki muutkin suomalaiset toimittelijat tekevät, mitää häpeämättä. Suorastaan ällöttävää!
No eipä se poliittinen teatteri sen kummoisempaa muuallakaan ole. Samanlaisia pönötysseremonioita pidetään Yhdysvalloissakin harva se päivä. En oikein osaa kuvitella, että miten sen ihmeemmin nuo muut presidenttiehdokkaat tilanteessa muka toimisivat.
Eikä minua muuten yhtään ihmetytä, että Niinistö on tehnyt kampanijaansa koko juhlavuoden ja puhunyt hyvin harkiten Natosta ja kaikenlaisesta puolustusyhteistyöstä. Niin kannattaa toimia, jos on istuva presidentti Suomessa. Kyllähän se on niin läpinäkyvää, että jokainen vähänkään politiikkaa seuraava huomaa sen. Fakta kuitenkin on, että Niinistön voiton ratkaisee kuitenkin juuri se kansalaisten turvallisuudentunteen kaipuu, vaikka tietysti Lenni-koiran ansioksikin muutaman äänen voi sitten laskea. Kansa nyt vaan arvostaa galluppien perusteella vakautta, eivät halua mitään veneenkeinuttelijoita valtaan.
Vakavasti puhuen en kyllä jaksoa uskoa, etteikö esimerkiksi Matti Vanhasen tai Pekka Haaviston ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja olisi melko identinen Niinistön linjan kanssa. Eivät nämä ehdokkaat mitään sen ihmeempiä ulkopoliittisia irtiottoja ole tekemässä, paitsi ehkä Huhtasaari, joka taitaa inhoata EUta ja kaikenlaista kansainvälistä "hössötystä".
Itse henkilökohtaisesti olen Natoon liittymisen kannalla, enkä muuten kannata mitään typerää kansanäänestystä, johon Venäjä todennäköisimmin vaikuttaisi kaikella progandaosastonsa voimalla. Venäjä kylvää jatkuvastijo nyt suomalaisten mielii natovastaista progandaa, niin kuvitellaampa mikä tilanne olisi, jos asiasta päätettäisiin järjestää kansanäänestys.
Höh! Jätkä ei tiedä edes sitä, että koiran nimi on Lennu, eikä mikään helevetin Lenni!
On enemmän kuin ilmeistä, että Sauli Niinistöllä on NYT "täysakäsi" - suhteessa pres vaaleihin ja kansansuosioon, MUTTA ihmeitäkin voi tapahtua?
Eki Tuomioja ja Niinistön Sauli, nuo kaksi väsähtänyttä vanhusta, tuntuvat elävän yhä edelleen yya-aikaa. Niinistö jäänee historian kirjoihin kansaa viihdyttämään pyrkivänä ja kansan suosiota alituiseen tavoitteleva, mutta siksi ja muutenkin heikkona ja suomettuneena presidenttinä.
Blokistille löytyisi mielenkiintoista jutun juurta erään auton perätilasta. Odottelemme.
Hahhah! Huomasin kyllä Iltiksestä tuon autonperäosajutun! Mutta viitsisikö siitä(kin) jutun vääntää, saa nähdä. Joka päivä tulee ilmi tai esiin monia sellaisia asioita, joista voisi kirjoittaa. Mutta aina ei kerta kaikkiaan viitsi eikä jaksa.
Usein tuntuu siltä, että tämän maan koko hallituspolitiikka yms. on varsinaisssa "PERÄTILASSA".
Tämän hotdogin sotasankaruus onko se saavutettu Afganistanin vai Irakin sotatantereilla?
Sanotaan niin notta miesten mies ei akkoohin päin vilikuile.
Lähetä kommentti