lauantai 18. huhtikuuta 2020

1159. Kun komentaja rivistä lipesi



1. HX-hävittäjähanke on puolustusministeriön hanke, jonka tarkoitus on hankkia Suomeen uusia monitoimihävittäjiä nykyisten Hornet-hävittäjien tilalle. Hankinta on toteutuessaan Suomen kaikkien aikojen kallein ostos, sillä hankittavat 64 hävittäjää maksaisivat arviolta n. 10 miljardia euroa.  HX-hävittäjähanke on alkanut syksyllä 2015 ja hallituksen on määrä  päättää hankinnasta vuonna 2021. Hankkeen aikataulun mukaan uudet koneet saapuisivat Suomeen vuosina 2025–2030.

2. Puolustusvoimissa on HX-hankkeen parissa työskennellyt jo vuosia noin 70 ihmistä. Hankkeen ohjelmajohtajana on toiminut Puolustusministeriön strategisten hankkeiden ohjelmajohtaja, kenraalimajuri evp Lauri Puranen.

3. Huhtikuussa 2016 lähetettyyn tietopyyntöön vastattiin loppuvuonna 2016 seuraavien hävittäjien osalta: F/A-18 (Boeing),  F-35 (Lockheed Martin),  JAS Gripen (Saab),  Rafale  (Dassault) ja Eurofighter  Typhoon (BAE Systems). Tarjouspyynnöt lähetettiin 26.4.2018 Yhdysvaltain, Ranskan, Ruotsin ja Britannian viranomaisille, jotka toimittivat ne edelleen lentokonevalmistajille.Kaikki viisi valmistajaa, joille tarjouspyyntö oli jätetty, antoivat vastauksensa Suomen alustavaan tarjouspyyntöön tammikuun loppuun 2019 mennessä.

4. Syksyllä 2019 Puolustusvoimat pyysi valmistajilta tarjouksen tarkennuksen, ja lopulliset tarjoukset saadaan valmistajilta vuoden 2020 loppupuolella. Kaikki ehdokkaana olevat koneet saapuivat Suomeen Pirkkalan tukikohtaan talvella 2020 aloitettuihin testeihin.

5. Jarmo Ilmari Lindberg (synt. 10.6.1959) on suomalainen kenraali ja entinen puolustusvoimain komentaja. Hän on taustaltaan hävittäjälentäjä, joka sai lempinimen Charles 1970 -luvulla kuuluisan amerikkalaisen lentäjän Charles Lindbergh´n mukaan. Jarmo Lindberg nousi nuorimpana kenraalikuntaan vuonna 2005, jolloin hänet nimitettiin prikaatikenraaliksi. Vuosina 2008-2012 Lindberg toimi ilmavoimien komentajana ja vuosina 2012-2014 puolustuvoimien sotatalouspäällikkönä. Maaliskuussa 2014 hänet nimitettiin puolustusvoimien komentajaksi Ari Puheloisen jäädessä eläkkeelle. Lindberg eläköityi itse elokuun alussa 2019, jolloin hän allekirjoitti puolutusministeriön kanssa karenssisopimuksen. Sen mukaan hänellä ei ollut lupa aloittaa aiempiin tehtäviinsä liittyvää elinkeino- tai ammatinharjoittamista.

6. Kuluvan viikon keskiviikkona 15. 4. saatiin todellinen uutispommi, kun hävittäjähankinnoista kilpaileva Lockheed Martin tiedotti puolustusministeriölle, että Jarmo "Charles" Lindberg oli siirtynyt yhtiön lobbariksi tehtävänään konsultoida juuri Suomen hävittäjähankintaa.

7. Ilmeni, että kenraali Lindberg oli tammikuussa 2020 - siis jo ennen mainitun kuuden kuukauden karenssiajan päättymistä - perustanut lobbaustehtävää silmällä pitäen  Suomalainen kenraalikonsultointi oy:n nimisen yhtiön. Hän ei ollut tuolloin tai myöhemminkään ilmoittanut puolustusministeriölle ryhtyvänsä Lockheed Martinin konsultiksi.

8. Selvää on, että entisen ilmavoimien ja koko Puolutusvoimien komentajana toimineen kenraalin siirtyminen hävittäjähankinnan tullessa ratkaisevaan vaiheeseen on moraalisesti sangen arveluttava asia, joka on herättänyt Suomessa kovaa krittikkiä.  Kenraali on vaihtanut puolta eli siirtynyt ostajan joukoista myyjän riveihin. Virassaan Lindbergilla oli mahdollisuus - sitä hän ei tietenkään jättänyt käyttämättä - nähdä kaikkien hävittäjäkisassa mukana olleiden valmistajien tarjoukset ja nyt, eli vain puolen vuoden kuluttua eläköitymisestään, hän konsultoi yhtä tarjouksen tehnyttä valmistajaa. Eihän tässä ole minkäänlaista tolkkua!

9. Sillä seikalla, että Lindberg on juuri ja juuri eli ns. rimaa hipoen noudattanut sovittua kuuden kuukauden karenssiaikaa - tosin perustanut konsulttiyrityksensä jo ko. ajan kuluessa - ei ole kovin paljon merkitystä. Sopimusehtoja hän ei ole muodollisesti rikkonut, mutta asevelihenkeä sitäkin selvemmin. Voidaan jopa sanoa, että lobbariksi ryhtyessään kenraali on livennyt rivistä. Kenraali ei voi piiloutua sen taakse, että hän on noudattanut karenssiaikaa.

10. Lockheed Martinin hävittäjää on suorituskyvyltään pidetty hävittäjäkisan yhtenä voittajaehdokkaana. On selvää, että mistään pikkukorvauksesta kenraali ei ole lobbaustehtävään ryhtynyt, vaan hänen palkkiossaan täytyy olla kysymys todella huomattavista summista. Sen vuoksi on käynyt toteen raamatullinen ilmaisu: (Maanpuolustus)henki on kenties ollut altis (vahva), mutta liha liian heikko. Houkutus on muodostunut kenraalille liian suureksi, hän on halunnut panna kerrankin kunnolla rahoiksi!

11. Karenssiaikoja tällaisissa tapauksissa tulisi tietenkin pidentää nykykäytäntöön verrattuna huomattavasti. Tästä on puhuttu jo pitkään ja hartaasti, mutta mitään ei ole kuitenkaan tapahtunut.  Ministerit ovat voineet siirtyyä suoraan elinkeinoelämän palvelukseen (esimerkkinä Jyri Häkämies) tai muut johtavat poliitikot (esimerkkinä Laura Räty ja Lasse Männistö) terveys-tai sairaalafirmojen leipiin jne.

12. HX-hävittäjähankkeessa muutkin valmistajat ovat toki käyttäneet korkea-arvosia suomalaissotilaita lobbareina, Boeing entistä eli vuosina 2001-2009 puolustusvoimien komentajana toiminutta Juhani Kaskealaa ja Saab Uudenmaan prikaatin entistä komentajaa Karl Gustav Storgårdsia.

13. Suomi kävi eilen vastaiskuun. Puolustusministeri Antti Kaikkonen nimittäin ilmoitti - keskusteltuaan ensin presidentti Sauli Niinistön kanssa - että Suomi lopettaa ulkopuolisten konsulttien käytön hävittäjähankkeen tapaamisissa kokonaan. HX-hankkeen valmistelussa tulee jatkossa pidättyä "kaikista yhteyksistä" hankkeen tarjoavia edustavien konsulttiyritysten ja konsulttien kanssa. Kaikkosen mukaan määräys koskee kaikkia tapaamisia ja muita yhteyksiä ja astuu voimaan välittömästi.

14. Tämä on oikea ja välttämätön päätös, mutta sillä ei voida mitätöidä niitä tapaamisia, joita HX-konsulteilla ja mahdollisesti myös Jarmo Lindbergillä on jo ollut Suomessa hankintaa hoitavien johtohenkilöiden kanssa. Epävirallista yhteydenpitoa lienee mahdollista myös edelleen jatkaa kabineteissa ja kulisseissa, tätä Antti Kaikkosen ukaasi ei pysty estämään. Jarmo Lindbergin lobbaushankkeen paljastuttua - mutta ennen ministeri Kaikkosen asiaan puuttumista - puolustusminnisteriön hankejohtajana toimiva kenraalimajuri (evp) Lauri Puranen ehti kommentoida Lindbergin uutta pestiä varsin innostuneen oloisesti.

15. Kenraali Lindbergin lobbariksi ryhtyminen saattaa vaarantaa koko hävittäjähankinnan. Muut tarjoajat voivat kenties vaatia Lockheedin sulkemista hankinnasta. Toinen asia on, tulisiko koko hävittäjäkauppaa tulossa olevan talouslaman vuoksi siirtää esimerkiksi viidellä vuodella eteenpäin, jolloin hallitus tekisi hankintapäätöksen vasta esimerkiksi vuonna 2026. Kyllä ne Hornetit pysyvät taivaalla vallan mainiosti vielä monta vuotta. Kanada on tehnyt järkevästi, sillä se ei hanki uusia hävittäjiä, vaan päivittää nykyisin käytössä olevia ja pidentää siten vanhojen hävittäjien käyttöikää ainakin 10 vuodella.

16. Niin tai näin, mutta  vakavasta asiasta joka tapauksesta on kysymys. Piilokorruptiota ja etiikkaa tutkinut emeritusprofessori Ari Salminen totesi eilen Yle Uutisille, että eettisesti arvioiden tapaukseen tulee suhtautua erittäin vakavasti, sillä tärkeää on myös se, miltä asia näyttää ulkoapäin tarkasteltuna. Silloin vaikuttaa siltä, että yksi yhtiö eli Lockheed Martin on voinut saada tietynlaista etua, joka voi olla jopa ratkaiseva tekijä hävittäjien valmistajaa valittaessa.

17. Voisiko tai tulisiko  Suomen "rangaista" Lockheed Martinia niin, ettei sen tarjoamaa konetta missään tapauksessa valittaisi uudeksi hävittäjäksi? Toinen mahdollisuus on se, että voittaakseen hävittäjäkisan Lockheed Martinin tulisi alentaa tarjoushintaansa rutkasti, jotta se voisi vielä saada "armon" Suomen silmissä.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Suomi tulee voittamaan. Ei yksi reserviläinen paljon paina.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Jahas, ei hävittäjäsota yhtä kentsua kaipaa!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Lindbergin tammikuussa 2020 perustama konsulttiyhtiö on ollut ns. pöytälaatikkofirma, mutta osoittaa kuitenkin, että Lockheed on tehnyt jo sitä ennen kenraalille tarjouksen, josta tämä ei ole kieltäytynyt.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tänään on uutisoitu, että kenraali Lindberg ei saanut karenssisopimuksesta mitään korvausta valtiolta.

No, se nyt vielä olisi puuttunut!

Toisaalta tämä voi olla indisio siitä, että Lockheed oli tehnyt jo tuolloin Lindbergille "alustavan tarjouksen" konsultiksi ryhtymisestä. JL tiesi, että kolsulttisoipimus tulee aikanaan julki.

Anonyymi kirjoitti...

Nimenä Suomalainen kenraalikonsultointi Oy on mahtava. Toivottavasti nimi on enne.

Anonyymi kirjoitti...

Miten lienee, mahtaako asia muuttua muuksi sillä, että kenraalilla on vaitiolovelvollisuus niistä kilpailijoiden tarjouksista, jotka hän on nähnyt, ja että hän rikkoo sitä, jos paljastaa työnantajalleen mitään kilpailijoiden tarjouksista ilmenevää tietoa?

Olen nimittäin kuullut väitettävän, että ei tässä mitään ongelmaa ole, koska kenraalilla on vaitiolovelvollisuus niistä näkemistään muiden tarjouksista.

Anonyymi kirjoitti...

Sotilaat pyörittävät Kaikkosen kaltaisia maallikkoja mennen tullen. Kuka nyt kiireellä meitä uhkaa? Ainoa uhka on että kaiken maailman "Limpperit" menettävät miljoona komissionsa.
Nim. L.H.Hoppu

Anonyymi kirjoitti...

Korona-aikaan ei ole tarvetta ja muutenkin on tapahtunut sellaista, että pitäisikö hanketta siirtää..?