222. Ministerin vastuu

1. Poliitikkojen ja erityisesti ministereiden vastuuta huudellaan ("perätään") tämän tästä blogeissa, kolumneissa, mielipidekirjoituksissa yms. Aiheista ei tunnu olevan pulaa. Etenkin tänä talvena kaikki näyttää menevän mönkään.

2. Tässä muutama esimerkki: Vancouverin talviolympialaiset ovat menneet Suomen kannalta surkeasti; junat eivät joko kulje lainkaan tai myöhästelevät tuntikausia; matkustajia ajetaan asemarakennuksista yön selkään tulipalopakkaseen odottelemaan myöhässä kulkevaa junaa, kun kukaan ei osaa sytyttää asemarakennusten valoja niiden sammuessa automaattisesti tietyllä kellonlyönnillä; ilmasto kylmenee, vaikka sen piti lämmetä; miesten pitkät kalsarit viedään kauppiaiden käsistä; jäät ahtautuvat merten rannoille; tietä ja katuja ei saada auratuiksi; katot romahtelevat lumen painosta; murtaja- ja ahtaajalakko uhkaa; työttömyys lisääntyy huimasti; yliopistouudistus meni persiilleen - kaikki rahat Aalto-yliopistolle; vanhuksia ja muita laitoshoidokkeja sidotaan vuoteisiin ja pidetään lukkojen takana; hevosia, sikoja ja turkiseläimiä rääkätään ahtaissa ja likaisissa pilttuissa/karsinoissa/läteissä/häkeissä; koululaisia on surmattu joukoittain laillisilla aseilla; lähestymiskieltoja rikotaan sen kun keritään; lisää kiintiöpakolaisia otetaan maahan laumoittain vaikka aiemmin tulleitakaan ei ole satu kunnolla kotoutetuiksi, jne. jne.

3. Kuka tai ketkä tästä kaikesta vastaavat - vai vastaako kukaan? Hyvä kysymys. Blogistin piti keskeyttää talviunensa ja lausua muutama enemmän tai vähemmän painava sanansa asiasta. Lähtökohta on toki selvä: vastuussa ovat päättäjämme. Valta kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Näin sanotaan Suomen perustuslaissa ja pitäähän toki perustuslakia uskoa. Mutta kuten tiedämme, eduskunta on ulkoistanut vallankäyttönsä muille tahoille, etunenässä hallitukselle (valtioneuvostolle). Tähän on hyvät perusteet: ensinnäkin kansanedustajat ovat lomalla puolet vuodesta ja toiseksi edustajien aika kuluu rattoisasti erilaisissa muissa riennoissa, esimerkiksi vaikkapa osallistumisessa Riitta Väisäsen Kymppitonni-nauhoituksiin, RAY:n hallitukseen, Nuorisosäätiön toimintoihin jne.

4. Kolmanneksi puhemies on ottanut asiakseen kansanedustajien kiusaamiseen, ja kukapa nyt tuollaisella työpaikalla viihtyisi, jossa pomo kiusaa ihmisiä. Useat kokeneet edustajat ovatkin jo nyt ilmoittaneet jättävänsä eduskunnan ensi vuonna. Näihin kuuluvat muun muassa kalapuikkoviiksimiehet -nimistä ryhmää edustavat Tero Rönni ja Pekka Vilkuna. Vallan pirunmoinen menetys kansanvallalle, jos Tero ja Pekka todella pitävät päänsä! Yritetään sen vuoksi kaikki, herran tähden, saada heidät luopumaan levottumuutta ja mielipahaa herättäneistä eroaikeistaan!

5. Maan hallitus ja sen ministerit ovat siis vastuussa virkatoimistaan, tämä on selkeä lähtökohta. Systemaattisessa katsannossa ministerin vastuu jaetaan oikeudelliseen vastuuseen ja poliittiseen vastuuseen. Juridinen vastuu tulee perustuslain mukaan kysymykseen, jos niin sanotun ministerisyytteen edellytykset täyttyvät. Syyte ministeriä vastaan valtakunnanoikeudessa voidaan päättää nostettavaksi, jos ministeri tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta on olennaisesti rikkonut ministerin tehtävään kuuluvat velvollisuutensa tai muutoin menetellyt virkatoimessaan selvästi lainvastaisesti.

6. Syytekynnys on siis asetettu hyvin korkealle, ja tästä johtuen valtakunnanoikeus on kokoontunut käsittelemään aikojen kuluessa ministerisyytteitä ani harvoin; nuo kerrat on laskettavissa yhden käden sormilla. Syytteen nostamisesta päättää eduskunta saatuaan perustuslakivaliokunnan ministerin menettelyn lainvastaisuudesta. Ministerisyyteasiaa koskeva tutkinta perustuslakivaliokunnassa voidaan panna vireille 1) oikeuskanslerin tai oikeusasiamiehen perustuslakivalokunnalle tekemällä ilmoituksella, 2) vähintään 10 kansanedustajan allekirjoittamalla muistutuksella sekä 3) eduskunnan muun valiokunnan perustuslakivaliokunnalle esittämällä tutkintapyynnöllä. Perustuslakivaliokunta voi myös omasta aloitteestaan ryhtyä tutkimaan ministerin virkatoimen lainmukaisuutta.

7. Perustuslakivaliokunnan rooli ministerisyyteasiassa vastaa siis syyttäjän roolia tavallisessa rikosprosessissa. Perustuslakivaliokunta voi käynnistää asiassa esitutkinnan eli pyytää poliisia tutkimaan epäiltyä ministerisyyteasiaa. Epäselvyyttä on siitä, voivatko myös oikeuskansleri ja oikeusasiamies käynnistää esitutkinnan vai pitääkö niiden tyytyä myös tässä tapauksessa ilmoittamaan asiasta perustuslakivaliokunnalle.

8. Oikeuskansleri ja oikeusasiamies ovat jahkailleet tämän kysymyksen parissa useita ketoja ja omaksuneet virkamiehinä - tietenkin - sen kannan, että he eivät voisi käynnistää esitutkintaa. Tämä kanta on minusta aika outo ja kuvastaa lähinnä vain mainittujen ylimpien laillisuusvalvojien erittäin varovaista ja pidättyvää suhtautumista virkaansa kuuluvien tehtävien hoitamiseen. Kun oikeuskansleri ja oikeusasiamies voivat kaikissa muissa laillisuusvalvontansa piiriin kuuluvissa asioissa ajaa syytettä tai määrätä syytteen nostettavaksi sekä tähän liittyen määrätä myös esitutkinnan aloittamisesta, on johdonmukaista katsoa, että heillä on oikeus määrätä tutkinnan aloittamisesta myös ministerisyyteasiassa, vaikka syytteen nostamisesta päättääkin eduskunta. Mikään säännös perustuslaissa ei puhu tätä tulkintaa vastaan.

9. Mainittu kysymys ei ole laadultaan vain akateeminen. Parhaillaan oikeuskansleri Jakko Jonkka pohtii yhdessä valtakunnansyyttäjänviraston ja KRP:n kanssa, pitäisikö pääministeri Matti Vanhasen Nuorisosäätiön rahanjakoon liittyvässä asiassa käynnistää esitutkinta. Saapa nähdä, mitä tuossa asiassa tapahtuu ja käynnistetäänkö asiassa esitutkinta ja kenen aloitteesta tutkinta käynnistyy, jos käynnistyy. Ministeri Pekkarisen Suomi-Soffa -asiassa Jonkka ei pähkäillyt eikä aikaillut, vaan antoi Pekkariselle - ministerin omasta pyynnöstä - puhtaat parissa kolmessa päivässä.

10. Ministerin poliittinen vastuu kulminoituu eduskunnan ja hallituksen suhteisiin ja siihen, nauttiiko ministeri eduskunnan luottamusta. Käytännössä on erittäin harvinaista, että eduskunta antaisi yksittäiselle ministerille epäluottamuslauseen. Heikkokin ministeri voi "palloilla"muun hallituksen mukana koko hallituskauden, kunhan vain hallitus nautti eduskunnan luottamusta, sillä ministeri ei ole oikeudellisessa vastuussa hänen aloitteestaan annetuista ja eduskunnan hyväksymistä hallituksen lakiesityksistä aiheutuipa niistä yhteiskunnassa millaisia epäkohtia tai miten suurta vahinkoa tahansa. Kansanedustajat voivat testata ministerin kykyä ja taitoa ja uskottavuutta esittämällä tämän vastattavaksi eduskunnassa suullisia ja kirjallisia kysymyksiä, mutta näistä ministerit selviytyvät yleensä aika helposti. Eduskunnan kyselytunnilla on tavallista, että ministerit vastaavat kysymyksiin joko hyvin lyhyesti tai sivuuttavat asiallisesti ottaen kysymyksen sisällön kokonaan puhuen asian vierestä.

11. Tavallisin vastaus tiettyyn konkreettiseen asiaan tai ilmenneeseen epäkohtaan on asianomaisen ministerin ilmoitus, jonka hänen johtamansa ministeriö jo selvittelee kyseistä asiaa tai ainakin seuraa sitä "huolellisesti." Asiallisesti mitään valmista näistä eduskunnan torstain kyselytunneilta ei liene juuri koskaan saatu. Kyse on lähinnä poliittisesta teatterista, näennäistä väittelyä television välityksellä seuraavaa suurta yleisöä varten. Kansanedustajien kirjallisiin kysymyksiin ministerit vastaavat yleensä pitkästi ja hartaasti - huomaa, että ministeriön nuorimmat virkamiehet ovat olleet laatimassa vastausluonnoksia - mutta myös kirjallisten kysymysten ja vastausten anti jää käytännössä hyvin vähäiseksi. Kansanedustajat kaunistelevat kysymyksillään "valtiopäivätoimia" koskevia tilastojaan.

12. Ministeri voi menettää eduskunnan luottamuksen paitsi ministerinä tekemänsä virkatoimen takia, myös muusta syystä ja siis viranhoidon ulkopuolella tekemänsä töppäyksen takia. Ministerin ei tarvitse odotella eduskunnan epäluottamuslausetta, vaan hän voi vetää, joko itse tai ryhmänsä painostuksesta, omat johtopäätöksensä ja pyytää eroa, jos hän on töpännyt niin raskaasti, että eduskunta saattaisi innostua äänestämään hänen luottamuksestaan. Eron ministerille myöntää tasavallan presidentti, ero voidaan myöntää myös pääministerin aloitteesta. Muistamme, miten pääministeri Anneli Jäätteenmäki teki vuonna 2003 eduskuntaa kuohuttaneen niin sanotun Irak-gate tapauksen johdosta johtopäätöksensä - itse tai kepun hallituskumppanina olleiden demareiden ja oman puolueensa nokkamiesten painostuksen tuloksena - ja jätti hallituksensa eronpyynnön presidentti Haloselle; pääministerin epäluottamus ja ero merkitsee koko hallituksen eroa tehtävästään. Jäätteenmäki joutui yhdessä Matti Mannisen kanssa Irak-vuodosta käräjille, jossa häntä vastaan syyte avunannosta Mannisen rikokseen kuitenkin hylättiin. Valtakunnanoikeudelle asia ei kuulunut, koska Jäätteenmäki ei ollut väitettyä rikosta tehdessään ministeri.

13. Kulttuuriministeri Suvi Lindén erosi ministerin tehtävistä vuonna 2002 kun oli paljastunut, että hän oli ministerinä myöntänyt valtionapua golfkentälle, jossa hän perheineen oli osakkaana. Lindén myönsi virheensä selittäen, ettei hän ollut tajunnut, että golfosake katsotaan sijoitukseksi. - Ulkoministeri Ilkka Kanerva puolestaan joutui eroamaan hallituksesta huhtikuussa 2008 tunnetun tekstiviestikohun johdosta. Kanerva itse ei olisi halunnut millään erota, vaikka hänen uskottavuutensa hoitaa ministerintehtäviä oli mennyt, mutta kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen pakotti Kataisen pyytämään eroa. Vielä paria viikkoa aikaisemmin Katainen oli vakuuttanut julkisuudessa, että Kanerva nauttii hänen hänen täyttä tukeaan. Mutta median ja yleisön taholta tullut paine pakotti Kataisen muutamaan kantansa ja osoittamaan Kanervalle ovea hallituksesta. Luottamus Kataiseen ja koko hallitukseen oli alkanut pahasti rakoilla. Kataiselle tilanne kiusallinen siksi, että Kanerva oli vakuuttanut Kataiselle aiempien tekstikohuviestien johdosta - Kanerva toimi tuolloin (2005) eduskunnan varapuhemiehenä - että tekstiviestittely naispuolisille julkkiksille ei tulisi enää toistumaan.

14. Muissa maissa ministerit kantavat aika herkästi poliittisen vastuun eroamalla meikäläisittäin joskus hyvin vähäpätöisiltä tuntuvien töppäysten jälkeen. Suomessakin ministereillä ja muillakin poliitikoilla on tapana käyttää paatoksellista ilmaisua "kannan täyden poliittisen vastuun" asiasta. Tällä ilmaisulla on Suomessa kutenkin toisenalainen merkitys kuin muualla. Suomessa ministerin poliittiseen vastuuseen, edes siihen "täyteen vastuuseen", ei kuulu eronpyynnön jättäminen kesken viranhoidon. Kun suomalainen ministeri puhuu täyden poliittisen vastuun ottamisesta, vastuu itse asiassa siirtyy äänestäjille, joiden tehtävänä on (vasta) seuraavissa vaaleissa harkita, nauttiiko ministeri vielä luottamusta. Kun äänestäjien muisti on tunnetusti varsin lyhyt, on ministereillä varaa mainittuun retoriikkaan siinä toivossa, että kansalaiset unohtavat heidän törkeimmätkin töppäilynsä seuraavissa vaaleissa. Vaaleissa äänestäjät eivät tietenkään äänestä hallituksen ministereistä - pääministeriä lukuun ottamatta - vaan parlamenttiin valittavista kansanedustajista. Lähimenneisyydestä muistuu mieleeni vain yksi tapaus, jossa istuvan hallituksen ministeri jäi seuraavissa vaaleissa valitsematta eduskuntaan. Tarkoitan oikeusministeri Leena Luhtasta (sd), jonka pääsy eduskuntaan tyssäsi - aivan aiheesta muuten - vuoden 2007 vaaleissa.

15. Täyden poliittisen vastuu ottaminen tarkoittaa länsimaissa vastuun ottamista myös ministerin toimialalla tapahtuneista laiminlyönneistä ja ministeriön alaisten viranomaisten ja virkamiesten töppäyksillään aiheuttamista vahingoista, vaikka ministeri ei itse ole syyllistynyt laiminlyönteihin tai virhearvioihin; ministeri eroaa, koska hän on menettänyt uskottavuutensa huolehtia asioiden hoitamisesta. Suomessa tällainen vastuun kantaminen sen sijaan on tuiki tuntematonta. Suomalaisen ministerin ei tarvitse vastata toimialallaan sattuneista laiminlyönneistä ja vahingoista olivatpa ne kuinka hirveitä tahansa.

16. Kukaan tuskin tuntee tarvetta vaatia urheiluministerin eroa, vaikka suomalaisten menestys Vancouverin talviolympiakisoissa on huonompi kuin koskaan aikaisemmin. Eri asia on, että urheiluministerin arvostelukykyä voidaan ihmetellä, kun tämä höläyttää kisainnostuksen vallassa, että Suomi harkitsee vuoden 2022 talviolympiakisojen hakemista yhdessä muiden pohjoismaiden kanssa. Vakavampi tapaus on hallituksen ja sen opetusministerin ajaman yliopistouudistuksen (mahdollinen) epäonnistuminen. Jos esimerkiksi hallituksen ja opetusministeriön yliopistoille antamat lupaukset uudistuksen vaikutuksista eivät ole perustuneet totuudenmukaisiin tietoihin, voidaan opetusministeriä vaatia poliittiseen vastuuseen tapahtuneesta.

17. Oikeusministerin johtama ministeriö on töpännyt raskaasti vaalirahoituslain valvonnassa, kuten oikeuskansleri Jaakko Jonkan kanteluni johdosta antamassa päätöksessä vuosi sitten selkeästi todettiin. Ministeriö möhli raskaasti myös sähköisen äänestyksen kokeilun yhteydessä, minkä seurauksena kunnallisvaalit jouduttiin suorittamaan kolmessa kunnassa uudelleen; tästä aiheutui valtiolle ylimääräisiä kustannuksia. Eduskunnan ulkopuolella vaadittiin oikeusministerin eroa, mutta ministeri ei ottanut vaatimuksia kuuleviin korviinsa. Kun on kyse enemmistöhallituksessa eikä pääministerillä ole minkäänlaista munaa vaatia ministereiltään asianmukaista viranhoitoa, niin eihän ministereillä ole mitään hätää palloilla täyttä nelivuotiskautta hallituksessa. He kantavat poliittisen vastuun istumalla kuin tatit paikoillaan ja siirtämällä vastuun äänestäjille seuraaviin vaaleihin! Oikeusministeriön piikkiin menevät myös Suomen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta saamat kymmenet langettavat tuomiota, joissa on kyse oikeudenkäyntien kohtuuttomasta pitkittymisestä. Jos ja kun pitkittyminen johtuu oikeuslaitoksen niukoista resursseista, kuuluu vastuu oikeusministeriölle.

18. Ministeri Astrid Thorsin eroa on vaadittu eduskunnassa perussuomalaisten taholta lepsun maahanmuuttopolitiikan johdosta. Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko on joutunut vastaamaan muun muassa vanhusten huonosta laitoshoidosta. Herttaisesti hymyilevä ministeri on vierittänyt ministeriönsä vastuuta hienovaraisesti kunnille ja selittänyt, että "yleisesti ottaen" vanhusten hoito samoin kuin sairaanhoito yleensäkin on Suomessa hyvällä mallilla. vastuun vierittäminen tosille ja vetomainen ilmenneiden epäkohtien yksittäistapauksellisuuteen on muutenkin lähes näppärä keino selvitä vastuusta.

19. Tähän konstiin on turvautunut aina myös maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila, joka on joutunut viime aikoina tulilinjalle sikojen ja hevosten huonon kohtelun takia ja viimeksi turkiseläintarhoissa ilmenneiden eläinrääkkäysten johdosta. Anttila vetoaa aina siihen, että ilmitulleet eläinrääkkäykset ovat vain yksittäistapauksia ja että yleensä tai keskimäärin asiat ovat Suomessa paremmalla tolalla kuin monissa muissa EU-maissa. Sikaloissa ilmenneiden epäkohtien osalta Anttila on vierittänyt vastuun tuottajille ja teurastamoille. Muutama päivä sitten Anttila oikein tulistui toimittajien uteluille ja kiljahti, että ei kai hän (helvetissä) nyt sentään voi istua jokaisen turkistarhan tai karsinan vieressä ja vahtia, ettei eläimiä kohdella kaltoin! Ministeri ei siis näyttänyt oikein ymmärtäneen, mistä poliittisesta vastuusta on kysymys. Toki hän asian ymmärtää, mutta ei ole ymmärtävinään, koska hän tietää, että keskivertokansalaisille ei ole selvää, miksi ministerin pitää kantaa myös moraalinen ja poliittinen vastuunsa oman toimialansa epäkohdista.

19 a. Ehkäpä ministeri Anttila pitäisi sulkea ikiomaan virtuaaliseen tarhaan/karsinaan/häkkiin/lättiin, jonka ovella lukisi: Ei saa häiritä eikä kiusata, nero innovoi. Mä Sirkka olen mun tarhassain/ja varten kepua luotu/sen aatteelliseen huomahan/jo vesaisista suotu.

19. Ministeri Anttila sai tässäkin asiassa pääministeri Matti Vanhasen täyden tuen - kuinkas muuten! Kun Oikeutta eläimille -yhdistyksen salaa kuvaama aineisto tuli julkisuuteen, hallituspuolue vihreät toistivat vanhan vaatimuksen koko turkistarhauksen lopettamiseksi. Kohun saattelema asia vietiin hallituksen käsittelyyn ja tulos oli vihreiden kannalta jokseenkin nolo: hallitus päätti 24.2. poistaa tuotantoeläinten hyvinvointituesta nykyisin voimassa olevan 5 000 euron ylärajan. Siis lisää tukea muutenkin voimakkaasti tuetulle elinkeinolle. Piikki on auki, kuten Matti Vanhasen nykyisin usein toistama slogan kuuluu. Kuka sitten valvoo, että laajennettu tuki menee todella eläinten hyvinvoinnin kohentamiseen? No, tietenkin maatalousministeriö ministeri Anttilan johdolla - uskottavaa, eikö totta. Jos vihreät olisivat puolueena todella turkiseläintuotannon lakkauttamisen kannalla, he eivät tietenkään istuisi hallituksessa, joka näyttää vain kannustavan yrittäjiä kyseisen tuotannon lisäämiseen.

20. Suomalaispoliitikot pääsevät mediassa helpolla näissä vastuukysymyksissä. Monien suurten lehtien päätoimittajat ja poliittiset toimittajat ovat olleet ja ovat edelleen poliitikkojen kavereita He ovat kuvainnollisesti todellisia perässähiihtäjiä, jotka kyttäävät, mitä tiedonmurusia toimittajia syöttävien ja juottavien poliitikkojen pöydiltä tai ladun varten saattaa palkinnoksi tipahtaa palkkioksi myötäsukaisesta tai ymmärtäväisestä suhtautumisesta poliittiseen juonitteluun ja korruptioon. Tuoreen esimerkin lehtien pääkirjoittajien kyynisestä suhtautumisesta ministereiden poliittisen vastuun merkitykseen tarjoaa Ilta-Sanomien pääkirjoitus 24.2., joka oli otsikoitu näin: "Auttaisiko Anttilan ero sairaita kettuja"?

21. Räikein tapaus poliittisen vastuunkannon täydellisestä piittaamattomuudesta on sisä- ja aseministeri Anne Holmlundin pysyminen hallituksessa Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien jälkeen. Olen käsitellyt tätä vastuunpakoilua Kauhajoen koulusurmia koskevissa blogikirjoituksissani, viittaan esimerkiksi blogiin 30.9.2008, joten ei siitä tässä yhteydessä enempää.

22. Viime viikkoina on saatu kuulla liikenneministeri Anu Vehviläisen selityksiä junaliikenteen takkuamisista. Vehviläinen puhuu pontevasti, mutta puheet eivät nyt auta, kun ministerin vastuulla oleva viranomaiset ja laitokset (VR ja Liikennevirasto; järjestelmä on erittäin monimutkainen eikä keskivertokansalainen tiedä, mikä elin tai taho vastaa mistäkin) ovat kaikesta päätelleen laiminlyöneet junaliikennejärjestelmien varautumisen kunnon talviolosuhteita silmällä pitäen lähes tyystin. Junaliikenne on kuitenkin takunnut melkein kaikkina vuodenaikoina parin viimeisen vuoden aikana. Ministeri selittelee ja asettelee aina vain uusia selvitys- ja työryhmiä ja yrittää vierittää vastuuta alaisilleen viranomaisille ja virkamiehille samoin kuin VR:n omistajaohjauksesta vastaavalle ministerille Jyri Häkämiehelle. Pitäisikö nyt joka hemmetin vaihdetta varten asettaa oma työryhmä selvittämään, mistä vaihteen jäätyminen on johtunut? Samanlaista takkuamista se oli itärajan rekkajonojenkin kanssa parisen vuotta sitten. Rekkajonot lyhenivät, kun talouslama iski myös Venäjälle, ja nyt ministerin ainoa toivo näyttää olevan, että sää vähitellen lauhtuisi.

23. Seurasin eilen torstaina telkkarista eduskunnan kyselytuntia, jossa keskusteltiin tai yritettiin keskustella muun muassa rautatieliikenteen toiminnan turvaamisesta. Sangen sekava debatti, josta ei kovin paljon selvinnyt. Oppositio tietenkin syytti hallitusta siitä, että hallitus ei ole antanut ratojen kunnostamiseen riittävästi määrärahoja. Ministeri Vehviläinen, jota pääministeri Vanhanen säesti "piikki on auki" -puheillaan, vastasi, että määrärahoja oli kyllä joulukuussa myönnetty sen verran kuin VR ja Liikennevirasto olivat pyytäneet. Hallituksen mukaan vaikeudet johtuisivat siis tehtävien huonosta organisoinnista. Kuten tavallista, asia jäi niin sanotusti auki ja vastuu siirtyi kuulijoille ja katsojille. Meidän pitäisi ryhtyä selvittämään, mistä kaikki johtuu, kun hallitus ja oppositio eivät näemmä saa selkoa asioista!

24. Pääministeri Vanhanen tuntuu ryhtyneen nyt, kun hänellä on enää 3-4 kuukautta aikaa jäljellä, kovasti hövelille päälle. Kuten sanottu, hallitus avasi pari päivää sitten niin sanotusti piikin kotieläintuotannon hyvinvointituille, ja eilen Vanhanen huudahteli hallituksen aitoista pariin kolmeen otteeseen, että "rahaa kyllä on" ja että "siellä on piikki auki tehdä näitä töitä", tarkoittaen junaratojen kunnossapitoon varattua määrärahoja. Oppositio vain ei ollut Vanhasen puheista lainkaan vakuuttunut. Piikki on auki -lausahduksen pääministerin tuntuu omaksuneen Teemu Selänteeltä, joka on julkisesti luvannut, että jos Suomi pelaa ensi sunnuntaina Vancouverissa jääkiekon loppuottelussa, hän tarjoaa Kivenlahden Seurahuoneen asiakkaille ilmaista janojuomaa koko olympiafinaalin ajan. Mitään näin jännää pääministeri tuskin olisi keksinyt omasta päästään! Ja helppohan sitä sanoa, että valtion piikki on auki, repikää siitä. Minusta Vanhanen voisi luvata, että jos hän voittaa Susan Ruususen myös KKO:ssa, hänellä on koko tuomion julkistamispäivän ajan piikki auki kaikille Klaukkalan ABC-asemalla asioiville janoisille asiakkaille. - Matti Vanhasen lupaus ei tietenkään koskisi kotikaljaa väkevämpiä juomia.

25. Asiasta toiseen. Mauri Pekkarinen ilmoittautui tänään mukaan Kepun puheenjohtajakilpaan. Tämä oli täysin odotettua, sillä kyllähän pääministerihaaska kelpaa ja kiinnostaa Kepun veteraanipoliitikkoja, joille ei muutoin koskaan avautuisi näin maukasta tilaisuutta istua vuoden verran pääministerin pallilla. Pekkarisesta Kepu ja sen myötä me kaikki suomalaiset saisimme johtavaksi poliitikoksi puolitoista metriä viekastelevaa peruukkipäistä siltarumpupoliitikkoa. Innostavaa, vai mitä?