186. KKO:n vastuu oikeusturvasta

Me emme ole suinkaan yksin vastuussa...

Ottiko kukaan vastuuta muurin rakentamisesta...

1. Helsingin Sanomien sunnuntainumerossa 30.10. oli laaja juttu otsikolla "Korkeimman oikeuden tappio". Siinä käsiteltiin Kari Uotin/EIT:n ja KKO:n välistä "matsia" ja KKO:n ratkaisua 2009:80, jolla korkein oikeus purki aiemmin Kari Uoti -jutussa antamansa tuomion ja Uotille langettamansa viiden kuukauden vankeusrangaistuksen (KKO 2009:27). Tuomio purettiin, koska Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) oli neljä päivää viimeksi mainitun KKO:n ratkaisun jälkeen antanut Suomelle samanlaisessa itsekriminointisuojaa koskevassa Mattinen-tapauksessa langettavan tuomion; Kari Uoti muuten toimi kyseisessä tapauksessa Suomessa tuomitun (Marttinen) asianajajana Strasbourgin ihmisoikeustuomioistuimessa.

2. KKO:n presidentti Pauliine Koskelo, jota oli haastateltu mainitussa HS:n lehtijutussa, kirjoitti 5.11. HS:n mielipidesivulla vastineen, jonka otsikkona oli "Korkein oikeus ei ole yksin vastuussa ihmisoikeuksista." Koskelon mukaan on väärin ajatella, että vastuu ihmisoikeuksien noudattamisesta lankeaisi yksin tai ensisijaisesti KKO:lle, vaan kysymys on koko järjestelmän toiminnasta. Koskelo muistutti, että lain mukaan hovioikeuksien tehtävänä on olla viimeinen oikeusaste muissa kuin suhteellisen harvoissa ennakkotapausasioissa, jotka KKO ottaa valituslupajärjestelmään perustuvassa systeemissä tukittavakseen. - KKO myöntää vuosittain noin 150 valituslupaa, valituslupahakemuksia tehdään KKO:lle noin 2 000 vuodessa.

3. Koskelon kirjoitus käsitteli siis kahta asiaa: a) KKO:n vastuusta ihmisoikeuksista ja b) KKO:n valituslupajärjestelmää. Laajasti ottaen asiassa kysymys on oikeusturvasta, josta ihmisoikeudet ovat vain osa, joskin merkittävä osa. Kykeneekö tuomioistuinlaitos vastaamaan ihmisten oikeusturvasta, mikä on KKO:n rooli tässä suhteessa ja tunteeko KKO vastuunsa?

4. Koskelo sanoi, että KKO ei ole mikään "korjaamo," vaan jokaisella oikeusasteella on vastuu menettelyllisestä oikeusturvasta. Vastuu kuuluu myös alemmille instansseille. Hovioikeuksien ja käräjäoikeuksien tulee ottaa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä ja yleensä prosessuaaliset säännökset vakavasti ja noudattaa niitä, koska valitusten ja kantelujen johdosta käsittelyajat pitenevät ja "veronmaksajien rahoja menee hukkaan," kuten Koskelo asian ilmaisi.

5. Kuulostaa tutulta, kun joku "suuri päällikkö" Suomessa ilmoittaa, että hän ei ota yksin vastuuta tietyistä, hänen johtamansa organisaation sisällä sattuneista töppäyksistä ja virheellisiksi osoittautuneista käytännöistä. Kirjoitin 159/27.9. blogin, jonka otsikko oli "Matti Vanhanen ei ottanut vastuusta mistään" ja kaksi päivää myöhemmin uuden blogin otsikolla "Vanhanen vaikenee edelleen vastuustaan." Kyse oli ja on edelleen siitä, että pääministeri Matti Vanhasen mukaan hän ei ole yksin vastuussa kymmenien vuosien aikaisesta puolueiden ja poliitikkojen vaalirahoituksesta ja vasta nyt ilmitulleista hämäristä ja epäilyttävistä käytännöistä. Kyse on maantavasta, jonka Matti Vanhanen omaksui ja imi itseensä jo nuorisopoliitikkona ja Nuorisosäätiön pitkäaikaisena puheenjohtajana ja jota hän on noudattanut sittemmin myös keskustan puheenjohtajana ja pääministerinä puolustaen edelleen sanottua tapaa sitkeästi

6. Vastuun kiistäminen ja ja yritys vierittää vastuuta muille näyttäisi olevan ilmiö, josta voidaan näin sikainfluenssan aikana käyttää tuttua sanontaa "sitä on nyt liikkeellä." Kun maan johtava poliitikko eli pääministeri ei halua ottaa vastuuta virheellisistä käytännöistä, tämä vastuun pakoilu näyttää tarttuneen nyt myös tuomioistuinlaitoksen ylimpään johtoon. Jopa käytetyt sanamuodot vaikuttavat identtisiltä: minä tai minun johtamani puolue/hallitus/tuomioistuin ei ole yksin vastuussa virheellisistä käytännöistä/päätöksistä. Olisiko pääministerissä ilmennyt vastuunpakoilu tarttunut lokakuun alussa Turussa, jossa juhlittiin Matti Vanhasen ja Pauliine Koskelon johdolla ja rinta rinnan ja näyttävin juhlamenoin hallituksen ja korkeimman oikeuden 200-vuotista taivalta? Olisivatko arkkipiispa Jukka Paarman Turun tuomiokirkon juhlasaarnassa lausumat vakavat sanat menneet ohi korvien?

7. Mutta palataanpa päiväjärjestykseen. Kukaan ei ole tietenkään edes väittänyt, että korkein oikeus olisi yksinvastuussa ihmisoikeuksista ja oikeusturvasta. Yhtä vähän kukaan on esittänyt, että pääministeri Vanhasen tulisi kantaa yksin vastuu virheelliseksi osoittautuneesta poliittisesta maan tavasta, jonka tutkija on väittänyt olevan osa suomalaista järjestäytynyttä rikollisuutta. Toisaalta, ja tämä on tärkeä pitää mielessä, korkein oikeus on maan ylin tuomioistuin, jonka tehtäviin perustuslain mukaan kuuluu valvoa lainkäyttöä omalla toimialallaan (PerL 99.2 §). KKO:n velvollisuutena on siis valvoa käräjäoikeuksien ja hovioikeuksien lainkäyttöä. Tämä tapahtuu valvomalla muutoksenhaun yhteydessä alempien oikeusasteiden ratkaisujen oikeellisuutta ja oikeudenkäyntimenettelyn lainmukaisuutta ja sitä, ettei lainkäytössä rikota perus- ja ihmisoikeuksia.

8. Valvontaa varten KKO on vuodesta 1980 lähtien toiminut ennakkopäätöstuomioistuimena . KKO antaa vuosittain hieman toista sataa - vielä 80 -luvulla KKO:n ennakkopäätöksiä annettiin yli 200 - ennakkopäätöksinä julkaistua ratkaisua, joilla KKO pyrkii vaikuttamaan siihen, että käräjäoikeudet ja hovioikeudet hylkäisivät perus- ja ihmisoikeuksien sekä muutoin lainvastaiset ja virheelliset käytäntönsä. Kun näin on, KKO ei voi minusta presidentti Koskelon tavoin vetäytyä vastuustaan ja selitellä, että hovioikeus on käytännössä useimmissa tapauksissa viimeinen oikeusaste. KKO ei ole yksin vastuussa asioista, mutta viime kädessä vastuu kyllä kuuluu maan ylimmälle tuomioistuimelle. Maan ylintä tuomioistuinta pidettiin aiemmin oikeuslaitoksen perälautana, jonka pitävyyteen ja oikeudenmukaisuuteen ihmiset saattoivat luottaa.

9. Pitääkö KKO-perälauta ja ihmisten luottamus sen kestävyyteen, vai onko perälauta alkanut ihmisten silmissä vuotaa? Presidentti Koskelon lausunto, jonka mukaan ihmisten pitäisi ymmärtää, ettei KKO:n tehtävänä ole valvoa ja korjata alempien oikeuksien ratkaisuja, on herättänyt ihmisissä ja jopa asiantuntijoissa hämmennystä. Sosiaalipolitiikan professori J.P. Roos kirjoitti HS:ssa 6.11. otsikolla "Saavatko oikeudet tehdä virheitä huoletta?", että Koskelon puheenvuoro oli huono uutinen niille kansalaisille, jotka ovat kuvitelleet, että KKO on elin, joka viime kädessä korjaa alempien oikeusasteiden väärät ratkaisut ja että valituslupamenettelyssä KKO valitsee käsiteltäväkseen tapaukset, joissa näyttäisi olevan tällainen oikeusturvaongelma. Samaan asiaan puuttui kirjoituksessaan Alpo Rusin avustajana Helsingin hovioikeuden äskettäin ratkaisemassa jutussa toiminut asianajaja Olli Santanen (HS 11.11.).

10. Presidentti Koskelon kanta on siis se, että KKO toimii ainoastaan jonkinlaisena yleisohjaajana, jonka ennakkopäätökset ovat alemmille tuomioistuimille annettuja malliratkaisuja siitä, miten vastaavanlaisissa tapauksissa olisi meneteltävä. J.P. Roosin ja Olli Santasen mukaan kansalaiset eivät tätä ymmärrä. Roosin mukaan meillä on paljon kansalaisia, jotka katsovat, että he ovat kokeneet vääryyttä ja että KKO ei ole kunnolla katsonut heidän tapaustaan niin että oikeus toteutuisi. Santasen mukaan asiaa ei tee asianosaiselle mitenkään helpommaksi se, että KKO ei edes perustele valitusluvan epäämistä koskevaa ratkaisuaan millään tavalla.

11. Vallitseva käytäntö, jossa viime kätinen vastuu ihmisten oikeusturvasta on siirtynyt riita- ja rikosasioissa KKO:n sijasta hovioikeuksille, on johtanut J.P. Roosin mukaan siihen, että meillä tuomioistuimet saavat tehdä virheitä melko huoletta. "Ei korpi korpin silmää noki on vallitseva sääntö, jossa poikkeukset ovat harvinaisia." Roosin mukaan Koskelon nyt esittämä näkemys ("KKO ei ole mikään korjaamo") ei anna toivoa kaikille niille lukuisille kansalaisille, jotka ovat mielestään saaneet vääriä päätöksiä myös hovioikeuksissa. Jatkovalitus ei kannata, jos asianosaisen ainoa tavoite on saada oikeutta.

12. Asia on vakava ja ihmisten huolenaihe oikeuksiensa toteutumisesta aito.

- Toteutuvatko ihmis- ja perusoikeudet Suomessa kunnolla, jos maan ylin tuomioistuin tuntuu sysäävän vastuun asiassa viime kädessä hovioikeuksille?

- Mitä takeita on oikeusturvan toteutumisesta yleensä maassamme?

- Johtaako KKO:n valituslupajärjestelmä, jonka mukaan KKO ei presidentti Koskelon toteamin tavoin edes tutki hovioikeuden ratkaisun oikeellisuutta, mielivaltaan ja yhdenvertaisuuden loukkaamiseen?

- Kuka saa oikeusjuttunsa KKO:n tutkittavaksi?

- Saavatko tässä maassa oikeutta vain rikkaat?

- Ratkaiseeko raha oikeusturvan tason?

- Onko oikeusvaltio tuote, joka ei myy Suomessa hyvin, vaikka Suomen valtio tyrkyttää sitä ikään kuin omana tuotteenaan kehitysmaihin ja kriisialueille?

- Miksi Suomella on varaa syytää rutkasti rahaa esimerkiksi Ruanda-prosessin tapaisiin oikeudenkäynteihin samaan aikaan kun eduskunta käsittelee hallituksen esitystä 105/2009 vp, jolla muutoksenhakuoikeutta myös hovioikeuksiin halutaan tuntuvasti rajoittaa?

- Miksi Eduskunnan perustuslakivaliokunta vaatii selvityksiä ainoastaan oikeudenkäyntien viivästymisistä, vaikka suurimmat epäkohdat suomalaisessa lainkäytössä liittyvät siihen, saako maassa ylipäätään oikeutta ja toteutuvatko oikeusprosesseissa ihmisten muutkaan perus- ja ihmisoikeudet?

13. Kas siinäpä kysymyksiä, joista kannattaisi keskustella! Omalta osaltani olen näihin kysymyksiin tai ainakin osaan niistä jo vastannut. Seuraavassa blogissani jatkan keskustelua tarkastelemalla hieman tarkemmin KKO:n valituslupajärjestelmää. Kirjoitin tästä teemasta alustavasti jo Helsingin Sanomissa 1.11. julkaistussa mielipidekirjoituksessani otsikolla "Valituslupajärjestelmää tulkittava taiten." Onko KKO tulkinnut valituslupasäännöksiä liian tiukasti niin, että lupaa ei ole myönnetty sellaisissa tapauksissa, joissa se olisi tullut lain mukaan myöntää?

185. Oikeusjuttujen viivästyminen; Suomi sai tänään jälleen kaksi uutta langettavaa tuomiota ihmisoikeustuomioistuimelta

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin Strasbourgissa

1. Mistä näitä langettavia tuomioita Suomelle oikein tulee?!

2. Tänään Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) antoi Suomelle jälleen kaksi uutta langettavaa tuomiota oikeudenkäynnin kestoa koskevassa asiassa. Tapaukset ovat Landgren v. Suomi ja Horsti v. Suomi.

3. Tapauksessa Landgren v. Suomi EIT totesi, ettei valittajaa koskenut rikosoikeudenkäynti ollut tapahtunut Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 6 artiklan edellyttämässä kohtuullisessa ajassa. Asiassa oli kyse rikosprosessia koskevasta oikeudenkäynnistä, jossa käräjäoikeus oli hylännyt syytteen, mutta hovioikeudessa hänet tuomittiin rangaistukseen. KKO ei myöntänyt valituslupaa. EIT:n mukaan esitutkinnan ja syyteharkinnan kesto (1 vuosi, 11 kk ja 13 päivää), asian käsittely käräjäoikeudessa ( 8 kk ja 23 päivää) sekä valituslupahakemuksen käsittely KKO:ssa (noin 6 kk) olivat kestoltaan kohtuullisia.

4. Sen sijaan asian käsittelyn kestolle hovioikeudessa ei EIT:n mukaan ollut riittäviä perusteita. Asian käsittely hovioikeudessa kesti peräti 2 vuotta 11 kk. EIT viittasi erityisesti siihen, että 1 vuoden ja 8 kk aikaan, joka kului siitä, kun valittaja antoi kirjallisen vastauksensa ja kun valmisteluistunto pidettiin hovioikeudessa. EIT:n mukaan asian monimutkaisuus ei yksinään selittänyt oikeudenkäynnin kestoa. EIT viittasi tältä osin aiempaan oikeuskäytäntöönsä. EIT määräsi valtion korvamaan valittajalle aiheettomasta vahingosta 1 000 euroa ja oikeudenkäyntikuluistaan EIT:ssa 2 000 euroa.

5. Hovioikeudessa juttu siis "makasi" yli 1,5 vuotta ennen kuin sille tehtiin jotain! Tämä ei ole mitenkään harvinaista, sillä näin tapahtuu aika usein varsinkin kahdessa suurimmassa hovioikeudessa eli Turun ja erityisesti Helsingin hovioikeudessa. Tämä johtuu siitä, että asian valmistelu on hovioikeudessa usein käytännössä jutun esittelijän vastuulla, vaikka OK 26 luvun 1b §:n 1 momentin mukaan asian valmistelusta hovioikeudessa vastaa yksi jäsenen, jonka nimike lain mukaan on valmistelusta vastaava jäsen (VVJ). Mutta kuten sanottu, käytäntö on usein toinen; vaikka jutulle muodollisesti määrätään VVJ, käytännössä esittelijä hoitaa hänen hommansa. Hovioikeuden presidentin tulisi tietenkin valvoa, että lakia tässäkin suhteessa noudatettaisiin myös käytännössä. Tämä on osa presidentille kuluvaa lainkäyttöjohtamista.

6. Tapauksesta Horsti v. Suomi laadittu tiedote on niukka - alkaako EIT vähitellen kyllästyä Suomelle jatkuvalla syötöllä oikeudenkäynnin kestosta annettuihin tuomioihin? Horsti-tapauksessa oikeudenkäynnin kestoa koskevaa EIS 6.1 artiklan määräystä oli rikottu kahdessa eri jutussa. Asian kokonaiskäsittely oli ensimmäisessä jutussa kestänyt yhteensä 6 v, 5 kk ja 11 päivää kolmessa oikeusasteessa. Toisessa valittajaa koskevassa asiassa käsittely oli kestänyt 6 v, 1 kk ja 16 päivää, niin ikään kolmessa oikeusasteessa. EIT totesi oikeudenkäyntien viivästyneen kohtuuttomasti muun muassa siksi, että asioiden käsittely käräjäoikeudessa oli kestänyt pitkään. Suomen valtio määrättiin korvamaan valittajalle korvauksena aineettomasta vahingosta 1 000 euroa sekä 100 euroa oikeudenkäyntikuluista.

7. Tää korutont´on kertomaa! Suomi on saanut nyt ihmisoikeustuomioistuimelta kaikkiaan 46 langettavaa tuomiota, jonka perusteena on oikeudenkäynnin kohtuuttoman pitkä kesto. Kaikkiaan Suomi on saanut EIT:ltä jo reilut 100 langettavaa tuomiota, joissa Suomen on todettu rikkoneen oikeudenmukaiselle oikeudenkäynnille ihmisoikeussopimuksessa asetettuja määräyksiä.

8. Mitä asiantilan korjaamiseksi pitäisi tehdä? Viittaan tässä suhteessa siihen, mitä edellisessä blogissani esitin. Lukijoiden kommenteissa on tuotu esiin eräitä muita korjauskeinoja.

9. Esitin lääkkeeksi neljää keinoa:

- Sellaisten asioiden karsiminen käräjäoikeuksista, jotka eivät sinne kuulu eli asiat, joissa ei ole kyse varsinaisesta lainkäytöstä. Tällaisia asioita ovat ennen muuta selvät ja riidattomat velkomisasiat eli perintäasiat;

- Esitutkinnan johtamisen siirtäminen poliisitutkinnanjohtajalta syyttäjille; tähän sisältyy myös pakkokeinoasioiden käsittely käräjäoikeudessa, jossa hakemuksen tekeminen tulisi antaa poliisin sijasta syyttäjälle;

- Viivästyskantelun säätäminen; esitutkinnan ja syyteharkinnan viivästymisestä tulisi voida kannella käräjäoikeudelle, käräjäoikeuskäsittelyn viipymisestä hovioikeudelle ja hovioikeuden käsittelyn ja tuomion viivästymisestä KKO:lle; ja

- hallinto-oikeuksien lakkauttaminen ja niiden integroituminen suurimpiin käräjäoikeuksiin; väliasteen muutoksenhakuasteeksi tulisi myös hallintoasiaoissa hovioikeus, jolloin ylimmän instanssin käsittelyyn tulevien asioiden määrä vähenisi tuntuvasti; aikanaan KHO tulisi yhdistää KKO:een. Tällä uudistuksella säästettäisiin hallintokuluja paljon ja säästyneet varata voitaisiin ohjata oikeudenkäyntimenettelyjen kehittämiseen ja tehostamiseen.

10. Keinoja on toki monia muitakin, tässä muutamia:

- a) käräjäoikeuksien kokoonpanoksi sekä riita- että rikosjutuissa tulisi pääsääntöisesti ottaa kolmen tuomarin kokoonpano, rikosjutuissa siis ilman lautamiehiä; tämä ei vaadi lainmuutosta, vaan laamannin johtoa ja valvontaa;

- b) Esitutkinnan ja syyteharkinnan kestolle voidaan säätää uudessa tulossa olevassa laissa tietty enimmäiskestoaika tietyn tyyppisissä jutuissa; tätä määräaikaa ei saisi ilman erityistä syytä ylittää;

- c) Myös käräjäoikeuden kestolle voitaisiin harkita ohjeellisia enimmäismääräaikojen asettamista;

- d) Lakiin otettaisiin säännökset, joiden perustella käräjäoikeus ja hovioikeus voivat rajoittaa asianosaisten avustajien ja asiamiesten puheenvuorojen pituutta, nyt advokaatit ja muut asiamiehet löpisevät usein tarpeettomasti istunnoissa;

- e) asianajajien ja muiden oikeudenkäyntiasiamiesten aikavelotukseen perustuvasta palkkiolaskutuksesta tulisi luopua ja palkkioveloituksessa tulisi siirtyä urakkatyöhön ja kiinteisiin taksoihin ainakin tyypillisissä oikeusriidoissa. Nykyinen tunti- tai aikaveloitus on johtanut varsinkin riita-asioissa siihen, että asiamiehet pyrkivät "vetkuttamaan" asian valmistelua ja joskus myös pääkäsittelyä tarpeettoman pitkään. Tämä paitsi pidentää prosessia, myös aiheuttaa asianosaisille huomattavia asianajokustannuksia, mikä puolestaan nostaa prosessikynnystä ja johtaa siihen, ettei prosessiin rohjeta perusteluissa tapauksissa lähteä kohtuuttoman kuluriskin takia;

- f) Hovioikeuden valmistelusta lakiin yksityiskohtaisemmat ja hovioikeuden valmistelusta vastaavan jäsenen valmisteluvastuuta tiukentavia säännöksi; hovioikeuden presidentin tulee valvoa että jo nykyisin laissa olevia po. säännöksiä käytännössä myös noudatetaan, viittaan edellä jaksoon 5;

- g) Kansliatuomion antamista koskevien säännösten tiukentaminen ja sitä koskevien määräaikojen valvonta. Lain mukaan käräjäoikeuden kansliatuomio on annettava 14 päivän kuluessa pääkäsittelyn päättymispäivästä, sanottua määräaikaa saa pidentää vain erityisestä syystä. Käytäntö on mennyt siihen, että sanottua 14 päivän määräaikaa ei juuri koskaan noudateta, jos on kyse vähänkin laajemmasta tai vaikeammasta jutusta. Laamannit eivät valvo lain noudattamista, missä se paljon puhuttu "johtaminen" taas piileskelee? Yhtenä esimerkkinä lokakuun 18. päivänä Hgin käräjäoikeudessa päättynyt ex-kaupunginjohtaja Pekka Paavolan väärän valan juttu, jossa kuultiin myös ulkomailta saapunutta Maija-Liisa Lahtista. Käräjäoikeus kertoi lehtitietojen mukaan pääkäsittelyn päätteeksi, että kansliatuomio annetaan vasta joulukuun ensimmäisellä viikolla eli seitsemän viikon kuluttua pääkäsittelyn päättymisestä, vaikka lain mukaan tuomio on siis annettava kahden viikon kuluessa. Kyse on kuitenkin melko tavallisesta rikosjutusta, jossa ei luulisi olevan juuri mitään kovin ihmeellistä tai vaikeaa. Sitä paitsi lain mukaan käräjäoikeuden on pidettävä päätösneuvottelu heti pääkäsittelyn päätyttyä tai viimeistään seuraavana arkipäivänä. Asiallisesti käräjäoikeuden on tehtävän tuomionsa juuri tuossa päätösneuvottelussa. Miksi siis ratkaisu on kirjoitettuna valmis vasta 7 viikon kuluessa? Käräjäoikeuden laamanni valvokoon!

- h) Hovioikeuden presidenttien olisi valvottava, että hovioikeuden tuomion antamiselle laissa säädettyä 30 päivän määräaikaa myös noudatettaisiin. Hovioikeus yleensä ilmoittaa yleensä jo pääkäsittelyn päätteeksi, jos anottua 30 päivän määräaikaa ei sen mielestä ole mahdollista noudattaa. Tätä aikaa tai laissa määrättyä 30 päivän aikaa ei kuitenkaan juurikaan noudateta, vaan käytännöksi on muodostunut, että määräaika ylittyy usein ilman, että hovioikeus välittäisi edes ilmoittaa tästä viipymisestä asianosaisille, kas kun sitä ei ole velvoitettu erikseen laissa tekemään! On tiettävästi aika paljon tapauksia, varsinkin Helsingin hovioikeudessa, jolloin asianajajat joutuvat kyselemään hovioikeuden kirjaamosta useamman kerran, että missä se tuomio viipyy, samoin kuin tapauksia, joissa hovioikeus antaa tuomionsa vasta monen kuukauden tai jopa lähes vuoden kuluttua pääkäsittelyn päättymisestä. Tämä on paha oikeudenkäynnin kestoa koskeva epäkohta, johon hovioikeuden presidentin tulisi ilman muuta puuttua ja valvoa, että tuomiot annetaan kohtuullisessa ajassa pääkäsittelyn päätyttyä ja ettei ilmoitettua määräaikaa tarpeettomasti ylitetä.

- i) Laissa tulisi tulisi hovioikeuden niin sanottujen "turhien" tai tarpeettomien pääkäsittelyjen välttämiseksi säätää, että käräjäoikeudessa vastaanotettu henkilötodistelu videoidaan kokonaisuudessaan ja videonauhat toimitetaan hovioikeudelle. Hovioikeuden suullinen pääkäsittely voitaisiin silloin korvata "videoprosessilla," jossa hovioikeuden jäsenet ja asianosaisten asiamiehet katsovat hovioikeuskäsittelyssä käräjäoikeudessa videoidun todistelumenettelyn tarpeelliselta osin ja esittävät näkemyksensä todistajien ja asianosaisten todistelutarkoituksessa antamien kertomusten uskottavuudesta ja luotettavuudesta. Tällä tavalla voitaisiin korvata melkoinen osa hovioikeuden pääkäsittelyistä, jolloin hovioikeuden käsittelyajat lyhenisivät ja hovioikeusprosessista selvittäisiin paljon vähemmin kustannuksin kuin nykyisin.

Ruotsissa siirryttiin tällaiseen järjestelmään vuosi sitten. Suomen eduskunnassa on parhaillaan valiokuntakäsittelyssä laaja hovioikeusmenettelyn uudistamista koskeva hallituksen esitys, mutta siihen ei ole otettu Ruotsin tarjoaman mallin mukaisia säännöksiä. Oikeusneuvos Kari Kitusen johtama OM:n työryhmä (OM 2008:3), jossa hovioikeudet olivat hyvin edustettuna, ei pohtinut sanallakaan ruotsalaisen järjestelmän käyttöön ottamista Suomessa! Kitusen työryhmän perusteella annetussa hallituksen esityksessä (HE 105/2009 vp) puolestaan on ohitettu muutoksenhakuoikeutta toiseen oikeusasteeseen koskeva oikeusvertailu kokonaan; tämä on erittäin poikkeuksellista. Asiasta haluttiin siis vaieta kokonaan, jotteivät lausunnonantajat ja myöhemmin kansanedustajat vain saisi tietää esimerkiksi ruotsalaisesta uudistuksesta mitään; tämäkö nyt on sitä paljon puhuttua hallinnon "avoimuutta."? Itse ehdotin lausunnossani, että myös meillä kokeiltaisiin ruotsalaista mallia. Kukaan muu noin 40 lausunnonantajista, mukana mm. KKO ja kaikki hovioikeudet, oikeuskansleri, oikeusasiamies jne., ei sen sijaan ottanut asiaa edes puheeksi. Varmaankin osaksi siksi, että Kitusen työryhmä vaikeni koko asiasta.

Kummallista! Suomessa valitetaan ja vaikeroidaan jatkuvasti, että hovioikeudet joutuvat toimittamaan pääkäsittelyjä turhaan - itse en ole tällaiseen narinan yhtynyt, koska siinä ei ole perää. Mutta sitten kun olisi tarjolla todella tehokas keino, jolla hovioikeuden pääkäsittelyjen määrää saataisiin oikeusturvaa vaarantamatta vähennetyksi, OM, KKO, hovioikeudet, lausunnonantajat ja hallitus eivät edes mainitse siitä! Miksi näin? Vastaus on se, että meillä halutaan valita pääkäsittelyjen määrän supistamiskeinoksi lakiin otettavat säännökset, joilla näyttökysymystä koskevaa valitusoikeutta rajoitetaan ja annetaan hovioikeudelle nykyistä vielä vapaammat kädet torjua pääkäsittelyn pitämistä koskevia pyyntöjä. Jokaisen lakimiehen pitäisi toki ymmärtää, että näillä OM:n ja hallituksen tarjoamilla keinoilla asianosaisten oikeusturva ei suinkaan parane vaan päinvastoin heikkenee. Ruotsalaiset ymmärsivät tämän eivätkä siksi halunneet rajoittaa valitusoikeutta hovioikeuteen näyttökysymysten osalta, vaan kehittivät keinon eli videoinnin, jolla melkoinen osa hovioikeuden pääkäsittelyistä voidaan oikeusturvaa vaarantamatta korvata.

11. Jos edellä mainitusta keinovalikoimasta edes osa toteutuisi, eivät oikeusjutut Suomessa enää kohtuuttomasti viivästyisi.

184. Oikeudenkäyntien viipyminen

Selvityksen antamista tässäkin

1. Oikeudenkäyntien ja oikeusjuttujen viipyminen, hitaus, pitkittyminen, kohtuuton kesto tai jutturuuhkat, mitä nimeä ilmiöstä kulloinkin käytetäänkin, on jokasyksyinen, jokatalvinen ja jokakeväinen puheenaihe mediassa, kesälomien aikanakin sitä saatetaan sivuta. Siitä lukeminen lehdistä on aika masentavaa; samanlainen inhon tunne syntyy, kun lehdissä vatvotaan päiväkausia viime vuoden verotustietoja.

2. Törmäsin kyseiseen ilmiöön ensimmäisen kerran kauan, kauan sitten, kun olin aloittelemassa oikeustieteen opintojani. Lehdessä oli kuva jonkin ylioikeuden - olisiko ollut Vesiylioikeus - presidentistä tai ylituomarista, joka oli ahtautunut komeroon, jossa oli paksuja asiakirjanippuja lattiasta kattoon, kaikki hyllyt täpösen täynnä. Näytti siltä, että asiakirjapinot - tuomioistuimen asiakirjavihkoa nimitetään juridisessa kielenkäytössä aktiksi (mitähän mielleyhtymiä tämä voisi aiheuttaa) - olisivat juuri romahtamaisillaan kuvassa poseeraavan naisparan niskaan. Näin ei kuitenkaan onneksi käynyt.

3. Yhtä onnellisesti ei liene käynyt kuvassa olleille akteille, sillä ne saivat todennäköisesti maata komerossa koskemattomina vielä kauan ennen kuin joku viskaali ryhtyi niitä penkomaan. Tuolloin puhuttiin ylioikeuksien jutturuuhkista. Jutturuuhkan seurauksina oikeusjutut venyivät kohtuuttoman pitkään ja ratkaisuja saatiin odotella vuositolkulla. Kun inflaatio laukkasi tuohon maailman aikaan nopeasti, saattoi jutun voittanut, mutta hovioikeuden tai KKO:n tuomion vasta 4-5 vuoden kuluttua prosessin aloittamisesta käteensä saanut asianosainen todeta tuomitun summan pienentyneen rahanarvon alenemisen johdosta puoleen tai jopa kolmannekseen vaaditusta.

4. Asia on edelleen ajankohtainen. Missä vain kaksi tuomioistuinjuristia tapaa toisensa, puhe kääntyy oitis juttumääriin ja käsittelyaikoihin. Saman asian nostavat usein juhlapuheissaan tai muissa puheenvuoroissaan esille myös ylioikeuksien presidentit, samoin suurempien käräjäoikeuksien laamannit. Joskus tuntuu, ettei näillä päällikkötuomareilla edes olisi muita ongelmia kuin oikeuksien juttumäärät, vähäiset resurssit ja käsittelyajat. Tuomioistuinlaitoksen vuosikertomuksissa paneudutaan aina ensimmäiseksi ja suurella hartaudella juuri kyseisiin asioihin. Oikeusturvasta ei puhuta yleensä koskaan mitään.

5. Nyt asiaan on puuttunut myös Eduskunta. Perustuslakivaliokunta (PeV) päätti nimittäin 10.6.2009 pyytää selvitystä oikeudenkäyntien viivästymisestä ulkoministeriöltä (UM), oikeusministeriöltä (OM), korkeimmalta oikeudelta (KKO), Valtakunnansyyttäjänvirastolta (VKSV) ja Suomen Asianajajaliitolta (AA-liitto). Tähän melko harvinaislaatuiseen selvityspyyntöön PeV päätyi käsitellessään hallituksen toimenpidekertomusta vuodelta 2008 (K 1/2009 vp). Hienoista ihmetystä herättää, että valiokunta ei pyytänyt selvitystä korkeimmalta hallinto-oikeudelta (KHO). KKO:n puolesta selvityksen antoi presidentti, kauppatieteiden tohtori (hc) Pauliine Koskelo yksin, VKSV:n puolesta taas valtakunnansyyttäjä, professori (hc) Matti Kuusimäki. Selvitykset löytyvät osoitteesta http://www.eduskunta.fi/pev.

6. Syynä selvityspyyntöön on se, että Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta (EIT) kasapäin langettavia tuomioita, joissa valtion on todettu rikkoneen oikeudenkäynnin kestoa koskevaa määräystä. Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 6 artiklan 1 kappaleen mukaan jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin. Käsittelyn kohtuullinen kesto on siten tärkeä osa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Sama asia ilmenee myös Suomen perustuslain (PerL) 21 §:n 1 momentista, jonka mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä.

7. PerL 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvatta perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Valtio on siis velvollinen huolehtimaan siitä, että oikeusjutut tulevat käsitellyiksi kohtuullisessa ajassa ja ilman aiheetonta viivytystä. Eräissä prosessilaeissa, esimerkiksi esitutkintalaissa (ETL) ja oikeudenkäymiskaaressa (OK), on nimenomaisia säännöksiä menettelyn joutuisuudesta ja niistä keinoista, joilla siihen voidaan päästä.

8. Onko valtio onnistunut turvaamaan esitutkinnan, syyteharkinnan, rikosoikeudenkäynnin, riita-asioiden käsittelyn, muutoksenhakumenettelyn ja hallintolainkäytön joutuisuuden kohtuullisessa ajassa ja ilman aiheetonta viivytystä? Jos asiaa tarkastellaan EIT:n ratkaisujen valossa, on vastaus yksiselitteisesti kielteinen. Suomen valtio ei ole onnistunut kyseisessä tavoitteessa, vaan on päin vastoin epäonnistunut siinä surkeasti.

9. UM:n selvityksestä ilmenee, että EIT on 21.10.-09 mennessä todennut Suomen rikkoneen oikeudenkäynnin kestoa koskevaa määräystä yhteensä 41 tapauksessa. Selvityksen jälkeen EIT on 3.11. antanut Suomelle samasta syystä vielä kolme uutta langettavaa tuomiota, eli langettavia tuomioita on nyt kaikkiaan 44. Vähän yli puolet tuomioista on koskenut rikosjuttuja, vajaa 30 prosenttia riita-asioita ja noin viidennes hallintolainkäytössä ratkaistuja asioita. Langettavien tuomioiden määrä näyttää yhä vain kiihtyvän. Kun 2000-luvun alkupuolella Suomi sai mainitulla perustella vuodessa vain 1-2 langettavaa tuomiota, nousi sanotunlaisten tuomioiden määrä vuonna 2007 jo yhdeksään. Tänä vuonna Suomi on saanut EIT:ltä tähän mennessä jo 16 langettavaa tuomiota.

10. Eikä tässä vielä kaikki, sillä osassa Suomesta EIT:lle tehdyissä valitustapauksissa valtio ja valittaja ovat päässeet valtiota velvoittavaan ja mitä ilmeisimmin korvauksen suorittamiseen perustuvaan sovintoon, jonka EIT on vahvistanut. Tällaisia sovintoratkaisuja, joissa siis myös valtion mielestä oikeudenkäynnin kesto on ollut kohtuuttoman pitkä, on tähän mennessä vahvistettu EIT:ssa 31. Myös tällaisten "langettavien sovintojen" määrä on kasvussa, sillä vuonna 2007 niitä kuusi, 2008 kahdeksan, mutta tänä vuonna tähän mennessä jo 13. Lisäksi tähän mennessä on ilmennyt 11 selvää rikkomustapausta, joissa valtio on antanut EIT:lle tehdyn valituksen johdosta yksipuolisen julistuksen, jonka perusteella EIT on todennut prosessin kestoa koskevan ihmisoikeusloukkauksen. Tämä on uusi tapa päättää asian käsittely EIT:ssä, sillä mainituista 11 tapauksesta on tänä vuonna annettu 10 valtion sanotunlaista yksipuolista julistusta.

11. Siis lähes sadassa tapauksessa valtio on joko tuomittu tai se on tunnustanut rikkoneensa oikeudenkäynnin kohtuullista kestoa koskevaa sopimusmääräystä. Välttääkseen EIT:n langettavan tuomion aiheuttaman kiusallisen julkisuuden valtio on nykyisin entistä halukkaampi sopimaan asian "rahalla". Kätevää! Mutta uusia ratkaisuja on tulossa koko ajan lisää, sillä UM:n selvityksen mukaan EIT:n käsittelyssä odottaa ratkaisuaan Suomen osalta 30 sellaista oikeudenkäynnin pituutta koskevaa tapausta, joista EIT on pyytänyt vastauksen Suomen hallitukselta.

12. Langettavia tuomioita koskevissa tapauksissa oikeudenkäynnin kokonaiskesto on ollut Suomen osalta pisimmillään lähes 16 vuotta, lyhyimmillään 4 vuotta 2 kuukautta. Pisimmät käsittelyajat rasittavat yleensä talousrikosjuttujen oikeudenkäyntejä. EIT:n ratkaisuissa rikosjutun kokonaiskestoon sisältyvän ajan lasketaan alkavan jo siitä, kun henkilöä todennäköisin syin epäillään rikoksesta. Varsinaisen oikeudenkäynnin ja muutoksenhakumenettelyn ohella kokonaiskestoaikaan lasketaan siis mukaan myös rikoksen esitutkintaan ja syyteharkintaan kulunut aika.

13. EIT:n langettavien tuomioiden perusteluissa on yleensä mainittu, missä prosessin vaiheessa, esitutkinnassa, syyteharkinnassa, alioikeuskäsittelyssä vai muutoksenhaussa, käsittelyn viivästymisen syy piilee. Syy on siten käytännössä yleensä aina lainkäyttäjissä, siis poliisissa, syyttäjistössä tai jossakin oikeusasteessa. Toisin kuin suomalaiset syyttäjä- ja poliisiviranomaiset ja tuomioistuimet, jotka tahtovat vierittää yleensä aina kaikki hitaan käsittelyn syyt lainsäätäjän harteille ja vedota resurssien puutteeseen, EIT ei tätä tee eikä hyväksy mainitunlaisia selityksiä. Päin vastoin EIT on todennut selväsanaisesti, että valtio ei voi vastuusta vapautuakseen vedota valtiontalouden huonoon tilaan ja siitä johtuvaan oikeuslaitoksen resurssipulaan. Valtion pitää huolehtia oikeuslaitoksen tilasta ja tehdä kunnon satsauksia oikeudenkäyntimenettelyn kehittämiseen. Valtioneuvoston ja tuomioistuinlaitoksen keskushallinnossa huolehtivan viranomaisen pitää huolehtia siitä, että lainkäyttövirkoihin valitaan ammattitaitoista ja pätevää väkeä, joka on saanut hyvän koulutuksen ja joka myös täyttää eettisesti korkeat vaatimukset.

14. Oikeusministeriö, jonka selvityksen ovat allekirjoittaneet oikeusministeri Tuija Brax ja kansliapäällikkö Tiina Astola, vähättelee selvityksessään tuttuun tapaansa EIT:n langettavien tuomioiden määrää, joka siis, kuten edellä totesin, näyttäisi tilastolukujen perustella olevan vain kiihtymässä."On syytä huomata, että ihmisoikeustuomioistuimen langettavat tuomiot eivät kuvaa tämänhetkistä tilannetta tuomioistuimissamme, koska tuomioissa on ollut kyse jo vuosia sitten käydyistä, yleensä jo 1990-luvulla alkaneista oikeudenkäynneistä," sanotaan OM:n selvityksessä. Näinhän ministeriö on ennenkin sanonut, mutta kuten tilastot osoittavat, Suomen EIT:ltä saamien langettavien tuomioiden määrät ovat juuri parina viime vuonna kasvaneet rajusti. Mitä syytä OM:llä on syytä uskoa, että tilanne vuoden parin sisällä paranisi?

15. OM, kuten tuomioistuimetkin, vetoavat yleensä aina keskimääräisiin käsittelyaikoihin, joita pidetään siedettäviä. Totta kai ne ovat siedettäviä, koska lukumääräisesti alioikeuksiin tulevat jutut ja asiat ovat luonteeltaan ja vaikeusasteeltaan suurimmaksi osaksi simppeleitä, lähinnä rutiiniasioita. Niinpä OM:n nyt PeV:lle jättämässä tuomioistuimiin saapuneiden asioiden määrää koskevassa tilastossa on otettu riita-asioina mukaan selvät ja riidattomat velkomus- eli perintäasiat, joiden osuus kaikista käräjäoikeuksien käsittelemistä asioista on varmaan 95 % ja kaikista asioista, rikosasiat siis mukaan luettuna, jotain 60-70 prosenttia. Kuten ole blogissani jo useamman kerran selvittänyt, perintäasiat eivät tosiasiassa edes kuuluisi käräjäoikeuksiin, sillä eihän niissä ole edes mitään riitaa velkojan ja velallisen kesken. Mutta ilmeisesti niitä roikotetaan edelleen käräjäoikeuksissa osaksi siksi, että niiden avulla tuomioistuinten asiamäärät saadaan näyttämään suurilta ja vastaavasti asioiden keskimääräiset käsittelyajat lyhyiltä. Sama koskee nykyisin käräjäoikeuden kansliassa kirjallisessa menettelyssä ilman syyttäjää ratkaistavia rikosasioita, joiden osuus kaikista rikosasioista on noussut noin 40 prosenttiin.

16. Oikeudenkäynnin viipymistä tulisi tarkastella vain sellaisten asioiden osalta, jotka ovat riitaisia, laajoja ja juridisesti vaikeita, silloin päästäisiin aivan toisenlaisiin lukemiin, mitä oikeudenkäynnin kokonaiskestoon tulee. Tuomioistuimissa ratkaistujen asioiden kokonaismääriin ja niistä laskettuihin keskimääräisiin käsittelyaikoihin tuijottaminen on pään panemista pensaaseen, sillä niihin perustuvat tiedot eivät anna oikeata kuvaa oikeudenkäynnin joutuisuudesta ja kestosta. Oikeusministeriön vähättely vaikuttaa todella oudolta, sillä toiselle kymmenelle vuosittain nousevien EIT:n langettavien tuomioiden samoin kuin sovittujen asioiden määrä antaa huolestuttavan ja melko lohduttoman kuvan suomalaisesta ihmisoikeuspolitiikasta ja oikeusprosessien tasosta.

17. Olen kirjoittanut monta kertaa oikeusjuttujen viipymisen syistä. Viittaan esimerkiksi Defensor Legis -lehdessä vuonna 2006 julkaistuun artikkeliin Prosessin pitkittymisen syistä, seurauksista ja ehkäisykeinoista (s. 567-587) sekä WSOYpro:n julkaisusarjassa Oikeuden perusteokset julkaistussa Juha Lappalaisen ym. kirjoittamassa kokoomateoksessa Prosessioikeus (2007) olevaan artikkeliini Johdatus prosessioikeuteen (s. 39-210), jossa olen käsitellyt myös oikeudenkäynnin viivytyksettömyyttä juuri EIT:n ratkaisukäytännön valossa (s. 197-200).

18. Oikeudenkäynnin kestoa pohdittiin myös Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietinnössä vuonna 2003 (KM 2003:3, s. 192-202, katso myös omaa eriävää lausuntoani tältä osin s. 514-515). Lapin yliopistossa tarkastettiin ja hyväksyttiin vuonna 2007 Mari Spolanderin väitöskirja Menettelyn joutuisuus oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin osatekijänä; olin Spolanderin tutkimuksen työnohjaajana. Spolanderin väitöskirja on ensimmäinen tuosta teemasta pohjoismaissa kirjoitettu. Olen kirjoittanut oikeudenkäyntien viipymisestä myös tässä blogissani jo tätä ennen muutaman kerran. Viittaan esimerkiksi blogeihin 29.1. ja 12.5.-09; minä voin näköjään kohta alkaa viitata aina blogissa siihen, mitä olen samasta aiemmin blogissani kirjoittanut!

19. Mainitsen seuraavassa lyhyesti vain muutamia keinoja, joilla oikeudenkäynnin kestoa voitaisiin lyhentää (monia muitakin keinoja löytyisi).

19. Käräjäoikeuksista tulisi karsia sellaiset jutturyhmät, jotka eivät sinne kuulu. Tällöin tulee ilman muuta mieleen summaaristen velkomusasioiden eli perintäasioiden siirtäminen käräjäoikeuksilta ulosottoviranomaisille; katso tästä blogiani 152/19.9.-09 ja siinä esitetyt viittaukset aiempiin blogikirjoituksiini. Tämä vähentäisi merkittävästi käräjäoikeuksien työmäärää ja vapauttaisi myös niiden henkilökuntaa vaativampien asioiden käsittelyyn. Mutta yksikään em. selvityksen antajista ei ole edes maininnut po. asiaa! Tämä ei ole mikään ihme, sillä OM ja KKO ovat nimenomaan puoltaneet säilyttämistä käräjäoikeuksissa.

20. Sitä vastoin OM, KKO, VKSV ja AA-liitto puoltavat muutoksenhakuoikeuden rajoitusta käräjäoikeuksista hovioikeuteen. Sehän onkin helppo ja yksinkertainen keino simsalabim: kun kielletään tai rajoitetaan muutoksenhakua, lyhenevät käsittelyajat kuin itsestään. Sitä, mitä tämä vaikuttaa ihmisten oikeusturvaan, joka sentään pitäisi olla edelleen ensisijaisena tavoitteena, yksikään selvityksenantajista ei ole sen sijaan ole välittänyt pohtia. Oikeusturva tietenkin kaventuisi, siinä selitys vaikenemiselle.

21. Toisena keinona mainitsen rikosjuttujen osalta esitutkinnan tutkinnanjohtajuuden siirtämisen poliisilta syyttäjille. Näinhän tämä asia on järjestetty yleensä kaikissa muissa Euroopan valtioissa. Tämä tehostaisi ja nopeuttaisi huomattavasti paitsi esitutkintaa, myös erityisesti syyteharkintaa sekä sen myötä rikosprosessin kokonaiskestoa; muutos edellyttäisi toki syyttäjien lukumäärän melko tuntuvaa lisäämistä, mutta se kannattaisi. Tätä muutosta olen ehdottanut jo kirjassani Lainkäyttö vuodelta 1995 ja edelleen kirjassani Rikosprosessioikeus I 1998. Kuten sanottu, uudistus edellyttäisi syyttäjien lukumäärän lisäämistä, mutta sitenhän tälle lisäämiselle, josta Matti Kuusimäki on puhunut ja vaatinut 10 vuotta, olisi jokin perusteltu syy.

22. Nyt myös AA-liitto on asettunut tälle kannalle, kuten liiton selvityksessä PeV:lle ilmenee, Liiton selvityksessä on selkeästi esitetty, miksi esitutkinnan johtajuuden siirtäminen poliisilta syyttäjälle olisi tarpeen ja mitä se käytännössä merkitsisi. OM samoin kuin KKO/Koskelo vaikenevat koko asiasta. Myöskään Matti Kuusimäki/VKSV ei mainitse asiaa nimeltä, mutta Kuusimäen tiukka vastustava kanta kysymykseen tulee selvästi esiini, kun hän selostaa selvityksessään poliisien ja syyttäjien välisessä esitutkintayhteistyössä ilmeneviä ongelmia. Kuusimäki esittää ongelmaan tuttua keinoa: työryhmän perustamista. Tähän keinoon on kuitenkin turvauduttu jo aiemmin monen monituista kertaa, mutta mitään "valmista" ei vaan ole syntynyt.

23. Kolmantena keinona on syytä tuoda esiin mahdollisuus tehdä kantelu asian käsittelyn aikana ilmenevästä viivästymisestä. Esitutkinnan ja syyteharkinnan viivästymisestä pitäisi olla mahdollisuus kannalle käräjäoikeudelle. Tämä tehostaisi esitutkintaa ja syyteharkintaa merkittävästi ja estäisi ennakolta tutkinnan ja syyteharkinnanaiheetonta viivytystä. Tämä kantelumahdollisuus tulisi koskea myös myös hallintoviranomaisen viivyttelyä erityisesti silloin, kun asiassa on kyse henkilönperusoikeuksista; kantelu tehtäisiin silloin hallinto-oikeudelle.

24. Nykyisin tällainen kantelu on mahdollista tehdä vasta jälkikäteen oikeuskanslerille, oikeusasiamiehelle tai VKSV:lle, mutta tämä keino on osoittautunut käytännössä merkityksettömäksi ja tehottomaksi. Kun esimerkiksi oikeuskansleri toteaa joskus vuoden tai parin kuluttua, että poliisi tai syyttäjä oli viivytellyt aiheettomaksi, ei päätöksellä ole kyseisessä asiassa enää merkitystä. Sitä paitsi myös selvät ja karkeat viivästykset johtavat yleensä vain huomautuksen antamiseen asianomaiselle virkamiehelle ja tapauksista kerrotaan laillisuusvalvojien tai VKSV:n tiedotteissa ja vuosikertomuksissa aina anonyymisti eli asianomaisen virkamiehen nimeä mainitsematta.

25. Käräjäoikeusprosessin viivästymisestä pitäisi puolestaan olla samanlainen mahdollisuus kannella hovioikeudelle ja hovioikeusmenettelyn viivästymisestä KKO:lle sekä hallinto-oikeusmenettelyn viivästymisestä KHO:lle. Kanteluinstanssi voisi määrätä päätöksessään saattamaan asian päätökseen tietyssä määräajassa. Lakiin voitaisiin tietyissä asioissa ottaa määräyksiä ajasta, jonka kuluessa tietyntyyppiset asiat on pääsäännön mukaan viimeistään käsiteltävän ja ratkaistava.

26. Tällainen tuomioistuinkäsittelystä tehtävän viivästyskantelu on voimassa monissa Euroopan maassa ja ihmisoikeustuomioistuin on suositellut sen käyttöön ottamista. samantyyppistä viivästyskantelua ehdotettiin otettavaksi käyttöön myös Suomessa vuonna 2006 julkaistussa OM:n työryhmän mietinnössä (OM 2006:21). Kerrankin tarpeellinen ja hyvin perusteltu ehdotus oikeudenkäyntien viivästymisen ehkäisemiseksi. Mutta kuten hyville ehdotuksille niin monasti aiemminkin on käynyt, tätäkään ehdotusta ei lausuntopalautteessa hyväksytty eikä siitä annettu lakiesitystä eduskunnalle. Arvatkaapa, mitkä tahot vastustivat ehdotusta? Aivan oikein: KKO ja kaikki hovioikeudet lukuun ottamatta Markku Arposen tuolloin johtamaa Itä-Suomen hovioikeutta. Vastustuksen syy oli vanha tuttu: pelko (ja pelottelu) KKO:n ja hovioikeuksien työmäärän kasvamisesta. Aivan kuin KKO ja hovioikeudet eivät olisi lainkaan ymmärtäneet viivästyskantelun oikeusjuttujen viipymistä ennalta estävää vaikutusta.

27. KKO:n presidentti ja hovioikeuksien presidentit kyllä muistavat lähes jokaisessa juhlapuheessaan ja muissa julkisissa esiintymisissään korostaa oikeudenkäyntien joutuisuuden merkitystä, mutta kun niille sitten tarjotaan keinoa, jolla voitaisiin tehokkaasti estää juttujen viipymistä, he ovat joukolla torppaamassa kyseisen uudistuksen suoralta kädeltä. Tämä ei ole enää vain outoa, vaan perin kummallista! Taustalla lienee tyypillinen virkamiesmentaliteetti, johon kuuluu halu pitää kynsin hampain kiinni siitä, että mikään uudistus ei saa aiheuttaa asianomaisen viraston työmäärän kasvua vähäisimmässäkään - ihmisten oikeusturvasta viis!

28. Viivästyskantelun sijasta eduskunta hyväksyi oikeusministeriön ja hallituksen laihaksi korvikkeeksi tarjoaman keinona asian kiireelliseksi määräämistä koskevan säännöstön (OK 19 luku), joka tulee voimaan vuoden 2010 alusta. Se koskee vain käräjäoikeuksia ja tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan sitä, että käräjäoikeus voi yhden tuomarin kokoonpanossa asianosaisen vaatimuksesta päättää, että asia määrätään kiireelliseksi, jos asian käsittelemiselle ennen uita asioita on erityisen painava syy. Jokainen tuomioistuimissa joskus työskennellyt tai asioinut juristi ymmärtää, ettei tällaisella "uudistuksella" ole juurin minkäänlaista käytännön merkitystä. Tällaisia kiirehtimispyyntöjähän on tehty ennenkin tuhkatiheään, mutta eihän niillä ja niiden epävirallisilla hyväksymisillä ole ollut minkään valtakunnan merkitystä käräjäoikeuden käsittelyaikoihin ja samoin tullee käymään, vaikka asiasta on nyt otettu pykälät lakiin. Sillä, että juttu on määrätty kiireelliseksi, ei ole merkitystä itse asian käsittelyn kestoon, joka voi olla yhtä hidasta kuin aiemminkin. Lakiin olisi pitänyt ottaa määräykset siitä, minkä ajan kuluessa tietty kiireelliseksi julistettu asia on viimeistään ratkaistava, mutta sellaista säännöstä ei lakia valmisteltaessa ja säädettäessä edes harkittu. Kyseessä oleva laki on vain kosmeettinen näennäisuudistus, jolla oikeusministeriö ja hallitus pyrkivät vain näyttämään, että ne ovat sentään olleet tekevinään jotakin.

29. Toisena keinona eduskunta on hallituksen esityksestä (HE 233/2008 vp) säätänyt erityisen lain "oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä" (362/2009). Laki, jota sovelletaan yleisessä tuomioistuimessa käsiteltävässä riita-, hakemus- ja rikosasiassa, tulee voimaan niin ikään 1.1.2010. Lain mukaan yksityisellä asianosaisella on oikeus saada valtiolta kohtuullinen hyvitys, jos oikeudenkäynti viivästyy siten, että se loukkaa asianosaisen oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa. Kohtuullisen hyvityksen perustaksa on 1 500 euroa vuodessa kultakin vuodelta, jona oikeudenkäynti on valtion vastuulla olevasta syystä viivästynyt. Erityisistä syistä hyvityksen määrää voidaan korottaa enintään 2 000 eurolla, hyvityksen enimmäismäärä on kuitenkin aina 10 000 euroa. Hyvitystä on vaadittava pääasiaa käsittelevältä tuomioistuimelta.

30. Hyvitysmaksulain idea on selvä: saada prosessin viivästymisen johdosta ihmisoikeusloukkauksen kärsinyt ihminen luopumaan valituksestaan EIT:lle. Valituksen tekemistä suunnitteleva asianosainen saa korvauksen nopeammin, jos hän vaatii sitä Suomessa kuin jos hän hakisi hyvitystä EIT:ltä. Samalla valtio välttyy sen mainetta rasittavilta EIT:n langettavilta päätöksiltä. Mutta tärkeintä on havaita, että hyvitysmaksulailla ei ole välttämättä minkäänlaista oikeusjuttujen viipymistä estävää vaikutusta. Seurauksena voi päin vastoin olla se, että oikeudenkäynnit viipyvät entistä enemmän. Tuomari voi ajatella, että mikäpä kiire tässä nyt oikeastaan on, asianosainen pyytäköön hyvitystä, jos katsoo käsittelyn tai päätöksen viipyneen kohtuuttomasti.

31. Annettujen selvitysten johdosta olisi paljon muutakin kommentoivaa ja kritisoitavaa. Mieleen tulevat muun muassa sellaiset kysymykset kuin esimerkiksi tuomareiden nimitysmenettely ja rekrytointi, tuomioistuinlaitoksen keskushallinnon uudistaminen, prosessinjohto, syytteestä sopiminen (plea bargaining), hovioikeusprosessin uudistaminen, tulosohjaus, tuomioistuinyksikön johtaminen, tuomareiden täydennyskoulutus, tuomioistuinharjoittelun uudistaminen jne. Niihin tai ainakin joihinkin niistä voidaan palata myöhemmin.

32. Pidemmällä tähtäyksellä tärkeä vaikutuskeino olisi hallinto-oikeuksien lakkauttaminen itsenäisinä tuomioistuimina ja niiden integroituminen yleisiin tuomioistuimiin siten kuin olen blogin 180/28.10 kommenttipuheenvuorossani esittänyt. Siinä olisi uudistus, jossa säästettäisiin todella hallinnollisia kustannuksia, sen rinnalla nykyiset oikeushallinnon säästöohjelmat ovat vain näpertelyä. Tällainen integroitu malli on muuten jo pienoiskoossa olemassa: Ahvenanmaan käräjäoikeus.

33. Perustuslakivaliokunnan nyt saamista selvityksistä vakuuttavimman vaikutuksen tekee KKO:n presidentin Pauliine Koskelon paperi, jos otetaan huomioon vain se, mitä paperissa esitetään eikä edellä mainitsemiani kriittisiä huomioita. Koskelo ryöpyttää 18 sivun pituisessa selvityksessään oikeusministeriötä ja hallitusta oikein kunnolla monesta asiasta ja syystä. Tämä on ilahduttavaa! Koskelo antaa ministeriölle sapiskaa erityisesti oikeuslaitoksen tietojärjestelmistä. Jos KK:n presidenttiä on uskominen, niin sanotut tietojärjestelmät ovat täysin puutteellisia eivätkä yksinkertaisesti edes enää toimi ollenkaan! (Kukas se taas onkaan sitä OM:n tietojärjestelmäyksikköä kaikki nämä vuodet johtanut?).

34. Myös puutteellisesti organisoitu tuomareiden täydennyskoulutusjärjestelmä saa ansaitusti Koskelon tuomion. Koskelo mainitsee, että esimerkiksi Ruotsissa, Ranskassa ja Saksassa on tuomareiden koulutuksen järjestämistä varten erityiset tuomariakatemiat, joita johtavat päätoimisesti tuomaritaustaiset juristit. Mainittakoon, että Ruotsissa sanottua tuomariakatemiaa johtaa prosessioikeudesta tohtoriksi väitellyt ja monta oppikirjaa kirjoittanut hovioikeustuomari Robert Nordh. Suomessa tuomareiden täydennyskoulutuksesta vastaa OM:n koulutusyksikkö, jota johtaa valtiotieteen maisterin koulutuksen saanut virkamies. Koulutussysteemi ei vaikuttanut kovin tehokkaalta 15 vuotta sitten, jolloin itse vielä olin satunnaisesti koulutuksessa mukana, eivätkä koulutusmetodit taida olla noista ajoista kovin paljon kehittyneet.

35. Pahoin pelkään, että perustuslakivaliokunnan käynnistämä selvitystyö ei johda juuri mihinkään. Valiokunta kuullee joitakin "pysyviä" asiantuntijoitaan ja laatii sen jälkeen totuttuun tapaan rutikuivan lausunnon, minkä jälkeen asia hautautunee arkistojen kätköihin. Mutta pääasia on, että Kimmo Sasin (kok) johtama valiokunta voi pestä kätensä ja todeta, että onhan tässä nyt ainakin yritetty jotakin selvittää.

183. Kenen joukoissa seisot, Pauliine Koskelo?

Arkkipiispa Jukka Paarma saarnasi valtioneuvoston, korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden 200 -vuotisjuhlajumalanpalveluksessa Turun tuomiokirkossa 2.10. lähtökohtanaan psalmi 45:5: "Nouse taisteluun totuuden ja oikeuden puolesta, aja köyhän asiaa. Tehköön oikea kätesi pelottavia tekoja."

Kenen joukoissa seisot,

kenen lippua kannat?

1. Ruotsalainen kauppakorkeakoulu, Svenska handelshögskolan eli Hanken, juhlii tänä vuonna 100-vuotista taivaltaan. Juhlavuosi huipentui 30.10. pidettyyn tohtoripromootioon. Edellinen promootio pidettiin vuonna 2004 ja sen jälkeen 71 henkilöä on väitellyt Hankenilla tohtoriksi.

2. Juhlavuoden kunniaksi Hanken promovoi myös kymmenen kunniatohtoria. Tieteellisten ansioittensa perusteella promovoitiin neljä kunniatohtoria, kaksi Ruotsista ja kaksi USA:sta; toinen amerikkalaisista on sosiologian professori Joan Acker Oregonin yliopistosta.

3. Kuusi henkilöä promovoitiin kauppatieteiden tohtoriksi "menestyksellisestä toiminnasta liike-elämässä ja yhteiskunnassa sekä toiminnasta Hankenin ja yleisesti kauppatieteiden hyväksi," kuten lehdistötiedotteessa mainitaan. Nämä henkilöt ovat:

- Kauppaneuvos, tj Magnus Bargum (Algol Oy, EK:n hallitus, Suomen Kaupan Liiton pj)

- Vuorineuvos Göran Ehrnrooth

- Ruotsin valtionpankin johtaja Stefan Ingves

- Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo

- Hallituksen puheenjohtaja Anders Wall

- Hallituksen puheenjohtaja Jacob Wallenberg

4. Varsin mielenkiintoinen lista! Kaikki tietävät Wallenbergin ja Ehrnroothin mahtisuvut, ja myös Anders Wall on tunnettu ruotsalainen suursijoittaja. Göran Ehrnrooth ja Magnus Bargumin nimet keikkuvat jälleen tänään julkistettujen verotustietojen kärkiniminä. Maan listaykkönen verotettavien tulojen osalta taisi tänäkin vuonna olla Hankenin kasvatti, kauppatieteiden tohtori Björn Wahlroos, joka on valittu ensi vuoden alussa aloittavan Hankenin uuden hallituksen puheenjohtajaksi.

5. Jotkut nyt promovoiduista kunniatohtorit ovat tukeneet Hankenin, paitsi muuten, myös merkittävillä lahjoituksilla ja stipendeillä. Korkeakoulussa on käynnistetty tänä vuonna varanhankintakampanja HANKEN 100. Kampanjan kesto on kolme vuotta ja tavoitteena on kerätä lahjoittajilta 10 miljoonaa euroa. Ensimmäisenä lahjoituksena ennätti tekemään Louise ja Göran Ehrnroothin säätiö, joka lahjoitti Hankenin varainhankintakampanjaan 750 000 euroa. Saara ja Björn Wahlroosin rahasto ei halunnut jäädä pekkaa pahemmaksi, vaan lahjoitti vähän myöhemmin kampanjaan samoin 750 000 euroa.

6. Anders Wallin säätiö myöntää vuosittain stipendin Hankenin lahjakkaimmille opiskelijoille. Tänä vuonna kyseisen stipendin, 125 000 euroa, sai markkinointia Hankenilla opiskeleva Stephanie Seege. Opintojen ohella Seege vetää omaa korualalla toimivaa ONNI -nimistä yritystään; yritteliäisyys siis palkittiin. Tiedotteen mukaan Anders Wallin säätiö jakaa vuosittain stipendeinä Ruotsissa noin 2 miljoonaa kruunua.

7. Pauliine Koskelo on ainoa suomenkielinen nimi promovoitujen listalla. Hän aviomiehensä on toki aatelissukua: vapaaherra Gay Gerhard af Schultén. Pienenä kevennyksenä tässä muuten ehkä hieman raskassoutuisessa blogissa voin mainita, että olen pelannut kerran vapaaherra af Schulténin kanssa pöytätennistä eli pingistä; hävisin melko selvin numeroin; vaikeat olivat kierteet vapaaherramme palloissa! Tämä tapahtui muuten vähemmän iloisella -70 -luvulla oikeusministeriön tiloissa. Olin tuolloin vuoden verran lainsäädäntöneuvoksena oikeusministeriössä ja myös af Schulten oli samaan aikaan siellä töissä. Myöhemmin OTL Gerhard af Schultén (sdp) nimitettiin kuluttaja-asiamieheksi (1978-1991).

8. Mutta mitä ihmettä KKO:n presidentti tekee edellä mainitussa rahamiesten joukossa? Suurempia lahjoituksia Koskelolla tuskin on varaa tehdä, sillä hänen verotettavat tulonsa olivat viime vuonna about 150 000 euroa. Toisaalta on kivaa, ettei promovoitavien joukkoon oli saatu myös yksi nainen, ettei juhlia tarvinnut pitää pelkässä poika- tai äijäporukassa! Pauliine Koskelo tunnetaan sanavalmiina juristina, jolla on henkistä pääomaa siinä kuin muillakin nyt promovoiduilla kunniatohtoreilla.

9. Kauppatieteitäkin Koskelon voidaan sanoa edistäneen ainakin käsitteen laajassa mielessä. Hän on nimittäin kirjoittanut yhdessä Leif Sevónin ja Helsingin yliopiston rehtorina nykyään olevan Thomas Wilhelmssonin kanssa oppikirjan "Kauppalain pääkohdat." Kirja perustuu kyllä pitkälti vuoden 1987 kauppalain esitöihin; Koskelo, Sevón ja Wlhelmsson valmistelivat virkatyönään oikeusministeriössä ehdotuksen hallituksen esitykseksi uudeksi irtaimen kauppaa koskevaksi laiksi.

10. Internetistä löytyi sellainenkin tieto, että Pauliine Koskelo on KKO:n presidenttinä ollessaan pitänyt Hadelsgilletissä vuonna 2007, tarkemmin sanottuna 27.1., esitelmän teemasta "Hur effektivisera domstolsväsendet i Finland." Koskelon esitelmää oli seuraamassa 55 gillebröderiä; Koskelo kiinnosti kiltaveljiä tavanomaisia herrainkokouksia selkeästi enemmän. Handelsgillet on toiminut 150 vuotta ja ilmoittaa nettisivuillaan olevansa "Finlands äldsta i dag verksamma herrklubb."

11. Mutta tuskinpa erehdyn, kun totean, että Koskelo on promovoitu tohtoriksi ensi sijassa ansioistaan KKO:n presidenttinä; tätä lienee tarkoitettu, kun perusteluissa on mainittu promovointiperusteena "merkityksellinen yhteiskunnallinen toiminta." Lainataanpa tähän pätkä Wikipediasta: "Koskelo on osallistunut aktiivisesti oikeuspoliittiseen keskusteluun. Hän on arvostellut tuomioistuimia hallinnoivaa oikeusministeriötä saamattomuudesta uudistusten toteuttamisessa. Koskelo on puuttunut siihen, että tuomioistuimilta edellytetään tuntuvia säästöjä ja henkilövähennyksiä, mutta samaan aikaan välttämättömät, laeilla tehtävät uudistukset tuomioistuinten työn kehittämiseksi ovat edenneet hitaasti, jos ollenkaan."

12. Pauliine Koskelo on ottanut selkeästi tuomioistuinlaitoksen - siis yleisten tuomioistuinten - jonkinlaisen puolestapuhujan roolin suhteessa esimerkiksi oikeusministeriöön ja yleensä valtiovaltaan. Hallintotuomioistuinten osaltahan tätä samaa roolia on jo pitkään vetänyt KHO:n presidentti Pekka Hallberg. Koskelo ja Hallberg eivät ole olleet aina samaa mieltä asioista. Suurin periaatteellinen erimielisyys koskee tuomioistuinlaitoksen keskushallinnon uudistamista ja siirtämistä pois oikeusministeriöltä. Hallberg "vanhan liiton miehenä" vastustaa muutosta, kun taas Koskelo - minusta aivan oikein - kannattaa sitä.

13. Tuomioistuinlaitoksen toiminnan tehostaminen - miten se Koskelon mukaan tapahtuu? Koskelo on tukenut mm. hanketta, joka toteutuu ensi vuoden alusta, kun käräjäoikeuksien yhdistämisen seurauksena maassa on enää 27 alioikeutta nykyisten lähes 50:n sijasta. Saapa nähdä, tehostuuko käräjäoikeuksien toiminta tällä uudistuksella? Toiseksi Koskelo ja KKO ovat kannattaneet muutoksenhakuoikeuden rajoittamista valitettaessa käräjäoikeudesta hovioikeuteen. No, tietenkin tällä tavoin tuomioistuinten käsittelyajat lyhenisivät ja menettely tehostuisi, mutta tässä uudistuksessa unohdetaan kokonaan kolikon toinen puoli eli oikeusvarmuus.

14. Sen sijaan selvien ja riidattomien velkomisasioiden eli niin sanottujen perimisasioiden osalta Pauliine Koskelo ja hänen johtamansa KKO pitävät sitkeästi kiinni siitä, että myös nämä asiat, vaikkei niissä ole edes mitään riitaa, on kierrätettävä edelleen käräjäoikeuden kautta ennen ulosoton hakemista. Minusta taas tämä systeemi on turha ja palvelee ainoastaan perimistoimistoja ja nimenomaan suuria perimistoimistoja, sellaisia kuin esimerkiksi Intrum Justitia ja Lindorff. Viittaan tarkemmin blogeihini 152/19.9. ja 131/30.7.2009. Perimisasioissa Suomessa tuomittavat oikeudenkäyntikulut ovatkin 4-5 kertaa suuremmat kuin Ruotsissa, jossa monien Suomessakin toimivien kansainvälisten perimistoimistojen kotipaikka on. Aika moni näiden perimistoimistojen johtotehtävissä Suomessa työskentelevistä ihmisistä lienee muuten saanut koulutuksensa juuri Hankenilta.

15. Pauliine Koskelo on toki kunniatohtorin hattunsa, miekkansa ja arvonsa ansainnut. Mutta asia on minusta mielenkiintoinen ja jopa ongelmallinen yleisemmältä kannalta, kun ajatellaan tuomioistuimilta ja erityisesti Korkeimmalta oikeudelta puolueettomuutta ja riippumattomuutta sekä tuomarin ammattietiikkaa. Onko tältä kannalta sopivaa ja ongelmatonta, että maan ylimmän tuomioistuimen tuomari vastaanottaa korkean kunnianosoituksen korkeakoululta, jonka minun käsitykseni mukaan katsotaan aika yleisesti kuuluvan suurten suomalaisten yritysten, työantajatahojen, rahoituslaitosten ja pankkiiriliikkeiden ja yleensä elinkeinoelämän "linnakkeeseen" tai leiriin?

16. Hanken on varmaankin korkeatasoinen korkeakoulu, jossa tutkitaan ja opetetaan eri oppiaineita. Hankenin pääasialliset tutkimusintressit näyttävät nykyään kuitenkin keskittyvän rahoitukseen, markkinointiin sekä yrittäjyyteen ja johtamiseen; kaikki varsin tärkeitä teemoja ja tutkimuskohteita. Tämän käsityksen saa, kun selailee esimerkiksi tänä vuonna Hankenissa väitelleiden tutkijoiden väitöskirjojen nimiä; rahoitus (rahoitustiede) on tutkimuskohteista selvä ykkönen.

17. Työnantajien ja yrittäjien (elinkeinonharjoittajien) vastapuolia ovat, myös oikeudessa, työntekijät ja kuluttajat. Työ- ja kuluttajaoikeudelliset oikeusriidat ratkaistaan viime kädessä KKO:ssa. Onko tätä silmällä pitäen paikallaan, että KKO:n päällikkötuomari ottaa vastaan toisen "osapuolen" leiriin kuuluvan opinahjon hänelle tarjoaman korkean kunnianosoituksen? Mitä tähän pitäisi vastata, jos asiaa tarkastellaan tuomioistuimien ja maan ylimmän tuomioistuimen puolueettomuuden ja riippumattomuuden kannalta? Miten tähän suhtautuvat tuomioistuimissa ja etenkin KKO:ssa juttujaan ajavat työntekijät ja kuluttajat?

18. Esteettömyys tai esteellisyys ei tuota ongelmaa, sillä KKO:n presidentti ei ole tullut kyseisen, häntä "kohdanneen" kunnianosoituksen johdosta jääviksi ratkomaan työoikeudellisia tai kuluttajasuojaoikeudellisia juttuja.

19. Tuomioistuimen puolueettomuudessa ja etenkin riippumattomuudessa on kuitenkin kyse paljon muustakin kuin ainoastaan esteettömyydestä. Kuten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on lausunut, puolueettomuuteen ja riippumattomuuteen ei riitä, että tuomioistuin (tai sen yksittäinen jäsen) toimii puolueettomasti, vaan tämän lisäksi on edellytettävä, että tuomioistuimen (tuomarin) toiminta näyttäytyy myös ulkopuolisille puolueettomana ja itsenäisenä. Sen vuoksi tuomareiden pitäisi toimia virassaan ja myös sen ulkopuolella niin, että ei synny minkäänlaista epäilyä tai vaikutelmaa siitä, että tuomioistuimen puolueettomuus tai riippumattomuus voisi jonkin ulkoisen tekijän johdosta vaarantua. Tähän tapaan minä olen ymmärtänyt ihmisoikeustuomioistuimen tuomioistuimelle ja tuomareille asettaman objektiivisen puolueettomuusvaatimuksen ja -testin.

20. Jos presidentti Koskelolle olisi myönnetty sanottu kunniatohtorin arvo tieteellisten ansioiden perusteella tai jos hän olisi saanut arvonsa jostakin "valtiollisesta" yliopistosta, esimerkiksi Helsingin yliopistosta, en olisi läheskään tai lainkaan niin huolestunut kuin nyt. Monien mielestä olen varmaan - jälleen kerran - väärässä tai turhaan huolissani, mutta se, miltä asia näyttäytyy KKO:lta edellytettävän puolueettomuuden ja riippumattomuuden valossa, on pohtimisen arvoista.

21. Tapauksessa on kyse on myös tuomarin ammattietiikasta vähän samalla tavoin kuin tuomarien sivutoimissa ja erilaisten järjestöjen jäsenyyksissä. Jokaisen tuomarin tulee itse tarkoin harkita, mikä vaikutus sivutoimella, jäsenyydellä tai vaikkapa juuri kunniatohtorin arvonimellä voi olla yleisön arvioon tuomarin riippumattomuudesta ja puolueettomuudesta tai tuomarin viranhoitoon. Vaikka tuomari olisi itse vakuuttunut, ettei ongelmia aiheutuisi, voivat yleisön reaktiot olla toisenlaisia.

22. Jätän nyt kysymyksen pohtimisen lukijoiden tehtäväksi ja rupean itse hyreksimään:

Kenen joukoissa seisot

kenen hattua kannat?

Ei ole oikeutta ilman tulkintaa,

ei oikeata tulkintaa ilman viisautta,

ei viisautta ilman....

23. Mitä ei ole ilman viisautta, eli mikä sana tulisi kyseisen laulelman viimeiseksi sanaksi? Seuraavia vaihtoehtoja - tai useampia niistä - voisi ehkä harkita: äly, koulutus, kokemus, puolueettomuus, Hanken, riippumattomuus, tohtorinhattu, Korkein oikeus, säätiöt, kunnon palkka, eettisyys, yhteisen kansan hyödyn ymmärtäminen, kohtuus, rakkaus, maantapa...