263. Ulvilan surmajutun oikeudenkäynti osa VI: kelpaako syytetyn tunnustus näytöksi?

Ulvilan oikeusjutussakin näyttää olevan kafkamaisia piirteitä...

1. Ulvilan surmajutussa syyttäjä ilmeisesti pitää Anneli esitutkinnassa antamaa tunnustusta vahvana ellei kaikkein vahvimpana syytettä tukevana todisteena. Syytetty on kuitenkin peruuttanut jo esitutkinnan kuluessa tunnustuksensa ja selittänyt, ettei hänen tarkoituksenaan todellisuudessa ollut tunnustaa tekoa ja että poliisi oli painostanut häntä tunnustamaan rikoksen. Jutun päätutkija on todistajana kuultaessa kiistänyt painostusväitteen samoin kuin väitteen siitä, että epäilty olisi ollut kuulustelussa väsynyt.

2. Tunnustus rikosjutussa on lähtökohtaisesti vain yksi todiste, jonka merkityksen näyttönä oikeus joutuu harkitsemaan kussakin tapauksessa erikseen. Normaalisti tunnustuksen todistusvoima on kuitenkin erittäin vahva. Oikeuskäytännössä tunnustusta, josta on toisinaan käytetty nimitystä "todisteiden kuningatar" (regina probationum), pidetäänkin yleensä riittävänä näyttönä tunnustetun seikan olemassaolosta, jollei erityisiä vastasyitä ilmene. Vakavissa rikosasioissa, kuten juuri henkirikosasioissa, syyttäjän on kuitenkin esitettävä myös muuta näyttöä syytteen tueksi. Jos tunnustus peruutetaan, joutuu oikeus arvioimaan kussakin tapauksessa erikseen, mikä vaikutus tunnustuksella on todisteena (OK 17:4.2).

3. Blogissa 30.4. pohdin alustavasti sitä, mikä merkitys tunnustuksen kannalta voi olla sillä, jos kuulustelussa ei olisi noudatettu asianmukaisia menettelytapoja. Nyt olen saanut lisäinformaatiota, joka on tullut oikeudenkäynnissä esille ja on siis julkista tietoa. Oikeudenkäyntiä raportoivat lehtimiehet eivät vain ole jostakin syystä osanneet kiinnittää näihin seikkoihin ja niiden merkitykseen huomiota.

4. Anneli A:ta kuulusteltiin esitutkinnassa ensimmäisen kerran epäiltynä 27.8.2009, tämä kuulustelutilaisuus on videoitu kokonaisuudessaan. Kuulusteluja 24.9. ja 26.9. ei videoitu, mutta videolle otettiin kummankin kuulustelun jälkeinen tilanne, jossa Anneli luki kuulustelijan kehotuksesta kuulustelukertomuksensa. Tällainen pöytäkirjan lukemisen videointi vaikuttaa aika oudolta, jopa jonkinlaiselta simputukselta, eikä siinä voi olla kysymys sellaisesta kuulusteltavan kertomuksen ottamisesta ääni- tai kuvatallenteeseen, jota laissa eli ETL 39 §:n 3 momentissa tarkoitetaan. Olisiko näitä "sisälukuharjoituksia" kenties käytetty lehdissä kerrottujen muistijälkien selvittämisessä?

5. Kuulustelujen videoinnin ideana on tallentaa myöhempää käyttöä eli lähinnä syyteharkintaa ja oikeudenkäyntiä silmällä pitäen kuulustelun suorittamistapa, kuulustelun aikaiset tapahtumat, kuulusteltavan kertomus ja hänen kuulustelijan kysymyksiin antamansa vastaukset. Videoinnin tarkoitus on selvittää luotettavalla tavalla kuulusteltavalle esitetyt kysymykset, kuulusteltavan niihin antamat vastaukset sekä kertomuksen antamisolosuhteet.

6. Ulvila-jutun entisen tutkinnanjohtajan aikana videoitiin 2.12.2006 Anneli A:n surmapäivän jälkeisenä päivänä sairaalassa tapahtunut puhuttelu; Annelia pidettiin tuossa vaiheessa rikoksen uhrina. Poliisi videoi Anneli antaman tunnustuksen jälkeen myös hänen keskustelunsa vanhimman tyttärensä kanssa 6.10.2009 Porissa. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun Annelille oli ensin annettu tilaisuus tavata kaikki neljä lastaan. Myös tämä taltiointi vaikuttaa oudolta ja lähes julmalta, sillä tuskinpa edes vankien ja heidän läheistensä tapaamisia on tapana videoida vankilassa.

6a. Mitenhän tällaisen tapaamisen näyttötarkoituksessa tapahtuvaa videointia tulisi arvioida yksityis- ja perhe-elämän suojan kannalta? Tähän videointiin poliisi sai kuitenkin Annelin luvan, mikä ei ole yllättävää, sillä tottahan toki äiti halusi ehdoilla millä hyvänsä tavata lapsensa ehdittyään olla siihen mennessä jo kuukauden päivät vapautensa menettäneenä ja erossa lapsistaan. Annelin mukaan hänelle ei etukäteen kerrottu, että videota oli tarkoitus käyttää todisteena häntä vastaan. Poliisi järjesti tapaamisen voidakseen nähdä ja kuulla, mitä äiti ja tytär puhuvat ja voidakseen tentata tyttöä surmayön tapahtumista!

7. Tapaamistilaisuutta koskeva video on esitetty jutussa todisteena, mutta asianosaisten arviot sen merkityksestä ovat täysin erisuuntaiset. Syyttäjä ja todistajana kuultu jutun päätutkija ovat sitä mieltä, että Anneli halusi videolla tunnustaa miehensä surman lapselleen, kun taas puolustus katsoo, että videolta nähdään ainoastaan tapa, millä tutkijat toistavat samoja kysymyksiään 12 -vuotiaalle lapselle.

8. Sitten tärkein tilaisuus ja kuulustelu, joka olisi tullut ehdottomasti tallentaa videolle. Tarkoitan kuulustelua 30.9.2009, jonka aikana Anneli tunnusti surmateon. Mutta yllätys, yllätys: tätä kuulustelua ei videoitu tai nauhoitettu/äänitetty lainkaan. Tämä on minusta virhe, vaikka kuulustelukertomuksen ottamista ääni- tai kuvatallenteeseen ei olekaan määrätty laissa pakolliseksi (ETL 39.3 §). Jos kerran poliisi on videoinut muita kuulusteluja ja puhutteluja, olisi tietenkin ollut johdonmukaista videoida tärkein rikoksesta epäillyn kuulustelu. Minulla ei ole tietoa, kerrottiinko Annelille ennen kuulustelua, että myös tämä kuulustelu olisi mahdollista videoida ja suostuiko hän siihen, ettei videointia tarvita. Tällä ei kuitenkaan ole merkitystä, sillä kuulustelija olisi voinut yksin päättää videoinnista.

9. Ei liene vaikea arvata, miksi videointi jätettiin 30.9.2009 suorittamatta - jokainen päätelköön tämän itse kuulustelun tuloksen ja myöhemmin tapahtuneen tunnustuksen peruuttamisen perusteella. Poliisin olisi tullut ottaa huomioon, että videointi on tärkeä suojakeino paitsi rikoksesta epäillyn, myös poliisin oman oikeusturvan samoin kuin tunnustuksen todistusarvon kannalta.

10. Euroopan neuvoston kidutuksen vastainen komitea CPT kiinnitti jo vuonna 1992 Suomeen tekemänsä tarkastuskäynnin yhteydessä huomiota muun ohessa ääni- ja kuvatallenteiden olemattomaan käyttöön maassamme. Valtuuskunta ei saanut kertomuksensa mukaan mitään todisteita tällaisten menetelmien käytöstä esitutkinnassa, vaikka vuonna 1986 säädetty ETL salli niiden käyttämisen. CPT suositti, että ääni- ja kuvatallenteista tehtäisiin vakiokäytäntö. Mutta vielä 2009 esitutkinta- ja pakkokeinolain uudistamista pohtinut komitea joutui toteamaan, että ääni- ja kuvatallenteiden käytön yleisyydestä ei ole saatavissa tarkkoja tietoja. Outoa, eikä komitea tietenkään viitsinyt ryhtyä kyseisiä tietoja selvittämään! Porin poliisilla oli täydet mahdollisuudet kuulustelujen videointiin, mutta jostakin syystä tärkein kuulustelu päätettiin jättää videoimatta. Kerrottiinko kuulustelusta etukäteen esitutkintaa seuraamaan määrätylle syyttäjälle ja miten hän suhtautui siihen, että kuulustelua ei tultaisi videoimaan?

11. Vielä suurempi moka tutkinnassa tapahtui sattui siinä, että 30.9.2009 pidetyssä kuulustelussa, jossa Anneli siis tunnusti teon, puolustaja ei ollut läsnä eikä hänelle ilmeisesti edes varattu tilaisuutta tulla paikalla päämiestään avustamaan. Lain mukaan asianosaisen ja siis myös rikoksesta epäillyn avustajalla on oikeus olla läsnä päämiehensä kuulustelussa, jollei tutkinnanjohtaja pätevistä rikosoikeudellisista syistä sitä kiellä (ETL 31 §). Puolustaja oli ollut läsnä 24. ja 26.9. pidetyissä Annelin kuulusteluissa. Oikeus käyttää avustajaa jo esitutkinnassa on tärkeimpiä rikoksesta epäillyn prosessuaalisia oikeuksia. Avustajan läsnäolo on käytännössä paras suoja estää poliisia käyttämästä kuulustelussa laittomia tai epäasiallisia kuulustelumenetelmiä.

12. Puolustajalle ei nähtävästi varattu asianmukaisella tavalla tilaisuutta olla läsnä 30.9. pidetyssä kuulustelussa. Tästä asiasta on keskusteltu käräjäoikeuden istunnossa, jossa pääkuulustelijaa kuultiin todistajana. Annelin turkulaisen puolustusasianajajan mukaan hän ei ollut saanut etukäteen tietoa Porissa pidetystä kuulustelutilaisuudesta. Kuulustelu oli aloitettu kello 11 ja tutkija oli soittanut puolustajalle tilaisuudesta saman päivän aamuna ja jättänyt asianajajan vastaajan viestin, jonka asianajaja oli kuitenkin kuunnellut vasta kuulustelun aloittamisen jälkeen. Jutun päätutkija kertoi oikeudessa, että tutkinnanjohtaja oli määrännyt kuulustelun pidettäväksi avustajan poissaolosta huolimatta.

13. Asianmukainen menettely olisi edellyttänyt, että asianajajalle olisi ilmoitettu jo kuulustelua edeltävänä päivänä kuulustelusta varsinkin, kun tutkijoiden ilmeisenä tarkoituksena oli juuri tuossa kuulustelussa "laittaa epäilty lujille." Jos näin olisi tehty, asianajaja olisi saanut aikaa valmistautua kuulusteluun. Ilmoituksen tekemistä ei olisi saanut jättää viime tippaan. Olipa syy avustajan poissaoloon mikä tahansa - asianajaja ei joko saanut viestiä ajoissa tai ei olisi ehtinyt paikalle tai hänellä oli este lähteä Poriin - ei kuulustelua olisi pitänyt aloittaa, vaan se olisi pitänyt peruuttaa ja siirtää vaikkapa seuraavaan päivään.

14. Todettakoon, että käräjäoikeudessa rikosasian pääkäsittelyä ei lain mukaan saa aloittaa, vaan istunto on peruutettava ja istunnolle on määrättävä uusi käsittelypäivä, milloin vastaajalle määrätty avustaja ei ole saapuvilla taikka saatavissa heti paikalle (ROL 6 luku 2 § 3 kohta). Jos näin on lain mukaan meneteltävä tuomioistuimessa, niin sitä suuremmalla syyllä samalla tavalla olisi syytä menetellä esitutkinnassa, koska esitutkinta on usein se prosessin vaihe, jossa syyllisyyskysymys tosiasiallisesti aika pitkälti ratkaistaan. Mikä ihmeen kiire tutkijoilla oli aloittaa kuulustelu ja toimittaa se puolustajan poissaolosta huolimatta? Tätä on vaikea ymmärtää. Kuvaan kuuluu, että välittömästi tunnustuksen saatuaan poliisi antoi tunnustuksesta tiedotteen julkisuuteen.

15. Vaikka lakia ei ehkä olisikaan muodollisesti Ulvila-jutun esitutkinnassa rikottu, ei poliisin menettelyä voida pitää asianmukaisena ja hyväksyttävänä, sillä kuulustelussa olisi ollut mahdollista menetellä toisin sekä a) kuulustelun videoinnin että b) avustajan läsnäolon suhteen. Poliisin velvollisuutena on huolehtia esitutkinnassa myös epäillyn oikeusturvaintressin eikä yksinomaan asian selvittämisintressien toteutumisesta.

16. Suomessa lakiin ei sisälly yleissäännöstä lainvastaisten tai epäasiallisin keinojen avulla hankitun todisteen hyödyntämiskiellosta. Tämän vuoksi epäilyttävissä olosuhteissa saatua tunnustusta ei voida noin vain "poistaa" syytettä tukevien todisteiden joukosta. Eri asia on, mikä merkitys tunnustukselle voidaan antaa todisteena. Tästä päättää käräjäoikeus. Selvää lienee, että langettavaa tuomiota ei voida perustaa yksinomaan epäillyn 30.9. antaman tunnustukseen. Tapaamistilaisuutta 6.10. ja siinä annettua "tunnustusta" ei voitane ottaa lainkaan huomioon, koska tilaisuudessa ei ole ollut kyse virallisesta kuulustelusta.

17. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on ratkaisuissaan todennut, että oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevaa EIS 6 artiklaa ja varsinkin sen 3 kohtaa (rikoksesta epäillyn oikeus käyttää avustajaa) voidaan soveltaa myös esitutkintaan sikäli kuin tutkinnassa todetut puutteet perustavat merkittävän vaaran oikeudenkäynnin epäoikeudenmukaisuudesta. Oikeudenkäyntiä tulee tarkastella kokonaisuutena harkittaessa sen oikeudenmukaisuutta EIS 6 artiklan kannalta.

18. Tapauksessa Kolesnik v. Ukraina (19.11.2009) oli kysymys syytetyn oikeuksien loukkauksesta, kun tuomio perustettiin hänen esitutkinnan alkuvaiheessa avustajan läsnä olematta antamiinsa tunnustuksiin, jotka hän sittemmin oli peruuttanut. EIT totesi, että syytetyn oikeutta tarvittaessa viran puolesta määrättävään oikeusapuun loukattiin periaatteessa korjaamattomalla tavalla, jos syytteen hyväksyminen perustettiin lausumiin, joita hän oli antanut esitutkinnassa ilman oikeusavun tarjolla oloa. EIT:n mukaan syytetyn vaitiolo-oikeus ja oikeus olla myötävaikuttamatta oman syyllisyyden selvittämiseen olivat yleisesti tunnettuja kansainvälisiä normeja, joille myös EIS 6 artikla rakentui. Erityisesti vm. oikeus edellytti, että syytettä ei saanut perustaa näyttöön, joka oli saatu vaikuttamalla hänen tahtoonsa pakottamisella tai painostuksella. Kotimaiset tuomioistuimet olivat puheena olevassa tapauksessa tunnustaneet valittajan prosessuaalisten oikeuksien loukkauksen, erityisesti oikeusavun puuttumisen, esitutkinnan alkuvaiheissa. Siitä huolimatta tuomio oli perustettu olennaisilta osin hänen tunnustuksiinsa, jotka oli annettu avustajan olematta paikalla ja joiden olosuhteet antoivat aihetta epäillä, että ne oli saatu vaikuttamalla hänen tahtoonsa kielletyin menetelmien. Niin olleen EIS 6 artiklan 1 ja 3 c) -kohtia oli rikottu.

19. Samanlaiseen ratkaisuun EIT päätyi tapauksessa Shabelnik v. Ukraina (19.2.2009). Jutussa oli kyse murhasta syytetyn oikeuksien loukkauksesta, kun syytetty oli tuomittu teosta nojautumalla hänen tunnustukseensa, jonka hän oli antanut esitutkintakuulustelussa asianajajansa poissa ollessa ja jonka hän peruutti oikeudessa pakottamista väittäen. EIT huomautti muun muassa siitä, että tapauksessa tuomio oli ukrainalaisissa tuomioistuimissa perustettu ratkaisevassa määrin syytetyn tunnustukseen, vaikka tämä oli peruuttanut sen oikeudessa. Tunnustuksella oli vain toistettu rikostutkijan jo muutoinkin tietämiä seikkoja. Tunnustus oli saatu epäselvissä olosuhteissa ja syytetyn oikeuksia loukkaamalla. EIT katsoi, että EIS 6 artiklan 1 ja 3 c) -kohtia oli rikottu.