439. KKO kumosi salaisella päätöksellään hovioikeuden ex-poliisille langettaman lapsenraiskaustuomion

1. Korkein oikeus on tänään antamallaan tuomiolla kumonnut vuonna 1954 syntyneen suonenjokelaisen ex-poliisin (ylikonstaapeli) hovioikeudessa saaman lapsenraiskaustuomion. Korkein oikeus hylkäsi syytteen raiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Poliisi vapautettiin myös vahingon- ja muusta korvausvelvollisuudesta kokonaan.

2. Korkein oikeus määräsi, että tuomio ja oikeudenkäyntiaineisto on pidettävä salassa 60 vuotta. Väitetyt rikokset tapahtuivat syytteen mukaan vuonna 1999.

3. Jutun ensimmäisenä oikeusasteena ratkaissut Kuopion käräjäoikeus tuomitsi vuonna 2008 poliisimiehen raiskauksesta ja lapsen törkeästä hyväksikäytöstä kahden ja puolen vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

4. Käräjäoikeuden laatimasta julkisesta selosteesta käy ilmi, että syytetty myönsi olleensa kyseisen tytön kanssa sukupuoliyhteydessä kesällä 2000, jolloin tyttö oli ollut jo 16-vuotias. Syyte koski siis vuonna 1999 tapahtuneeksi väitettyjä raiskauksia, jolloin syytetty oli 45-vuotias ja uhri 15-vuotias. Syytetty kiisti nämä aiemmat yritykset sukupuoliyhteyteen poliisi, samoin kuin sen, että sukupuoliyhteyteen olisi liittynyt väkivaltaa tai pakottamista.

5. Itä-Suomen hovioikeus, jonne asianosaiset valittivat, lievensi viime heinäkuussa 2009 antamallaan tuomiolla käräjäoikeuden tuomiota ja tuomitsi poliisin vuoden ja kymmenen kuukauden ehdolliseen vankeuteen 11. heinäkuuta 1999 tehdystä raiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

6. Lievemmän tuomion perusteena pidettiin raiskausta käytettyä "verraten lievää väkivaltaa" ja uhrin 15 vuoden ikää. Hovioikeus piti syyksi luettuja rikoksia vakavina, mutta koska syytettyä ei ole aiemmin tuomittu rikoksista, ehdollinen tuomio oli hovioikeuden mukaan mahdollinen.

7. Asianosaiset valittivat hovioikeuden tuomiosta korkeimmalle oikeudelle. Syyttäjä valitti, koska katsoi jutussa olevan ennakkotapausarvoa. Syyttäjän mukaan ehdollinen rangaistus tämän tyyppisestä teosta on liian lievä ja vaati ehdotonta vankeutta.

8. Nyt siis korkein oikeus on kumonnut koko tuomion ja vapauttanut syytetyn rangaistuksesta ja korvausvelvollisuudesta. Koska tuomio määrättiin salaiseksi, emme tiedä, mihin seikkoihin, todisteisiin ja arviointeihin korkeimman oikeuden ratkaisu perustuu.

9. Valtiosyyttäjä Mika Illmanin Yle-uutisille antaman lausunnon mukaan korkein oikeus on katsonut, että teko on jäänyt näyttämättä, jolloin rangaistustuomiota siis voida antaa. Mika Illmanin mukaan korkein oikeus ei ole antanut julkista selostetta tuomiosta.

10. Oikeudenkäynnin julkisuutta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 25 §:n mukaan salassa pidettäväksi määrätystä ratkaisusta on laadittava tuomioistuimen toimesta julkinen seloste, jos asia on yhteiskunnallisesti merkittävä tai se on synnyttänyt huomattavaa kiinnostusta julkisuudessa. Julkinen seloste sisältää pääpiirteittäin selostuksen asiasta ja ratkaisun perusteluista. Raiskaus- yms. jutuissa annettava julkinen seloste on sanotun pykälän mukaan laadittava niin, että asianomistajan henkilöllisyys ei paljastu.

11. Luultavasti korkein oikeus on katsonut, että kun sen antama tuomio oli syytteen hylkäävä, ei asiassa ole ollut tarpeen antaa edellä mainittua julkista selostetta. Tästä voidaan kuitenkin olla eri mieltä. Kun jo alempien oikeusasteiden tuomiot poikkesivat merkittävästi toisistaan ja ne herättivät varsin laajaa kiinnostusta ja huomiota eri tiedotusvälineissä, olisi asiassa ollut täysin perusteltua saada korkeimman oikeuden antama julkinen seloste, vaikka asiassa päädyttiinkin näytön riittämättömyyden perusteella syytteen hylkäävään ratkaisuun.

12. Syytettynä ollut poliisimies irtisanoutui vuonna 2008 virastaan, kertoi Savon Sanomat tänään. Mahtoiko tämä kenties painaa myös näytön arvioinnissa? Näin ei saisi tietenkään tapahtua. Ei liioin se, että väitetty rikos on jo "vanha juttu" eli tapahtui yli 10 vuotta sitten, tarkemmin sanottuna jo vuonna 1999. Väitetyn rikoksen uhri on nyt 27-vuotias, mutta tämä ei poista hyväksikäytönkään rangaistavuutta.

13. Kun korkein oikeus ei halunnut antaa julkista tiedotetta, voivat mainitunlaiset epäilyt ratkaisun motiiveista ja asianmukaisuudesta jäädä helposti elämään.

14. Hyvin usein sanotaan ja väitetään, jopa KKO:n jäsenten puheissa tai kirjoituksissa, että KKO ei juuri edes myönnä valituslupia pelkästään näytön arvioinnin perusteella. Tämä toteamus ei kuitenkaan näytä käytännössä pitävän paikkansa, sillä aika usein KKO muuttaa alempien tuomioistuinten tuomioita nimenomaan näytön harkinnan ja riittävyyden perusteella. Tästä saatiin tänään jälleen kerran todiste.

15. Kun siis myös näyttökysymykset ovat KKO:ssa "arkipäivää", olisi paikallaan, 1) että korkein oikeus perustelisi valitusluparatkaisunsa, eikä 2) salaisi tuomioita, joissa se päätyy näytön arvioinnissa täysin erilaiseen lopputulokseen kuin alemmat tuomioistuimet. Tämä lisäisi paljon puhuttua oikeudenkäytön läpinäkyvyyttä.

16. Oikeudenkäytön läpinäkyvyys mainitaan kylä usein KKO:n edustajien ja muiden korkeiden oikeusviranomaisten juhlapuheissa, mutta käytännössä kyseinen asia tuntuu yllättävän usein unohtuvan kokonaan.

PS I (8.6.-11)

Korkein oikeus sai, vihdoin ja viimein ja pitkä odottelun jälkeen laadituksi ja julkaistuksi (tiistaina 7.6. kello 19.30) tuomiota koskevan julkisen selosteen. Pyysin selosteen korkeimmasta oikeudesta ja se on seuraavansisältöinen:

"Julkinen seloste 7.6.2011 - Syyte raiskausta ja lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevassa asiassa hylättiin

Korkein oikeus (KKO) on 7.6.2011 antamallaan ratkaisulla hylännyt raiskausta ja lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskeneen syytteen.

Asiassa annettu tuomio ja oikeudenkäyntiaineisto on määrätty pidettäväksi salassa sovellettuja lainkohtia ja tuomiolauselmaa lukuun ottamatta. Myös asianomistajan henkilöllisyys on määrätty pidettäväksi salassa. Salassapitoaika päättyy 23.6.2068.

Alemmat oikeudet olivat vastaanottamansa näytön perusteella katsoneet syytteen raiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä näytetyksi. Käräjäoikeus oli tuominnut vuonna 1954 syntyneen miehen 2 vuoden 6 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen ja maksamaan asianomistajalle korvausta henkisestä kärsimyksestä 8 000 euroa. Hovioikeus oli alentanut rangaistuksen 1 vuodeksi 10 kuukaudeksi vankeutta ja määrännyt sen ehdolliseksi. Lisäksi mies oli määrätty suorittamaan yhdyskuntapalvelua 70 tuntia. Asianomistajalle maksettavan korvauksen hovioikeus oli alentanut 5 000 euroon.

Korkein oikeus toimitti asiassa suullisen käsittelyn. Korkein oikeus totesi käräjä- ja hovioikeuden tavoin kummankin asianosaisen kertoneen välisestään yhdestä ja samasta sukupuoliyhteydestä. Asianosaisten kertomukset poikkesivat kuitenkin tapahtuma-ajan ja -tavan osalta toisistaan. Miehelle oli vaadittu rangaistusta vain sen perusteella, että sukupuoliyhteys oli tapahtunut asianomistajan kertomin tavoin 11.7.1999, jolloin asianomistaja oli ollut alle 16-vuotias. Tämän vuoksi syytteen menestymisen kannalta oli merkityksellistä, oliko tapahtumien näytetty sattuneen tuona päivänä. Arvioituaan vastaanottamaansa suullista todistelua ja asiakirjanäyttöä Korkein oikeus päätyi siihen, etteivät tapahtumat olisi voineet sattua asianomistajan kertomin tavoin tämän ilmoittamana ajankohtana miehen lähipiiriin kuuluvien henkilöiden ollessa tapahtumapaikalla. Tämän vuoksi jäi myös näyttämättä, että mies olisi syyllistynyt niihin rikoksiin, joista hänelle oli vaadittu rangaistusta, minkä vuoksi syytteet ja korvausvaatimus oli hylättävä.

Julkinen taltio tuomiosta (R2009/817) on tilattavissa kirjaamosta, p. 01036 40050 tai korkein.oikeus@oikeus.fi.

Lisätiedot: Viestintäpäällikkö Pia Sive, 010 36 40052, pia.sive@oikeus.fi".

PS 2

Näytön selostamista ja arviointia koskevalta osin seloste on aivan liian niukkasanainen, jotta siitä voitaisiin päätellä, mitä ovat ne seikat ja tosite, joilla korkein oikeus on ratkaisuunsa päätynyt ja minkä vuoksi alemmat tuomioistuimet, joissa varaankin oli esitetty aivan sama näyttö kuin KKO:ssakin, olivat KKO:n mukaan arvioineet näyttöä väärin.

438. Oikeusministeri ja tuomioistuinten riippumattomuus osa III; oikeuskanslerin päätöksen tarkastelua

Tämän kolmiosaisen kirjoitussarjani toisessa osassa julkaisin helmikuussa 2005 oikeuskanslerille tekemäni selvityspyynnön. Oikeuskansleri antoi päätöksensä 28.1.2008. Päätöstä on selostettu vuodelta 2008 annettuun oikeuskanslerin kertomukseen.

Kommentoin itse oikeuskanslerin päätöstä Oikeus-lehden numerossa 1/2008 s. 108-111.

Kirjoitukseni kuului näin (olen nyt lisännyt kappaleiden numerot tekstiin):

Oikeuskanslerin tulkinnanvarainen päätös ex-oikeusministerin asiassa

"Oikeusministeri tuomioistuinten kritisoijana

1. Oikeusministerinä vuosina 1999-2005 ollut Johannes Koskinen (sd) tuli tunnetuksi tiedotusvälineille antamistaan lukuisista haastattelulausunnoista. Koskisen toiminta oli niin aktiivista, että hänen yksittäisistä lausunnoista alettiin käyttää nimitystä ”Päivän Koskinen”.

2. Koskisen lausumat koskivat lähinnä oikeushallinnon piiriin kuuluvia ajankohtaisia asioita ja tapahtumia. Tällaisessa tiedottamisessa ja keskustelupuheenvuoroissa ei toki ole moitittavaa, päinvastoin se on toivottavaa. Mutta oikeusministeri Koskinen ei malttanut pysyä tässä roolissaan, vaan hänellä oli tapana puuttua lausunnoissaan myös tuomioistuinten yksittäisiin ratkaisuihin ja menettelytapoihin, joita hän myös usein suorasukaisesti arvosteli.

3. Menettely on tietenkin tuomioistuinten riippumattomuuden kannalta sangen ongelmallista. Perustuslaissa (3.3 §) taatun tuomioistuinten riippumattomuuden tarkoituksena on turvata tuomioistuinten ja tuomareiden itsenäisyys ja puolueettomuus lainkäytössä ja siten edistää ihmisten oikeusturvaa. Tuomioistuimet ovat sidottuja yksinomaan lakiin ja muihin velvoittaviin oikeuslähteisiin eivätkä ne saa ottaa muilta valtiovaltaa käyttäviltä elimiltä ja viranomaisilta tai muiltakaan tahoilta lainkäyttöä koskevia ohjeita tai toivomuksia. Toisaalta kansanedustajat, tasavallan presidentti ja valtioneuvoston jäsenet ovat velvollisia kunnioittamaan tuomioistuinten riippumattomuutta. He eivät voi antaa tuomioistuimille ja tuomareille ratkaisuja tai menettelytapoja koskevia ohjeita eikä heillä ole lupa muutoinkaan pyrkiä vaikuttamaan epäasiallisesti tuomioistuinten toimintaan.

4. Useissa ylimpien tuomioistuinten tuomareiden (mm. KKO:n presidentti Leif Sevónin) ja yliopistojen professorien (esim. professori Aulis Aarnion) lausunnoissa sekä päivälehtien pääkirjoituksissa arvosteltiin 2000-luvun alussa varsin kriittiseen sävyyn oikeusministeri Koskisen medialle antamia lausuntoja, koska niiden katsottiin olevan selvässä ristiriidassa tuomioistuinten riippumattomuuden kanssa. Eduskunnassa esitettiin v. 2002 hallituksen vastattavaksi kirjallinen kysymys (KK 1011/2002 vp, Tuija Brax ym.), jossa tiedusteltiin, hyväksyykö hallitus sen, että oikeusministeri antaa lausuntoja yksittäisistä ja jopa keskeneräistä oikeudenkäynneistä. Kysymykseen vastannut pääministeri Paavo Lipponen lausui ympäripyöreästi, että on eri asia pyrkiä vaikuttamaan tuomioistuinten ratkaisuihin kuin ottamaan niihin kantaa, ja että myös ministereillä on oikeus ottaa kantaa tuomioistuinten yksittäisiin ratkaisuihin. Pitäisi kuitenkin ymmärtää, että kannanoton ja vaikuttamisen välinen rajanveto saattaa käytännössä olla usein olematon ja pelkäksi kannanotoksi tarkoitettu lausuma voidaan helposti tulkita vaikuttamispyrkimykseksi.

Kantelu ja sen käsittely

5. Hallitukselle esitetyn kirjallisen kysymyksen jälkeen oikeusministeri Koskisen aktiivisuus antaa tiedotusvälineille em. lausuntoja tuntui vain kiihtyvän. Vuosi 2004 näytti muodostuvan tässä suhteessa siihen asti kaikkein kiivastahtisimmaksi. Ihmettelin tätä samoin kuin sitä, että juristikunnassa näytti olevan vain yksi taho, jota oikeusministerin toiminta ei tuntunut lainkaan häiritsevän. Tarkoitan ylimpiä laillisuusvalvontaviranomaisia eli valtioneuvoston oikeuskansleria ja eduskunnan oikeusasiamiestä. Heillähän on lain mukaan valta puuttua ministereiden ja muiden virkamiesten viranhoidossa ilmeneviin epäkohtiin, paitsi yksityishenkiöiden tekemien kantelujen perusteella, myös omasta aloitteestaan. Oikeusministeri Koskisen lausuntoihin he eivät kuitenkaan puuttuneet millään tavalla. Oikeuskansleri Paavo Nikula – itse ex-oikeusministerinä 1970-luvulta – päinvastoin epävirallisesti totesi, että Koskisen menettely oli asianmukaista, sillä ”täytyyhän oikeusministerillä nyt toki olla tämän verran mahdollisuuksia puuttua tuomioistuinten toimintaan”.

6. Testatakseni oikeusministerin lausuntojen asianmukaisuuden ja samalla sen, millä kannalla ylin laillisuusvalvoja eli oikeuskansleri todella on asiasta, tein helmikuussa 2005 kantelun Koskisen kerrotuista lausunnoista. Yksilöin yli kolmellakymmenellä lehtileikkeellä yhdeksän tiedossani olevaa tapausta, joissa oikeusministeri oli puuttunut tuomioistuinten yksittäisiin ja osin jopas vielä keskeneräisiin eli lainvoimaan vailla oleviin ratkaisuihin.

7. Tapausten joukossa oli useita sangen merkittäviä oikeusjuttuja. Esimerkiksi v. 1999 ministeri Koskinen arvosteli käräjäoikeuden ns. STT:n doping-jutussa tuomitsemien vahingonkorvausten suuruutta ja totesi lopuksi, että ”kyllä varoituksen sana on nyt paikallaan”. – Myös ns. Nostokonepalvelun jutussa v. 2001 oikeusministeri paljoksui käräjäoikeuden henkisestä kärsimyksestä tuomitsemia korvauksia ja lausui, että ”käräjäoikeuksien ei ole luvallista lähteä rakentamaan rankaisevan vahingonkorvauksen käytäntöä”. Koskinen sanoi myös antavansa tukensa sille, että korvausvelvolliseksi tuomittu lehtiyhtiö valittaa tuomiosta. – Vuonna 2001 oikeusministeri piti Merenkulkulaitoksen johtajien lahjusjutussa annettua käräjäoikeuden tuomiota perusteluja hatarina ja arveli, että käräjäoikeuden tuomio tulisi muuttumaan hovioikeudessa. – Heinäkuussa 2004 oikeusministeri arvosteli näkyvästi kahta KKO:n henkirikosjutussa antamaa tuomiota ja kehotti KKO:n tuomareita harkitsemaan linjauksiaan uudelleen.

8. Oikeuskansleri Paavo Nikula, jonka ratkaistavaksi tapaus olisi muutoin tullut, siirsi asian silloiselle apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkalle. Syynä tähän saattoi olla se, että olin kantelussani huomauttanut Nikulan itse asiassa jo ottaneen epävirallisesti kantaa oikeusministerin lausumien asianmukaisuuteen. Jonkka pyysi Johannes Koskiselta selvityksen, johon minulle varattiin tilaisuus vastata.

9. Oikeuskanslerille tehtyjen kantelujen keskimääräinen käsittelyaika on noin puoli vuotta (ks. OKa:n kertomus vuodelta 2006 s. 11). Kun päätöstä kanteluuni ei ollut vielä vuoden kuluttua tullut, tiedustelin aika ajoin esittelijältä ja kerran myös Jaakko Jonkalta syytä päätöksen viipymiseen. Jonkka selitti, ettei hän voi ratkaista asia, koska sitä ei ole hänelle esitelty. Esittelijänä toiminut esittelijäneuvos puolestaan esitti erilaisia selityksiä. Milloin syynä oli oikeuskanslerin sairastuminen tai apulaisoikeuskanslerin sairasloma, milloin taas budjettilakien tarkastuskiireet ja muut asiat ja milloin taas vain, että ”no, on täällä vielä pari tätä vanhempaakin asiaakin ratkaisematta”.

10. En tunne mitään muuta valtion virastoa tai tuomioistunta, jossa asioiden esittelyajankohdasta päättäminen olisi jätetty yksinomaan esittelijöille; vielä 1970-luvulla sellaista käytäntöä ilmeni hovioikeuksissa. Minusta kantelu, jossa on kyse valtioneuvoston jäsenestä, ja joka liittyy perustuslain noudattamisen, tulisi ratkaista joutuisasti eikä makuuttaa asiaa vuosia virastossa esittelemättömänä.

11. Aika kului ja aloin jo vähitellen luopua toivosta saada ratkaisu asiaan. Johannes Koskisestakin ehti jo tulla ex-oikeusministeri, kun demarit valitsivat uudeksi oikeusministeriksi Leena Luhtasen. Väliin tulivat myös vuoden 2007 eduskuntavaalit, ja Johannes Koskinen toimii nyt eduskunnan varapuhemiehenä.

Oikeuskanslerin päätös

12. Oikeuskansleri Jonkka antoi vihdoin ja viimein eli 28.1.2008 asiassa päätöksensä. Päätöksen yleisiä näkökohtia sisältävässä osiossa todetaan, että oikeudenkäyntejä koskevia julkisia kannanottoja esitettäessä on otettava huomioon kaksi tärkeätä periaatetta nimittäin tuomioistuinten riippumattomuus yhtäältä ja sananvapaus toisaalta. Näitä periaatteita ei voida asettaa yleispätevästi ja ehdottomasti tärkeysjärjestykseen, vaan niitä joudutaan punnitsemaan tilannekohtaisesti keskenään.

13. Tilanteissa, joissa tuomioistuimen riippumattomuus ja sananvapaus ovat aidosti törmäyskurssilla, Jaakko Jonkka päätyi aikoinaan jo omassa väitöskirjassaan (Syytekynnys, 1991) lanseeraamaansa ns. punnintamallia soveltaen puoltamaan näkemystä, että tuomioistuimen riippumattomuuden suhteellinen painoarvo lähtökohtaisesti kasvaa kun on kyse oikeusministerin asemassa olevan valtioneuvoston jäsenen tuomiovallan käyttöä koskevista yksittäistapauksellisista julkisista lausumista. Tällainen asetelma on omiaan vaarantamaan tuomioistuimen riippumattomuutta herkästi ja syvällekäyvästi. Käytännön johtopäätöksenä tästä oikeuskansleri toteaa, että oikeusministerin olisi oikeudellisesti perusteltua noudattaa erityistä varovaisuutta ja harkittua pidättyvyyttä tällaisia kannanottoja esittäessään, jotta tahattomiltakin väärinkäsityksiltä vältyttäisiin eikä näin tultaisi antaneeksi aihetta edes epäilylle tuomioistuimen riippumattomuuden vaarantumisesta.

14. Tämän sinänsä ansiokkaan periaatepohdinnan jälkeen oikeuskanslerin päätöksessä siirrytään sitten ns. ”silkkihansikasosastolle”, jossa oikeuskansleri ottaa kantaa nimenomaan oikeusministeri Koskisen menettelyyn.

15. Perustelujen mukaan Johannes Koskisen ei ole voitu osoittaa tarkoittaneen puuttua julkisilla kannanotoillaan epäasiallisesti tuomiovallan käyttämiseen. Tämä lausuma, jota ei ole päätöksessä tarkemmin perusteltu, on ongelmallinen, koska sen mukaan Koskisen menettelyä olisi voitu pitää epäasiallisena puuttumisena tuomitsemistoimintaan vain siinä tapauksessa, jos hän olisi itse nimenomaan tarkoittanut puuttua tuomioistuinten ratkaisuihin epäasianmukaisesti. Laajasti ottaen lausuma näyttäisi sisältävän toteamuksen, että virkavelvollisuuden vastainen menettely voisi olla moitittavaa ja rangaistavaa ainoastaan tahallisena, muttei tuottamuksellisena. Mutta näinhän asia ei voi olla.

16. Vaikka oikeusministeri Koskisella olisi omasta mielestään ollut miten perusteltu motiivi tahansa puuttua yksittäisiin tuomioihin, on hänen menettelynsä silti objektiivisesti arvioiden voinut olla ja, kuten edellä on todettu, todellisuudessa myös ollut monien lausuntoihin kantaa ottaneiden tahojen mielestä epäasiallista. Ministerin menettely on voinut johtua siitä, että hän ei ole esimerkiksi huomannut tai ymmärtänyt, ettei oikeusministerin ole sopivaa ryhtyä arvostelemaan tuomioita eikä kehottamaan hakemaan niihin muutosta, koska tuomiot ovat ministerin mukaan olleet jossakin kohdin virheellisiä. Ministerin menettely on ollut epäasiallista vaikka se olisi johtunut ”vain” ajattelemattomuudesta tai hänellä sanavapauden rajojen osalta olleesta erilaisesta näkemyksestä.

17. Oikeuskanslerin päätöksessä toisaalta myönnetään, että jotkin ministeri Koskisen haastattelulausunnot ovat olleet tuomioistuinten riippumattomuuden kannalta oikeudellisesti ongelmallisia. Niiden arvioinnissa Jonkka on kuitenkin ottanut huomioon Johannes Koskisen selityksessään esittämät näkökohdat eli sen, että ministerin haastattelujen pohjalta syntyneet lehtiartikkelit olisivat ikään kuin ”toisen käden tietoa” eikä niistä siten olisi välttämättä mahdollista saada esiin aitoina Koskisen lausumien täsmällistä sisältöä.

18. Tämä Koskisen menettelyn puolustelu tuntuu kuitenkin luvalla sanoen hieman naivilta. Oikeuskansleri on jättänyt ensinnäkin huomiotta kokonaan sen tosiseikan, että Koskinen oli jälkeenpäin oikaissut ainoastaan yhtä haastattelulausuntoaan. Muihin lehtikirjoituksiin ja lausuntoihinsa Koskinen ei sen sijaan ollut puuttunut, vaikka hänellä olisi toki ollut siihen tilaisuus. Tästä voidaan ja pitäisikin tietenkin tehdä se johtopäätös, että näissä lausunnoissa ei ole ollut minkäänlaista oikaisun tarvetta. Lähes kaikissa lehtihaastatteluissa Koskisen lausumat on kirjoitettu sitaattien muotoon eli juuri sellaisina kuin ministerimme oli ne toimittajien mukaan lehdille antanut.

19. Sitä paitsi olisi aika outoa, jos lehdet ja muut tiedotusvälineet olisivat ymmärtäneet oikeusministerin lausunnot jatkuvasti väärin, eli ministeri olisi tarkoittanut lausua aina tärkeissä kysymyksissä yleensä aina toisin kuin lehdet olivat hänen puheensa ymmärtäneet! Ministerin olisi täytynyt ainakin huomata ettei hän kykene ilmaisemaan itseään haastatteluissa riittävän selkeästi. Tällöin hänen olisi hänen tietenkin pitänyt suhtautua haastattelupyyntöihin varovaisesti eikä olla aina ”suuna ja päänä” lausuntoja jakamassa. Ja jos hänen sanomisiaan olisi tulkittu tai ymmärretty väärin, olisi ministerin toki pitänyt puuttua jokaisessa tapauksessa asiaan ja lähettää oikaisu jälkikäteen. Mutta kuten sanottu, näin hän teki vain yhdessä tapauksessa. On siten yllättävää, että oikeuskansleri on perustanut ratkaisunsa keskeiseltä osin ministerin jälkikäteisiin selityksiin siitä, että hän ei ollutkaan tarkoittanut sitä, mitä lehdet olivat kirjoittaneet hänen sanoneen.

20. Oikeuskansleri on kuitenkin todennut, että näillä ”toisen käden tietoa” koskevilla varauksillakin on joka tapauksessa ilmeisestä, että Koskisen lausumat ovat olleet omiaan luomaan perusteltavissa olevan vaaran, että niitä voidaan lukea puuttumiseksi tuomioistuinten toimintaan.

Johtopäätöksiä

21. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka päätyi ratkaisussaan siihen lopputulokseen, että Johannes Koskisen ei ole osoitettu menetelleen oikeusministerinä kantelukirjoituksessa tarkoitettuja lausumia antaessaan lainvastaisesti. Jonkka on kuitenkin saattanut päätöksessään esittämänsä näkökohdat Koskisen tietoon.

22. Kanteluista johtuvat toimenpiteet jaotellaan oikeuskanslerin vuosikertomuksissa seuraavasti: huomautus, esitys, käsitys tai ohje, muu kannanotto, muu toimenpide, korjaus tai oikaisu käsittelyn aikana taikka siten toteamus, jonka mukaan virheellistä menettelyä ei havaittu.

23. Tässä tapauksessa toimenpiteenä näyttäisi olevan jonkinlainen hybridi, sillä vaikka ex-oikeusministerin ei todettu menetelleen lainvastaisesti, oikeuskansleri on kuitenkin lähettänyt päätöksessä esittämänsä näkökohdat Johannes Koskisen tietoon.

24. Päätös on julkaistu kokonaisuudessaan OKa-viraston internet-sivustolla kohdassa ”uutisluonteisia tapahtumia”, mutta oikeuskanslerin ratkaisuluetteloon päätöstä ei ole jostakin syystä otettu. Uutiskynnyksen päätös ylitti lähinnä vain radio- ja televisiokanavilla, joissa se mainittiin lyhyesti, sekä muutamassa päivälehdessä. Sen sijaan esimerkiksi Helsingin Sanomat vaikeni päätöksestä tyystin. Yleensä päätös on ymmärretty niin, että ministereillä on oikeus kommentoida tuomioistuinten päätöksiä. Ilmeisesti oikeuskanslerin perustelut, joissa ikään kuin rivien välissä on luettavissa ne rajat, joita ministeri ei kuitenkaan saa ylittää, on koettu lehdissä liian vaikeaselkoisiksi.

25. Ratkaisu olisi voinut olla selkeämpi ja olisi ollut paikallaan, että ratkaisusta olisi laadittu lehdistöseloste, jossa olisi tiivistetysti tuotu esiin oikeuskanslerin ajatuksenkulku mahdollisimman ymmärrettävällä tavalla.

26. Allekirjoittanutta oikeuskanslerin ratkaisu ei ole vakuuttanut. Jo yksinomaan ratkaisun viipyminen lähes kolme vuotta on omiaan herättämään tiettyjä epäilyjä. Ratkaisun perusteluissa on toki esitetty perusteltuja näkökohtia yleisluontoisella tasolla, mutta näiden näkökohtien soveltamisessa kyseiseen tapaukseen on noudatettu liiallista varovaisuutta ja otettu huomioon yksipuolisesti lähinnä vain sellaisia näkökohtia, joiden avulla on päästy näennäisesti ennalta valittuun lopputulokseen.

27. Minusta ex-oikeusministerin menettely puuttua tuomioistuinten yksittäisiin ratkaisuihin vielä kesken ja lainvoimaa vailla olevissa jutuissa ja arvostella niitä sekä kehottaa hakemaan vääräksi toteamaansa ratkaisuun muutosta on selkeästi epäasiallista puuttumista tuomioistuinten toimintaan ja siten tuomioistuinten riippumattomuusperiaatteen vastaista menettelyä.

Jyrki Virolainen

professori"

----

Noin siis kirjoitin Oikeus-lehden numerossa 1/2008.

28. Tiedotusvälineissä oikeuskanslerin päätös ei herättänyt suurta huomiota. Lyhyissä uutispätkissä oikeuskanslerin todettiin toki antaneen Johannes Koskiselle pyyhkeitä varomattomien lausuntojen johdosta. Itse kommentoin oikeuskanslerin päätöstä Helsingin Sanomissa 1.2.2008 julkaistussa mielipidekirjoituksessani näin:

"Oikeuskanslerin päätöstä voidaan kritisoida

29. Oikeuskansleri on päätynyt ratkaisussaan siihen, että Johannes Koskinen ei oikeusministerinä ollessaan syyllistynyt lainvastaiseen menettelyyn antaessaan lehdille haastatteluja, joissa Koskinen arvosteli noin kolmessakymmenessä kantelukirjoituksessa yksilöidyssä tapauksessa tuomioistuimien ja eräiden muiden lainkäyttöviranomaisten ratkaisuja ja menettelytapoja.

30. Oikeuskanslerin mukaan Koskisen ei ole voitu osoittaa tarkoittaneen puuttua julkisilla kannanotoillaan epäasiallisesti tuomiovallan käyttämiseen.

31. Toisaalta Jonkka katsoo, että ”oikeusministerin olisi oikeudellisesti perusteltua noudattaa erityistä varovaisuutta ja harkittua pidättyvyyttä tällaisia kannanottoja esittäessään, jotta tahattomiltakin väärinkäsityksiltä vältyttäisiin eikä näin tultaisi antaneeksi aihetta edes epäilyille tuomioistuimen riippumattomuuden vaarantumisesta” (päätöksen s. 10).

32. Jonka mukaan joitakin oikeusministeri Koskisen lausumiksi kirjattuja kannanottoja voidaan pitää tuomioistuinten riippumattomuuden kannalta oikeudellisesti ongelmallisina (s. 10). Näiden osalta Jonkka kuitenkin näyttäisi – Johannes Koskisen esittämää väitettä mukaillen – pitävän epäselvänä sitä, tulisiko Koskisen lehtiin kirjatuista haastatteluista ”aito” Koskisen lausumien täsmällinen sisältö. Ts. oikeuskansleri näyttäisi epäilevän, että Koskisen lausuntoja oli lehdissä jotenkin lyhennelty tai muokattu niin, että Koskisen sanomaksi kirjattuja lausuntoja ei voitaisikaan pitää aitoina.

33. Minusta tässä oikeuskansleri on ollut turhan herkkäuskoinen uskoessaan Koskisen po. väitteitä siitä, että hänen lausuntojaan olisi kirjattu väärin. Kantelussa ei suinkaan ole kyse vain muutamasta Koskisen haastattelusta, vaan tapauksia on kolmisenkymmentä (!), eikä Koskinen ole oikaissut lehden kirjoittamia haastattelujaan kuin yhdessä tapauksessa. Tätä seikkaa Jonkka ei kuitenkaan päätöksessään mainitse. Lisäksi: kyllä oikeusministerin pitää osata lausua sanottavansa lehdille oikeassa ja korrektissa muodossa, joka vastaa sitä mitä hän todella tarkoittaa. Ja jos ei tätä osaa, niin miksi ministerin sitten pitää mennä antamaan haastatteluja solkenaan, niin kuin Koskisella oli ministerinä ollessaan tapana.

34. Minusta on huomionarvoista se, että vaikka oikeuskansleri Jonkka asettaa em. varauksen – joka koskee siis Koskisen lausuntojen ”aitoutta” – hän toteaa loppukaneettinaan:

35. ”Näillä varauksillakin on joka tapauksessa ilmeistä, että Koskisen lausumat ovat olleet omiaan luomaan perusteltavissa olevan vaaran, että niitä voidaan lukea puuttumiseksi tuomioistuinten toimintaan”.

36. Tuomioistuimien riippumattomuus on oikeusvaltion kulmakiviä. Se edellyttää, että mm. valtioneuvosto ja yksittäiset ministerit eivät puutu tuomioistuinten yksittäisiin päätöksiin ja arvostele niitä, koska sitä voidaan pitää yrityksenä pyrkiä vaikuttamaan ratkaisuihin ja tuomioistuinten toimintaan. Ministerinä ollessaan Johannes Koskinen on kuitenkin näin tehnyt lähes 30 tapauksessa.

37. Siitä, onko kyse ollut epäasiallisesti puuttumisesta, olen eri mieltä kuin oikeuskansleri. Koskinen on oikeusministerinä ollessaan mm. puuttunut useissa tapauksissa keskeneräisten asioiden käsittelyyn ja arvostellut vielä lainvoimaan vailla olevia tuomioistuinten ratkaisuja ja kehottanut ainakin yhdessä tapauksessa hävinnyttä asianosaista jopa hakemaan muutosta tuomioon, jota Koskinen piti virheellisenä. Tämä jos mikään on epäasiallista puuttumista tuomioistuinten toimintaan.

38. Oikeuskanslerin päätöksen perusteluissa on toki hyviä ja huomionarvoisia näkökohtia tuomioistuimen riippumattomuudesta ja siitä, että ministerin tulee olla varovaisia ja pidättyviä julkisissa kannanotoissaan, jotka koskevat tuomioistuinten yksittäisiä ratkaisuja. Mutta oikeuskanslerin päätöksen lopputulokseen olen pettynyt, sillä kuten sanottu, Koskisen lausuntoja voidaan perustellusti pitää tuomioistuimien riippumattomuuden kannalta nähtynä epäasiallisina.

Jyrki Virolainen."

39. Aamulehden toinen päätoimittaja Jorma Pokkinen muisteli oikeuskanslerin Johannes Koskiselle antaman "langettavan" päätöksen jälkeen lehdessään kaihoisasti ex-ministerin lausuntoautomaattiaikoja ja patisteli lukijoita Pro Johannes -liikkeen perustamiseen. Pokkisen kannanotto on ymmärrettävä sitä taustaa vasten, että Johannes Koskinen jakeli kaikista tiedotusvälineistä eniten ehkä juuri Aamulehdelle hölösuisia lausuntojaan. Lehti siis menetti tutun ja innokkaan lausunnonantajansa ja sekös toimitusta lienee harmittanut! Kirjoitin Pokkisen ehdotuksesta ja oikeuskanslerin päätöksestä Aamulehden mielipidesivulla 5.2.2008 julkaistun kirjoituksen otsikolla "Buu Johannes olisi ehkä Pro Johannesta parempi."

40. Mainitsin kirjoituksessani, että päätoimittaja Herra Päätoimittaja Pokkinen ei ole ilmeisesti oikein mieltänyt, mikä on oikeusministerin yleisellä tasolla liikkuvan oikeuslaitoskeskusteluun osallistumisen ja tuomioistuinten yksittäisten ja vielä keskeneräisten ratkaisujen kommentoinnin välinen ero. - Ajatus Pro Johannes -liikkeestä kuivui kokoon.

41. Tämä kolmiosainen kirjoitussarjani koskee siis Johannes Koskisen tuomioistuinten riippumattomuutta epäkunnioittavia lehtilausuntoja. Johannes Koskisen Alpo Rusin syyttämättäjättämispäätöksen johdosta 12.6.2003 lausumasta möläytyksestä ja sen aiheuttamia toimenpiteistä olen kertonut blogissani.

42. Helsingin käräjäoikeus (8.11.2007) ja Helsingin hovioikeus (22.10.2009) totesivat ratkaisuissaan - hovioikeuden tuomio on lainvoimainen - Koskisen sanotun lausuman rikkoneen yhtä keskeistä ihmisoikeutta eli syyttömyysolettamaa. Valtio velvoitettiin suorittamaan osin Johannes Koskisen lausunnon perustella vahingonkorvausta Alpo Rusille aiheutetusta kärsimyksestä.

43. Pyysin blogissani 26.1.2010 julkaistussa kantelussani oikeuskansleria selvittämään, oliko Johannes Koskinen kerrotulla syyttömyysolettaman vastaisella menettelyllään rikkonut virkavelvollisuutensa, josta valtiolle aiheutui korvausvastuu. Oikeuskanslerin päästi tässä tapauksessa Johannes Koskisen kuitenkin vielä lievimmillä moitteilla kuin vuoden 2008 päätöksellään. Olen kritisoinut oikeuskanslerin Jaakko Jonkan 17.2.2011 antamaa päätöstä samana päivänä julkaistussa blogijutussa.

44. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi 24.5.2011 Kreikalle langettavan tuomion Koskisen tapauksia paljolti muistuttavassa tapauksessa. Kreikkalaisessa tapauksessa oli kysymys niin ikään maan silloisen oikeusministerin lausunnosta, jossa arvosteltiin vielä lainvoimaa vailla olevalla tuomiolla rangaistukseen tuomittuja henkilöitä tavalla, jonka katsottiin loukanneen syyttömyysolettamaa.

45. Ihmisoikeustuomioistuimen tuomio Konstas v. Kreikka löytyy täältä.

437. Ennuste hallitusneuvotteluista: demarit palaavat pian neuvottelupöytään

Valtiopäivämiehet keskustelevat...

1. Pari kolme tuntia sitten kuultiin Säätytalolta odottamaton ja median mukaan jopa "järisyttävä uutispommi", oikea "sotkujen jytky" tai "jytkyjen sotku": 13 päivää kestäneet hallitusneuvottelut katkesivat sdp:n ja vasemmistoliiton ulosmarssiin.

2. Syy neuvottelujen kariutumiseen vaikuttaa suoraan sanoen mitättömän pieneltä: kiista alv:n eri arvonlisäveron korotuksesta yhdellä prosenttiyksiköllä. Tämä uudistus toisi valtion kassaan lisää verotuloja 600 milj. euroa vuodessa. Tuskinpa tämä alv:n "roima" korotus olisi käytännössä vaikuttanut mitenkään dramaattisesti esimerkiksi ruuan ja muiden päivittäisten kulutustavaroiden hinnan nousuun. Vasemmiston vastustus on luonteeltaan periaatteellinen: vasemmistopuolueet eivät halua viedä verotusta piirunkaan vertaa tasaveron suuntaan.

3. Kuudesta puolueesta sdp ja vasurit siis vastustivat kokoomuksen ajamaa ja vihreiden, rkp:n ja kd:n (kristillisten) hyväksymää ajatusta alv:n korotuksesta. Tämä johti Jutta Urpilaisen ja Paavo Arhinmäen kertoman mukaan siihen, että neuvottelujen vetäjä Jyrki Katainen (kok) näytti demareille ja vasureille ovea ja hallitusneuvottelut katkesivat tällä erää tähän.

4. Jyrki Kataisen johdolla käytyjä hallitustunnusteluja ja -neuvotteluja on toki seurattu ihmetellen nyt kuluneet pari viikkoa. Näin ensinnäkin siksi, että neuvotteluista ei ole näkynyt tulevan valmista ollenkaan, ei sitten millään. Puolitoista viikkoa näytti siltä, että hallitusneuvottelut olisi lähinnä vain jonkinlainen talouspoliittinen seminaari, jossa asiantuntijat ja eri etujärjestöjen lobbarit pitivät esitelmiä talous- yms. asioita hallitusneuvotteluihin osallistuville politiikoilla. Säätytalolla oli varmaan kivaa, kun saatiin kuunnella sivistyneiltä kuulostavia esitelmiä ja käydä syömässä hyvää ruokaa valtion piikkiin.

5. Vasta pari kolme päivää sitten alkoi vaikuttaa siltä, että media, joka oli yllättävän kiltisti ja ikään kuin tumput suorana seurannut tätä outoa näytelmää, alkoi saada paikallaan polkeneista "neuvotteluista" tarpeekseen. Lehdissä alettiin kirjoittaa jo hieman piikikkääseen sävyyn Jyrki Kataisen tehottomuudesta ja lepsuilusta. Lieneekö Jyrki-boy sitten ottanut tästä hienoisesta arvostelusta nokkiinsa niin, että päätti tänään näyttää, missä on kaapin paikka ja missä on ovi, josta niskuroivat puolueet voivat marssia tiehensä?

6. Vaikea sanoa, mutta ihmeen kärsivällisesti Katainen on jaksanut nämä kaksi viikkoa jankuttaa, että "neuvotteluissa on hyvä henki" ja että "valmista alkaa pikku hiljaa syntyä." Neuvotteluista ei kerrottu julkisuuteen mitään konkreettista. Nyt selvisi syy tähän: mistään konkreettisesta ei ollut ennen eilistä edes vielä puhuttu mitään! Käytännössä ei oltu edes päästy vakavasti edes puhumaan vasemmiston ja oikeiston välisistä suurista erimielisyyksistä esimerkiksi verotuksen ja leikkauksen osalta!

7. Minusta kaikkein oudointa hallitusneuvotteluissa oli vasemmistoliiton osallistuminen niihin. Ensinnäkään vasurit(kaan) eivät kuluneet eduskuntavaalien vaalien voittajiin. Toiseksi tiedettiin hyvin, että vasurit ovat kokoomuksen kanssa täysin eri mieltä verotuksesta, paljon puhutusta valtiontalouden kestävyysvajeesta, leikkauslistoista ja monista muistakin asioista. Tämä asia oli käynyt hyvin ilmi jo vaalikampanjan aikana. Miten ihmeessä olisi ollut mahdollista, että nämä kaksi puoletta olisivat voineet istua keskenään samassa hallituksessa? Ei mitenkään.

8. Kun Katainen nimettiin hallitustunnustelijaksi ja sittemmin -neuvottelijaksi, hän ilmoittikin kutsuvansa neuvotteluihin vain viisi puoluetta, joihin vasemmistoliitto ei kuulunut. Mutta Sdp ilmoitti Jutta Urpilaisen suulla, että he kyllä haluavat myös vasurit mukaan neuvotteluihin. Syy on aivan ilmeinen: vasureiden oli määrä olla neuvotteluissa ja myös hallituksessa, jos sellainen olisi saatu aikanaan kasaan, demareiden apupuolue, sillä muuten demarit olisivat tunteneet olonsa yksinäiseksi neljän porvaripuolueen enemmistöstä koostuvassa hallituksessa. Urpilainen otti nokiinsa siitä, että Katainen ei ollut jutellut hänen kanssaan etukäteen siitä, mitkä puolueet osallistuvat hallitusneuvotteluihin.

9. Ihmettelin aika lailla, kun Katainen suostui Urpilaisen vaatimukseen. Ilmeisesti Katainen ajatteli, että vasurit eivät kauan halua olla mukana neuvotteluissa ja että olisi vain ajan kysymys, milloin vasurit ilmoittaisivat poistuvansa "kuvioista." Mutta tosiin kävi: vasurit roikkuivat sitkeästi mukana, ja mikäs sillä oli roikkuessakaan, kun neuvottelut eivät asiallisesti ottaneet edenneet mihinkään, vaan kyse oli vain seminaariluonteisista tapaamisista.

10.Ihmettelin hieman myös sitä, että vasemmistoliitto ylipäätään suostui lähtemään hallitusneuvotteluihin ja sittemmin kenties myös mahdolliseen hallitukseen, jota johtaisi kokoomuksen Katainen. Kaikki nimittäin tiesivät heti alussa, että vasemmistoliitto ei tulisi lopulta hyväksymään niitä asioita ja ehtoja, joista muut neuvotteluihin osallistuneet puolueet pääsisivät yksimielisyyteen.

10a. Tästähän saatiin hyvä esimerkki jo Portugali-paketin yhteydessä, jota vasurit vastusti yhtenä miehenä ja naisena. Ihme, että Katainen antoi hallitusneuvotteluihin kutsumilleen vasureille vapaat kädet Portugali-paketissa, mutta edellytti persuilta paketin hyväksymistä! Ilmeisesti Katainen olisi ollut valmis hyväksymään myös persut mukaan hallitusneuvotteluihin, vaikka tiesi näiden äänestävän Portugali-pakettia vastaan. Timo Soini oli kuitenkin "kunnian mies" ja sulki itse persuilta pääsyn hallitusneuvotteluihin ja todennäköisesti samalla myös hallitukseen. Tai sitten hallituksen menosta haaveillut Soini pantiin muiden persu-kansanedustajien toimesta kuriin.

11. Varsin pian kävi selväksi, ainakin minulle, että vasurit käyttivät neuvotteluihin osallistumista vain hyväkseen tehdäkseen politiikkaa ja saadakseen julkisuutta esittämällä kaiken aikaa omia poliittisia näkökantojaan. Vasureiden puheenjohtaja Paavo Arhinmäki on itse asiassa ollut hallitusneuvottelujen aikana poliitikko, joka on ollut eniten julkisuudessa, näin ainakin televisiokanavilla. Hän on tunkenut tai Ylen toimittajat, jotka lienevät yhä edelleen hieman vasemmalle kallellaan (?), ovat suorastaan vetäneet hänet mukaan kaikkiin mahdollisiin lähetyksiin. Kun Soini on nyt hieman sivummalla julkisuudesta, on Paavo Arhinmäestä selvästi tullut median lemmikki. Tosi on.

12. Hyvä esimerkki tästä Arhinmäen julkisuudessa paistattelusta ja vasemmistolaisen propagandan tekemisestä on YLE:n A-studio. Kun hallitusneuvottelut kaksi viikkoa sitten alkoivat, oli toimittaja Katri Makkosen haastateltavana studiossa, ei suinkaan Jyrki Katainen, vaan kukapas muu kuin Paavo Arhinmäki. Ja kun hallitusneuvottelut tänään sitten katkesivat ja tapahtumasta oli kulunut vain 1,5 tuntia, istui toimittaja Makkosen haastateltavana A-studion suorassa lähetyksessä, ei tietenkään Jyrki Katainen tai Jutta Urpilainen, vaan jälleen Paavo Arhinmäki!

13. Arhinmäki käytti molemmissa lähetyksissä häikäilemättömästi tilaisuutta hyväkseen ja esitti molemmilla kerroilla samat litaniat siitä, miten he vasemmistoliitossa, toisin kuin rintamakarkuruuteen syyllistyneet persut, eivät pelkää ottaa vastuuta, vaan pyrkivät neuvotteluihin osallistumalla saamaan läpi omia tavoitteitaan. Tämän jälkeen Arhinmäen puheista tuotiin moneen kertaan julki, miten vasurit - ikään kuin yksin tässä maassa - ajavat "köyhien ja tavallisten työssä käyvien samoin kuin eläkeläisten, opiskelijoiden ja pienyrittäjien", eli siis sen paljon puhutun kansalaisten etua ja asiaa! He eivät suostu alv:n korotukseen - eivät edes yhden vaivaisen prosenttiyksikön verran - koska he eivät halua tähän maahan tasavertoa, joka sorsii "köyhiä ja tavallisia työssä käyviä ihmisiä" jne. jne ..plääp, plääp ja lää! Arhinmäki ei tainnut tänään edes mainita mitään siitä, että myös demarit olivat olleet vasureiden kanssa yhtä mieltä sanotusta alv:n nostosta!

14. Mikä nyt eteen hallitusneuvotteluissa? Jyrki Katainen ilmoitti uutislähetyksessä haluavansa jatkaa neuvotteluja jäljelle jääneiden neljän puolueen kanssa. Tuolla porukalla ei kuitenkaan saataisi kokoon enemmistöhallitusta, ei lähimainkaan. Siksi Katainen ilmoitti ottavansa yhteyttä myös keskustaan ja kysyvänsä, josko Kiviniemi ja kumppanit suostuisivat tulemaan aiemmin ilmoittamastaan jyrkästä kieltäytymisestään huolimatta mukaan hallitusneuvotteluihin.

15. Mitä keskusta tulee tekemään? Tänään julkistetun YLE:n teettämän gallupkyselyn mukaan keskustan alamäki vaaleista on vain jatkunut, sillä nyt puoluetta kannattaa enää vain 14,5 prosenttia kyselyyn vastanneista. Oppositiossa keskusta ei siis tule ilmeisesti menestymään, jos ja kun oppositiota johtaa suurimpana puolueena perussuomalaiset. Keskustan olisi siis parasta ottaa lusikka kauniiseen käteensä ja suostuttava yhteistyöhän kokoomuksen ja kumppaneiden kanssa.

16. Jos keskusta päättäisi osallistua Kataisen johtamaan hallitukseen, niin silloin maassa olisi kutakuinkin sama hallitus kuin ennen vaalejakin; uutena puolueena hallitukseen tulisi vain kristilliset, jolla ei ole eduskunnassa kuin kuusi kansanedustajaa. Kysymyksessä olisi hävinneiden puolueiden hallitus, jolla olisi sama koostumus kuin ennen vaalejakin. Tämä ei mitenkään hyvältä näyttäisi!

17. Jos keskusta menisi hallitukseen, ei Sdp:n asema olisi mitenkään hääppöinen, sillä puolue jatkaisi edelleen oppositiossa. Se olisi katkera pala demareille; mesota nyt taas neljä vuotta oppositiossa yhdessä persujen ja vasureiden kanssa!

18. Minä ennustankin, että kunhan tämä nyt edessä oleva pitkä viikonloppu on takana, demarit palaavat ensi viikon alussa kiltisti hallitusneuvotteluihin eivätkä enää vaadi vasemmistoliittoa seurakseen. Urpilainen, Heinäloma ja kumppanit ymmärtävät, että heidän on parempi istua hallituksessa kuin persujen kanssa oppositiossa. Näennäinen kiista alv:n korottamista lienee hyvin helppo ratkaista. Esimerkiksi sillä tavalla, että maito, leipä ja muu ruoka jätetään alv:n korotuksen ulkopuolelle.

19. Timo Soini näyttäisi vielä odottelevan vielä Kataiselta kutsua hallitusneuvotteluihin. Mutta persuja lienee mahdotonta ottaa mukaan, jos he haluavat pitää tiukasti siitä kannasta, jonka he ottivat velkamaiden avustukseen Portugali-paketin yhteydessä.

20. Keskusta ja Paavo Arhinmäki, tietenkin, ovat vilautelleet mahdollisuutta, jonka mukaan hallitustunnustelijaa tulisi vaihtaa. Tässä tarkoituksessa ne vaativat eduskuntaryhmiä kokoontumaan ja päättämään siitä, kuka tässä uudessa tilanteessa olisi nimettävä hallitusneuvottelujen vetäjäksi.

21. Mutta olisiko reaalista ajatella, että maahan saataisiin esimerkiksi Jutta Urpilaisen johdolla istuva demareiden, persujen ja vasemmistoliiton varaan rakentuva hallitus? Minusta jo sanottu ajatus on epärealistinen. Vihreät eivät mahdu samaan hallitukseen persujen kanssa, se on selvää. Tuskinpa keskustakaan, rkp:stä puhumattakaan, lähtisi tuohon porukkaan mukaan, näin luulisin.

22. Hallitus ja vieläpä enemmistösellainen saadaan siis ennen Juhannusta kootuksi kokoomuksen, demareiden, vihreiden, rkp:n ja kristillisten voimin. Tämä on ennusteeni.

PS.

Myös Turun yliopiston dosentti Ville Pernaa näyttää ennustaneen, että demarit palaavat vielä hallitusneuvotteluihin.

436. Oikeusministeri ja tuomioistuinten riippumattomuus osa II; kantelu oikeuskanslerille

Kuvassa selaillaan, ei uunituoretta Blogikirjaa, vaan kirjaa "Miten ymmärtää naista"

Edellisessä blogijutussa esittelin Aamulehdessä vuonna 2004 julkaistun mielipidekirjoitukseni, joka koski silloisen oikeusministerin Johannes Koskisen tuomioistuimien ratkaisuista antamia lausuntoja. Kun Koskisen vauhti ei näyttänyt mainitussa suhteessa laantuvan, tein helmikuussa 2005 oikeuskanslerille seuraavanlaisen selvityspyynnön:

Valtioneuvoston oikeuskanslerille

Asia: selvityspyyntö (kantelu)

Selvityspyynnön esittäjä: professori Jyrki Virolainen

Pyydän, että Te, Herra Oikeuskansleri, tutkisitte ja selvittäisitte oikeusministeri Johannes Koskisen menettelyn laillisuuden jäljempänä tarkemmin mainitussa asiassa.

I Tuomioistuinten riippumattomuus

1. Suomen perustuslaki rakentuu keskeiseltä osiltaan valtiovallan kolmijakoon, jonka mukaan lainsäädäntövalta, toimeenpanovalta (hallitusvalta) ja tuomiovalta erotetaan toisistaan. Kaikissa muissakin länsimaisissa oikeusvaltioissa oikeusjärjestys rakentuu sanotun kolmijaon varaan. Eurooppalaiseen oikeusperinteeseen on myös pitkään kuulunut periaate, jonka mukaan tuomiovalta on riippumaton lainsäädäntövallasta ja toimeenpanovallasta.

2. Tämä periaate on voimassa myös Suomessa, sillä perustuslain 3 §:n 3 momentin mukaan tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet, ylimpinä tuomioistuimina korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus. Vaikka riippumattomuuden sisältöä ei olekaan perustuslaissa lähemmin määritelty, on selvänä aina pidetty sitä, että tuomioistuinten tulee olla riippumattomia erityisesti lainsäätäjästä, poliittisista puolueista sekä toimeenpanovaltaa käyttävästä maan hallituksesta (valtioneuvostosta) ja sen viranomaisista.

3. Tuomioistuinten riippumattomuuden tarkoituksena on turvata tuomioistuinten ja tuomareiden itsenäisyys ja puolueettomuus lainkäytössä ja siten edistää ihmisten oikeusturvan toteutumista. Tuomioistuimet eivät voisi asianmukaisesti täyttää tehtävänsä ihmisten oikeusturvan suojaamiseksi, jos ne eivät olisi riippumattomia niistä viranomaisista ja muista valtiovallan elimistä ja niistä viranomaisista, joiden ratkaisujen oikeellisuuden ihmiset haluavat saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Tuomioistuimen riippumattomuus on demokratian perusedellytyksiä.

4. Euroopan ihmisoikeussopimuksessa mainittuihin ihmisoikeuksiin kuuluu, että jokainen ihminen saa asiansa käsitellyksi puolueettoman ja riippumattoman (independent and impartial) tuomioistuimen toimesta. Riippumattomuudella tarkoitetaan myös tässä yhteydessä riippumattomuutta toimeenpanovallasta, lainsäätäjästä ja jutun osapuolista. Oikeus puolueettomassa ja riippumattomassa tuomioistuimessa tapahtuvaan oikeudenkäyntiin on myös Suomen perustuslaissa jokaiselle turvattu perusoikeus (PL 21.1 §).

5. Riippumattomuuden ydinsisältö on siinä, että tuomioistuimien ulkopuolella olevat tahot ja tekijät eivät saa pyrkiä epäasianmukaisesti vaikuttamaan tuomitsemistoimintaan ja ohjailemaan lainkäyttöä yksittäisissä tapauksissa. Tuomioistuinten tulee olla päätöksenteossaan sidottu yksinomaan lakiin ja muihin velvoittaviin oikeuslähteisiin. Tuomioistuin ei saa ottaa vastaan viranomaisten tai muiden ulkopuolisten tahojen ohjeita siitä, miten lakia olisi tietyssä tapauksessa sovellettava tai miten jokin yksittäinen juttu taikka tietyntyyppiset jutut olisi ratkaistava.

6. Lainsäätäjän ja hallitusvallan edustajat ovat velvollisia kunnioittamaan tuomioistuinten riippumattomuutta. Tämä sisältyy virkamiesten virkavelvollisuuteen. He eivät saa antaa tuomioistuimille ratkaisu- tai menettelytapoja koskevia ohjeita eivätkä he saa myöskään pyrkiä vaikuttamaan tuomioistuinten toimintaan ja ratkaisuihin antamalla julkisuudessa sitä tarkoittavia lausuntoja.

II Oikeusministerin rooli

7. Oikeusministerin johtaman oikeusministeriön toimialaan kuuluu muun ohessa lakien valmistelu ja ylipäätään huolehtiminen siitä, että lainsäädäntö on ajan tasalla. Myös tuomioistuinten keskushallintotehtävät on Suomessa, toisin kuin monissa muissa maissa, uskottu oikeusministeriölle.

8. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että oikeusministerillä olisi oikeus puuttua riippumattomien tuomioistuinten toimintaan ja ratkaisuihin yksittäistapauksissa. Valtioneuvoston jäsenenä myös oikeusministeri edustaa hallitusvaltaa, josta tuomioistuimet nimenomaan ovat perustuslain mukaan riippumattomia. Oikeusministeri ei siten voi antaa tuomioistuimille ohjeita siitä, miten niiden tulisi ratkaista jokin yksittäin juttu tai miten niiden tulisi linjata ratkaisunsa tietyntyyppisissä jutuissa.

9. Perustuslain mukaan jokaisella kansalaisella on sananvapaus, johon kuuluu myös oikeus esittää mielipiteitä ja kritiikkiä viranomaisten ja tuomioistuinten toiminnasta. Vaikka tuomioistuimet ovat riippumattomia, niiden on kestettävä toimintaansa kohdistuvaa arvostelua.

10. Mielipiteen ilmaisemisen vapaus koskee myös oikeusministeriä. Toisaalta on muistettava, että oikeusministeri ei ole kuka tahansa kansalainen vaan hän käyttää julkista valtaa ja on tässä ominaisuudessa julkisen roolinsa vanki. Hän ei voi ministerinä ollessaan edes yksityishenkilönä esittää julkisuudessa, esimerkiksi lehtihaastatteluissaan, suosituksia tuomioistuimille ratkaisusuosituksia eikä arvostella annettuja ratkaisuja. Jos näin tapahtuisi, kysymys olisi vallankäytön verhoilusta yksityisen mielipiteen kaapuun. Tuomioistuinlaitoksen riippumattomuus aiheuttaa sen, että oikeusministerin on oltava hyvin varovainen tuomioistuinlaitosta koskevissa lausunnoissaan, koska ne voidaan helposti tulkita tuomioistuimille osoitetuksi poliittiseksi tai muunlaiseksi ohjailuksi. Tämä koskee erityisesti yksittäisiä oikeusjuttuja.

III Oikeusministeri Johannes Koskisen menettelyä koskeva eduskuntakysely v. 2002

11. Oikeusministeri Johannes Koskinen on, kuten jäljempänä tulee tarkemmin esille, ottanut julkisuudessa usein kantaa tuomioistuinten toimintaan ja ratkaisuihin. Tähän on kiinnitetty julkisuudessa huomiota mm. sanomalehtien pääkirjoituksissa ja lakimiesten kirjoituksissa ja haastatteluissa.

12. Eduskunnassa tehtiin vuonna 2002 kirjallinen kysymys (KK 1011/2002 vp, Tuija Brax ym.), jossa tiedusteltiin, hyväksyykö hallitus sen, että oikeusministeri Johannes Koskinen antaa lausuntoja yksittäisistä ja jopa keskeneräisistä oikeudenkäynneistä.

13. Kysymykseen vastannut pääministeri Paavo Lipponen ilmoitti vastauksessaan hyvin yleisluontoisesti, että on eri asia pyrkiä vaikuttamaan ratkaisuihin kuin ottamaan niihin kantaa ja että vaikuttamispyrkimyksiä koskeva kielto ei tarkoita sitä, etteivätkö ministerit saisi ottaa kantaa myös tuomioistuinten yksittäisiin ratkaisuihin.

14. Tämän jälkeen ministeri Koskinen ei ole luopunut puuttumasta yksittäisiin oikeusjuttuihin ja tuomioistuinten ratkaisuihin, kuten jäljempänä olevasta tapauslistasta ilmenee.

IV Vaikuttaminen ja kannanottaminen

15. Pääministeri Lipposen vastaus on ongelmallinen monessa suhteessa. Vaikuttamispyrkimyksen ja pelkän kannanoton välinen raja on käytännössä usein kuin veteen piirretty viiva eli sangen epäselvä ellei suorastaan olematon. Ministerin tulisi lisäksi pitää mielessä, että oleellista ei suinkaan ole se, onko esimerkiksi oikeusministeri itse sitä mieltä, ettei hän pyri lausunnoillaan vaikuttamaan yksittäisen tapaukseen käsittelyyn tai ratkaisuun. Oleellista on se, miltä asia näyttää asianosaisten, tuomioistuimen ja suuren yleisön silmissä. Nämä tahot voivat helposti pitää oikeusministerin lausuntoa haluksi ohjailla tuomioistuimen toimintaa, vaikka ministeri itse olisi sitä mieltä, että kyse on vain kannanotosta.

16. Tuomioistuinten riippumattomuuden ja sen kunnioittamisen kannalta olisi perusteltua, että oikeusministeri pidättyisi antamasta yksittäisiä oikeudenkäyntejä ja tuomioistuinten ratkaisuja koskevia lausuntoja ja kannanottoja, jos ja kun nuo lausunnot ja kannanotot koetaan tuomioistuinten, asianajajien, kansanedustajien ja myös suuren yleisön keskuudessa haluksi puuttua ja vaikuttaa jo annettujen tai tulevaisuudessa samanlaisissa jutuissa annettavien ratkaisujen sisältöön. Mikä ihmeen tarve oikeusministerillä on ylipäätään antaa po. lausuntoja? Jos oikeusministeri pitää esimerkiksi korkeimman oikeuden joidenkin ratkaisujen linjauksia ongelmallisina, hänellä on valtuudet pyrkiä vaikuttamaan asiaan normaalilla demokraattisella tavalla eli käynnistämällä lain muuttamiseen tähtäävä lainvalmistelutyö.

17. Mielestäni kannanoton ja vaikuttamisen välillä ei voida vetää mitään tarkkaa rajaa, sillä kannanotto, varsinkin jos se on ministerin antama, sisältää tai sen ainakin voidaan helposti tulkita sisältävän myös jonkinlaista halua vaikuttaa jo käsiteltävänä olevaan tai ratkaistuun asiaan taikka tulevaisuudessa esille tulevien samanlaisten asioiden ratkaisemiseen. Sen vuoksi ministerin tulisi pidättäytyä myös pelkiksi kannanotoiksi tarkoittamiensa lausuntojen antamisesta, jos niitä pyydetään jonkin yksittäisen oikeusjutun tai tuomioistuimen ratkaisun yhteydessä tai johdosta.

V Tapauksia, joissa oikeusministeri Koskinen on puuttunut yksittäiseen oikeudenkäyntiin tai tuomioistuimen ratkaisuun taikka menettelytapaan

18. Seuraavaan esitykseen on koottu joitakin ministeri Koskisen julkisuudessa antamia lausuntoja. Lista ei pyri olemaan täydellinen vaan se on ainoastaan esimerkinomainen, sillä en ole tietenkään voinut seurata kaikkia ministeri Koskisen lausuntoja, sillä niitä hän on antanut varmaankin myös sellaisille lehdille, joita en ole lukenut.

a) Vuonna 1999 oikeusministeri otti tuoreeltaan kantaa Helsingin käräjäoikeuden ns. STT:n doping-jutussa henkisestä kärsimyksestä tuomitsemiin vahingonkorvauksiin. Käräjäoikeus määräsi 16.7.1999 antamassaan tuomiossa STT:n maksamaan sanotussa jutussa vahingonkorvauksia 19 henkilölle, joiden joukossa olivat mm. hiihtäjä Jari Räsänen, Suomen Hiihtoliiton valmentajia sekä Hiihtoliiton silloin puheenjohtaja puoluejohtaja Esko Aho.

Aamulehden haastattelussa 17.7.1999 ministeri Koskinen kummeksui käräjäoikeuden määräämiä korvauksia, joita hän luonnehti ”kovin runsaskätisiksi”. ”Ei pidä lähteä isojen lukujen shokkivaikutukseen”, totesi Koskinen, vaan ”asioita pitäisi suhteuttaa yleiseen oikeuskäytäntöön”, opastaa Koskinen toimittajan mukaan. Haastattelussa Koskinen kuuluttaa lehden mukaan malttia tuomitsemiskäytäntöön: ”Kyllä varoituksen sana on nyt paikallaan” (liite 1).

Haastattelussa oikeusministeri on arvostellut käräjäoikeuden tuomiota ja ryhtynyt jakamaan ohjeita, neuvoja ja ”varoituksia” tuomioistuimille vastaavanlaisissa jutuissa. Kysymyksessä on selkeä kannanotto, ohjailu ja halua vaikuttaa tuomioistuinten tuleviin ratkaisuihin samanlaisissa jutuissa.

b) Vuonna 2001 oikeusministeri Koskinen puuttui lehtihaastattelussaan näkyvällä tavalla ns. Nostokonepalvelu juttuun. Sanotussa jutussa Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 29.6.2001 Helsingin Sanomia julkaisevan Sanoma Osakeyhtiön maksamaan Nostokonepalvelu Oy:lle vahingonkorvausta 15 miljoonaa markkaa sen johdosta, että lehti oli julkaissut yhtiöstä totuudenvastaisia väitteitä uutisissaan 1996-97. Lehtiyhtiö tuomittiin lisäksi maksamaan Nostokonepalvelu Oy:n kahdelle pääomistajalle 230 000 markkaa kummallekin henkisestä kärsimyksestä.

Aamulehden haastattelussa 8.7.2001 oikeusministeri Koskinen muistutti käräjäoikeuksia siitä, että Suomeen ei ole syytä tuoda amerikkalaismallista oikeuskäytäntöä, johon kuuluu rankaiseva vahingonkorvauskäytäntöä. Koskisen mukaan ”käräjäoikeuksien ei ole luvallista lähteä rakentamaan rankaisevan vahingonkorvauksen käytäntöä” (liite 2). Samassa haastattelussa Koskinen ilmoitti antavansa tukensa sille, että Sanoma Oy valittaa tuomiosta, koska käräjäoikeuden tuomio poikkeaa siinä määrin vahingonkorvauskäytännöstä. Koskinen sanoo ottaneensa samanlaisen kannan jo edellä a-kohdassa selostetussa STT:n doping-jutussa, jotta ”epäterve kehitys ei lähde liikkeelle”. – Koskisen sanottua haastattelua on siteerattu laajasti muissa lehdissä (mm. Helsingin Sanomissa 9.7.-01, liite 3, sekä TV- ja radiouutisissa.

Haastattelussa oikeusministeri on siten puuttunut yksittäiseen ja vielä keskeneräiseen oikeusjuttuun kommentoimalla ja arvostelemalla alioikeuden tuomiota ja ilmoittamalla vieläpä antavansa kannatuksensa jutun hävinneen osapuolen hovioikeuteen tekemälle valitukselle. Voiko ministeri enää selvemmin puuttua yksitäiseen oikeusjuttuun kuin ilmoittamalla Koskisen tavoin neuvoillaan ja ohjeillaan tukevansa jutun toista osapuolta ja siten samalla vastustavansa jutun voittanutta osapuolta ja sitä, että alioikeuden tuomio pysyisi hovioikeudessa? Kyseessä on todella räikeä puuttuminen tuomioistuimen yksittäisen juttuun ja samalla tuomioistuimen riippumattomuuden loukkaus.

c) Vuonna 2002 oikeusministeri Koskinen puuttui lehtihaastatteluissaan Merenkulkulaitoksen johtajien lahjustuomioon. Helsingin käräjäoikeus antoi 23.10.-02 sanotussa jutussa ns. lautakuntapäätöksellä vapauttavan tuomion, jolla suurin osa syytettyjä vastaan ajetuista syytteistä hylättiin lautamiesten äänin.

Muun muassa Aamulehden haastattelussa 25.10.-02 ministeri Koskinen kertoi pitävänsä oikeuden kolmen maallikkojäsenen perusteluja ”hatarina”, käräjäoikeuden vähemmistön perusteluja hän sen sijaan luonnehti ”perustelluiksi ja asiallisiksi”. Lisäksi Koskinen kertoi pitävänsä todennäköisenä, että käräjäoikeuden tuomio muuttuu hovioikeudessa. Aamulehdellä olikin hyvä syy otsikoida kirjoituksensa näkyvästi: ”Koskinen ennakoi lahjusjutun tuomioiden muuttuvan hovissa” (liite 4).

Tässäkin on kysymyksessä selvääkin selvempi puuttuminen kriittisessä mielessä käräjäoikeuden tuomioon hyvin laajakantoisessa merkittävässä jutussa. Ministeri asettui avoimesti kannattamaan käräjäoikeuden vähemmistön kantaa eli syyttäjän näkemystä ja arvosteli enemmistön ratkaisua selvin sanoin. Ministerin lausumassa oli selkeästi kysymys vaikuttamisen halusta, sillä ministerihän esitti suorasukaisen toivomuksen siitä, että ratkaisuun haettaisiin muutosta ja että ”väärä tuomio” saataisiin näin muutetuksi hovioikeudessa. Pelkästä ”kannanotosta” ei ole missään tapauksessa kyse. Ministerin kannanotto on ongelmallinen myös syyttömyysolettaman kannalta.

Kysymyksessä on luonteeltaan yhtä räikeä riippumattomuusperiaatteen loukkaaminen kuin edellä b-kohdassa selostetussa tapauksessa.

d) Tammikuun alussa 2004 ministeri Koskinen kummeksui Itä-Suomen hovioikeuden 2.1.-04 antamaa tuomiota, jolla hovioikeus vapautti lapsia hyväksikäyttäneen 66-vuotiaan kuopiolaismiehen syytteestä syyteoikeuden vanhentumisen takia (Helsingin Sanomat 4.1.-04, liite 5, ja Iltalehti 7.1.-04, liite 6). Kuopion käräjäoikeus oli tuominnut viittä lasta törkeästi seksuaalisesti hyväksikäyttäneen miehen 3,5 vuodeksi vankeuteen. Hovioikeuden katsoi, etteivät teot olleet törkeitä, joten syyteoikeus oli vanhentunut.

Kummankin lehden haastattelussa ministeri Koskinen sanoi oudoksuvansa lähinnä sitä, että ”hovioikeus päätyi niin toisenlaiseen tulkintaan rikollisesta teosta kuin alioikeus”. Iltalehden haastattelussa Koskinen vielä tarkensi lausumaansa selittämällä, että ”ei voida rajoittua vain siihen, että on väkivallan uhkaa hyväksikäytetyille. Henkinen väkivalta ja tekojen arvaamattomat seuraukset pitäisi myös ottaa huomioon. Tässä on kyse psyykkisistä vaikutuksia, joita ei mustelmilla pystytä arvioimaan”, Koskinen painotti.

Myös Aamulehden haastattelussa 4.1.-04 ministeri Koskinen ilmoitti kummastelevansa hovioikeuden sanottua päätöstä ja toivoi tapauksen viemistä KKO:een (liite 7). Samoin Ilta-Sanomien haastattelussa 8.1.2004 Koskinen sanoi oudoksuvansa hovioikeuden päätöstä, koska hovioikeus päätyi niin erilaiseen ratkaisuun kuin alioikeus. ”Tuntuu siltä, että hovioikeus painotti puhtaasti fyysisiä seurauksia. Useinhan paljon raskauttavampaa on se, mitä vammoja psyykelle ja sielulle aiheutetaan. Ne pitäisi ottaa huomioon törkeyttä arvioitaessa”, neuvoi oikeusministeri tuomioistuimia. Ja edelleen: ” Teon törkeyden täytyy näkyä rangaistuksessa. Jos rikos on poikkeuksellisen härski, pitää silloin käyttää rangaistusasteikon ankarinta päätä”, patisteli oikeusministeri Koskinen tuomioistuimia (liite 8).

Haastatteluissaan ministeri Koskinen on siten selkeästi arvostellut yksittäistä hovioikeuden ratkaisua sekä neuvonut oikein ”kädestä pitäen”, miten tuomioistuimen tulisi soveltaa lakia ja millaisia rangaistuksia seksuaalirikoksista tulisi vastaavanlaisissa jutuissa tuomita. Mitä muuta tämä on kuin selvää vaikuttamisen halua ja tuomioistuinten ohjailua? Oikeusministeri osoitti jälleen kerran vähät välittävänsä perustuslaissa säädetystä tuomioistuinten riippumattomuudesta, vaikka juuri hänen oikeusministerinä tulisi vaalia, että riippumattomuutta kunnioitetaan. Myös tässä tapauksessa ministerin olisi pitänyt ottaa huomioon myös syyttömyysolettama, jota ei voida kerrotulla tavalla loukata.

e) Heinäkuussa 2004 oikeusministeri Johannes Koskinen puuttui kahteen korkeimman oikeuden henkirikosjutussa antamaan tuomioon, joissa korkein oikeus katsoi, etteivät syytetyt olleet kummassakaan jutussa syyllistyneet murhaan, josta hovioikeudet olivat heidät tuominneet, vaan tappoon; tällöin tuomittu elinkautinen vankeusrangaistus oli alennettu määräaikaiseksi vankeudeksi.

TV-uutisissa 13.7.-04 haastateltu ministeri Koskinen kertoi epäilevänsä KKO:n linjan loogisuutta ja kehotti KKO:n tuomareita harkitsemaan linjauksiaan uudelleen. Haastattelussaan Koskinen viittasi nimenomaan edellä mainittuihin KKO:n ratkaisuihin (liite 9).

Tässä on mielestäni selvä KKO:n yksittäisiin ratkaisuihin kohdistunut arvostelu ja halu vaikuttaa siihen, että KKO ja tuomioistuimet yleensä koventaisivat linjaansa henkirikosjutuissa.

f) Aamulehden haastattelussa 16.7.2004 oikeusministeri Koskinen kertoi haluavansa eroon ”häirikkövalituksista”. Kysymys oli hallinto-oikeuksiin tehtävistä valituksista, jotka koskevat esimerkiksi rakennushankkeita (liite 10). ”Jos mitään juridista perustetta ei ole, valitus pitäisi jättää käsittelemättä”, Koskinen patisteli hallinto-oikeuksia (liite 11).

Vaikka lausumalla tarkoitettiin valitusoikeuden rajoittavaa uutta lakia, oikeusministeri puuttui lausunnossaan myös hallinto-oikeuksien nykykäytäntöön, kun hän samassa yhteydessä ilmoitti haluavansa ”tuomareiden ottavan jäntevämmän otteen valitusten käsittelyn”. Oikeusministeri pyrki siten neuvollaan ohjailemaan hallinto-oikeuksien voimassa olevaan lakiin perustuvaa käytäntöä.

g) Suomenmaa-lehden haastattelussa 25.8.-04 Koskinen kritisoi korkeinta oikeutta ns. Outi Kosken poikien palauttamisasiassa 5.8.-04 antaman päätöksen johdosta lausumalla, että KKO:n olisi pitänyt kuulla 13- ja 10-vuotiaita espoolaispoikia ennen kuin se teki päätöksensä palauttaa heidän Yhdysvaltoihin isälleen lasten vastuksesta huolimatta. Koskisen mukaan lasten mielipiteen olisi pitänyt vaikuttaa KKO:n ratkaisuun (liite 12).

Toisaalta Koskinen oli lehden mukaan todennut, ettei hän halua puuttua tähän tapaukseen muuten kuin yleisperiaatteellisella tasolla, että lapsia pitää tosissaan kuunnella.

Suomenmaassa julkaistunhaastattelun jälkeen ministeri Koskinen on oikeusministeriön nettisivuilla julkaistussa tiedotteessaan kiistänyt, että hän olisi sanotussa haastattelussa puuttunut sanottuun yksittäiseen tapaukseen, minkä vuoksi hän piti lehden otsikkoa (”Johannes Koskinen kritisoi jälleen korkeinta oikeutta”) virheellisenä (liite 13).

Mutta vaikka Koskinen olisi halunnut lausua mielipiteen, jonka mukaan lapsia on sanotunlaisissa tapauksissa kuultava, on ministeri haastattelua antaessaan tiennyt, että hänen mielipidettään tiedusteltiin juuri kyseisen julkisuudessa laajaa huomiota herättäneen lasten palauttamisasian johdosta. Ministerin olisi sen vuoksi pitänyt ymmärtää, että hänen mielipiteensä lasten kuulemisesta tuomioistuimessa tultaisiin todennäköisesti yhdistämään sanottuun yksittäiseen tapaukseen. Ministerin olisi pitänyt myös ottaa huomioon ja ymmärtää, että hänen lausumaansa voitaisiin tulkita korkeimpaan oikeuteen kohdistuvaksi arvosteluksi.

h) Ministeri Koskista haastateltiin samana päivänä eli 25.8. KKO:n palauttamispäätöksen johdosta myös Ilta-Sanomissa, jossa hän myös puuttui sanottuun yksittäiseen tapaukseen toteamalla, että ”taustalla on kaksi kaappausta ja palautusyritys. Olisi korkea aika pyrkiä hakemaan ratkaisua lapsen näkökulmasta katsottuna”. Koskinen painotti, että lasten ääntä pitää kuulla ja tahtoa selvittää entistä vahvemmin. ”Tässä asiassa ei ole jyrkkää ikärajaa”, Koskinen sanoi I-S:lle (liite 14).

Myös tätä lausuntoa voidaan tulkita KKO:lle osoitetuksi neuvoksi KKO:lle; lausunnon antamisen aikana KKO oli käsittelemässä uudelleen 5.8.-04 palauttamisasiassa antamaansa päätöstä, jonka purkamista KKO:lta oli haettu ja yhtenä purkuperusteena oli juuri se, ettei KKO ollut ennen 5.8. antamaansa päätöstä kuullut lapsia henkilökohtaisesti..

Tähän Ilta-Sanomien haastatteluun Koskinen ei puuttunut edellä mainitussa nettitiedotteessaan.

i) Keskisuomalaisen haastattelussa elokuussa 2004 ministeri Koskinen arvosteli ”Sysmän syytetyn” eli törkeästä ryöstöstä Heinolan käräjäoikeudessa syytteeseen asetetun toisen syytetyn päästämistä vapaaksi tutkintovankeudesta kesken oikeudenkäynnin. Koskisen mukaan Sysmän tapauksessa on tapahtunut outoja seikkoja kun toinen syytetyistä päästettiin vapaaksi ilman mitään rajoituksia. Koskinen kastoi tästä johtuvan, että oikeudenkäynti lähtee huonosti liikkeelle. Toimiko kihlakunnansyyttäjä, jonka pyynnöstä syytetty päästettiin vapaaksi poliisitutkimusten valmistumisvaiheessa, oikein, ministeri katsoi olevan lähinnä valtakunnansyyttäjän asia arvioida (liite 15).

Tässäkin tapauksessa oikeusministeri on puuttunut vireillä olevaan oikeudenkäyntiin ja arvostellut menettelyä, joka on kohdistunut oikeusministeriöstä riippumattoman syyttäjäviranomaisen toimintaa.

Kuten edellä olevasta voidaan havaita, Koskinen on puuttunut monen vuoden aikana (1999-2004) toistuvasti tuomioistuimien ratkaisuihin ja menettelytapoihin yksittäisissä oikeusjutuissa.

VI Kannanottoja Koskisen lausuntojen johdosta

19. Julkisuudessa oikeusministerin edellä mainitut puutumisen tuomioistuinten ratkaisuihin ovat herättäneet julkisuudessa laajaa huomiota. Lakimiespiireissä Koskisen menettely on yleisesti tuomittu. Tästä voidaan esittää seuraavat esimerkit:

20. KKO:n presidentti Leif Sevón on arvostellut useissa yhteyksissä ministeri Koskisen menettelyä. Esimerkiksi kun oikeusministeri arvosteli edellä 18.e kohdassa kerrotulla tavalla KKO:n henkirikosasioissa antamia tuomioita, presidentti Sevón kritisoi Koskista siitä, että tämä katsoi asiakseen kommentoida KKO:n päätöksiä julkisuudessa (Suomenmaa 30.7.-04, liite 16). Sevón viittasi länsieurooppalaiseen vallanjakoperiaatteeseen, jonka mukaan tuomioistuimet ovat riippumattomia hallitusvallasta. Sevón ilmaisi pelkonsa siitä, että Koskisen lausuntojen perusteella kansalaisille vain vahvistuu käsitys, että poliitikot ohjailevat tuomioistuinten ratkaisuja. Sevónin mielestä olisi erityisen ongelmallista, jos KKO oikeusministerin patistelujen jälkeen seuraavassa henkirikospäätöksessään päätyisikin tapon sijasta murhaan. ”Silloinhan sanottaisiin, että nythän ne siellä KKO:ssa ovat vihdoinkin ratkaisemassa asioita niin kuin ministeri on sanonut”, totesi Sevón.

21. Myös oikeusneuvos Gustaf Möller puuttui oikeusministerin esittämään sanottuun arvosteluun. Aamulehdessä 15.7.2004 haastateltu Möller piti Koskisen lausuntoa odottamattomana ja totesi, ettei KKO:n arvosteleminen kuulu oikeusministerin tehtäviin. Oikeusneuvos Möller viittasi perustuslaissa säädettyyn valtiovallan kolmijakoon ja tuomioistuinten riippumattomuuteen ja piti yllättävänä, että oikeusministeri puuttuu lainkäyttöön. ”Sitä ei yleensä esiinny länsimaissa”, totesi Möller (liite 17).

22. Emeritusprofessori Aulis Aarnio käsitteli vuonna 2004 kahdessa Aamulehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessaan oikeusministeri Koskisen lausuntoja. Kirjoituksessaan 17.7.-04 (”Oikeusministeri aisoihin”, liite 18) Aarnio totesi, että Koskinen on tavan takaa puuttunut suomalaisten tuomioistuinten toimintaperiaatteisin kertoen ihmetelleensä samaa asiaa jo aiemmin Aamulehden palstoilla. Aarnio viittaisi valtiovallan kolmijakoon, jonka mukaan hallitus tai sen yksityinen ministeri ei saa puuttua tuomioistuinten toimintaan. Samaa teemaa koskeneessa jatkokirjoituksessaan (AL 28.7.-04, liite 19) Aarnio totesi, ettei oikeusministerin tehtäviin kuulu antaa tuomioistuimille ratkaisuohjeita ja että tämä koskee myös oikeusministerin haastatteluja, koska oikeusministeri ei voi edes yksityishenkilönä esittää julkisuudessa suosituksiaan tuomioistuimille.

23. ”Oikeusministeri Johannes Koskisen olisi erottava tehtävistään, koska hän ei ymmärrä niitä. Kaikki muut saavat vihjailla tuomioistuinten rikostuomioita virheellisiksi, istuva ministeri ei”. Näin kritisoi oikeusministeri Koskisen lausuntoja professori Jukka Kemppinen Helsingin Sanomissa 22.7.-04 julkaistussa kirjoituksessaan (liite 20).

24. Aamulehdessä 15.7.-04 haastateltu lakivaliokunnan puheenjohtaja Tuija Brax varoitti tuomioistuinten työhön sekaantumisesta. ”Jos esimerkiksi oikeusministeri tai lakivaliokunnan puheenjohtaja kommentoivat keskeneräistä tapausta julkisuudessa, syntyy vaikutelma, että tuomioistuimeen yritetään yksittäisessä tapauksessa vaikuttaa”, Barx sanoi (ks. ed. liite 17).

25. Asianajaja Viking Pentzin kirjoitti edellä 18.a. kohdassa mainitusta tapauksesta Helsingin Sanomien mielipidesivulla 21.7.1999 otsikolla ”Oikeusministeri puhuu kummia” (liite 21). Pentzinin mukaan on ennenkuulumatonta, että oikeusministeri ottaa kantaa tuomioistuimen ratkaisun oikeellisuuteen semminkin, kun ratkaisu ei ole vielä saanut edes lainvoimaa. ”Oikeusministeri, joka edustaa valtiovaltaa ja on poliittinen henkilö, on näin poikkeuksellisesti puuttunut tuomioistuinten riippumattomuuteen valtiovallasta”, totesi Pentzin.

26. Asianajaja Seppo J. Nieminen on puolestaan kirjoittanut oikeusministeri Koskisen menettelystä edellä 18.b. kohdassa mainitun tapauksen johdosta otsikolla ”Ministeriltä outo lausunto” (liite 22), jossa ministeri Koskista arvostellaan yksittäiseen ja lainvoimaa vailla olevan tuomioistuimen ratkaisun kritisoinnista

27. Keskustan puheenjohtaja ja ex-pääministeri Esko Aho totesi oikeusministeri Koskisen STT:n doping-jutun yhteydessä esittämän kritiikin johdosta (ks. edellä 18.a.), että ”ainakaan minä en muista esimerkkiä siitä, että oikeusministeri puuttui keskeneräiseen oikeuden ratkaisuun ja kehottaisi tuomittuja vielä valittamaan siitä”, sanoi Aho lehden mukaan tuohtuneena (liite 23).

28. Ministeri Koskisen menettely on mainittu varoittavana esimerkkinä tuomioistuinten riippumattomuuden kannalta myös Suomen Lakimiesliiton puheenjohtajan, professori Heikki Halilan Helsingin Sanomissa 13.11.2004 julkaistussa kirjoituksessaan ”Tuomioistuinten oltava riippumattomia” (liite 24). ”Jos oikeusministeri ei punnitse sanojaan huolellisesti, syntyy se vaikutelma, että oikeusministeriöllä on käytettävissään keinoja kansan oikeustajun vastaisia päätöksiä antavia tuomareita kohtaan”, kirjoitti Halila.

29. Ministeri Koskisen menettelyyn on puututtu myös lehtien pääkirjoituksissa. Muun muassa Helsingin Sanomat on puuttunut asiaan ainakin kahdesti. Pääkirjoituksessaan 31.7.-04 ”Vallanjaossa pidettävä tarkka hygienia” lehti toteaa mm., että oikeusministeri ei ole kuka tahansa kansalainen ja että ministerin on oltava erityisen varovainen tuomioistuimia koskevissa lausunnoissaan, sillä ne todellakin tulkitaan helposti tuomioistuimelle annetuiksi ohjeeksi (liite 25). Pääkirjoituksessaan 26.8.2004 ”Oikeusministeri ei malta vaieta” Helsingin Sanomat toteaa, että ministeri Koskinen ei vieläkään ymmärrä asemaansa oikeusministerinä, vaan ottaa jälleen kantaa oikeusprosessiin (kysymyksessä oli edellä kohdassa 18.g. mainittu tapaus) unohtaen tuomioistuinten riippumattomuuden. ”Miksi lausunnoista pidättäytyminen on Koskiselle niin vaikeaa”, ihmettelee lehti (liite 26).

30. Otsikolla ”Oikeuslaitoksen poliittista ohjailua?” pohtii Ilta-Sanomat pääkirjoituksessaan 20.7.2004 ministeri Koskisen lausuntoja. ”Jokaisella on oikeus sanoa käsityksensä tuomioistuimen ratkaisusta, mutta jos oikeusministeri käyttää tätä oikeuttaan, syytökset pyrkimyksestä oikeuslaitoksen poliittiseen ohjailuun ovat herkässä”, toteaa lehti (liite 27).

31. Keskisuomalainen kirjoittaa pääkirjoituksessaan 28.8.-04 (liite 28) mm. seuraavaa: ”Oikeusministeri Johannes Koskinen on poikennut edeltäjiensä varovaisuudesta ja usean vuoden ajan. Hän antaa hanakasti lausuntoja yksittäisistä tuomioistuinten käsittelemistä jutuista. Ministeri on silmiinpistävän usein tyytymätön oikeuden linjoituksiin. Hänen lausuntoihinsa sisältyy viesti tehdä tietynlaisia tuomioita. Ministerin puheissa kuultaa populismi, kansalaisten näkemysten kosiskelu”. Kirjoittaessaan eri tahojen oikeudesta arvostella tuomioistuinten ratkaisuja lehti toteaa seuraavaa: ”Sen sijaan oikeusministerin asema on arka. Hänen olisi säilytettävä neutraliteetti jo lakien valmistelun objektiivisuuden varmistamiseksi. Ja kun oikeusministeriöllä on hallinnollisia vaikuttamisen mahdollisuuksia tuomioistuinten arkipäivään, ministerin on sisäistettävä roolinsa vakavasti. Johannes Koskinen on porskuttanut kuin hän ei olisi oikeusministeri, vaan kuka tahansa tavallinen yhteiskunnallisten asioiden tarkkailija. Mitä enemmän oikeusministeri arvioi tuomioistuinten päivittäisiä päätöksiä, sitä laajemmaksi muodostuu käsitys tuomioistuinten poliittisesta ohjattavuudesta. Tämä mielikuva on virheellinen ja lisäksi vahingollinen, sillä oikeuslaitoksen riippumattomuus on suomalaisen yhteiskunnan hyve. Oikeusoppinut ministeri tietää tämän ja hänen olisi jo aika rauhoittua poliittisen päättäjän haasteelliseen osaan”.

32. Allekirjoittanut itse on käsitellyt Koskisen menettelyä Aamulehden mielipidesivulla kolme eri kertaa. Niistä kirjoituksessa ”Harkintaa lausuntoihin!” (Aamulehti 27.10.2002, liite 29) on käsitelty Koskisen edellä kohdassa 18.c. mainittua puuttumista Merenkulkulaitoksen johtajien jutussa annettuun käräjäoikeuden tuomioon, kirjoituksessa ”Koskinen teki sen taas” (Aamulehti 21.7.-04, liite 30) on ruodittu ministeri Koskisen menettelyä edellä 18.e.mainittuun menettelyyn ja kirjoituksessa ”Miten ministeri sen sanoisi?” (Aamulehti 4.8.-04, liite 31) on esitetty ”malli” siitä, miten oikeusministeri voisi käsitellä julkisuudessa henkirikosasioissa tuomittuja rangaistuksia loukkaamatta tuomioistuinten riippumattomuutta.

33. Olen käsitellyt Koskisen menettelyä myös oppikirjassa Jyrki Virolainen – Pasi Pölönen: Rikosprosessin osalliset, rikosprosessioikeus II (Porvoo 2004) s. 455.

34. Kuten edellä olevasta ilmenee, allekirjoittanut ei ole suinkaan tässä asiassa yksin, vaan oikeusministeri Koskisen menettelyyn on puututtu tiedotusvälineissä jo monen vuoden aikana useiden eri kirjoittajien toimesta. Tämä ei ole auttanut vaan ministeri on jatkanut tuomioiden ja tuomioistuinten julkista arvostelua.

35. Ministeri Koskisella on toki lehtien yleisön osastoissa toki myös omat kannattajansa. Johannes Koskista on kiitelty rohkeudesta, kun hän on arvostellut esimerkiksi KKO:n henkirikosasioissa antamia tuomioita. Esimerkkinä voidaan mainita Väinö Puskan kirjoitus Aamulehdessä 25.7.2004 otsikolla ”Koskinen ainoa rohkea” (liite 32).Puskan mukaan ”kansanedustaja Johannes Koskinen oikeusministerinä on ainutlaatuinen, joka uskaltaa ja rohkenee tuoda mielipiteensä julkisesti esiin. Jos 200 edustajan joukosta ei löydy kuin yksi, joka huomioi eroavaisuuden tapon ja murhan välillä, on silloin jotain pahasti pielessä”.

36. Lakimiesten tai esimerkiksi kansanedustajien en ole havainnut kannattaneen oikeusministerin puheena olevia menettelytapoja

VII YK:n ihmisoikeuskomitean kannanotto

37. Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuskomitea antoi lokakuussa 2004 Suomen valtiolle huomautuksen suomalaisten kansanedustajien ja ministerien puuttumisesta oikeuslaitoksen toimintaan yksittäistapauksissa:

”The Committee notes with concern the overt attacks made by political authorities (members of the Goverment and Parliament) on the competence of the judiciary with a view to interfering in certain judicial decisions. The Sate party should take action at the highest level to uphold the independence of the judiciary and maintain piblic trust in the indepenence of the courts (arts. 2 and 14 of the Covenant)”.

38. Oikeusministeri Johannes Koskinen on heti ihmisoikeuskomitean kannanoton tultua julki kiirehtinyt julkisuudessa vakuuttamaan, etteivät ministerit ja kansanedustajat ole Suomessa puuttuneet väitetyllä tavalla tuomioistuinten toimintaan yksittäistapaukissa. Ihmisoikeuskomitean huomautus pätee kuitenkin ainakin ministeri Koskiseen sataprosenttisesti, kuten edellä esitetyt lukuista esimerkkitapaukset (jakso V) vääjäämättömästi todistavat. Täytyy myös muistaa, että ministeri Koskinen on myös kansanedustaja, joten tältäkin osin ihmisoikeuskomitean huomautus pitää hänen osaltaan paikkansa.

39. KKO:n ratkaisemassa lapsikaappausta koskevan Outi Kosken ja hänen poikiaan koskevassa tapauksessa on myös eduskunnan varapuhemies Markku Koski arvostellut KKO:n ja eräiden oikeusviranomaisten menettelyä. Luultavasti ihmisoikeuskomitean huomautuksessa tarkoitettiin ministeri Koskisen ohella myös Markku Koskea. Tältä osin pitäisi kuitenkin inhimillisenä ja lieventävänä seikkana ottaa huomioon, että varapuhemies Koski on Suomesta vastoin tahtoaan palautettaviksi määrättyjen lasten äidin Outi Kosken lähisukulainen. Varapuhemies Kosken lausuma on erityisistä olosuhteista johtuva yksittäinen puuttuminen tuomioistuimen ratkaisuun, kun taas oikeusministeri Koskinen on usean vuoden (1999-2004) aikana puuttunut jatkuvasti eri tuomioistuinten ratkaisuihin ja pyrkinyt joissakin tapauksissa neuvoillaan ja kehotuksillaan ohjailemaan ratkaisukäytäntöä joko yksittäisissä jutuissa tai yleensä tietyntyyppisissä jutuissa.

40. Se, että eduskunnan varapuhemies on puuttunut kyseisessä yksittäistapauksessa tuomioistuinten toimintaan, ei luonnollisesti oikeuta oikeusministeriä puuttumaan lukuisissa yksittäistapauksissa edellä selostetuin tavoin (ed. jakso V) tuomioistuinten joissakin tapauksissa vielä lainvoimaa vailla oleviin ratkaisuihin.

41. Ihmisoikeuskomitean edellä mainitusta kannanotosta voidaan mielestäni tehdä se johtopäätös, että oikeusministeri Koskisen puuttumiset tuomioistuinten ratkaisuihin yksittäistapauksissa ovat alkaneet herättää kiusallista huomiota myös kansainvälisillä forumeilla.

VIII Ministeri Koskisen kommentteja arvosteluun; vastanäkökohtia

42. Johannes Koskinen ei ole jaksossa V selostettujen tapausten yhteydessä väittänyt, että lehdet olisivat referoineet virheellisesti hänen haastattelulausuntojaan. Ainoan poikkeuksen tästä näyttäisi muodostavan kohdassa 18.g. selostettu Suomenmaa-lehden haastattelu. Sen osalta Koskinen on oikeusministeriön nettisivuilla julkistetussa tiedotteessa kiistänyt, että hän olisi sanotussa haastattelussa puuttunut sanottuun yksittäiseen tapaukseen, minkä vuoksi hän piti lehden otsikkoa (”Johannes Koskinen kritisoi jälleen korkeinta oikeutta”) virheellisenä (ks. ed. liite 13). Itse haastattelun sisältöön Koskinen ei tässäkään yhteydessä kuitenkaan puuttunut.

43. Helsingin Sanomissa 28.8.-04 julkaistussa kirjoituksessaan Johannes Koskinen vastasi sanotun lehden pääkirjoituksessa 26.8. (”Oikeusministeri ei malta vaieta”) häntä koskeneeseen arvosteluun. Tässä kirjoituksessa Koskinen ilmoitti ymmärtävänsä jatkossakin asemansa oikeusministerinä niin, ”että oikeuspoliittisessa keskustelussa tulee arvioida myös oikeuskäytännön linjaa suhteessa kirjoitettuun lakiin – jopa lakien ja niiden soveltamisen oikeudenmukaisuutta” (liite 33).

44. Tuomaripäivillä 22.10.2004 puhuessaan oikeusministeri Koskinen otti kantaa ja puolusti menettelyään ”ajoittain kuumentuneessa oikeuslaitoskeskustelussa”. Koskisen mukaan oikeusministeriön toiminnassa on pidetty kiinni siitä, että hallintovaltaa käyttävät viranomaiset eivät toiminnallaan vaaranna tuomioistuinten riippumattomuutta. – Tähän voisi sanoa, että vaikka oikeusministeriö ei viranomaisena puutu tuomioistuinten toimintaan, voi, kuten on nähty, oikeusministeri kuitenkin haastattelulausunnoissaan niin tehdä.

45. Koskinen kommentoi myös oikeusministerin oikeutta ottaa kantaa tuomioistuinten ratkaisuihin. Hänen mukaansa siihen vaikuttaa myös parlamentaarinen vastuukate, jonka eduskunta ulotti uutta perustuslakia säädettäessä koskemaan myös tuomioistuinlaitosta. Koskisen mukaan tuomioistuinten riippumattomuuden pitäisi olla tae siitä, että tuomioistuinten toiminta voi nauttia väestön laajaa luottamusta ja hyväksyntää. Koskisen mukaan …”Oikeusministerille tämä merkitsee velvollisuutta tarkkailla oikeuskäytännön linjoja ja lainsäädännön toimivuutta sekä ratkaisutoiminnasta käytävää kansalaiskeskustelua. Ei ole esimerkiksi hyväksi, jos ratkaisutoiminta ja yleinen oikeustaju joutuvat kovasti ristiriitaan”.

46. Ministeri Koskisen jatkoi: ”Vaikkapa oikeuskäytännön epäyhtenäisyydestä tai tuomareiden perustelujen laadusta tai osuudesta ministeri voi osallistua myös julkiseen keskusteluun. Pidättyvyys yksittäisten ratkaisujen kommentoinnissa on luonnollisesti paikallaan. Riippumattomuuden loukkauksesta ei tällaisessa keskustelussa voine olla kysymys, kun tuomareilla on esteetön vapaus ratkaista asiat esille tuotujen tosiseikkojen, omantuntonsa ja voimassa olevan lain mukaan”.

47. Parlamentaarisella vastuukatteella Koskinen tarkoittanee käytännössä lähinnä sitä, että vakinaiset tuomarit saadaan perustuslain ja tuomareiden nimittämislain 2 §:n mukaan nimittää virkaansa vain valtioneuvoston ratkaisuehdotuksesta, jolloin tuomareiden nimityksiin saadaan (välillisesti) parlamentaarinen kontrolli. Tämä oli tuomareiden nimittämislain säätämisen yhteydessä ehkä kaikkein kiistanalaisin kohta. Mutta parlamentaarinen vastuukatteesta ei luonnollisestikaan voida tehdä sitä johtopäätöstä, niin kuin ministeri Koskinen näyttää päättelevän, että siihen perustuva parlamentaarinen kontrolli oikeuttaisi oikeusministerin tai yleensä ministerin puuttumaan tuomioistuinten yksittäisin ratkaisuihin tai edes ratkaisukäytäntöön. Se olisi täysin väärä johtopäätös.

48. Oikeusministeri Koskinen näyttää siis edelleen ajattelevan, että hänen tehtäviinsä kuluisi ikään kuin valvoa, että tuomioistuimet myös käytännössä toimivat riippumattomasti, jotta ”tuomioistuinten toiminta voisi nauttia väestön laajaa luottamusta ja hyväksyntää”. Tässä tarkoituksessa oikeusministerillä olisi Johannes Koskisen tulkinnan mukaan ”velvollisuus tarkkailla oikeuskäytännön linjoja ja lainsäädännön toimivuutta” samoin kuin sitä, että tuomioistuinten ratkaisutoiminta ja yleinen oikeustaju eivät joudu ”kovasti ristiriitaan”.

49. Tässäkin kohdin ministeri Koskinen iskee kirveensä kiveen. Oikeusministerin tehtäviin ei kuulu tarkkailla tuomioistuinten riippumattomuutta ja niiden yksittäistapauksissa antamien ratkaisujen oikeudenmukaisuutta. Tämän pitäisi olla täysin selvää, sillä tämä tehtävä kuuluu hierarkkisessa tuomioistuinlaitoksessa viime kädessä ylimmille tuomioistuimille ja laillisuusvalvonnan osalta ylimmille laillisuusvalvontaviranomaisille eli oikeuskanslerille ja eduskunnan oikeusasiamiehelle. Oikeusministeri ei ole mikään ”ylimääräinen laillisuusvalvoja”, joka olisi saanut ”väestöltä” valtakirjan tarkkailla tuomioistuimelta toimintaa ja sen hyväksyttävyyttä, kuten Koskinen kirjoittaa.

50. Oikeusministerillä on toki oikeus ja velvollisuuskin tarkkailla oikeuskäytännön linjoja ja lainsäädännön toimivuutta, kuten Koskinen lausuu, samoin kuin sitä, onko tuomioistuinten ratkaisutoiminnan ja yleisen oikeustajun välillä mahdollisesti selkeää ristiriitaa. Jos oikeuskäytännön linja ei tyydytä, on ministerillä oikeus käynnistää lainvalmistelu lain muuttamiseksi. Mutta, ja tämä on tärkeä todeta, mainittu ”tarkkailuoikeus” tai aloiteoikeus ei oikeuta oikeusministeriä antamaan haastattelulausuntoja, joissa hän selvin sanoin puuttuu tuomioistuinten yksittäisiin ratkaisuihin ja niiden sisältöön tai tuomioistuin menettelyyn yksittäisissä tapauksissa. Tätä eroa oikeusministeri Koskinen ei näytä haluavan ymmärtää. Oikeusministerin on tuomioistuinten riippumattomuutta kunnioittaakseen, mihin hänellä siis on perustuslain mukaan velvollisuus, pidettävä niin sanotusti ”mölyt mahassaan”, vaikka hänen mielestään tuomioistuimet tekisivät tuon tuostakin vääriä päätöksiä.

51. Koskisen mukaan ”pidättyvyys yksittäisten ratkaisujen kommentoinnissa on luonnollisesti paikallaan”. Kun näin on, niin miksi ihmeessä oikeusministeri Koskinen ei ole sitten noudattanut tätä ohjetta, vaan on vuosikaudet rikkonut sitä kommentoimalla ja arvostelemalla jatkuvasti tuomioistuinten yksittäisiä ratkaisuja?

52. Koskinen näyttää ajattelevan, että vaikka oikeusministeri puuttuisi keskustelussa ja haastattelulausunnoissaan ratkaisuihin ja tuomioistuinten menettelyyn yksittäisissä tapauksissa, tämä ei kuitenkaan todellisuudessa voisi merkitä riippumattomuuden loukkausta tai vaarantamista, koska ”tuomareilla on esteetön vapaus” ratkaista asiat faktojen ja lain mukaan. En ole itse kuvitellut ja tuskinpa muutkaan lakimiehet ovat kuvitelleet, että oikeusministeri Koskinen olisi arvostelullaan ja puuttumisillaan tosiasiallisesti vaikuttanut tuomioistuinten ratkaisuihin tai menettelyihin.

53. Kenties näin voisi kuitenkin joissakin tapauksissa poikkeuksellisesti tapahtua, jos ratkaisijana on esimerkiksi ma. käräjätuomari/hallintotuomari, joka on vasta hakeutumassa vakinaiseen tuomarin virkaan. Hänen voisi ehkä kuvitella ratkaisevan tietyn asian tai kysymyksen siten kuin hän otaksuu oikeusministerin lausuntojensa perusteella edellyttävän, sillä onhan oikeusministerillä tuomarin nimittämismenettelylain mukaan mahdollisuus puuttua siihen, ketä valtioneuvosto tasavallan presidentille tehtäessä ratkaisuehdotuksessa esittää nimitettävään tuomarin virkaan. Parissa tapauksessa on tiettävästi sattunut, että valtioneuvoston sanottu ratkaisuehdotus on poikennut tuomarivalintalautakunnan esityksestä ja aloitteen tekijänä on tällöin ollut juuri oikeusministeriö ja oikeusministeri.

54. Vaikka oikeusministerin puuttumisilla tuomioistuinten ratkaisuihin ja menettelyihin ei olisikaan mitään tosiasiallista vaikutusta, on muistettava, ettei tämä ole suinkaan ole asiassa olennaisin pointti. Tärkeintä on luonnollisesti se, miltä oikeusministerin asiaan puuttuminen näyttää ulospäin yksittäisen oikeusjutun asianosaisten, asianajajien, tuomareiden, muun lakimieskunnan, tiedotusvälineiden, suuren yleisön ja nyt myös kansainvälisen oikeusyhteisön (tässä suhteessa viittaan edellä mainittuun ihmisoikeuskomitean Suomelle antamaan huomautukseen) keskuudessa. Tilanne näyttää näiden kaikkien tahojen kannalta tarkasteltuna tosi pahalta, jos ja kun oikeusministeri puuttuu tuon tuostakin tuomioistuinten yksittäisiin ratkaisuihin tai menettelytapoihin, vaikka hänen puuttumisillaan ei olisikaan minkäänlaista tosiasiallista merkitystä. Syntyy kuva, jonka mukaan oikeusministeri yrittää kannanotoillaan, neuvoillaan ja ohjeillaan vaikuttaa lainkäyttöön jo ratkaistuissa yksittäisissä tapauksissa tai tulevaisuudessa ratkaistaviksi tulevissa vastaavanlaisissa tapauksissa. Se näyttää tuomioistuinten riippumattomuuden, uskottavuuden ja julkisuuskuvan kannalta suorastaan sietämättömän pahalta. Tätä ministeri Koskinen ei näytä kuitenkaan ymmärtävän tai haluavan tunnustaa.

55. Johannes Koskinen on myös 50-vuotissyntymäpäivänsä johdosta Helsingin Sanomissa 10.12.2004 julkaistussa haastattelussaan puolustanut oikeuttaan keskustella KKO:n päätöksistä. ”Kuinka osuvia ovat perusteet ja kuinka kestäviä linjaukset”, sanoo Koskinen haastattelussaan. Tuomarit ja asianajajat eivät Koskisen mukaan tähän keskusteluun kovin herkästi osallistu, joten ”keskustelemaan jää helposti vain eräänlainen lausuntoautomaatteina toimivien professoreiden joukko”, totesi oikeusministeri Koskinen.

56. Kuten edellä on jo tullut todetuksi, varovainen ja tuomioistuinten riippumattomuutta varjeleva oikeusministeri ei kuitenkaan julkisuudessa voi kommentoida KKO:n tuomioiden ja ennakkopäätösten perusteluja ja linjauksia, sillä ne koetaan, kuten on nähty, herkästi puuttumiseksi yksittäisiin ratkaisuihin ja yritykseksi ohjailla päätöksiä ja jopa ylimmän oikeuden linjaratkaisuja. Koskisen on turha yrittää ryhtyä kilpailemaan ”professorijoukon” kanssa lausuntojen antamisessa, se ei kuulu ainakaan hänen virkaansa. Vielä toteaisin, että vaikka eräät ”päivystävät professorit” antavat usein lausuntoja tiedotusvälineille, on oikeusministeri Koskinen kyllä selkeästi valtakunnan innokkain lausuntoautomaatti, jonka evästyksiä asiasta kuin asiasta saadaan lukea ja kuulla tiedotusvälineistä harva se päivä.

57. Mutta tämä taktiikka näyttää kannattavan, sillä lisäsihän Johannes Koskinen myös viime eduskuntavaaleissa jälleen kerran äänimääräänsä. Ilmeisesti Koskinen on havainnut lausuntoautomaattina toimimisen juuri tältä kannalta edulliseksi ratkaisuksi; hänen ei tarvitse uhrata omia varojaan kovinkaan paljon vaalimainontaan, sillä tiedotusvälineet hoitavat hänen mainontansa ilmaiseksi pyytämällä häneltä jatkuvasti yhä uusia lausuntoja. Tähän minulla ei sinänsä ole huomauttamista, kunhan ministeri ei vain puuttuisi tuomioistuinten yksittäisiin ratkaisuihin ja menettelyihin.

IX Selvityspyyntö

58. Pyydän Teitä, Herra oikeuskansleri, selvittämään, onko Johannes Koskisen menettelyä valtioneuvoston jäsenenä hänen puuttuessaan vuosina 1999-2004 jatkuvasti edellä V jaksossa mainituissa tapauksissa yksittäisiin tuomioistuinten ratkaisuihin, joista osassa tapauksista ratkaisu ei ole ollut vielä edes lainvoimainen, ja pyrkiessään vaikuttamaan sanottuihin ratkaisuihin haettaessa tuomioihin muutosta tai tuomioistuinten menettelytapoihin yksittäisten oikeusjuttujen yhteydessä, pidettävä asianmukaisena ja laillisena, vai onko ministerin menettelyssä kenties jotakin moitittavaa. Pyydän myös selvittämään, onko Koskisen sanotulla menettelyllään mahdollisesti rikkonut virkavelvollisuutensa, johon kuuluu myös perustuslain 3 §:n 3 momentissa säädetyn tuomioistuinten riippumattomuuden kunnioittamisvelvoite.

59. Pidän tärkeänä ja suorastaan välttämättömänä, että oikeuskanslerin selvityksessä otetaan yksilöiden ja erikseen kantaa kaikkiin V jaksossa esille tuotuihin tapauksiin. Toisaalta huomiota olisi kiinnitettävä siihen, että Koskisen sanottu menettely on jatkunut useiden vuosien ajan ja ollut ilmeisen harkittua ja systemaattista häneen julkisuudessa kohdistetusta arvostelusta huolimatta.

X Oikeuskanslerin mahdollinen ennakkokäsitys

60. Keskustellessani tämän kantelun tekemisestä eräiden lakimiesten kanssa minulle on kerrottu, että Te, Herra Oikeuskansleri, olisitte julkisuudessa jossakin yhteydessä eli antamassanne haastattelulausunnossa ottanut kantaa jonkin edellä V jaksossa mainitun tapauksen yhteydessä oikeusministeri Koskisen kerrottuun menettelyyn. Olisitte todennut jotenkin siihen tapaan, että ”kyllä oikeusministerillä pitää olla tämän verran mahdollisuuksia puuttua tuomioistuinten toimintaan”. Minullakin on hämärä muistikuva tällaisesta lausunnostanne, mutta en voi olla asiasta täysin varma.

61. Jos edellä mainitunkaltainen lausumanne pitää paikkansa, niin rohkenen pyytää Teitä harkitsemaan, olisiko Teille syntynyt kyseisen lausumanne johdosta jonkinlainen ennakkokäsitys tai -kanta siitä, miten ministeri Koskisen menettelyyn tulisi suhtautua, vaikka kysymys olisikin vain epävirallisesti lausumasta. Pyytäisin myös harkitsemaan, olisiko tämä kantelukirjoitus ja selvityspyyntö siinä tapauksessa annettava apulaisoikeuskanslerin ratkaistavaksi.

Ikaalisissa 23. päivänä helmikuuta 2005.

Jyrki Virolainen

professori"

------

62 Näin siis kirjoitin oikeuskanslerille helmikuussa 2005. Oikeuskanslerinvirastossa asiaa pohdittiin lähes kolme vuotta, sillä vasta tammikuun lopulla 2008 oikeuskansleri Jaakko Jonkka antoi ratkaisunsa kantelun johdosta (päätös 28.1.2008, dnro OKV/195/1/2005). Se on julkaistu oikeuskanslerin kertomuksessa vuodelta 2008 ss. 69-77.

63. Kun oikeuskanslerin ratkaisua asiassa ei alkanut kuulua, lähetin vielä 8.11.2007 oikeuskanslerille lisäkirjoituksen, jossa pyysin oikeuskansleria tutkimaan Johannes Koskisen menettelyä siinä, että hän oli 12.6.2003 kommentoinut Alpo Rusiin kohdistunutta rikostutkintaa valtionsyyttäjän syyttämättäjättämispäätöksen jälkeen syyttömyysolettaman vastaisesti.

64. Tämän kirjoitussarjan kolmannessa osassa on tarkoitus julkaista kommenttini oikeuskanslerin päätöksen johdosta. Vuonna 2005, jolloin siis tein selvityspyyntöni, silloinen oikeuskansleri Paavo Nikula siirsi asian silloiselle apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkalle. Näin tehtiin luultavasti selvityspyynnön kappaleissa 60 ja 61 esittämästäni syystä.