tiistai 29. tammikuuta 2013

694. Tulisiko presidentin virka lakkauttaa?

                    Tasapainottamista tässäkin...

1. Räväköistä lausunnoistaan tunnettu Turun yliopiston professori Matti Wiberg on jälleen vauhdissa. Hän perää vallankäytöltä vastuuta ja vallankäyttäjien valvontaa. "Vallan valvonta on karannut kansalaisten ulottumattomiin", täräyttää Wiberg. 

2. Matti Wibergin mukaan esimerkiksi VVM (valtiovarainministeriö Raimo Sailaksen johdolla) on salannut talouslaskelmansa perustelut ja julkistaa vain niiden lopputulokset. Lukuja, joihin VVM:n päätökset ja arvioinnit perustuvat, olisi Wibergin mukaan saatava vihdoin  arvioitaviksi. Vain näin voitaisiin varmistaa, ovatko laskelmat oikeita ja onko niitä ylipäätään olemassa. 

3. Eduskunnan budjettivalta on Wibergin mukaan käytännössä virkamiehillä. Tätä tiedon panttaamista Wiberg nimittää "Sailaksen malliksi" eli management by haastattelu -tyyliksi. 

4. Me kaikki muistamme Raimo Sailaksen julkisuuteen vuosikymmeniä latelemat  valtiontaloutta koskevat madonluvut, jotka poikkeavat usein ministerin ja hallituksen kannasta. Luultavasti kyseessä on ollut ihan harkittu juttu: Sailas puhuu asiaa - vaikkei koskaan arvioitaan edes yritä tarkemmin  perustella -  jota poliitikot sitten kaikin tavoin kaunistelevat, jotta saataisiin näyttämään, että nämä muka pitävät kansan ja ihmisten puolia tunteettomia virkamiehiä vastaan! Nyt tätä Sailaksen likaista työtä jatkaa ministeriöön palkattu ylijohtaja Juhana Wartainen, joka kärkkyyy Sailaksen valtiosihteerin virkaa, demari tietysti hänkin.

5. Matti Wiberg on puhunut ennenkin tasavallan presidentin viran lakkauttamisesta. Tätä samaa dogmia hän jatkaa uusimmassa Ylelle antamassaan haastattelussa. Myös presidentin vallankäyttö on W:n mukaan karannut kaiken valvonnan ulkopuolelle, presidentti olisi on saatava vallankäytöstään poliittiseen vastuuseen, jyrisee professori. Nyt presidentillä toimii "vailla vastuuta mistään, koskaan, kenellekään".

6. Ajatuksen, jonka mukaan tasavallan presidentti olisi jonkinlainen "reservivoima", "poliittisten kiistojen ulkopuolella oleva sovittelija", "kansakunnan unilukkari" tai "arvojohtaja", professori Wiberg lyttää tyystin. W:n mukaan presidentti ei voi olla mikään reservi tai voima, joka tulee siivoamaan muiden sotkuja ("selvittäjä"). Presidentti on poliitikko ja osa sitä koneistoa, joka sotkun on alun perin tuottanut.  Wibergin mukaan ei ole mitään sellaista normaalitilaa, jossa presidentti ikään kuin taustalla lepäilisi ja sitten sotkujen ilmestyessä tulisi paikalle järjestelemään, "tämä on täysin harhainen illuusio".

7. Wibergin mukaan presidentti-insituutio olisi yksinkertaisesti lopettava. Sopiva ajankohta olisi nykyisen presidenttikauden päättyessä. W:n mukaan presidentti-instituutio pitäisi ’likvidoida’: "Leikkimonarkin ominaisuudet voitaisiin täysin lakkauttaa. Ne tehtävät, joilla on joku poliittisesti mielekäs tarkoitus, voidaan jakaa eduskunnan ja hallituksen kesken".

8. Presidentinviran lakkauttaminen on tarpeellinen, koska presidentti ei voi Wibergin mukaan olla myöskään pelkkä arvojohtaja tai unilukkari. Moniarvoisessa yhteiskunnassa kukaan ei voi edustaa kaikkien arvoja, Wiberg päättelee.

9. Professorimme on toki monessa suhteessa oikeassa. Tasavalta ei nykyoloissa presidenttiä tarvitse, koska presidentin valtaa on karsittu lähes olemattomiin. Presidentin valtaoikeudet ovat lähinnä vain muodollista laatua. Emme tarvitse presidenttiä siksi, että jonkun pitää nimittää tuomarit tai upseerit virkoihinsa. Emme tarvitse presidentin armahdusoikeutta vain siksi, että joku presidentti voisi näyttää karskiutensa ja olla armahtamatta ketään. 

10. Mitä muita hommia pressalla nykyisin vielä olikaan? Uudenvuodenpuheen voisi paperista lukea vuorollaan joku Kansallisteatterin näyttelijä; Oiva Lohtander voisi aloittaa. Niinistön edeltäjistä Halonen ja Ahtisaari yrittivät kaikien tavoin viihdyttää kansaa, Niinistöltä tämä homma luonnistuu huonommin. Presidentin ulkomaan esiintymiset ja puheet herättävät usein lähinnä vain kiusallista myötähäpeän tunnetta ja tilanteita, joista tulee mieleen satu kuninkaan uusista hienoista vaatteista.

11. Presidentin YK:n yleiskokouksessa viime vuoden loppupuolella pitämä puhe, jolla Suomen piti varmistaa pääsy turvallisneuvoston jäsenmaaksi, oli lähinnä fiasko. Viime viikon lopulla Suomen presidentti osallistui tavanmukaisen tapaan Davosin "korkeanpaikan leirille" eli maailman yritysjohtajien huippukokoukseen, jonne kulisseiksi haalitaan aina joukko huippupoliitikkoja. Davosin tapaamiseen osallistuvat muun muassa Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev, Saksan liittokansleri Angela Merkel, Britannian pääministeri David Cameron sekä YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon. 

12. Myös presidentti Sauli Niinistö oli siis Davosissa paikalla ja BBC:n toimittaja haastatteli häntä etukäteen tiedoksi annetuilla kysymyksillään. Haastattelun anti oli mitäänsanomaton, mitä osoittaa sekin, että se ajettiin ulos vasta pari päivää huippukokouksen jälkeen. Iltapäivälehtemme mittasivat totuttuun tapaan sitä, "miten Niinistö selvisi englanninkielellä"; vastaajien myötähäpeän määräksi mitattiin nyt 35 prosenttia, mitä lehdet äityivät ylistämään erinomaiseksi saavutukseksi. Kukaan ei puhunut halaistua saa siitä, mitä Niinistö itse asiassa haastattelussaan sanoi; se ei tuntunut jääneen kenenkään mieleen.

13. Uudenvuodenpuheessaan Niinistö vetosi yritysjohtajiin palkkojen ja etuuksien alentamiseksi ja yritti näyttää esimerkkiä ilmoittamalla halustaan oman (verottoman) palkkionsa alentamiseksi. Niinistön esimerkki ei ole saavuttanut juurikaan vastakaikua, vaan näyttää siltä, että se halutaan vaeita pikkuhiljaa kuoliaaksi. Tämäkö on sitä arvojohtamista ja tässäkö on sen tulos?

14. Selvää kuitenkin on, ettei Matti Wibergin ajamalla hankkeella tasavallan presidentin viran lakkauttamiseksi ole lähitulevaisuudessa minkäänlaisia menestymisen mahdollisuuksia. 

15. Mutta ei hätää, paremmat ajat ovat kohta koittamassa! Paavo Väyrynen nimittäin ilmoitti tänään aikeistaan asettua ehdolle sekä vuoden 2014 EU:n parlamenttivaaleissa että vuoden 2015 eduskuntavaaleissa; presidentinvaaleista 2018 Väyrynen ei sen sijaan (vielä) maininnut mitään. Väyrynen kertoi haastavansa Timo Soinin ja perussuomalaiset.

29 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

P. Väyrysen pitäisi liittyä perusjuomalaiseen puolueeseen ja haastaa Soini puheenjohtajakisaan. Siinä olisi ainoa mahdollisuus tulla valituksi pressaksi. Eihän Paavolla ole mitään hätää, kun hänen yksityisen kirkkonsa pääsymaksu 2,00 euroa tuottaa tasaisesti tuloa vahvasti yrittäjämieliselle veteraanipoliitikolle.

Anonyymi kirjoitti...

Siis demokraattisin poliittinen elinkö pitäisi lakkauttaa? Hah!
Pikemminkin presidenttiä pitäisi vahvistaa. Hallitusta pitäisi heikentää, sillä se ei ole demokraattisesti valittu elin. Samalla pääministeri voisi keskittyä hallitustyöhön ja ministerien kaitsemiseen eikä tarvitsisi katsoa sitä älytöntä sooloilua.

Jotkut löyhäpäiset "ajattelijat" kuvittelevat Suomessa olevan kaksikamarinen kansanedustuslaitos, mutta kun (enemmistö)puoluejohto päättää asioista sekä eduskunnassa että hallituksessa, olisi tosiaan tärkeää olla riippumaton demokraattinen taho hyväksymässä tehtyjä päätöksiä ihan kunnon veto-oikeudella eikä nykyisellä muka vetolla, jonka eduskunta voi jättää huomiotta äänestämällä uudestaan.

Skorpioni kirjoitti...

Niinistö presidenttinä ei tosiaankaan ole mikään paras pr-mies. Hänellä ei ole sellaista karismaa, joka persoonana torjuisi presidentti-instituutioon kohdistuvat paineet. Tietysti Sauli voi yllättää, kun vauhtiin pääseen ja onhan hänellä puolisonaan vetovoimainen Jenni-rouva,joka ainakin ikänsä puolesta jaksaa porskuttaa, mutta vetoaako Jenninkään vieno hymy ja edes runoilijanmaine kovin pitkälle ja "kansan syviin tuntoihin".

Mutta, mutta Paavo Väyrynen - tämä ajoituksen mestari ja taituri - yllätti taas ja sai heti kaikki mediat haltuunsa. Olihan se Paavolta täysin oikea veto, että tämä Cameronin puhe, se vasta virkisti ja sai jo seisahtuneet veret liikeelle.

Kysynpä vaan, eikö Paavo olisi ollut kuitenkin parempi kuin Sauli pitämään myös presidentti-instituution hengissä. Mutta vielähän Paavo ehtii seuraaviin pressavaaleihin. Eihän hän ole silloin kuin hädin tuskin seitsenkymppinen. Mies parhassa iässä, vai mitä palsturi?

Irwin kirjoitti...

Kuka meillä järjestää sitten Itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton, jos ei ole pressaa? Minä en kyllä suostu presidentiviran lakkauttamiseen! Häpeä pirun Wiberg! Olet häpeäksi koko professorikunnalle ja vapaamuurareille!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Hallituksen muodostaminen perustuu eduskuntavaalien tulokseen ja parlamentarismiin, eduskunta nimittää hallituksen muodostajan. On täyttä puppua väittää, että hallitus ei olisi demokraattisesti valittu elin! Piitäisikö kansan saada äänestää jokaisesta ministeristä erikseen? Eduskuntaavaleissa on sääntönä ollut jo pitkään, että vaaleissa suurimmaksi puolueeksi nousseen puolueen puheenjohtajalla on etulyöntiasema hallitusta muodostettaessa, eli vaaleissa on tältä kannalta kyse pääministerivaalista. Sitten on eri asia, jos jonkin änkyräpuolue ei osaa tai halua tehdä yhteistyötä muiden puilueen kanssa, vaikka olisi saanut vaaleissa "jytkyvoiton"!

Anonyymi kirjoitti...

Niinpä. Jumatsukka, jollei olisi pressaa, niin kuka hemmetti toivottaisi 1.1. kansakunnalle "jumalan siunausta"!

Anonyymi kirjoitti...

PaavoV voi tehdä paluun eduskuntaan jo ennen vaaleja!?

Miten, se selviää tällä viikolla.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Turha on anonyymin tavoin toivoa, että Jutta U. valitsisi Paula Lehtomäen Maailmanpankin jojhtokunnan jäseneksi, jolloin Paavolle aukeaisi eduskuntapaikka Uudeltamaalta Lehtomäen varamiehenä! Kyllä se paikka menee demareille jotta napsahtaa! Johannes Koskinen kärkyy paikkaa kieli pitkällä! Johannes ei toki ole lainkaan pankkimiehiä, mutta hänellä on hyvä päässälaskutaito! Tämä taito ratkaisee!

Anonyymi kirjoitti...

Mihin tarvitsemme Presidenttiä?

Ensiksikin tasapainottamaan muita valtioelimiä. Yleensä järjestelmät, jotka perustuvat Check and balance -periaatteelle ovat kansalaisten kannalta tuossa demokratian toimivuuden kannalta parempia kuin pääministeridiktatuuri. Kokemus ns normaaliparlamentarismista on osoittanut, että puoluekurin sitoma eduskunta ei pysty valvomaan hallitus. Opposition rooliksi jää räksyttäminen (persut) ja seuraavien vaalien ja sen jälkeisen hallitukseen pääsyn odottaminen (Kepu).

Toiseksi tarvitsemme Presidentin Venäjää varten. Sikäläisen valtiojohdon silmissä hän on vain uskottavampi kuin pääministeri.

Kolmanneksi en vähättelisi tuomarien nimitysoikeutta. Siirtäminen hallitukselle politisoisi nuo nimitykset lopullisesti.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Miten Niinistö muka valvoo hallitusta ja "tasapainottaa" valtioelimiä? Hän voi kutsua ulkoasiainvaliokunnan pj:n Timo Soinin ja kumppanit kahvittelemaan Mäntyniemeen, siinä kaikki.

Käräjätuomarit ja hovioikeustuomarit nimittäisi KKO, hallintotuomarit KHO. Myös korkeimpien oikeuksien tuomareiden virkanimitysasiat tulisi siirtää tuomarinvalintalautakunnalle, joka tekisi esityksen VN:lle.

Onko presidentti koskaan poikennut valtioneuvoston kannasta tuomareiden nimitysasioissa sen jälkeen, kun Kekkonen nimitti v. -78 Olavi Heinosen vastoin KKO:n esitystä oikeusneuvoksen virkaan?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Vai ei hallitusta muka valvota? Poliittisesti hallitusta valvoo eduskunta, laillisuutta taas Jaakko Jonkka ja Mikko Puumalainen, jotka seuraavat hallituksen toimintaa kuin hai laivaa...

Anonyymi kirjoitti...

Anon jatkaa, ajatteli Nuorisosäätiötä sekä Kangen mahdollista tuomiota, tosin Ike taitaa olla nopeammin huulilla...

Jos kansanedustajaksi valittu on täytäntöönpanokelpoisella päätöksellä tuomittu tahallisesta rikoksesta vankeuteen taikka vaaleihin kohdistuneesta rikoksesta rangaistukseen, eduskunta voi tutkia, sallitaanko hänen edelleen olla kansanedustajana.

Anonyymi kirjoitti...

So what?

Anonyymi kirjoitti...

Presidentti on kumileimaisin nykyään.Pressan tehtävät (PerL 5:57§)olisi mahdollista hoitaa muutenkin. Puolustusvoimien ylipäällikön tehtävätkään eivät paina nykyään, kun ne hoidetaan Washingtonista käsin.

oscari kirjoitti...

Arvoisa Blogisticus, mitä tulee Maailmanpankin avoimeksi tulevaan virkaan, niin minusta Johannes Koskinen ei omaa tarvittavia kykyjä, vaikka entinen oikeusministeri onkin. Hänen ulosantinsa eri kielillä, jopa suomeksi, on niin onnetonta, että muut puhuvat jo viidettä asiaa kun hän vasta aloittelee sitä ensimmäistä.

Siellä on joukossa kansainvälistä kokemusta omaavia todella rautaisia virkamiehiä, jotka ovat tehneet uria eri kansainvälisissä järjestöissä ja pankeissa. Henkilö Koskista tai muitakaan poliitikkoja vastaan ei minulla ole mitään. No, tietysti Sasi on ihmiselle susi, mutta ei hänkään ole mitenkään sopiva.

Parempi osaava ja kokenut virkamies kuin suomalainen heikon tason ministeri tai kansanedustaja.

Keski-Pohjanmaalta kirjoitti...

Salella on toki karismaa, se vaan nyt pääsee paremmin esiin turuilla ja toreilla ns. vapaamuotoisemmassa lähikontaktissa kuin "tikku p@sk@ss@" -tilaisuuksissa.

Ehdottomasti maamme tarvitsee presidentin ja nykyistä suuremmilla valtaoikeuksilla (lue: saisi heittää mäkeen tuon Vilppi-Käteisen Pampers- ja Libero-kollegoineen).

Anonyymi kirjoitti...

Tarja Halosen jälkeen melkein kuka tahansa nostaa pressan profiilia ja tässä suhteessa Salella oli hirmuinen tuuri. Valitettavasti Suomen pari viimeistä presidenttiä ovat itse tehneet presidentin toimesta lattean.

Anonyymi kirjoitti...

Tasavallan presidentti on turha instituutio, kun TP:llä ei ole valtuuksiakaan juuri mihinkään.

Pääministeri voisi hoitaa juhlamuodollisuudet ja itsenäisyyspäivän vastaanotot Kultarannassa (vai missä se PM asuikaan?).

Puolustusministerille voitaisiin antaa ylipäällikkyys, niin olisi silläkin tehtävällä jokin arvostus.

Tuomarit nimittäisi alemmissa asteissa korkeimmat oikeudet (KKO ja KHO) ja niiden jäsenet olisivat valtioneuvoston eistyksestä eduskunnan nimitettäviä niin että perustuslakivaliokunta julkisesti haastattelisi ehdokkaat ja antaisi lausunnon eduskunnan täysistunnolle, joka lopullisesti vahvistaisi nimityksen. Nimitys olisi vihdoin avoin ja demokraattinen.

Pääministerin asemaa voitaisiin muutoinkin vahvistaa esim. virkanimityksissä.

Hallituksessa voisi olla myös varapääminsteri hoitamassa VN:n juoksevampia asioita. Pääministeri olisi sitten enempi valtionpäämies.

Siru Pola kirjoitti...

Ilman muuta maa tarvitsee, jos ei enää Matti Virkkusta niin presidentin kuitenkin.

Ei Soinilla ole sellaista asemaa, että hänelle voisi jatkuvasti nauraa, kun miehen touhut lähinnä itkettävät. Kyllä se on pressa jolle nauretaan 6 vuotta yhteen menoon.

Siru Pola kirjoitti...

Mutta tietysti olisi parempi, jos Kanerva olisi pressa. Saisi nauraa enemmän

Anonyymi kirjoitti...

Tässä nykyisessä presidentin valintasysteemissä on vielä se vaara, että joku musta hevonen ravaa pressaksi. Kaukana ei ollut, että Antonio olisi nyt maan ykkösnainen.

V. Ronski kirjoitti...

Presidenttiä ei tarvita Putinin keskustelukumppaniksi. Vai neuvotteleeko KGBV. Putin ehkä Saksassakin liittopresidentin kanssa? Skandinavian maissa pääministerivetoisuus on toiminut hyvin, samoin muissa lapsekkaiden monarkioiden maissa (Euroopassa), miksi ei sitten Suomessa. Blogisti osannee kertoa, kuinka armahdukset, ylimpien tuomareiden nimitykset ja puolustusvoimain ylipäällikkyys on säännelty länsinaapureissa. - Carl-Harrypotter Haglundia emme kai sentään kaipaa Ylipäälliköksi?
- Presidentti ei kai todella ole puuttunut KKO:n virkaesityksiin sitten Olavi Heinosen tapauksen (kerran Urkki halusi panna lusikkansa soppaan piispanvaalissakin!). Niinistöltä, edeltäjästään poiketen jopa käräjiä istuneelta ja hovioikeudessakin käyneeltä juristilta olisin odottanut jämäkkyyttä KKO:n nimityksissä, mutta niinpä taas hallintomies meni läpi esityksen mukaan. Sanonta kuuluu: kenelle Herra antaa viran, sille hän antaa myös järjen. Jumalan siunausta!

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän sen vihaisen Viiperin voisi mieluummin likvidoida. Kunhan kateuttaan ja kuulluksi tulemisen haluaan kalattaa.

Presidenttiä tarvitaan juuri sen vuoksi että pitää olla johtaja. Moniarvoisuus on pelkkää vasemmiston ja vihreiden tuubaa jolla ei ole mitään merkitystä oikeassa elämässä.

Aina pitää olla yksi totuus ja yksi pomo.

Anonyymi kirjoitti...

Tyypillistä typeryyttyä anonyymiltä!

Anonyymi kirjoitti...

"Poliittisesti hallitusta valvoo eduskunta, laillisuutta taas Jaakko Jonkka ja Mikko Puumalainen, jotka seuraavat hallituksen toimintaa kuin hai laivaa..."

Eduskunnan enemmistöä paimentaa se sama puoluejohto, joka toimii hallituksena. Jonkkaa tai Puumalaista taas en kumpaakaan muista äänestäneeni.

Anonyymi kirjoitti...

Presidentinvalta on jatkossakin puoluejohtajille sellainen peikko, että presidentti-instituution alasajo jatkuu ja se lakkautetaan ennen pitkää. Kun valtaa on riittävästi karsittu, vähenee ihmisten mielenkiinto äänestää presidenttiä ja kun presidentinvaalien aktiivisuus on heikompi kuin eduskuntavaalien, taitaa siinä olla jo riittävä sysäys presidentin viran lakkauttamiselle.

Presidentin vallan alasajo kuvaa hyvin, kuinka valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Kaikissa kyselyissä kansa on presidentin ja hänen valtaoikeuksiensa puolella. Vielä merkittävämpänä joka kerta suurin osa kansasta on äänestänyt presidenttiä: kukaan yksittäinen ehdokas ei ole saanut paljoa yli 50% äänestäneiden äänistä, mutta kuuden vuoden välein presidentti saa kaikilta äänestysoikeutetuista 70% luokkaa olevaa kannatusta. Eikö valtiovalta kuulukaan kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta? Vai eikö valtiopäiville kokoontunut eduskunta edustakaan kansaa?

Jotta eduskuntavaaleja voisi kutsua pääministerivaaleiksi, koko kansalle olisi tarjottava mahdollisuus äänestää pääministeriä. Jos näin tosiasiassa on, suurimmassa osassa piireistä äänestetään vain pääministerin renkiä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Puolueet asettavat jäsenensä ehdolle sekä pressaanvaaliin että puolueenjohtajansa eduskunta- eli pääministerivaaliin. Eduskuntavaaleissa pääministeriksi ei voi äänestää esim. Paavo Väyrystä, jos ja kun hän ei ole kepun puheenjohtaja.

Anonyymi kirjoitti...

"Pääministeri voisi hoitaa juhlamuodollisuudet ja itsenäisyyspäivän vastaanotot Kultarannassa (vai missä se PM asuikaan?)."

Jos presidentti-instituutiosta halutaan luopua, tämä ja edustukselliset valtiopäämiehen tehtävät voisivat kuulua Eduskunnan puhemiehelle - niinkuin edesmennessä Neuvostoliitossa.

Anonyymi kirjoitti...

"Tässä nykyisessä presidentin valintasysteemissä on vielä se vaara, että joku musta hevonen ravaa pressaksi."

Onhan se aivan älytöntä, että kansalaiset pääsisivät valitsemaan edustajan ilman neljän suuren painavaa sanaa...