1. Tänään 8.3. on vietetty kansainvälistä naistenpäivää. Sen kunniaksi Amnesty International julkaisi raportin, jossa arvostellaan Pohjoismaita ja erityisesti Suomea epäonnistuneesta seksuaalisen väkivallan torjumisesta. Lainsäädännön aukot estävät raportin mukaan Pohjoismaissa raiskausten uhrien ihmisoikeuksien täysimääräisen toteutumisen ja seksuaalirikosten syyteoikeuden tehokkaan ajamiseen. Suomi pärjää seksuaalirikosuhrien suojelemisessa Pohjoismaista kaikkein heikoimmin. Suomea arvostellaan siitä, että se on ollut muita maita hitaampi uudistamaan lainsäädäntöään naisiin kohdistuvan väkivallan ja raiskausten osalta.
2. Tänään julkaistiin myös Amnestyn Suomen osaston ja Lapin yliopiston (yhteiskuntatieteiden tiedekunnan) Joku raja! -kampanjan yhteydessä tammikuun aikana suorittaman Asenne esiin -mielipidekyselyn tulokset. Kyselyssä selviteltiin suomalaisten raiskausta koskevia mielipiteitä ja asenteita ja tiedusteltiin näkemyksiä oikeuslaitoksen toiminnasta. Käytetyt kysymykset olivat pääosin samoja kun Englannissa, Irlannissa ja Ruotsissa toteutetuissa kyselyissä käytetyt kysymykset. Raportissa tyydytään kuitenkin vertailemaan kyselyn tuloksia vain Ruotsin kanssa.
3. Noin puolet kyselytutkimuksen vastaajista piti seksuaalista väkivaltaa melko suurena ongelmana, kolmanneksen mielestä seksuaalinen väkivalta on melko pieni ongelma Suomalaisten mielestä seksuaalinen väkivalta on selvästi pienempi ongelma kuin Ruotsissa toteutetussa vastaavassa tutkimuksessa. Naiset pitivät odotetusti seksuaalista väkivaltaa ongelmana useammin kuin miehet. Suomalaiset olettivat poliisille tehtyjen raiskausilmoitusten johtavan selvästi useammin oikeudellisiin toimenpiteisiin ja langettaviin tuomioihin, kuin mitä tosiasiallisesti tapahtuu. Kyselyn vastaajat arvioivat, että 35 % poliisin tietoon tulleista raiskaustapauksista johtaa langettavaan tuomioon, kun tutkimusraportin mukaan todellinen luku on noin 13 %. Vastaajista 60 % kertoi luottamuksensa oikeuslaitoksen kykyyn kohdella raiskauksen uhreja oikeudenmukaisesti olevan vähäinen tai olematon; 65 prosenttia naisista ja 54 prosenttia miehistä kuvaili luottamustaan vähäiseksi tai puutuvaksi.
4. Amnestyn pohjoismaisen seurantaraportin (Case Closed - Rape and Human Rights in the Nordic Countries) mukaan raiskauksista tehtyjen rikosilmoitusten määrä on Suomessa kasvanut noin 550 rikosilmoitusta vuodessa), mutta edelleen vain noin 15 % poliisille ilmoitetuista raiskauksista päätyy tuomioistuinkäsittelyyn. Syyttämättäjättämispäätösten perusteena on noin 90 %:ssa tapauksissa riittävän näytön puuttuminen. Epäilyn tuomitsemiseen johtaa yksi seitsemästä rikosilmoituksesta. Amnestyn raportissa osoitetaan ongelmia, joiden sanotaan johtavan raiskauksen uhrien syrjintään.
5. Raportin mukaan syyteoikeutta olisi tarkistettava niin, että rangaistuksen vaatiminen ja syytteen nostaminen ei olisi uhrin vastuulla; nykyisin lain (RL 20 luku) asianomistajarikoksia ovat muun muassa sukupuoliyhteyteen pakottaminen (RL 20:3) ja eräät seksuaalisen hyväksikäytön (RL 20:5) tekotyypit. Raportin mukaan vain Suomessa raiskauksen uhri voi niin sanotun vakaan tahdon pykälään (RL 20:12) vetoamalla pyytää syyttäjää luopumaan syytteestä. Kolmessa tapauksessa neljästä raiskauksen uhri ja tekijä tuntevat toisensa ennalta, jolloin uhrin tahdon arvioiminen on vaikeaa. On huomattava, että raiskaus (RL 20:1) koskee myös avioliitossa ja avoliitossa tapahtuvaa sukupuoliyhteyteen pakottamista. Syyttäjälle vakaan tahdon arvioiminen on hankala kysymys, koka syyttäjä ei johda esitutkintaa, ja ryhtyy usein perehtymään syyteasiaan vasta saatuaan valmiin esitutkintapöytäkirjan poliisilta. Tällöin asianomistajan syyttäjälle tekemä ilmoitus on usein peruste, jolla syyttäjä päättää luopua syytteen nostamisesta.
6. Amnestyn raportin mukaan RL 20 luvussa omaksuttu määritelmä raiskauksesta on liian kapea. Jos nainen ei kykene puolustamaan itseään esimerkiksi uni- tai humalatilan takia, rikos määritellään yleensä aina raiskauksen sijasta seksuaaliseksi hyväksikäytöksi, jonka rangaistusmaksimi on alempi kuin raiskauksen; Ruotsin ja Norjan laissa vastaavaa erottelua ei ole tehty. Suomessa raiskausrikoksen määritelmä keskittyy väkivallan käyttöön ja uhrin tekoa edeltävään käyttäytymiseen, kun sen sijaan ihmisoikeustuomioistuin on linjannut, että uhrin suostumuksen puute on raiskauksen määrittelyn kannalta ratkaiseva kriteeri.
7. Amnestyn raportissa huomautetaan siitä, että Suomessa seksuaalisen väkivallan uhreille ei ole tarjolla valtion varoilla toimivaa, koko maan kattavaa palvelujärjestelmää, vaikka järjestelmän tarve todettiin eduskunnassa jo 10 vuotta sitten RL 20 luvun uudistuksen yhteydessä ja vaikka Suomi on on sitoutunut YK:n naisten syrjinnän vastaisessa sopimuksen osapuolena naisiin kohdistuvan väkivallan uhrien kuntouttamiseen. Suomi on ainoa Pohjoismaa, josta puuttuu edelleen naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen kansallinen toimintaohjelma.
8. Seksuaalisen väkivalta ja sen torjuminen on niin laaja ja monitahoinen aihealue, että blogistin on syytä siirtää vastuu teemaa koskevan problematiikan tarkemmasta selvittelystä todellisille asiantuntijoille eli lukijoille. Mitä mieltä ollaan Amnestyn raportista ja Asenne esiin -mielipidekyselyn tuloksista?
- Suvaitaanko Suomessa väkivaltaa enemmän kuin useimmissa muissa maissa ja erityisesti muissa Pohjoismaissa? Mikä tähän voisi olla selityksenä?
- Onko rikosuhrien ja erityisesti seksuaalirikosuhrien asema Suomessa heikko ja heikompi kuin muissa vertailukelpoisissa maissa?
- Johtuvatko Amnestyn mainitsemat epäkohdat lainsäädännöstä vai viranomaisten saamattomuudesta tai taitamattomuudesta?
- Minkä viranomaisen tai ministeriön piikkiin voidaan tai pitää panna edellä kappaleessa 7 mainitut Amnestyn mainitsemat puutteet?
- Pitäisikö kaikista seksuaalirikoksista tehdä virallisen syytteen alaisia rikoksia?
- Pitäisikö ns. vapaan tahdon pykälä (RL 20:12) poistaa?
- Pitäisikö sukupuoliyhteyteen pakottamisen ja seksuaalisen hyväksikäytön nimikkeet muuttaa raiskaukseksi?
- Tulisiko väkivalta poistaa raiskausrikoksen tunnusmerkistöstä?
- Tuomitaanko Suomessa raiskauksista ja muista seksuaalirikoksista liian lieviä rangaistuksia?
- Pitäisikö raiskauksesta tuomittava rangaistus tuomita aina ehdottomana?
- Antaako KKO liian harvoin raiskausrikoksia ja muita seksuaalirikoksia koskevia ennakkopäätöksiä, joilla voitaisiin ohjata alempien tuomioistuimien ja syyttäjien toimintaa?
- Valittavatko syyttäjät liian harvoin käräjäoikeuden antamista raiskaustuomioista?
- Ovatko kyselytutkimukseen vastanneet ihmiset oikeassa kertoessaan, että oikeuslaitokseen ei voida luottaa, kun on kyse raiskauksen uhrien oikeudenmukaisesta kohtelusta?
- Johtuuko mainittu epäluottamus siitä, että rikosilmoitukset johtavat vain harvoin syytteeseen ja langettavaan tuomioon, vai kenties siitä, että uhrit eivät saa esitutkinnassa, syyteharkinnassa ja/tai tuomioistuimissa osakseen oikeudenmukaista ja asiallista kohtelua?
- Mikä vaikutus ihmisten tuntemaan epäluottamukseen on lehdistössä kerotuilla "kohtutapauksilla", joissa hovioikeudet ovat kumonneet käräjäoikeuden langettavia tuomioita tai alentaneet tuomittuja rangaistuksia taikka määränneet ehdottomana tuomittuja rangaistuksia ehdolliseksi?
- Syyllistyvätkö maahanmuuttajat per henki suomalaisia useammin raiskausrikoksiin, kuten on väitetty?
- Jutta Zilliacus (83) kertoi noin vuosi sitten erässä tv-ohjelmassa, että "naisen napapaita houkuttaa raiskaamaan" ja että naisten vähäpukeisuus on yleensä merkki halusta tulla raiskatuksi. Jutan mukaan nuoret naiset tuntuvat nykyisin kulkevan alusvaatteet päällä. Mitä mieltä arvoisat lukijat ovat Jutan näkemyksistä?
9. Tuija Braxin johtama oikeusministeriö on tänään tuoreeltaan kommentoinut Amnestyn edellä mainittuja raportteja. OM:n tiedotteen mukaan "raiskausrikosten ja muiden seksuaalirikosten rangaistuskäytäntöä selvitetään ministeriön asettamassa työryhmässä." Kuulostaako jotenkin tutulta selitykseltä ja "toimenpiteeltä"?
10. Hyvää naistenpäivän jatkoa kaikille!
P.S.
Uutisten mukaan tänään oli oikea löytöjen päivä:
- Korkeasaaresta karannut ahma löytyi Santahaminasta;
- Valion maitoa löytyi jälleen Prisman myymälöistä;
- Varkaudessa siepattu 3 kk ikäinen vauva löytyi lumihangesta 7 metrin päästä sieppauspaikasta;
- Insuliinimurhasta tuomittu nainen löytyi vankisellistään kuolleena
41 kommenttia:
Hyvä kirjoitus blogistilta ja olen sitä mieltä, että hyväksikäyttö ja kaikki vähääkään viittaava (oman tahdon sivuuttava) ehdottomasti yleisen syyttäjän alaisuuteen ja syyteharkinnan alle! Samoin kaikki väkivalta- ja myös (henkinen perheväkivalta) samoin..
Olen jokseenkin niin kyyninen, että toteaisin pres Tarja Halosen kannanottoon, että "raiskaus on tuomittava sotarikoksena", niin samoin olisi tuomittava "sotarikoksena raiskaukseen lavastaminenkin" ja suoraan YK:n ja USA:n sotilastuomioistuimeen *suora kanneoikeus*..
Kohta ollaan siinä tilanteessa, että jos menet ravintolaan ja "isket sieltä seuraa" itsellesi, niin muista varmistua siitä, että a) sinulla on 10-20 selvinpäin olevaa todistajaa mahdollisesta "aktista" tai sitten b) suoraa videokuvaa? Ongelma vain on se, että kukapa meistä jaksaisi kulkea 24/7/365 videokamera matkassansa?
Montako tuomiota on KKO purkanut? Tutkippa tätä puolta ja katso ne tosiseikat ja perustelut ym!!!
Kyse ei pelkästään ole yksittäisestä ihmisestä vaan sen asian suhteesta johonkin toiseen, myös merkittävään asiaan. Unohdetaan asia kun ihminen teon takana ns. löytyy.
Kyse on väkivallasta; vallasta - jota ei tajuta. Haetaan selitystä identiteetistä.
Eikä identiteetistä saa puhua; mutta kansaa saa tyhmettää kovaa vauhtia miettimättä seurauksia.
Tätä ei oteta kuuleviin korviin koska se olisi pahaksi jollekin menossa olevalle ns. vallalle.
Siitä pitäisi alkaa mielestäni. Kyse onko Fabergemuna tyhjä sisältä vai ontto sisältä on myös relevanttia: koristus näkyy mutta onko se ulkomuisti joka koristelee vai on "sisus" vai onko se päinvastoin niin, että substanssista pitäisi osata puhua ilman runsaita kirjatietomääriä; ovathan asiat yleensä asioina aika yksinkertaisia?
Matemaattiset ihmiset joutuvat suoraan teknisiin laitoksiin; TKK (Aalto) vie heidät nyt suoraan; kukaan enää lukee filosofiaa, jolla on todellista matemaattista älyä koska palkkaodotukset ovat kuin yö ja päivä mikäli osoittautuu hyvä matematiikassa. Kuka valitsee enää humanistisia oppeja hikisellä tonnilla sadistisessa ympäristössä kun voi saada kymppitonnin yhtä helposti ja paljon glamouria SAMAN identiteetin ympärille eli Fabergemuna - miten ruma tahansa - pääsee roikkumaan muiden koristeellisten kanssa niin eiköhän ympäristön vaikutus rupea näyttäytymään myös tämän identiteetin ns. ominaisuutena vaikka on yhtä paljon totta kuin Ferrarin lippis autokorjaamon ukon hatussa; logo siirtää merkitykset ilman todellista oikean asian siirtoa.
Mainosmaailma tuntee merkitysten huomiot ja niiden implisiittiset siirrot. Kansa valitsee miten haluavat, ei miten asia on. Niiden mukana myös asiantuntijat kun riittävän voimakas pääsee selittämään miten asiat "ON".
Harva tajuaa miten rajusti valehdellaan hyvinkin ns. ylhäältä, miten rajusti väitetään pokkana mitä vaan ja miten raa'aksi on maailma tästä syystä juuri muuttunut. Eivät tajua omien tekojensa seurauksia ollenkaan kun rustaavat ja leikkivät Jumalia.
Seksisuhteesta voi tehdä myös sopimuksen. Mikäli kumppanit ovat ennen "aktia" allekirjoittaneet sopimuksen niin raiskaus ei voi tulla kyseeseen.
Montakohan kertaa on tullut raiskaustuomio kun nainen on aamulla krapulapäissään tullut katumapäälle?
Jos olisin mies niin en lähtisi ravintoillan päätteeksi saatille mikäli pätevää sopimusta ei olisi voimassa.
Aika vinkeetä, vietät iltaa ravintolassa hiomalla sopimuksen yksityiskohtia :)
Seksuaalisuus on myös muuta kuin akti tai genitaalit.
Seksuaalisuus on myös identiteetin syvin olemus: sitä voi häiritä myös mollaamalla, kiusaamalla ja sortamalla. Sekin on seksuaalista häirintää (stocking) eli ihmisen mieltä voi rikkoa tuntemalla hänen toiveet ja uskomukset, halut ja arvot. Se ei silti ole oikein mutta tätä sadismia harrastetaan ja se on sellaista seksuaalista häirintää mikä ei kosketa sänkyleikkejä vaan paljon arkisemmalla tasolla. Kun vaan väitetään, että joku (väärällä tavalla älykäs) on promiskuiteettinen ja vain väitetään ,että on sairas niin johan kansa rupeaa uskomaan. On siis pantu tarinoita liikkeelle, koska tiedetään tutkimusten kautta miten sellaisia yleensä vastaanotetaan ja miten sellaisia uskotaan kun riittävän valtaapitäävä sadisti sanoo; mies ei uskalla olla sadistisia miehiä vastaan ja nainen ei voi mitään tehdä. Väliin tulee runsas määrä opportunisteja, joille oppiminen alkaa siitä, että saavat olla läsnä uhrien pähkäilemisessä - mutta kaiken aikaa ei tajuta, että sama uhri menee enemmän ja enemmän yksinäisemmäksi, enemmän ja enemmän todella risaksi siitä, että hänen olemustaan revitään ja lietsotaan ja pähkäilläään ja valta, jolla olisi valta pysähdyttää moiset seksuaaliset häirinnät eivät myöskään sitä tee.
Siitä tulee murhia ja itsemurhia. Tätäkö tämä itsevaltiaan väestöliitto ajaa kun samalla kuvittelevat tekevänsä ns. hyvää? Kun uskoo poistavansa terveyshuolia siivoamalla tai rikkomalla älyä? Ojasta allikkoon.
Seksuaalista häirintää on sekin, ettei mies pääse ikinä edes juttelemaan naisten kanssa jos on riittävän korkea posti. Sekin katsottaisiin pahana?! Sekin on sadismia; kyllä mies kuten Ilkka Kanerva sen hyvin osoitti Terho-tulee-taloon ohjelmassa, että on pakko saada olla ihminen ensin ja sen jälkeen poliittinen subjekti. Ei siis voida hakea körttiläisten elämää yhteiskuntaan vain siksi ,että heillä, joilla on kokemus rikkoa identiteetteejä, pääsisi harjoittamaan hyvin onnistuneita strategioitaan.
On aika päättää moiset sikailut mielestäni; on aika, että myös naisjärjestöt sen tajuavat; eivät tähän asti koska oma poika tai oma kullannuppu (poliittinen sika) siitä kiusaantuisi? Ovat hiljaa väärässä paikassa väärään aikaan. Eivätkä tue naisia, joilla on tässä suhteessa paljon sanottavaa. Ovat heti miesten punttien taustalla silloin.
Naiset siis ovat itse jossain määrin tässä asiassa siksi ryhmänä itse vastuussa - ja se ei tarkoita yksittäisiä kaatoja vaan juuri tämän stocking-asian junailussa ja silmien sulkemisessa. Ja se, mitä Raisa Cacciatora sanoi eilen naistenpäivänä HY:n juhlasalissa oli niin tylsää ja turhaa, olisi ollut tuhat kertaa tärkeämpiäkin asioita mutta kun ei ehkä uskalleta puhua oikeilla nimillä asioista. Pelätään?
Mietin, miten elämä ei voi liikkua parempaan niin kauan kuin niin monta epäeettistä lääkäriä tai tutkijaa tai konventionaalista edustajaa on edessä.
Kun lukee BF Skinnerin kirjaa tajuaa, että elämme aivan kuten 70-luvulla näitten asioiden suhteen. Vaikka retoriikka koulujen sisällä on kuulemma muutettu se ei silti ole. Eikä minua haluta mukaan.
Blogisti ei kiinnittänyt perinpohjaisessa esityksessään lainkaan huomiota siihen, pitääkö paikkansa, että Suomessa väkivalta- ja seksuaalirikokset sekoitetaan toisiinsa tavalla, josta muualla (Ruotsi) ollaan jo luovuttu.
Tämä sekoittava tapa hämärtää seksuaalirikoksen väkivaltaluonteen.
'Seksuaalisuus', mitä sillä ikinä tarkoitetaankin, toimii väkivaltarikoksessa tuomiota lieventävänä seikkana? Näinkö on?
Tuttavapiirissäni on yksi tuomittu alaikäiseen sekaantumisesta ja ystäväpiiristäni on yksi tuomittu raiskauksesta.
Tuttava tappoi itsensä ja ystäväni on vieläkin deekiksellä. Fiksu akateeminen kaveri, joka samalla menetti perheensä, asuntonsa, työnsä.
Itsensä tappanut oli viestissään kertonut voivansa kestää turhan murhasyytteen ja olisi sen kanssa voinut elää, mutta alaikäiseen sekaantujana oli hänestä liian raskasta elää.
Molempien "uhrit" tunnustivat myöhemmin keksineensä tapahtumat.
Paljonko heitä syyttömiä onkaan tuomittu? Veikkaan että paljon.
Viisas juristi voisi ehkä valaista maallikkoa mikä viisaus sisältyy siihen, että rikoksen selvittelyn aluksi poliisi ilmoittaa tutkitaanko tapausta törkeänä vapauden riistona vai murhanyrityksenä, kuten nyt Varkaudessa lapsen sieppauksen yhteydessä?
Mieleen on jäänyt Pravda-HS:n pikku uutinen vuosien takaa: Poliisi tutkii kansanedustajan tapauksen hukkumisena, kun oli kyse siitä että muuan pedofiiliksi epäilty rkp:n "häreätahraedustaja" sekosi Tammisaaren rantavesissä veneen vierellä verkkoihin mentyään parin puoluetoverinsa kanssa kalaan.
Taitaapi olla jenkkisarjoista omaksuttua hapatusta tuollaiset seksisopimukset. Voidaanhan kännipäissään solmitun sopimuksen pätevyyttä tarkastella muutenkin oikeustoimilain säännösten valossa, miksei sitten seksisopimusta.
Näistä parista kommentista on pääteltävissä, että miehet pelkäävät ankaroituvia sanktioita kapakkailtojen jälkeen. Hassua, jos seksille on saatu aito suostumus, ei tällaista tarvitse pelätä.
Vaikka näyttö ei useimmiten riitä tuomitsemiseen, ei se vielä tarkoita sitä, että raiskausta ei olisi tapahtunut. Nainen ei aina yritä tehdä kiusaa pelkästään sen takia, että pano oli huono eikä viina riittänyt. Todennäköisesti tapahtui myös jotain vastentahtoista. Ei on ei myös känniläisen suusta.
Seksuaalinen väkivalta on erittäin valitettavaa, mutta sinällään en usko ainakaan syyteoikeuden laajentamisen vaikuttavan asiaan. Suurin osa raiskauksistahan tapahtuu "piilossa". Jos uhri ei tee ilmoitusta, asia ei tule myöskään syyttäjän tietoon.
Lievienkin rikosten ulottaminen virallisen syytteen alaisiksi saattaa vaikuttaa pikemminkin päinvastoin. Tällä viittaan lähisuhdeväkivaltaa koskevaan lakiuudistukseen, jonka mukaan myös lievät pahoinpitelyt olisivat virallisen syytteen alaisia. Uudistusta perustellaan uhrin aseman parantumisella. Voihan se näinkin olla, pikemminkin se kuitenkin nostaa ilmoituskynnystä, avun pyytämistä viranomaisilta.
Rouva oikeusministeri B., joka innokkaasti uudistusta puolustaa, ei varmaankaan koskaan ole joutunut lähisuhdeväkivallan uhriksi, koska ei ymmärrä, että uhri väkivaltaisten tekojen uhatessa toivoo vain tilanteen rauhoittuvan. Se voi kätevimmin käydä soittamalla poliisille. Uudistuksen jälkeen jokainen soitto tietäisi sanktiota pahoinpoitelijälle. Parisuhteessa puoliso kuitenkaan harvoin tahtoo toiselle ylimääräisiä "hankaluuksia", riittää kun tilanne rauhoittuu ja ukko (ups! anteeksi asenteellisuuteni) mahdollisesti viedään vähäksi aikaa jäähtymään.
Siksi toisekseen lievästä pahoinpitelystä rangaistus on vain sakkoa (usein myös tavallisessa tekomuodossa). Vaikka rangaistus on pahoinpitelijän rangaistus, lähisuhdetilanteissa se kohdistuu kuitenkin koko perheeseen. Perheen taloudelliseen tilanteeseen, jonka kehnous saattoi alun alkaenkin olla syy pinnan palamiseen ja (alkoholiin yhdistettynä) väkivaltaan.
Kumpihan nyt olisi parempi, saada kaikki pahoinpitelijät vastaamaan teoistaan vai näillä lakiuudistuksilla aiheuttaa sen, että uhri "ottaa enemmän turpaansa" avunhakemiskynnyksen noustessa?
Näillä lievillä rangaistuksilla pelotevaikutukseen en usko.
Nyt lähti vähän rönsyilemään, mutta tilanne voi olla samanlainen erityisesti parisuhteissa tapahtuvissa raiskauksissa.
On selvää, että ei voida olla varmoja siitä onko rikosilmoituksen peruuttaminen perustunut täysin vapaaseen tahtoon. Tästäkin huolimatta ja se riski ottaen tietyn asteinen perääntymismahdollisuus tulisi säilyttää.
Ad Pia Lukka: "... myös lievät pahoinpitelyt olisivat virallisen syytteen alaisia. Uudistusta perustellaan uhrin aseman parantumisella. Voihan se näinkin olla, pikemminkin se kuitenkin nostaa ilmoituskynnystä, avun pyytämistä viranomaisilta."
- minusta sia on aivan päinvastoin. Lähisuhdeväkivallassa ilmoitus tehdään ns. tiukassa paikassa, kun tilanne on kumuloitunut (yleensä pitkän kierteen päätteeksi) jo hyvin vakavaksi ja vaaralliseksi. Tämän jälkeen on vain oikein, että väkivallantekijä ei enää voisi painostaa asianomistajaa luopumaan syyteoikeudesta, kuten nykyään tapahtuu, jos/kun asia olisi virallisen syytteen alainen. Siis ilman muuta kaikki lähisuhdeväkivaltateot virallisen syytteen alaiksi ja pois kaikki "vakaan tahdon" pykälät. Vakaa tahto kun voi tällaissa tilanteissa olla jotain ihan muuta kuin ihan-aikuisten-oikeesti oma vakaa tahto.
Suosittelen lukemaan Johanna Niemi-Kiesiläisen Rikosprosessi ja parisuhdeväkivalta (WSOY 2004).
Pahoinpitelyrikosten ns. vapaan tahdon pykälä (RL 21:17) on poistettu laista jo v. 2004, kuten blogissani kerroin.
Sovintoratkaisuun kannattaa varmaan kutenkin aina pyrkiä, vaikka pahoinpitelyrikos olisi virallisen syytteen alainen. Sovinto voi olla yksi peruste, jolla syyttäjä tekee ns. seuraamusluontoisen syyttämättäjättämispäätöksen (ROL 1:7 ja 8).
Sekoitetaanko Suomessa väkivalta- ja seksuaalirikokset toisiinsa, kysyi Hilda K. Ohimennen kyllä sivusin blogissani mainittua kysymystä.
Suomessa raiskauksesta tuomittua syytettyä ei tuomita erikseen lievästä pahoinpitelystä, jonka katsotaan sisältyvän väkivallan käyttöön. Tavallisen pahoinpitelyn kohdalla käytäntö ei sen sijaan ole selvä.
Blogisti sanoo:
"Suomessa raiskauksesta tuomittua syytettyä ei tuomita erikseen lievästä pahoinpitelystä, jonka katsotaan sisältyvän väkivallan käyttöön."
1. Tarkoitetaanko tässä, että oikeuskäytännön piirissä ajatellaan, että ´raiskaus´ja 'seksuaalinen hyväksikäyttö' eivät olisi aina yksiselitteisesti ja yksinomaan väkivaltaa?
Ts. että nämä teot voisivat olla olematta pelkkää väkivaltaa?
2. Ja, ajatellaanko lisäksi, että raiskauksessa ja hyväksikäytössä tapahtuva väkivalta olisi jotenkin luokiteltavissa haitallisuuden suhteen, ja, että se olisi yleensä ensisijaisesti lievää?
3. Jos raiskausta ei pidetä väkivaltana, niin mitä se lainlaatijoiden mielestä on?
Työnnetään nyt pitkästä aikaa omakin lusikka puuroon. Kun on niin mielenkiintoinen teemakin.
Tutkimusta (vielä) lukematta ounastelen, että sen ovat tehneet sellaiset tutkijat, jotka eivät muiden asennetta esiin kaivaessaan ole välittäneet piilotella omaa asennettaan.
Eipä sinänsä, naisiin kohdistuva väkivalta on vaikea ja tunnepitoinen teema. Esimerkiksi kysymys siitä, mikä myötävaikutus naisen omalla käyttäytymisellä on raiskatuksi joutumiseen, on omiaan provosoimaan kiivasta keskustelua.
Itse arvostan kovasti Vuoden Poliisi-palkinnon (2003) saanutta Marja Vuentoa, joka on toistuvasti joutunut feministien hampaisiin muistuttamalla, että omalla käytöksellä voi paljonkin vaikuttaa raiskauksen sattumiseen.
Jos esimerkiksi toikkaroi humalassa minihameessa ja lähtee ainoana naisena entuudestaan tuntemattoman miesporukan mukaan epämääräisille jatkoille, riski joutua seksuaalisen väkivallan kohteeksi lienee merkittävästi suurempi kuin silloin, jos liikkuu selvin päin ja karttaa vieraiden ihmisten jatkoja.
Vuento ei sanonut, enkä sano minäkään, että tämä olisi oikein, mutta raiskausten ehkäisemisessä merkittävin rooli on naisilla itsellään. Mikään laki ei kykene naisia suojelemaan, elleivät he itse toimi järkevästi. Tämä pätee toki kovin moneen muuhunkin asiaan.
En ymmärrä, miksi edellä mainittua faktaa ei saisi sanoa ääneen, tai miksi sellaista henkilöä, joka sen sanoo ääneen, syyllistetään.
Naista esineellistämättä sanoisin, että jos nainen toimii täydellisen varomattomasti ja joutuu raiskatuksi, logiikka toiminnassa on suunnilleen sama, kuin jättäisi pyörän lukitsematta baarin eteen ja sen jälkeen hämmästelisi, miten joku on saattanut sen varastaa.
Tällä en tarkoita sitä, että raiskaaminen olisi missään tapauksessa oikein. Raiskaus on erittäin törkeä rikos. Mutta samalla, kun huudetaan lakia apuun, voitaisiin toki pohtia sitäkin, olisiko jälkikäteisten keinojen ohella syytä panostaa myös ennaltaehkäiseviin keinoihin esimerkiksi asennekasvatuksen avulla.
Ymmärtääkseni muiden rikostyyppien osalta järkevimpinä pidetään rikosten torjuntaan ja ennaltaehkäisyyn tähtääviä toimenpiteitä; tiedustelenkin nyt, miksi seksuaalirikoksia tulisi arvioida muista rikostyypeistä poikkeavalla tavalla?
Todettakoon myös, että seksuaalirikosten rangaistusasteikkoja voidaan minun puolestani koventaa, jos tätä parhaana vaihtoehtona pidetään.
Samalla toivoisin kuitenkin, että seipäiden kalistelun ohessa joku kantaisi huolta myös vastaajien oikeusturvasta. Koska raiskaus on erittäin törkeä rikos, tulisi myös prosessuaalisten oikeusturvatakeiden olla sellaiset, että riski joutua syyttömänä tuomituksi olisi käytännössä olematon.
Ainakin toistaiseksi tuomioistuimet ovat ymmärtääkseni edellyttäneet langettavalta tuomiolta varsin vakuuttavaa näyttöä. Toivon, että näin toimitaan jatkossakin.
Ja että myös tätä puolta, joka viime kädessä perustuu länsimaisen oikeusvaltion kantaviin arvoihin, muistettaisiin, kun julkaistaan tuomioistuinten toimintaa arvostelevia tutkimuksia.
En ylipäänsä ymmärrä, mikä ongelma voi olla siinä, että syytteitä hylätäänkin - erityisesti, kun kysymys on näin vakavista rikossyytteistä, ja kun totuus voi olla ihmeellisempää, kuin naistutkimuksen metodein kammiossaan puuhasteleva yliopistotutkija voi kuvitella.
Anonyymille, joka kommentoi kirjoitustani sanoisin, etten kiistä sitä, etteikö lähisuhdeväkivalta helposti kumuloituisi ja on voinut jatkua myös pitkään ennen ensimmäistäkään ilmoitusta poliisille. Mutta silloin kun se on jo kärjistynyt vaarallisuuden asteelle, pahoinpitely tuskin on enää lievä. Lakiuudistus ei tuo tähän muutosta.
Asser Salolle: Rikosten ennaltaehkäisy on toki kannustettavaa. Suurin osa miehistä ei kuitenkanan raiskaa vaikka näkevät minihameisia naisia. Tulisiko naisilta kieltää vapaus valita pukeutumisensa sen takia, että on olemassa henkilöitä jotka eivät kykene hallitsemaan himojaan?
Naisten ei pidä lähteä tuntemattomien (eikä aina tunnettujenkaan) mukaan, mutta aika hurjaa on verrata esim. minihameessa toikkaroivaa humalaista naista baarin nurkalle jätettyyn fillariin.
Nainen on kuitenkin ihminen, jolle on sallittava vapaus kulkea sellaisissa vaatteissa kuin haluaa ja vaikka ympäripäissään. Se ei saa olla rangaistusta lieventävä seikka.
On toki selvää, että riski kasvaa. Kasvaahan turpaansaanninkin riski kapakkaillan jälkeen nakkikopilla siihen verrattuna, että ottaisi taksin ja ajaisi suoraan kotiin. Mutta tuskin poliisi/syyttäjä toteaa, että mitäs menit...
Pia Lukalle
Missä kirjoitin, että rangaistusta tulisi lieventää esimerkiksi sen vuoksi, että nainen on pukeutunut minihameeseen? Näin ei tule olla.
En huomannut myöskään kieltäväni naisilta humalahakuista juomista tai pukeutumista minihameeseen. Heillä on siihen täysi oikeus ja vapaus, kuten miehilläkin on.
Kokonaan toinen asia on, kannattaako omalla toiminnalla lisätä rikoksen uhriksi joutumisen riskiä, kun kerran todistettavasti on ihmisiä, jotka eivät hillitse himojaan tai piittaa lain(kaan) kielloista ja käskyistä. Minusta ei kannata. Entä sinusta?
(Tästä syystä en jätä pyörääni lukitsematta, enkä auo nakkikioskin jonossa päätäni humalaisille tuntemattomille.)
Olen ylipäänsä sitä mieltä, että ennaltaehkäisevät keinot ovat usein rikosten ehkäisemiseksi tehokkaampia kuin jälkikäteiset oikeussuojakeinot. Siksi ennaltaehkäisyyn ja rikosten torjuntaan tähtäävä kriminaalipolitiikka on myös järkevämpää kuin yksisilmäinen rangaistusuhkien lisääminen.
Koska raiskausrikokset eivät ymmärtääkseni poikkea muista rikoksista siten, että niiden kohteeksi joutumisen todennäköisyyteen ei voisi omalla käytöksellä ainakin jossakin määrin vaikuttaa, ei liene väärin painottaa myös naisten omien toimenpiteiden merkitystä osana rikosten ehkäisemistä.
Mikä ei ole lainkaan sama asia kuin se, millaisia seikkoja rangaistuksen määräämisessä otetaan huomioon.
Olemmeko näistä asioista eri mieltä?
Asser Salolle
Emme ole. Luin tekstiäsi hieman tarkoitushakuisesti. En kuitenkaan malta olla lisäämättä, ennalta ehkäisyn tärkeydestä huolimatta, että yksilön koskemattomuus on sellainen oikeushyvä, jonka loukkausta ei voi puolustella millään.
Silloin kun kyse on omaisuusrikoksista, voidaan vastuuta sysätä jossain määrin myös esineiden omistajille ja huolelliselle säilyttämiselle. Tietokoneita ei saa jättää autoon, kesämökillä ei saa säilyttää arvokasta tavaraa eikä sitä fillaria jättää baarin nurkalle lukotta. (Tosiasiassa suhtaudun tähänkin hyvin pitkin hampain, sillä mielestäni varkaus on varkaus vaikka tavara olisi kuinka tyrkyllä.)
Se, ettei mene nakkikopille tai lähde tuntemattomien matkaan, on itsesuojeluvaistoa ja sellaisena näkemykseni mukaan irti rikosoikeudellisista seikoista. Toisin toimimisen ja riskin ottamisen ei näissä tapauksissa pitäisi olla rikoksen oikeuttamisperuste. Siitähän me kyllä taisimmekin olla samaa mieltä.
Toivokaamme kuitenkin, että miehet voivat käydä nakkikopilla tyydyttämässä nälkänsä saamatta turpaan. Toivokaamme lisäksi, että naiset saavat kävellä minihameissa ilman, että joku heti tyydyttää tarpeensa...
Pia Lukalle vielä:
olet tietysti oikeassa törkeän pahoinpitelyn rajanvedosta ja sen syyteoikeudesta... mutta minun ajatuksenkulussani juuri näiden lähisuhdeväkivaltarikosten tyypillinen kumuloituvuus lievemmästä kohti vakavampaa on peruste sille, että myös törkeää lievemmät teot olisivat virallisen syytten alaisia - siis ihan siksi, että koskaan ei edettäisi sille törkeälle asteelle.
Oivallinen blogikirjoitus taas kerran JV:ltä!
Kommentoija sanoi:
"Nainen on kuitenkin ihminen..."
Kysymys blogistillemme:
Miten lakeja tulisi muuttaa, että lakien soveltamisen areenalta poistuisi kysymys siitä, onko rikoksen uhri (nainen) ihminen vai ei?
Mikä nykyisessä lain käytössä on sellaista, joka saa monet spontaanisti ajattelemaan, että rikoksen uhri (nainen) ei olisi ihminen?
En ymmärtänyt kysymystä.
Vaikka kaikenlainen itsemääräämisoikeuden loukkaaminen on tuomittavaa, niin harvoin näkee tai kuulee kovasti puolusteltavan niitä,jotka ryyppyporukoissa rähistessään saavat turpaansa kaltaisiltaan yön pimeinä tunteina tai aamuauringon luodessa ensisäteitään. Kyllä heidän katsotaan omalla käytöksellään aiheuttaneen lamppujensa tummumisen. Ajatellaanpa esimerkiksi laitapuolen kulkijaa, joka tukkihumalassa heiluu Helsingissä Tokoinrannassa ja saa siinä polkupyörän suuntaviitasta. Ei hän saa sellaista myötätuntoa kuin hänelle kuuluisi vaan useimmat katsovat hänen omalla toiminnallaan aiheuttaneen ongelmansa. Miksi vastaavaan ei saa edes vihjata naisiin kohdistuneissa raiskausrikoksissa ??
Pakko palata vielä.
Vaikka itse aiemmin samaan hengenvetoon puhuin raiskauksesta ja nakkikopilla tappelemisesta, ero on kuitenkin siinä, että raiskaus on kuitenkin niin paljon syvällekäyvämpi yksityisyyden loukkaus kuin nenään lyöminen. Sehän näkyy jo rangaistusasteikossa:
pahoinpitely sakko - 2 vuotta vankeutta;
raiskaus 1 - 6 vuotta vankeutta; seksuaalinen hyväksikäyttö sakko - 3 vuotta.
Joilekin miehille näyttää olevan äärimmäisen vaikeata ymmärtää mitä raiskaus todella tarkoittaa. Näissä tapauksissa tulisi aina mietttiä omakohtaisesti. Se ei ole pelkkää väkivaltaa ja pahoinpitelyä. Eikä läheskään sama asia, että rähistäänn ryyppyporukassa ja tullaan hakatuksi. Sitä paitsi miehet ovat aina keskenään kähinöineet, omasta paremmuudestaan ja naisten suosiosta ja milloin mistäkin. Itse asiassa Siru Pola sen sanoikin, "saavat turpaan kaltaisiltaan". Raiskauksessa uhri ei ole raiskaajansa kaltainen.
Mieskin voidaan raiskata, ei välttämättä naisen toimesta, mutta kuitenkin. Sietäisi kokeilla asettumista raiskatun asemaan..
Pia on siis sitä mieltä, että päihtyneet syrjäytyneet miehet ovat vapaata riistaa toisille päihtyneille ja syrjäytyneille ja että miehet saavat pahoinpidellä toisiaan, koska ovat ennenkin tehneet niin. Ei kai tuo seksuaalisen väkivallan käyttö vaan perustuisi samanlaiseen ajatuksenkulkuun.
*Laitan tämän kahdessa osassa, blogisti leikkokoon, pahoinpidelköön tai polttakoon haluamallaan tavalla, valitettavasti on vain liikaa sanottavaa, eikä taitoa lyhyenläntään ilmaisuun.*
Pia Lukka: Olet tainnut kadottaa pointin. Uskon, ettei kukaan täällä epäile miten vakava rikos raiskaus uhrille on, ja itsekin toivoisin että niistä saatavat tuomiot tulisivat "realistisemmiksi". Blogistikin on mm. käsitellyt niitä Itä-Suomen raiskaustuomioita, jossa lopullista tuomiota on lievennetty myös minun mielestäni täysin oudoin perustein.
Täällä on nostettu esille se, että voiko ja pitääkö ottaa huomioon myös uhrin käytös tilanteessa? Raiskausta on verrattu toisaalta ihan sattuvasti ja toisaalta taas hyvin huonosti lukitsemattomaan polkupyörään. Painotan, en tosiaan vertaa tapauksia keskenään muuten, kuin sen osalta, että kyllä, ihmisten pitäisi saada liikkua vapaasti ja nauttia elämästään ilman että se vaarantaa oman koskemattomuuden, mutta samalla tavalla jokaisen pitäisi pystyä jättämään kotinsa lukitsematta ilman vaaraa että joku päättää irrottaa irtaimiston toiseen osoitteeseen. Paino sanalle pitäisi.
Molemmat kyllä onnistuvat siinä samassa Walt Disneyn satumaailmassa jossa kommunismikin toimii. Tästä olen joskus itsekin pahoillani, mutta me elämme ns. oikeassa, epäreilussa maailmassa.
Sinä nostat esille sen miten vakava rikos raiskaus on, siksi siinä ei saisi olla lieventäviä seikkoja. Vakavuutta en tosiaan halua kieltää. Mutta se, että minun pitäis miettiä miltä rikos tuntuu omalla kohdalleni, jotta jotenkin hämärästi tämän logiikan takia minun pitäisi kieltää myös uhrin osuus tapahtumiin raiskauksessa, sitä osaa en tajua.
Pitäisikö minun nyt ruveta peräämään sitä, että miettikääpä kaikki miltä tuntuu saada terä-ase alavatsaan, vain koska jonkun mielestä minun luottokorttini ja rahani näyttäisivät paremmalta hänen lompakossaan? Ei varmasti tunnu mukavalta, ja ei taida raiskaus tuota "voittaa", vai? Kaivellaanko tässä välissä rangaistuslansäädöntöä asian todistamiseksi? Tässä ei kuitenkaan liene kyse kilpailusta: "Mun rikos on parempi kuin sun rikos"?
Minä miehenä saan kulkea kadulla aika vapaasti ja turvassa. Etenkin täällä Suomessa. Satunnaisiin ihmisiin kohdistuva väkivalta on täällä suhteellisen harvinaista ja hyvä niin. Mutta vaikka elämmekin sen suhteen aikamoisessa lintukodossa, ei muuta sitä tosiasiaa, että maailmassa on hyvin paljon ns. sivistyneitäkin paikkoja, jossa pimeällä (tai valoisalla) yksin liikkumista kannattaa välttää, oli se lääkärin määräämä sukupuoli sitten mikä tahansa. Kyse ei ole siitä, että siellä liikkumista olisi mitenkään kielletty, tai että mitään välttämättä edes tapahtuisi, mutta siellä kulkeminen lisää onnettomuusriskiä. Tästä paikallisella poliisilla on luultavasti omat tilastonsa. Tämä on hyvä tiedostaa, ja monet järkevät sen tekevätkin. Heillä on ehkä vapaus liikkua koskemattomana missä ja milloin ja minkälaisessa kunnossa tahansa, mutta he luopuvat tästä vapaudesta oman turvallisuutensa nimissä. Kukin päättäköön kohdallaan, pitääkö kiinni oikeuksistaan, vai hameenhelmoistaan.
Sama juttu nakkikioskilla. Tuo "'saavat turpaan kaltaisiltaan'" voi pitää joskus paikkansakin, mutta en yleistäisi liikaa. Kun ollaan tekemisissä väsyneiden, saamattomien humalaisten kanssa klo 4.30 aamuyöstä, niin siihen turpaansaamiseen voi vaikuttaa vaikka se, millä tavalla tilaat sen talipallosi tiskiltä. Turpaansaannissa se uhri ei ole aina pahoinpitelijänsä kaltainen.
"Sitä paitsi miehet ovat aina keskenään kähinöineet, omasta paremmuudestaan ja naisten suosiosta ja milloin mistäkin." Niin, ja osa naisista on koko ihmiskunnan historian ajan joutuneet fyysisesti vahvemman miehen raiskaamaksi. Kyllä, pahoja asioita tapahtuu, mutta tämä todistaa mitä? Että nyrkkikahinat ja pahoinpitelyt ovat aivan yhtä normaalia ihmisten välistä kanssakäymistä kuin raiskauksetkin?
Näissäkin asioissa pätee se sääntö, että täysin riskittä et voi liikkua, mutta voit kuitenkin käyttäytymiselläsi pienentää sitä huomattavasti. Minäkin olen luultavasti säästynyt vaikka kuinka monelta klo 4. turpasaunalta, koska olen jättänyt käyttämättä oikeuteni vapaaseen puheeseen tietyissä tilanteissa.
Tästä päästäänkin asiaan, eli koska tämä maailma nyt sattuu olemaan joskus aika p**** paikka, niin myös joidenkin naisten olisi hyvä tiedostaa sen realiteetit.
"Tulisiko naisilta kieltää vapaus valita pukeutumisensa sen takia, että on olemassa henkilöitä jotka eivät kykene hallitsemaan himojaan?"
Ei tulisi, ja kyllä, teillä on oikeus pukeutua kuten haluatte, ja juoda kuinka paljon haluatte, ja liikkua kenen kanssa haluatte. Se että naisilla pitäisi olla oikeus lähteä alasti prätkäjätkien suosimaan baariin (jos ei lainsäädäntö tuota monin paikoin kieltäisi), juoda muutama olut, pelata hieman biljardia ja palata aamuyöstä rauhassa kotiin, seuran kanssa tai ilman on hyvin kaunis ajatus. Vain sen tuominen realimaailmaan kaataa sen.
Minun puolestani, olkaa arvon naiset hyvät vain, mutta tämän tiimoilta ei tarvitsekkaan vakuuttaa minua, vaan se kulman takaa vastaantuleva mahdollinen enemmän tai vähemmän humalainen köriläs, joka ei välitä lainsäädännöstä tai ole kuullut tai nähnyt itsehillintää. Ja se paneelikeskustelu on paras pitää nopeasti.
Tällä telluksella suurin osa joutuu tekemään kompromissejä oikeuksiensa kanssa. Myös niiden lain suomienkin. Vai kuinka moni jalankulkija haluaa väitellä siitä kenellä on lain suoma oikeus ylittää katu risteyksessä punaisia päin ajavan auton kanssa? Ja viimeinen asia minkä kuulimme ennen kuin ambulanssin/ruumisauton ovet paukahtivat kiinni: "Mutta minähän olin oikeassa...".
Tämä on vakava ja vaikea asia, mutta ei kannata innostua liikaa. On helppo sanoa ei koskaan, ja näin asian pitää olla, mutta toivon silti että oikeudessa tuomioita mietittäessä asiassa pyritään katsomaan ja selvittämään mahdollisimman hyvin kolikon molemmat puolet. Minulle on jäänyt vähän sellainen maku päälle, että jotenkin oletetaan että naiset fyysisesti heikoimpina ovat aina rikoksen uhreina herran enkeleitä ja puhuvat aina totta ja toimivat aina vain hyvistä ja puhtaista lähtökohdista, vaikka takana voivat olla kuinka pimeät motiivit tahansa. Sillä ei varsinaisesti ole mitään tekemistä sen kanssa onko kyseessä nainen vai mies, kyse on ihmisyydestä. Jos et voi täräyttää vakuuttavasti nyrkillä siellä snägärillä, niin keinoja takaisinmaksun hakemiseen löytyy kyllä. Myös lakia pahoinpidellen, tai sillä lyömällä.
Minä en nyt ollenkaan osaa lukea Siru Polan tavoin, että Pia Lukka pitäisi jotenkin ei moitittavana miesten välistä turpiin vetoa ja naisiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa siksi, että näin on aina tehty.
Ihan täysin muuta minä kyllä luen Lukan sanovan.
Polan lausumaan lisäisin, että polkupyörän viitasta nenilleen saava känninen nainen ihan yhtä lailla kuin mies tulee arvelluksi itse syypääksi. Seksuaalirikokset ovat jotain ihan muuta.
Ajatelkaa nyt ihan itse, kun känninen mies, vaikka juuri sinä, tulee monin nöyryyttävin yksityiskohdin vieraan, likaisen ja epäsiistin miesjoukon mukaansa pakottamaksi ja anaalisesti ja oraalisesti raiskaamaksi, onko hän (sinä) ajatuksissanne itse syypää yhtä lailla kuin nainen samalla tavoin raiskattuna? Ja onko tämä ihan sama kuin nenä verillä?
Mieshän on sentään enemmän vahvakin puolustautumaan kaltaisiaan vastaan kuin nainen tuossa tilanteessa.
Niin tai näin, rikosuhrin kapealla katsannolla kaiken kaikkiaan vähän pelottaa tämän laatuisan keskustelun painottuminen uhrin syyllisyyden puntarointiin, kun blogistin aloitus sisälsi paljon laajemman kysymyksenasettelun.
Tämäkin ehkä kertoo omalla kielellään siitä, miten ammattilaisten ajatus kulkee piilossa silloinkin, kun näitä asioita käsitellään jo tapahtuneen rikoksen prosessissa, jossa siis ei ole enää siinä kohdin ollenkaan kysymys sinänsä arvokkaasta rikosten torjuntatyöstä.
Ja jos ajatus näin kulkee, niin tottahan se näkyy työn tuotoksissa.
Nämä taas ovat viesti kaikille osapuolille ja yleisölle siitä, minkä tasoisesti moitittavina raiskausrikoksia meidän yhteiskunnassamme pidetään.
Vaikka joku kiitteli vuoden poliisia, ja en lainkaan tiedä tätä rouvaa, niin rikosten jälkeen se tavallisen pienen ihmisen ja rikosuhrin kosketuspinta oikeustoimeen, mikä myös ratkaisee kokonaan sen, miten kallellaan asia lähtee etenemään, on poliisi.
Jos jo tässä on kovasti esillä moite uhrin olemuksesta tai liikkumisesta väärään aikaan väärässä paikassa ja jos kaikin tavoin herkillä olevalta uhrilta vielä salataan ROL 2 avustajaoikeus, niin karkellakin seulalla löytyy heti ja paljon oikaistavaa ja koko prosessiin kertautuvasti vaikuttavaa täältä lähtötasolta.
Uskoisin, että Ruotsissa poliisia ihan erikseen ja erilaisella painokkuudella kuin meillä koulutetaan käsittelemään näitä asioita, ja tottahan tähänkin liittyy se blogistin tähtiajatus, että syyttäjän syvempi koulutus ja muu asiantuntemus on naapurimaassa jo tuossa vaiheessa käytössä muiden ohessa näiden rikosten näytön keräämisessä niin, että niitä saadaan syytteeseen asti.
Meillähän hyvin vähän raiskausrikoksia edes syytetään.
Osataanko ja halutaanko poliissa oikeasti etsiä ja koota ne näytöt?
Kun tai jos myös syytekynnys pidetään korkealla, jo yksin tämäkin on pieni mutta merkityksellinen viesti tekojen hyväksyttävyydestä.
Kansalaisten tietämys, viha ja järkytys sen sijaan näyttää koskevan ennen muuta selvän näytön tapauksissa annettujen tuomioiden keveyttä ja tähän sisältyvää sallittavuuden viestiä.
Kaikki nämä yhdessä pitävät meillä uskalluksen heikkona edes ilmoittaa rikoksia.
No nyt joku muu on vähän tarkoitushakuinen ja vääristelee.
En tietenkään tarkoita, että syrjäytyneet miehet olisivat jotenkin vapaata riistaa pahoinpideltäviksi edes keskenään.
Enkä ymmärtänyt mihin viittasit viimeisellä lauseella, mutta ei se kai haittaa.
Mitä oikeastaan on se raiskauksen uhrien tai väitettyjen uhrien oikeudenmukainen kohtelu, jonka puutetta nuo tutkijat ja galluppeihin vastaajat kovasti epäilevät ja tuomioistuimilta peräävät. Ettei vain sitä, että jokaisesta syytteestä pitäisi saada langettava tuomio, mahdollimman kova rangaistus ja suuret korvaukset - ja vieläpä vähällä vaivalla. Oikeussalissa usein kuitenkin käydään syyttävän tahon ja puolustuksen välillä "kova kisa" siitä, riittääkö näyttö - usein hieman ohutkin sellainen - syyksi lukevan tuomion perustaksi.
Väheksymättä laisinkaan seksuaalirikoksen asianomistajan subjetiivista kokemusta ratkaisun oikeellisuudesta tai saamastaan kohtelusta salissa käsitykseni on kuitenkin se, että oikeusvaltiossa tuomioistuimen toiminnan oikedenmukaisuutta arvioitaesa tulisi kiinnittää huomiota hieman muihunkin seikkoihin. Esimerkiksi siihen, että puoluksella on oltava oikeus vastakuulustella asianomistajaa ja esitää hieman kiusallisiakin kysymyksiä - vaikka vähän ikävältä tuntuisikin -, sekä siihen, että joskus syyte vain täytyy hylätä, kun näyttö jää hataraksi. Tällöin kun ei oikein tiedetä, onko vai eikö ole rikosta tapahtunut. Maailma ei ole täydellinen, eikä taida tullakaan.
Seksuaalirikokset ovat sisällöltään ja vakavuudeltaan kovin erilaisia. Sinänsä olen sitä mieltä, että kun liikutaan ns. "hävyttömien tekojen luokassa", niin rangaistuksetkin voisivat liikkua sekä määrältään että lajiltaan hivenen ankarampaan suuntaan. En esimerkiksi ymmärrä sitä, jos viisikymmpinen mies makaa 12-vuotiaan tytön "vain lievää väkivaltaa käyttäen" - esim ranteista kiinni pitämällä - , ja syyttäjä esittää ja tuomioistuin tuomitsee ehdollista vankeutta.
T. Työmies
Joskus tulee mieleen, että tuomitaanko raiskaajille toisinaan lieviä rangaistuksia, varsinkin ehdollisia rangaistuksia, osittain siksi, että näyttö teosta ei ehkä ole kovin vakuuttava, vaan jutussa on vain asianomistajan sana syytetyn sanaa vastaan.
Kyllähän tuollainen mieleen saa tulle ja pitääkin tulla, mutta eikös blogisti nyt vähän provosoi?
Ei kai meillä koskaan tuomita pelkällä sana sanaa vastaan asetelmalla tässä rikoslajissa?
Kyllä siellä aina on muutakin. Vai olenko väärässä?
Näin ei ainakaan koskaan saisi olla tuomituissa tapauksissa.
Sen sijaan syyttää näistä pitäisi muulloinkin kuin satavarmoissa näytöissä, jos muutosta Amnestyn vuodesta toiseen toistamiin naisten kohtelun ongelmiin tässä asiaryhmässä meillä haluttaisiin.
Aiempi anonyymi kiinnittää huomiota aivan oikein syyttämiskynnyksen hienosäätöön ja sen ilmentämäänn asennoitumiseen samoin kuin jo poliisin asenteen ja osaamisen puutteista lähtevään prosessin vinoutumiseen ja vetäytymisiin kokonaan rikosten ilmoittamisesta.
Just joo, työryhmäpä tietenkin.
Kyllä me tarvittaisiin työryhmää kirkkaammin havainnoiva olio rautalankamallintamaan, mikä näissä verratuissa paremman tasa-arvon ja paremman oikeuskäytännön muissa pohjoismaissa tarkkaan ottaen on erilaista, jos vain haluttaisiin korjata nämä vinoutumat.
Isoja ja merkityksellisiä eroja on rakenteissa, asenteissa, menettelyissä ja lainsäädännössä, mitä blogistikin ansiokkaasti tämän tästä selvittelee.
Seksuaalirikosten meillä muita pohjoismaita suuremmassa sallittavuudessa on kaikissa näissä perimmältään kyse erilaisesta kulttuurisesta perinnöstämme ja sen näkymisestä oikeustoimijoiden asennoitumisessa kaikilla tasoilla ja kaikissa vaiheissa, ja ei varmasti tosiaankaan vähiten esitutkinnasta ja sen myötä koko prosessin perusteista vastaavassa poliisissa.
Sallivaa asennetta osoittaa sekin, että lievinä pidetyt lähisuhdeväkivaltarikokset eivät ole virallisen syytteen asioita. Minusta niiden pitäisi olla.
Tuossa vaiheessa uhri vielä saattaa pystyä irrottautumaan ominkin avuin tilanteestaan ja aina joku tekijöistäkin havahtuu lievän rikoksensa vakavaan kohteluun ja pystyy kääntämään elämänsä kulun.
Kumuloituneessa lähisuhdeväkivallan vaiheessa uhri on yleensä jo voimaton ja toivoton irrottautumaan tekijästä ainakaan ilman pääsyä turvataloon ihan joksikin aikaa katsomaan elämäänsä etäämmältä ja saamaan tietoa ja luottamausta taloudelliseen ja henkiseen selviytymiseensä omillaan.
Eilisen anonyymin kolmiosaisessa kommentissa oli punnittua, kiihkotonta ja tasapuolista tekstiä!
Katsoin juuri äsken päättyneen A-Talk -ohjelman TV1:stä "Hyysätäänkö Suomessa raiskaajia"?
Keskusteluun osallistunut Kouvolan HO:n tuomari oli kyllä ulalla koko asiasta. Ohjelman juontaja Jan Anderson, joka yleensä on hyvin kohtelias, tuntui ihmettelevän kovasti tuomarin tietämättömyyttä ja sanoi mm. pariin kertaan siihen tapaan, että "kyllä kai sinun nyt tämä pitäisi tietää, kun olet sentään tuomari"!
Mutta ei tämä tuomari mitään tiennyt vaan sönkötti vain omiaan ja oli täysin tietämätön hovioikeuksien käytännöstä.
Ei mikään ihme, että hovioikeuksista tulee sellaisia ihmeellisiä raiskaustuomioita kuin tulee!
Anonyymin työmiehen kolmeosainen kommentti on ansiokas ilman muuta.
Oikeussalien ulkopuolella enimmäkseen toimivana äijänä ja ei kovin kummoisena feministinä olen vaan miettinyt näitä sanottuja henkilökohtaisia oikeudenmukaisuuskokemuksia enemmän sitä, että jos tosiaan on totta, että meillä jatkuvasti ilmoitetaan raiskausrikoksia määrällisesti vähemmän kuin vertailumaissa, niitä syytetään vähemmän ja tuomiot ovat lievempiä ja, niin mikä tähän on syynä, ja missä kohdin asiaa voitaisiin korjata, jos se nähdään tarpeelliseksi.
Mielelläni uskoisin, että tähän ei ole tarvetta eli että tämä johtuu siitä, että meillä vaan esiintyy muita vähemmän näitä rikoksia.
Se ei kuitenkaan tunnu täysin uskottavalta.
Että syytteitä hylätään riittävän näytön puutteessa, on luullakseni myös maallikoiden rikosuhrit mukaan lukien näkökulmasta hyvä asia, kunhan ratkaisujen perustelut ovat ymmärrettävinä näkyvillä.
Syyttäjän ei pidäkään ottaa tuomarin asemaa, ja syyttää vain täysin varman näytön raiskausrikoksia.
Syyttämisherkkyys ja syytteen ajamisen ponnekkuus viestii kyllä sekin omalta osaltaan tekojen moitittavuudesta.
Pitäänee katsoa se A-talk ja lukea tuolla ylempänä sanottu kirjallisuusvinkki, jos niistäkin jotain viisautta saisi.
Eräs anonyymi kirjoitti jo toissapäivänä, että olen tainnut kadottaa pointin. Voi olla, mutta vänkään silti.
Tarkoitukseni ei sinänsä ole vähätellä muita väkivallantekoja.
Näkemykseni mukaan raiskaus on kuitenkin aina "pieni kuolema". Sen tuoma suunnaton henkinen nöyryytys tuskin voi olla verrattavissa puukotuksen uhrin "nöyryytykseen", vaikka teräase ei alavatsassa mukavalta tunnukaan.
Tämä henkinen puoli on se, mikä erottaa raiskauksen muusta väkivallasta. Ja näyttää siltä, anteeksi vaan, että varsinkin miesten on hyvin vaikea ymmärtää tätä.
Eilinen A-talk oli kyllä kammottavaa katseltavaa HO:n tuomarin osalta.
Pia Lukka on ihan oikeassa siinä, että raiskaus on "pieni kuolema" ja perustavanlaatuisen, ihmisyyteen herkimpiin alueisiin kuuluvan itsemäärääämisoikeuden peruuttamaton riistäminen, vaikka asia ei aivan täysin tosiaankaan avautune kaikille eläytymiskykyisimmistäkään miehistä.
Tämän takia raiskaus tulisi minusta olla itsessään määritelty rikokseksi niin, että tekoon liittyvä muu väkivalta tulisi tarkasteltavaksi erikseen pahoinpitelyrikoksena eikä osana raiskausrikosta.
Kun uhri on heiveröinen tekijään nähden, ei korkokengillä eikä edes lenkkareilla pääse juoksemaan karkuun ja/tai hänelle jää vastaanpanemisesta vain puristusjäljet ranteisiin ja ihoa kynsien alle, niin vammojen vähäisyys ei saisi olla itse raiskauksen rangaistavuutta lieventävä asia, vaan oheispahoinpitely tulisi aina voida tarkastella erillisenä rikoskohtana.
Jos nyt ymmärsin oikein, niin Ruotsissa olisikin nämä rikokset eriytetty ja siinä osoitettu yhteiskunnan vakavampaa suhtautumista raiskauksen itsessään tuomittavuuteen.
Eilinen A-Talk vaikutti tosiaankin hirvittävältä, enkä kyennyt katsomaan sitä kuin 10 minuuttia. Kerrankin oli mahdollisuus tuoda esiin yhden näkökulman kansankiihotuksen ohella käytännön ratkaisutoimintaan liittyviä vaikeuksia, mutta katsomani perusteella epäilen vahvasti, että ko. hovikoik.neuvos epäonnistui tässä surkeasti. Bensaa liekkeihin vaan.
Katsottiin lounasaikaan täällä vinkattu A-talk.
Että tällaisissa kantimissa hovioikeuksiemme kognitiiviset kyvyt.
Voiko terve mies kuolla myötähäpeään?
Raiskauksen ja sukupuoliyhteyteen pakottamisen - joskin lievempänä - edellytksiin liittyy pääsääntöisesti väkivalta tai sillä uhkaaminen sekä hieman epämääräisempänä tekijänä pelkotilaan saattaminen. Amnestyn ja samanhenkisten piirien toiveena näyttäsi olevan rikoksen tunnusmerkistössä väkivallan korvaaminen suostumuksen puutteella. Ajatusta ei voi pitää täysin poissuljettuna, kunhan tunnusmerkistöön saadaan riittävällä tavalla määriteltyä uhrin tahdon murtaminen (en nyt puhu sammuneista) joillain muilla epäasialliasilla keinoilla.
Teoriassa asiat ovat helppoja, mutta käytännössä jo nykyäänkin ongelmia - varsinkin ns alkohoisekoiluilu jutuissa - tuottaa yllättävänkin usein kysymys tahdonvastaisuudesta tai tahdon murtamisesta. Tämä ei ole ongelmana niinkään raiskauksen kuin pakottamisen kohdalla.
Rikoslaki ei tunne käsitteenä ns "sinnikästä yrittämistä", jota kuitenkin käytännössä näyttää ilmenevän nuoriso- ulkomaalais- ja väliin muissakin piireissä yllättävän usein. Menettelyn voidaan helposti arvioida olevan vaikkapa tyylitöntä, ikävää, härskiä, säälittävää, törppöä yms, mutta se voi johtaa tavoiteltuun lopputulokseen. Milloin vonkaus on sen laatuista, kyse on "uhrin" antautumisesta seksuaaliseen kannssakäymiseen omaan sen hetkiseen tahtoon rinnastuvalla tavalla - vaikkakin huonon harkinnan perusteella - ja milloin taas uhrin tahdon murtamisesta rikokseksi kelpaavalla tavalla? Aivan harvinaista ei liene, että se mikä illalla oli hälläväliä, onkin aamulla järkyttävää. Seksuaalirikoksessakaan ei tunnusmerkistö täydenny jälkeenpäin.
Arvelisin, että se, miten tuohon kuvattuksi yritettyyn "harmaaseen alueeseen" tulisi suhtautua aiheuttaa selvää erimielisyyttä ns tiedostavissa ja taantumuksellisia voimia edustavissa piireissä.
Itse arvelisin, että kovin herkän murtamiskynnyksen soveltaminen saattaa sopia heikohkosti yhteen perinteisten rikosoikeudellisten tulkintaperiaatteiden kanssa.
Sanokaa te korkeasti oppineet tahot, mikä on oikein ja mikä väärin - sekä makuuhuoneessa että tuomioistuimessa.
T. Työmies
Raiskauksen ja sukupuoliyhteyteen pakottamisen - joskin lievempänä - edellytksiin liittyy pääsääntöisesti väkivalta tai sillä uhkaaminen sekä hieman epämääräisempänä tekijänä pelkotilaan saattaminen. Amnestyn ja samanhenkisten piirien toiveena näyttäsi olevan rikoksen tunnusmerkistössä väkivallan korvaaminen suostumuksen puutteella. Ajatusta ei voi pitää täysin poissuljettuna, kunhan tunnusmerkistöön saadaan riittävällä tavalla määriteltyä uhrin tahdon murtaminen (en nyt puhu sammuneista) joillain muilla epäasialliasilla keinoilla.
Teoriassa asiat ovat helppoja, mutta käytännössä jo nykyäänkin ongelmia - varsinkin ns alkohoisekoiluilu jutuissa - tuottaa yllättävänkin usein kysymys tahdonvastaisuudesta tai tahdon murtamisesta. Tämä ei ole ongelmana niinkään raiskauksen kuin pakottamisen kohdalla.
Rikoslaki ei tunne käsitteenä ns "sinnikästä yrittämistä", jota kuitenkin käytännössä näyttää ilmenevän nuoriso- ulkomaalais- ja väliin muissakin piireissä yllättävän usein. Menettelyn voidaan helposti arvioida olevan vaikkapa tyylitöntä, ikävää, härskiä, säälittävää, törppöä yms, mutta se voi johtaa tavoiteltuun lopputulokseen. Milloin vonkaus on sen laatuista, kyse on "uhrin" antautumisesta seksuaaliseen kannssakäymiseen omaan sen hetkiseen tahtoon rinnastuvalla tavalla - vaikkakin huonon harkinnan perusteella - ja milloin taas uhrin tahdon murtamisesta rikokseksi kelpaavalla tavalla? Aivan harvinaista ei liene, että se mikä illalla oli hälläväliä, onkin aamulla järkyttävää. Seksuaalirikoksessakaan ei tunnusmerkistö täydenny jälkeenpäin.
Arvelisin, että se, miten tuohon kuvattuksi yritettyyn "harmaaseen alueeseen" tulisi suhtautua aiheuttaa selvää erimielisyyttä ns tiedostavissa ja taantumuksellisia voimia edustavissa piireissä.
Itse arvelisin, että kovin herkän murtamiskynnyksen soveltaminen saattaa sopia heikohkosti yhteen perinteisten rikosoikeudellisten tulkintaperiaatteiden kanssa.
Sanokaa te korkeasti oppineet tahot, mikä on oikein ja mikä väärin - sekä makuuhuoneessa että tuomioistuimessa.
T. Työmies
Epäilen, että raiskausrikoksen tunnusmerkistössä väkivalta tultaisiin korvaamaan pelkällä suostumuksen puutteella. Tuskinpa sellaista eli niin avointa lainsäädäntöä on missään maassa.
Voitaisiinko RL 20:1 (raiskauksesta) säätää näin (kuten on ehdotettu):
- Joka makaa toisen vastoin tämän suostumusta, tuomitaan raiskauksesta vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi (Suomessa on vaadittu myös rangaistusminimin korottamista).
Törkeästä raiskauksesta olisi tämän logiikan mukaan laissa sitten kai tällainen säännös:
- Jos raiskauksessa käytetään väkivaltaa tai sen uhkaa, rangaistakoon törkeästä raiskauksesta vankeudella vähintään neljäksi ja enintään kahdeksaksi vuodeksi.
MIltä kuulostaisi?
Kyllä raiskauspykälässä tulee ilmeisesti edelleenkin olemaan jotakin pakottamisesta, väkivallasta ja/tai sillä uhkaamisesta.
Minusta raiskaus- ym. seksuaalirikosten tunnusmerkistöt ja rikosnimikkeet ovat suht´koht asianmukaiset. Se, että käytännössä tuomitaan vähän miten sattuu ja miten lieviä rangaistuksia tahansa, johtuu lepsusta tuomioistuinkäytännöstä.
KKO:n pitäisi antaa useita ennakkopäätöksiä vuosittain näistä asioista ja kysymyksistä, mutta viime vuonakaan ei taidettu antaa yhtään po. ennakkopäätöstä.
Mutta KKO ei voi antaa ennakkopäätöksiä, jos sinne ei valiteta. Avaimet ovat syyttäjillä, joiden pitäisi valittaa ja vaatia ankarampia rangaistuksia ja tuomioita vakavimmista rikosnimikkeistä.
Mutta syyttäjät ovat laiskoja - Kuusimäen mukaan ylityöllistettyjä - eivätkä valita. Saakohan uusi valtakunnansyyttäjä - kahdesti virkaansa nimitetty Matti Nissinen - aikaan toivottua parannusta lepsuun syyttäjäkäytäntöön?
Hovioikeudet ovat seksuaalirikosasioissa melkoisen ulalla - niistä tulee vaikka millaisia tuomioita. Eilisessä A-talk -ohjelmassa olleen Kouvolan HO:n tuomarin esiintyminen osoitti, että hovioikeuksista ei ole jatkossakaan odotettavissa kovin hyvää - oli se niin onnetonta meininkiä.
Voimassa olevan rikoslain mukaan on periaatteessa selvää, että rikoksentekijän syyllisyyttä voi lieventää (ja usein lieventääkin) myös rikoksen uhrin oma myötävaikutus. Kun rikoksella on loukattu seksuaalista itsemääräämisoikeutta, tätä ei ole kuitenkaan poliittisesti korrektia sanoa ääneen, vielä vähemmän kirjoittaa raiskaustuomion perusteluihin. Seksuaalirikoksen uhria ei saa millään tavalla "syyllistää"!
Totta kai voidaan, jos niin halutaan, säätää raiskaajalle myös perinteistä rikosvastuuta ankarampi vastuu. Lakia voidaan toki muuttaa niin, ettei "myötävaikutusalennusta" tämäntyyppisissä rikoksissa enää tekijälle anneta. Poliittiset paineet tuntuvatkin vievän tähän suuntaan. Ehkä lopulta luovutaan koko syyllisyysperiaatteesta ja palataan mustavalkoiseen Hammurabin lakiin: silmä silmästä ja hammas hampaasta. Valitettavasti elävä elämä on vain harvoin mustavalkoista - yleensä se on täynnä erilaisia harmaan sävyjä. Humaanin rikosoikeuden pitäisi yrittää niitä jollakin tavoin heijastaa.
Nimenomaan raikausrikoksissa näyttää olevan vakiintunut käytäntö kirjoittaa näkyville ja esittää syyllisyyttä lieventävinä tekijöinä sellaisia seikkoja kuten että raiskaus oli nopea, penetraatio kesti vain lyhyen ajan, uhri oli käyttänyt minihametta tai oli tekijälle tuttu.
Tällaisilla kokonaisarvioivilla tuomioperusteluilla häivytetään vakavaakin raiskausrikosta "lieväksi raiskaukseksi" tai vain kevyesti tuomittavaksi hyväksikäytöksi.
Teon moitittavuutta kokonaisuutena arvioiden ja käytännössä siis syyllisyyttä asianomistajalle siirtäen sovellettavaa rikoslain kohtaa ei tuomioperusteluissa sen sijaan juurikaan näe käytössä esimerkiksi siten että tuomittaisiin kauppiaan itse myötävaikuttaneen rikosta lieventävällä tavlla myymälävarkauteen, kun on laittanut karkkihyllyn houkuttelevasti esille tai oluttörppöjä pinoittain tyrkylle tai jättänyt hälyttimen kiinnittämättä taulutelkkariin.
Syyllisyyden lieventymistä ei muista henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista eikä omaisuusrikoksista annettavien tuomioiden kokonaisarvioinnissa haeta asianomistajan myötävaikuttavasta toiminnasta siten vakiintuneesti kuin raiskausrikoksissa meillä tyypillisesti tehdään.
Lieveneminen esimerkiksi myymälävarkaudesta näpistykseksi menee käytännössä suoraviivaisesti anastuksen rahallisen arvon mukaan.
Tämä ei välttämättä ole oikein eikä humaanein mahdollinen lain soveltamiskäytäntö.
Onkos tähän uusimpaan jotain kantaa? http://www.adressit.com/raiskattu_sai_ehdollista_vankeutta_-_vaadimme_tuomion_kumoamista
Lähetä kommentti