1. Vaasan hovioikeus antoi tänään tuomionsa niin sanotussa Pietarsaaren vauvasurma -jutussa. Olen selostanut ja kommentoinut Mustasaaren käräjäoikeuden jutussa antamaa tuomiota blogissani 11.8.2009. Olen myös kertonut, että hovioikeus päätti toimittaa asiassa julkisen pääkäsittelyn, käräjäoikeus sen sijaan käsitteli jutun suljetuin ovin (blogi 207/9.1.2010).
2. Hovioikeus on käräjäoikeuden tavoin katsonut jääneen näyttämättä, että syytettynä ollut vaasalaismies olisi syyllistynyt murhaan tai murhaa koskevaan avuantoon. Hovioikeuden mukaan ei ole näytetty, että lapsen synnyttänyt äiti ja syytteessä ollut mies olisivat etukäteen yhdessä suunnitelleet lapsen surmaamiseen tai että mies olisi osallistunut lapsen surmaamiseen tai lapsen ruumiin kätkemiseen. Hovioikeuden mukaan nainen on kyennyt yksin sekä synnyttämään lapsen että myös surmaamaan lapsen.
3. Hovioikeus katsoi, toisin kuin käräjäoikeus, että mies oli ollut tietoinen lapsensa yksin surmanneen naisen raskaudesta. Hovioikeuden mukaan mies oli oikeudettomasti viivytellyt naisen synnytyksen jälkeen tarvitseman lääketieteellisen avun hälyttämisessä, vaikka hän oli tullut tietoiseksi tapahtuneesta synnytyksestä ja naisen siihen liittyneestä suuresta verenhukasta. Miehellä oli ollut hovioikeuden mukaan velvollisuus hälyttää välittömästi apua.
4. Hovioikeus on tuominnut miehen törkeästä kuolemantuottamuksesta 1 vuoden 6 kuukauden pituiseen vankeusrangaistukseen, joka on ehdollinen, koeaika päättyy 31.12.2012. Ehdollisen rangaistuksen ohella mies on tuomittu suorittamaan 80 tuntia yhdyskuntapalvelua, joka on kuitenkin katsottu suoritetuksi 2 kuukauden ja 11 päivän pituisen tutkintavankeuden ja asian viipymisen johdosta.
5. Hovioikeus on antanut tuomiosta seuraavan lehdistötiedotteen.
6. Olen saanut myös hovioikeuden tuomion sellaisenaan. Tuomion perustelut ovat seikkaperäiset ja johtopäätökset vaikuttavat ensiselailun jälkeen asiallisesti perustelluilta. Hovioikeuden ratkaisukokoonpanoon kuuluivat puheenjohtajana hovioikeudenlaamanni Robert Liljenfeldt ja jäseninä hovioikeudenneuvos Pirjo Latvala ja ma. hovioikeudenneuvos Petteri Korhonen. - Asiassa ei ole ollut esittelijää, koska juttu on käsitelty hovioikeuden pääkäsittelyssä. Vaasan hovioikeuden sanottu menettelytapa on aivan oikea. Sen sijaan muissa hovioikeuksissa samoin kuin KKO:ssa ratkaisu tehdään, omituista kyllä, myös pääkäsittelyssä tai suullisessa käsittelyssä toimitetun istunnon jälkeen esittelijän esittelystä.
7. Olin itse käräjäoikeuden tuomiota 11.8.2009 kommentoidessani varma, että mies on vastoin kiistämistään tiennyt seurustelukumppaninsa raskaudesta ja synnytyksen lähestymisestä; käräjäoikeuden päinvastainen näkemys ja sen perustelut olivat minusta täydellisesti yleisen elämänkokemuksen vastaisia.
8. Hovioikeuden perustelujen mukaan mies myös tiesi, että nainen oli yöllä asunnon kylpyhuoneessa synnyttämässä. Hovioikeuden mukaan mies oli kuullut oven takaa lapsen surmaamiseen liittyvät kovat lyöntiäänet, joten hän on täytnyt kuulla myös lapsen syntymään liittyvät äänet.
9. Miksi mies siis ei mennyt vaikka oven murtamalla sisään kylppäriin ja yrittänyt estää surmateon loppuun suorittamista? Miksi hän pysytteli kertomansa mukaan oven ulkopuolella senkin jälkeen, kun hän kuuli, miten nainen siivoaa kylppärissä aivan ilmeisesti synnytyksestä aiheutuneita veri- yms. jälkiä? Miksi mies siivosi itsekin verijälkiä asunnossa ennen kuin hälytti apua? Miksi mies antoi naisen virua monta tuntia huoneistossa verissään, vaikka hän hovioikeuden tuomion mukaan tiesi, että nainen oli synnyttänyt? Yleisen elämänkokemuksen mukaan on selvää, että kun mies tiesi, kuten hovioikeus toteaa, että naisen synnyttäneen kylpyhuoneessa, hän on tullut tietoiseksi myös siitä, että nainen oli tappanut lapsen, vaikka mies ei ollut kertomansa mukaan nähnyt lapsen ruumista? Mikä oli miehen motiivi, kun hän laiminlöi hälyttää välittömästi apua vertavaluvalle ja henkihieverissä olleelle rakastajattarelleen? Oliko motiivina yksinomaan synnytyksen salaaminen vai jokin muu asia?
10. Me ulkopuoliset voimme vain arvailla miehen motiiveja. Selvää kuitenkin on - tämän mies lienee itsekin ymmärtänyt - että naisen kuoltua tämä ei olisi enää kertomassa eikä vastaamassa poliisin ja oikeusviranomaisten kysymyksiin esimerkiksi siitä, mitä mies tiesi raskaudesta ja synnytyksestä tai siitä, miten vauvan surmaaminen tapahtui.
11. Hovioikeuden tuomio ei ole lainvoimainen, sillä siitä voidaan valittaa KKO:een, jos KKO myöntää valitusluvan. Syytettyä on pidettävä edelleen syyttömänä kaikkiin rikoksiin.
12. Jos hovioikeuden tuomio jää voimaan, pidän tuomittua 1,5 vuoden ehdollista vankeusrangaistusta törkeästä kuolemantuottamuksesta kerrotunlaisissa olosuhteissa liian lievänä rangaistuksena. Lain mukaan (RL 21:9) törkeästä kuolemantuottamuksesta voidaan tuomita vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään kuusi vuotta. Hovioikeus on tässä tapauksessa noudattanut totuttua käytäntöä, jonka mukaan rangaistus mitataan aina asteikon alapäästä.
8 kommenttia:
Hovioikeuden tuomio on tosiaan seikkaperäisesti perusteltu. Tuomio käsittää ilman tuomiolauselmaa 52 sivua, joissa asianosaisten vaatimuksille hovioikeudessa ja niiden perusteluille on uhrattu vain kaksi sivua. Tämä on minusta ok, sillä usein myös hovioikeudet - käräjäoikeuksien tavoin - selostavat päätöksissään "ummet ja lammet" asianosaisten vaatimuksia ja niiden perusteluja.
Hovioikeuden perusteluissa on kaikkiaan 204 numeroitua perustelukohtaa, joista 189 sivua käsittelee syyksilukemista ja näytön arviointia.
Vaikka perustelut ovat seikkaperäiset ja hyvin kirjoitettuja, jäi muutama minusta aika oleellinen asia askarruttamaan mieltäni.
Hovioikeushan piti näytettynä, että vastoin kiistämistään syytetty tiesi rakastajattarensa raskaudesta - naisen raskaus oli hyvin monille hovioikeudessa kuululle todistajalle täysin selvä asia - samoin kuin siitä, että nainen oli pari tuntia asunnon WC:ssä synnyttämässä; mies kiisti tienneensä edes synnytyksestä, vaikka hän oli oleskellut koko ajan samassa asunnossa ja kuulostellut, mitä WC:ssä oikein tapahtuu.
Hovioikeus piti myös näytettynä, että kun WC:stä oli kuulunut kovaa hakkaamisen ääntä, miehen oli täytynyt ymmärtää, että nainen oli tappamassa vasta synnyttämäänsä lastaan, vaikka miehellä ei hovioikeuden mukaan ollut tietoinen siitä, että nainen tulisi toteuttamaan surmatekonsa välittömästi synnytyksen jälkeen.
Miksi mies ei outoja ääniä WC:stä kuullessaan ja niitä oven takaa kuunneltuaan ryhtynyt mihinkään toimiin surmateon estämiseksi tai jatkamiseksi? MIksi mies ei puuttunut asiaan ja murtanut WC:n ovea ottaakseen selvää, mitä WC:ssä oikein tapahtui? Olisiko myös voinut halutessaan estää lapsen surmaamisen? MIksi mies odotti pari tunti oven ulkopuolella tekemättä mitään, vaikka hän kuuli WC:stä hyvin outoja ääniä ja hovioikeuden perustelujen mukaan todennäköisesti myös vastasyntyneen lapsen parkaisun? Mitä tämä toimettomuus kertoo miehen motiiveista ja asennoitumisesta surmaan?
Mm. näihin kysymyksiin hovioikeuden tuomion perustelut eivät nähdäkseni anna vastauksia.
Hovioikeus selostaa perustelujen alkuosassa rangaistavan avunannon tunnusmerkistöä. Hovioikeus toteaa tässä yhteydessä, että "avunantaminen on mahdollista myös syyllistymällä laiminlyöntiin, milloin laiminlyönti merkitsee rikoksen täytäntöönpanon edistämistä tavalla, joka voidaan rinnastaa aktiivisella toiminnalla tapahtuvaan rikoksen edistämiseen."
Kuten hovioikeus toteaa, avuannon rangaistavuus edellyttää, että avunantajan joko fyysinen tai psyykkinen myötävaikutus on lisännyt rikoksen toteutumisen todennäköisyyttä ennen rikosta tai sen aikana ennen kuin rikos on täyttynyt.
Perustelujensa johtopäätösosassa hovioikeus ei nähdäkseni ole pohtinut sitä, olisiko miehen voitu katsoa psyykkisesti tukeneen naista ja siten myötävaikuttaneen ennen rikosta tai sen aikana rikoksen toteuttamiseen.
Kokonaan pohtimatta on jäänyt myös kysymys siitä, oliko mies kenties laiminlyönnillään (hän seisoi toimettomana oven takana, vaikka kuuli WC:stä synnytysäänet ja lapsen pään hakkaamisesta aiheutuneet äänet) edistänyt surmateon täytäntöönpanoa ja siten syyllistynyt avunantoon.
Hivenen outo on myös hovioikeuden johtopäätös, jonka mukaan syyttäjä ei ole kyennyt esittämään vakuuttavaa näyttöä siitä, että syytetyllä olisi ollut varteenotettava motiivi "tämänkaltaisen teon tekemiseen," siis juuri syntyneen lapsen surmaamiseen äidin tekijäkumppanina.
Motiiviksi olisi luullut riittävän raskauden ja synnytyksen salaaminen, sillä niitä koskevien tietojen mies ei halunnut tulevan ilmi. Hänhän kiisti tienneensä naisen raskaudesta vielä oikeudessa eikä hän kertonut puheluissaan hätäkeskukseen tai kuolemaisillaan ollutta naista sairaalaan kuljetettaessa, että nainen oli synnyttänyt muutama tunti aikaisemmin.
Rikoslain 3 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan laiminlyönti on rangaistava myös, jos tekijä on jättänyt estämättä tunnusmerkistön mukaisen seurauksen syntymisen, vaikka hänellä on ollut erityinen oikeudellinen velvollisuus estää seurauksen syntyminen. Tällainen velvollisuus voi perustua:
- - -
2) tekijän ja uhrin väliseen suhteeseen;
- - -
4) tekijän vaaraa aiheuttaneeseen toimintaan tai
5) muuhun niihin rinnastettavaan syyhyn.
Miksi hovioikeus on katsonut miehellä olleen velvollisuus estää rakastajattarensa kuolema, mutta ei lapsen kuolemaa? Onhan selvää, että vanhemmilla on suojeluvastuu lapsistaan. Rakastavaisilla tai edes aviopuolisoilla ei sen sijaan lähtökohtaisesti ole tällaista velvollisuutta, mutta se voi syntyä tiettyjen olosuhteiden perusteella (ks. KKO:2009:36).
Mihinkä rikoslain 3 luvun 3 §:n 2 momentin kohtaan hovioikeus katsoi miehen velvollisuuden estää naisen kuolema perustuvan?
RL 3 luv. 3 §:n soveltamisesta ei ollut jutussa lainkaan kyse. Hovioikeus tuomitsi miehen RL 21:9:n nojalla törkeästä kuolemantuottamuksesta, koska mies oli perusteettomasti ja tarpeettomasti viivyttänyt naisen hengen pelastamiseksi välttämättömän avun hälyttämisen ja siten huolimattomuudellaan aiheuttanut naisen kuoleman.
Mihin velvollisuus hälyttää apua perustui, jos ei rikoslain 3 luvun 3 §:ään? Kuolemantuottamus ei ole niin sanottu varsinainen laiminlyöntirikos, eikä siihen voi syyllistyä laiminlyönnillä kuin 3 luvun 3 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa. Pelastustoimen laiminlyönti -nimiseen rikokseen sen sijaan voi syyllistyä kuka tahansa. Eikö kyse ollut nimenomaan laiminlyönnistä eikä aktiivisesta tekemisestä?
Syyttäjä ei vedonnut jutussa siihen, että mies olisi toimimattomuudellaan ja siten huolimattomuudellaan aiheuttanut vastasyntyneen kuoleman, vaan syyttäjä syytti miestä murhasta tai vaihtoehtoisesti avunannosta murhaan.
Blogissa on linkki lehdistötiedotteeseen, jossa selvitetään, miten hovioikeuden tuomion voi tilata.
Hovioikeuden tuomiolauselmassa mainitaan syyksilukemisen lainkohtana ainoastaan RL 21:9 (törkeä kuolemantuottamus), edes tuomion perusteluissa ei käsitellä RL 3:3:n soveltamista.
Ilmeisesti hovioikeus on pitänyt itsestään selvänä, että miehen velvollisuus hälyttää apua perustui miehen ja naisen väliseen suhteeseen. Olihan mies seurustellut naisen kanssa jo kauan ja yöpynyt naisen ko. asunnossa keskimäärin 10-15 yötä kuukaudessa ja maannut verta valuvan naisen vieressä viimeiset neljä tuntia ennen kuin hälytti apua.
Olisiko mies toimettomuudellaan mennä WC:hen, kun tiesi naisen olevan viimeisillään raskaana ja kuuli WC:stä hyvin hälyttäviä lyöntiääniä, syyllistynyt avunantoon? En ota kantaa, mutta tätä kysymystä HO olisi voinut minusta pohtia.
Mihin velvollisuus hälyttää apua perustui, jos ei rikoslain 3 luvun 3 §:ään? Kuolemantuottamus ei ole niin sanottu varsinainen laiminlyöntirikos, eikä siihen voi syyllistyä laiminlyönnillä kuin 3 luvun 3 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa.
Kuolemantuottamukseen voi aivan hyvin syyllistyä, ja useimmiten syyllistytäänkin nimenomaan laiminlyönnillä. Ehkäpä kaikkein yleisin teko, joka johtaa tuomioon kuolemantuottamuksesta, on liikenteessä edellytettävän varovaisuuden noudattamisen laiminlyönti.
Velvollisuus hälyttää apua puolestaan on jokaisella. Ei siihen mitään lähisukulaissuhteita tarvita. Pelastustoimen laiminlyönnistä ei tuomita, jos samasta teosta tuomitaan kuolemantuottamuksena, koska jälkeen mainittu on "kovempi" rikos ja voi täyttyä, jos pelastustoimen laiminlyönnin johdosta uhri kuolee.
Lähetä kommentti